Kaupunginvaltuusto · 23.9.2026

Tilojen vuokraamisen jatkaminen ja laajentaminen perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja nuorisopalveluiden käyttöön (Suuntimotie 28, Suurmetsä)

  • Diaarinumero: HEL 2025-012164
  • Esittelijä: Kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti, että kaupunki jatkaa Suuntimopuistossa osoitteessa Suuntimotie 28 sijaitsevien enintään noin 9 480 htm² laajuisten tilojen vuorausta 3.6.2026 päivätyn hankesuunnitelman mukaisesti perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen sekä nuorisopalveluiden käyttöön siten, että arvonlisäverottomien pääomavuokrien kokonaissumma on enintään 44 300 000 euroa 20 vuoden vuokra-ajalta huhtikuun 2026 kustannustasossa. Vuokraus tehdään ehdolla, että vuokrauksen kohteena oleva rakennus siirtyy Parmaco FXL Oy:n omistukseen.

Keskustelu

10 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)

Valtuutettu Sami Muttilainen Silloin kun me puhutaan Koillis-Helsingistä, siitä ei voi koskaan puhua liikaa, joten puheenvuoroja varmasti on tiedossa tämän asian…

Kiitos, puheenjohtaja.

Silloin kun me puhutaan Koillis-Helsingistä, siitä ei voi koskaan puhua liikaa, joten puheenvuoroja varmasti on tiedossa tämän asian suhteen.

Tämä on monivaiheinen kuvio eikä niin kovin mukava sellainen, mukavasti hoidettu. Mulla ei oikein lähde sellainen ratkaisu, että tässä vuokrataan pariksi kymmeneksi vuodeksi 44 millillä jotain todella hentoista sen sijaan, että tehtäisi jotain koreampaa ja pysyvämpää. Täältä ei ole nuoret katoamassa yhtään minnekään tai perheet, ja nuorisotaloa täällä tarvitaan jatkossakin päivähoidon ja koulun lisäksi. Sen sijaan me pistetään fyrkkaa jonkun yksityisen parkkifirman fikkaan, ja meille ei jää mitään konkreettista tuolle alueelle. Tapulin puolella tästä on hyvä esimerkki Maatullin uusi ala-aste, mikä on upeimpia kouluja, mitä tällä hetkellä löytyy, joten tämä pitäisi olla se linja. Täällä annetaan tässä esittelytekstissä ymmärtää, että tämä nykyinen Tapulikaupungin nuorisotalo, mikä muuttaisi tänne Puistolan puolelle, olisi jotenkin paremmalla sijainnilla. Ei se kovin pitkällä nytkään ole siitä asemasta. Tässä annetaan jotenkin myös ymmärtää, että jotenkin tämä sisältö olisi aika kaukana nyt kaikesta hyvästä. Tällä hetkellä siihen nuorisotalotoimintaan kuuluu bändikämppää ja pelitoimintaa, avoin iso sali ja muuta avointa nuorisotalotoimintaa. Myös asukkaat on käyttänyt näitä tiloja. Toki ne tilat on sen verran ehkä saanut ikää, että tässä ei ihan pelkästään maali riitä, mutta käyttöä on. Joten mä haluaisin kyllä tietää, miten tämä tullaan jatkossa tämä homma sisällyttää tuonne Puistolan puolelle. Kun tämä nuorisotalotoiminta katoaa Tapulikaupungin puolelta, tämä kyllä tulee tarvitsemaan jatkossa jalkautuvaa nuorisotyötä.

Valtuutettu Sandra Hagman Tämä Suuntimopuiston hanke on monella tavalla ongelmallinen ja surullinen tapaus ihan sen prosessinsa osalta. Tässä lähdettiin…

Kiitos, puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.

Tämä Suuntimopuiston hanke on monella tavalla ongelmallinen ja surullinen tapaus ihan sen prosessinsa osalta. Tässä lähdettiin vuosikymmenen alussa tekemään jotain ihan muuta kuin mitä tästä nyt on sitten tulossa, ja asia ymmärrettävästi aiheuttaa harmitusta.

Me käsiteltiin tätä hankesuunnitelmaa kasvatus- ja koulutuslautakunnassa tänä keväänä, ja silloin me vasemmistossa päädyttiin esittämään tämän asian palauttamista valmisteluun juuri näistä epäkohdista johtuen. Tähän liittyy tähän vuokrakohteeseen, joka on alun perin ajateltu tilapäisrakennukseksi, hyvin paljon sellaisia haasteita, että sen näkeminen pysyvänä rakennuksena vaatii paljon muutostöitä. Lisäksi meillä oli huoli siitä, että tosiaan aluksi lähdettiin tekemään jotain aivan toisenlaista.

Me esitettiin, että esimerkiksi päiväkoteja voitaisiin mieluummin järjestää siellä alueella olevissa Helsingin kaupungin omistamissa kiinteistöissä, kun sinne vain tehtäisiin huoltotoimenpiteitä ja peruskorjauksia. Tämä olisi kestävää kiinteistöpolitiikkaa kasvavassa pääkaupungissa. Ajateltiin, että tähän kohteeseen voisi mieluummin sisällyttää kirjastoa, nuorisotaloa ja koulua, kuten siinä alkuperäisessä monitoimitaloajatuksessa oli. Tämä ei saanut kannatusta. Kiitos, perussuomalaiset kyllä sitä kannattivat.

Ylipäätään tämä vuokrakohteiden linja ei ole millään lailla toimiva. Me maksetaan yli 44 miljoonaa vuokraa Parmacolle siitä, että saadaan 20 vuodeksi koulu-päiväkotikompleksi, ja sen jälkeen meillä ei jälleen ole koulua ja päiväkotia meidän lapsille tuolla alueella. Eli kyllä kestävä politiikka olisi sitä, että tällaiset peruspalvelut tuotetaan ihan omissa kiinteistöissä.

Sitten lautakunta teki kuitenkin yksimielisesti päätöksen, jossa oli hyvin konkreettisia ja kovia kirjauksia siitä, mitä me edellytetään tältä vuokrakohteelta, kuten akustiikkaan liittyviä kysymyksiä, valaistukseen liittyviä kysymyksiä, paloturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä ja muita. Niitä ei nyt näy tässä paperissa, mutta oletan, että poliittinen päätöksenpito toimii ja nämä otetaan huomioon tässä edellytyksenä tälle hankkeelle.

Valtuutettu Terhi Peltokorpi En ole varmaan lähimpänä tätä koulurakennusta asuva valtuutettu. Valtuutettu Makkonen taitaa asua pikkuisen vielä lähempänä, mutta voi…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut.

En ole varmaan lähimpänä tätä koulurakennusta asuva valtuutettu. Valtuutettu Makkonen taitaa asua pikkuisen vielä lähempänä, mutta voi olla, että toiseksi lähimpänä ehkä asun. Yksi lapsistani on käynyt yläkoulun tässä rakennuksessa, ja olen siis käynyt tässä nyt paikalla olevassa rakennuksessa useita kertoja ja tunnen alueen hyvin. Tämä ehkä tämmöiseksi taustatiedoksi. Osa uusista valtuutetuista ei ole elänyt tätä Suuntimopuiston alueen päätöksentekoa edellisten valtuustokausien aikana. On aika monipolvinen asia kaiken kaikkiaan tässä takana. Olen itse asunut Suutarilan puolella kolmisenkymmentä vuotta ja lähellä tätä Puistolan aluetta 23 vuotta. Koko tämän ajan tietyllä tavalla tuolla Puistolan alueella koulukysymykset ovat olleet ja päiväkotikysymykset, varhaiskasvatuskysymykset vähän monimutkaisia osittain johtuen siitä, että alueen lapsimääräennusteet eivät aina ole olleet ollenkaan tai oikeastaan koko tänä aikana kohdallaan. Se on johtanut vähän sellaiseen tempoilevaan politiikkaankin aina välillä.

Toinen ongelma tässä taustalla on myös se, että niin kuin muuallakin päin kaupunkia, osa sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen kiinteistöistä on mennyt huonoon kuntoon, ja siellä on erilaisia sisäilmaongelmia, joiden tasosta sitten toki meidän kaupunkiympäristön toimialalla ja vanhemmilla on osittain erilaisia näkemyksiä myös. Toki sitten ihmiset oireilevat myös eri tavoin mahdollisiin ongelmiin, joka synnyttää hyvin monenlaista keskustelua alueella palvelujen käyttäjien ja heidän läheistensä keskuudessa.

Te kaikki olette ehkä saaneet tästä asiasta kaupunkilaisilta yhteydenottoja ja esityksen myös siitä, että tämä asia palautettaisiin uudelleen valmisteluun. Olen käynyt keskustelua joidenkin valtuutettujen kanssa ja apulaispormestari Huffin kanssa myös tästä asiasta nyt tässä valtuuston kokouksen alla. Olisin toivonut, että kaupunkiympäristön apulaispormestari Laisaari avaisi myös hieman näitä asioita, mitkä tässä nousi jo edellisessä puheenvuorossa esille. Tuolla alueella asuvien lasten vanhemmat ovat olleet huolissaan tämän kouluun nykyisen rakennuksen paloturvallisuudesta.

Viime viikolla kuntamarkkinoilla oli Parmacolla osasto, ja kävin heidän kanssaan tästä nykyisestä ja tulevasta rakennuksesta myös keskustelua. Sattumalta siellä oli paikalla myös heiltä ihminen, joka tunsi tämän hankkeen erittäin hyvin. Kävimme hänen kanssaan myös keskustelua tulevista pihasuunnitelmista ja muusta. Itse sen keskustelun jälkeen vakuutuin kyllä siitä, että tämä on menossa hyvää suuntaan verrattuna aiempaan tilanteeseen. Itse voisin toki tehdä palautusesityksenkin, mutta tietyllä tavalla en näe ehkä sitäkään tässä nyt oikeana ja ratkaisevana asiana. Nämä asiat pitäisi kyetä hoitamaan paremmin. Lautakunnille pitää antaa siitä kiitos, että tässä asiassa on menty tämän prosessin aikana hyvään suuntaan monin osin. Mutta jotta näitä kaupunkilaisten huolia saataisiin vähän hälvennettyä, niin mä toivoisin, että apulaispormestari Laisaari voisi käyttää puheenvuoron ja tuoda ilmi niitä näkökulmia, mitä toimialalla ilmeisesti on nyt näihin huoliin liittyen. Sitä mä olisin halunnut kysyä kuitenkin, että kun kaupunkilaisilta on tullut tosiaan yhteydenotto siitä, ja tilannehan on se, että tässä lupaprosessit ovat menneet kaiken kaikkiaan koko hankkeen ajan vähän erikoisella tavalla. Mehän lähdettiin silloin aikoinaan tätä hanketta viemään eteenpäin kaupungilla ilman, että oli mitään asemakaavaa edes, eikä ollut vielä pysyvälle rakennukselle mitään rakennuslupia ja muuta. Tämä on kaiken kaikkiaan ollut hyvin poikkeuksellinen prosessi. Mutta pitää sanoa, että siinä vaiheessa kun sitä lähdettiin viemään eteenpäin, kaupunkilaiset olivat tosi tyytyväisiä, että sitä lähdettiin viemään eteenpäin.

Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Tähän koulurakennuksen yhteyteen tulee myös nuorisotalo. Jos muistamme vähän pidemmässä kaaressa, niin me yksimielisesti täällä…

Arvoisa herra puheenjohtaja.

Tähän koulurakennuksen yhteyteen tulee myös nuorisotalo. Jos muistamme vähän pidemmässä kaaressa, niin me yksimielisesti täällä hyväksyimme, ja asukkaat voimakkaasti tuki ja kannatti sitä suunnitelmaa, joka oli Suuntimopuiston osalta. Tänne piti tulla koulun lisäksi sekä nuorisotalo että kirjasto. No, tämä elementeistä rakennettu vai tilaelementeistä vai miksi niitä nyt kutsutaan rakennettu rakennus on elänyt aika paljon tämän aikana. Välillä sinne ei mahtunut kumpaakaan, ja nyt sitten viime metreillä nuorisotalo saatiin mahtumaan tähän yhteyteen.

Täällä kysyttiin, että miten tämän Tapulin huonokuntoisessa rakennuksessa ja huonosti toisessa kerroksessa sijaitsevan nuorisotalon toiminnot siirtyvät tänne. Lähtökohtaisesti kaikki ne toiminnot, joita on Tapulin nuorisotalossa ollut, siirtyy tänne Suuntimopuiston nuorisotaloon, joka on hiukan suurempi myös neliömäärältään kuin se vanha nuorisotalo. Nuorisotaloon on tulossa olohuonemainen oleskelutila hengailuun ja tapahtumiin, keittiö- ja ruokailutila kokkaamiseen, yhdessäoloon ja kursseihin, monitoimisali höntsäliikuntaan, tanssiin, tapahtumiin ym., digipelitila, askartelutila, ryhmähuone käsillä tekemiseen ja tapahtumiin, bänditila sekä hiljainen tila rauhoittumiseen ja läksyjen tekoon.

Tästä tulee 700 neliön kokoinen, eli varsin iso nuorisotalo, ja tässä on huolellisesti mietitty se, miten saadaan nämä kaikki alueen tarvitsemat palvelut. Itse asiassa tällä hetkellä on käynnissä nuorten kuuleminen alueella, että käydään nimenomaan läpi, mitä nuoret toivovat, mitä sinne halutaan. Tätä käydään siellä alueella läpi. Tässä on silläkin lailla nuoria osallistava suunnittelu koko ajan käynnissä, ja halutaan mukaan.

Jos ajatellaan sitten laajemmin tätä Tapulin aluetta, niin sen lisäksi, että siellä Helsingin nuorisopalvelut toimii, niin Sohlbergin säätiöhän myös toimii sillä alueella. Tällä hetkellä Tapulissa on Hyvän arjen rakentajat -projekti yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Eli me ollaan panostettu tähän Tapulin alueeseen, ja tämä uusi, isompi, tilavampi nuorisotalo siinä Puistolan aseman vieressä osana Suuntimopuistoa on osa tätä kokonaisuutta.

No se, mikä on iso ongelma, on, että alueen kirjastotiloja ei ole ratkaistu nyt, kun tämä yhdessä sovittu, suunniteltu ja täällä hyväksytty monitoimitalo kirjaston osalta ei toteudu. Tällä hetkellähän kirjastot on Puistolassa Nurkan monitoimitalossa ja sitten toisaalta Tapulissa. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on päättänyt vetäytyä Nurkan rakennuksesta. Ne jotka ovat siellä vierailleet, tietävät että se kirjasto on sen rakennuksen yksi pieni nurkka. Valitettavasti on tietysti itsestään selvää, että kirjasto ei voi toimia niin, että ehkä viisi kuudesosaa tai mitä se on rakennuksesta olisi tyhjänä, vaan tässä ollaan Kaskon päätösten varassa. Toisaalta myös Tapulin kirjasto on erittäin huonokuntoinen. Tilat on toisessa kerroksessa huonosti saavutettavat, joten pitää löytää ratkaisu Tapulin kirjaston ja Puistolan kirjaston osalta, miten se tehdään.

Tästä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntahan on lausunut useampaan otteeseen, että tämä pitää ratkaista. Myös kun käsittelimme esimerkiksi talonrakennusohjelmaa, siinä nousi vahvasti esille, että pitää löytyä pikaisesti ratkaisu sille, mitä näiden kirjastoasioiden osalta nyt tehdään, kun ne eivät mahtuneet tähän monitoimitaloon, joka oli alkuperäinen suunnitelma ja kun Kasko on vetäytymässä nurkasta ja Tapulin kirjastorakennus on erittäin huonossa kunnossa.

Valtuutettu Sami Muttilainen Tämänhetkisen Tapulin kirjaston pystyy kyllä saavuttamaan myös pyörätuolilla tai jos on muita mahdollisia liikuntaa rajoittavia tekijöitä.…

Kiitos, puheenjohtaja.

Tämänhetkisen Tapulin kirjaston pystyy kyllä saavuttamaan myös pyörätuolilla tai jos on muita mahdollisia liikuntaa rajoittavia tekijöitä. Sinne pääsee kulkemaan. Toki niin kuin tuli todettua tuossa jo aikaisemmassa puheenvuorossa, niin ehkä tämä talo tarvitsee vähän muutakin kuin pelkkää pientä maalia seinään. Tämä on sikäli erikoinen rakennus, että tällä on, en tiedä, onko peräti kolme eri omistajaa. Aika näyttää, mitä tänne on tulossa. Tämä tieto toki ilahduttaa suuresti, että Suuntimopuistoon saadaan lisää neliöitä. Mä olen jättänyt aloitteen tuonne järjestelmään, mikä koskee ylipäätään kaupungin tilojen saamista nuorten tai minkä ikäisen tahansa asukkaan käyttöön. Tiedän, että myös Maatullin koululla on tiloja, mitä voitaisi hyvin soveltaa asukkaiden käyttöön kouluaikojen ulkopuolella.

Mä olisin kysynytkin apulaispormestari Laisaarelta, miten tämä etenee tämä Tapulin kirjaston tilahankkeen etsiminen. Onko tässä mitään kiikarissa? Nämä oli molemmat myös itselleni aika tärkeää kasvualustaa aikoinaan, tämä kirjasto ja nuorisotalopuoli, eli sikäli mä tunnistan kyllä tämän tarpeen alueella erittäin hyvin, mikä ei tosiaankaan ole täältä mihinkään katoamassa.

Kiitoksia keskustelusta tässä vaiheessa iltaa.

Apulaispormestari Johanna Laisaari Tosiaan tästä on lähtenyt tietopyynnön tehneille vanhemmille käsitykseni mukaan vastaus, mutta tiedoksi nyt valtuutetuille. Eli puiston…

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.

Tosiaan tästä on lähtenyt tietopyynnön tehneille vanhemmille käsitykseni mukaan vastaus, mutta tiedoksi nyt valtuutetuille.

Eli puiston käyttöä koskien viereinen puistoalue toimii yhdessä koulun pihan kanssa oppilaiden ulkoilualueena. Puistoon ei suunnitella vain koululle osoitettua tilaa, vaan se tulee säilymään kaikkien käytössä. Puistoon sijoitettavien varusteiden suunnittelu on kesken, ja siihen osallistuu Kympin kaavoitus, kaupunkitila ja maisemasuunnittelu, mutta sitä siis suunnataan myös koulun pihaksi.

Akustiikkaa koskien Akukon on tehnyt kesällä 2026 mittauksia Suuntimopuiston päiväkoti- ja koulurakennuksessa. Kohteessa suoritettiin yhteensä kahdeksan rakennusakustista mittausta, joissa mitattiin nykytilaa sekä tilannetta, jossa käytävän välipohjakenttä on täytetty polyuretaanivaahdolla sekä asetettu koeluontoisesti erilaisia lattiapäällysteitä. Mittaukset kohdistuivat rakennuksen toisen kerroksen kahden opetustilan ja niitä palvelevan käytävän väliseen ilmaääneneristykseen ja askeläänitasoon. Tämän lisäksi tehtiin mittaus sen selvittämiseksi, vaikuttaako välipohjakentän polyuretaanitäyttö samassa tilassa käytävässä syntyvään iskuääneen esim. askeläänten kumina.

Mittauksissa havaittiin, että ilmaäänieristys opetustilan ja käytävän välillä täyttää standardin vaatimuksen. Standardin SFS 5907:2022 laatuluokka 2A, joka vastaa uudisrakentamisen vähimmäistasoa kaikissa mittauksissa. Askeläänitasojen mittauksessa havaittiin, että polyuretaanitäyttö sekä lattiapäällysteen vaihtaminen tehokkaampaan alentaa askeläänitasoa merkittävästi. Päällysteen parannuksella saavutettava askeläänitason alenema olisi todennäköisesti saatu myös ilman tätä polyuretaanitäyttöä, koska alenema syntyy päällysteen askeläänieristävyydestä, ei välipohjan täytöstä. Iskuäänen mittauksessa selvästi suurin vaikutus oli lattiapäällysteen vaihtamisella tehokkaampaan.

Tästä johtopäätökset ovat, että ilmaäänieristys opetustilojen ja käytävän välillä täyttää luokan A2-vaatimuksen kaikissa mittauksissa nykyisellään. Lisäksi ilmaäänieristystä voidaan edelleen parantaa tiivistämällä myös ovia. Askeläänitaso voidaan alentaa vaatimustason alapuolelle vaihtamalla lattiapäällyste tehokkaampaan askelääniä eristävään päällysteeseen. Tehokkain keino iskuäänekkyyden pienentämiseen on askeläänieristävä lattiapinnoite.

Näissä säilyvissä tiloissa lattiapäällyste tullaan nyt vaihtamaan tehokkaampaan askeläänieristävään päällysteeseen. Laajennuksen tilat valmistetaan täysin uusista elementeistä, joissa tätä samaa ongelmaa ei ole, sillä Parmaco Oy:n moduulit valmistetaan täyttämällä ontto teräskennoelementti eristeellä jo rakennusvaiheessa. Laajennuksen osalta oli tässä ja tästä äänieristyksestä. Pihan osalta ollaan etenemässä niin, että se toimii sitten osittain ulkoilualueena. Rakennus vastaa paloteknisiltä perusratkaisultaan aiempaa lupaa ja paloasetuksen mukaisia P1-luokan vaatimuksia.

Kiitoksia.

Valtuutettu Minna Salminen Kiitos apulaispormestari Laisaarelle tästä esittelystä, jossa teknisesti tullaan korjaamaan rakennuksen tämänhetkisiä sellaisia puutteita,…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kiitos apulaispormestari Laisaarelle tästä esittelystä, jossa teknisesti tullaan korjaamaan rakennuksen tämänhetkisiä sellaisia puutteita, joita on nostettu esille.

Ehkä näin arkisemmin, niin olen itsekin käynyt täällä paikan päällä useita kertoja johtuen siitä, että täältä tulee paljon ihan oikeutettuja kysymyksiä, vanhempien huolia, sellaisia ajatuksia, jotka he haluavat, että toteutetaan tässä uudessa rakennuksessa. Nyt tosiaan tämä ajatus siitä, että me palautettaisiin tämä valmisteluun, en itse sitä kannata johtuen siitä, että nyt ollaan tekemässä nimenomaan tätä uutta rakennusta tai parannetaan tätä nykyistä rakentamalla sinne osin uutta ja viedään eteenpäin tätä Puistolan peruskoulun ja päiväkodin ja nuorisotilan yhdistelmää.

Täytyy sanoa, että valtuutettu Hagman nosti täällä jo esille niitä erittäin tärkeitä lautakunnan vaatimuksia, jotka on siis ehdotonta tämän hankkeen yhteydessä toteuttaa. Tässä kyllä katson, että toimialojen yhteistyö on erittäin tärkeää, ja uskon, että se tulee toteutetuksi tässä hankkeen aikana. Ne asiat, mitkä on tämän melun tai äänimaailman lisäksi ja tämän rakennuksen teknisten puolten lisäksi tärkeitä, niin siitä pihasta puuttuu tällä hetkellä esimerkiksi vehreyttä ja varjoa. Nämä me ollaan edellytetty lautakunnasta, ja itsekin moneen kertaan pyrkinyt huolehtimaan siitä, että nämä otetaan jatkossa valmistelussa esille ja toteutetaan. Ja uskon, koska ne löytyy täältä hankesuunnitelmista nämä kaikki asiat.

Yhden vielä tärkeän tähän loppuun ehkä nostan. Saattoliikenne siinä pihassa on nostettu moneen kertaan esille, ja se on erittäin tärkeää, että siitä löytyy myös nyt liikennesuunnitelma ja se todella sitten tullaan toteuttamaan. Toivon vielä lopuksi hyvää yhteistyötä tässä muidenkin kuin nuorten kanssa, eli oppilaiden ja vanhempien kanssa niin paljon kuin sitä voi tehdä.

Valtuutettu Veronika Honkasalo Tilanne täällä alueella on ollut pitkään aika sekava ja epätoivoinen. Olen itse asunut Tapulikaupungissa 11 vuotta, ja kun aloitin…

Arvoisa puheenjohtaja.

Tilanne täällä alueella on ollut pitkään aika sekava ja epätoivoinen. Olen itse asunut Tapulikaupungissa 11 vuotta, ja kun aloitin valtuutettuna, muistaakseni ensimmäinen keskustelu, johon osallistuin, oli nimenomaan Tapulin nuorisotalolla, kun silloin sitä uhkasi lakkautus. Ehkä se huoli tässä on Suuntimopuiston kohdalla se, että nyt kun ne nuorisotilat tulevat sinne radan toiselle puolelle, niin tällä alueella tämä rata muodostaa aika merkittävän mentaalisen rajan. Eli nuoret eivät välttämättä kulje tästä radan toiselta puolelta toiselle, joten silloin erityisesti tämän jalkautuvan nuorisotyön merkitys korostuu todella paljon, että saadaan nuoria myös sieltä Tapulin puolelta siirtymään sinne Puistolan puolelle. Se ei välttämättä tapahdu itsestään.

Lisäksi tietenkin olisi erittäin toivottavaa, että tälle alueelle saadaan toimivat kirjastopalvelut. Itse olen joskus unelmoinut siitä, että tänne Tapulin ostarille, joka on aika lohduttomassa kunnossa ollut jo hyvin pitkään, myös ne tilat, missä se nykyinen kirjasto on, että sinne saataisiin jotain Maunula-talon tyyppistä ratkaisua, joka oikeasti ja aidosti elävöittäisi myös sitä lähiympäristöä. Vähän surullinen se henki siellä on. Asukkailla saattaa olla sellainen tunne, että se kaupungin arvostus näkyy siinä, miten siihen alueeseen satsataan. Toivotaan, että nuorisotyöllisin keinoin nuoria myös ohjataan ja saatetaan sinne uusiin nuorisotiloihin. Sinänsä näen sen erittäin hienona, että ne isot tilat, joita apulaispormestari kuvasi, että on sinne tulossa.

Valtuutettu Terhi Peltokorpi Voin kyllä täysin yhtyä valtuutettu Honkasalon äsken pitämään puheenvuoroon ja nimenomaan tähän toiveeseen, että siellä tehdään sitä…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut.

Voin kyllä täysin yhtyä valtuutettu Honkasalon äsken pitämään puheenvuoroon ja nimenomaan tähän toiveeseen, että siellä tehdään sitä nuorisotyötä yli sen ratarajan, joka jakaa tätä aluetta. Siinähän postinumero menee radan molemmin puolin, mutta monesti esimerkiksi kun medioissa kirjoitetaan alueesta, niin ihmiset kokevat, että kirjoitetaanko meidän alueesta ja mitä sanoja käytetään. Ne on tosi tärkeitä monesti siinä semmoisessa lähiseutu ja omaa aluetta, kun identifioidaan, mielessä.

Kiitos apulaispormestari Laisaarelle myös näistä vastauksista. Kuten valtuutettu Salminen äsken toi esille, tämä viestintä ja informointi on todella tärkeää. Toivon myös, että meillä toimialoilla suhtaudutaan aina asianmukaisesti ja niin varmasti suhtaudutaankin asukkaiden erilaisiin tietopyyntöihin ja niihin vastattaisiin myös mahdollisimman nopeasti. Sehän on osa myös sitä luottamuksen herättämistä. Toki tiedän, että tässä on aika paljonkin käyty tätä keskustelua kaupunkilaisten kesken, ja se on erittäin hyvä, että alueella on järjestetty asukastilaisuuksia myös tähän hankkeeseen liittyen useita sekä ennen kuin tätä koko koulurakennusta oli edes olemassa – näistä asukastilaisuuksista tämä ideointina lähti silloin aikoinaan liikkeellekin – mutta nyt myös tämän hankkeen aikana.

Tähänhän linkittyvät monet muut alueen koulurakennukset. Kaiken kaikkiaan Koillis-Helsingissä tämä koulumaailma ja rakennukset ovat monella tavalla muuttuneet. Tämä rakennus nyt itsessään on tosi tärkeä tässä väistötilana nyt ollut. On tosi hienoa, että esimerkiksi uusi Maatuliin koulu saatiin sinne, joka toki sekin on nyt jo vähän liian pieni alueen väestöön nähden.

Valtuutettu Petri Suhonen Tässä on tosiaan ollut monet mutkat matkassa, mutta tässä hankkeessa piilee myös tämmöinen taloudellinen opetus.…

Kiitos, puheenjohtaja.

Tässä on tosiaan ollut monet mutkat matkassa, mutta tässä hankkeessa piilee myös tämmöinen taloudellinen opetus. Kaupunkiympäristölautakunta palautti alkuperäisen esityksen ja edellytti uutta neuvottelukierrosta vuokranantajan kanssa, ja se toden totta kannatti. Tämän vertailukelpoisen kokonaisuuden kustannukset laski neuvotteluissa yli miljoonalla eurolla, ja merkittävä määrä veronmaksajien rahaa jäi kotiin.

Kiitos.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Hankkeen tausta ja tarpeellisuus Puistolan alueella on arvioitu tarvittavan tiloja useille koulu- ja päiväkotihankkeille sekä pysyviä tiloja nuorisotyölle. Kaupunki on vuokrannut rakennuksen nykyiset tilat (8 500 brm²) alueen koulu- ja päiväkotirakennusten korvaavien uudisrakennus- ja perusparannushankkeiden väistötiloiksi ja sen jälkeen palvelemaan joustavasti osana lähialueen palveluverkkoa (Kaupunginvaltuusto 17.6.2020 § 175). Siirrettävistä tilaelementeistä koostuva rakennus on alun perin toteutettu Maatullin ala-asteen kiireellisen väistöaikataulun vuoksi poikkeusluvalla, jonka vuoksi vain viiden vuoden tilapäinen rakennuslupa ja vuokrasopimus olivat mahdollisia. Rakennus vastaa ominaisuuksiltaan pysyvää rakennusta rakennusluvassa myönnetyn määräajan. Tilaelementtirakennuksen mitoitus suunniteltiin vuokrauksen yhteydessä palvelemaan lähialueella suunniteltujen perusparannushankkeiden ja korvaavien uudisrakennushankkeiden väistöketjua sekä sen jälkeen palvelemaan joustavasti osana lähialueen palveluverkkoa. Rakennus on toiminut suunnitellusti Maatullin ala-asteen ja päiväkoti Mintun väistötilana vuosina 2021–2024 (kaupunginvaltuusto 30.3.2022 § 77). Vuosien 2025–2027 ajan rakennus toimii Puistolan peruskoulun korvaavan uudishankkeen väistötilana ja varhaiskasvatuksen lisätilana (kaupunginvaltuusto 16.4.2025 § 79). Lisäksi on suunniteltu, että vuodesta 2028 rakennus toimii toistaiseksi nykyisen Puistolanraitin ala-asteen (Puistolanraitin peruskoulu 1.8.2027 alkaen, kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto 18.6.2024 § 76) sekä päiväkotien Klaara ja Vihtorin tiloina. Sen sijaan vuonna 2020 suunnitellusta tilojen laajentamisesta Tapulikaupungin ja Puistolan kirjastojen käyttöön on luovuttu. Suunnittelutyön edetessä on todettu, että on tarkoituksenmukaisempaa osoittaa rajallinen tila nuorisopalveluiden käyttöön. Alueella on käynnissä kirjastojen palveluverkkotarkastelu. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on 4.9.2025 § 94 käsitellyt esitystä Suuntimopuiston koulu- ja päiväkotitilojen jatkovuokraamiseksi ja laajentamiseksi. Kaupunkiympäristölautakunta on 30.9.2025 § 471 ottanut asian käsiteltäväksi ja palauttanut asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että tilojen vuokraamisesta käydään vuokranantajan kanssa vielä neuvottelukierros syksyn 2025 aikana kokonaistaloudellisemman lopputuloksen varmistamiseksi. Kaupunkiympäristön toimiala kävi syksyllä 2025 neuvottelukierroksen ja kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on 11.12.2025 § 144 esittänyt Suuntimopuiston koulu- ja päiväkotitilojen vuokraamista laajennuksineen sekä väestösuojalisäinvestointia varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen käyttöön. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston jälkeen kevään 2026 aikana on tehty kaupunkiyhteistä palveluverkkotarkastelua Tapulikaupunki-Puistolan alueella vuorovaikutuksessa alueen asukkaiden kanssa (asukastilaisuudet). Jatkovalmistelussa on tarkentunut, että päiväkoti- ja koulutilojen lisäksi alueella on tarve pysyvälle nuorisotoiminnalle. Puistolassa on Omastadi-rahoituksen kautta määräaikaisesti nuorisotoimintaa, mutta Puistolassa ei ole alueellista nuorisotaloa ja siellä on tarvetta alueelliselle, pysyvälle nuorisotyölle. Tarkoituksena on toteuttaa koulu- ja päiväkotirakennuksen yhteyteen tilat Tapulikaupunki-Puistolan nuorisotalolle. Tapulikaupunki-Puistolan nuorisotalo korvaa vuodelta 1985 olevan Tapulikaupungin nuorisotilan, joka ei vastaa nykyisiä toiminnallisia tarpeita. Tapulikaupunki-Puistolan alueella on suuri tarve myös avoimille asukaskäytön tiloille. Tarkoituksena on, että nuorisotalo palvelisi sekä Tapulikaupungin että Puistolan asukkaita. Talo on saavutettava molemmista kaupunginosista, ja sen sisäänkäynti sijoittuu Suuntimopuiston eteläpuolta rajaavan kevyen liikenteen väylän varteen. Sijainti lähijunaradan läheisyydessä tekee nuorisotalosta saavutettavan myös kauempaa kaupungista, ja sijainti koulun välittömässä läheisyydessä tukee nuorisotalon toimintaa ja saavutettavuutta. Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 5.5.2026 § 160 hyväksynyt Puistolanraitin yhtenäisen peruskoulun laajennuksen ja uuden perustettavan päiväkodin tilojen tarveselvityksen sekä päiväkotien Klaara ja Vihtori lakkauttamisen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta on päätöksessään todennut, että perusparannuksen ja laajennuksen yhteydessä tulee huomioida myös mahdollisuudet tehdä koulunuorisotyötä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on 26.5.2026 § 110 tehnyt tarvepäätöksen Tapulikaupunki - Puistolan uudesta, alueellisesta avoimen toiminnan nuorisotalosta, joka korvaa alueen osin huonokuntoista palveluverkkoa. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle on esitelty tarkentunut hankesuunnitelma 25.6.2026. Jatkovuokraus Tilat on tällä hetkellä vuokrattu Kuntarahoitus Oy:ltä (Y-tunnus 1701683-4) viiden (5) vuoden määräaikaisella leasingsopimuksella (rahoitusjohtaja 30.6.2020 § 54), jossa tilojen toimittaja on Parmaco FXL Oy (Y-tunnus 2662116-3) (sopimuksen alkaessa Fixcel Group Oy). Vuokrasopimus päättyy 10/2026. Nykyisen määräaikaisen leasingsopimuksen mukaan kaupungilla on ollut mahdollisuus lunastaa tilapäinen rakennus 17 416 667 euron hintaan marraskuun 2025 kustannustasossa. Kaupunki jättää lunastusoikeuden käyttämättä, jolloin Parmaco FXL Oy:llä on mahdollisuus ostaa rakennus Kuntarahoitus Oy:ltä. Jos kaupunki olisi käyttänyt lunastusoikeuttaan, kaupungille olisi siirtynyt myös kokonaisvastuu tilaelementtien ylläpidosta, mahdollisista tilaelementtien siirroista ja muutoksista, rakennuksen purkamisesta ja alueen ennallistamisesta vuokrakauden päättyessä, varainsiirtoverosta sekä pihan, väestönsuojan ja laajennuksen toteuttamisesta. Tilat-palvelun arvion mukaan lunastusvaihtoehdon laskennallinen kokonaisarvo on noin 38,9 milj. euroa, joka ei sisällä tilojen laajennusta. Laskelmassa on huomioitu vain pääomakustannukset ilman ylläpitokustannuksia. Leasing-sopimuksen päättyessä kaupungilla ei ole nykyisten päiväkoti- ja kouluhankkeiden toteuttamisen aikataulun puitteissa mahdollista siirrättää nykyisiä tilaelementtirakennuksia pois tontilta ja rakentaa tilalle pysyvää rakennusta. Vuokrauksessa on otettu huomioon elinkaareen liittyvä käyttäjäryhmien vaihtumiseen liittyvä muunneltavuuden vaatimus. Jos kaupunki lunastaisi tilaelementtirakennukset itselleen, ei sillä olisi mahdollisuutta toteuttaa tarvittavia tilamuutoksia tai laajennuksia itse Parmaco FXL Oy:n käyttämän patentoidun kennorakenteen vuoksi. Rakennuksen omistaa tällä hetkellä Kuntarahoitus Oy, jonka tarkoituksena on myydä vuokraoikeus ja rakennus Parmaco FXL Oy:lle, jolta kaupunki vuokraa tilat. Vuokrasopimus Parmaco FXL Oy:n kanssa voidaan tehdä, koska olemassa olevien tilojen vuokraaminen 20 vuoden määräajalle vähäisin muutoksin ei kuulu hankintalain soveltamisalaan (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 9 §:n 1 momentin 1 kohta). Vuokrauksesta julkaistaan vapaaehtoinen hankintailmoitus. Ratkaisu ei vaikuta maanomistukseen. Tontin omistus pysyy koko ajan Helsingin kaupungilla. Vuokraamisen edellytyksenä on, että rakennus on siirtynyt Parmaco FXL Oy:n omistukseen. Suunniteltu ratkaisu antaa väistötarpeiden jälkeen joustavimmin mahdollisuuden tarkastella tilojen kokonaistarvetta osana alueen palveluverkkoa ja arvioida tilatarpeiden sekä sopimusten kestoa. Vuokrauksessa on huomioitu myös edellä mainittu laajennus, jonka toteuttamisesta huolehtii kokonaisvastuullisesti tilaelementtirakennuksen toteuttaja Parmaco FXL Oy. Vuokrattavat tilat Kaupunkiympäristön toimiala on neuvotellut muuttuneista tilatarpeista Parmaco FXL Oy:n kanssa keväällä 2026. Kaupunki jatkovuokraa osoitteesta Suuntimotie 28 tarvittavat tilat 1.11.2026 alkaen 20 vuodeksi ja rakennukseen toteutetaan laajennus. Laajennuksen toteuttamisesta huolehtii kokonaisvastuullisesti tilaelementtirakennuksen toteuttaja Parmaco FXL Oy. Vuokrattaviin tiloihin sisältyvät Parmaco FXL Oy:n perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen käyttöön toteuttamat nykyiset, suuruudeltaan yhteensä 7 433 htm² laajuiset koulun ja päiväkodin tilat, sekä laajennuksessa toteutettavat tilat. Vuoden 2028 aikana nykyisen koulun tiloja laajennetaan pysyvän koulun vaatimukset täyttävällä liikuntatilalla, luonnontieteen tiloilla, käsityötiloilla sekä vaativan tuen erityisluokkien tiloilla. Lisäksi toteutetaan tarvittavat muutokset säilyviin koulun ja päiväkodin tiloihin ja mm. rakennuksen ilmanvaihtoa ja ääniolosuhteita parannetaan. Lisäksi rakennukseen toteutetaan pelastus- ja lupaviranomaisten vaatimusten mukaiset väestönsuojatilat. Laajennuksen jälkeen koulun ja päiväkodin käyttöön vuokrattavat tilat ovat yhteensä 8 784 htm². Nuorisotalon laajennus (693 htm²) sijoittuu rakennuksen eteläpäätyyn omaan, tilaelementtirakenteiseen uudisrakennukseen omalla sisäänkäynnillä. Nuorisotalon tilasuunnittelun laatutavoitteena on ollut tilojen monikäyttöisyys. Suunnittelussa on otettu huomioon elinkaareen liittyvä muunneltavuuden vaatimus, jolla mahdollistetaan huonetilojen myöhempi uudelleenjärjestäminen toiminnan mahdollisesti muuttuessa. Talon laajuudesta noin 70 prosenttia on suunniteltu nuorisotalon lisäksi asukaskäytön tiloiksi, eli varattaviksi Varaamon kautta. Nuorisotalon suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomioita esteettömyyteen, jolloin toteutuessaan talo parantaa kaupunkilaisten yhdenvertaista pääsyä palveluiden ääreen. Vuokrattavien tilojen laajuus on yhteensä noin 9 480 htm² (11 069 brm²). Koulu- ja päiväkotirakennuksen tilat ovat kolmessa kerroksessa ja niihin on tarkoitus tulla yhteensä 650 koulun ja 170 päiväkodin tilapaikkaa. Rakennukselle haetaan pysyvä rakentamislupa, jolla mahdollistetaan tilojen pysyttäminen paikallaan vähintään 20 vuoden määräajan. Rakennuksen teräsrunkoisista tilaelementeistä koostuvan kiinteän perusosan käyttöiäksi on arvioitu 50 vuotta. Rakennuksen piha-alue on suunniteltu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ohjeistusten mukaisesti. Laajennusrakentamisen yhteydessä parannetaan piha-alueen toiminnallisuutta. Piha-alueet varustetaan leikkivälinein edistämään liikunnallisuutta ja opetussuunnitelmien tavoitteita ja niiden suunnittelussa ja varustelussa otetaan huomioon turvallisuus, valvottavuus, yhteisöllisyys, liikunnallisuus ja pihan monipuolinen käyttö oppimis- ja leikkimistilana. Päiväkodin pihaa vehreytetään varjon ja viihtyisyyden lisäämiseksi. Pihaa elävöitetään ja monipuolistetaan lisäämällä kasvillisuutta ja luontoleikkipaikkoja. Olemassa olevia leikkivälineitä säilytetään mahdollisimman paljon. Pihalle tulee oma aidattu alue vaativan tuen oppilaille sekä päiväkodin lapsille. Piha-alueelle sijoitetaan vaativan tuen oppilaiden tuoksu- ja äänimaailman havainnointia aktivoivia elementtejä. Hankesuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan, kasvatuksen ja koulutuksen sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialojen yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun yhteydessä on kuultu asiantuntijoina muun muassa kaavoituksen, pelastuslaitoksen sekä rakennusvalvonnan henkilöstöä. Hankesuunnitelma on liitteenä 1. Vuokrasopimusluonnos on liitteenä 2 Käyttö joustokohteena Väistötarpeen jälkeen rakennus palvelee lähialueen palveluverkon pysyvän rungon joustavana osana, joka mukautuu alueen tilatarpeen muutoksiin. Jos tilojen kokonaistarve vähenee 20 vuoden vuokrakauden aikana, Parmaco FXL Oy on sitoutunut vuokrasopimuksen mukaisesti siirtämään erikseen sovittavan osuuden Suuntimopuiston tilaelementeistä kaupungin alueella toiminnallisesti nykyistä vastaavaan tilatarpeeseen toteuman mukaisella enintään 850 euroa/brm² siirtokustannuksella marraskuun 2025 kustannustasossa. Tilat-palvelun arvion mukaan kustannus on noin neljäsosan kaupungin omassa omistuksessa olevan tilaelementin siirtokustannusta edullisempi. Jos siirron yhteydessä tehdään laajempia toiminnallisia muutoksia, niistä sovitaan erikseen. Mahdollisesta siirroista päätetään tilahankkeiden käsittelyohjeiden mukaisten toimivaltarajojen mukaisesti erillisinä tilahankkeina. Tilojen laajuus on neuvoteltu enimmäislaajuutena. Mikäli tarvittava laajuus tai väestönsuoja-ala on pienempi kuin enimmäislaajuus, ulos maksettava vuokra ja hankkeen enimmäiskustannus pienenevät vastaavassa suhteessa. Tilojen kokonaistarvetta osana alueen palveluverkkoa arvioidaan uudelleen ennen määräaikaisen vuokrakauden päättymistä. Tarvittaessa tilaverkon pysyvää tai joustavaa osaa mukautetaan ennustetun tilatarpeen mukaisesti. Vuokrakauden päättyessä Parmaco FXL Oy on sitoutunut kustannuksellaan sopimuksen mukaisesti purkamaan ja ennallistamaan alueen. Mikäli kaupunki tarvitsee vuokrakauden päättyessä vuokraukselle määräaikaista jatkoa koko rakennukselle tai osalle siitä, siitä sovitaan erikseen. Lähtökohtaisesti tavoitteena on päättymishetken vuokratason jatkaminen lisättynä mahdollisesti tarvittavan perusparannuksen toteuman mukaisella katteellisella kustannuksella, mistä päätetään kaupungin tilahankkeiden toimivaltarajojen mukaisesti. Tilat-palvelun arvion mukaan parhaat edellytykset tilaelementtirakennuksen mukauttamisessa muuntuviin tilatarpeisiin, tilaelementtien siirtämiseen kaupungin sisällä tai kierrättämiseen on modulaarisen rakentamistekniikan osaamiseen, tilaelementtien siirtämiseen sekä niillä toteutettavien hankkeiden ohjaamiseen ja ylläpitoon erikoistuneen palvelun tuottajalla, joka on tässä tapauksessa Parmaco FXL Oy. Vuokrakustannukset Vuokranantaja vastaa kiinteistön käytettävyydestä, ylläpidosta ja korjauksista koko vuokrakauden ajan vuokrasopimuksen vastuunjakotaulukon mukaisesti. Kaupunkiympäristön toimialan tilat-palvelu maksaa vuokranantajalle kokonaisvuokraa, joka koostuu pääomavuokrasta sekä ylläpitovuokrasta. Mikäli kaupunki ei tarvitse vuokrakauden jälkeen tiloja, vastuu purkamisesta ja alueen ennallistamisesta kuuluvat tilojen omistajalle. Pääomavuokran määrä sidotaan elinkustannusindeksiin. Vuokra tarkistetaan ensimmäisen kerran vuokrakauden alkamisen hetkellä ja tämän jälkeen aina vuoden kuluttua edellisestä tarkistusajankohdasta. Vuokrattavien tilojen arvonlisäveroton vuokrakauden keskimääräinen pääomavuokra huhtikuun 2026 kustannustasossa on 19,48 euroa/htm²/kk (laskennallinen neliövuokra, kun vuokrattava huoneistoala on 9 477 htm²) eli yhteensä noin 184 583,33 euroa kuukaudessa, 2 215 000 euroa vuodessa ja noin 44 300 000 euroa 20 vuodessa. Vuokra sisältää suunnitellut laajennukset, suunnitellut muutostyöt, tekniset parannukset (muun muassa ääneneristys, lämmitys ja ilmanvaihto), pihan ja saattoliikenteen muutokset, väestönsuojat, julkisivun muutokset, rakentamisluvan, suunnittelun sekä varauksen käyttäjän toiminnallisiin muutoksiin. Hankkeen yhteensä enintään 44 300 000 euron kokonaisarvo muodostuu 20 vuoden vuokra-ajalta ulos maksettavasta indeksikorjaamattomasta 44 300 000 euron pääomavuokrasummasta. Vuokranantajalla on vastuu kiinteistön hoito- ja ylläpitopalvelujen järjestämisestä vastuunrajataulukon mukaan, josta kaupunkiympäristön toimialan tilat-palvelu maksaa vuokranantajalle ylläpitovuokraa. Ylläpitovuokraan kuuluvat kiinteistön ylläpito-, kiinteistöhuolto ja vuosikorjaukset vastuunjakotaulukon mukaisesti. Kokonaisylläpitovuokra sopimuksen alkaessa on 1,65 euroa/htm²/kk eli yhteensä noin 15 637 euroa kuukaudessa. Erikseen sovittaessa vuokranantaja voi järjestää vuokralaiselle laajennettuja ylläpitopalveluita ja toimittaa esimerkiksi lämmitys- ja sähköenergiaa sekä muita erikseen sovittavia käyttäjäkohtaisia palveluita. Näistä aiheutuvat kustannukset laskutetaan toteutuneiden kustannusten mukaisesti erikseen. Tilakustannukset kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle Arvioitu arvonlisäveroton tilakustannus kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle on 25,99 euroa/htm²/kk eli yhteensä noin 228 329 euroa kuukaudessa, 2 739 947 euroa vuodessa ja 54 798 944 euroa 20 vuoden ajalta. Vuokra muodostuu: ulos maksettavasta laskennallisesta pääomavuokrasta 19,48 euroa/htm²/kk, vuokranantajalle maksettavasta ylläpitovuokrasta 1,65 euroa/htm²/kk, Kaupunkiympäristön toimialan laskuttamasta ylläpitovuokrasta 3,85 euroa/htm²/kk, joka sisältää muun muassa lämmityksen, veden ja jäteveden, kiinteistösähkön ja pihahuollon, yleiskustannuksesta 0,67 euroa/htm²/kk ja käyttäjäpalvelusta 0,35 euroa/htm²/kk. Sisäiseen vuokraan sisältyy mahdollinen kaupunkiympäristön toimialan maaomaisuuden kehittäminen ja tontit –palvelun perimä maanvuokra, jonka Parmaco FXL Oy laskuttaa tilat-palvelulta. Maanvuokran suuruus sovitaan myöhemmin. Tilakustannukset kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle Arvioitu arvonlisäveroton tilakustannus kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle on 25,65 euroa/htm²/kk eli yhteensä noin 17 776 euroa kuukaudessa, 213 188 euroa vuodessa ja 4 263 759 euroa 20 vuoden ajalta. Vuokra muodostuu: ulos maksettavasta laskennallisesta pääomavuokrasta 19,48 euroa/htm²/kk, vuokranantajalle maksettavasta ylläpitovuokrasta 1,65 euroa/htm²/kk, Kaupunkiympäristön toimialan laskuttamasta ylläpitovuokrasta 3,85 euroa/htm²/kk, joka sisältää muun muassa lämmityksen, veden ja jäteveden, kiinteistösähkön ja pihahuollon, yleiskustannuksesta 0,67 euroa/htm²/kk. Sisäiseen vuokraan sisältyy mahdollinen kaupunkiympäristön toimialan maaomaisuuden kehittäminen ja tontit –palvelun perimä maanvuokra, jonka Parmaco FXL Oy laskuttaa tilat-palvelulta. Maanvuokran suuruus sovitaan myöhemmin. Aikataulu Vuokrasopimus solmitaan rakennuksen omistusoikeuden siirryttyä ja rakentaminen voi alkaa sen jälkeen, kun hankesuunnitelma on hyväksytty ja kohteen vuokraamisesta tehty päätös on lainvoimainen. Hankkeen rakentamisvaiheessa vuokranantaja rakentaa kohteen valmiiksi. Rakentamisvaihe päättyy kohteen valmistumiseen sekä hyväksyttyyn vastaanottoon ja käyttöönottoon. Tavoitteena on, että kohteen vuokra-aika alkaa 1.11.2026. Syksyn 2026 aikana on tarkoitus osallistaa tulevia käyttäjien tilojen suunnitteluun. Laajennuksena toteuttavat tilat on tavoitteena ottaa käyttöön kalustettuna ja varusteltuna vuoden 2028 aikana. Rahoitus Hanke sisältyy vuoden 2026 talousarvion liitteenä olevaan vuokra- ja osakeohjelmaan vuosiksi 2026–2035. Ulosmaksettava vuokra rahoitetaan kaupunkiympäristön toimialan käyttötalousmäärärahoista. Henkilöstön ja oppijoiden sekä nuorten osallistaminen Tilahankkeen suunnitelmia kehitetään yhteistyössä käyttäjien kanssa. Päiväkodin ja koulun edustajat ovat osallistuneet hankkeen valmisteluun tuoden tila- ja pihasuunnitteluun pedagogisen ja toiminnallisen näkökulman. Yhdessä on tarkasteltu laajennusosan tilojen sisäänkäyntijärjestelyjen, oppimisympäristöjen, tauko- ja työskentelytilojen ja rakennuksen sisäisen logistiikan toimivuutta. Erityisesti on kiinnitetty huomiota riittävään määrään rauhallisia toimintatiloja ja rakennuksen toimiviin akustisiin ratkaisuihin. Oppijat tulevat osallistumaan pihan ja irtokalusteiden suunnitteluun suunnittelun edetessä. Henkilöstöä osallistetaan käyttäjäkokousten kautta suunnitelmien jatkokehittämiseen. Nuorten osallistamista on toteutettu muun muassa syksyllä 2025 Tapulikaupungin nuorisotilan asiakaskyselyllä ja keväällä 2026 Nuorten Helsinki-kyselyllä alueen nuorille. Vastauksissa toivottiin viihtyisiä ja helposti lähestyttäviä tiloja sekä esimerkiksi pienryhmätoimintaa, erilaista kerhotoimintaa ja monenlaisia harrastamisen mahdollisuuksia. Saatua palautetta hyödynnetään nuorisotalon suunnittelussa. Nuorille tiedotetaan uudesta nuorisotalosta, sen sijainnista ja toiminnoista sekä siirtymisen aikataulusta. Nuoret kutsutaan mukaan suunnittelemaan toimintaa. Nuorten osallisuus suunnittelussa ja mahdollisuus palautteen antamiseen vahvistaa osallisuuden kokemusta ja sitä, että uuden nuorisotalon toiminta vastaa mahdollisimman hyvin nuorten tarpeisiin. Nuorten osallistaminen tilojen sekä toiminnan suunnitteluun on suunniteltu syksylle 2026. Lapsivaikutusten arviointi Tarveselvitysvaiheen lapsivaikutusten arviointi ohjaa hankkeen suunnittelua ja toteutusta. Tällä tila- ja pihahankkeella voidaan Puistolan alueella lapsille ja nuorille toteuttaa varhaiskasvatus ja perusopetus lähipalveluna turvallisessa ja terveellisessä toimintaympäristössä. Toimintojen sijoittaminen samaan rakennukseen mahdollistaa yhtenäisen opinpolun lähialueella. Tilasuunnittelulla edistetään jokaisen oppijan mahdollisuutta kasvaa ja oppia rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä. Tilat tarjoavat mahdollisuuksia sekä vetäytymiseen ja rauhoittumiseen että yhdessä oppimiseen. Tilat suunnitellaan ja toteutetaan kaupungin suunnitteluohjeiden mukaan, millä varmistetaan kaupunkitasoisesti toimintaa tukevat, yhdenvertaiset sekä oppijoiden hyvinvointia ja turvallisuutta edistävät tilat. Vaativan tuen erityisluokkien oppijoiden tarpeet sisätiloissa ja piha-alueella huomioidaan suunnittelussa siten, että näillä lapsilla on mahdollisuus olla osa kouluyhteisöä ja heidän erityistarpeensa tulevat huomioiduiksi. Rakennuksen ja piha-alueiden suunnittelussa varmistetaan lasten ja nuorten mahdollisuus leikkiin ja liikkumiseen pihalla ja lähipuistoissa sekä huomioidaan turvallinen siirtyminen lähialueen virkistys-, liikunta- ja kulttuuripalveluihin. Henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua pedagogisesti tarkoituksenmukaisten ja sosiaalisesti turvallisten tilojen ja yhteisen toimintakulttuurin suunnitteluun. Tilojen ja toimintakulttuurin suunnittelun lähtökohta on oppijoiden hyvinvoinnin, kasvun ja hyvien oppimisen edellytysten turvaamisessa. Oppijoille tarjotaan mahdollisuuksia vaikuttaa tilojen suunnitteluun irtokalustuksen ja pihojen osalta. Nuorisotalon säilyminen Tapulikaupungin ja Puistolan alueen nuoria varten varmistaa nuorten mahdollisuuksia mielekkääseen vapaa-aikaan ja harrastuksiin, joka osaltaan mahdollistaa nuorten sosiaalisten taitojen ja itsetuntemuksen kehittymistä. Nuorisotyön ammattilaiset tukevat nuorisotalolla ja koko alueella nuorten kasvua ja kehitystä heidän arjessaan. Tuleva nuorisotalo sijaitsee monelle alueen lapselle ja nuorelle tutun koulurakennuksen yhteydessä. Lisäksi uuden nuorisotalon piha-alue on käytettävissä monenlaiseen toimintaan. Uusi tila on saavutettava nykyisille kävijöille ja sijainti koulun yhteydessä tekee paikasta helposti löydettävän. Nuorisotalo mahdollistaa eri-ikäisille nuorille eri aikoina heidän kehitysvaiheelleen sopivaa toimintaa. Uusi nuorisotalo sijoittuu hyvien kulkuyhteyksien äärelle juna-aseman ja bussipysäkkien läheisyyteen ja kevyen liikenteen väyliä pitkin nuoret pääsevät liikkumaan turvallisesti. Nuorisotalon läheisyys koulun kanssa mahdollistaa koulua käyvien nuorten sekä heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten yhteistyötä. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 16.6.2026 § 257 antanut puoltavan lausunnon 3.6.2026 päivätystä Suuntimopuiston koulun, päiväkodin ja nuorisotalon tilojen vuokrauksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta. Hankesuunnitelma vastaa tarveselvityksen sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää tilojen valmistumiseen sovitussa aikataulussa, kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyteen koko prosessin ajalta sekä tilojen suunnitteluun. Lausunto on kokonaisuudessaan asian päätöshistoriassa. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on 16.6.2026 § 133 antanut puoltavan lausunnon 3.6.2026 päivätystä Tapulikaupunki-Puistolan nuorisotalon hankesuunnitelmasta ja todennut, että työsuojelun yhteistoimintahenkilöstön lausunto tulee ottaa huomioon jatkosuunnittelussa Lausunto on kokonaisuudessaan asian päätöshistoriassa. Valtiontukiarviointi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107(1) mukaan, jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Hankintasopimuksen valmistelun yhteydessä on arvioitu, sisältyykö hankintaan SEUT 107(1) artiklan mukaista valtiontukea. Julkisyhteisöjen toteuttamat taloudelliset transaktiot eivät anna taloudellista etua, eivätkä näin ollen ole valtiontukea, jos niissä noudatetaan tavanomaisia markkinaehtoja (Komission tiedonanto valtiontuen käsitteestä 2016/C 262/01 kohta 74). Parmaco FXL Oy ei saa hankintasopimuksesta SEUT 107(1) mukaista valtiontukea, koska sopimuksen perusteella maksettava korvaus on arviokirjan mukaan markkinaehtojen mukainen. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on 11.12.2025 § 144 esittänyt tilojen jatkovuokraamista. Jaoston esityksen jälkeen hankesuunnitelmaan on lisätty nuorisotilojen osuus ja hankesuunnitelman kustannuksia on tarkennettu. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten- ja yleisten alueiden jaosto on evästänyt jatkosuunnittelua kannustamalla kaupunkia tutkimaan Nurkkatien monitoimitalon hyödyntämistä alueen palvelu- ja tilaverkkoratkaisussa. edellyttämällä, että liikennesuunnittelua koulun ja päiväkodin yhteistontilla jatketaan. Jatkosuunnittelussa varmistetaan, ettei saattoliikenne aiheuta vaaraa koululaisille ja päiväkotilapsille. edellyttämällä, että päiväkodin ja koulun piha-alueet pysyvät vähintään minimimitoituksessa. Jos esimerkiksi väestönsuojatilan rakentaminen tarkoittaisi pihasuosituksen alittamista, etsitään toisenlainen ratkaisu. Toimivalta ja päätöksen täytäntöönpano Hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 1 momentin 9 kohdan mukaan kaupunginvaltuusto päättää liikehuoneistojen vuokralle ottamisesta, kun sopimuksen ennakoitu kokonaisarvo ylittää 10 miljoonaa euroa. Kaupunginhallituksen tarkoituksena on, mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy päätösesityksen, oikeuttaa täytäntöönpanopäätöksessään: kaupunkiympäristön toimialan tilat-palvelun kasvatuksen ja koulutuksen tilat -yksikön päällikkö allekirjoittamaan liitteenä 2 olevan Parmaco FXL Oy:n kanssa tehtävän vuokrasopimuksen ja tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä muutoksia.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus 14.09.2026 § 637

HEL 2025-012164 T 10 01 02 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto jatkovuokraa Suuntimopuistosta osoitteessa Suuntimotie 28 sijaitsevat enintään noin 9 480 htm² laajuiset tilat 3.6.2026 päivätyn hankesuunnitelman mukaisesti perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen sekä nuorisopalveluiden käyttöön siten, että arvonlisäverottomien pääomavuokrien kokonaissumma on enintään 44 300 000 euroa 20 vuoden vuokra-ajalta huhtikuun 2026 kustannustasossa. Vuokraus tehdään ehdolla, että vuokrauksen kohteena oleva rakennus siirtyy Parmaco FXL Oy:n omistukseen. 07.09.2026 Pöydälle Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16.06.2026 § 257

HEL 2025-012164 T 10 01 02 Lausunto Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon osoitteeseen Suuntimotie 28 sijoittuvien Puistolanraitin yhtenäisen peruskoulun ja uuden päiväkodin käyttöön tulevien tilojen 3.6.2026 päivätystä Suuntimopuiston koulun, päiväkodin ja nuorisotalon tilojen vuokraus ja laajennus -hankesuunnitelmasta (liite 1). Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuutta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen suunnitellussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle. Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa: Hankesuunnitelma vastaa tarveselvityksen sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi. Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin aikana. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin. Esittelijä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 16.06.2026 § 133

HEL 2025-012164 T 10 01 02 Lausunto Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 3.6.2026 päivätystä Tapulikaupunki-Puistolan nuorisotalon hankesuunnitelmasta (liite 1). Kulttuurin ja vapaa-ajan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstö on antanut Tapulikaupunki-Puistolan nuorisotalon hankesuunnitelmasta lausunnon, joka on liitteenä (liite 2). Lausunto tulee ottaa huomioon jatkosuunnittelussa. Käsittely 16.06.2026 Ehdotuksen mukaan Asian aikana kuultavana oli arkkitehti Anna Salmela. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta. Esittelijä nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 11.12.2025 § 144

HEL 2025-012164 T 10 01 02 Esitys Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle Suuntimopuistossa, osoitteessa Suuntimotie 28 sijaitsevien hankesuunnitelman mukaisten enintään noin 8 133 htm² laajuisten tilojen vuokraamista perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen käyttöön siten, että pääomavuokrien kokonaisarvo kustannustasossa 11/2025 varauksineen arvonlisäverottomana laskettuna 20 vuoden vuokra-ajalle on enintään 35 212 320 euroa sekä investointikustannukseltaan enintään 3 175 000 euron ja laajuudeltaan enintään 620 htm² erillisen väestösuojarakennuksen toteuttamista kaupungin omistukseen Parmaco FXL Oy:ltä. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten- ja yleisten alueiden jaosto esitti, että kaupunkiympäristön toimialan kasvatuksen ja koulutuksen tilat yksikön päällikkö oikeutetaan allekirjoittamaan hankesuunnitelman liitteenä oleva vuokrasopimus Parmaco FXL Oy:n kanssa sekä tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä muutoksia. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten- ja yleisten alueiden jaosto kannusti kaupunkia tutkimaan Nurkkatien monitoimitalon hyödyntämistä alueen palvelu- ja tilaverkkoratkaisussa. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten- ja yleisten alueiden jaosto edellytti, että liikennesuunnittelua koulun ja päiväkodin yhteistontilla jatketaan. Jatkosuunnittelussa varmistetaan, ettei saattoliikenne aiheuta vaaraa koululaisille ja päiväkotilapsille. Lisäksi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten- ja yleisten alueiden jaosto edellytti, että päiväkodin ja koulun piha-alueet pysyvät vähintään minimimitoituksessa. Jos esimerkiksi väestönsuojatilan rakentaminen tarkoittaisi pihasuosituksen alittamista, etsitään toisenlainen ratkaisu Käsittely 11.12.2025 Esittelijän ehdotuksesta poiketen Vastaehdotus: Petri Suhonen: Lisätään esitysehdotuksen loppuun: "Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten- ja yleisten alueiden jaosto kannustaa kaupunkia tutkimaan Nurkkatien monitoimitalon hyödyntämistä alueen palvelu- ja tilaverkkoratkaisussa." Kannattaja: Joonas Metsämäki Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti yksimielisesti hyväksyä Petri Suhosen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. Vastaehdotus 1: Oona Käyhkö: Lisätään esitysehdotuksen loppuun: "Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten- ja yleisten alueiden jaosto edellyttää, että liikennesuunnittelua koulun ja päiväkodin yhteistontilla jatketaan. Jatkosuunnittelussa varmistetaan, ettei saattoliikenne aiheuta vaaraa koululaisille ja päiväkotilapsille." Kannattaja: Kalle Pusa Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti yksimielisesti hyväksyä Oona Käyhkön vastaehdotuksen 1 mukaan muutetun ehdotuksen. Vastaehdotus 2: Oona Käyhkö: Lisätään esitysehdotuksen loppuun: "Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten- ja yleisten alueiden jaosto edellyttää, että päiväkodin ja koulun piha-alueet pysyvät vähintään minimimitoituksessa. Jos esimerkiksi väestönsuojatilan rakentaminen tarkoittaisi pihasuosituksen alittamista, etsitään toisenlainen ratkaisu." Kannattaja: Kalle Pusa Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti yksimielisesti hyväksyä Oona Käyhkön vastaehdotuksen 2 mukaan muutetun ehdotuksen. 27.11.2025 Pöydälle 13.11.2025 Pöydälle 04.09.2025 Ehdotuksen mukaan Esittelijä tekninen johtaja Kari Pudas

Kaupunkiympäristölautakunta 30.09.2025 § 471

HEL 2025-012164 T 10 01 02 Esitys Kaupunkiympäristölautakunta päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Lautakunta edellytti, että tilojen vuokraamisesta käydään vuokranantajan kanssa vielä neuvottelukierros syksyn 2025 aikana kokonaistaloudellisemman lopputuloksen varmistamiseksi . Käsittely 30.09.2025 Palautettiin Asian aikana kuultavana oli tilapäällikkö Sari Hildén. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta. Palautusehdotus: Nina Suomalainen: Lautakunta edellyttää, että tilojen vuokraamisesta käydään vuokranantajan kanssa vielä neuvottelukierros syksyn 2025 aikana kokonaistaloudellisemman lopputuloksen varmistamiseksi . Kannattaja: Sami Kuusela Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Esittelijä vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja Hanna Helaste

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)