Kaupunginvaltuusto · 25.3.2026
Valtuutettu Silja Paavolan aloite maksuttomasta koripallosta Vuosaaren Urheilutalossa
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Keskustelu
6 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Valtuutettu Silja Paavola Mä kiitän oikeasti tästä vastauksesta ja ymmärrän täysin asian käsittelyyn liittyvän yhdenvertaisuusajattelun, joka on hyvä. Samalla on…
Kiitos, puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.
Mä kiitän oikeasti tästä vastauksesta ja ymmärrän täysin asian käsittelyyn liittyvän yhdenvertaisuusajattelun, joka on hyvä. Samalla on kuitenkin muistutettava, että meillä on meneillään liikunnallinen elämäntapa. Vuosaaressa on, kuten olette todenneet, paljon ulkokoripallokenttiä ja lisää tulee, kunhan Heteniityn puistohanke valmistuu. Ehkä juuri näiden takia lajin suosio on kasvanut.
Toteatte vastauksessanne, että koripalloa on mahdollista pelata vapaavuoroilla hyvin kohtuullisilla sisäänpääsymaksuilla Liikuntamyllyssä, johon voisin todeta, että Vuosaaresta voi hyvinkin mennä sinne fillarille, jos sellainen jokaisella on. Kisahallissa, Maunulan liikuntahallissa. Ongelmana on rahan puute sekä kaikki eivät halua kuulua johonkin joukkueeseen ja tähdätä korkealle, vaan heillä on vain halu harrastaa jotakin tyyliin höntsää tai pipolätkää.
Ongelma on kuitenkin olemassa, ja siksi ehdotan tulevaisuusajattelua. Vuosaaren Meri-Rastilaan ja muihinkin kaupunginosiin, kun rakennetaan nutan yhteyteen ja käyttöön tarkoitettuja monitoimihalleja, näihin suunniteltaisiin saman tien ilmaisia eri liikuntalajeille tulevia tunteja. Henkilökuntahan siellä jo on. On kyse enemmänkin sen tosiasian hyväksymisestä, että kaikilla perheillä ei vain ole rahaa maksaa lasten harrastuksista ja on yhteiskunnalle paljon halvempaa mahdollistaa sisätilojen käyttö kuin katsoa vierestä ja jopa paheksuvasti nuorten hengailua kauppakeskuksessa.
Kiitos.
Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Olemme panostaneet viime vuosina erittäin paljon koripallon olosuhteisiin, nimenomaan harrastusolosuhteisiin. Kun yhdessä olemme täällä…
Arvoisa rouva puheenjohtaja.
Olemme panostaneet viime vuosina erittäin paljon koripallon olosuhteisiin, nimenomaan harrastusolosuhteisiin. Kun yhdessä olemme täällä päättäneet kaksinkertaistaa liikuntapaikkainvestointien budjetin, niin se käytännössä on näkynyt suoraan koripallokentillä. Olemme ulkokoripallokentät uudistaneet Helsingissä. Me ollaan viimeisen parin vuoden aikana Mustikkamaa, Pakilan uimaranta, Toivo Kuulan kenttä eli Hietsun toinen kenttä, Pikkukoski, Vuosaari, Pukinmäki, Lauttasaari, Laajasalo, Herttoniemi, Munkka ja toinen Lauttasaaren kenttä tehty. Sen lisäksi Kruunuvuorenrantaan on tullut uusi liikuntapuisto, ja Lauttasaaressa, Kruunuvuorenrannassa ja tässä ei mainittuun Kivikkoon on tehty vielä 3x3 olympiatason pinnoita. Se näkyy siinä, että ne kentät ovat olleet aivan täynnä ja ne ovat todella suosittuja.
Mutta tietenkin ongelma on se, että meillä ei ympäri vuoden ole ulkokoripalloilumahdollisuudet ja sitä pitää pohtia lisää. Meillähän on yksi tämmöinen harrastushalli tässä vaiheessa, joka on Malminkartanossa Konalan rajalla, jossa voi pelata futsalia, jossa voi pelata korista, jota voi vapaasti varata. Se ei ole nimenomaan urheiluseurojen, vaan nuorisotoimen harrastushalli. Olemme pohtineet, että jonnekin päin Itä-Helsinkiä pitäisi saada toinen harrastushalli. Sen lisäksi todella olemme avanneet Maunulan, joka aikaisemmin ei ollut vapaavuoroissa, koripallolle. Sen lisäksi meillä esimerkiksi Itä-Helsingin puolella Liikuntamyllyssä koripallokentät on koko viikonlopun vapaavuoroja. Eli sinne pääsee fillarilla, niin kuin valtuutettu Paavola mainitsi, mutta myös metrolla.
Eli me ollaan tunnistettu tämä, että on tarvetta myös tällaiselle vapaammalle pallottelulle ja niitä mahdollisuuksia on luotu viime vuosina huomattavasti lisää.
Apulaispormestari Shawn Huff Yksi tai kaksi mun toivetta pääsi toteutumaan. Yksi on se, että mä pääsin pitämään viimeisen puheenvuoron, kun ihmiset jo pakkaavat…
Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.
Yksi tai kaksi mun toivetta pääsi toteutumaan. Yksi on se, että mä pääsin pitämään viimeisen puheenvuoron, kun ihmiset jo pakkaavat kamojaan. Toinen on se, että tässä yhdistyi Vuosaari ja Koripallo, itselleni kaksi rakasta asiaa. Kiitos Paavolalle tästä aloitteesta. Ymmärrän hyvin tämän vastauksen siihen, että meillä on tosiaan puutetta tästä liikuntatilasta. Vaikka tässä apulaispormestari Arhinmäki hyvin kertoi, että meillä on lisätty todella paljon tätä ulkokoripallotilaa ja ulkokoripallokenttiä, näistä sisätiloista on vielä puutetta.
Yhteen asiaan haluaisin puuttua ja sanoa sen, että itse en tunnistanut tätä ongelmaa nuorena, että talvella ei olisi voinut mennä heittelemään. Kyllä itsekin löysin ne kentät silloinkin ja vähän lunta kairattiin sivuun, jos tarvittiin, mutta se oli silloin omassa nuoruudessani.
Mutta kuitenkin, jos tullaan näihin sisäliikuntatiloihin, mä olen iloinen siitä, että me ollaan kuitenkin luotu tätä palveluverkkoa ja ymmärretty se, että koulut on tässä todella tärkeässä roolissa ja ne salit, mitä me rakennetaan kouluihin, ei ole pelkästään koulun käytössä, vaan ne on myös sen yhteisön käytössä. Ja tämän takia on panostettu myös uusissa kouluhankkeissa, kuten Pukinmäen peruskoulun uudistus. Sinne tulee uusi hieno sali. Koillisessa on paljon tarvetta saleille. Mutta myös Itä-Helsingissä Itiksen peruskouluun on tulossa uusi todella iso sali ja niin on tulossa myös Mellunmäen peruskouluun. Me ollaan huomattu näissä saleissa, että vaikka ne on yhteisön käytössä... Hyvä, kun on iso sali, että pystyy pelaamaan koripalloa hyvin. Se jeesaa myös sitä koulua sen arkiliikunnan ja välituntiliikunnan avulla, että sitä pystytään lohkoa kahteen tai kolmeen osaan.
Mä olen myös ollut pelaamassa futsalia näitten nuorten kanssa yläkoulussa. Se määrä energiaa, mitä purkautuu siinä yhdessä välituntipelissä, niin täytyy sanoa, että siinä on ollut opettajalla aika kova tehtävä, jos ne on yrittänyt pitää näitä nuoria siellä tunnilla paikoillaan penkeissä, kun on tämmöinen energian määrä siellä välituntiliikassa.
Jos me halutaan tähän höntsäkorikseen ja tämmöiseen nuorille, että pääsisi ilmaiseksi pelaamaan, se vaatii isompia panostuksia, koska tällä hetkellä edes näille harrastekoripalloseuroille tai muillekaan seuroille ei ole tarpeeksi tiloja, missä he pääsisivät pelaamaan. Ja valitettavasti se valuu aina alaspäin, että siellä on ammattiseurat, harrasteseurat, jotka tarvii, ja sen jälkeen ne höntsät, niin heille ei riitä tilaa. Mutta se on varmaa, että yksikään sali, mitä on rakennettu, ei ole ikinä jäänyt tyhjäksi, vaan se on aina löytänyt käyttäjiä. Kiitos.
Valtuutettu Janne Rauramo Kiitokset myös suuresti arvostamalleni valtuutettu apulaispormestari Huffille ja myös apulaispormestari Arhinmäelle. Näissä…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.
Kiitokset myös suuresti arvostamalleni valtuutettu apulaispormestari Huffille ja myös apulaispormestari Arhinmäelle. Näissä koripallo-asioissa on tehty hyvää yhteistyötä yli puoluerajojen ja saatu parannettua näitä olosuhteita. Ehkä sellaisen noston tähän loppuun halusin kuitenkin tehdä. Eilen keskusteltiin tuolla kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa Varaamo-järjestelmän kehittämisestä. Se mahdollistaa tulevaisuudessa myös sen, että entistä paremmin näitä koulujen fasiliteetteja saadaan asukkaiden käyttöön ja varattavaksi sen Varaamo-palvelun kautta. Toki tämä kehitysprosessi on vielä kesken, mutta tämä oli erittäin iloinen ja mieltä lämmittävä uutinen, joka toivottavasti mahdollistaa monenlaisia asioita. Muun muassa majoituskäyttöä kouluihin turnausten ajaksi ja tämmöisiä erilaisia tapahtumia ja niiden järjestämistä.
Sitten ylipäänsä vapaan liikkumisen mahdollisuudet kaupungissa pitää jatkossa huomioida. Se on tärkeää sekä lapsille ja nuorille että myös aikuisille. Esimerkiksi PinkkiBasketin myötä iso joukko naisia on löytänyt koripallon pariin aikuisiässä. Tämä on musta tosi hienoa kehitystä.
Valtuutettu Silja Paavola Kiitos vastauksista, mutta mun on ihan oikeasti sanottava, että nyt on kysymys niistä kundeista ja tytöistä, joilla ei ole mahdollisuutta…
Kiitos vastauksista, mutta mun on ihan oikeasti sanottava, että nyt on kysymys niistä kundeista ja tytöistä, joilla ei ole mahdollisuutta mihinkään lähteä. Niillä ei ole yhtään rahaa taskussa. Sen takia mä tarkoitan, että kun mä sanoin, että kun siinä on nuta, niin siellä on jo henkilökunta. Jos se on koulu, niin se maksaa. Siellä on silloin vaksi tai joku valkku täytyy olla, jolloinka pitää miettiä, että miten me saadaan ne hengailevat kundit ja tytöt sieltä kauppakeskuksista, jotka haluaa tehdä jotain muuta, kun niillä ei ole kumminkaan sitä rahaa, jolla ne menisi jotain tekemään.
Kiitos.
Valtuutettu Janne Rauramo · vastauspuheenvuoro Halusin tähän Paavolan tärkeään puheenvuoroon todeta, että olen asiasta sinällään samaa mieltä. Esimerkiksi Namikan yökoristoiminta on hyvä…
Halusin tähän Paavolan tärkeään puheenvuoroon todeta, että olen asiasta sinällään samaa mieltä. Esimerkiksi Namikan yökoristoiminta on hyvä esimerkki siitä, että hengailevia nuoria pyritään saamaan harrastusten pariin. Olin itsekin pelaamassa heidän 3x3-turnauksessa tuossa joululomalla.
Tämmöistä toimintaa järjestetään ja semmoisia harrastuspaikkoja pitää mahdollistaa jatkossa, jossa lapset ja nuoret voi myös ilman ohjausta ja vapaasti harrastaa.
Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelupöytäkirja on yleiskielinen litteraatti kaupunginvaltuuston kokouksessa käydystä keskustelusta. Keskustelupöytäkirja on litteroitu videoidusta kaupunginvaltuuston kokoustallenteesta.
Keskustelupöytäkirjaan ei litteroida kaupunginvaltuuston puheenjohtajan puheenvuoroja. Kaupunginvaltuuston pöytäkirja löytyy Helsingin kaupungin verkkosivuilta paatokset.hel.fi. Diskussionsprotokollet över Helsingfors stadsfullmäktiges sammanträde är en allmänspråklig transkription av diskussionen som förts vid sammanträdet. Diskussionsprotokollet har transkriberats ur videoinspelningen av stadsfullmäktiges sammanträde.
Stadsfullmäktiges ordförandes anföranden transkriberas inte i diskussionsprotokollet. Stadsfullmäktiges protokoll finns på Helsingfors stads webbplats paatokset.hel.fi/sv.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Silja Paavola ja 26 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki selvittää olisiko Vuosaaren Urheilutalosta mahdollista varata maksutonta aikaa koripalloa harrastavien nuorten käyttöön. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on lausunnossaan todennut, ettei se pidä koripallovuorojen hankkimista mahdollisena toiminnallisilla perusteilla ja eri liikuntamuotojen yhdenvertaisen kohtelun vuoksi. Vuosaaren Urheilutalon toiminnasta vastaa Urheiluhallit Oy. Yhden urheilulajin maksuttomuus Vuosaaren Urheilutalossa olisi ongelmallista yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Ilmaiset koripallovuorot asettaisivat muut lajit, seurat, harrastajat ja harrastuspaikat eriarvoiseen asemaan. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaan kuuluva liikuntapalvelukokonaisuus pyrkii enemmin tasaamaan eri liikuntamuotojen kustannuksia maksamalla urheiluseuroille tilankäyttöavustuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla ei ole varattu määrärahaa liikuntavuorojen ostamiseen yksityisiltä tai kaupunkikonserniin kuuluvilta toimijoilta, koska se asettaisi myös palveluntuottajat eriarvoiseen asemaan. Koripalloa on mahdollista pelata vapaavuoroilla hyvin kohtuullisella sisäänpääsymaksun hinnalla mm. kaupungin itse ylläpitämissä Liikuntamyllyssä, Kisahallissa ja Maunulan liikuntahallissa. Itä-Helsingissä koripallon tarpeisiin sopivia sisäliikuntatiloja on pääasiassa vain kouluissa. Kokonaisuutta kuitenkin täydentävät laadukkaat ja monipuoliset ulkokentät, joita on viime vuosina uusittu. Vuosaaressa on Helsingin peruspiireistä toiseksi eniten ulkokoripallokenttiä tai heittopaikkoja, eikä merkittäviä katvealueita ole. Paras tilanne on Vuosaaren kartanon ja Keski-Vuosaaren osa-alueilla, joissa on alueen merkittävimmät liikuntaolosuhteiden keskittymät. Vuosaaren liikuntapuistossa on ulkokoripallokenttiä ja koripallon heittopaikka. Heteniitynkentän puistohankkeen yhteydessä valmistuu uusi koripallokenttä ensi vuonna. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus 16.03.2026 § 195
HEL 2025-015850 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 16.12.2025 § 225
HEL 2025-015850 T 00 00 03 Lausunto Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ei pidä koripallovuorojen hankkimista Vuosaaren Urheilutalosta mahdollisena toiminallisilla perusteilla ja eri liikuntamuotojen yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta. Vuosaaren Urheilutalon operatiivisen toiminnan organisointi ei ole Helsingin kaupungin vastuulla. Kiinteistön toimintaa hallinnoi Urheilutalo Oy:n hallitus ja yhtiön kirjanpidoista, taloushallinnosta ja juoksevasta liiketoiminnasta vastaa puolestaan Urheiluhallit Oy. Yhden liikuntamuodon tai urheilulajin maksuttomuus Vuosaaren Urheilutalon tiloissa olisi ongelmallinen yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Ilmaiset koripallovuorot jättäisivät muut lajit, seurat ja harrastajat sekä harrastuspaikat eriarvoiseen asemaan. Osittain tästä syystä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaan kuuluva liikuntapalvelukokonaisuus pyrkii enemmin tasaamaan eri liikuntamuotojen kustannuksia maksamalla urheiluseuroille tilankäyttöavustuksia. Liikuntapalvelukokonaisuuden käyttötaloudessa ei ole varauduttu vuorojen ostamiseen muilta liikuntapalveluja tuottavilta yksityisiltä tai kaupunkikonserniin kuuluvilta toimijoilta. Liikuntapalveluissa on linjattu, että kaupunki ei osta yksittäisiä liikuntasalivuoroja muilta toimijoilta, koska se asettaisi myös palveluntuottajat eriarvoiseen asemaan. Itä-Helsingissä koripallon tarpeisiin sopivia sisäliikuntatiloja on koulujen ulkopuolelle tarjolla niukalti. Kokonaisuutta kuitenkin täydentävät ulko-olosuhteet, jotka koripallon osalta ovat laadukkaat ja monipuoliset viime vuosien aikana tehtyjen ja edelleen jatkuvien ulkokoripallokenttien uusimisen johdosta. Palveluverkkotarkastelun perusteella Vuosaaressa ei ole merkittäviä katvealueita, ja siellä on Helsingin peruspiireistä toiseksi eniten ulkokoripallokenttiä tai koripallon heittopaikkoja. Paras koripallo-olosuhteiden tilanne on Vuosaaren kartanon ja Keski-Vuosaaren osa-alueilla. Näissä on myös alueen merkittävimmät liikuntaolosuhteiden keskittymät. Heteniitynkentän puistohanke on käynnistynyt syksyllä 2025, jonka tiimoilta valmistuu uusi koripallokenttä arviolta vuonna 2027. Myös Vuosaaren liikuntapuistossa on ulkokoripallokenttiä ja koripallon heittopaikka. Koripalloa on mahdollista pelata vapaavuoroilla sisäänpääsymaksun hinnalla mm. Liikuntamyllyssä, Kisahallissa ja Maunulan liikuntahallissa. Esittelijä liikuntajohtaja Tarja Loikkanen
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)