Valtuutettu · Helsinki
Paavo ArhinmäkiVAS
Perustiedot
- Valtuustoryhmä
- Vasemmistoliitto
- Kuntavaalit 2025
- VAS · valittiin valtuustoon, 4802 ääntä
Äänestykset
258 äänestystä, joissa henkilö on mukana nimeltä. 164 jaa, 51 ei, 40 tyhjää, 3 poissa. 16 kertaa eri kannalla kuin oman ryhmän enemmistö.
Puheenvuorot (165)
165 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjoissa. Avaa asiakohta lukeaksesi koko puheenvuoron.
- 23.9.2026 Vuosaaren Pohjoisen lähikeskustan asemakaavan muutos (nro 12673) (sis. liikennesuunnitelman)
Aivan kuten pormestari Sazonov totesi, yhteisötalot ja asukastalot ovat siirtymässä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle ensi vuoden alusta. Siksi olen jonkun verran tähän… - 23.9.2026 Tilojen vuokraamisen jatkaminen ja laajentaminen perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja nuorisopalveluiden käyttöön (Suuntimotie 28, Suurmetsä)
Tähän koulurakennuksen yhteyteen tulee myös nuorisotalo. Jos muistamme vähän pidemmässä kaaressa, niin me yksimielisesti täällä hyväksyimme, ja asukkaat voimakkaasti tuki ja… - 23.9.2026 Rautatientorin metroaseman peruskorjauksen hankesuunnitelma
Arvoisa herra puheenjohtaja, aikaisemmin toverikin, olemmehan olleet yhtä pitkään valtuustossa. Meitä pidempään yhtä mittaan on ollut vain eturivin toveri Bogomoloff, mutta asiaan… - 23.9.2026 Rautatientorin metroaseman peruskorjauksen hankesuunnitelma · vastauspuheenvuoro
HSL:n hallituksen puheenjohtaja valtuutettu Saxberg tunnetusti tuntee hyvin HSL:n asiat. Sen vuoksi uudestaan. Ehkä sanoin epäselvästi, mutta nimenomaan HSL:ää on käytetty… - 23.9.2026 Rautatientorin metroaseman peruskorjauksen hankesuunnitelma · vastauspuheenvuoro
Tosiaan aivan kuten valtuutetut Saxberg ja Månsson ovat sanoneet, HSL ei päätä tästä investoinnista. Me päätämme tästä investoinnista juuri nyt täällä valtuustossa, mutta… - 17.6.2026 Aleksanterin teatterin asemakaavan muutos (nro 12974)
Aivan niin kuin keskustelussa on todettu, Aleksanterin teatterilla on pitkä historia, enkä nyt viittaa vain siihen, että se on rakennettu Aleksanteri II:n mukaan nimetysti… - 10.6.2026 Eteläsataman Arkkitehtuuri- ja designmuseon asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12977) (sis. liikennesuunnitelman) · vastauspuheenvuoro
Haluan korjata valtuutettu Suhosen puheenvuorossa ja aikaisemmin muun muassa Helsingin Sanomien yleisöosastolla olleen virheellisen käsityksen, joka kyllä toimialajohtajan… - 10.6.2026 Eteläsataman Arkkitehtuuri- ja designmuseon asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12977) (sis. liikennesuunnitelman) · vastauspuheenvuoro
Venepaikkojen hintojen korotukset oli yhdessä kaikkien kaupunginhallitusryhmien budjettineuvotteluissa sopima ja erityisesti Suhosen ryhmän kokoomuksen ajama. Siitä tehtiin ihan… - 10.6.2026 Eteläsataman Arkkitehtuuri- ja designmuseon asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12977) (sis. liikennesuunnitelman)
Mietin, otanko puheenvuoron valtuutettuna vai apulaispormestarina, mutta ehkä yhdistyy molemmat asiat tähän näin. Apulaispormestarina olen monesti sanonut ulkomailla, että we are… - 10.6.2026 Laajasalon Jollaksen länsiosan ja Hevossalmen itäosan asemakaavan muutos (nro 12983)
Nyt käsittelyssä oleva kaava on esimerkki siitä, miten Laajasalossa tiivistetään asutusta ja samalla pidetään huolta luontoarvoista. Myös Jollaksessa on luonnonsuojelualueita.… - 10.6.2026 Valtuutettu Tuomas Rantasen aloite Helsingin kehittämisestä kansainvälisenä teatterikaupunkina
Olin viikonloppuna rockkonsertissa. Rockhan on musiikkia, jota kuuntelee lähinnä keski-ikäiset ja keski-iän ohittaneet. Se on sellaista vähän vanhemman väen musiikkia. Sen sai… - 10.6.2026 Valtuutettu Minja Koskelan aloite työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi Helsingissä
Kun puhutaan harmaasta taloudesta, niin usein puhutaan rakennustyömaista, ja Helsinki tietysti ja Helsinki-konsernin esimerkiksi Heka on merkittävä rakentaja, ja tässä on mainittu… - 6.5.2026 Kluuvin Kaivokadun asemakaavan muutos (nro 13011) (sis. liikennesuunnitelman) · vastauspuheenvuoro
Keskustan saavutettavuus paranee merkittävästi tämän kaavan myötä sen vuoksi, että tämä mahdollistaa pikaraitiovaunujen, vihreä-keltaisten sellaisten, vetämisen rautatieaseman… - 6.5.2026 Kluuvin Kaivokadun asemakaavan muutos (nro 13011) (sis. liikennesuunnitelman)
Eliel Saarisen suunnittelemaa päärautatieasemaa käyttää noin 250 000 ihmistä vuorokaudessa. Noin 200 000 ihmistä kulkee rautatieaseman yli, niin kuin täällä on todettu. Se on… - 6.5.2026 Kluuvin Kaivokadun asemakaavan muutos (nro 13011) (sis. liikennesuunnitelman)
Suomella ei mene kovin hyvin. Voisin sanoa, että Helsingillä menee kohtuullisesti, ja varmaan osasyy siihen on se, että me olemme pystyneet täällä yhdessä tekemään ratkaisuja,… - 6.5.2026 Valtuutettu Sari Helinin aloite kouluruoan tekemisestä houkuttelevaksi · vastauspuheenvuoro
Kannatan hävikin puolittamista ja vieläkin kovempia tavoitteita, ja se saavutetaan sillä, että ruoka on maittavaa, ravitsevaa, sellaista että se täyttää vatsan ja lapset haluavat… - 6.5.2026 Valtuutettu Sari Helinin aloite kouluruoan tekemisestä houkuttelevaksi · vastauspuheenvuoro
Valtuutettu Sohrabi käytti neljän minuutin puheenvuorostaan yli kolme minuuttia... (Välihuuto.) Neljän ja puolen minuutin puheenvuorostaan yli kolme minuuttia puhumiseen lihasta,… - 6.5.2026 Valtuutettu Sari Helinin aloite kouluruoan tekemisestä houkuttelevaksi · vastauspuheenvuoro
Vaikka puheenvuoroani ei keskeytetty, siitä huolimatta ilmeisesti valtuutettu Sohrabilla meni ohi se, mitä puheenvuoroissani sanoin. En kritisoinut puheenvuoron pituutta, vaan… - 6.5.2026 Valtuutettu Antti Vuorelan aloite Puistolan vanhan kansakoulun saamisesta asukkaiden käyttöön
Jo viime valtuustokaudella otettiin selkeästi isompi rooli siinä, että näitä tyhjänä olevia tiloja saadaan käyttöön. Ensin puhuttiin kulttuurikäytöstä ja nyt laajemmin… - 22.4.2026 Helsingin kaupungin hyvinvointisuunnitelma 2026–2029
Hyvinvoinnin edistäminen on hyvin moninainen ala, ja se on tärkeää, että kaikki meidän toimialat on siinä mukana. Täällä on keskusteltu erityisesti sosiaali- ja… - 22.4.2026 Helsingin kaupungin hyvinvointisuunnitelma 2026–2029
Se, millä perusteella olemme valikoineet 11–15 yhdessä strategianeuvotteluissa siksi ajaksi, jolla Helsingin kaupungin uimahalleihin 68 vuotta täyttäneet pääsevät maksutta,… - 22.4.2026 Kuusisaarenbaanan hankesuunnitelma · vastauspuheenvuoro
Valtuutettu Karhuvaara ei ehkä ennen puheenvuoroaan ollut kuunnellut valtuutettu Kivekkään puheenvuoroa, jossa hän kertoi, että itse asiassa tästä niin sanotusta… - 22.4.2026 Kuusisaarenbaanan hankesuunnitelma
Ensin myönteinen seikka. Olemme yksimielisesti ilmeisesti hyväksymässä tämän hankkeen, koska olisihan se vähän erikoista, että emme korjaisi huonossa kunnossa olevia siltoja ja… - 22.4.2026 Kuusisaarenbaanan hankesuunnitelma
Lauantaina avasimme miljardin euron hintaisen pyöräilysillan, jos on uskominen somekeskustelua ja miksei olisi. Sivuseikka on se, että tosiasiassa avasimme kolme siltaa, ja… - 22.4.2026 Valtuutettu Otso Kivekkään aloite lähiöiden omistusasuntorakentamisen edellytyksistä · vastauspuheenvuoro
Valtuutettu Meri sanoi, että Petteri Orpon hallituksen asuntopolitiikka on ollut tervehdyttävää. Sen asuntopolitiikan tuloksena meillä on asunnottomuus kääntynyt kasvuun yli… - 22.4.2026 Valtuutettu Otso Kivekkään aloite lähiöiden omistusasuntorakentamisen edellytyksistä · vastauspuheenvuoro
Puheista päätellen valtuutettu Meri ei muista enää, mitä hän yksimielisesti lisäsi tähän vastaukseen kaupunginhallituksessa. Aivan erityisesti vielä oman puolueen pormestarin… - 22.4.2026 Valtuutettu Otso Kivekkään aloite lähiöiden omistusasuntorakentamisen edellytyksistä · vastauspuheenvuoro
Valtuutettu Rantanen antoi todennäköisesti tarkoituksella täysin väärän ja valheellisen kuvan Vasemmistoliiton kannoista Hitasiin. Lainaan viisi ja puoli vuotta sitten Helsingin… - 22.4.2026 Valtuutettu Otso Kivekkään aloite lähiöiden omistusasuntorakentamisen edellytyksistä · vastauspuheenvuoro
Hitas-järjestelmää ei ole oikealta laidalta haluttu edes yrittää korjata juuri sen vuoksi, että sitä voidaan kritisoida niiden ongelmien, joita vasemmisto on halunnut korjata ja… - 22.4.2026 Valtuutettu Otso Kivekkään aloite lähiöiden omistusasuntorakentamisen edellytyksistä
Yksi Helsingin suurimpia ongelmia on liian korkeat asumiskustannukset, asui sitten vuokralla, asui sitten asumisoikeusasunnossa tai omistusasunnossa. Jos meillä menisi pienempi… - 22.4.2026 Valtuutettu Otso Kivekkään aloite lähiöiden omistusasuntorakentamisen edellytyksistä · vastauspuheenvuoro
Näiden valtuutettu Meren ja Rauramon puheenvuorojen jälkeen voidaan todeta, että ainakaan kokoomus ei ole huolestunut kaupungin taloudesta, jos ajatus on se, että veroja voidaan… - 22.4.2026 Valtuutettu Otso Kivekkään aloite lähiöiden omistusasuntorakentamisen edellytyksistä
Olemme tänään käsitelleet hyvinvoinnin edistämistä, joka on aivan keskeinen asia helsinkiläisten hyvinvoinnin kannalta, ja nyt keskustelemme asuntopolitiikasta, joka on yksi… - 8.4.2026 Junatien metrosillan uusimisen hankesuunnitelma · vastauspuheenvuoro
Itselläni tämä Kruunuvuoren lauttayhteys menee melkein kotiovelta työpaikan ovelle. Siinä mielessä joku voisi ajatella, että kannattaisin pontta sen jatkamisesta, mutta tästä… - 8.4.2026 Junatien metrosillan uusimisen hankesuunnitelma · vastauspuheenvuoro
Lauttayhteys Kruunuvuorenrannan ja keskustan välillä aikoinaan tuli esityksestäni kaupunginhallituksessa äänin 14–1. Vain perussuomalaisten Jussi Halla-aho sitä vastusti. Siihen… - 8.4.2026 Junatien metrosillan uusimisen hankesuunnitelma · vastauspuheenvuoro
Vaikka vastaan nyt valtuutetun ominaisuudessa, olen samaa mieltä myös apulaispormestarina siitä, että vaikka käytän puheenvuoroja, olen yrittänyt toistaiseksi pidättäytyä… - 8.4.2026 Valtuutettu Iida Tanin aloite toimenpideohjelmasta nuorten kokeman seurusteluväkivallan ehkäisemiseksi
Nuorisovaltuutettu Naita Massamba puheenvuorossaan toi hienolla tavalla esille niitä keinoja, niitä toimintamalleja, joilla voimme puuttua seurusteluväkivaltaan, nuorten kesken… - 8.4.2026 Valtuutettu Sari Helinin aloite sähköpotkulautojen yhteiskäytön rajoittamisesta
Monissa maissa on toisentyyppinen lainsäädäntö kuin Suomessa, ja niissä kaupungeilla on mahdollisuus itse luvittaa ja sitä kautta asettaa ihan toisella tavalla ehtoja näille… - 8.4.2026 Valtuutettu Isaac Jyväsjärven aloite sateenkaarinuorten oikeudesta arjen turvallisuuteen kouluissa
Helsingin kaupungin tekemässä nuorisotyössä tunnistetaan erilaiset nuoret, se että jokaisella nuorella on erilaisia tarpeita ja sateenkaarevat nuoret ovat yksi ryhmä, joka… - 8.4.2026 Valtuutettu Isaac Jyväsjärven aloite sateenkaarinuorten oikeudesta arjen turvallisuuteen kouluissa
Yritimme tietenkin tuoreimpia tutkimustietoja tuolla pormestariaitiossa nyt kaivaa näistä, mutta ehkä on parempi, että näihin valtuutettu Vuorelan kysymyksiin vastaamme… - 25.3.2026 Valtuutettu Terhi Peltokorven aloite oppikirjojen kunnon ja riittävyyden turvaamisesta peruskouluissa
Täällä on käyty keskustelua laajasti lukutaidosta ja kirjoista. Ajattelin tuoda tähän myös sen ilahduttavan näkökulman, mitä kirjastot tuovat tähän lukutaitoon ja lasten ja… - 25.3.2026 Valtuutettu Laura Korpisen aloite Kaivokadun säilyttämiseksi autoilijoille avoinna
En kannata enkä pidä järkevänä tässä kohtaa asian palauttamista. Kuitenkin yli 95 prosenttia valtuutetuista hyväksyi täällä valtuustosalissa strategian, jossa tämä asia… - 25.3.2026 Valtuutettu Laura Korpisen aloite Kaivokadun säilyttämiseksi autoilijoille avoinna
Aina joskus valtuustossa keskustellaan siitä, että voiko ottaa kantaa asioihin, joka koskee lapsia, jos ei ole itsellään lapsia. Tänään on pohdittu sitä, että voiko ottaa… - 25.3.2026 Valtuutettu Laura Korpisen aloite Kaivokadun säilyttämiseksi autoilijoille avoinna · vastauspuheenvuoro
Olen lukenut elinkeinoelämän kannanoton, olen ollut pormestarikeskustelussa, jossa he ovat sen esittäneet, mutta oma arvioni on se, että tässä elinkeinoelämä ja kivijalkakauppiaat… - 25.3.2026 Valtuutettu Silja Paavolan aloite maksuttomasta koripallosta Vuosaaren Urheilutalossa
Olemme panostaneet viime vuosina erittäin paljon koripallon olosuhteisiin, nimenomaan harrastusolosuhteisiin. Kun yhdessä olemme täällä päättäneet kaksinkertaistaa… - 11.3.2026 Valtuutettu Niilo Toivosen aloite Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksen palvelujen tilapäisestä siirtämisestä
Junatien sillan tekemä metropysäytys ja sitten vielä apulaispormestari Huffin kuvaama Kalasataman metroaseman vielä pidempi sulku tarkoittaa sitä, että tähän Kalasataman… - 11.3.2026 Valtuutettu Niilo Toivosen aloite Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksen palvelujen tilapäisestä siirtämisestä
Pitkäaikainen valtuutettu Harry Bogomoloff tuossa leukaili noin viisi minuuttia sitten siitä, että hän haluaisi nähdä sen, kun valtuutettu kysyy ja apulaispormestari vastaa… - 25.2.2026 Itäkeskuksen Stoan ja Puhoksen alueen asemakaavan muutos (nro 12959) (sisältää liikennesuunnitelman)
Tämä Itäkeskuksen, Puhoksen, Stoan kaava on kulttuurihistoriallisesti ja kulttuurisesti monella tavalla arvokas. Puhoksen ostokeskus on ilmeisesti toiseksi vanhin tämänkaltainen… - 25.2.2026 Valtuutettu Mai Kivelän aloite liha- ja maitotuotteiden hankintojen puolittamisesta vuoteen 2030 · vastauspuheenvuoro
Tulin suoraan tuolta tofupatojen ääreltä tänne vain osoittaakseni, että kyllä sitä ihan kohtuullisen paksusti voi kasviksillakin elää. Viimeksi olen lihaan koskenut viime… - 25.2.2026 Valtuutettu Mahad Ahmedin aloite kesätyösetelin laajentamisesta kaikille alle 18-vuotiaille toisen asteen opiskelijoille
Tämän vuoden budjettia päätettäessä valtuusto päätti laajentaa kesäseteliä niin, että aikaisemmin se kosketti yhdeksäsluokkalaisia, nyt se koskettaa myös toisen asteen… - 25.2.2026 Valtuutettu Mahad Ahmedin aloite kesätyösetelin laajentamisesta kaikille alle 18-vuotiaille toisen asteen opiskelijoille
Tässä kesätyösetelissä siis rajaus on yhdeksäsluokkalaiset tai toisen asteen ensimmäisellä luokalla olevat. Tässä ei ole ikärajaa, vaan tämä aloite lähtee siitä, että kaikki alle… - 4.2.2026 Meri-Rastilan monitoimitalon hankesuunnitelma
Monitoimitalo Merirasti on hieno esimerkki siitä, miten voidaan säilyttää vanhaa upeaa arkkitehtuuria ja tuoda sille uutta sisältöä. Se on myös esimerkki siitä, miten luovalla… - 4.2.2026 Meri-Rastilan monitoimitalon hankesuunnitelma
Ponnethan ovat muotoa ”selvitetään mahdollisuutta”. Siinä yhteydessä varmaan selviäisi se, että mikä on hinta. Jos on pysyvä rakenne, se tarvitsee rakennusluvan. Jos se on… - 4.2.2026 Valtuutettu Hannu Oskalan aloite Satamatunnelin yhteiskuntataloudellisesta kannattavuudesta
Kun käsittelimme Satamatunnelin kaavaa joulukuussa täällä valtuustossa, useat valtuutetut erityisesti sosiaalidemokraattien riveistä – muistaakseni myös valtuutettu Jalovaara –… - 4.2.2026 Valtuutettu Hannu Oskalan aloite Satamatunnelin yhteiskuntataloudellisesta kannattavuudesta
Olemme hyväksyneet joulukuussa tämän tunnelin kaavan. Se on sitten niissä prosesseissa, missä on. Tulee sieltä hyväksytyksi, todennäköisesti valitusten jälkeen, tai sitten ei. Se… - 4.2.2026 Valtuutettu Hannu Oskalan aloite Satamatunnelin yhteiskuntataloudellisesta kannattavuudesta
SDP:n ryhmän puheenjohtaja valtuutettu Gebhard ja äsken SDP:n ryhmän jäsen Razmyar erittäin perustellusti argumentoi sen, millä tavalla tässä he ovat toimivassa. Itsekin… - 4.2.2026 Valtuutettu Sami Muttilaisen aloite Villa Novillan saamisesta kaupunkilaisten käyttöön
Kieltämättä meillä on ollut vaikeuksia tai haasteita, niin kuin nykyään on tapana sanoa, tunnistaa sitä, että minkä tyyppiset palvelut, joita tuottaa muut kuin kaupunki suoraan… - 4.2.2026 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ryhmäaloite toimista työttömyyskriisiin vastaamiseksi ja työllisyyden vahvistamiseksi · vastauspuheenvuoro
Äskeisen puheenvuoron pitäneellä valtuutettu Rydmanilla elinkeinoministerinä olisi ollut hyvä mahdollisuus huolehtia Suomen työllisyydestä. Kun hän siinä on totaalisesti… - 4.2.2026 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ryhmäaloite toimista työttömyyskriisiin vastaamiseksi ja työllisyyden vahvistamiseksi
Tässä kaupunginhallituksen vastauksessa Vasemmistoliiton valtuustoaloitteeseen käydään läpi hyvin laajasti niitä toimia, joita Helsinki pyrkii tekemään työttömyyden vähentämiseksi… - 4.2.2026 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ryhmäaloite toimista työttömyyskriisiin vastaamiseksi ja työllisyyden vahvistamiseksi
Valtuutettu Rydman halusi kerrata faktoja. Kerrataan ne nyt sitten. Suomessa EU:n korkein työttömyys. Suomessa EU:n heikoin talouskasvu. Suomessa historiallisen suuri velanotto.… - 4.2.2026 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ryhmäaloite toimista työttömyyskriisiin vastaamiseksi ja työllisyyden vahvistamiseksi
Viime valtuuston kokouksessa käsittelemme sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden strategiaa. Se on näiden palveluiden tärkein asiakirja. Ne ovat keskeisiä asioita. Miten… - 4.2.2026 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ryhmäaloite toimista työttömyyskriisiin vastaamiseksi ja työllisyyden vahvistamiseksi
Tämä työllisyys- tai työttömyystilanne on sillä lailla myös poikkeuksellinen, että perinteisesti me ollaan ajateltu niin, että suurissa kaupungeissa, erityisesti Helsingissä,… - 21.1.2026 Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluodon aloite selvityksestä maksuttoman joukkoliikenteen toteuttamisesta 7–19 –vuotiaille
Täällä on puhuttu paljon nuorten harrastamisesta, ja meillähän kaupungissa on tavoite, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus harrastaa. Itse asiassa mehän… - 21.1.2026 Valtuutettu Björn Månssonin aloite HSL:n palvelupisteestä Päärautatieaseman lähelle · vastauspuheenvuoro
Tässä on puhuttu siitä, että pitääkö HSL:n toimipisteen olla keskustassa. Haluan muistuttaa, että jo 80-luvulla pasilalaiset nuoret totesi: Pasila, Pasila, Helsingin keskusta.… - 21.1.2026 Valtuutettu Björn Månssonin aloite HSL:n palvelupisteestä Päärautatieaseman lähelle · vastauspuheenvuoro
Olen saanut myös tarkastusmaksun ja olen käynyt sen kumoamassa, koska minulla on vuosilippu niin kuin kaikilla muillakin meistä. Mutta väärää tietoa on HSL:n puheenjohtaja saanut,… - 10.12.2025 Eräiden 2025 talousarvioon merkittyjen määrärahojen ylittäminen sekä investointiosan sitovaksi osoitettujen määrärahojen siirtäminen · vastauspuheenvuoro
Julkisella vallalla, niin valtiovallalla kuin Helsingin kaupungilla, on merkittävä mahdollisuus vaikuttaa työllisyyteen. Yksi työttömyyden syitä on rakentamisen lama. Se, että… - 10.12.2025 Satamatunnelin asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12957) (sisältää liikennesuunnitelman)
Tämä valtuusto käsitteli aikoinaan kysymystä siitä, miten tulevaisuudessa satama-asiat järjestetään Helsingissä. Silloin meillä oli yksimielisyys, nimittäin yksimielisyys siitä,… - 10.12.2025 Satamatunnelin asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12957) (sisältää liikennesuunnitelman) · vastauspuheenvuoro
Huolellista valtuuston käsittelemää arvioita Vuosaaren osalta ei ole tehty. Tehtiin vain yleinen. Silloin kun tämä ratkaisu tehtiin, se oli pääasiallisesti keskittynyt tähän nyt… - 10.12.2025 Satamatunnelin asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12957) (sisältää liikennesuunnitelman)
Tämän kaavan valmistelu siis perustuu vuonna 2021 tehtyyn periaatepäätökseen, ja meidän pitää tietysti tarkastella sitä, että onko sen periaatepäätöksen pohjalla olevat olettamat… - 10.12.2025 Satamatunnelin asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12957) (sisältää liikennesuunnitelman)
Ensin tähän osuuteen, josta valtuusto ei ole yksimielinen. On tietenkin täysin selvää, jos Vuosaareen olisi siirretty osa meidän henkilöliikenteestä, se olisi tarkoittanut sitä,… - 10.12.2025 Satamatunnelin asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12957) (sisältää liikennesuunnitelman)
Haluaisin nyt aika tarkalleen ja yksityiskohtaisesti tietää, miltä osin esittämäni ponsi ei liity tähän asiaan. Se on ollut järjestelmässä kolme ja puoli tuntia. Se on käännetty… - 10.12.2025 Satamatunnelin asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12957) (sisältää liikennesuunnitelman)
Päätöksien pitää tietysti olla valtuustokauden sisällä, mutta myös valtuustokausien välillä loogisia. Ja jos ajatellaan edellistä tunnelipäätöstä, jonka teimme Sörnäisten… - 26.11.2025 Helsingin kaupungin talousarvio vuodelle 2026 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2026-2028
Tämän budjetin yksi painopistealue ovat olleet lapset ja nuoret, ja se on tullut hyvin ilmi niissä puheenvuoroissa, joita täällä on käytetty. Ja se näkyy kasvatuksen ja… - 26.11.2025 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ryhmäaloite hankintojen ja yhteistyön rajoittamiseksi sellaisten tahojen kanssa, jotka tukevat laitonta miehitystä · vastauspuheenvuoro
Helsingin kaupunki on tukenut kahta sodan keskellä olevaa maata, Ukrainaa ja Palestiinaa. Molemmat ovat oikein. Näissä olemme toimineet samalla periaatteella, mutta tällaista… - 26.11.2025 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ryhmäaloite hankintojen ja yhteistyön rajoittamiseksi sellaisten tahojen kanssa, jotka tukevat laitonta miehitystä · vastauspuheenvuoro
Kritisoin Länsi-Saharan miehitystä. Kritisoin Turkin, Iranin toimia Kurdistanissa. Kritisoin Saudi-Arabian, Arabiemiraattien loukkauksia ihmisoikeuksia kohtaan. Kritisoin Kiinan… - 26.11.2025 Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluodon aloite taiteen prosenttiperiaatteen soveltamisesta uusiin raidelinjoihin
Rouva puheenjohtaja, fru ordförande. Helsingillähän on kunniakas historia prosenttitaiteessa. 90-luvun alusta lähtien olemme prosentin käyttäneet julkisista rakennushankkeista… - 26.11.2025 Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluodon aloite taiteen prosenttiperiaatteen soveltamisesta uusiin raidelinjoihin
Minusta nuorisoneuvoston puheenvuoro siitä, että nuoria kuultaisiin ja heitä otettaisiin mukaan raitiovaunupysäkkien, metroasemien, niiden ympäristön suunnitteluun ja… - 12.11.2025 Oksakoskenpolun pysäköintitalon asemakaavan muutos (nro 12956) · vastauspuheenvuoro
Ymmärtääkseni koko kaava ollaan nyt hyväksymässä sen vuoksi, että pyritään arvioimaan sitä, että miten HUSin alueelle tuhannet ja tuhannet työntekijät pystyisivät paremmin tulla,… - 12.11.2025 Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän ryhmäaloite Malminkentän varaamiseksi lentokoneiden varalaskupaikaksi ja ilmapuolustuksen tarpeisiin
Vuoden 2000 kuntavaaleissa tulin yhdessä arvoisan puheenjohtajan kanssa valituksi valtuustoon. Nyt on käynnissä seitsemäs kautemme valtuustossa, ja jokaisella näillä kaudella… - 12.11.2025 Valtuutettu Pentti Arajärven aloite Slangigartsan nimeämisestä Helsinkiin
Vastaus valtuutettu Arajärven aloitteeseenhan on myönteinen. Siinä lähdetään siitä, että nimistötoimikunta pohtii sopivaa paikkaa ja sopivaa nimeä. Haluan tässä tuoda ilmi, että… - 12.11.2025 Valtuutettu Seida Sohrabin aloite uimatikkaista Sompasaareen
Helsingissä saa uida kaikkialla, mutta ne paikat, jotka on tehty virallisiksi uimapaikoksi, vaatii hyvin paljon kuluttajasuojalain ja ympäristölain näkökulmasta asioita. Tämä… - 5.11.2025 Vuoden 2026 kiinteistöveroprosenttien määrääminen · vastauspuheenvuoro
Tämä Otto Meren repliikki oli ehkä tähän mennessä mielenkiintoisin puheenvuoro tässä keskustelussa. Nimittäin oikeustieteen tohtori, valtuutettu Meri tässä ilmoittaa, että hän on… - 5.11.2025 Vuoden 2026 kiinteistöveroprosenttien määrääminen
Itse ajattelen niin, että tärkein uudistus kiinteistöveron näkökulmasta olisi se, että pystyisimme arvottamaan Helsingissä ja muualla Suomessa olevat kiinteistöt niiden todellisen… - 5.11.2025 Vuoden 2026 kiinteistöveroprosenttien määrääminen
”Valtion talous on köyhän paras ystävä”, Outi Ojala edesmennyt kansanedustajaa ja valtuutettu sanoi, ja myöskin vahva kuntatalous. Tätä periaatetta Vasemmistoliitto on pyrkinyt… - 5.11.2025 Tilojen vuokraaminen varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja nuorisopalveluiden käyttöön (Vanha talvitie, Hermanninranta)
Tässä on kysymys Hermanninrannan koulusta, jonka yhteyteen tulee myös leikkipuisto, nuorisotalo ja myös alueelle paljon kaivattu urheilukenttä. Tämä kokonaisuus valmistuu… - 5.11.2025 Tilojen vuokraaminen varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja nuorisopalveluiden käyttöön (Vanha talvitie, Hermanninranta)
Tässä asiakohdassa järjestelmässä on oheismateriaalina liite ja liitteessä näkyy havainnekuva, jossa näkyy, että suoraan koulun pihalla on liikuntamahdollisuuksia. Sen lisäksi,… - 8.10.2025 Hernesaaren asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12864) (sisältää liikennesuunnitelman) · vastauspuheenvuoro
Helsinki on maailman mittakaavassa tässä kokoluokassa vähiten segregoituneita kaupunkeja maailmassa. Olemme itse asiassa vähemmän segregoitunut kuin moni pienempi suomalainenkin… - 8.10.2025 Hernesaaren asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12864) (sisältää liikennesuunnitelman) · vastauspuheenvuoro
Puolueelle ehkä tyypilliseen tapaan valtuutettu Rydman katsoi enemmän peruutuspeiliin kuin eteenpäin. Valitettavasti tulevaisuudessa tilanne todennäköisesti on se, että meillä… - 8.10.2025 Hernesaaren asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12864) (sisältää liikennesuunnitelman) · vastauspuheenvuoro
On valitettavaa, että Suomen historian suurin asemakaava, mahdollisesti Pohjoismaiden suurin asemakaava, josta tulee upea asuinalue, niin kokoomus haluaa keskittyä sen… - 8.10.2025 Hernesaaren asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12864) (sisältää liikennesuunnitelman) · vastauspuheenvuoro
Edesmenneen pitkäaikaisen kansanedustaja Outi Ojalan pitkäaikainen ja tärkein tavoite oli huolehtia siitä, että kaikenlaiset helsinkiläiset, kaikenlaiset ihmiset voivat asua… - 8.10.2025 Hernesaaren asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12864) (sisältää liikennesuunnitelman) · vastauspuheenvuoro
Valtuutettu Meri on voimallisesti kritisoinut tätä kaavaa täällä siitä, että tässä on asunto-ohjelman ja strategian mukainen määrä korkotukivuokra-asuntoja. Tämän kritiikin… - 8.10.2025 Hernesaaren asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12864) (sisältää liikennesuunnitelman) · vastauspuheenvuoro
Sen lisäksi, että Otto Meri sekä lautakunnan jäsenenä että kaupunginhallituksen jäsenenä hyväksyi nurisematta tämän kaavan ja kritisoi sitä täällä valtuustossa. Sen lisäksi hän… - 8.10.2025 Hernesaaren asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12864) (sisältää liikennesuunnitelman) · vastauspuheenvuoro
Valtuutettu Meri puhuu yhtä ja kirjoittaa toista. Kukaanhan ei sinänsä hänen kirjoittamaa pontta keskustele, vaan kommentoi sitä puheenvuoroa, niitä perusteluita, joita hän käytti… - 8.10.2025 Hernesaaren asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12864) (sisältää liikennesuunnitelman) · vastauspuheenvuoro
Ilmeisesti valtuutettu Meri tarvitsee ensin informaatiota siitä, mitä tämä alennus tarkoittaa. Ei se tarkoita sitä, että 50 miljoonaa euroa yhtäkkiä tulisi jostain, vaan näistä… - 8.10.2025 Hernesaaren asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12864) (sisältää liikennesuunnitelman)
Kuten täällä on todettu, niin historiallisen iso asemakaava. Suomen historian, todennäköisesti Pohjoismaiden historian, suurin yksittäinen asemakaava ja erittäin hieno sellainen.… - 8.10.2025 Hernesaaren asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12864) (sisältää liikennesuunnitelman) · vastauspuheenvuoro
Kiitän kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Pajulan puheenvuoroa. Se teki selväksi sen, eli kokoomuksen tietyt valtuutetut puhuvat, mitä sylki suuhun tuo ja sitten toimivat… - 8.10.2025 Vuosaarenlahden pienvenesataman asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12912)
Tässä on keskusteltu venepaikoista ja talvisäilytyspaikoista, ja sitä on käyty usean kerran täällä valtuustossakin. Ensin kannattaa huomioida se, että meillä venepaikkoja itse… - 8.10.2025 Vuosaarenlahden pienvenesataman asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12912)
En ottanut kantaa, onko se järjettömän paljon tai järjellisen paljon, vaan kerroin, että se on 1,5 miljoonaa alustava arvio. Sen suhteen siihen en osaa ottaa kantaa, että onko se… - 8.10.2025 Tilojen vuokraaminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön (Puustellintie 6, Etelä-Kaarela)
Me olemme nyt päättämässä tilojen vuokraamisesta kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön eli siitä, että kaupunki rakentaa oman yhtiönsä kanssa tilat, johon voi… - 8.10.2025 Valtuutettu Seija Muurisen aloite eläkeikäisten maksuttomista uintimahdollisuuksista
Varmaan jokainen meistä on saanut paljon palautetta siitä, että kaupunki muutti erityisuimakorttien kriteereitä. On ehkä hyvä tässä valtuustossakin sanoa se syy, miksi näin oli.… - 8.10.2025 Valtuutettu Seija Muurisen aloite eläkeikäisten maksuttomista uintimahdollisuuksista
Olin ilmeisesti epäselvä puheenvuorossani, kun täällä on useampi sanonut, että erityisuimakortista luovuttiin. Ei ole luovuttu. Erityisuimakortin kriteereitä jouduttiin muuttamaan… - 8.10.2025 Valtuutettu Seija Muurisen aloite eläkeikäisten maksuttomista uintimahdollisuuksista
Olemme lautakunnassa paljon keskustelleet siitä, että miten tietäisimme paremmin, ketä meidän eri uimahallivuoroilla käy ja muutenkin käyttää meidän saleja. Tämä tieto olisi… - 8.10.2025 Valtuutettu Seija Muurisen aloite eläkeikäisten maksuttomista uintimahdollisuuksista
Ainoa maisteritutkinto, joka minulla on, on uimamaisteritutkinto, ja sillä koulutuksella pystyn kommentoimaan näitä asioita sujuvasti. Arvoisa puheenjohtaja. Tästäkin huolimatta… - 8.10.2025 Valtuutettu Alviina Alametsän aloite lasten uimataidon parantamisesta
Uiminen on kansalaistaito, joka on terveyden ja hengen kannalta tärkeä, siksi emme voi ajatella niin, että se on vain vanhempien tai yksilön vastuulla. Vaan jos vanhemmat eivät… - 8.10.2025 Valtuutettu Alviina Alametsän aloite lasten uimataidon parantamisesta
Meillä siis todella kaupungin uimahalleja on Itäkeskus, Jakomäki ja Pirkkola, jossa voidaan antaa koululaisuintia tai uimakoulua. Yrjönkatu on se meidän neljäs kaupungin… - 24.9.2025 Valtuutettu Sami Muttilaisen aloite tilojen vuokraamisesta kulttuurialan toimijoille ja yleishyödyllisille yhdistyksille
Viime valtuustokaudella me yhdessä, Helsingin valtuusto, otti askelia siihen suuntaan, että tyhjillään olevia kaupungin tiloja saadaan käyttöön kulttuuritoimijoille ensin. Nyt on… - 24.9.2025 Valtuutettu Sami Muttilaisen aloite tilojen vuokraamisesta kulttuurialan toimijoille ja yleishyödyllisille yhdistyksille
En ollut varmaan riittävän selkeä, niin kuin tapana on, koska valtuutettu Meri ei selvästi hahmottanut, mitä yritin kertoa. Toki kaupunki, monet näistä tyhjillään olevat tilat,… - 24.9.2025 Valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikulan aloite keppihevosharrastajien ulkoliikuntapaikasta
Aloite oli mitä mainioin, ja on ilo se, että me pystyimme vastaamaan, että tämä toteutuu. Tämä toteutuu nimenomaan näiden keppihevosratsastajien toimesta omatoimisesti. Tässähän… - 24.9.2025 Valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikulan aloite keppihevosharrastajien ulkoliikuntapaikasta
Tietysti on lajeja, joilla ei voi olla olosuhteita kaikkialla Helsingissä, vaan on yksittäisiä paikkoja, joissa on lajin olosuhteet, mutta yleisiä liikunnan olosuhteita pyrimme… - 10.9.2025 Valtuutettu Tuula Haataisen aloite lasten liikennekasvatuksen turvaamiseksi
Kuten tästä aloitevastauksesta käy ilmi, tätä toista liikuntakaupunkia on jo pidempään suunniteltu. Tarkoitus oli, että se olisi ollut jo tänä vuonna käytössä. Valitettavasti… - 10.9.2025 Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran aloite katutaiteen lisäämisestä
Pitkäaikainen arvostettu kokoomuksen valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaara, tämä on tavallaan hänen 20-vuotisen valtuustouransa testamentti tälle valtuustolle, haluaa saada lisää… - 27.8.2025 Kampin alueiden ja Leppäsuon korttelin 411 asemakaavan muutos (nro 12874) · vastauspuheenvuoro
Itse en ole kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen, joten en tätä tietenkään voinut käydä niin huolellisesti läpi kuin esimerkiksi perussuomalaisten jäsen… - 27.8.2025 Kampin alueiden ja Leppäsuon korttelin 411 asemakaavan muutos (nro 12874)
Valtuutettu Raatikainen epäilee, että en olisi ollut kaupunkiympäristölautakunnassa. Tarkkaan ottaen hän on oikeassa, koska olen ollut vain kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Mutta… - 2.6.2025 Jätkäsaaren uinti- ja liikuntakeskuksen uudisrakennuksen hankesuunnitelma (Hampurinkuja 4, Jätkäsaari)
Olemme erittäin merkittävän liikuntahankkeen äärellä, Jätkäsaaren uinti- ja liikuntakeskuksen. Itse asiassa olemme hankkeen äärellä, jota ei pitäisi olla nyt täällä päättämässä,… - 2.6.2025 Jätkäsaaren uinti- ja liikuntakeskuksen uudisrakennuksen hankesuunnitelma (Hampurinkuja 4, Jätkäsaari)
Runsaasti kysymyksiä. Toivottavasti sain kaikki ylös. Yritän vastata niillä tiedoilla, mitä minulla on ja valtuuksilla, jotka vaaleissa kansa minulle antoi. Ensin tästä kysymystä… - 2.6.2025 Kulttuurikeskus Stoan perusparannuksen ja laajennuksen tarveselvitys
Minullahan ei apulaispormestarin toimiala vaihdu, mutta vaikka olisi vaihtunut, onneksi olen vielä viime kauden apulaispormestari, koska nämä valinnathan laitetaan vasta… - 2.6.2025 Valtuutettu Amanda Pasasen aloite viherraiteiden lisäämisestä Helsinkiin
Itse olen siinä määrin urbaani, että pyrin esimerkiksi fillarilenkeillä valitsemaan aina asfaltin toisin kuin moni muu, joka pyrkii menemään luonnon keskelle. Mutta kun on… - 2.6.2025 Valtuutettu Amanda Pasasen aloite viherraiteiden lisäämisestä Helsinkiin · vastauspuheenvuoro
Itse näen sen, että me parannetaan raitiovaunuolosuhteita, kaupunkikuvaa ja erotetaan selkeämmin raitiovaunut ja autoilu toisistaan, niin ei ainakaan nyt heikennä autoilua, koska… - 2.6.2025 Valtuutettu Amanda Pasasen aloite viherraiteiden lisäämisestä Helsinkiin · vastauspuheenvuoro
Tässä aloitevastauksessa oivalla tavalla nurmirata ja nurmikivirata pedagogisella tavalla erotettiin, että mikä niiden ero on. Tässä kävi myös ilmi vastauksessa se, että… - 2.6.2025 Valtuutettu Amanda Pasasen aloite viherraiteiden lisäämisestä Helsinkiin
Itse en joudu käyttämään tätä uutta luottamushenkilöiden järjestelmää, mutta olen saanut kokouksen aikana kuvakaappauksia siitä, miten tyylikkäitä näyttökuvia tästä järjestelmästä… - 21.5.2025 AM-ohjelman 2024 seurantaraportti 2025
Nyt kun valtuustokausi on päättymässä, voidaan katsoa taaksepäin onnistumisia ja sanoisin, että olemme onnistuneet monessa asiassa. Siinä missä hallitus on leikannut kulttuurista,… - 21.5.2025 AM-ohjelman 2024 seurantaraportti 2025 · vastauspuheenvuoro
Helsinki on maailman mittaluokassa omankokoisissa kaupungeissaan maailman vähiten segregoituneimpia kaupunkeja. Jopa Suomen mittakaavassa verrattuna moniin huomattavasti… - 21.5.2025 AM-ohjelman 2024 seurantaraportti 2025 · vastauspuheenvuoro
Valtuutettu Meri viittaa asiantuntijoihin ja tutkimuksiin yksilöimättä ensimmäistäkään. Tarjoan nyt mahdollisuuden valtuutettu Meri, että kerro tässä ne tutkimukset ja ne… - 21.5.2025 AM-ohjelman 2024 seurantaraportti 2025 · vastauspuheenvuoro
Positiivista, jos jotain hakee tästä pormestari Vartiaisen puheenvuorosta, oli se, että hän totesi, että Otto Meren puhe, jossa hän väitti, että tutkijat on sitä mieltä, että… - 21.5.2025 AM-ohjelman 2024 seurantaraportti 2025 · vastauspuheenvuoro
Olen jatkamassa valtuustossa ja siksi voin sanoa juuri, mitä ajattelen. Kukaan täällä ei ole rakentamassa huonoja asuinalueita. Aivan käsittämätön ajatus se, että sekoittava… - 21.5.2025 AM-ohjelman 2024 seurantaraportti 2025 · vastauspuheenvuoro
Minulla on samantyyppinen kokemus parin kolmen viikon takaa, kun kansainvälinen vieras toivoi näkevänsä Helsingin pahamaineisimpia alueita. Sitten ajoimme metrolla esittelemässä… - 21.5.2025 Valtuutettu Johanna Laisaaren aloite ravintolatoimikunnan toiminnan laajentamisesta kouluissa · vastauspuheenvuoro
Itse ajattelen niin, että riippumatta, onko kouluruoka kasvisruokaa, liharuokaa tai kalaruokaa, sen pitää olla herkullista, maukasta ja ravitsevaa. Joten itse en näe niin, että… - 21.5.2025 Valtuutettu Johanna Laisaaren aloite ravintolatoimikunnan toiminnan laajentamisesta kouluissa · vastauspuheenvuoro
Ensinnäkin pitää arvostaa sitä, että saimme kuitenkin viimeiseen kokoukseen kouluruoka- ja kasvisruokakeskustelun aikaan. Olisihan se ollut epäonnistuminen tältä… - 21.5.2025 Valtuutettu Johanna Laisaaren aloite ravintolatoimikunnan toiminnan laajentamisesta kouluissa
Apulaispormestari Laisaaren tekemä aloite on tärkeä, koska meidän pitää huolehtia siitä, että jokainen lapsi saa riittävästi ravitsevaa, terveellistä, täyttävää ravintoa… - 7.5.2025 Valtuutettu Juhani Strandénin aloite autoliikenteen sallimiseksi Kruunuvuorensillalla Kulosaarensillan uusimisen aikana
Täällä on puhuttu laajasalolaisten ja erityisesti kruunuvuorenrantalaisten asukkaiden puolesta, joten ehkä on syytä käyttää Kruunuvuorenrannassa asuvan puheenvuoro tässä kohtaa.… - 7.5.2025 Valtuutettu Kimmo Niemelän aloite Muumipeikon näköispatsaasta Tove Janssonin puistoon
Taiteen ja taidemaailman sukupuolittuneet rakenteet on tärkeä asia nostaa esille. Meidän pitää toimia, olemme me sitten miehiä, naisia tai jotain muuta sukupuolta, sen eteen, että… - 7.5.2025 Valtuutettu Nora Grotenfeltin aloite talviuintipaikoista kaupungin omana toimintana
Helsingin liikuntapoliittinen lähtökohta on se, että pyrimme tarjoamaan matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia kaikille helsinkiläisille taustasta ja varallisuudesta… - 7.5.2025 Valtuutettu Nora Grotenfeltin aloite talviuintipaikoista kaupungin omana toimintana
Olen useampaan otteeseen kysynyt, että emmekö me voisi vain lapioida lumet pois kuntoportaista ja harjata ne ja pitää siinä ei talvikunnassa pitoa -lappua tai laittaa… - 16.4.2025 Mariantunnelin yleissuunnitelma
Ehkä ei ammattilaisten tarvitse arvioida meitä. Äänestäjät arvioivat viimeksi sunnuntaina. Sen tuloksen mukaan äänestäjät arvioivat, ketkä tekevät täällä hyviä ja ketkä huonompia… - 16.4.2025 Viikin–Malmin pikaraitiotien yleissuunnitelma · vastauspuheenvuoro
Valtuutettu Meri ei sentään ihan valtuutettu Korpisen tavoin puhunut miljardin sillasta. Hän puhui vain 500 miljoonan sillasta, mutta kerrataan nyt vielä kerran, kun tämä on… - 16.4.2025 Viikin–Malmin pikaraitiotien yleissuunnitelma · vastauspuheenvuoro
Me emme rakenna Kruunusiltoja tai Malmi–Viikki-raitiotietä raitiovaunujen takia. Me rakennamme ne helsinkiläisten takia, jotka muuttavat asumaan Laajasaloon, Kruunuvuoren rantaan,… - 16.4.2025 Puistolan peruskoulun, päiväkodin, leikkipuiston ja liikuntahallin korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelma (Koudantie 2, Puistola)
Valtuustosalissa on monesti keskusteltu siitä, miten teemme koulujen liikuntasaleja aivan pikkuisen alimittaisena, koska opetushallituksen mitoituksen mukaan 660-neliöinen… - 16.4.2025 Valtuutettu Minna Lindgrenin aloite musiikin opetuksesta kaikissa kouluissa
Arvoisa toveri puheenjohtaja Taito- ja taideaineiden opetus koulussa on tärkeää ja on tärkeää myös mahdollisuus niitä harrastaa koulun yhteydessä ja koulupäivän jälkeen. Tärkeää… - 26.3.2025 Keski-Pasilan tornialueen länsiosan asemakaava ja asemakaavan muutos (nro 12613) (sisältää liikennesuunnitelman)
Helsinkiin muutti viime vuonna noin 11 000 uutta asukasta ja myös sitä edellisenä vuonna. Jotta me pystymme huolehtimaan siitä, että asuntoja riittää nykyisille että tuleville… - 26.3.2025 Herttoniemen metroaseman kortteleiden asemakaavan muutos nro 12787 (sis. liikennesuunnitelman)
Herttoniemen metroasema on Helsingin vanhin metroasema. Metrovarikon ja Herttoniemen välillä tehtiin koerata jo 70-luvun alussa, ja Herttoniemen metroasema taitaa olla tällä… - 26.3.2025 Herttoniemen metroaseman kortteleiden asemakaavan muutos nro 12787 (sis. liikennesuunnitelman) · vastauspuheenvuoro
Tämä todella on ollut häpeällinen tämä tilanne, että Herttoniemen metroasemalla useasti on tilanne, jossa hissit ovat rikki ja me muut kanssamatkustajat olemme joutuneet kantamaan… - 26.3.2025 Vihreän valtuustoryhmän ryhmäaloite kulttuurikentän työpaikkojen ja kulttuurielämysten turvaamisesta
Helsingin kaupunki on osoittanut tällä valtuustokaudella erityistä kulttuurimyötämielisyyttä ja ymmärrystä taiteen ja kulttuurin merkityksestä. Aloitimme tämän valtuustokauden… - 26.3.2025 Vihreän valtuustoryhmän ryhmäaloite kulttuurikentän työpaikkojen ja kulttuurielämysten turvaamisesta
Me yhdessä budjetissa ohjasimme erillisen puolen miljoonan euron määrärahan siihen, että voi hankkia nimenomaan myös kirjoja koulut. Rehtorit, opettajat pystyvät määrittämään sen,… - 26.3.2025 Vihreän valtuustoryhmän ryhmäaloite kulttuurikentän työpaikkojen ja kulttuurielämysten turvaamisesta
Harvoin on yhtä yksimielistä keskustelua. Usein täällä on kriittisiä näkökulmia, mutta nyt on mukavalla tavalla aika laaja rintama taiteen ja kulttuurin puolesta. Kahteen seikkaan… - 26.3.2025 Vihreän valtuustoryhmän ryhmäaloite kulttuurikentän työpaikkojen ja kulttuurielämysten turvaamisesta
Kuten valtuutettu Niiranen täällä totesi, kansakunnan synnyllä on ollut jo suuri merkitys kulttuurin ja kansakunnan synnylle. Itse asiassa kun olimme autonominen osa Venäjää,… - 12.3.2025 Kyselytunti
Nuorisopalvelut oli erittäin tyytyväisiä tähän aikaisemmin toimineeseen ennalta estävän poliisin malliin ja toimintaan. Meillä oli yhteistyösopimus, jossa sovimme käytännön… - 12.3.2025 Vuoden 2024 talousarvion toteutumattomat sitovat toiminnan tavoitteet
Usein nämä toteutumattomat tavoitteet ovat sen tyyppisiä, että ne ovat meidän itse asettamia tavoitteita eikä ne vaikka ne eivät olisi välttämättä toteutuneet, herätä suurta… - 12.3.2025 Vuoden 2024 talousarvion toteutumattomat sitovat toiminnan tavoitteet · vastauspuheenvuoro
Niin kuin tästä raportista, jota käsittelymme, käy ilmi, häätöjen määrä on noussut 22 prosentilla ja nimenomaan nousseet vuokrat ja etuuden laskemiset ja myös pienet palkkatulot… - 12.3.2025 Vuoden 2024 talousarvion toteutumattomat sitovat toiminnan tavoitteet · vastauspuheenvuoro
Valtuutettu Meri puhui siitä, että vaalien alla jeesustellaan, ja näytti siitä oivan esimerkin omalla puheenvuorolla, mitä se käytännössä on. Hekan tällä hetkellä hallituksen… - 12.3.2025 Vuoden 2024 talousarvion toteutumattomat sitovat toiminnan tavoitteet
Valtuutettu Kettunen kutsui keskustelua asunnottomuudesta, siitä inhimillisestä hädästä, että se on herttaista. Minusta se on päinvastoin karmeaa, että meillä häätöjen määrä on… - 26.2.2025 Kaartinkaupungin Kasarmitorin liikerakennuksen asemakaavan muutos (nro 12762)
Keskustelu on ollut varsin erimielistä. Erilaisia näkemyksiä on ollut, mutta nähdäkseni yhdessä asiassa on ollut valtuustosalissa kohtuullisen vahva yhteinen näkemys siitä, että… - 26.2.2025 Valtuutettu Ted Apterin aloite kasvurauhan turvaamiseksi sateenkaarinuorille
Tämä aloite on tehty siitä, että lapsia ja nuoria ei kiusattaisi, tunnistettaisiin lasten ja nuorten kiusaaminen ja siihen osattaisiin puuttua. Mä en missään tapauksessa voi… - 26.2.2025 Valtuutettu Sandra Hagmanin aloite uimastadionin kauden pidentämiskokeilusta
Jos mietitään niitä asioita, joita minulta liikunnasta vastaavana apulaispormestarina kysytään useimmiten, niin niiden joukossa on se, että miksi Kumpulan maauimala ja… - 26.2.2025 Valtuutettu Sandra Hagmanin aloite uimastadionin kauden pidentämiskokeilusta
Ymmärsin niin, että tässä aloitevastaus olisi käyty huolellisesti läpi, mutta käyn läpi vielä kertaalleen ne perustavanlaatuiset syyt. (Puheenjohtajan välihuomautus.) Ja hitaasti… - 26.2.2025 Valtuutettu Sandra Hagmanin aloite uimastadionin kauden pidentämiskokeilusta
Valtuutettu Muttilaisen viittaaman Siltamäen uimahallin kohtalo riippuu siitä, mikä on koko ostoskeskuksen kohtalo. Jos nykyinen ostoskeskus puretaan ja sen tilalle rakennetaan… - 26.2.2025 Valtuutettu Shawn Huffin aloite Helsingin kielilukion entisen rakennuksen muuttamisesta sisäurheilukäyttöön
Kajaaninlinnan koulurakennuksessa on valtuutettu Raatikaisen lisäksi käynyt tietenkin myös apulaispormestarit Sinnemäki ja Laisaari, ja nythän heidän historiansa elää edelleen… - 5.2.2025 Kyselytunti
Jotta keskustaan tulee ihmisiä, keskustan pitää tarjota jotain sellaista, mitä kehäteiden varrella olevat kauppakeskukset eivät tarjoa. Jos keskustassa on samat ketjuliikkeet,… - 5.2.2025 Länsisataman pikaraitiotien yleissuunnitelma
Valtuutettu Korpinen Laura perusteli palautusta sillä, että pitää säästää viheralueita. Tämä kyseinen raitiovaunureitti tulee kulkemaan nykyisiä asfalttiteitä ja nykyisiä… - 5.2.2025 Länsisataman pikaraitiotien yleissuunnitelma
Tässä on pohdittu useammassa puheenvuorossa sitä, että miksi tämä Laajasalosta tuleva raitiovaunulinja jatketaan Länsisatamaan, miksi se ei jäisi keskustaan, koska sinne suurin… - 5.2.2025 Idän perhekeskuksen ja Itiksen Symppiksen tarveselvitys (Turunlinnantie 12, Itäkeskus) · vastauspuheenvuoro
Matias Pajula, valtuutettu Pajula, me puhumme helsinkiläisten sote-palveluista, joista hallitus on leikkaamassa 35 miljoonaa euroa, ja perhekeskus ja Symppis ovat meidän… - 5.2.2025 Idän perhekeskuksen ja Itiksen Symppiksen tarveselvitys (Turunlinnantie 12, Itäkeskus)
Helsingissä on valitettavan paljon vaikeasti päihdeongelmaisia ihmisiä. He tarvitsevat apua. He tarvitsevat tukea. Myös Suomen ja Helsingin huumekuolemamäärät ovat niin korkeita… - 5.2.2025 Idän perhekeskuksen ja Itiksen Symppiksen tarveselvitys (Turunlinnantie 12, Itäkeskus)
Sotesta vastaava apulaispormestari Daniel Sazonov käytti vakavan puheenvuoron siitä, mitä tämä lakiehdotus, tämä leikkaus merkitsisi Helsingin sote-palveluilla ja erityisesti… - 5.2.2025 Idän perhekeskuksen ja Itiksen Symppiksen tarveselvitys (Turunlinnantie 12, Itäkeskus)
Me olemme täällä puolustamassa helsinkiläisiä. Me olemme täällä huolehtimassa helsinkiläisten palveluista. Meidät on helsinkiläiset valinneet. Ja on todella erikoinen asenne, jos… - 5.2.2025 Valtuutettu Otso Kivekkään aloite historiallisten raitiovaunujen säästämiseksi
Valtuutettu Arajärvi toivoi, että Helsingin kaupungilla olisi myös hevosia. Voin hänen ilokseen kertoa, että Helsingin kaupungilla on hevosia. Olin juuri tänään Falkullan… - 22.1.2025 Vuosaaren kulttuurikorttelin asemakaavan muutos (nro 12863)
Vuotalo on yksi meidän alueellisista kulttuurikeskuksista. Aivan kuten tässä valtuutettu Haglund puheenvuorossaan totesi, se on aivan täynnä, koska Vuosaaressa asuu tällä hetkellä… - 22.1.2025 Vuosaaren kulttuurikorttelin asemakaavan muutos (nro 12863)
Vuosaaren vanha lukio tai esimerkiksi Haagan vanha peruskoulu ovat esimerkkejä rakennuksista, jotka on otettu tilapäiskäyttöön kulttuurille. Vuosaaren lukio edelleen on tässä… - 15.1.2025 Lähetekeskustelu paikallisdemokratian ja kaupunginvaltuuston tulevaisuudesta
Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, hyvät helsinkiläiset. Helsinki on lasten ja nuorten kaupunki. Me olemme Helsingissä siitä poikkeuksellisessa ja onnellisessa…
Puheenvuorot tulevat valtuuston keskustelupöytäkirjoista. Toistaiseksi vain Helsinki julkaisee ne tekstinä.