Kaupunginvaltuusto · 26.2.2025

Valtuutettu Sandra Hagmanin aloite uimastadionin kauden pidentämiskokeilusta

  • Esittelijä: Kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Keskustelu

13 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)

Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Jos mietitään niitä asioita, joita minulta liikunnasta vastaavana apulaispormestarina kysytään useimmiten, niin niiden joukossa on se, että…

Arvoisa toveri puheenjohtaja.

Jos mietitään niitä asioita, joita minulta liikunnasta vastaavana apulaispormestarina kysytään useimmiten, niin niiden joukossa on se, että miksi Kumpulan maauimala ja Uimastadikka ei voi olla pidempään auki. Erityisesti lähes päivittäin joudun, pääsen tai saan vastata tähän kysymykseen Kumpulan maauimalan saunassa elokuisina iltoina.

Tässä aloitevastauksessa on pyritty käymään huolellisesti läpi se, että ei ole ihan yksinkertaista pitää maauimaloita auki pidempään. Mutta niin kuin olette huomanneet, aloitteen pohjalta olemme nyt pidentämässä sekä Kumpulan että Uimastadikan aukioloaikoja tänä vuonna viikolla. Lisäksi sekä lautakunta että kaupunginhallitus kehottaa jatkamaan sen selvittämistä, olisiko mahdollista vielä pidempään pitää maauimaloita auki.

Moni on ihmetellyt sitä, miksi naapurikaupunki Espoossa maauimalat voivat olla pidempään auki kuin Helsingissä. Syy tähän liittyy siihen, että siellä olevat ulkoaltaat ovat uimahallien yhteydessä toisin kuin meillä Uimastadikka tai Kumpula. Se tuo sen mahdollisuuden, jossa sama henkilökunta, joka ylläpitää maauimalaa, ylläpitää myös uimalaa uimahallin yhteydessä. Meillähän, niin kuin aloitevastauksessa käy ilmi, henkilöstö siirtyy maauimaloista pitämään auki meidän erittäin suosittuja uimahallejamme.

Mutta minulla on hyviä uutisia. Meille on tulossa uusi maauimala. Sen rakentaminen alkaa ensi kesänä, ja kesälle 2027 sen pitäisi valmistua. Se on tulossa Koillis-Helsinkiin, jonne on vuosikymmeniä kaivattu maauimalaa. Malmin uimahallia, joka on tällä hetkellä vesipinta-alaansa nähden ilmeisesti Suomen käytetyin uimahalli, tullaan laajentamaan niin, että sinne tulee toinen iso sisäallas, mutta sen lisäksi Malmin uimahallin yhteyteen tullaan rakentamaan myös ulkouima-allas. Koska tämä toimii yhteydessä Malmin uimahallin kanssa, se mahdollistaa myös sen, että kyseistä ulkouima-allasta pidetään huomattavasti pidempään auki kuin Kumpulaa tai Uimastadikkaa. Tavoite on tietenkin säistä riippuen se, että Malmin uimahallin yhteyteen tuleva ulkouima-allas voitaisiin avata jo huhtikuussa ja pitää auki lokakuulle asti. Tässä yhdistyy itse asiassa sekä tässä aloitteessa ja niin monelta helsinkiläiseltä kuultu toivomus siitä, että ulkouima-altaissa voisi uida Helsingissä pidempään, että se vuosikymmeniä esitetty toivomus, että Koillis- Helsingin suuntaan tulisi maauimala. Tämä on iloinen asia, ja tämän pitäisi toteutua siis kesällä 2027. Eli syksyllä 2027 toivon mukaan voidaan uida ulkona vielä pidempään kuin se, mitä Kumpula ja Uimastadikka meille mahdollistaa. Kiitoksia.

Valtuutettu Otso Kivekäs · vastauspuheenvuoro Apulaispormestari Arhinmäen puheenvuoron innoittamana haluaisinkin kysyä apulaispormestari Arhinmäeltä, että miksi Kumpulan ja stadionin…

Kiitos, puheenjohtaja.

Apulaispormestari Arhinmäen puheenvuoron innoittamana haluaisinkin kysyä apulaispormestari Arhinmäeltä, että miksi Kumpulan ja stadionin maauimalat eivät ole auki pidempään?

Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Ymmärsin niin, että tässä aloitevastaus olisi käyty huolellisesti läpi, mutta käyn läpi vielä kertaalleen ne perustavanlaatuiset syyt.…

Arvoisa toveri puheenjohtaja.

Ymmärsin niin, että tässä aloitevastaus olisi käyty huolellisesti läpi, mutta käyn läpi vielä kertaalleen ne perustavanlaatuiset syyt.

(Puheenjohtajan välihuomautus.) Ja hitaasti vielä.

Maauimaloissa työskentelee kahdentyyppisiä työntekijöitä. Siellä työskentelee suuri joukko kausityöntekijöitä, joita itse asiassa juuri tällä hetkellä mainoskampanjalla haetaan uusia työntekijöitä. Itse asiassa Uimastadikka ja Kumpula ovat monelle ensimmäisiä kesätyöpaikkoja ja tärkeitä sellaisia. Kävin esimerkiksi viime keväänä tapaamassa Uimastadikalla kesätyöntekijöitä ennen kuin Uimastadikka aukesi kaikelle yleisölle. Tässä joukossa valtaosa on sen tyyppisiä, jotka opiskelevat, ja kun heillä on opinnot alkaa, mahdollisuus jatkaa työskentelyä pidemmälle syksyyn ei ole kovin hyvä monilla. Sen lisäksi siellä on meidän omia vakituisia työntekijöitä, jotka siirtyvät pitämään auki meidän omia uimahallejamme.

Jos me pidennettäisiin aukioloaikoja maauimaloissa vakituisella henkilöstöllä, se tarkoittaisi, että me ei voitaisi avata meidän uimahalleja yhtä aikaisessa vaiheessa. Tämä ei välttämättä ole järkevää, koska vaikka kauniina lämpiminä kesäpäivinä tai syyspäivinä, jolloin on kesäinen ilma, Uimastadikalla tai Kumpulassa saattaa olla paljon yleisöä, kun katsoo tarkkaan tilastoja, koulujen avaamisen jälkeen itse asiassa kävijämäärät putoavat selkeästi maauimaloissa ja kasvavat uimahalleissa. Eli ensimmäinen syy on se, että henkilöstön löytäminen ei ole ihan yksinkertaista.

Toinen syy on se, että kumpikin näistä meidän maauimaloista on aikoinaan rakennettu... Uimastadikka vuoden 1940 olympialaisia varten ja Kumpula sitten 1952 olympialaisiin. Siellä oleva tekniikka ei ole sen tyyppistä, että se on suunniteltu niin, että sitä pystyttäisiin erityisen pitkään pitää auki. Myöskin sitä kautta energiatehokkuuden kustannusten näkökulmasta se on kallista. Toki olisi mahdollista jollain keinolla pitää pidempään auki, mutta on arvioitu, että se hyöty, mikä tulee tästä, ei ole yhtä suuri kuin se kustannus ja sen vaikutukset meidän muihin uimahalleihin.

Näitä tässä vastauksessa pyrittiin käymään läpi, ja olen käynyt näitä joka ikinen syksy meidän viranhaltijoiden kanssa läpi juuri sen vuoksi, että tämä on asia, josta meille tulee erittäin paljon palautettua.

Valtuutettu Otso Kivekäs · vastauspuheenvuoro Kiitän apulaispormestari Arhinmäkeä kattavasta selvityksestä, joka oli itse asiassa laajempi kuin mitä aloitevastauksessa ilmeni. Työvoiman…

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Kiitän apulaispormestari Arhinmäkeä kattavasta selvityksestä, joka oli itse asiassa laajempi kuin mitä aloitevastauksessa ilmeni.

Työvoiman saatavuuskysymyksen osalta nostaisin esiin, että meillä kuitenkin on Helsingissä 42 000 työtöntä ja vaikka suurin osa heistä ei varmasti eri syistä soveltuisi maauimalan auki pitämiseen, pidän epätodennäköisenä sitä, ettemmekö pystyisi järjestämään työvoimaa. Tämä ei kuitenkaan millään tavoin poista muita Arhinmäen esiin nostamia ongelmakohtia, jotka epäilemättä tekevät pidemmästä aukiolosta haastavaa. Mutta jos on niin, että työvoiman saatavuus on tässä keskeinen ongelma, olen varma, että kaupungin työllisyyspalveluliikelaitos mielellään auttaa työvoimaratkaisun löytämisessä.

Valtuutettu Mai Kivelä Haluan kiittää valtuutettu Hagmania tästä. Tämä on hyvä aloite ja selkeästi resonoi paljon kaupunkilaisissa nämä maauimalakysymykset.…

Arvoisa puhemies.

Haluan kiittää valtuutettu Hagmania tästä.

Tämä on hyvä aloite ja selkeästi resonoi paljon kaupunkilaisissa nämä maauimalakysymykset. Ainakin itsellekin tämä asia ja kysymykset näistä aukioloajoista on tullut vastaan myös omassa elämässä. Nyt on ensinnäkin hienoa, että voidaan sanoa, että ensi kesänä sekä Uimastadikka että Kumpula on yhden viikon verran pidempään auki. Toisekseen on hienoa, että Helsinki tulee saamaan uuden ulkouima-altaan, niin kuin apulaispormestari äsken kertoi.

Lopuksi mä haluaisin vielä kiinnittää huomion siihen, että tämä aloitteen tavoite on ollut hyvin laajasti jaettu, kun katsoo tätä käsittelyhistoriaa. Sekä lautakunnassa että kaupunginhallituksessa on yksimielisesti todettu se, että halutaan kannustaa toimialaa edelleen etsimään näitä keinoja tämän uimakauden pidentämiseksi. Ja nyt oletettavasti kohta valtuustokin on tätä mieltä. Itsekin uskon, että varmasti nämä työvoimakysymykset, vaikka toki on ymmärrettävä tämä vastaus, mutta uskon kyllä, että niihinkin on löydettävissä vielä uusiakin ratkaisuja.

Kiitos.

Valtuutettu Maaret Castrén Kiitos apulaispormestari Arhinmäelle hyvästä selityksestä ja ennen kaikkea siitä, että asioille on myös pyritty löytämään ratkaisuja,…

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitos apulaispormestari Arhinmäelle hyvästä selityksestä ja ennen kaikkea siitä, että asioille on myös pyritty löytämään ratkaisuja, joilla voidaan uida ulkona pidempiä aikoja.

Tämä oli ainoa asia, josta mä olen valtuustokauden aikana saanut erikseen viestin, että voitko ystävällisesti kertoa, milloin aloitatte keskustelun tästä Uimastadionin pidennetystä ajasta, joka osoittaa vain sen, että nämä ovat todella tärkeitä paikkoja helsinkiläisille. Kumpulassa olen viettänyt lukemattomia tunteja neljän lapseni kanssa. Oli myös hyvä huomata, että meillä on pitkä lista aloitteita, ja siellä todellakin on uimataidosta yksi huolestunut aloite. Oli hienoa lukea, että vaikka nyt ei pystyttykään pidentämään aikaa kuin viikon, niin kaupunginhallitus on kuitenkin kannattanut, että keinoja aukioloaikojen pidentämiseksi pyritään löytämään.

Kiitos.

Valtuutettu Laura Rissanen Ja kiitos valtuutettu apulaispormestari Arhinmäelle tästä pitkästä selvityksestä. Alan itsekin olla jo sen ikäinen, että voin jo muistella…

Kiitos, puheenjohtaja.

Ja kiitos valtuutettu apulaispormestari Arhinmäelle tästä pitkästä selvityksestä. Alan itsekin olla jo sen ikäinen, että voin jo muistella menneitä ja muistelen sitä, kun olin itse kouluikäinen ja me käytiin kyllä koulun kanssa siellä Uimastadionilla uimassa. Mulla on semmoinen mielikuva, että ainakin silloin 90-luvun alussa tai 80-luvun lopussa Uimastadion aukioloajat oli pidemmät. Ainakin tähän syyskuun puoliväliin, mihin nyt pystytään. Tämä viikon pidennys on hyvä alku, mutta musta se on riittämätön. Mä ymmärrän nämä työvoimasyyt, mutta kuten täällä valtuutettu Kivekäs hyvin toi esiin, meillä kaupungissa varmasti löytyy osaavaa työvoimaa senkin osalta. Ymmärrän myös tämän tekniikkasyyn, mutta kuten me on nähty, erityisesti syyskuu on ollut viime vuosina todella lämmin. Ilmastonmuutos sen meille tekee, ja se ei tietenkään ole pelkästään hyvä asia, mutta tämän tekniikan osalta.

Kannustaisin kyllä nyt sitten, kun tätä jatkoa mietitään, myös miettimään sitä, voisiko esimerkiksi viimeiset viikot Uimastadionilla olla niin, että siellä olisi auki vain se iso allas, joka ehkä osaltaan myös vähentäisi energian kulutusta ja olisi ennen kaikkea kuntouimareiden käyttöön. Ehkä niitä lasten altaita ei sitten enää viileämmillä syyssäillä tarvitse pitää auki. Mutta kun näitä keinoja etsitään, niin uskon, että tämä on semmoinen asia, josta kaupunkilaisilta kyllä saisimme kaikki hyvää palautetta ja sitä hyvää palautettakin me välillä tarvitaan, koska toisenlaista palautetta saamme varmaan vähän liikaakin. Kiitos.

Valtuutettu Sami Muttilainen On hetkiä kun Uimastadikka tai Kumpula voi toimia ikään kuin omatoimisesti, mutta ei mennä siihen laajemmin tai yksityiskohtaisemmin. Sen…

Kiitos, puheenjohtaja.

On hetkiä kun Uimastadikka tai Kumpula voi toimia ikään kuin omatoimisesti, mutta ei mennä siihen laajemmin tai yksityiskohtaisemmin.

Sen sijaan on pakko pitää puheenvuoro siitä, kun apulaispormestari Arhinmäki nosti esiin koillisen alueen maauimalan. Siitäkään alueesta ja vyöhykkeestä ei liikaa tässä salissa koskaan puhuta, joten tervehdin tätä kuviota kyllä todella ilolla. Taisi olla mun toinen aloite valtuustossa aikoinaan, minkä tein Tapulikaupungin maauimalasta. No, sitä ei nyt saada Tapulikaupunkiin, mutta samoilla leveleillä pyöritään anyway.

Sen verran kumminkin huomauttaisin, että vaikka Malmin halli laajenee ja tulee tämä maauimalamahdollisuus, samalla myös alueen uimamahdollisuudet itse asiassa heikkenevät, koska Suutarilan uimahallista luovutaan. Sikäli tämä ei mene ihan yksi yhteen. Täytyy kumminkin muistaa, että Malmiin on rakentumassa lähivuosina aika reilustikin. Olisi suonut, että Suutarilassa olisi myös jatkossa ollut mahdollisuudet uimiseen. Näitä on kaavailtu aikoinaan vähän ympäri Stadia näitä uimahalleja. Niitä ei ole juurikaan tullut. Jätkäsaari taitaa nyt olla se, mikä on seuraavana listalla, mutta niitä on ehdotettu kuitenkin Tapulikaupunkiin, Herttoniemeen ja muualle, mutta ilmeisesti kaupunkilaisten toivomuksista ja suuresta harrastuksen tarpeesta huolimatta näitä ei tule sitten kuin kerran ehkä kolmessa vuosikymmenessä.

Mutta haluan tosiaan onnitella ennen kaikkea Koillis-Helsinkiä tästä uudesta maauimalasta.

Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Valtuutettu Muttilaisen viittaaman Siltamäen uimahallin kohtalo riippuu siitä, mikä on koko ostoskeskuksen kohtalo. Jos nykyinen…

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Valtuutettu Muttilaisen viittaaman Siltamäen uimahallin kohtalo riippuu siitä, mikä on koko ostoskeskuksen kohtalo. Jos nykyinen ostoskeskus puretaan ja sen tilalle rakennetaan asumista, siinä tapauksessa Siltamäen uimahallista Urheiluhallit... Sehän ei ole Helsingin kaupungin halli niin kuin Malmikaan ei ole, mutta Helsingin kaupunki on toki Urheiluhallien 57 prosentin pääomistaja. Siinä tapauksessa tietysti joutuu luopumaan siitä Siltamäen varsin pienestä hallista, mutta alueelle tärkeästä hallista.

Lautakunnassa pyysimme nimenomaan myös tähän kysymykseen siitä, että voisiko vain Uimastadikalla iso allas olla auki eikä kaikki altaat, että auttaisiko tässä energiakysymyksessä. Meille selvitettiin asia ja vastattiin, että vesijärjestelmä on yhtenäinen, että ei voi vain yhtä allasta pitää auki. Tämä oli se vastaus... [epäselvää] ...saimme siihen.

Lopuksi totean vielä toimialan osalta sen, että mehän tehtiin erittäin hieno päätös täällä valtuustossa siitä, että ensi kesänä maauimalat on nuorille maksuttomia 150-vuotisjuhlapäätöksenä. Se tarkoittaa, että ne tulee olemaan todennäköisesti vielä suositumpia ja vielä käytetympiä kiitos meidän kaikkien yhteisen päätöksen. Toimialalla olemme myös tähän reagoineet. Tässä puhuttiin siitä, että varmaan työttömiä löytyy pitämään maauimaloita auki. Kyllä siellä pitää olla niitä meidän osaavia, koulutettuja, vakituisia työntekijöitä aina. Me palkataan siihen näitä kausityöntekijöitä erilaisella taustalla avuksi, mutta siellä pitää olla tietty joukko, mutta heillä esimerkiksi nuorisopuolen osaamista samalla lailla ei ole. Joten meillä on ajatuksena se, että meillä voisi olla nuoriso-ohjaajia ensi kesänä, kun oletuksena on, että maauimaloissa on kaikkien aikojen maauimalakesä, paljon nuoria, niin meille tulee nuorisoohjaajia myös sinne auttamaan siinä työssä ja tukemaan nuoria maauimaloihin.

Valtuutettu Eeva Kärkkäinen Puheenjohtaja, kiitos. Hyvää keskustelua. Tästä on myös kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa käyty paljon keskustelua. Tämä on tosi tärkeä…

Puheenjohtaja, kiitos.

Hyvää keskustelua. Tästä on myös kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa käyty paljon keskustelua. Tämä on tosi tärkeä asia, että sekä aukioloajat laajenevat että ylipäänsä uintimahdollisuudet paranevat. Ja tietysti tämä nuorten maksuton mahdollisuus päästä maauimaloihin uimaan ensi kesänä on ihan huikea juttu, ja toivottavasti helsinkiläiset nuoret sinne löytävät. Tässä on puhuttu myös lasten ja nuorten uimataidosta, mikä on tosi iso ja tärkeä kysymys. Pahimmillaan siinä on kyse jopa hengestä, että osaako ihminen uida. Myös tähän ollaan toimialalla kiinnitetty huomiota. Meillä on nyt ollut hiihtolomalla pop up -uimakouluja uimahalleissa, joissa on päässyt harjoittelemaan uimista. Näitä on ensi kesänä tulossa myös laajemmin lisää. Mun mielestä tämä on hyvä esimerkki siitä, että kaupunki tarjoaa maksuttomia mahdollisuuksia erilaisista taustoista tuleville lapsille ja nuorille myös tätä uimataitoa ottaa haltuun matalalla kynnyksellä. Kiitokset tästä toimialalle myös hyvästä työstä tämän asian parissa.

Valtuutettu Heimo Laaksonen Tässä apulaispormestari Arhinmäki ansiokkaasti jo melkein pajatson tyhjensi, mikä se tämän päivän tilanne on, mutta ehkä muutamia huomioita…

Kiitos, puheenjohtaja.

Tässä apulaispormestari Arhinmäki ansiokkaasti jo melkein pajatson tyhjensi, mikä se tämän päivän tilanne on, mutta ehkä muutamia huomioita vielä lisäksi. Mä olen kaksi kierrosta ollut kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa, ja melkein joka vuosi tätä keskustelua on käyty näistä Stadikan ja Kumpulan pidennetyistä aukioloista. Kyllä mä sanon, että viranhaltijat on kyllä tosissaan sitä mieltä, että se ei ole ihan helppo juttu saada ratkaistua sitä henkilöstöpuolta. Se ei mene ihan sillä, että mennään kortistoon ja otetaan sieltä joku töihin, vaan siinä tarvitaan tosiaan osaamista ja ammattitaitoa ja muuta. Se ei ole ihan helppo kysymys. Siihen on kyllä hyvä uskoa.

Mitä tulee Malmiin, mulla on ollut onni olla Urheiluhallien hallituksessa päättämässä siitä. Se on upea juttu. Niin kuin Arhinmäki totesi, vesipinta-alaan nähden Suomen kovin käyttöaste ja 400 000 käyntikertaa vuodessa.

Laajennukseen, jonka pitäisi elokuussa 2027 valmistua, tulee sisäallas ja tietysti tämä ulkoallas. Herkkuna tulee vielä liukumäki sinne muun muassa. Siitä tulee aivan upea. Pieni harmi on se, että tontti on vähän pieni. Sinne ei mitään mittavaa ulkoilualuetta saada, mutta kyllä siellä ulkonakin pystyy aurinkokylpyä ottamaan.

Vielä näistä uimaloista. Tein edellisellä valtuustokaudella aloitteen maauimalasta Puistolan Suuntimapuistoon, joka sai silloin kaupunkiympäristöltä ihan myönteisen vastaanoton, mutta sitten siihen tuli muutoksia ja nythän siinä on koulu ollut jo muutaman vuoden. Se ei tullut koskaan maauimalaksi. Siltamäestä vielä sen verran, että niin kuin Arhinmäki totesi, siinä on kaavasouvi menossa, mutta voi lohduttaa ainakin paikkakuntalaisia, että siihen menee ainakin viimeisen arvion mukaan 4–5 vuotta, kun se on pystyssä. Elikkä se Siltamäen uimahalli vielä palvelee paikkakunnan asukkaita.

Kiitos.

Valtuutettu Sinikka Vepsä Tosiaan ymmärrettävää, että Uimastadionin kauden pidentäminen ei onnistu. Tuossa oli hyviä perusteluita. Haluaisin vain kiittää, kuten…

Kiitos, puheenjohtaja.

Tosiaan ymmärrettävää, että Uimastadionin kauden pidentäminen ei onnistu. Tuossa oli hyviä perusteluita. Haluaisin vain kiittää, kuten valtuutettu Laaksonen totesi, että on tosi hienoa, että Malmille tulee tämä maauimala. Asuinalueiden yhdenvertaisuus on erittäin tärkeä. Tässä unohtui se, että mä haluaisin nyt apulaispormestari Arhinmäkeä ja kaupunkia pitämään huolta siitä, että tämä luvattu Jakomäen lampien kunnostus yhteistyössä Vantaan kanssa toteutuu. Helsingin puolella oleva lampihan on suunniteltu valvotuksi uimarannaksi, ja sen rakentaminen pitäisi alkaa vuonna 2026. Vantaa ja Helsinki ovat pyrkineet tässä yhteiseen etenemisaikatauluun. Lisäksi olisi upeaa, ainakin on mainittu, että tässä toteuttamisessa varaudutaan mahdollisuuksien mukaan talviuintilaiturin toteuttamiseen. Tämä olisi tosi tärkeä Jakomäkeen, Heikinlaakson, Alppikylään, Puistolaan, kaikille näille lähialueille.

Tämä on hieno hanke. Mä toivon, että kaupunki pitää kiinni tästä etenemisaikataulusta.

Kiitos.

Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto Meidän pitää valtuustossa ensi kaudella, tai ketkä täällä ovat, pistää pystyy erityinen hanke, että miten saataisiin uimakoulupaikkoja…

Kiitos, puheenjohtaja.

Hyvä, että uimataidosta keskustellaan täällä. Meidän pitää valtuustossa ensi kaudella, tai ketkä täällä ovat, pistää pystyy erityinen hanke, että miten saataisiin uimakoulupaikkoja lisää Helsinkiin järjestettyä. Tiedetään, että kuudesluokkalaisista vain 55 prosenttia on sellaisia, joilla on uimataito tällä hetkellä. Helsinki kuitenkin on merenrantakaupunki, ja Suomi on tuhansien järvien maa. Täällä olisi erittäin hyvä osata kaikkien uida.

Tämä Malmin uimahallin perusparannus maauimalahankkeella on erittäin hieno, mutta pitäisi myös katsoa Helsingin karttaa siitä näkökulmasta, että mistä kaikkialta meiltä puuttuu uimaharrastusmahdollisuuksia ja tosiaan lisätä näitä uimakoulupaikkoja, uimakoulukursseja kaiken ikäisille helsinkiläisille itse asiassa. Ei vain lapsille, vaan myös aikuisille.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Sandra Hagman ja 27 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Uimastadionin kautta pidennetään kokeiluluontoisesti vapusta syyskuun loppuun vuonna 2025, minkä jälkeen pidennyksen onnistumisesta tehdään arviointi ja päätös jatkosta. Kaupunginhallitus ei pidä ehdotettua kokeilua mahdollisena nykyisillä taloudellisilla ja toiminnallisilla resursseilla. Kesällä 2025 Uimastadionin ja Kumpulan maauimalan aukioloaikoja jatketaan yhdellä viikolla kesään 2024 verrattuna. Näin palataan aiempaan käytäntöön, jossa Uimastadion on auki syyskuun puoliväliin ja Kumpulan maauimala elokuun viimeistä edeltävään viikonloppuun saakka. Samalla kun kaupunginhallitus on tyytyväinen aukioloaikojen pidentämiseen kuluneesta vuodesta, kannustaa se toimialaa edelleen etsimään keinoja uimakauden pidentämiseksi. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle kuuluva liikuntapalvelukokonaisuus ylläpitää Uimastadionin ja Kumpulan maauimalan lisäksi Pirkkolan Plottia ja 27 uimarantaa sekä Itäkeskuksen, Jakomäen, Pirkkolan ja Yrjönkadun uimahalleja. Maauimalat ja uimahallit ovat ylläpidon kannalta vaativia kohteita ja niissä työskentely edellyttää asiantuntijuutta uimaolosuhteista. Tämän vuoksi uimapaikoissa työskentelee osittain sama henkilökunta, joka siirtyy kesäkauden ajaksi uimahalleista maauimaloihin ja syksyllä takaisin uimahalleihin. Maauimaloiden toiminta vaatii vakituisen henkilökunnan lisäksi merkittävää määrää kausityöntekijöitä. Uimastadionille ja Kumpulan maauimalaan palkataan vuosittain noin 100 kesätyöntekijää eri tehtäviin. Suuri osa näistä on nuoria, jotka jatkavat syksyn tullen opintojaan, eikä heillä ole juurikaan mahdollisuuksia työskennellä nykyisiä aukiolokausia pidempään. Uimahallien toimiminen syksystä kevääseen puolestaan edellyttää maauimaloissa lainassa olleen vakituisen henkilökunnan palaamista pääasiallisille työpaikoilleen, jotta uimahallikauden aloittaminen ei viivästyisi nykyisestä. Uimastadionin ympärivuotista aukioloa on selvitetty vuonna 2023 osana OmaStadia. Selvityksen mukaan sääolosuhteilla on merkittävä vaikutus Uimastadionin toimintaan. Viileä sää vähentää selkeästi kävijämääriä hellepäiviin verrattuna. Ilmiö korostuu säiden viiletessä syksyllä. Kylmenevä ilma lisää myös Uimastadionin tuottamia negatiivisia ympäristövaikutuksia. Näitä syntyy erityisesti kaukolämmityksen kasvaneesta tarpeesta ja muusta lisääntyneestä energiankulutuksesta. Kokonaisuutena kaupungin tarjoamat uimaolosuhteet ovat laadukkaita ja monipuolisia. Tilojen tehokas käyttö ja henkilökunnan joustavuus mahdollistavat sen, että kaupungin ylläpitämissä paikoissa pääsee uimaan edulliseen hintaan vuoden ympäri. Kaupungin uimaolosuhdeverkostoa täydentävät kaupunkikonserniin kuuluvan Urheiluhallit Oy:n useat uimahallit sekä erilaiset yksityisten ja yhdistysten ylläpitämät uimapaikat. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginvaltuusto 05.02.2025 § 37

Päätös Kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle. Käsittely Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksesta, että asiat, joista kaupunginvaltuusto haluaisi keskustella, pantaisiin pöydälle seuraavaan kokoukseen. Kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle hyväksymänsä menettelytavan mukaisesti. Esittelijä Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus 20.01.2025 § 38

Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Käsittely Vastaehdotus: Paavo Arhinmäki: Lisätään kappaleen neljä (4) loppuun: ”Samalla kun kaupunginhallitus on tyytyväinen aukioloaikojen pidentämiseen kuluneesta vuodesta, kannustaa se toimialaa edelleen etsimään keinoja uimakauden pidentämiseksi.” Kannattaja: Daniel Sazonov Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Paavo Arhinmäen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 17.12.2024 § 196

Lausunto Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ei pidä ehdotettua Uimastadionin uintikauden pidentämiskokeilua mahdollisena nykyisillä taloudellisilla ja toiminnallisilla resursseilla. Sen sijaan kesällä 2025 Uimastadionin ja Kumpulan maauimaloiden aukioloaikaa jatketaan yhdellä viikolla kesään 2024 verrattuna. Näin aukioloaikojen osalta palataan aiempaan käyttöön, jossa Uimastadion on auki syyskuun puoliväliin ja Kumpula elokuun viimeistä edeltävään viikonloppuun saakka. Samalla kun lautakunta on tyytyväinen aukioloaikojen pidentämiseen kuluneesta vuodesta, kannustaa se toimialaa edelleen etsimään keinoja uimakauden pidentämiseksi. Uimastadion on Kumpulan maauimalan, Pirkkolan Plotin ja kaupungin 27 uimarannan ohella keskeinen osa Helsingin kesäkauden uintiolosuhteita. Kaikkien edellä mainittujen kohteiden sekä Itäkeskuksen, Jakomäen, Pirkkolan ja Yrjönkadun uimahallien ylläpitämisestä vastaa Helsingin kaupungin liikuntapalvelukokonaisuus. Maauimalat ja uimahallit ovat ylläpidon kannalta vaativia liikuntakohteita. Niissä työskentely edellyttää asiantuntijuutta uimaolosuhteista, minkä takia molemmissa uimapaikoissa työskentelee vuosittain osittain sama henkilökunta. Nämä liikuntapalvelukokonaisuuden työntekijät siirtyvät kesäkauden ajaksi uimahalleista maauimaloihin ja syksyllä takaisin uimahalleihin. Käyttäjällä työntekijöiden liikkuvuus ilmenee uintiolosuhteiden vaihtelevina aukioloaikoina kalenterivuoden aikana. Maauimaloiden aukiolo ja toiminta edellyttää vakituisen henkilökunnan lisäksi merkittäviä määriä kausityöntekijöitä. Uimastadionille ja Kumpulan maauimalaan liikuntapalvelukokonaisuus palkkaa vuosittain noin 100 työntekijää eri tehtäviin kesäkauden ajaksi. Suuri osa näistä työntekijöistä on nuoria henkilöitä, jotka jatkavat syksyn tullen muun muassa opintojaan, eikä heillä täten ole juurikaan mahdollisuutta työskennellä maauimaloissa nykyisiä aukiolokausia pidempään. Toisaalta uimahalleissa vastaavaa henkilökuntatarvetta ei ole, mutta niiden toimiminen syksystä kevääseen edellyttää maauimaloissa lainassa olleen vakituisen henkilökunnan palaamista pääasialliselle työpaikalleen. Muussa tapauksessa uimahallikauden aloittaminen viivästyisi nykyisestä. Liikuntapalvelukokonaisuus teetti selvityksen Uimastadionin ympärivuotisista aukiolomahdollisuuksista vuonna 2023. Hanke toteutettiin osana Helsingin kaupungin osallistavaa budjetointijärjestelmä OmaStadia. Selvityksen mukaan sääolosuhteilla on merkittäviä vaikutuksia Uimastadionin toimintaan. Viileä sää esimerkiksi vähentää selkeästi maauimalan kävijämääriä kylmempinä kesäpäivinä hellepäiviin verrattuna. Ilmiö korostuu säiden yleisesti viiletessä syksyn alkamisen myötä. Toiseksi kylmenevä ilma lisää Uimastadionin tuottamia negatiivisia ympäristövaikutuksia. Näitä syntyy erityisesti kaukolämmityksen kasvaneesta tarpeesta ja muusta lisääntyneestä energiankulutuksesta. Kokonaisuutta tarkasteltaessa Helsingin kaupungin tarjoamat uintiolosuhteet ovat laadukkaita ja monipuolisia. Kaupungin fasiliteeteissa pääsee uimaan kilpailukykyiseen hintaan vuoden ympäri, mikä on mahdollista tilojen tehokkaalla käytöllä sekä henkilökunnan joustavuuden ansiosta. Kaupungin uintiolosuhdeverkostoa täydentävät kaupunkikonserniin kuuluvan Urheiluhallit Oy:n useat uimahallit sekä yksityisen sektorin palvelut. Näistä esimerkiksi Allas Sea Poolin ulkoaltaissa pääsee uimaan myös kesäkauden ulkopuolella. Käsittely Vastaehdotus: Vesa Korkkula: Lisätään kohdan (2) loppuun: ”Samalla kun lautakunta on tyytyväinen aukioloaikojen pidentämiseen kuluneesta vuodesta, kannustaa se toimialaa edelleen etsimään keinoja uimakauden pidentämiseksi.” Kannattaja: Tuomas Tuomi-Nikula Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Vesa Korkkulan vastaehdotuksen yksimielisesti. 10.12.2024 Pöydälle Esittelijä liikuntajohtaja Tarja Loikkanen

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)