Kaupunginvaltuusto · 8.4.2026
Valtuutettu Mari Holopaisen aloite oppilaiden osallistumisesta kouluruoan suunnitteluun helsinkiläiskouluissa
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi. Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat kolme toivomuspontta: 1 | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet lisätä kouluruokailussa tarjottavien mausteiden valikoimaa siten, että oppilaat voivat halutessaan maustaa ruokaansa itse ja siten lisätä kouluruoan maistuvuutta. (Nita Austero) 2 | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet keinoille, joilla oppilaiden osallisuutta vahvistetaan erityisesti uusien reseptien kehittämisvaiheessa ja että ruokaraatien antama palaute raportoidaan avoimesti, jotta voidaan varmistaa kouluruoan maistuvuus ja hävikin vähentäminen. (Krishna Regmi) 3 | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuuksia lisätä alihyödynnettyjen kalalajien, ns "roskakalojen", käyttöä kouluruokailussa pilottikokeilujen kautta sekä arvioida ympäristövaikutukset, kustannukset, hävikkiruoan määrän ja oppilaiden kokemukset pilotista. (Nora Grotenfelt)
Ehdotukset
Toivomusponsi
en hyväksymisestä äänestettiin erikseen.
Ehdottaja:
Äänestykset
Äänestys 1
- Jaa 74
- Ei 0
- Tyhjä 11
- Poissa 0
Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Nita Austeron ehdottaman toivomusponnen.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 11 | 0 | 4 | 0 |
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 21 | 0 | 0 | 0 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 13 | 0 | 3 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 4 | 0 | 0 | 0 |
| Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 18 | 0 | 3 | 0 |
| Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 3 | 0 | 1 | 0 |
Kaikki äänet (85)
Äänestys 2
- Jaa 49
- Ei 0
- Tyhjä 36
- Poissa 0
Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Krishna Regmin ehdottaman toivomusponnen
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 12 | 0 | 3 | 0 |
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 17 | 0 | 4 | 0 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 8 | 0 | 8 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 3 | 0 | 1 | 0 |
| Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 5 | 0 | 16 | 0 |
| Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 1 | 0 | 1 | 0 |
| Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 1 | 0 | 3 | 0 |
Kaikki äänet (85)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Paavo ArhinmäkiVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Mia HaglundVAS | Jaa |
| Sandra HagmanVAS | Jaa |
| Titta HiltunenVAS | Jaa |
| Veronika HonkasaloVAS | Jaa |
| Natalia KallioVAS | Jaa |
| Jenny KasongoVAS | Jaa |
| Elina KauppilaVAS | Jaa |
| Mai KiveläVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Minja KoskelaVAS | Jaa |
| Pirjo LonkaVAS | Jaa |
| Silvia ModigVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Riku NieminenVAS | Jaa |
| Alma TuuvaVAS | Jaa |
| Pinja VuorinenVAS | Jaa |
| Hilkka AhdeSDP | Jaa |
| Mahad AhmedSDP | Jaa |
| Pentti ArajärviSDP | Jaa |
| Nita AusteroSDP | Jaa |
| Elisa GebhardSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Tuula HaatainenSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Ahmad HassanSDP | Jaa |
| Eveliina HeinäluomaSDP | Jaa |
| Sari HelinSDP | Jaa |
| Ville JalovaaraSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Miapetra Kumpula-NatriSDP | Jaa |
| Johanna LaisaariSDP | Jaa |
| Ville MerinenSDP | Jaa |
| Silja PaavolaSDP | Jaa |
| Abdifatah QaajeSDP | Jaa |
| Nasima RazmyarSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Krishna RegmiSDP | Jaa |
| Ilkka TaipaleSDP | Jaa |
| Niilo ToivonenSDP | Jaa |
| Erkki TuomiojaSDP | Jaa |
| Antti VuorelaSDP | Jaa |
| Alviina AlametsäVIHR | Jaa |
| Outi Alanko-KahiluotoVIHR | Jaa |
| Amanda AlvesaloVIHR | Jaa |
| Riina BhatiaVIHR | Tyhjä |
| Fatim DiarraVIHR | Tyhjä |
| Atte HarjanneVIHR | Jaa |
| Mari HolopainenVIHR | Jaa |
| Shawn HuffVIHR | Tyhjä |
| Otso KivekäsVIHR | Jaa |
| Tuuli KousaVIHR | Tyhjä |
| Minna LindgrenVIHR | Jaa |
| Johanna NuortevaVIHR | Jaa |
| Amanda PasanenVIHR | Tyhjä |
| Suvi PulkkinenVIHR | Tyhjä |
| Anni SinnemäkiVIHR | Tyhjä |
| Iida TaniVIHR | Tyhjä |
| Sandelin Silja BorgarsdóttirRKP | Jaa |
| Nora GrotenfeltRKP | Jaa |
| Björn MånssonRKP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Marcus RantalaRKP | Jaa |
| Tiina HalttunenKESK | Jaa |
| Terhi PeltokorpiKESK | Jaa |
| Harry BogomoloffKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Maaret CastrénKOK | Tyhjä |
| Hanna-Leena HietanenKOK | Tyhjä |
| Mikael JungnerKOK | Tyhjä |
| Atte KalevaKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Arja KarhuvaaraKOK | Tyhjä |
| Otto MeriKOK | Tyhjä |
| Seija MuurinenKOK | Tyhjä |
| Matti NiiranenKOK | Tyhjä |
| Matias PajulaKOK | Tyhjä |
| Jaana PelkonenKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Janne RauramoKOK | Tyhjä |
| Risto RautavaKOK | Tyhjä |
| Sari SarkomaaKOK | Tyhjä |
| Mirita SaxbergKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Daniel SazonovKOK | Tyhjä |
| Petri SuhonenKOK | Tyhjä |
| Nina SuomalainenKOK | Tyhjä |
| Minni TakalaKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Maarit VierunenKOK | Tyhjä |
| Mikael VuorinenKOK | Tyhjä |
| Mika EbelingKD | Jaa |
| Eija-Riitta Korhola-DunderfeltKD | Tyhjä |
| Jussi Halla-ahoPS | Tyhjä |
| Teija MakkonenPS | Tyhjä |
| Mika MeranoPS | Tyhjä |
| Mika RaatikainenPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
Äänestys 3
- Jaa 61
- Ei 5
- Tyhjä 19
- Poissa 0
Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Nora Grotenfeltin ehdottaman toivomusponnen.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 5 | 4 | 6 | 0 |
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 14 | 1 | 6 | 0 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 16 | 0 | 0 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 4 | 0 | 0 | 0 |
| Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 15 | 0 | 6 | 0 |
| Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 3 | 0 | 1 | 0 |
Kaikki äänet (85)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Paavo ArhinmäkiVAS | Tyhjä |
| Mia HaglundVAS | Tyhjä |
| Sandra HagmanVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Titta HiltunenVAS | Tyhjä |
| Veronika HonkasaloVAS | Tyhjä |
| Natalia KallioVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Jenny KasongoVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Elina KauppilaVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Mai KiveläVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Minja KoskelaVAS | Tyhjä |
| Pirjo LonkaVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Silvia ModigVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Riku NieminenVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Alma TuuvaVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Pinja VuorinenVAS | Tyhjä |
| Hilkka AhdeSDP | Jaa |
| Mahad AhmedSDP | Jaa |
| Pentti ArajärviSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Nita AusteroSDP | Jaa |
| Elisa GebhardSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Tuula HaatainenSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Ahmad HassanSDP | Jaa |
| Eveliina HeinäluomaSDP | Jaa |
| Sari HelinSDP | Jaa |
| Ville JalovaaraSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Miapetra Kumpula-NatriSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Johanna LaisaariSDP | Jaa |
| Ville MerinenSDP | Jaa |
| Silja PaavolaSDP | Jaa |
| Abdifatah QaajeSDP | Jaa |
| Nasima RazmyarSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Krishna RegmiSDP | Jaa |
| Ilkka TaipaleSDP | Jaa |
| Niilo ToivonenSDP | Jaa |
| Erkki TuomiojaSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Antti VuorelaSDP | Jaa |
| Alviina AlametsäVIHR | Jaa |
| Outi Alanko-KahiluotoVIHR | Jaa |
| Amanda AlvesaloVIHR | Jaa |
| Riina BhatiaVIHR | Jaa |
| Fatim DiarraVIHR | Jaa |
| Atte HarjanneVIHR | Jaa |
| Mari HolopainenVIHR | Jaa |
| Shawn HuffVIHR | Jaa |
| Otso KivekäsVIHR | Jaa |
| Tuuli KousaVIHR | Jaa |
| Minna LindgrenVIHR | Jaa |
| Johanna NuortevaVIHR | Jaa |
| Amanda PasanenVIHR | Jaa |
| Suvi PulkkinenVIHR | Jaa |
| Anni SinnemäkiVIHR | Jaa |
| Iida TaniVIHR | Jaa |
| Sandelin Silja BorgarsdóttirRKP | Jaa |
| Nora GrotenfeltRKP | Jaa |
| Björn MånssonRKP | Jaa |
| Marcus RantalaRKP | Jaa |
| Tiina HalttunenKESK | Jaa |
| Terhi PeltokorpiKESK | Jaa |
| Harry BogomoloffKOK | Jaa |
| Maaret CastrénKOK | Jaa |
| Hanna-Leena HietanenKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Mikael JungnerKOK | Jaa |
| Atte KalevaKOK | Jaa |
| Arja KarhuvaaraKOK | Jaa |
| Otto MeriKOK | Jaa |
| Seija MuurinenKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Matti NiiranenKOK | Jaa |
| Matias PajulaKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Jaana PelkonenKOK | Jaa |
| Janne RauramoKOK | Jaa |
| Risto RautavaKOK | Jaa |
| Sari SarkomaaKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Mirita SaxbergKOK | Jaa |
| Daniel SazonovKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Petri SuhonenKOK | Jaa |
| Nina SuomalainenKOK | Jaa |
| Minni TakalaKOK | Jaa |
| Maarit VierunenKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Mikael VuorinenKOK | Jaa |
| Mika EbelingKD | Jaa |
| Eija-Riitta Korhola-DunderfeltKD | Jaa |
| Jussi Halla-ahoPS | Jaa |
| Teija MakkonenPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Mika MeranoPS | Jaa |
| Mika RaatikainenPS | Jaa |
Keskustelu
21 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Valtuutettu Mari Holopainen Ollaan puhuttu valtuustossa kouluruuasta, mutta se kiinnostaa myös koululaisia ja he todella toivovat, että kouluruuan makua saadaan vielä…
Kiitos, puheenjohtaja. Arvoisat valtuutetut.
Ollaan puhuttu valtuustossa kouluruuasta, mutta se kiinnostaa myös koululaisia ja he todella toivovat, että kouluruuan makua saadaan vielä parannettua nykyisestä.
On hyvä, että Helsinki suhtautuu myönteisesti siihen, että näitä oppilaiden näkemyksiä kerätään entistä enemmän, niin kuin nyt esimerkiksi Espoossakin tehdään hyvin systemaattisesti. Tässä vielä on Helsingissäkin parannettavaa. Täällä todella oppilaat varmasti myös mielellään innostuvat tämmöiseen laajamittaisempaankin kouluruuan kehittämistyöhön. On tärkeää myös sitten huomioida, että reseptiikka on ajantasaista ja vastaa näitä oppilaiden toiveita totta kai huomioiden se, että ruoka on myös terveellistä. Kouluruuan maistuvuudella on tietysti tosi iso merkitys siihen, että lapset ja nuoret jaksaa opiskella ja myöskin sitten, että ei tule ruokahävikkiä.
Aika yksinkertaisilla muutoksilla voidaan parantaa kouluruuan maistuvuutta, mikä on tietysti tosi hieno suomalainen innovaatio ollut aikoinaan, että meillä todella lämmintä ruokaa saa toisin kuin monessa muussa maassa ja vielä maksutta.
Totta kai tämä kouluruuan budjetti on valtavan suuri haaste. Pitää saada hyvin pienellä budjetilla maistuvaa ruokaa oppilaille. Sen takia erityisen tärkeää on, että siihen reseptiikkaan kiinnitettäisiin nykyistä enemmän huomiota ja myöskin tuodaan uusia vaihtoehtoja kouluihin. Usein kuitenkin oppilaat tykkää hyvin yksinkertaisista ruuista, ja siellä kärjessä onkin kalapuikot ja pinaattiletut ja myöskin puurot, ei aina kalliit ruokavaihtoehdot.
Helsinki ei riittävästi mielestäni yleisesti ottaen kuule koululaisten näkökulmia monessakaan aiheessa, joka kuitenkin koskee heidän arkeaan. Näen sen myönteisenä, että ainakin tämän kouluruuan osalta nyt nähdään, että tässä on kehitettävää. On hyvä, että tätä asiaa on edistetty myös monessa muussa yhteydessä. Valtuutettu Helin on tehnyt myös erinomaisen aloitteen aiheesta. Näyttää siltä, että myös ponsiesitys tähän aloitteen yhteyteen tullaan tekemään. Sitä lämpimästi kannatan, vaikka en tässä virallisesti varmaankaan niin voi tehdä ennen kuin se on tehty tänne virallisesti.
Valtuutettu Hanna-Leena Hietanen · vastauspuheenvuoro Kiitos tavallaan hyvästä aloitteesta kouluruuan maun parantamiseksi. Mä ihmettelen kuitenkin säännöllisesti sitä, kun ehdotetaan, että…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.
Kiitos tavallaan hyvästä aloitteesta kouluruuan maun parantamiseksi. Mä ihmettelen kuitenkin säännöllisesti sitä, kun ehdotetaan, että lapset otetaan mukaan työhön, jossa meillä kuitenkin kovasti koulutettuja ammattilaisia kokkeja löytyy kaupungista hirveät määrät ja heillä tämä tuntemus reseptiikasta, komponenttien sopimisesta toiseen on koulutetun ihmisen tasolla.
Mun mielestä tämmöisten ihmisten käyttäminen olisi ensiarvoista siinä, että lähdetään. Meillä on Jamie Oliver tehnyt ohjelmaakin siitä, miten hän on parantanut Briteissä kouluruokaa ja sen maistuvuutta lapsille. Miksi me ei lähdettäisi siitä, että ammattilaiset haastetaan tähän projektiin mukaan sen sijaan, että me lähdettäisiin, että lapset keksii pinaattiletut uudestaan.
Valtuutettu Atte Kaleva · vastauspuheenvuoro Haluan kiittää valtuutettu Holopaista tämän aloitteen tekemisestä. Nuoriltahan ja oppilailta on kysytty tässä ihan hiljan, että mitä he…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.
Haluan kiittää valtuutettu Holopaista tämän aloitteen tekemisestä. Nuoriltahan ja oppilailta on kysytty tässä ihan hiljan, että mitä he toivoisivat lisää sinne kouluruokaan. Huomattava joukko, aivan suuri joukko, toivoo lisää liharuokaa ja lihaa kaikissa muodoissaan. Tämä on hyvä, että valtuutettu Holopainen on nostanut tämän esille, kun täällähän on ollut tämmöinen vastakkainen tendenssi kaupungissa, että on pyritty ikään kuin sitä lihaa poistamaan sieltä ateriapalveluista, vanhuksilta, koululaisilta, kouluruuasta. Nyt tämän aloitteen kautta oletan, että kun kuunnellaan näitä oppilaita itseään, tämmöistä vastuullisesti tuotettua lihaa, kanaa, kalaa, näitä proteiinin lähteitä tullaan käyttämään entistä enemmän siinä kouluruuassa.
Tämä on siinä mielessä kannatettava ja hyvä ja muutenkin tätä valinnanvapautta ja näitä kannattaa kyllä lisätä. Kiitoksia valtuutettu Holopaiselle tästä aloitteesta.
Valtuutettu Arja Karhuvaara · vastauspuheenvuoro Kaikkiin näihin edellisiin puheenvuoroihin nähden, niin lasten kokemukset voivat olla aika suppeat siitä ruuasta, mitä he haluavat syödä…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kaikkiin näihin edellisiin puheenvuoroihin nähden, niin lasten kokemukset voivat olla aika suppeat siitä ruuasta, mitä he haluavat syödä riippuen vähän siitä, mitä kokemuksia heillä on esimerkiksi kotoa. Nyt on jo tällä hetkellä olemassa käytäntö, ollut jo itse asiassa useita vuosia, jossa nimenomaan yhdessä lasten mielipiteiden ja lasten kanssa suunnitellaan ruokalistoja ja myöskin sitä reseptiikkaa ja kyllä kysytään lapsilta myöskin, mitä he haluavat. Ei tämä ole mikään uusi asia. Helsinki toteuttaa tätä jo nyt. Mutta itse jotenkin toivoisin, että se terveellisyys olisi siellä se etusijalla oleva asia. Eli näiden friteerattujen, kuivien kalapuikkojen ja jonkun muun sijaan olisi joskus ihan oikeasti tuorettakin kalaa.
Valtuutettu Mirita Saxberg · vastauspuheenvuoro Valtuutettu Holopainen muistaakin, kun me viime kaudella kasvatus- ja koulutuslautakunnassa yhdessä olimme ja teimme silloisen KASKOn…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kiitos valtuutettu Holopaiselle tästä aloitteesta.
Valtuutettu Holopainen muistaakin, kun me viime kaudella kasvatus- ja koulutuslautakunnassa yhdessä olimme ja teimme silloisen KASKOn apulaispormestari Laisaaren johdolla aloitteen siitä, että meillä on tämmöisiä toimikuntia, joihin oppilaat pääsee vaikuttamaan tähän ruokailuun. Tämä asia, kun Helsingissä on ollut esillä kovin kauan, mutta siitä huolimatta kouluruokaa ei syödä. Ei sillä, että mulla olisi jäänyt jotain liharuokaa hampaankoloon edellisistä keskusteluista taikka tekemisistä, mutta pitäisin edelleen tätä asiaa olennaisen tärkeänä, että lapset pääsevät itse suunnittelemaan ja osallistumaan siihen kouluruokailun kuratointiin. Sillä se on se tie, millä lapset söisivät kouluruokaa. Suurin ongelmahan meillä on se, että sitä ei syödä.
Valtuutettu Mari Holopainen · vastauspuheenvuoro Täällä kokoomuksen taholta on sekä esitetty, että lapsia ei pitäisi kuunnella kouluruokailun suunnittelussa että toisaalta, että lapsille…
Kiitos, puheenjohtaja.
Täällä kokoomuksen taholta on sekä esitetty, että lapsia ei pitäisi kuunnella kouluruokailun suunnittelussa että toisaalta, että lapsille pitäisi tarjota mahdollisimman paljon lihaa. Kuitenkin kuten täällä aloitevastauksessa todetaan, kouluruokailun suunnittelua ja toteutusta ohjaavat ravitsemus- ja ruokailusuositukset. Ne antavat suuntaviivat terveelliselle ja ympäristöystävälliselle kouluruokailun suunnittelulle. Todellakin varmasti on niin, että ei voida joka päivä esimerkiksi tarjota hampurilaisia, vaikka lapset sattuisivat niitä toivomaan, vaan tämä kouluruokailun suunnittelu on totta kai ammattilaisten tekemää niin, että lasten näkemyksiä siihen kuullaan myöskin. En itse ajattele ollenkaan, etteikö voitaisi lapsia osallistaa heitä koskeviin asioihin, toisin kuin täällä kokoomuksen valtuutettu esitti.
Valtuutettu Nita Austero Tämä Holopaisen aloite on tosi tärkeä, ja siinä nostetaan tärkeällä tavalla esiin oppilaiden osallisuus ja sen merkitys kouluruokailun…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.
Tämä Holopaisen aloite on tosi tärkeä, ja siinä nostetaan tärkeällä tavalla esiin oppilaiden osallisuus ja sen merkitys kouluruokailun kehittämisessä. Me ei voida koskaan kuulla tai osallistaa lapsia ja nuoria liikaa, joten näinkin konkreettinen ele kuin tuoda oppilaille mahdollisuus vaikuttaa kouluruokailuunsa, on erittäin merkityksellinen. Kun oppilaat pääsee vaikuttaa ruokailuun ja heidän näkemyksiään kuullaan, myös kouluruuan maistuvuus ja käyttöaste yleensä paranee. Tällä on keskeinen rooli myös hävikkiruuan vähentämisessä.
Yksi hyvin käytännöllinen tapa huomioida oppilaiden erilaiset makumieltymykset on antaa oppilaille mahdollisuus maustaa ruokaa oman makunsa mukaan. Kaikki ei pidä ruoasta täysin samalla tavalla maustettuna, ja pienikin mahdollisuus vaikuttaa omaan annokseen voi lisätä ruoan mieluisuutta.
Mä olenkin tehnyt tähän ponnen, jossa kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet lisätä kouluruokailussa tarjottavien mausteiden valikoimaa siten, että oppilaat voivat halutessaan itse maustaa ruokaansa.
Kuten Holopainen totesi edellisessä puheenvuorossaan, kouluruokailun kehittämisessä kysymys on aina suurelti myös budjetista. Tällainen mausteiden lisääminen osaksi kouluruokailua ei vaadi suurta taloudellista panostusta, mutta sillä voidaan kuitenkin lisätä merkittävästi ruoan maistuvuutta. Tämä on pieni, mutta konkreettinen tapa edistää juuri sitä tavoitetta, jota tässä aloitteessa toivotaankin. Mausteiden lisäämistä ruokailun yhteyteen on myös oppilaat toivonut itse, joten on tärkeää kuulla ja edistää oppilaiden konkreettisia toiveita kaupungin päätöksenteossa.
Valtuutettu Ilkka Taipale · vastauspuheenvuoro Lähes 70 vuotta sitten olin Apollon koulussa luokalla, jossa ensimmäisen kerran pojille opetettiin kotitaloutta. Sen jälkeen olen silloin…
Arvoisa puheenjohtaja.
Lähes 70 vuotta sitten olin Apollon koulussa luokalla, jossa ensimmäisen kerran pojille opetettiin kotitaloutta. Sen jälkeen olen silloin tällöin ruokaa tehnyt, vaikka valtuustossa ei pitäisi puhua ainakaan ruusukaalista. Oma ehdotukseni on, että ei riitä, että oppilailla on jotain mielipiteitä, vaan heidän pitäisi saada osallistua myös ruoan laittoon itsellensä ja oppia tästä eri puolilla. Erityisesti poikien tietysti, mutta tämä lienee mahdotonta, kun ne tulee jostain isosta tuutista puolivalmiina valmisteina. Tämä olisi paljon parempaa kuin lisätä mausteita tai antaa mielipiteitä, vaan mennä itse tekemään. Silloin tulee hyvää jälkeä.
Valtuutettu Otto Meri · vastauspuheenvuoro Tähän valtuutettu Austeron hyvään puheenvuoroon tästä ruoan maustamisesta. Se on just näin. Aikoinaan jo armeijassa vanhemmat opetti, että…
Kiitos, puheenjohtaja.
Tähän valtuutettu Austeron hyvään puheenvuoroon tästä ruoan maustamisesta. Se on just näin.
Aikoinaan jo armeijassa vanhemmat opetti, että ota Tabasco-pullo mukaan. Sitä ei pakissa säilytetty, koska siellä se olisi kolissut ja mennyt rikki, mutta se oli maastopuvun rintataskussa, koska aina kun tuli ruokailu, sillä Tabasco Chipotle -erikoisvalmisteella sitä maustettiin ja ruoat maistui hyvältä. Se ei ollut vielä Leijona Cateringin aikaa, vaan sitä edeltävää Puolustusvoimien ruokahuollon palvelukeskuksen tuottamaa, joka ei ollut ehkä kulinaristisesti sitä parasta, eikä sen tarvinnut. Sen piti olla ravitsevaa ja terveellistä, eikä sielläkään lihaa aina ollut. Torstaisin oli hernekeittoa. Mä en muista, oliko siinä palvilihaa. Mutta se maustaminen oli se jutun tavallaan A ja O, että sillä pystyi, kunhan se mauste on terveellinen. Liiallista suolaa kannattaa välttää, mutta muuten saada ruokaan makua.
Valtuutettu Johanna Nuorteva Helsingissä kouluruuan laadun yhtenä indikaattorina on se, kuinka moni opettaja on valmis lounaastaan maksamaan ja syömään koululounaan…
Kiitos, puheenjohtaja.
Helsingissä kouluruuan laadun yhtenä indikaattorina on se, kuinka moni opettaja on valmis lounaastaan maksamaan ja syömään koululounaan ruokalassa yhdessä oppilaiden kanssa. Monessa koulussa maksavien opettajien määrä on keskustelujen perusteella vähentynyt, mutta tilastoja tästä ei ilmeisesti ole juurikaan tehty, vaikka se varmasti järkevää olisi. Kouluterveyskyselyssä näkyy, että Helsingissä kouluruokaan tyytymättömyys on lisääntynyt uusimmassa kyselyssä verrattuna aikaisempaan ja yhä useampi jättää lounaan koulussa väliin. Yläkoululaisista tytöistä vähän yli 50 prosenttia ja pojista lähes 40 prosenttia ei syö koululounasta. Kouluruokailuun käytettävää rahamäärää olisi Helsingissä tärkeää korottaa, jotta myös laatua saataisiin samalla parannettua. Lämpimien ruokien reseptiikan kehittämisen lisäksi raaste- ja salaattitarjontaan on hyvä henkilökuntaa kouluttaa.
Ruoan maistuvuuden lisäksi suuri merkitys on kuitenkin myös ruokailun kellonajalla, ruokailuun käytettävällä ajalla ja ruokalan melutasolla. Jos ruokailuun on aikaa 15 minuuttia jonottamisineen tai jos lounaalle mennään kello 10, on selvää, että osalla jää pelkästään näistä syistä ruoka syömättä. Olisi hyvä linjata esimerkiksi desibelirajat, joiden jälkeen kouluille rakennetaan melua vähentäviä akustiikkaratkaisuja seiniin ja kattoihin, jolloin pystyttäisiin vähentämään tukalaa oloa ruokalassa. Varmasti myös näillä keinoilla ruokailuun osallistumista saisi lisättyä.
Kannatan myös valtuutettu Austeron pontta.
Nuorisoneuvoston edustaja Lauri Taipale Nuorten osallistaminen kouluruuan suunnitteluun on ideana erittäin kannatettava ja ajankohtainen. On olennaista, että lapset ja nuoret…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Arvoisat valtuutetut.
Nuorten osallistaminen kouluruuan suunnitteluun on ideana erittäin kannatettava ja ajankohtainen. On olennaista, että lapset ja nuoret pääsevät itse vaikuttamaan siihen, mitä heidän lautasilleen laitetaan. Täällä valtuustosalissa usein puheeksi tulee, että nuoret haluavat sitä ja tätä lautaselleen, nuoret tykkäävät siitä ja siitä, mutta eivät tykkää tästä ja tuosta. Päätöksiä tehdään siis meidän puolesta eikä meille nuorille jätetä mitään sanavaltaa sen suhteen, mitä koulussa saamme syödä, ja tällöin ruoka jää syömättä ja jaksaminen koulussa hiipuu.
Miten syödä ruokaa, joka ei vain yksinkertaisesti maistu eikä ole hyvälaatuista? On varmasti valtuutettuna helppoa tehdä päätöksiä siitä, mitä koululaiset syövät, mutta ketkä loppujen lopuksi ovat niitä, jotka sitä ruokaa joutuvat syömään? Mä olin yhteydessä helsinkiläisiin nuoriin selvittääkseni, onko muiden koulujen nuorilla mahdollisuutta vaikuttaa kouluruokailuun. Mä kysyin nuorilta 15:stä eri Helsingin kaupungin koulusta, miten heillä oppilaat pääsevät vaikuttamaan kouluruokailun suunnitteluun. Näistä 15 koulusta vain kahdessa on sekä toimiva että nuoria osallistava vaikuttamismalli kouluruuan suunnitteluun.
Nuoret nostivat ongelmallisiksi kouluissa täytettävät kouluruokakyselyt. Oppilaat kokevat palautteensa olevan merkityksetöntä, koska kun kaupungille tuodaan epäkohdat esiin, muutosta ei tapahdu. Ruokalat on tyhjiä, koska kukaan ei halua syödä ja ruoka on pahaa. Nämä ovat siis suoria lainauksia, mitä mä olen saanut kaupungin kouluissa opiskelevilta nuorilta.
Se, että me lisätään mausteita ja turhia lisäaineita ruokaan, ei korjaa asiaa, koska ruoan lähtökohtana pitäisi olla hyvälaatuisuus. Mikä oli mun mielestä jännää huomata, oli se, miten eri tilanteessa yksityisten koulujen oppilaat ovat. Oppilaat eri yksityisistä kouluista kertoi mulle, että kouluruoka on hyvää, mutta myös laadukasta. Mä olen itse myös kokenut tämän muutoksen ruoan suhteen, kun mä vaihdoin kaupungin koulusta yksityiseen kouluun, ja mä voin sanoa henkilökohtaisesti, että ruoka on nyt paljon parempaa. Nämä tulokset eivät siis ole yhdenvertaisia kaupungin ja yksityisten koulujen oppilaiden välillä. Koulunkäynti on jo valmiiksi monelle uuvuttavaa ja vaikeaa, ja kaikkea tätä stressiä ja jaksamista voisi helpottaa niinkin yksinkertainen asia kuin hyvä kouluruoka. Nuorisoneuvosto pitää tärkeänä nuorten osallistamista kouluruuan suunnitteluun, jotta saadaan juuri nuorille maistuvia ruokia.
Valtuutettu Sandra Hagman Kiitos nuorisoneuvoston jäsenelle Taipaleelle hyvästä puheenvuorosta, jossa toit erinomaisesti esille sitä, miten tärkeää se on, että se…
Kiitos, puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.
Kiitos nuorisoneuvoston jäsenelle Taipaleelle hyvästä puheenvuorosta, jossa toit erinomaisesti esille sitä, miten tärkeää se on, että se ruoka maistuu, ja tässä yksityiseen kouluun verratessa myös sen asian esille, että siihen voidaan käyttää silloin myös rahaa enemmän.
On tosi tärkeää, että lapsia osallistetaan, mutta on myös tärkeää hahmottaa, että tyhjästä on paha nyhjäistä. Jos kouluruokaan ei laiteta tarpeeksi rahaa, niin ei siinä sitten raadit tai reseptiikkakaan ihmeitä voi tehdä. Hyvänlaatuinen ruoka maksaa. Helsinkihän käyttää vain kolme neljäsosaa siitä rahasta, mitä per kouluruoka-annos maassa keskimäärin käytetään. Eli kun maassa käytetään keskimäärin 3,1 euroa per ruoka-annos, niin me laitamme helsinkiläisten lasten ruokaan vain 2,4 euroa per annos. Tämä on häpeällistä, koska täällä ollaan kuitenkin vauraassa pääkaupungissa ja meillä myös sosiaaliset haasteet on korostuneita ja kouluruoka on oikeasti liian monelle lapselle se ainut päivän lämmin ateria. Eli tämä olisi tärkeä epäkohta korjata ja sen jälkeen voidaan miettiä näitä muita asioita.
Toisekseen ehkä vähän tällainen erilainen näkökulma myös siitä, että meillä on aika kuivakka suhtautuminen ruokaan semmoisena ravintoaineasiana, ei niinkään nautintona tai sosiaalisen kanssakäymisen tapahtumana, kuten yleisesti ehkä muualla Euroopassaan on tapana. Vasta oltiin lautakunnan kanssa tutustumassa islantilaiseen kouluruokajärjestelmäänkin, ja siellä mentiin todellakin maku edellä ja niin myös monessa muussa maassa. Ehkä mekin voitaisiin lähteä mieluummin siitä liikkeelle, että tärkeintä on se, että ruoka on oikeasti hyvää, eettistä ja monipuolista, eikä olla ihan niin tiukkapipoja sen suhteen, että onko siellä nyt ihan jokainen hivenaine kohdillaan. Koska on kuitenkin selvää, että se Alepasta haettu suklaapatukka, pasteija tai energiajuoma ei ainakaan ole sitä ja hyvä, maistuva kouluruoka on varmasti aina silloin parempi vaihtoehto.
Valtuutettu Krishna Regmi Kiitos myös nuorisoneuvoston jäsen Taipaleelle hyvästä puheenvuorosta. Toivottavasti valtuusto tänään todella kuulee nuorten ääntä,…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Kiitos valtuutettu Holopaiselle hyvästä aloitteesta. Kiitos myös nuorisoneuvoston jäsen Taipaleelle hyvästä puheenvuorosta. Toivottavasti valtuusto tänään todella kuulee nuorten ääntä, ymmärtää sen merkityksen ja vie päätökset käytäntöön. Olen omin silmin nähnyt, että monesti nuorten ääntä ei ole kuultu.
Kouluruokailu on yksi kaupunkimme tärkeimmistä peruspalveluista. Se ei ole vain ravintoa, vaan se on oppimisen edellytys ja osa koulupäivän hyvinvointia. Jotta kouluateriat todella päätyvät oppilaiden vatsaan asti eivätkä roskiin, meidän on kuunneltava niitä, joille ruoka on tarkoitettu. Vastauksessa kuvattu ruokaraatitoiminta on hyvä alku, mutta tällä hetkellä se on vielä liian kapeaa ja satunnaista. Jotta saavutamme todellista vaikuttavuutta, meidän on mentävä sinne, missä maut luodaan, eli reseptiikan kehittämisvaiheeseen. Aiemminkin täällä puheenvuoroissa monet valtuutetut ovat ottaneet asian esille. On puhuttu ammattilaisten käytöstä siihen reseptiikan kehittämiseen. Sekin on tosi hyvä idea, mutta meidän kannattaa muistaa, että lapset ja nuoret, jotka syövät ruokaa, tulevat ensimmäisenä reseptiikan kehittämisen mukaan.
Esittämälläni ponnella haluan varmistaa, että kaupunki selvittää keinot, joilla oppilaiden ääni kuuluu nykyistä vahvemmin ja järjestelmällisemmin ennen kuin uudet ruokalait lyödään lukkoon.
Samalla kannattaa valtuutettu Austeron aloitetta.
Valtuutettu Abdifatah Qaaje Korostan, että oppilaita tulee kuunnella ja heitä tulee kannustaa osallistumaan kouluruokailun suunnitteluun omilla ideoillaan. Korostan…
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.
Kiitos valtuutetut Holopaiselle aloitteesta.
Korostan, että oppilaita tulee kuunnella ja heitä tulee kannustaa osallistumaan kouluruokailun suunnitteluun omilla ideoillaan. Korostan myös, että eri uskontotaustoista tulevien oppilaiden ruokavalio tulee huomioida ja kunnioittaa esimerkiksi tarjoamalla halal-ruokaa vaihtoehtona.
Kiitoksia.
Valtuutettu Tiina Halttunen Suurkiitos valtuutettu Holopaiselle tästä erinomaisesta aloitteesta. Kaupunginhallituksen lausunnosta oli ilahduttavaa lukea, että joissain…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.
Suurkiitos valtuutettu Holopaiselle tästä erinomaisesta aloitteesta.
Kaupunginhallituksen lausunnosta oli ilahduttavaa lukea, että joissain helsinkiläisissä kouluissa oppilailla on jo mahdollisuus maistella ruokia ja vaikuttaa resepteihin. Eli heillä on mahdollisuus todella oikeasti osallistua kouluruokailuun. Aivan liikaa on nuorisovaltuutettu Taipaleen kuvaamaa näennäisosallistamista niin koulussa kuin muuallakin yhteiskunnassa. Eli kysytään mielipiteitä, mutta niillä ei ole mitään vaikutusta. Oppilaiden oikea osallistaminen todennäköisesti parantaisi kouluruuan menekkiä, sillä yllättävätkin asiat voivat vaikuttaa ruuan maistumiseen.
Muistan elävästi, miten suurella innolla oppilait söivät ja hakivat lisää aivan tavallista kurkkua, kun sitä ei tarjottu tavanomaisesti siivutettuina, vaan kurkku oli leikattu ohuiksi suikaleiksi. Loistava innovaatio koulukeittiöltä. En tiedä, oliko oppilaiden ehdottama toimenpide. Ehdotankin, että oppilaita osallistetaan paitsi reseptiikkaan ja maisteluun, niin myös ruuan rakenteeseen ja esille laittamiseen.
Valtuutettu Mari Holopainen · vastauspuheenvuoro Valtuutettu Halttunen toi hyvin esiin, että osallistaminen ei saa olla näennäisosallistamista, jolla ei oikeasti olisi merkitystä siihen,…
Kiitos, puheenjohtaja.
Valtuutettu Halttunen toi hyvin esiin, että osallistaminen ei saa olla näennäisosallistamista, jolla ei oikeasti olisi merkitystä siihen, mitä kouluissa tarjotaan.
Vielä erityiskiitos nuorisovaltuutettu Taipaleella siitä, että hän oli tätä vastausta valmistellessaan todella nähnyt vaivaa ja kysynyt näkemyksiä 15 koulusta siitä, että miten nuoria oikeasti osallistetaan. Eihän ne tulokset kauhean hyviä ollut sen osalta, että nuoret eivät kuin kahdessa koulussa olleet voineet osallistua kouluruuan suunnitteluun. Todella iso kiitos tästä huolellisesta paneutumisesta tähän kysymykseen.
Ledamoten Nora Grotenfelt Yhä useampi nuori on kiinnostunut ravinnosta. Tämä näkyy sosiaalisessa mediassa, harrastusten yhteydessä ja arjessa muutenkin. Nuoret…
Kiitos, puheenjohtaja.
Yhä useampi nuori on kiinnostunut ravinnosta. Tämä näkyy sosiaalisessa mediassa, harrastusten yhteydessä ja arjessa muutenkin. Nuoret haluavat syödä tavalla, joka tukee terveyttä ja hyvinvointia ja ovat hyvin kiinnostuneita proteiinin saannistaan. Kotimainen niin sanottu vähäarvoinen kala, kuten särki ja lahna, on erinomainen proteiinin lähde. Ne ovat terveellisiä, ravitsevia ja samalla kestäviä valintoja. Kun poistamme vedestä särkeä ja lahnaa, poistamme samalla fosforia ja typpeä, jotka rehevöittävät Itämerta. Olen tämän takia tehnyt järjestelmään ponnen, koska haluaisin, että lisätään roskakalan käyttöä kouluruuassamme. Tällä tavalla voidaan tarjota laadukasta proteiinia ja tehdä konkreettisia ympäristötekoja samalla. Ponsi on tosiaankin järjestelmässä, mutta luen sen vielä ääneen.
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuuksia lisätä alihyödynnettyjen kalalajien, niin sanottujen roskakalojen, käyttöä kouluruokailussa pilottikokeilujen kautta sekä arvioida ympäristövaikutukset, kustannukset, hävikkiruoan määrän ja oppilaiden kokemukset pilotista.
Apulaispormestari Shawn Huff Selvästi kouluruoka on aihe, joka on meille kaikille todella tärkeä, kun se tuottaa näin paljon keskustelua. Haluan kiittää myös tässä…
Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.
Selvästi kouluruoka on aihe, joka on meille kaikille todella tärkeä, kun se tuottaa näin paljon keskustelua.
Haluan kiittää myös tässä nuorisoneuvoston edustaja Taipaletta hänen puheenvuorostaan. Selvästi ajatuksena on ollut osallistaa oppilaita paljon, mutta kuten hänen puheenvuorosta tulee ilmi, niin tässä on töitä, mitä vielä pitää tehdä tämän asian eteen.
Meillä oli kaupunginhallituksessa käsittelyssä myös Sari Helinin aloite kouluruoasta, joka on tulossa, joten voin tässä ilmoittaa, että voimme jatkaa iloisesti kouluruokakeskustelua myös ensi valtuustossa. Mitä tähän tulee, niin lautakunnassa me olemme ottaneet myös toimia siihen suuntaan, että voimme parantaa tätä ruoan maittavuutta, mutta myös sitä, kuinka osallistamme oppilaita, mutta ei pelkästään oppilaita, vaan myös vanhempia. Kuten täällä tuli puheenvuoroissa ilmi myös se, että annetaan tarpeeksi aikaa myös poikkeustilanteessa kaikille ryhmille, että he voivat rauhassa syödä ruokansa loppuun.
Yksi asia, mikä vaikuttaa todella paljon myös ruokaan ja siihen, että maistuuko se, on ilmiselvästi asenteet ja kulttuuri. Jokainen voi kuvitella, kun viime viikolla meillä oli apulaispormestari Milanosta vierailemassa ja hän halusi tutustua suomalaiseen kouluruokaan, sitä jännityksen määrää, mikä itselläni oli, kun olimme Kankarepuiston peruskoulussa. Ilokseni sain kuitenkin huomata, että tämä italialainen apulaispormestari nautti todella paljon siitä kouluruoasta. Hän kehui sitä, joten pelko oli siinä mielessä turhaa. Haluan myös itse sanoa, että omilla vierailuillani olen lisännyt myös sen, että käyn syömässä joka kerta kouluruokaa koulussa, koska ajattelen, että kun tehdään näitä päätöksiä, silloin myös päättäjänä tässä asemassa on hyvä tutustua siihen ruokaan. Itselleni se on ainakin maistunut joka kerta, mutta kuten täältä puheenvuoroista on tullut ilmi, niin töitä jatketaan, jotta se maistuisi yhä useammalle.
Valtuutettu Mahad Ahmed Lapset ja nuoret tietävät hyvin, mistä ruuasta he pitävät. Kun otamme heidät mukaan suunnitteluun, ruoka maistuu paremmin ja hävikki…
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.
Lapset ja nuoret tietävät hyvin, mistä ruuasta he pitävät. Kun otamme heidät mukaan suunnitteluun, ruoka maistuu paremmin ja hävikki vähenee. Samalla vahvistuu heidän osallisuutensa ja annamme mahdollisuuden vaikuttaa omaan arkeen. Siksi on tärkeää kuunnella oppilaiden ääntä.
Samalla kannatan Regmin pontta.
Valtuutettu Janne Rauramo Tämä on sinällään hieman hupaisaa, että ensin valtuusto päättää nuoria kuulematta puolittaa liha- ja maitotuotteiden määrän ja sitten kuusi…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut ja nuorisoneuvoston edustajat. Tämä on sinällään hieman hupaisaa, että ensin valtuusto päättää nuoria kuulematta puolittaa liha- ja maitotuotteiden määrän ja sitten kuusi viikkoa myöhemmin esitetään, että lasten ja nuorten osallisuutta tulisi lisätä. Tämän vuoksi tein itse ponsiesityksen jo liha- ja maitotuotekeskustelun yhteydessä lasten ja nuorten osallistamisesta myös tuohon päätökseen.
Nuorisoneuvoston edustaja Taipale piti erinomaisen puheenvuoron asiasta. Nuorten ääni tulee saada paremmin kuuluviin.
Valtuutettu Tiina Halttunen Kannatan valtuutettu Grotenfeltin ponsiesitystä näiden alihyödynnettyjen kalojen käyttämisestä kouluruuassa. Jo nykyään ainakin meillä…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kannatan valtuutettu Grotenfeltin ponsiesitystä näiden alihyödynnettyjen kalojen käyttämisestä kouluruuassa.
Jo nykyään ainakin meillä Etelä-Helsingissä listoilla on lahnapuikot, jotka ovat aivan mielettömän herkullisia makoisen sitruunakastikkeen kera. Olen varma, että muistakin alihyödynnetyistä kaloista on mahdollista tehdä herkullista ruokaa.
Asiakirjan teksti
Käsittely
Toivomusponnet Valtuutettu Nita Austero ehdotti valtuutettu Johanna Nuortevan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavant toivomusponnen: | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet lisätä kouluruokailussa tarjottavien mausteiden valikoimaa siten, että oppilaat voivat halutessaan maustaa ruokaansa itse ja siten lisätä kouluruoan maistuvuutta. Valtuutettu Krishna Regmi ehdotti valtuutettu Mahad Ahmedin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet keinoille, joilla oppilaiden osallisuutta vahvistetaan erityisesti uusien reseptien kehittämisvaiheessa ja että ruokaraatien antama palaute raportoidaan avoimesti, jotta voidaan varmistaa kouluruoan maistuvuus ja hävikin vähentäminen. Valtuutettu Nora Grotenfelt ehdotti valtuutettu Tiina Halttusen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuuksia lisätä alihyödynnettyjen kalalajien, ns "roskakalojen", käyttöä kouluruokailussa pilottikokeilujen kautta sekä arvioida ympäristövaikutukset, kustannukset, hävikkiruoan määrän ja oppilaiden kokemukset pilotista. Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin kaupunginhallituksen ehdotuksen Äänestysjärjestys Toivomusponsien hyväksymisestä äänestettiin erikseen. 14 äänestys Valtuutettu Nita Austeron ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Nita Austeron ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 74 Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Amanda Alvesalo, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Riina Bhatia, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castren, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Sandra Hagman, Jussi Halla-Aho, Tiina Halttunen, Ahmad Hassan, Eveliina Heinäluoma, Sari Helin, Hanna-Leena Hietanen, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Natalia Kallio, Arja Karhuvaara, Jenny Kasongo, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Eija-Riitta Korhola-Dunderfelt, Miapetra Kumpula-Natri, Johanna Laisaari, Minna Lindgren, Pirjo Lonka, Teija Makkonen, Mika Merano, Otto Meri, Ville Merinen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Riku Nieminen, Matti Niiranen, Johanna Nuorteva, Silja Paavola, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Suvi Pulkkinen, Abdifatah Qaaje, Marcus Rantala, Janne Rauramo, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Krishna Regmi, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Petri Suhonen, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Minni Takala, Iida Tani, Niilo Toivonen, Erkki Tuomioja, Alma Tuuva, Maarit Vierunen, Antti Vuorela, Mikael Vuorinen, Pinja Vuorinen Tyhjä: 11 Atte Harjanne, Veronika Honkasalo, Mai Kivelä, Minja Koskela, Tuuli Kousa, Silvia Modig, Matias Pajula, Amanda Pasanen, Mika Raatikainen, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Nita Austeron ehdottaman toivomusponnen. 15 äänestys Valtuutettu Krishna Regmin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Krishna Regmin ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 49 Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Amanda Alvesalo, Pentti Arajärvi, Nita Austero, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Mika Ebeling, Nora Grotenfelt, Mia Haglund, Sandra Hagman, Tiina Halttunen, Atte Harjanne, Ahmad Hassan, Eveliina Heinäluoma, Sari Helin, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Atte Kaleva, Natalia Kallio, Jenny Kasongo, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Minja Koskela, Miapetra Kumpula-Natri, Johanna Laisaari, Minna Lindgren, Pirjo Lonka, Ville Merinen, Riku Nieminen, Johanna Nuorteva, Silja Paavola, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Abdifatah Qaaje, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Krishna Regmi, Mirita Saxberg, Ilkka Taipale, Minni Takala, Niilo Toivonen, Erkki Tuomioja, Alma Tuuva, Antti Vuorela, Pinja Vuorinen Tyhjä: 36 Paavo Arhinmäki, Riina Bhatia, Maaret Castren, Fatim Diarra, Elisa Gebhard, Tuula Haatainen, Jussi Halla-Aho, Hanna-Leena Hietanen, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Arja Karhuvaara, Mai Kivelä, Eija-Riitta Korhola-Dunderfelt, Tuuli Kousa, Teija Makkonen, Mika Merano, Otto Meri, Silvia Modig, Seija Muurinen, Björn Månsson, Matti Niiranen, Matias Pajula, Amanda Pasanen, Suvi Pulkkinen, Janne Rauramo, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Petri Suhonen, Nina Suomalainen, Iida Tani, Maarit Vierunen, Mikael Vuorinen Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Krishna Regmin ehdottaman toivomusponnen 16 äänestys Valtuutettu Nora Grotenfeltin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Nora Grotenfeltin ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 61 Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Amanda Alvesalo, Nita Austero, Riina Bhatia, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castren, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Nora Grotenfelt, Sandra Hagman, Jussi Halla-Aho, Tiina Halttunen, Atte Harjanne, Ahmad Hassan, Eveliina Heinäluoma, Sari Helin, Mari Holopainen, Shawn Huff, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Natalia Kallio, Arja Karhuvaara, Jenny Kasongo, Otso Kivekäs, Eija-Riitta Korhola-Dunderfelt, Tuuli Kousa, Johanna Laisaari, Minna Lindgren, Pirjo Lonka, Mika Merano, Otto Meri, Ville Merinen, Björn Månsson, Riku Nieminen, Matti Niiranen, Johanna Nuorteva, Silja Paavola, Amanda Pasanen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Suvi Pulkkinen, Abdifatah Qaaje, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Janne Rauramo, Risto Rautava, Krishna Regmi, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Petri Suhonen, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Minni Takala, Iida Tani, Niilo Toivonen, Antti Vuorela, Mikael Vuorinen Ei-äänet: 5 Ville Jalovaara, Elina Kauppila, Mai Kivelä, Silvia Modig, Alma Tuuva Tyhjä: 19 Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Elisa Gebhard, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Hanna-Leena Hietanen, Titta Hiltunen, Veronika Honkasalo, Minja Koskela, Miapetra Kumpula-Natri, Teija Makkonen, Seija Muurinen, Matias Pajula, Nasima Razmyar, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Erkki Tuomioja, Maarit Vierunen, Pinja Vuorinen Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Nora Grotenfeltin ehdottaman toivomusponnen.
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Mari Holopaisen ja 25 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinki käynnistää ruokaraatitoiminnan helsinkiläiskouluissa ja etsii samalla muita uusia keinoja kuulla oppilaiden näkemyksiä sekä kehittää reseptiikkaa ja ruokalistoja oppilaiden osallistamisen pohjalta. Toimintamallin avulla voidaan lisätä oppilaiden osallisuutta, vähentää ruokahävikkiä ja vahvistaa kouluruoan suosiota. Aloite on liitteenä 1. Kouluruokailun suunnittelua ja toteutusta ohjaavat ravitsemus- ja ruokailusuositukset. Ne antavat suuntaviivat terveellisen ja ympäristöystävällisen kouluruokailun suunnitteluun ja toteutukseen. Ruokailusuositusten mukaan myös oppilaiden monimuotoista osallisuutta kouluruokailun järjestämiseen on tuettava ja heille on annettava mahdollisuus vaikuttaa kouluruokailun suunnitteluun ja kehittämiseen oman kehitysvaiheen mukaisesti. Vaikutusmahdollisuudet ruokailun toteuttamiseen sitouttavat syömään kouluruokaa. Oppilaiden toiveita huomioidaan mahdollisimman paljon ruokalistoilla ja toiveita kartoitetaan eri tavoin joka vuosi. Toiveruoiksi nousee vuosittain monia samoja suosikkeja, joista lähes kaikkia tarjotaan säännöllisesti vähintään kerran kuuden viikon kiertävällä ruokalistalla. Niitä, jotka eivät ole ruokalistalla säännöllisesti voidaan tarjota herkkuruokina teemaviikkojen tai juhlapyhien yhteydessä (esim. hampurilainen tai nugetit). Kerran vuodessa vietämme kouluissa toiveruokaviikkoa, jonka ruokalista kootaan juuri näistä oppilaiden suosikeiksi äänestämistä ruoista. Helsingissä yksittäisissä kouluissa on toteutettu ruokaraateja 3–6 raatia vuosittain. Ruokaraatien toteuttamisesta vastaa ruokapalveluntuottaja ja niiden toteutus on määritelty ruokapalvelukuvauksissa. Ruokaraadeissa oppilaat saavat maistella ja arvioida uusia ruokalajeja suunnitteluvaiheessa. Osallistamisella ruokaraatitoimintaan varmistetaan ruoan mieluisuus ja houkuttelevuus ennen kuin ruoka tuodaan ruokalistalle. Tavoitteena on myös kiinnostuksen lisääminen kouluruokailua kohtaan ja ruokailun käyttöasteen nostaminen. Oppilaat ovat innoissaan raatiin osallistumisesta ja antavat mielellään kommentteja ja arviointeja ruoista. Ruokaraatitoimintaa pyritään kehittämään jatkossa kiinnittämällä huomiota mm. ryhmäkokoihin, jotta sen avulla saataisiin entistä paremmin oppilaiden mielipiteitä kerättyä. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on yhteystyössä kaupunkiympäristötoimialan kanssa hakemassa CircLife -hankkeen rahoitusta, jolla pystyttäisiin vahvistamaan oppilaiden osallisuutta kouluruokailuun vaikuttamiseen. Alustavissa suunnitelmissa on esim. perustaa kouluruokailun kaupunkitasoinen vaikuttamisryhmä, kehittää oppilaiden osallistamista makuraadeissa sekä tukea koulujen ravintolatoimikuntien toimintaa. Ravintolatoimikunta on koulun oma ryhmä, jossa oppilaat, ruokapalvelun henkilökunta ja koulun muu henkilökunta yhdessä keskustelevat ja kehittävät oman toimipisteen ruokailua. Ravintolatoimikunnassa voidaan esittää kysymyksiä ja antaa palautetta kouluruoasta. Tällä hetkellä ravintolatoimikunta toimii noin 60 % kouluista joko osana oppilaskuntatoimintaa tai erillisenä toimikuntana. Tavoitteena on, että ravintola-toimikuntien määrää kasvatetaan vuosittain. Oppilaat vastaavat vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyyn sekä toiveruokakyselyyn ja palveluntuottaja voi järjestää tarvittaessa myös muita kyselyjä oppilaille, esim. heidän toiveistaan tai makumieltymyksistään. Palautetta ruoista annetaan myös mm. netin palautekanavien kautta ja ravintoloiden pikapalautelaitteilla. Jos ruokalistalla olevasta ruokalajista tulee useasta kohteesta huonoa palautetta, reseptiä muutetaan tai ruo-ka korvataan jollain toisella. Kaupunginhallitus kannattaa kasvatus ja koulutuslautakunnan tavoin oppilaita osallistavan ruokaraatitoiminnan järjestämistä ja kehittämistä. On tärkeää, että lakisääteistä kouluruokailua kehitetään oppilaiden makuun sopivaksi. Oppilaat pääsevät antamaan mielipiteitään ja ehdotuksiaan uusista resepteistä ennen kuin ne nostetaan ruokalistalle. Tärkeä vaikuttamisen muoto on myös koulujen omat ravintolatoimikunnat, joissa mietitään yhdessä oppilaiden kanssa ruokailuun vaikuttavia ja kannustavia toimia. Osallistuminen kouluruokailun kehittämiseen lisää oppilaiden osallisuutta ja kannustaa syömään koululounasta päivittäin. Kaupunginhallitus kuten lautakuntakin pitää tärkeänä, että myös oppilaiden huoltajia tiedotetaan kouluruokailusta. Aloitevastaus perustuu kasvatus ja koulutuslautakunnan lausuntoon. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvia toimenpiteitä koskevat aloitteet jäävät kaupunginhallituksen vastattavaksi. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 243
HEL 2025-017891 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Esittelijä vs. rahoitusjohtaja Pia Ojavuo
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 03.03.2026 § 85
HEL 2025-017891 T 00 00 03 Lausunto Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi lausunnon kaupunginhallitukselle liitteenä olevasta Mari Holopaisen aloitteesta, jossa esitetään, että Helsingin kouluissa tulisi käynnistää ruokaraatitoimintaa ja etsiä uusia tapoja kuulla koululaisten näkemyksiä ja kehittää ruokalistoja palautteen pohjalta. Kouluruokailun suunnittelua ja toteutusta ohjaavat ravitsemus- ja ruokailusuositukset (Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus VRN 2017 ja Kestävää terveyttä ruoasta – kansalliset ravitsemussuositukset 2024). Ne antavat suuntaviivat terveellisen ja ympäristöystävällisen kouluruokailun suunnitteluun ja toteutukseen. Ruokailusuositusten mukaan myös oppilaiden monimuotoista osallisuutta kouluruokailun järjestämiseen on tuettava ja heille on annettava mahdollisuus vaikuttaa kouluruokailun suunnitteluun ja kehittämiseen oman kehitysvaiheen mukaisesti. Vaikutusmahdollisuudet ruokailun toteuttamiseen sitouttavat syömään kouluruokaa. Oppilaiden toiveita huomioidaan mahdollisimman paljon ruokalistoilla ja toiveita kartoitetaan joka vuosi. Toiveruoiksi nousee vuosittain monia samoja suosikkeja, joista lähes kaikkia tarjotaan säännöllisesti vähintään kerran kuuden viikon kiertävällä ruokalistalla. Niitä, jotka eivät ole ruokalistalla säännöllisesti voidaan tarjota herkkuruokina teemaviikkojen tai juhlapyhien yhteydessä (esim. hampurilainen tai nugetit). Kerran vuodessa vietämme kouluissa toiveruokaviikkoa, jonka ruokalista kootaan juuri näistä oppilaiden suosikeiksi äänestämistä ruoista. Oppilaiden osallistaminen maistuvien reseptien ja ruokalistojen kehittämiseen on tärkeää. Helsingissä yksittäisissä kouluissa on toteutettu ruokaraateja 3–6 raatia vuosittain. Ruokaraatien toteuttamisesta vastaa ruokapalveluntuottaja ja niiden toteutus on määritelty ruokapalvelukuvauksissa. Ruokaraadeissa oppilaat saavat maistella ja arvioida uusia ruokalajeja suunnitteluvaiheessa. Ruokaraadeissa on maistatettu oppilaille esim. uusia kasvisruokia tai juhla- ja teemapäiviin kehitettyjä ruokia. Osallistamisella ruokaraatitoimintaan varmistetaan ruoan mieluisuus ja houkuttelevuus ennen kuin ruoka tuodaan ruokalistalle. Tavoitteena on myös kiinnostuksen lisääminen kouluruokailua kohtaan ja ruokailun käyttöasteen nostaminen. Oppilaat ovat innoissaan raatiin osallistumisesta ja antavat mielellään kommentteja ja arviointeja ruoista. Ruokaraatitoimintaa pyritään kehittämään jatkossa siten, että sen avulla saataisiin entistä paremmin oppilaiden mielipiteitä kerättyä. Voidaan miettiä tarkemmin, miten koota sopivan kokoinen ryhmä arviointiin tai kehittää ohjeistusta makuraatiin, jottei arviointi olisi erilainen eri tilaisuuksissa. Ruokaraateja on järjestetty pääasiassa kouluissa, joissa ruoka valmistetaan kohteen keittiöissä eikä näin kaikilla kouluilla ole ollut mahdollisuus vaikuttaa. Ruokalistamuutokset, jotka on tehty oppilaiden toiveesta, on tärkeää myös viestiä kouluille. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on yhteystyössä kaupunkiympäristötoimialan kanssa hakemassa CircLife -hankkeen rahoitusta, jolla pystyttäisiin vahvistamaan oppilaiden osallisuutta kouluruokailuun vaikuttamiseen. Alustavissa suunnitelmissa on esim. perustaa kouluruokailun kaupunkitasoinen vaikuttamisryhmä, kehittää oppilaiden osallistamista makuraadeissa sekä tukea koulujen ravintolatoimikuntien toimintaa. Oppilaiden osallisuutta ruokailun kehittämiseen tehdään myös muilla tavoilla. Ravintolatoimikunta on koulun oma ryhmä, jossa oppilaat, ruokapalvelun henkilökunta ja koulun muu henkilökunta yhdessä keskustelevat ja kehittävät oman toimipisteen ruokailua. Ravintolatoimikunnassa voidaan esittää kysymyksiä ja antaa palautetta kouluruoasta. Tällä hetkellä ravintolatoimikunta toimii noin 60 % kouluista joko osana oppilaskuntatoimintaa tai erillisenä toimikuntana. Tavoitteena on, että ravintolatoimikuntien määrää kasvatetaan vuosittain. Oppilaat vastaavat vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyyn sekä toiveruokakyselyyn ja palveluntuottaja voi järjestää tarvittaessa myös muita kyselyjä oppilaille, esim. heidän toiveistaan tai makumieltymyksistään. Palautetta ruoista annetaan myös mm. netin palautekanavien kautta ja ravintoloiden pikapalautelaitteilla. Jos ruokalistalla olevasta ruokalajista tulee useasta kohteesta huonoa palautetta, reseptiä muutetaan tai ruoka korvataan jollain toisella. Yksittäisen toiveen tai palautteen perusteella ei voida tehdä muutoksia vaan samasta aiheesta tulee saada monilta oppilailta palautetta. Jotkut oppilaiden toiveista ei välttämättä ole toteutettavissa nykyisellä kouluruokaan varatulla määrärahalla tai ravitsemussuositusten mukaisesti. Lautakunta pitää tärkeänä, että myös oppilaiden huoltajia tiedotetaan kouluruokailusta. Yhteenveto Kasvatus ja koulutuslautakunta kannattaa oppilaita osallistavan ruokaraatitoiminnan järjestämistä ja kehittämistä. On tärkeää, että lakisääteistä kouluruokailua kehitetään oppilaiden makuun sopivaksi. Oppilaat pääsevät antamaan mielipiteitään ja ehdotuksiaan uusista resepteistä ennen kuin ne nostetaan ruokalistalle. Tärkeä vaikuttamisen muoto on myös koulujen omat ravintolatoimikunnat, joissa mietitään yhdessä oppilaiden kanssa ruokailuun vaikuttavia ja kannustavia toimia. Osallistuminen kouluruokailun kehittämiseen lisää oppilaiden osallisuutta ja kannustaa syömään koululounasta päivittäin. Käsittely Vastaehdotus: Shawn Huff: Lautakunta pitää tärkeänä, että myös oppilaiden huoltajia tiedotetaan kouluruokailusta. Kannattaja: Sandra Hagman Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi yksimielisesti Shawn Huffin vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. 10.02.2026 Pöydälle Esittelijä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)