Kaupunginvaltuusto · 8.6.2026
Valtuustoaloite Ylöjärven kaupungin toimielinten kokousten muuttamisesta läsnäolokokouksiksi
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Keskustelun jälkeen kasvatus- ja opetuslautakunta päätti, että lähtökohtaisesti kokoukset pidetään lähikokouksina. Puheenjohtaja voi harkintansa mukaan päättää kokouksen pitämisen hybridinä. Yhden asian kokoukset pidetään etäkokouksina. ----- Varhaiskasvatuksen johtaja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.33. Keskusvaalilautakunta 11.02.2026 § 6 Valmistelija: Keskusvaalilautakunnan sihteeri Kirsi Riihioja Seloste ja perustelut: Keskusvaalilautakunnan kokoukset, joissa lasketaan tai tarkastetaan äänestyslippuja ovat aina lähikokouksia. Muulloin kokoukset voivat olla etäkokouksia. Esittelijä: Puheenjohtaja Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta päättää antaa lausuntonsa valtuustoaloitteeseen. Päätös: Keskustelun jälkeen keskusvaalilautakunta päätti, että keskusvaalilautakunnan kokoukset pidetään lähikokouksina silloin kun kokouksissa lasketaan tai tarkistetaan äänestyslippuja. Muulloin kokoukset voivat olla hybridikokouksia, koska keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen vain kun kaikki 5 jäsentä osallistuvat kokoukseen. On myös huomioitava, että keskusvaalilautakunnan varajäsenet eivät ole henkilökohtaisia vaan varajäsenet kutsutaan kokoukseen valintajärjestyksessä. Tekninen lautakunta 18.02.2026 § 38 Valmistelija: Kaupunkirakennejohtaja Seloste ja perustelut: Valtuustokauden alussa kokousmenettelyistä käytiin keskustelu teknisessä lautakunnassa ja siinä yhteydessä sovittiin, että teknisen lautakunnan kokoukset pidetään kaupungintalolla kaupunginhallituksen huoneessa läsnäolokokouksina. Perusteluina läsnäolokokousten pitämiselle oli se, että useassa pykälässä käsitellään laajoja kartta- ja suunnittelukokonaisuuksia tai suuria määriä julkisen hankintalain alaisia hankinta-asiakirjoja. Näiden asioiden käsitteleminen on haasteellista etäkokouksissa. Teknisen lautakunnan kokouksissa pykälien kohdalla kerrotaan usein ennen päätöksentekoa myös asian taustoja, historiaa, tarkastellaan suunnitelmia ja asiakokonaisuutta. Läsnäolokokouksissa koetaan keskustelun olevan hedelmällisempää, antoisampaa ja osallistavampaa kuin etäkokouksissa. Mahdolliset ylimääräiset yhden tai muutaman asian kokoukset on tarkoituksenmukaista pitää etäkokouksina. Hybridikokoukset ovat teknisesti haastavia järjestää, koska kokousten aikana oheismateriaalia haetaan monesta eri lähteestä usean eri viran-/toimenhaltijan toimesta. Toimivalta: Hallintosääntö § 118 Esittelijä: Kaupunkirakennejohtaja
Äänestykset
Äänestys 1
Jaa6
–
Ei39 Voitti
–
- Anna JukantupaVAS
- Aki LeppänenVAS
- Veera VarisVAS
- Jussi-Pekka AhonenSDP
- Jaana Heikkilä-HalkolaSDP
- Milana ItäpääSDP
- Leena MankkinenSDP
- Suvi MäkeläSDP
- Jenni MäkinenSDP
- Minna MäkinenSDP
- Seppo PeltolaSDP
- Tuire RuuskaSDP
- Joonas SalminenSDP
- Päivi StenmanSDP
- Jaana TiuraSDP
- Jenni KiiskinenVIHR
- Tiia LipsonenVIHR
- Sari ListenmaaVIHR
- Vilma ViitasaariVIHR
- Susanna GrönlundKESK
- Teuvo HakanenKESK
- Leena RiskuKESK
- Emmi SarvijärviKESK
- Minna SarvijärviKESK
- Esa ToikkonenKESK
- Leila GröndahlKOK
- Peer HaatajaKOK
- Iikka JänttiKOK
- Karita JäppinenKOK
- Antti JärvensivuKOK
- Katja LuojusKOK
- Juho OjaresKOK
- Sami RantanenKOK
- Riikka SalakariKOK
- Markus SilfverbergKOK
- Tapani TienariKOK
- Nina AlanenKD
- Mauri HeiskaKataja
- Veera AhlgrénKataja
- Jaa 6
- Ei 39
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 0 | 3 | 0 | 0 |
| SDP | 0 | 12 | 0 | 0 |
| VIHR | 0 | 4 | 0 | 0 |
| KESK | 0 | 6 | 0 | 0 |
| KOK | 0 | 11 | 0 | 0 |
| KD | 1 | 1 | 0 | 0 |
| PS | 5 | 0 | 0 | 0 |
| Kataja | 0 | 2 | 0 | 0 |
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää antaa lausuntonsa valtuustoaloitteeseen.
Päätösehdotus:
Tekninen lautakunta päättää antaa selosteosan mukaisen lausunnon valtuustoaloitteeseen.
Päätösehdotus:
Tarkastuslautakunta päättää antaa selosteosan mukaisen lausunnon valtuustoaloitteeseen. Päätös: Hyväksyttiin. Lisäksi hyväksyttiin yksimielisesti tekninen korjaus, että poistetaan pykälän otsikosta loppuosa “/Ympäristölautakunnan lausunto”. Kaupunginhallitus 25.05.2026 § 161 Seloste ja perustelut: Kaupunginhallitus on pitänyt kuluvalla valtuustokaudella kokouksensa hybridikokouksina pois lukien vierailukohteissa pidetyt kokoukset, joihin osallistuminen ei ole ollut mahdollista etäyhteyksin. Kaupunginvaltuuston kokoukset ovat olleet paikan päällä läsnäolokokouksia. Lautakuntien vastauksista valtuustoaloitteeseen voidaan todeta, että nykyistä tilannekohtaisen harkinnan ja tarkastelun mahdollistavaa toimintamallia pidetään perusteltuna. Toimielintyöskentelyn ja kanssakäymisen kannalta on perusteltua, että toiminnassa tapahtuu myös kasvokkaisia kohtaamisia ja kokoontumista. Näin lausuntojen perusteella myös tapahtuu lautakuntien kokousten painottuessa tavallisiin kokouksiin eli ns. lähikokouksiin. Tampereen seudun sähköisten viestintävälineiden käyttösäännöissä on todettu, että Teams-yhteydet ovat salattuja ja niitä voidaan pitää riittävän turvallisina sa- lassa pidettävienkin asioiden käsittelemiseen, mikäli tarpeellista. Tämä kuiten- kin edellyttää varmaa tietoa siitä, ketkä henkilöt ovat läsnä. Käytettäessä etäyhteyksiä, kokouksen puheenjohtaja pyytää etäosallistujia avaamaan päätelaitteen kameran osallistujan todentamiseksi. Kaupungin hallintosäännössä (7 a §) on määrätty, että ”Suljettuun sähköiseen kokoukseen saa osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä. Toimielimen suljettuun kokoukseen voi läsnäoloon oikeutettu osallistua sellaisesta valitsemastaan paikasta, jossa suljetun kokouksen keskustelujen luottamuksellisuus voidaan turvata ja salassapitovelvoitteita voidaan noudattaa. Viranhaltijat ja luottamushenkilöt vastaavat omasta puolestaan salassapitovelvoitteiden noudattamisesta osallistuessaan sähköiseen kokoukseen.” Em. hallintosäännön määräyksen mukaisesti toimiminen muodostaa turvallisen perustan myös etäyhteyksin kokoustamiselle ja tällaisten kokousten pitämiselle tarpeen mukaan. Kaiken kaikkiaan nykyinen toimintamalli vaikuttaa toimivalta. Mikäli toimielimessä nousee tarvetta tarkastella tai käydä keskustelua käytössä olevasta toimintamallista toimielimen osalta, asiasta on hyvä käydä vuoropuhelua toimielimen kokouspiirissä. Toimivalta: Hallintosääntö 32 § Toimivalta: Hallintosääntö 32 § Esittelijä: Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus:
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy hyvinvointilautakunnan, kasvatus- ja opetuslautakunnan, keskusvaalilautakunnan, tarkastuslautakunnan, teknisen lautakunnan, ympäristölautakunnan ja hallinto- ja talousosaston lausunnot vastauksena aloitteeseen. Päätös: Keskustelun kuluessa Hannu Ruuska ehdotti, että päätösehdotukseen tehdään seuraava lisäys: Lisäksi linjauksena kaupunginhallituksen kokoukset pidettäisiin jatkossa läsnäolokokouksina. Kaupunginhallituksen jäsenillä on jokaisella varahenkilö, joka voi tarvittaessa sijaistaa. Läsnäolokokous on oleellinen, koska kaupunginhallitus käsittelee kokouksissaan kaikkien lautakuntien materiaalia muiden materiaalien lisäksi ja lautakuntien kokoukset ovat pääsääntöisesti kaikki läsnäolokokouksia. Myös usein materiaali tai sen liitetiedostot kaupunginhallituksen kokouksessa eivät ole julkista tietoa. On totta, että etäyhteydet ovat salattuja, mutta osallistujien päätelaitteiden tietoturvasta ei ole tietoa, koska jokainen voi olla omalla matkapuhelimella tai kannettavalla tietokoneella kokouksessa etänä. Päätöksen teon ylin taso ei voi olla heikompi lenkki kuin sen alapuoliset tasot (lautakunnat). Ruuskan ehdotus raukesi kannattamattomana. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. ----- Juho Ojares ja Jaana Heikkilä-Halkola poistuivat kokouksesta tämän asian aikana klo 17.01. Kaupunginvaltuusto 08.06.2026 § 53 392/00.01.03/2025 Liite: 1 § 53 Äänestyslista Toimivalta: Hallintosääntö 32 § Kaupunginhallitus ehdottaa: Kaupunginvaltuusto hyväksyy hyvinvointilautakunnan, kasvatus- ja opetuslautakunnan, keskusvaalilautakunnan, tarkastuslautakunnan, teknisen lautakunnan, ympäristölautakunnan ja hallinto- ja talousosaston lausunnot vastauksena aloitteeseen. Päätös: Keskustelun kuluessa Lauri Hemminki ehdotti, että asia palautetaan valmisteluun. Hannu Ruuska kannatti Hemmingin ehdotusta. Koska oli tehty kannatettu ehdotus asian palauttamisesta valmisteluun, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen sähköisessä kokousjärjestelmässä siten, että ne, jotka kannattavat Hemmingin ehdotusta asian palauttamisesta valmisteluun, äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät ei. Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 jaa-ääntä ja 39 ei-ääntä (§ 53 liite 1), joten puheenjohtaja totesi, että asian käsittely jatkuu. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen. ----- Jenni Mäkinen oli poissa kokouksesta tämän asian aikana klo 18.44-18.46.