Kaupunginvaltuusto · 5.2.2025

Valtuutettu Otso Kivekkään aloite historiallisten raitiovaunujen säästämiseksi

  • Esittelijä: Kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Keskustelu

8 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)

Valtuutettu Otso Kivekäs Tänään on puhuttu jonkin verran uusista ratikoista. Puhutaan vaihteeksi vanhoista. Vähän yli 134 vuotta sitten, 10. päivä 12. 1890,…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Tänään on puhuttu jonkin verran uusista ratikoista. Puhutaan vaihteeksi vanhoista. Vähän yli 134 vuotta sitten, 10. päivä 12. 1890, alkoivat Helsingissä kulkea ensimmäiset raitiovaunut. Linjoja oli kaksi, ja ratikat olivat hevosen vetämiä. Näistä ensimmäisistä ratikoista yksi on vielä jäljellä raitiovaunumuseossa, ja siellä on jonkinlainen puuhevonen sen edessä. Se on nykymittapuulla melko pieni, erityisesti pikaratikoihin verrattuna sekä hidas että pieni. Hyvin nopeasti liikenne motorisoitiin ja uudistuksia on jokunen tapahtunut sen jälkeenkin.

Tosiaan alkuperäisistä ratikoista yksi on jäljellä. Vanhin ajokuntoinen ratikka on vuodelta 1909. Sekin siis 116 vuoden takaa. Meidän raitioliikenteellämme on historia, ja tämä historia on olennainen osa kaupunkia. Kaikella kaupungissa on historia, ja sen pitäminen mukana nykypäivässä on arvo itsessään. Vertailun vuoksi, kun ratikkaliikenne alkoi, siitä kun junaliikenne alkoi Suomessa, oli alle 30 vuotta. Junia on ollut vain joitakin vuosikymmeniä kauemmin. Itse asiassa VR antoi juuri 5 miljoonan avustuksen Rautatiemuseon säätiölle, jonka he ovat juuri perustaneet, jonne vanha kalusto on siirretty. Pidän erittäin hyvänä, että Helsingin kaupunki on nyt aloittamassa selvityksen, millä tavoin vanhojen ratikoiden hoito tullaan järjestämään. Ja kiitän kaikkia, jotka ovat tämän eteen olleet allekirjoittamassa aloitetta tai muuten tämän eteen olleet tekemässä työtä. En ehdota, että antaisimme 5 miljoonaa rahaa tähän. Se toivottavasti menee vähän halvemmalla. Mutta pidän suurena arvona, jos yli sata vuotta vanhat ratikat voivat kulkea Helsingin kaduilla myös tulevaisuudessa. Niitä sinne mahtuu uusien sekaan.

Kiitoksia.

Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaara · vastauspuheenvuoro Valtuutettu Kivekkään aloite on erinomainen. Tämäntyyppistä asiaa, että me katsomme meidän lähihistoriaa, me emme ymmärrä. Me äkkiä…

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Kivekkään aloite on erinomainen. Tämäntyyppistä asiaa, että me katsomme meidän lähihistoriaa, me emme ymmärrä. Me äkkiä hävitämme vanhoja rakennuksia ja tuhoamme historiaa, ja nyt se tulee ilmi, että nämä vanhat raitiovaunut tulee säilyttää. Onneksi tämä aloite on johtanut siihen, että se on huomattu.

Kiitos tästä.

Valtuutettu Pentti Arajärvi · vastauspuheenvuoro Valtuutettu Kivekkään puheenvuoro herätti minussa ajatuksen, että pitäisikö turvata vielä vanhempien raitiovaunujen käyttökelpoisuus ja…

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Kivekkään puheenvuoro herätti minussa ajatuksen, että pitäisikö turvata vielä vanhempien raitiovaunujen käyttökelpoisuus ja Helsingin kaupungin hankkia yksi hevonen. Se olisi myös hyvä huoltovarmuustoimenpide mahdollisten sähkökatkojen varalta.

Valtuutettu Sami Muttilainen Kiitoksia, puheenjohtaja. Ja kiitoksia, valtuutettu Kivekäs aloitteesta. Se on aina hyvä, kun tätä kaupungin historiaa vaalitaan jollakin…

Kiitoksia, puheenjohtaja.

Ja kiitoksia, valtuutettu Kivekäs aloitteesta.

Se on aina hyvä, kun tätä kaupungin historiaa vaalitaan jollakin tapaa. Vaikka putiikki muuttuisikin liikelaitokseksi, on tärkeää säilyttää eri sävyjä vuosien saatosta. Mä voisin puolestani tässä vaiheessa todeta, että mikä olisikaan parempi kuin oma museo metrolle, minkä voisi sijoittaa Itä-Helsinkiin. Tuntuu, että tämmöisessä isossa kuvassa, kun tätä kylää rakennellaan, kaikki vähänkin orgaaninen lakaistaan ja lanataan kaatopaikalle, kun tulee kaikennäköistä uutta pytinkiä pystyyn. Tämä jos jokin on semmoista, mikä pitää tämän kaupungin kiinnostavana, ettei tämä muistuta samaa kuin tämä olisi leikattu ja liimattu jostain Dubain lähiöstä.

Kiitos.

Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Valtuutettu Arajärvi toivoi, että Helsingin kaupungilla olisi myös hevosia. Voin hänen ilokseen kertoa, että Helsingin kaupungilla on…

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Valtuutettu Arajärvi toivoi, että Helsingin kaupungilla olisi myös hevosia. Voin hänen ilokseen kertoa, että Helsingin kaupungilla on hevosia. Olin juuri tänään Falkullan nuorisotalolla, jossa tehdään eläinavusteista nuorisotyötä, avaamassa uuden hevostallirakennuksen. Itse asiassa aloite lähti nuorista itseltään ja Ruuti-ryhmästä ja edennyt siihen pisteeseen, että tänään oli avajaiset. Eli tämä puoli raitiovaunuistakin on huolehdittu.

Helsingin kaupunki myös omalta osaltaan ja Helsingin kaupunginmuseo huolehtii meidän raitiovaunuhistoriasta. Meillä on raitiovaunumuseo Töölössä vanhassa ratikkahallissa tai onhan osa siitä edelleenkin käytössä. Siellä, missä ensimmäiset on. Se on varsin suosittu. Siellä käy noin 50 000 ihmistä vuodessa. Siellä käy koululaisryhmiä, päiväkotiryhmiä. Se ei ole niin tunnettu kuin voisi olla, koska se on hyvin kiinnostava. Siellä on valikoitu nimenomaan niitä eri aikakausien merkittävimpiä raitiovaunuja. Saamme kiittää siitä, että meillä on mahdollisuus pitää tämmöistä raitiovaunumuseota, vanhoja HKL:n työntekijöitä ja aktiiveja, jotka ovat tallentaneet ja säästäneet asioita. Tämä valtuutettu Kivekkään aloite, Helsingin kaupunginmuseo suhtautuu siihen myönteisesti. Ratikkamuseon tilat eivät mahdollista tätä. Eikä museossa olevia raitiovaunuja käytetä ajeluun, vaan siihen nimenomaan tarvitaan, aivan niin kuin tässä aloitteessa on tuotu ilmi ja puheenvuoroissa, toimijoita, jotka ovat aktiivisia sen suhteen. Mehän olemme nyt lisäämässä myös meidän raitiovaunujen kapasiteettia. Tänäänkin taisi mennä se kaavapäätös, joka mahdollistaa sitä. Kyllä siellä varmasti löytyy tilaa yksittäisille myös museoraitiovaunuille, joita voidaan käyttää liikenteessä.

Sekä Arajärven toive on jo hoidettu että kaupunginmuseo mielellään tekee yhteistyötä näiden tahojen kanssa, jotka entisestään parantavat meidän historiallisten raitiovaunujen määrää ja sitä, että ne ovat ihmisten nähtävillä ja saavutettavissa.

Valtuutettu Tuomas Rantanen Puheenjohtaja ja valtuustoverit. Tämä on oikein hyvä aloite ja noussut ajankohtaiseksi ja tärkeäksi sen takia, kun nyt raitiovaunuvarikoita…

Puheenjohtaja ja valtuustoverit.

Tämä on oikein hyvä aloite ja noussut ajankohtaiseksi ja tärkeäksi sen takia, kun nyt raitiovaunuvarikoita peruskorjataan ja on ryhdytty miettimään, että mikä voisi olla niiden vaunujen kohtalo, jotka eivät ole tällä hetkellä kaupunginmuseon tai raitiovaunumuseon kokoelmissa, mutta joilla silti on mitä ilmeisintä kulttuurihistoriallista arvoa.

Täytyy sekin sanoa, että vaikka ratikoita alkaa nyt olla jälleen jo muissakin kaupungeissa, niin kyllähän tuo raitiovaunu Suomessa on hyvin vahvasti osa helsinkiläisyyttä ja Helsingin kaupunkihistoriaa. Se kulminoituu meidän Helsinki-imagoon ja jossain määrin jopa joukkoliikenneimagoon. Ihmiset pitävät raitiovaunuista. Siinä semmoinen kaupunkilaisuus helsinkiläisessä merkityksessä tiivistyy minun mielestäni hyvinkin vahvasti. Sen takia on tärkeää, että näitä vempaimia nyt sitten arvostetaan meidän omassa toiminnassamme. Todellakin on hyvä erottaa ne museovehkeet, jotka pannaan näytteille tai lasikaappiin, niistä historiallista vaunuista, joita voitaisiin myös erilaisina juhlatarkoituksina käyttää liikenteessäkin erikoiskuljetuksissa ja tämmöisissä yleisötapahtumissa.

Mun mielestä tämä systeemi, että ruvetaan miettimään, miten tämä toteutetaan, on tosi tärkeä. Mä näen itse, että jonkinlainen yhteisö, joka ottaisi vastuuta siitä, siellä olisi kaupunginmuseota, historiallisia seuroja, joitakin yrityksiä, joita asia kiinnostaa ja sitten myös tietysti raitiovaunuliikennöinnistä vastaava Kaupunkiliikenne Oy ja muita toimijoita, jotka tuntee tämän asian omakseen. Se on mun mielestä järkevää, että syntyisi joku orgaani, jolle tämä asia oikeasti kuuluu.

Kiitos.

Valtuutettu Mika Ebeling Sellaiset ratkaisut on kannatettavia, joissa on historiaa säästyy, mutta yhteisillä kustannuksilla ei ole varaa kaikkeen. Siksi on syytä…

Arvoisa puheenjohtaja.

Sellaiset ratkaisut on kannatettavia, joissa on historiaa säästyy, mutta yhteisillä kustannuksilla ei ole varaa kaikkeen. Siksi on syytä pyrkiä etsimään sellaisia ratkaisuja, joissa ratikoista pitäminen ilmenee siten, että pystytään järjestämään liiketoimintaa, joka tukee historian säilyttämistä.

Kesällä kun on turisteja, hevosvetoisia ratikoita voisi olla hyvä olla, jos löytyy halukasta yrittäjää. Kaupungin vastuulla voisi olla tällöin näiden ratikoiden ylläpito.

Kiitos.

Valtuutettu Otso Kivekäs Valtuutettu Ebeling nosti esiin kysymyksen, voidaanko tehdä liiketoimintaa vanhoilla ratikoilla. Se on toki olennainen kysymys. Meillähän…

Kiitos, puheenjohtaja.

Valtuutettu Ebeling nosti esiin kysymyksen, voidaanko tehdä liiketoimintaa vanhoilla ratikoilla. Se on toki olennainen kysymys. Meillähän itse asiassa tehdään liiketoimintaa niillä. SpåraKOFF on vanha 50-luvun ratikka, joka tuottaa ymmärtääkseni joitakin satoja tuhansia euroja vuodessa. Ei se nyt kaupungin mittapuulla suurta liiketoimintaa ole, mutta eihän tämä perinneraitiovaunuajaminen muutenkaan mikään sillä tavalla valtava asia ole. Eli sikäli tämä kuulostaa ihan realistiselta, että liiketoimintaa on mahdollista tehdä ja se voidaan tähän kokonaisuuteen kytkeä.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Otso Kivekäs ja 35 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki valmistelee yhteistyössä Kaupunkiliikenteen ja muiden asiaan liittyvien tahojen kanssa säätiön tai muun mallin, jolla historialliset ratikat voidaan säilyttää ja mahdollisuuksien mukaan liikennöidä niillä kantakaupungin rataverkolla. Aloite on liitteenä 1. Raitiovaunut ovat Suomen mittakaavassa leimallisesti helsinkiläinen ilmiö ja osa asukkaiden ja kaupungin identiteettiä ja historiaa. Hevosraitiovaunuista vuonna 1891 alkanut joukkoliikenne on ollut edellytys kaupungin kasvulle ja laajenemiselle. Kantakaupungin raitiotieverkko on rakentunut 1800-luvun lopulta lähtien osaksi laajenevaa kaupunkirakennetta ja myös katumiljöön olennaiseksi osaksi. Kantakaupungin pohjoisosassa – erityisesti Kalliossa ja Vallilassa – raitioteiden kaupunkikuvallinen merkitys on huomattava. Vallilan, Koskelan ja Töölön raitiovaunuvarikot ovat myös arvokkaita lähialueensa rakennetun ympäristön osia. Ratikkamuseo on yksi Helsingin kaupunginmuseon viidestä museosta. Kaupunginmuseon raitiovaunukokoelmassa on yhteensä 11 moottori- ja perävaunua, joista viisi on tällä hetkellä nähtävillä Ratikkamuseon näyttelyssä. Ratikkamuseon tavoitteet ja toiminta eivät kuitenkaan välttämättä ole yhteneviä tai yhteen sovitettavissa historiallisten raitiovaunujen liikennöinnille asetettaviin tavoitteisiin. Olisi suotavaa, että museoesineiden ohella käytössä olisi myös liikennöivää historiallista kalustoa, jolloin vaunut on mahdollista kokea osana katuympäristöä. Toimivan raitiovaunukaluston laajemmalla kulttuurimatkailukäytöllä on mahdollista tuoda raitioteiden ja samalla koko kaupungin historian lähemmäksi yleisöä tavalla, jota ei voi täysin korvata näyttelymateriaalilla. Helsingin raitioliikenteessä on käytetty 130 vuoden aikana lukuisia erityyppisiä raitiovaunuja. Tietoa näistä aiemmin liikenteessä käytetyistä vaunuista on säilytetty ratikkamuseossa. Erityyppisiä vanhoja liikenteessä toimineita vaunuja on kuitenkin aina ollut enemmän kuin mitä raitiovaunumuseon kokoelmiin on kyetty sijoittamaan. Raitiovaunukaluston poistuessa käytöstä sitä on tarjottu ensisijaisesti ratikkamuseon käyttöön. Museolla on ollut mahdollisuus valita kokoelmaansa parhaiten sopivat vaunut. Museolle luovutettujen raitiovaunujen lisäksi liikenneliikelaitos (HKL) ja Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy (Kaupunkiliikenneyhtiö) ovat käyttäneet vanhoja raitiovaunuja pohjana huoltovaunuille, tilausajoliikenteessä, muuntanut ravintolavaunuiksi, myynyt harrastajille kunnostettavaksi tai luovuttanut yhteisöille esillä pidettäväksi. Vanhoja vaunuja ja käytössä olevaa linjaliikennekalustoa on käytetty tilausajoliikenteeseen. Tilausajokäyttöön on myös vuokrattu vaunuja ulkopuolisille toimijoille, kuten Stadin Ratikat Oy:lle ja Oy Sinebrychoff Ab:lle. Toimijat ovat vastanneet tilausajojen myynnistä ja mahdollisesti myös kuljettajien hankkimisista. Ravintolaraitiovaunuksi muunnetun vaunun Spårakoffin liikennöintisopimus kattaa kaikki kunnossapidon ja operoinnin kustannukset. HKL on myynyt joitakin vanhoja erittäin huonokuntoisia raitiovaunuja harrastajille nimellistä korvausta vastaan sillä ehdolla, että harrastajat vastaavat vaunujen rakentamisesta uudelleen toimintakuntoisiksi. Tällaisia uudelleen rakennettuja raitiovaunuja ei katsota museaalisesta näkökulmasta enää aikakautensa edustajiksi, vaan kopioiksi. Näitä uudelleen rakennettuja vaunuja Stadin Ratikat Oy käytti ennen koronapandemiaa pienimuotoiseen kesäiseen museoliikenteeseen Helsingin keskustan alueella. Liikennöinnistä saadut tulot eivät kuitenkaan kattaneet kaikkia tilausajoliikenteen hoitamisesta aiheutuneita kuluja. Museoliikenteen liikevaihto oli vuonna 2019 n. 34 000 euroa. Yksi vanha raitiovaunu rakennettiin uusiksi Koneen säätiön ja Kulosaarisäätiön tuella. Tämä Brändö-raitiovaunu on replika alkuperäisestä Kulosaareen 1920-luvulla liikennöineestä raitiovaunusta. Uudelleenrakentamisen jälkeen vaunua on käytetty yksittäisissä tilaisuuksissa, mutta laajempaa tai säännöllistä käyttöä sillä ei ole ollut. Vuonna 2018 HKL luovutti hakemuksesta kolme vanhaa raitiovaunua sekä kaksi perävaunua yhteisöille, joiden tuli esittää hyväksyttävä käyttötarkoitus ja osoittaa miten vaunuista huolehditaan. Perinneraitiovaunutoiminnan suunnittelu 2018-2022 Museolle luovuttamattomien ja vielä pääosin ajokuntoisten vanhojen raitovaunujen tuleva käyttö nousi esille vuonna 2018 raitiovaunuvarikoiden kehittämissuunnitelman laatimisen yhteydessä. Vanhoilla varikoilla oli ollut riittävästi sopivia raiteiden päitä ja nurkkia, mihin linjaliikenteestä poistuneita vanhoja vaunuja voitiin jättää säilöön mutta varikoiden kehittymisen myötä tilanne voi muuttua. Lisäksi raitiovaunuharrastajat ehdottivat raitiovaunumuseon toimintaa laajempaa säilyttämisratkaisua. Vuoden 2018 kesäkuussa käynnistettiin perinneraitiotietoiminnan kehittämisen suunnittelukokoukset. Kokouksiin osallistui HKL:n lisäksi henkilöitä kaupunkiympäristön toimialalta, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalta ja Stadin Ratikat Oy:stä. Koronapandemian aikana perinneraitiotoiminnan suunnittelu hiipui eikä suunnittelutyön tuloksena syntynyt toteutusvalmista mallia perinneraitiotoiminnan järjestämiselle. Kaupunkiympäristölautakunta, kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta ja Kaupunkiliikenneyhtiö kannattavat lausunnoissaan toiminnan mahdollistavan mallin selvittämistä ja ovat osaltaan valmiit osallistumaan selvitystyöhön. Perinneraitiotietoiminnan järjestelyjen suunnittelutyötä jatketaan ja laaditaan selvitys. Kaupunginhallitus kannustaa kiirehtimään vastauksessa mainittua perinneraitiotoiminnan mahdollistavan selvityksen laatimista ja asettaa tavoitteeksi sen valmistumisen vuoden 2025 loppuun mennessä, jotta sen jälkeen voidaan siirtyä toimeenpanovaiheeseen. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus 27.01.2025 § 56

Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Käsittely Esteelliset: Tuomas Rantanen Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolaki 28.1 § 5 kohta) Vastaehdotus: Anni Sinnemäki: Lisätään esittelijän perusteluihin: "Kaupunginhallitus kannustaa kiirehtimään vastauksessa mainittua perinneraitiotoiminnan mahdollistavan selvityksen laatimista ja asettaa tavoitteeksi sen valmistumisen vuoden 2025 loppuun mennessä, jotta sen jälkeen voidaan siirtyä toimeenpanovaiheeseen." Kannattaja: Marcus Rantala Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Anni Sinnemäen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. 20.01.2025 Pöydälle 03.09.2024 Pöydälle Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 08.10.2024 § 152

Lausunto Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon: Valtuutettu Otso Kivekkään valtuustoaloitteessa esitetään, että kaupunki valmistelee yhteistyössä Kaupunkiliikenne Oy:n ja muiden asiaan liittyvien tahojen kanssa säätiön tai muun mallin, jolla historialliset ratikat voidaan säilyttää ja mahdollisuuksien mukaan liikennöidä niillä Helsingin kantakaupungin rataverkolla. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannattaa selvitystä mahdollisesta mallista, joka mahdollistaisi aloitteen esittämän toiminnan ja sen edellyttämät taloudelliset ja toiminnalliset resurssit. Aloitteessa esitetään lisäksi, että ratikkamuseotoiminta yhdistettäisiin osin tai kokonaan säätiön yhteyteen, jos kaupunginmuseo näkee sen tarkoituksenmukaiseksi. Ratikkamuseo on yksi Helsingin kaupunginmuseon viidestä museosta. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta katsoo, että Ratikkamuseon toiminta ja kaupunginmuseon kokoelmiin kuuluvien raitiovaunujen huomioiminen selvityksessä on perusteltua. Lautakunta toteaa kuitenkin samalla, että Ratikkamuseon tavoitteet ja toiminta eivät välttämättä ole yhteneviä tai yhteensovitettavissa historiallisten raitiovaunujen liikennöinnille asetettaviin tavoitteisiin. Kaupunginmuseon raitiovaunukokoelmassa on yhteensä 11 moottori- ja perävaunua, joista viisi on tällä hetkellä nähtävillä Ratikkamuseon vuonna 2022 uudistetussa näyttelyssä. Vuonna 2023 Ratikkamuseossa vieraili 58 562 asiakasta. Kaupunkiympäristölautakunta toteaa 10.9.2024 antamassaan lausunnossa, että toimivan raitiovaunukaluston laajempi kulttuurimatkailukäyttö tuo raitioteiden ja samalla koko kaupungin historian lähemmäksi yleisöä tavalla, jota ei voi täysin korvata näyttelymateriaalilla. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta katsoo samoin, että historiallisten raitiovaunujen mahdollinen liikennöinti voisi tarjota sekä kaupunkilaisille että matkailijoille kokemuksen, joka elävöittäisi ja täydentäisi Ratikkamuseon raitiovaunuliikenteestä antamaa kuvaa. Raitiovaunut ovat Suomen mittakaavassa leimallisesti helsinkiläinen ilmiö ja osa asukkaiden ja kaupungin identiteettiä ja historiaa. Hevosraitiovaunuista vuonna 1891 alkanut joukkoliikenne on ollut edellytys kaupungin kasvulle ja laajenemiselle. Kantakaupungin raitiotieverkko on rakentunut 1800-luvun lopulta lähtien osaksi laajenevaa kaupunkirakennetta ja myös katumiljöön olennaiseksi osaksi kuten kaupunkiympäristölautakunta omassa lausunnossaan toteaa. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala on osaltaan valmis osallistumaan selvitystyöhön. Esittelijä kulttuurijohtaja Mari Männistö

Kaupunkiympäristölautakunta 10.09.2024 § 439

Lausunto Kaupunkiympäristölautakunta antoi lausunnon kaupunginhallitukselle: Valtuustoaloitteessa esitetään, että kaupunki valmistelee yhteistyössä Kaupunkiliikenteen ja muiden asiaan liittyvien tahojen kanssa säätiön tai muun mallin, jolla historialliset ratikat voidaan säilyttää ja mahdollisuuksien mukaan liikennöidä niillä Helsingin kantakaupungin rataverkolla. Lautakunta kannattaa toiminnan mahdollistavan mallin - esimerkiksi säätiön - selvittämistä. Kaupunkiympäristölautakunta toteaa, että toimivan raitiovaunukaluston laajempi kulttuurimatkailukäyttö tuo raitioteiden ja samalla koko kaupungin historian lähemmäksi yleisöä tavalla, jota ei voi täysin korvata näyttelymateriaalilla. Museoviraston ”Rakennettu hyvinvointi”-sivuston liikenteen ympäristöjä koskevassa osassa todetaan, että liikennejärjestelmä on yksi eniten julkisen ulkotilan käyttöä ja ilmiasua muokannut tekijä. Niin on myös Helsingissä. Kantakaupungin raitiotieverkko on rakentunut 1800-luvun lopulta lähtien osaksi laajenevaa kaupunkirakennetta ja myös katumiljöön olennaiseksi osaksi. Kantakaupungin pohjoisosassa – erityisesti Kalliossa ja Vallilassa - raitioteiden kaupunkikuvallinen merkitys on huomattava. Vallilan, Koskelan ja Töölön raitiovaunuvarikot ovat myös arvokkaita lähialueensa rakennetun ympäristön osia. Raitiovaunukalusto on tärkeä historiallisen kokonaisuuden osa, mutta sen vaalimisen haasteena on muuta raitioteiden infrastruktuuria suurempi vaihtuvuus; uusia vaunuja on otettu käyttöön jokaisella vuosikymmenellä liikennöinnin aloittamisesta lähtien. Kulttuuriperinnön suojelun ja tutkimuksen näkökulmasta tilanne on silti tyydyttävä, sillä kaupunginmuseo omistaa 11 vaunun museokokoelman vuosilta 1890 - 1955. Vaunuja on esillä raitiovaunumuseossa ja niiden historiaa on kartoitettu sekä museon että Suomen Raitiotieseuran toimesta. Olisi suotavaa, että museoesineiden ohella käytössä olisi myös liikennöivää historiallista kalustoa, jolloin vaunut on mahdollista kokea osana katuympäristöä. Kaupunkiympäristölautakunta pitää tärkeänä, että mahdollisuudet historiallisen raitiovaunukaluston säilyttämiseen ja esittelykäyttöön kartoitetaan ja pyritään löytämään ratkaisu, joka turvaa siihen tarvittavat taloudelliset ja toiminnalliset resurssit. Samalla on huolehdittava, että vaalimisessa huomioidaan raitioteiden infrastruktuuri kokonaisuudessaan. Kaupunkiympäristötoimiala on omalta osaltaan valmis edistämään ratkaisun löytymistä. Käsittely Vastaehdotus: Otso Kivekäs: "Lisätään lausuntoehdotuksen toiseen kappaleeseen: Lautakunta kannattaa toiminnan mahdollistavan mallin - esimerkiksi säätiön - selvittämistä." "Lisätään lausuntoehdotuksen loppuun: Kaupunkiympäristötoimiala on omalta osaltaan valmis edistämään ratkaisun löytymistä." Kannattaja: Anni Sinnemäki Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Otso Kivekkään vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. 03.09.2024 Pöydälle Esittelijä kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)