Kaupunginhallitus · 13.1.2025

V 22.1.2025, Valtuutettu Laura Korpisen aloite Kaivokadun säilyttämisestä avoinna autoilijoille

  • Esittelijä: Kansliapäällikkö

Päätös

Kaupunginhallitus palautti asian uudelleen valmisteltavaksi.

Ehdotukset

Palautusehdotus

Anni Sinnemäki: "Kaupunginhallitus palauttaa aloitteen valmisteluun siten, että vastauksessa huomioidaan ydinkeskustan liikennejärjestelmästä tehty päätös ja kuluvan vuoden talousarviossa linjatun selvityksen tulokset keskustan huoltotunnelin käytöstä läpiajoon."

Ehdottaja: · Kannattajat: Paavo Arhinmäki

Palautusehdotus

Daniel Sazonov: ”Kaupunginhallitus palauttaa aloitteen valmisteluun ja edellyttää, että ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman toimeenpanoa muutetaan niin, että ennen Kaivokadulle suunniteltujen muutosten toteuttamista, varmistetaan liikenteen sujuvuus keskustan alueella mahdollistamalla keskustan huoltotunnelin käyttö myös läpiajoväylänä. Jos tunnelin käyttö läpiajoväylänä ei onnistu, tulee jatkosuunnittelussa varautua myös siihen, että Kaivokadulla on yksi kaista suuntaansa autoliikenteen käytössä. Tämä ei estä lukuisten esitettyjen Kaivokadun viihtyisyyttä parantavien toimien toteuttamista."

Ehdottaja: · Kannattajat: Mika Raatikainen

Äänestykset

Äänestys 1

Jaa tarkoittaa: Asian käsittelyä jatketaan
Ei tarkoittaa: Anni Sinnemäen palautusehdotuksen mukaisesti
  • Jaa 0
  • Ei 8
  • Tyhjä 7
  • Poissa 0

Tulos: Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi äänin 8–0 (7 tyhjää). Daniel Sazonovin palautusehdotusta ei käsitelty asian käsittelyn keskeyttämisen vuoksi.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0200
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 0200
Vihreä valtuustoryhmä 0400
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0010
Kokoomuksen valtuustoryhmä 0050
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0010
Kaikki äänet (15)
JäsenÄäni
Paavo ArhinmäkiVAS Ei
Titta HiltunenVAS Ei
Elisa GebhardSDP Ei
Johanna LaisaariSDP Ei
Anni SinnemäkiVIHR Ei
Minna LindgrenVIHR Ei
Shawn HuffVIHR Ei
Tuomas RantanenVIHR Ei
Marcus RantalaRKP Tyhjä
Daniel SazonovKOK Tyhjä
Maarit VierunenKOK Tyhjä
Matias PajulaKOK Tyhjä
Pia PakarinenKOK Tyhjä
Sari SarkomaaKOK Tyhjä
Mika RaatikainenPS Tyhjä

Asiakirjan teksti

Käsittely

Palautusehdotus: Anni Sinnemäki: "Kaupunginhallitus palauttaa aloitteen valmisteluun siten, että vastauksessa huomioidaan ydinkeskustan liikennejärjestelmästä tehty päätös ja kuluvan vuoden talousarviossa linjatun selvityksen tulokset keskustan huoltotunnelin käytöstä läpiajoon." Kannattaja: Paavo Arhinmäki Palautusehdotus: Daniel Sazonov: ”Kaupunginhallitus palauttaa aloitteen valmisteluun ja edellyttää, että ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman toimeenpanoa muutetaan niin, että ennen Kaivokadulle suunniteltujen muutosten toteuttamista, varmistetaan liikenteen sujuvuus keskustan alueella mahdollistamalla keskustan huoltotunnelin käyttö myös läpiajoväylänä. Jos tunnelin käyttö läpiajoväylänä ei onnistu, tulee jatkosuunnittelussa varautua myös siihen, että Kaivokadulla on yksi kaista suuntaansa autoliikenteen käytössä. Tämä ei estä lukuisten esitettyjen Kaivokadun viihtyisyyttä parantavien toimien toteuttamista." Kannattaja: Mika Raatikainen Asian käsittelyn keskeyttämisestä äänestettiin ennen keskustelun jatkamista. 1 äänestys JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan EI-ehdotus: Anni Sinnemäen palautusehdotuksen mukaisesti Jaa-äänet: 0 Ei-äänet: 8 Paavo Arhinmäki, Elisa Gebhard, Titta Hiltunen, Shawn Huff, Johanna Laisaari, Minna Lindgren, Tuomas Rantanen, Anni Sinnemäki Tyhjä: 7 Matias Pajula, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Maarit Vierunen Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi äänin 8–0 (7 tyhjää). Daniel Sazonovin palautusehdotusta ei käsitelty asian käsittelyn keskeyttämisen vuoksi.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto toteaa asian loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Laura Korpinen ja 24 muuta valtuutettua ovat 11.10.2023 jätetyssä aloitteessaan esittäneet, että Kaivokatu tulee säilyttää avoinna autoliikenteelle sujuvan poikittaisliikenteen varmistamiseksi Helsingin ydinkeskustassa. Jalankulkumahdollisuudet Kaivokadulla ovat jo erittäin hyvät: jalkakäytävät ovat leveät, kadunylitys onnistuu hyvin sekä katutasossa liikennevalojen turvin että myös kadun ali asematunnelin kautta. Kaivokadun sulkeminen autoliikenteeltä aiheuttaisi ruuhkia ydinkeskustaan muille kaduille, pidentäisi kaupunkilaisten matka-aikoja ja haittaisi yritysten toimintaedellytyksiä. Kaivokadun moitittu epäviihtyisyys ei johdu henkilöautoista, vaan puiden puuttumisesta, joita ei asematunnelin päälle pysty jatkossakaan istuttamaan. Me allekirjoitetut valtuutetut esitämme, että Kaivokatu on säilytettävä jatkossakin avoinna autoliikenteelle. Aloitteesta saatiin kaupunkiympäristölautakunnan lausunto, joka kuului seuraavasti: Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto Lautakunta toteaa, että kaupunki pitää tärkeänä perustaa Kaivokadun liikenteellistä roolia koskeva päätös tarkempiin selvityksiin, jotka ovat käytettävissä ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistuessa päätöksentekoon touko-kesäkuussa 2024. Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 19.9.2023 tavoitteet ja periaatteet ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisen lähtökohdiksi. Yksi suunnitelman valmistelua ohjaavista periaatteista on ydinkeskustan poikittaisen autoliikenteen suunnittelu Esplanadin muodostamaan pääyhteyteen tukeutuen. Tämä periaate mahdollistaa Kaivokadulla risteävän jalankulkuliikenteen priorisoimista ja joukkoliikenteen painottamista. Käytännössä se tarkoittaa läpiajavan autoliikenteen rajoittamista Kaivokadulla ja kadun muuttamista joukkoliikenteelle, kävelylle ja pyöräliikenteelle varatuksi kaduksi Rautatieaseman kohdalla. Kyseisen ratkaisun katsotaan olevan keskeinen keino toteuttaa tavoitetta kansainvälisesti korkealaatuisesta kävelykeskustasta. Samalla se vastaa kävelykeskustan jatkosuunnittelua koskevaan kaupunginhallituksen 25.1.2021 tekemään päätökseen, jossa linjataan kävelykeskustan ja käveltävän keskustan kunnianhimoisesta laajentamisesta sekä edellytetään laatimaan suunnitelma, joka voidaan aikatauluttaa ja jota voidaan toteuttaa useammassa vaiheessa. Kaivokadun liikenteellisen roolin muutoksella on katsottu olevan merkittäviä myönteisiä vaikutuksia kaupunkitilan viihtyisyyteen ja muutokset mahdollistavat ympäristön kehittämisen nykyistä laajemmin. Läpiajavan autoliikenteen rajoittamisella on myönteisiä vaikutuksia sitä pitkin kulkevan raitioliikenteen sujuvuuteen, jonka määrä tulee jatkossa kasvamaan huomattavasti nykyisestä. Muutoksella on positiivisia vaikutuksia Kaivokadun liikenneturvallisuuteen sekä kävelyn sujuvuuteen kadun ylityksestä johtuvien viivytysten vähentyessä. Toisaalta on tunnistettu myös kielteisiä vaikutuksia, jotka kohdistuvat esimerkiksi yksityisautoiluun keskustan sisällä ja sen läpi, logistiikkaan ja taksiliikenteeseen. Kaivokadun tavoitetilasta on tarkoitus tehdä periaatepäätös ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Suunnitelman valmistelun ja sitä seuraavan päätöksenteon tueksi on käynnissä liikenteellinen toimivuustarkastelu, jossa Kaivokadun vaihtoehtoisten liikennejärjestelyiden vaikutukset selvitetään yksityiskohtaisesti. Liikenteellisen toimivuustarkastelun avulla saadaan tietoa siitä, miten muutokset vaikuttaisivat matka-aikoihin ja ruuhkautumiseen ydinkeskustassa. Lisäksi Kaivokadun vaihtoehtojen vaikutuksia selvitetään erillisellä elinvoimaselvityksellä. Selvitykset antavat tarvittavan tietopohjan viitoittamaan Kaivokadun ja koko ydinkeskustan liikennejärjestelmän kehittämistä kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaisimpaan suuntaan. Kaivokadun liikenne- ja ympäristöratkaisujen tarkempi suunnittelu tulee perustumaan ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa esitettyyn periaatteeseen. Tässä tarkemmassa suunnitelmassa huomioidaan kadun viihtyisyyteen vaikuttavat tekijät, kuten katuvihreän määrä. Tavoitteena on rakentaa kadun peruskorjauksen yhteydessä Kaivokadulle nykyistä viihtyisämpää kaupunkitilaa. Kaupunginhallitus 6.5.2024 Esittelijä totesi, että kaupungin hallintosäännön 16 luvun 1 §:n mukaisesti kaupunkiympäristölautakunta päättää yleis- ja asemakaavoituksen ja liikenne- ja katusuunnittelun sekä muun maankäytön ohjaamisesta. Kaupunkiympäristön toimialan valmistelema ehdotus ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmaksi on valmistumassa kesäkuussa 2024 ja tarkoitus viedä sen jälkeen lautakunnan käsittelyyn. On todennäköistä, että suunnitelman merkittävyys edellyttää vähintään kaupunginhallituksen käsittelyä. Joka tapauksessa aloitemenettely ei ole oikea väline Kaivokadun liikenteellisen statuksen määrittämiseen erillisenä osana koko ydinkeskustan liikennejärjestelmästä. Kaupunginhallitus katsoi, että kaupunkiympäristölautakunnan linjaus oli perusteltu kokonaisuus, jonka vaikutusten arviointia tehdään paraikaa. Siksi vastaus aloitteeseen palautetaan valmisteluun ja tuodaan päätöksentekoon siinä vaiheessa, kun keskustan liikennejärjestelmästä on päätetty kokonaisuutena. Kaupunginhallitus 16.12.2024 Kaupunginhallitus käsitteli Ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa lautakunnan 1.10.2024 esityksen pohjalta. Kaupunginhallitus hyväksyi lautakunnan esityksen äänestysten jälkeen (8-7). Päätös on esityslistan liitteenä 2. Päätöksen perusteluissa Kaivokadun tilanteesta todetaan mm. seuraavaa: "Autoliikenteen pääverkkoa harvennetaan ydinkeskustassa. Kaivokatu ja siihen johtavat kadut muutetaan osaksi paikallisverkkoa ja päärautatieaseman edustalla katutilaa varataan joukkoliikenteelle ja kävelylle eikä läpiajo ole mahdollista autoliikenteelle. Kaivokadun muutos edellyttää asemakaavamuutoksen, jonka tavoitteeksi tässä yhteydessä asetetaan Kaivokadun muuttaminen päärautatieaseman edustalla joukkoliikennekaduksi. Kaivokadulla asemakaavan laatiminen käynnistetään heti liikennejärjestelmäsuunnitelmapäätöksen jälkeen. Silti kadun tavoiteltavia liikennejärjestelyitä päästään rakentamaan vasta 2030-luvun alkupuolella, kun asemakaava ja siihen perustuva katusuunnitelma ovat lainvoimaisia." Kaupunginhallituksen päätöksen perusteella suunnittelua jatketaan niin, että Kaivokatu muuttuu päärautatieaseman kohdalla joukkoliikennekaduksi eikä läpiajo autoliikenteelle olisi enää mahdollista. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä. Määräajan viivästymiseen on ollut asianmukainen syy aloitteen liittyessä läheisesti ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman sisältöön.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus 07.01.2025 § 9

Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Käsittely Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Daniel Sazonovin ehdotuksesta. 06.05.2024 Palautettiin 29.04.2024 Pöydälle Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Kaupunkiympäristölautakunta 13.02.2024 § 104

Lausunto Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Ydinkeskustan poikittaisliikenteen sujuvuutta koskevassa aloitteessa esitetään Kaivokadun säilyttämistä avoinna autoilijoille. Kaupunki pitää tärkeänä perustaa Kaivokadun liikenteellistä roolia koskeva päätös tarkempiin selvityksiin, jotka ovat käytettävissä ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistuessa päätöksentekoon touko-kesäkuussa 2024. Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 19.9.2023 tavoitteet ja periaatteet ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisen lähtökohdiksi. Yksi suunnitelman valmistelua ohjaavista periaatteista on ydinkeskustan poikittaisen autoliikenteen suunnittelu Esplanadin muodostamaan pääyhteyteen tukeutuen. Tämä periaate mahdollistaa Kaivokadulla risteävän jalankulkuliikenteen priorisoimista ja joukkoliikenteen painottamista. Käytännössä se tarkoittaa läpiajavan autoliikenteen rajoittamista Kaivokadulla ja kadun muuttamista joukkoliikenteelle, kävelylle ja pyöräliikenteelle varatuksi kaduksi Rautatieaseman kohdalla. Kyseisen ratkaisun katsotaan olevan keskeinen keino toteuttaa tavoitetta kansainvälisesti korkealaatuisesta kävelykeskustasta. Samalla se vastaa kävelykeskustan jatkosuunnittelua koskevaan kaupunginhallituksen 25.1.2021 tekemään päätökseen, jossa linjataan kävelykeskustan ja käveltävän keskustan kunnianhimoisesta laajentamisesta sekä edellytetään laatimaan suunnitelma, joka voidaan aikatauluttaa ja jota voidaan toteuttaa useammassa vaiheessa. Kaivokadun liikenteellisen roolin muutoksella on katsottu olevan merkittäviä myönteisiä vaikutuksia kaupunkitilan viihtyisyyteen ja muutokset mahdollistavat ympäristön kehittämisen nykyistä laajemmin. Läpiajavan autoliikenteen rajoittamisella on myönteisiä vaikutuksia sitä pitkin kulkevan raitioliikenteen sujuvuuteen, jonka määrä tulee jatkossa kasvamaan huomattavasti nykyisestä. Muutoksella on positiivisia vaikutuksia Kaivokadun liikenneturvallisuuteen sekä kävelyn sujuvuuteen kadun ylityksestä johtuvien viivytysten vähentyessä. Toisaalta on tunnistettu myös kielteisiä vaikutuksia, jotka kohdistuvat esimerkiksi yksityisautoiluun keskustan sisällä ja sen läpi, logistiikkaan ja taksiliikenteeseen. Kaivokadun tavoitetilasta on tarkoitus tehdä periaatepäätös ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Suunnitelman valmistelun ja sitä seuraavan päätöksenteon tueksi on käynnissä liikenteellinen toimivuustarkastelu, jossa Kaivokadun vaihtoehtoisten liikennejärjestelyiden vaikutukset selvitetään yksityiskohtaisesti. Liikenteellisen toimivuustarkastelun avulla saadaan tietoa siitä, miten muutokset vaikuttaisivat matka-aikoihin ja ruuhkautumiseen ydinkeskustassa. Lisäksi Kaivokadun vaihtoehtojen vaikutuksia selvitetään erillisellä elinvoimaselvityksellä. Selvitykset antavat tarvittavan tietopohjan viitoittamaan Kaivokadun ja koko ydinkeskustan liikennejärjestelmän kehittämistä kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaisimpaan suuntaan. Kaivokadun liikenne- ja ympäristöratkaisujen tarkempi suunnittelu tulee perustumaan ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa esitettyyn periaatteeseen. Tässä tarkemmassa suunnitelmassa huomioidaan kadun viihtyisyyteen vaikuttavat tekijät kuten katuvihreän määrä. Tavoitteena on rakentaa kadun peruskorjauksen yhteydessä Kaivokadulle nykyistä viihtyisämpää kaupunkitilaa. Esittelijä kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)