Kaupunginvaltuusto · 6.5.2026
Valtuutettu Antti Vuorelan aloite Puistolan vanhan kansakoulun saamisesta asukkaiden käyttöön
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Keskustelu
15 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto Olen käynyt tutustumassa Puistolan vanhaan kansakouluun ja ymmärrän hyvin sen, että asukkaat ovat jo vuosia kamppailleet sen kunnostamisen…
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.
Olen käynyt tutustumassa Puistolan vanhaan kansakouluun ja ymmärrän hyvin sen, että asukkaat ovat jo vuosia kamppailleet sen kunnostamisen puolesta. Rakennus on hyvin kaunis, ja olisi todella arvokasta saada se kunnostettuna asukkaiden käyttöön. Kulttuurilautakunnassa katsoimme, että kaupungin ensisijaisena tavoitteena tulisi olla, että Puistolan vanha kansakoulu saataisiin asukkaiden käyttöön.
Olemme Helsingissä tunnistaneet tarpeen kehittää uusia toimintamalleja kulttuuri- ja kansalaistoiminnan tilakysymyksiin. Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta kuuli juuri eilen väliaikaraporttia siitä, millaisia erilaisia keinoja voimme ottaa käyttöön, jotta tyhjät tilat saataisiin mahdollisimman usein niitä tarvitsevien toimijoiden käyttöön, oli sitten kyse tarpeesta perustaa alueelle asukastila tai saada nuorille soittokämppä tai kulttuuritoimijoille harjoitus- ja esitystila.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on kannattanut muun muassa valtuutettu Tuomas Rantasen tekemää valtuustoaloitetta siitä, että selvitettäisiin rahastomallin sopivuutta myös kulttuurikentälle helpottamaan alan toimijoiden mahdollisuuksia saada käyttöönsä sopivat tilat. Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta on kannattanut sitä, että Puistolan alueen lähiyhteisöt voisivat halutessaan edetä rakennuksen hankkimisessa ja kunnostamisessa esimerkiksi tällaisen rahastomallin kautta.
On kuitenkin epärealistista ajatella, että kaikilla toimijoilla olisi mahdollisuus tai edes tarvetta ostaa tarvitsemansa tila itselleen omaan omistukseensa. Kaupungin tavoitteena tulee olla, että tyhjät tilat saadaan maksutta kulttuuritoimijoiden ja asukasyhdistysten käyttöön. Ruohonjuuritason asukastoiminta vahvistaa Helsingin elinvoimaa, viihtyisyyttä, osallisuutta ja turvallisuutta, eli juuri niitä tavoitteita, jotka Helsingin kaupunkistrategiassa olemme luetelleet.
Helsingin kaupunkistrategiassa linjataan, että Helsingin tavoitteena on lisätä ruohonjuuritason kaupunkikulttuuria ja kaupunkilaisten omaehtoista kaupunkitilan käyttöä. Jotta tässä onnistuttaisiin, on helpotettava kaupungin omistamien tyhjien tilojen päätymistä asukkaiden käyttöön. Eräs keinoista on vahvistaa hallintokuntien, kuten esimerkiksi vaikka Kuvan ja Kaskon, välistä yhteistyötä, jotta vaikkapa käytöstä poistuvat päiväkotirakennukset saataisiin esimerkiksi tiloja tarvitsevien kulttuurialan tai asukasyhdistysten toimijoiden käyttöön.
Kiitos.
Valtuutettu Tuomas Rantanen Kiitoksia, puheenjohtaja. Valtuustotoverit. Oikeastaan jatkan siihen, mitä valtuutettu Alanko-Kahiluoto äsken tuossa totesi. Itse aloitteen…
Kiitoksia, puheenjohtaja. Valtuustotoverit.
Oikeastaan jatkan siihen, mitä valtuutettu Alanko-Kahiluoto äsken tuossa totesi.
Itse aloitteen kohde on hyvä case study siihen, millä tavalla me saadaan kaupungilla pitkään käyttämättömänä olleelle kiinteistölle järkevää käyttöä ja etsitään sitä nimenomaan asukastoiminnan tai jossain muissa vastaavissa tapauksissa se voi olla kulttuuritoimintaan liittyvää. Ylipäänsä kuitenkin sellaista, joka vastaa kaupungin strategisia tavoitteita kokonaisvaltaisesti. Me ollaan tehty semmoinen kiinteistöstrategia, että ne kiinteistöt ja tilat, joita kaupunki ei itse tarvitse, pääsääntöisesti pyritään myymään, mutta me ei olla viety tätä asiaa ihan loppuun asti kunnolla, koska usein ne toimijat, jotka parhaiten voisivat tiloja hyödyntää kaupunkilaisten näkökulmasta, niin niillä ei ole sellaista omaisuutta, että saisivat pankista lainaa ja vakuuksia. Tämän takia tein aikanaan sen kiinteistörahastoehdotuksen, joka tällä hetkellä on kaupungin kansliassa ikään kuin pohdintaa vaille. Jopa kaupunkistrategiaan tuli sen tyyppisiä viittauksia, jotka antaa ymmärtää, että tätä pidetään ihan selvittämisen arvoisena.
Juuri tämäntyyppisissä tapauksissa se olisikin tosi hyödyllistä, koska silloin nimenomaan kaupunki voisi myydä sen kiinteistön sellaiselle järjestötoimijalle, joka saa sitä pääomapohjaa tästä rahastolainasta. Kaupungin riski on hyvin pieni, koska jos tämä epäonnistuu jollakin lailla tämä ohjelmallinen suunnitelma sen takaisinmaksusta, silloin se kyseinen kiinteistö, joka on siinä vakuutena, päättyy takaisin kaupungin piikkiin ja kaupunki voi myydä sen kiinteistön uudestaan. Se, mitä se rahasto tuottaa, ja se on siis täysin identtinen ajatus siihen, miten meillä liikuntapuolella on toimittu jo pitkään, niin se mahdollistaisi nimenomaan juuri sen, että me päästään kaupungin puolella eroon sellaisista kiinteistöjä, joita ei itse haluta ylläpitää, mutta saadaan se myös sellaiseen käyttöön, joka on kaupungin kokonaisedun mukaista.
Outi Alanko-Kahiluoto sanoi mielestäni oikein tärkeän pointin tuossa edellä myös siinä, että on järjestöjä ja toimijoita ja tiloja, joita ei kannata myydä, vaan joissakin tapauksissa kannattaa miettiä nimenomaan tämmöistä tilapäistä vuokrausta, jossa järjestöt vuokraa entiseen tapaan sitä tilaa jollakin semmoisella tavalla, joka palvelee kaupungin tarkoitusta. Mutta sitten jos siirrytään johonkin pysyviin rakenteisiin, niin kyllä silloin tuosta rahastomallista olisi kosoltikin hyötyä. Se on aika kauan nyt ollut tuolla valmisteilla, vaikka kaupunginhallituskin esimerkiksi... Jos haluatte katsoa tarkemmin tuosta esittelylistasta tai ehkä olette huomanneet, niin siellä kerrotaan, että kaupunginhallituskin on asettunut nyt tukemaan tätä rahastomallin selvittämistä tämäntyyppisissä asioissa.
Nyt mä vaan toivoisin, että se pian tulisi käsittelyyn ja me voitaisiin sitä hyödyntää, koska se aukaisisi monta pattia monessa muussa vastaavassa tilanteessa. Meillä on Laajasalon Ylistalo, meillä on monta yksittäistä kiinteistöä, jotka on seissyt pitkään jotenkin sellaisessa välitilassa, jotkut jopa tyhjillään, mutta toisissa on jatkuvasti vuokralaisia, jotka ei pysty suunnittelemaan sen kiinteistön toimintaa tulevaisuuteen, koska niillä ei ole mahdollisuutta siihen ostamiseen. Toisaalta kaupunki taas nykyisten kiinteistöstrategisten linjausten mukaan ei oikein sitä voisi pitemmän päälle vuokrata.
Tämän patin aukaisemisessa sitä rahastosta olisi oikeasti hyötyä. Toivon, että se saadaan pian käsittelyyn.
Kiitoksia.
Valtuutettu Antti Vuorela Kiitokset teille kaikille, jotka olette kannattaneet tätä aloitetta, ja ennen kaikkea tietysti kiitokset Puistolan kansakoulun ystäville ja…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Kiitokset teille kaikille, jotka olette kannattaneet tätä aloitetta, ja ennen kaikkea tietysti kiitokset Puistolan kansakoulun ystäville ja Puistolan asukkaille. Olen iloinen, että tämä asia on edennyt, ja kaupunkiympäristölautakunnalle myös kiitokset hyvästä valmistelusta ja siellä viranhaltijoille.
Laajemminhan tämä on iso ongelma meillä Helsingissä. Meillä on satoja kaupungin omistuksessa olevia kiinteistöjä, jotka ovat tyhjillään. Haluankin kysyä apulaispormestari Laisaarelta, että oletteko sellaista miettineet, että jos me... Meillä on rekisteri näistä tyhjistä kiinteistöistä, me tehtäisiin tämmöinen taulukko, missä on kaikki niiden tyhjien kiinteistöjen speksit. Sitten toisaalta meillä on järjestöjä, tilojen tarvitsijoita, ja sitten me koetettaisiin yhteensovittaa näitä, koska tämä on kestämätön tilanne, että meillä on satoja tyhjiä kiinteistöjä. Siinä on paitsi tietysti tämä taloudellinen, että maksetaan niistä ylläpidosta. Sitten tässä on kaupunkikuvalliset ongelmat ja ihan lähiympäristön turvallisuusongelmat. Tuossa jo Dingo 1984 kertoi, että käsi kädessä kuljemme taloon autioon, ja se minua niin ravistaa, ja tämä hetki saa minut aivovaurioon. Hän jo siis 1984 tiedosti näiden autiotalojen ja kiinteistöjen riskit. Joko puretaan, kunnostetaan tai myydään, että nopeutetaan tätä prosessia. Miten sanotte, apulaispormestari Laisaari, onko tässä tehty toimenpiteitä siellä toimialalla tämän asian korjaamiseksi?
Apulaispormestari Johanna Laisaari Me ollaan tosiaan kaupunkiympäristön lautakunnassa edellytetty nimenomaan tässä Puistolan vanhan kansakoulun kohdalla, että käydään…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Me ollaan tosiaan kaupunkiympäristön lautakunnassa edellytetty nimenomaan tässä Puistolan vanhan kansakoulun kohdalla, että käydään keskustelua ja vuoropuhelua näiden alueen toimijoiden kanssa ja selvitetään sitä mahdollisuutta heidän saada tämä käyttöönsä siellä alueella.
Todettakoon, että me ollaan tosi vahvasti lautakunnassa nostettu nyt tässä tällä kaudella tätä osallisuuden lisäämistä ja vuoropuhelua nimenomaan näissä myytävien kohteiden kohdalla, silloin kun siellä on vuokralaisia, esimerkkinä Forum Box, ja sitten tietyllä tavalla kun on selkeä signaali tullut sieltä alueelta, vaikka siellä ei ollakaan vuokralaisina. Eli tosi vahvasti teemme tätä yhteistyötä, ja tällä hetkellä tosiaan virkakunnan toimesta käydään näitä keskusteluja tämän aloitteen osalta.
Valtuutettu Antti Vuorela · vastauspuheenvuoro Kiitokset apulaispormestarille hyvästä vastauksesta.
Arvoisa puheenjohtaja.
Kiitokset apulaispormestarille hyvästä vastauksesta.
Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Jo viime valtuustokaudella otettiin selkeästi isompi rooli siinä, että näitä tyhjänä olevia tiloja saadaan käyttöön. Ensin puhuttiin…
Arvoisa herra puheenjohtaja.
Jo viime valtuustokaudella otettiin selkeästi isompi rooli siinä, että näitä tyhjänä olevia tiloja saadaan käyttöön. Ensin puhuttiin kulttuurikäytöstä ja nyt laajemmin kansalaisyhteiskunnan ja muun käytöstä. Muun muassa linjasimme sen, että näitä voidaan vuokrata ylläpitovuokralla, ja kirjasimme myös sen, että markkinavuokra on se vuokra, jonka markkinoilla tilasta saa. Joskushan markkinavuokra voi olla jopa alempi kuin ylläpitovuokra. Eli paljon on toimenpiteitä ollut. Me ollaan myös kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ja kaupunkiympäristötoimiala yhdessä... Meillä on työntekijä, jonka tehtävä on ratkoa näitä kysymyksiä näiden ympärillä.
Tietysti se, että meillä on suuri määrä tyhjillään olevia tiloja, ei tarkoita, että ne kaikki olisivat käyttöön otettavissa. Ne voivat olla väärän kokoisia, sijaita väärissä paikoissa, niissä voi olla terveyskysymyksiä ja muita, minkä vuoksi ne ei ole. Kun puhutaan, että on paljon tyhjänä tiloja, niin välttämättä ne, jotka hakevat niitä tiloja, heidän tarpeensa ei kohtaa sen kanssa, mitä on se tilat, mitä meillä on käytössä.
Minkä tyyppisiä asioita me ollaan nyt tämän kaupunkiympäristötoimialan ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan henkilön toimesta tai hänen vetämänä tehty viimeisen kahden vuoden aikana. Ollaan vuoropuhelua vahvistettu, pyritty tunnistamaan niitä esteitä, joita on näiden tyhjillään olevien tilojen vuokrauksessa. Me ollaan edistetty tämmöistä lyhytaikaista vuokraamista, pop up -toimintaa. Me kokeiltiin operaattorimallia, eli ulkopuolinen hoitaa näitä. Meillähän on tästä kokemuksia, miten on annettu ulkopuolisen hoidettavaksi. Meillä on vuokratarjouskilpailuja suoritettu niin, että tiloista voidaan kilpailla siitä, millä vuokraa niitä otetaan, eikä niin, että määritellään etukäteen se vuokrataso.
Jatkokehittelyä tänä ja ensi vuonna on sen suhteen, että markkinointia ja viestintää näistä tyhjistä tiloista lisätään. Edelleen vahvistetaan toimialojen välistä yhteistyötä. Me tehdään lyhytvuokrausta, eli voi kuukaudeksi tai kolmeksi kuukaudeksi vuokrata, kun on lyhyt tarve jollain toimijalla. Kohdekohtaisia operaatiohakuja. Esimerkkinä nyt vaikkapa Aino Acktén huvila, jonka kaupunki on kunnostanut Laajasalon Tullisaaren puistossa. Siinä haettiin kilpailulla yhtä aikaa vuokraa ja sitten ideaa ja sisältöä, että kilpailutettiin myös sisältöä. Sitten kaupunkiuudistusalueilla oli ensin näitä tarjouskilpailuja, huutokaupataan neljä kertaa vuodessa tyhjillään olevia kohteita vuokralle. Tätä lisätään.
No mitä me voidaan tehdä sitten tämän ja ensi vuoden jälkeen? On tietysti erilaisia vielä ajatuksia, mitä voisi pilotoida, mitkä olisivat seuraavat askeleet. Välitilamalli, esimerkiksi otettaisi joku tila, niin siinä olisi niin, että kerran vuodessa tai kaksi kertaa vuodessa vaikka kuukauden pätkiä erilaisille toimijoille siitä. Se vaihtuisi se toimija siellä. Kohdekohtaisia avoimia hakuja. Sanotaan, että ei tarvitse maksaa vuokraa, että nyt sisältö on oleellinen. Tai sitten tämä siemenrahoituskysymys tai se, mistä valtuutettu Rantanen täällä puhui, josta on tehnyt aloitteen, joka on myös meillä strategiassa. Eli miten me pystytään omalla lainoituksella tai muulla auttamaan sitä, että näitä tiloja voidaan ottaa haltuun. Nämä kaikki ovat keinoja, joilla me pikkuhiljaa tehdään enemmän ja enemmän näitä asioita.
Tästähän on vahvat kirjaukset. Strategiassa on moneen kertaan se, että tyhjät tilat pitää saada... Meillä on myös hyviä esimerkkejä siitä. Ehkä Vuosaaren lukion vanhat tilat on tästä ehkä hienoin esimerkki, jossa alempi taso on jouduttu turvallisuussyistä pitämään kiinni, se ylempi taso rakentamista odotellessa on ollut jo monta vuotta. Siellä on ollut teattereja, siellä on ollut käsityöläisiä, taiteilijoiden työhuoneita. Haagan vanha kansakoulu, joka kaavoituksen lainvoimaisuutta odotellessa oli teatterin käytössä. Nyt Harjun nuorisotalo esimerkiksi niin, että vanha ruumishuone, vanha nuorisotalon alakerta, ei voida käyttää, mutta se ylempi kerros on käytössä ja niin edelleen. Eli tämän eteen tehdään tosi paljon töitä. Pitää nähdä myös se, että vaikka me ollaan kirjattu, että sellaisista rakennuksista, joihin meillä ei ole strategista tarvetta, luovutaan. Pitää muistaa, että strateginen tarve voi olla se, että vaikkapa Forum Box esimerkkinä tai moni muu juttu voi olla strategisesti kaupungille oleellista toimintaa, erityisesti kulttuurin ja vapaa-ajan palveluiden toimintaa, vaikka sitä kaupunki ei itse tekisi, vaan ulkopuolinen tekee.
Ledamoten Björn Månsson Täällä on kahden pormestarin suulla puhuttu paljon viisaita. Toivon mukaan tulee myöskin tekoja. Haluan nostaa keskusteluun…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuustokollegat.
Täällä on kahden pormestarin suulla puhuttu paljon viisaita. Toivon mukaan tulee myöskin tekoja.
Haluan nostaa keskusteluun periaatteellisen näkökohdan. Kaupungin kiinteistöstrategiassa linjataan, niin kuin me olemme kuulleet tänäänkin, liian tiukasti, että kaupunki omistaisi vain ne kiinteistöt, joissa kaupungilla on omaa toimintaa. Toivon joustavuutta tämän periaatteen tulkintaan. Olen sitä mieltä, että kaupunki voi hyvin olla sellaisten kiinteistöjen omistaja, joissa voisi ja itse asiassa pitäisi olla kaupungin omaa toimintaa, mutta sitä ylläpidetään kansalaisyhteiskunnan, esimerkiksi lähinnä järjestöjen toimesta.
Tällainen toiminta tuolla Puistolan vanhassa kansakoulussa, joka sopisi hyvin siihen, on esimerkiksi yhteisötila ja hienon jumppasalin käyttö. Kaupungin omana toimintana voisi olla kirjasto ja nuorisotiloja. Tässä on mainittu muitakin esimerkkejä.
Kaupunginhallitus lisäsi viime vaiheessa pienen varauksen tähän, joka on hyvä. Tässä lukee, että kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että myynnin yhteydessä selvitetään mahdollisuudet säilyttää tilat asukkaiden ja yhteisöjen käytössä. Kysyn vain, että kuinka realistinen nyt tämä kirjaus on. Nimittäin harva ihan yksityinen ostaja olisi valmis tällaiseen, ehkä joku säätiö tai vastaava. Pikemminkin olisi voinut kaupunginhallituksessa jo kirjata, että kaupunki yrittää etsiä sellaista ostajaa, joka voisi taata tilojen jatkuvan käytön asukkaiden toimesta.
Paras esimerkki tästä joustavasta tulkinnasta on Lapinlahden entinen sairaala. Puistolan vanha kansakoulu, kivinen siis, ei toki ole ihan Engelin suunnittelema, mutta tämä rakennus täyttää vuonna 2030 tasan sata vuotta ja se on Koillis-Helsingin helmiä. Toivon mukaan se voisi edelleen toimia tällaisena asukkaiden yhteisenä tilana.
Valtuutettu Pentti Arajärvi · vastauspuheenvuoro Tuen vahvasti valtuutettu Månssonin käsitystä ja esitystä siitä, että kaupungin tulee tulkita sen omaa käyttöä varsin laajasti. Jos…
Arvoisa puheenjohtaja.
Tuen vahvasti valtuutettu Månssonin käsitystä ja esitystä siitä, että kaupungin tulee tulkita sen omaa käyttöä varsin laajasti. Jos katsomme kuntalain kunnalle asettamaa tehtävää, niin niitä on kaksi. Toinen on kuntalaisten hyvinvointi, ja toinen on ympäristön hyvinvointi, voidaan sanoa. Jos ajattelemme, että kaupunki tekee niitä asioita, joita varten se on olemassa, eli kansalaisten hyvinvointia, niin silloin edellytysten tarjoaminen erilaiselle kansalaisjärjestötoiminnalle on erittäin merkittävää. Se on vähintään yhtä tärkeää kuin tämä meidän valtuustotyöskentelymme.
Valtuutettu Pirjo Lonka Valtuutetut. Kiitos Antti Vuorela aloitteesta, koska se päätyi loistavaan keskusteluun näistä tyhjistä tiloista, josta pitää koko ajan…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Valtuutetut.
Kiitos Antti Vuorela aloitteesta, koska se päätyi loistavaan keskusteluun näistä tyhjistä tiloista, josta pitää koko ajan keskustella.
Täällä on ollut valtavan hienoja puheenvuoroja. On mainittu jo Lapinlahti näistä tyhjien tilojen oivasta käytöstä ja muitakin puheenvuoroja siitä, miten kaupungin pitää ottaa huomioon, miten paljon kaupungille tuo tämä asukastoiminnan ja aktiivisten asukkaiden tuottama toiminta kaupungin sisältöä, vaikka se ei olekaan suoranaisesti kaupungin tuottamaa.
Tämä liittyy siihenkin, koska paljon keskustellaan elinvoimasta, mitä kaupunkiin toivotaan, ja sitä usein haetaan yritystoiminnalla tai liiketiloilla tai muulla. Sitähän on kaikissa kaupungeissa, mutta sen sijaan Helsinki voi erottua myös omalla katu-uskottavalla, asukaslähtöisellä, omalla kaupunkikulttuurillaan, ja sitä ei voi erottaa kaupunkilaisista eikä asukasyhteisöistä, joilla on tarjota yhteisöllisyyttä ja aivan uniikkeja, ainutlaatuisia paikkoja, jotka eroavat siitä tavallisesta tarjonnasta, mitä monessa kaupungissa jo on. Se lisää myös asukkaiden kokemusta osallisuudesta ja voidaan laskea nimenomaan kaupungin toiminnaksi, vaikka se ei ole suoraan kaupungin tuottamaa. Monissa yhteisöjen ylläpitämissä tiloissa tapahtuu sellaista toimintaa ja syntyy tapahtumia, jotka on aivan omanlaisia ja uniikkeja, kun ne on syntyneet sisäisestä palosta, tarpeesta ja yhteisestä tekemisestä. Sellaisiin paikkoihin on mahdollista syntyä kulttuurikeskuksia, jotka syntyy sisältä käsin asukaslähtöisesti.
Toivottavasti Puistolan vanha kansakoulu pysyy asukkaiden ja yhteisöjen käytössä, ja kaupungin pitääkin pyrkiä aktiivisesti helpottamaan rahoitusta yhteisölle, niin kuin tässä vastauksessa mainitaan. Se on loistavaa. Kiitos siitä myös valtuutettu Rantaselle, että tällainen aloite on. Se ilahduttaa kovasti. Olen erittäin ilahtunut siitä, että Lapinlahti on myös mainittu tässä, koska siitä voisi ottaa oppia.
Kiitos.
Valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikula Todella hienoja puheenvuoroja edellä. Etenkin Arhinmäki tiivisti hienosti ja myös katsetta sinne tulevaisuuteen. Tosi tärkeä aihe ja tärkeä…
Kiitos, puheenjohtaja.
Todella hienoja puheenvuoroja edellä. Etenkin Arhinmäki tiivisti hienosti ja myös katsetta sinne tulevaisuuteen.
Tosi tärkeä aihe ja tärkeä myös saada tämä Puistolan vanha kansakoulu, yli kymmenen vuotta enemmän ja vähemmän tyhjillään seissyt arvorakennus, asukkaiden käyttöön. Pääsin tutustumaan rakennukseen tuossa kevättalvella. Alueen aktiivit esittelivät koulua minulle. Rajussa kunnossa olevasta julkisivusta huolimatta koulu oli sisältä paremmassa kunnossa kuin kuvittelinkaan. Sitä ei ole niin sanotusti täysin rempattu pilalle vuosikymmenten varrella. Vanhat alkuperäiset ovet, ikkunat ja lattiat olivat monelta osin säilyneet. Ulkoseinät töherrysten peitossa ja rakennus ilkivallan kohteena.
Tapahtui myös kiintoisa sattuma tämän vierailun aikana, joka liittyy muihinkin autiotaloihin tässä kaupungissa. Siellä suht pimeää taloa sisällä kiertäessä alkoi kuulua outoja ja ääniä, ja selvästi nämä esittelijätkin olivat ihmeissään, että mitä onkos täällä jotain muitakin, ja ihmeteltiin. Huomattiin, että nuoriso on siellä ulkopuolella rikkomassa paikkoja ja yritti pyrkiä sisälle vaneroidusta ikkunasta. Juostiin sitten pihalle ja käytiin keskustelu nuorisolaisten kanssa. Hyvä keskustelu. Olivat lopulta iloisia, että talossa voisi olla heillekin jotain kiinnostavaa toimintaa tulevaisuudessa, jos rakennus saadaan pelastettua. Ylipäänsä tosi tärkeä aihe. Kaupungin tyhjät tilat pitää saada parempaan tehokkaampaan kaupunkilaisten käyttöön elävöittämään meidän yhteistä kaupunkia. Kuten jo edellä kuultiin, eilen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa meille esiteltiin tilojen tilapäiskäytön edistämiseen liittyviä asioita, taiteen, kulttuurin ja luovien alojen ja kolmannen sektorin käyttöä. Siellä nousi monta tosi hyvää juttua. Esitys oli hyvä, mutta itselleni mieleen painui muun muassa sellainen kohta, jossa puhuttiin, kun etsitään jollekin tyhjälle tilalle käyttöä, että tarjotun vuokran lisäksi toiminnan tuoma lisäarvo alueen asukkaille. Sehän on yksi tärkeämpi juttu, mitä lisäarvoa alueen ihmiselle voidaan tuoda.
Kiitos.
Valtuutettu Veli-Pekka Dufva Kiitos valtuutettu Vuorelalle loistavasta aloitteesta ja hienosta Dingon siteerauksesta Autiotalo. Näin entisenä porilaisena voisin tässä…
Arvoisa herra puheenjohtaja.
Kiitos valtuutettu Vuorelalle loistavasta aloitteesta ja hienosta Dingon siteerauksesta Autiotalo. Näin entisenä porilaisena voisin tässä siteerata toista loistavaa bändiä sieltä nimeltään Yö. Sanoisin, että toivottavasti Puistolan vanhan kansakoulun joutsenlaulua ei ole vielä laulettu, vaan löydetään viimein sille uusi elämä.
Itsekin nimittäin kuulun Puistolan vanhan kansakoulun ystäviin. Onkin vaikea ymmärtää, että se on ollut yli kymmenen vuotta tyhjillään samalla, kun siellä alueella tarvitaan tiloja harrastamiseen, yhteisölle ja asukkaiden kohtaamiseen. Puistolassa on muuten vahva yhteisöllisyys ja aktiivisia asukkaita. Siksi olisi tosi hienoa, että rakennus saataisiin takaisin ihmisten käyttöön, eikä se jäisi rapistumaan sinne tyhjilleen. Parhaimmillaanhan tällaiset tilat voivat tukea lasten ja nuorten harrastuksia, yhdistystoimintaa ja koko alueen yhteisöllisyyttä. Kiitos.
Valtuutettu Terhi Peltokorpi Tässä on käytetty hyviä puheenvuoroja ja monessa puheenvuorossa on nostettu esille tärkeänä teemana yhteisöllisyys. On todellakin…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut.
Tässä on käytetty hyviä puheenvuoroja ja monessa puheenvuorossa on nostettu esille tärkeänä teemana yhteisöllisyys. On todellakin todettava, että Puistolan vanha kansakoulu on jo tähän mennessä koonnut alueen asukkaita ympärilleen ja vaikuttamaan koulun saamiseksi yhteiseen käyttöön ja jo lisännyt merkittävästi alueella yhteisöllisyyttä. Tämä toki ei ole irrallinen asia pelkästään, että siellä alueella on toimittu muutenkin alueen toimitilojen eteen, mutta tämä kansakoulu on ollut yksi hanke, jossa on paljon tehty jo tähän mennessä täysin pyyteetöntä vapaaehtoistyötä myös. Alueen asukkaat esimerkiksi siivosivat sen kansakoulun sisältä, kun siellä oli väliovien ikkunoita rikottu ja muutenkin roskattu sisällä. Saivat sen loistavaan, tosi hienoon kuntoon siinä määrin, mitä ilman mitään remontteja pystyy tekemään. En tiedä, missä koulussa valtuutettu Tuomi-Nikula oli käynyt, mutta itse asuin siis kahden ja puolen kilometrin päässä tuosta koulusta, ja en ole kyllä havainnut, että ulkoseinät olisivat täynnä graffiteja. En tiedä, oliko siellä ehkä joku yksittäinen graffiti, mutta ei ne kyllä missään tapauksessa täynnä graffiteja ole olleet, ja minun mielestä se ulospäin ei kyllä näytä myöskään erityisen huonokuntoiselta.
Nythän tämä Puistolan kansakoulun kuntoselvityksen tekeminen oli OmaStadiäänestyksessä myös yhtenä ehdotuksena, ja se ehdotus voitti koillisen alueen äänestyksen. Toivon todella, että tässä aloitteessa esitetyllä tavalla tämä kansakoulu saataisiin asukkaiden käyttöön. Mä toivoisin myös, että meillä kaupungilla mietittäisiin, että minkälaisia erilaisia toimintamalleja ja prosesseja me voitaisiin laajemmaltakin saada, että tämmöiset tyhjäksi jääneet rakennukset saataisiin järkevään käyttöön ja sillä tavalla, että se kustannus voitaisiin jakaa niin, että se on kohtuullinen sekä kaupungille että toimijoille.
Valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikula · vastauspuheenvuoro Kyllä me varmaan samalla koululla ollaan käyty, vaikka minulla on vähän pidempi matka kotoa sinne. Kannattaa ehkä käydä myös siellä…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kyllä me varmaan samalla koululla ollaan käyty, vaikka minulla on vähän pidempi matka kotoa sinne. Kannattaa ehkä käydä myös siellä takapuolella katsomassa. Vanerit on ikkunoissa ja paljon on särjetty paikkoja. Todella hienoa, että siellä on siivottu näiden aktiivien toimesta. He on tehnyt paljon, mutta eivät ole puhdistaneet tietenkään näitä tageja tai graffiteja, joita löytyy etenkin rakennuksen sivulta ja takapuolta reilusti. Kuten kerroin nuorisolaisten kohtaamisesta, niin sitä touhua siellä oltiin silloinkin myös tekemässä. Kiitos.
Valtuutettu Terhi Peltokorpi · vastauspuheenvuoro Valtuutettu Tuomi-Nikula taisi käyttää ensimmäisessä puheenvuorossaan ilmaisua, että seinät ovat täynnä, ja se ei kyllä pidä paikkaansa, ja…
Valtuutettu Tuomi-Nikula taisi käyttää ensimmäisessä puheenvuorossaan ilmaisua, että seinät ovat täynnä, ja se ei kyllä pidä paikkaansa, ja siksi puutuin tähän.
Valtuutettu Ahmad Hassan Valtuutettu Vuorela on tehnyt todella hyvän kannatettavan aloitteen. Puistolan vanha alakoulu, Tenavatie 2, tulisi peruskorjata ja ottaa…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Valtuutettu Vuorela on tehnyt todella hyvän kannatettavan aloitteen. Puistolan vanha alakoulu, Tenavatie 2, tulisi peruskorjata ja ottaa käyttöön vuokraamalla tiloja asukkaille ja yhdistyksille. Alue kasvaa, ja harrastus- sekä liikuntatilojen tarve lisääntyy. Rakennuksen kunnostaminen tukisi yhteisöllisyyttä ja tehostaisi tilojen käyttöä. Samalla tulee selvittää myös kaikkien muiden tyhjillään olevien kaupungin tilojen avaaminen asukkaille. Kiitoksia.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Antti Vuorela ja 26 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Puistolassa osoitteessa Tenavatie 2 sijaitseva kaupungin omistama Puistolan vanha kansakoulu kunnostetaan ja vuokrataan asukkaiden, yhdistysten, pienyritysten tai järjestöjen käyttöön tai kokoontumispaikaksi. Aloitteessa esitetään, että kaupunki pitää huolta omistamistaan rakennuksista, eikä jätä niitä enää vuosikausiksi tyhjilleen rapistumaan, ja että tyhjät kaupungin omistamat rakennukset vuokrataan asukkaille, yhdistyksille, pienyrityksille tai järjestöille sekä kokoontumispaikoiksi yhteisöllisyyttä edistäen. Aloitteessa esitetään, että Puistolan kansakoulusta tehdään kaupungin tilojen uuden käytön pilottikohde ja että koulu kunnostetaan tarvittavilta osin ja se luovutetaan asukkaiden harrastus- ja liikuntakäyttöön. Aloite on liitteenä 1. Puistolan vanha kansakoulu osoitteessa Tenavatie 2 on ollut poissa koulukäytöstä vuodesta 2015 lähtien. Rakennukseen on teetetty useita kuntotutkimuksia ja tiloissa on todettu useita korjausta vaativia vaurioita. Vuonna 2018 tehdyssä kuntotutkimuksessa on todettu muun muassa alapohjarakenteiden kohonneita kosteuspitoisuuksia, tuuletuksen puutteellisuutta, mikrobikasvustoa ja välipohjarakenteissa PAH-yhdisteitä. Rakennus vaatii kattavia korjaustoimenpiteitä ennen kuin tilat ovat terveellisiä ja turvallisia käyttää. Kaupunkiympäristön toimialan tilat-palvelu järjestää kaupungin palveluille terveelliset, turvalliset ja toimintaan sopivat tilat. Kaupungin toimitilastrategian (kaupunginhallituksen 22.6.2020 § 400) mukaan kaupunki ei pidä hallussaan tiloja, joille ei ole omaa palvelutarvetta tai strategista syytä. Toimitilastrategia ohjaa investoinnit ensisijaisesti lakisääteisten palveluiden tiloihin. Kaupunki luopuu rakennuksista, joita ei tarvita omassa palvelutuotannossa ja joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä tai pitkän tähtäimen palvelutilatarpeita. Kasvatuksen ja koulutuksen sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialat ovat arvioineet, ettei niillä ole omaa palvelutarvetta Puistolan vanhalle kansakoululle. Kaupungilla on kiinteistösalkussa useita satoja rakennuksia, joita kaupunki ei tarvitse omassa palvelutuotannossaan. Näistä rakennuksista kaupungin tarkoitus on luopua joko myymällä tai purkamalla. Kaupunkiympäristön toimiala pyrkii vauhdittamaan rakennuksista luopumisen prosessia, jotta rakennukset eivät olisi tyhjillään tarpeettoman kauan ja aloitteessa esitettyä tavoitetta rakennusten rapistumisen välttämisestä voitaisiin paremmin toteuttaa. Osa näistä rakennuksista on myös suojeltuja. Kaupungilla ei ole toistaiseksi kiinteistökehitystehtäviä, joihin sisältyisi kiinteistön kehittäminen muuhun toimintaan ja tilojen vuokraaminen eteenpäin. Helsingin kaupunkistrategian 2025-2029 mukaan "Helsinki mitoittaa investointitasonsa niin, että se pystyy vastaamaan kaupungin kasvuun, elinvoimaan ja palvelutarpeen kehitykseen turvaten samaan aikaan kaupungin talouden kestävyyden sekä velan ja vastuiden tason maltillisuuden pitkällä aikavälillä. Ohjaamme koko strategiakauden ajan vuosien 2026–2035 investointien kokonaisuutta. Hillitsemme kaupungin verorahoitteisten vastuiden (kaupungin velka, verorahoitteisten yhteisöjen investoinnit sekä toimitilojen vuokravastuut) kasvua nykyisestä." Kaupungin talousarvion talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaan sisällytetään lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen liittyvien rakennusten peruskorjaukset ja uudisrakennukset. Investointiohjelmaa ei voida kasvattaa yli budjettiraamin. Kaupunginhallitus katsoo, että kaupungin tehtävänä on ensisijaisesti varmistaa kaupungin lakisääteisten palveluiden toimintaedellytykset huolehtimalla kaupungin palveluiden tarvitsemien tilojen kunnosta. Jotta Puistolan vanha koulu voitaisiin vuokrata kaupungin ulkopuoliselle toimijalle, tulisi tilat korjata terveellisiksi ja turvallisiksi. Kaupunki edistää tyhjien tilojen tilapäistä käyttöä silloin, kun se on mahdollista rakennusten terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökunnon puolesta. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan tavoitteena on lisätä järjestöjen ja yhdistysten toimintamahdollisuuksia ensisijaisesti avaamalla käyttökelpoisia kaupungin tiloja kolmannen sektorin käyttöön. Tätä edistetään liikuntapalvelukokonaisuuden vastuulle siirrettyjen kaupunkiyhteisten tilavarauspalveluiden avulla, jotka voivat tarjota uusia tila- ja toimintamahdollisuuksia alueen yhteisöille niissä kohteissa, joissa tilojen kunto ja käyttötarkoitus sen mahdollistavat. Toimitilastrategian mukaan kaupunki ei kuitenkaan investoi sellaisiin tiloihin, joille ei ole kaupungin sisäistä käyttöä, vaan niistä on tarkoitus luopua. Kaupunkiympäristön toimiala on valmistellut Puistolan vanhan kansakoulun myyntiä syksyn 2025 aikana. Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli 10.2.2026 § 80 eräiden rakennettujen kiinteistöjen myynti- ja kehittämissuunnitelmaa, johon Puistolan vanha kansakoulu sisältyy. Puistolan vanhan koulun rakennuksen arvo turvataan kaavoituksen ja luovutusehtojen kautta mahdollisessa omistajanvaihdoksessa. Kaupunkiympäristölautakunta on edellyttänyt käsitellessään myynti- ja kehittämissuunnitelmaa, että kaupunkiympäristön toimiala käy neuvotteluja Puistolan kansakoulun ostamisesta kiinnostuneen toimijaryhmän kanssa ennen Puistolan kansakoulun myynnin käynnistämistä. Lautakunta katsoi, että on nykyisen kaupunkistrategian linjausten mukaista selvittää mahdollisuudet alueella sijaitsevan tilan säilymisestä myynnin kautta laajasti alueen asukkaiden virkistys- ja asukaskäytössä, vaikka toimijat eivät ole tällä hetkellä vuokralaisena tilassa. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan näkemyksen mukaan Puistolan vanhan kansakoulun tilanne, jossa rakennukselle ei ole kaupungin omaa käyttöä ja samalla alueella tunnistetaan potentiaalisia toimijoita, osoittaa tarpeen kehittää uusia toimintamalleja kulttuuri- ja kansalaistoiminnan tilakysymyksiin. Kaupunginhallitus pitää kaupunkistrategian mukaisesti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan tavoin tärkeänä selvittää rahastomallin sopivuutta myös kulttuurikentälle helpottamaan alan toimijoiden mahdollisuuksia saada käyttöönsä sopivat tilat. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää ensisijaisena tavoitteena Puistolan kansakoulun saamista asukastoiminnan käyttöön. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on aiemmin tuonut esiin mahdollisuuden, että alueen lähiyhteisöt voisivat halutessaan edetä rakennuksen hankkimisessa ja kunnostamisessa Tapanilan esimerkin mukaisesti. Tällaiset yhteisölähtöiset ratkaisut voivat tukea paikallista toimijuutta ja yhteisöllisyyttä, mutta niiden toteutuminen edellyttää alueelta löytyvää valmiutta ja kykyä vastata hankkeeseen liittyvistä vastuista. Kuten Helsingin kaupunkistrategiassa linjataan, Helsingin tavoitteena on lisätä ruohonjuuritason kaupunkikulttuuria ja kaupunkilaisten omaehtoista kaupunkitilan käyttöä. Aloitteesta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunnot. Vastaus perustuu saatuihin lausuntoihin. Kaupunginhallituksen kannanotto Kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että myynnin yhteydessä selvitetään mahdollisuudet säilyttää tilat asukkaiden ja yhteisöjen käytössä. Toimivalta Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvia toimenpiteitä koskevat aloitteet jäävät kaupunginhallituksen vastattavaksi. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginvaltuusto 22.04.2026 § 128
HEL 2025-017435 T 00 00 03 Päätös Kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle. Esittelijä Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 13.04.2026 § 286
HEL 2025-017435 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Käsittely Vastaehdotus: Niilo Toivonen: Kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että myynnin yhteydessä selvitetään mahdollisuudet säilyttää tilat asukkaiden ja yhteisöjen käytössä. Kannattaja: Paavo Arhinmäki Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Niilo Toivosen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. 07.04.2026 Pöydälle 03.02.2026 Pöydälle Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula
Kaupunkiympäristölautakunta 24.02.2026 § 106
HEL 2025-017435 T 00 00 03 Lausunto Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Valtuustoaloitteessa esitettiin, että kaupunki pitää huolta omistamistaan rakennuksista eikä jätä niitä enää vuosikausiksi tyhjilleen rapistumaan. Tyhjät kaupungin omistamat rakennukset vuokrataan asukkaille, yhdistyksille, pienyrityksille tai järjestöille sekä kokoontumispaikoiksi yhteisöllisyyttä edistäen. Puistolan kansakoulusta tehdään valtuustoaloitteen mukaan kaupungin tilojen uuden käytön pilottikohde. Koulu kunnostetaan tarvittavien osin ja se luovutetaan asukkaiden harrastus- ja liikuntakäyttöön. Puistolan vanha kansakoulu osoitteessa Tenavatie 2, on ollut poissa koulukäytöstä vuodesta 2015 lähtien. Rakennukseen on teetetty useita kuntotutkimuksia ja tiloissa on todettu useita korjausta vaativia vaurioita. Vuonna 2018 tehdyssä kuntotutkimuksessa on todettu mm. alapohjarakenteidenkohonneita kosteuspitoisuuksia, tuuletuksen puutteellisuutta, mikrobikasvustoa ja välipohjarakenteissa PAH-yhdisteitä. Rakennus vaatii kattavia korjaustoimenpiteitä ennen kuin tilat ovat terveellisiä ja turvallisia käyttää. Kaupungin Tilat-palvelu järjestää kaupungin palveluille terveelliset, turvalliset ja toimintaan sopivat tilat. Kaupunginhallituksen hyväksymän toimitilastrategian (22.6.2020) mukaan kaupunki ei pidä hallussaan tiloja, joille ei ole omaa palvelutarvetta tai strategista syytä. Toimitilastrategia ohjaa investoinnit ensisijaisesti lakisääteisten palveluiden tiloihin. Kaupunki luopuu rakennuksista, joita ei tarvita omassa palvelutuotannossa ja joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä tai pitkän tähtäimen palvelutilatarpeita. Kasvatuksen ja koulutuksen sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialat ovat arvioineet, ettei niillä ole omaa palvelutarvetta Puistolan vanhalle kansakoululle. Helsingin kaupungilla on kiinteistösalkussa useita satoja rakennuksia, joita kaupunki ei tarvitse omassa palvelutuotannossaan. Osa näistä rakennuksista on myös suojeltuja. Näistä rakennuksista on kaupungin tarkoitus luopua joko myymällä tai purkamalla. Kaupunkiympäristön toimiala pyrkii kiihdyttämään rakennuksista luopumisen prosessia, jotta rakennukset eivät olisi tyhjillään tarpeettoman kauan ja Vuorelan valtuustoaloitteen tavoitetta rakennusten rapistumisen välttämisestä voitaisiin paremmin toteuttaa. Kaupungilla ei ole toistaiseksi kiinteistökehitystehtäviä, joihin sisältyisi kiinteistön kehittäminen muuhun toimintaan ja tilojen vuokraaminen eteenpäin. Helsingin kaupunkistrategiassa 2025-2029 painotetaan kaupungin investointien kokonaisuutta, jotta kaupunki pystyy vastaamaan kaupungin kasvuun, elinvoimaan ja palvelutarpeen kehitykseen ja turvaamaan kaupungin talouden kestävyyden ja velan oton maltillisuuden. Kaupunkistrategian mukaan kaupungin verorahoitteisten vastuita tulee saada hillittyä ja investointeja priorisoitua. Helsingin kaupungin talonrakentamisohjelmaan sisällytetään lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen liittyvien rakennusten peruskorjaukset ja uudisrakennukset. Investointiohjelmaa ei voida kasvattaa yli budjettiraamin. Kaupungin tehtävänä on ensisijaisesti varmistaa kaupungin lakisääteisten palveluiden toimintaedellytykset huolehtimalla kaupungin palveluiden tarvitsemien tilojen kunnosta. Jotta Puistolan vanha koulu voitaisiin vuokrata kaupungin ulkopuoliselle toimijalle, tulisi tilat korjata terveellisiksi ja turvallisiksi. Kaupunki edistää tyhjien tilojen tilapäistä käyttöä silloin, kun se on mahdollista rakennusten terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökunnon puolesta. Toimitilastrategian mukaan kaupunki ei kuitenkaan investoi sellaisiin tiloihin, joille ei ole kaupungin sisäistä käyttöä, vaan niistä on tarkoitus luopua. Puistolan vanhan koulun myyntiä on valmisteltu syksyn 2025 aikana ja rakennuksen arvo turvataan kaavoituksen ja luovutusehtojen kautta mahdollisessa omistajanvaihdoksessa. Kaupunkiympäristölautakunta päätti edellyttää 10.2.2026 käsitellessään eräiden rakennettujen kiinteistöjen myynti- ja kehittämissuunnitelmaa, että kaupunkiympäristön toimiala käy neuvotteluja Puistolan kansakoulun ostamisesta kiinnostuneen toimijaryhmän kanssa ennen Puistolan kansakoulun myynnin käynnistämistä. Lautakunta katsoi, että on nykyisen kaupunkistrategian linjausten mukaista selvittää mahdollisuudet alueella sijaitsevan tilan säilymisestä myynnin kautta laajasti alueen asukkaiden virkistys- ja asukaskäytössä, vaikka toimijat eivät ole tällä hetkellä vuokralaisena tilassa. Käsittely Teknisenä korjauksena esittelijän perusteluissa korjataan ensimmäisessä kappaleessa päivämäärä 5.11.2026 muotoon 5.11.2025. Esittelijä kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 24.02.2026 § 32
HEL 2025-017435 T 00 00 03 Lausunto Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon: Puistolan vanhan kansakoulun myyntivalmistelu on käynnissä kaupunkiympäristön toimialalla. Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli 3.2.2026 kokouksessaan rakennettujen kiinteistöjen myynti- ja kehittämissuunnitelmaa, johon Puistolan vanha kansakoulu (Tenavatie 2, Suurmetsä) sisältyy. Rakennus toimi kouluna vuoteen 2015 asti, minkä jälkeen sille ei ole kaupungin toimitilastrategiassa osoitettu kaupungin omaan palvelutarpeeseen perustuvaa käyttöä. Kaupunkiympäristötoimialan lähtökohtana on myydä kehityslistalla olevat kohteet avoimella hintakilpailulla siten, että tontti vuokrataan. Mikäli kohteella arvioidaan olevan kehityspotentiaalia esimerkiksi kaavamuutoksen kautta, myynti voidaan toteuttaa joko yhteistyössä ostajan kanssa tai siten, että kaupunki vie kaavamuutoksen valmiiksi ennen myyntiä. Tällöin myyntimuotona on hintakilpailu tai konseptikilpailu. Poikkeustapauksissa voidaan myydä myös määräala tai tontti tontinluovutuslinjausten mukaisesti. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan näkemyksen mukaan Puistolan vanhan kansakoulun tilanne, jossa rakennukselle ei ole kaupungin omaa käyttöä ja samalla alueella tunnistetaan potentiaalisia toimijoita, osoittaa tarpeen kehittää uusia toimintamalleja kulttuuri- ja kansalaistoiminnan tilakysymyksiin. Lautakunta pitää tärkeänä selvittää rahastomallin tai muiden rahoitusratkaisujen soveltuvuutta myös kulttuurikentälle, jotta kolmannen sektorin toimijoiden mahdollisuuksia saada käyttöönsä toimintaan soveltuvia tiloja voidaan parantaa. Lautakunta pitää ensisijaisena tavoitteena Puistolan kansakoulun saamista asukastoiminnan käyttöön. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on aiemmin tuonut esiin mahdollisuuden, että alueen lähiyhteisöt voisivat halutessaan edetä rakennuksen hankkimisessa ja kunnostamisessa Tapanilan esimerkin mukaisesti. Tällaiset yhteisölähtöiset ratkaisut voivat tukea paikallista toimijuutta ja yhteisöllisyyttä, mutta niiden toteutuminen edellyttää alueelta löytyvää valmiutta ja kykyä vastata hankkeeseen liittyvistä vastuista. Puistolan vanhaa kansakoulua koskeva myyntivalmistelu on käynnissä. Kuten Helsingin kaupunkistrategiassa linjataan, Helsingin tavoitteena on lisätä ruohonjuuritason kaupunkikulttuuria ja kaupunkilaisten omaehtoista kaupunkitilan käyttöä. Lautakunnan tavoitteena on lisätä järjestöjen ja yhdistysten toimintamahdollisuuksia ensisijaisesti avaamalla käyttökelpoisia kaupungin tiloja kolmannen sektorin käyttöön. Tätä edistetään liikuntapalvelukokonaisuuden vastuulle siirrettyjen kaupunkiyhteisten tilavarauspalveluiden avulla, jotka voivat tarjota uusia tila- ja toimintamahdollisuuksia alueen yhteisöille niissä kohteissa, joissa tilojen kunto ja käyttötarkoitus sen mahdollistavat. Käsittely Vastaehdotus 1: Outi Alanko-Kahiluoto: Kappaleen 4 loppuun: ”Lautakunta pitää ensisijaisena tavoitteena Puistolan kansakoulun saamista asukastoiminnan käyttöön.” Kannattaja: Hilkka Ahde Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Outi Alanko-Kahiluodon vastaehdotuksen 1 yksimielisesti. Vastaehdotus 2: Outi Alanko-Kahiluoto: Kappaleen 5 loppuun: ”Kuten Helsingin kaupunkistrategiassa linjataan, Helsingin tavoitteena on lisätä ruohonjuuritason kaupunkikulttuuria ja kaupunkilaisten omaehtoista kaupunkitilan käyttöä.” Kannattaja: Hilkka Ahde Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Outi Alanko-Kahiluodon vastaehdotuksen 2 yksimielisesti. 03.02.2026 Pöydälle Esittelijä vs. kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Reetta Sariola
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)