Kaupunginvaltuusto · 18.5.2026
Hallintosäännön muuttaminen 1.6.2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Ryhmäpuheenvuoron käyttivät Riku Tapio, Keskusta Terhi Heikkilä, SDP Päivi Alaoja, Kokoomus ja KD Henri Ramberg, Vasemmisto Tapio Keränen, Perussuomalaiset Ella Keski-Panula, Vihreät Ryhmäpuheenvuorot merkittiin käytetyiksi. Riku Tapio esitti ryhmäpuheenvuorossaan Terhi Heikkilän, Henri Rambergin ja Ella Keski-Panulan kannattamana seuraavaa muutosta hallintosääntöön: § 133 Valtuustoasioiden selostustilaisuus ja valtuustoryhmien kysymykset, toinen kappale korvataan seuraavalla tekstillä: Valtuustoryhmillä on oikeus tehdä kaupunginhallitukselle tai johtaville viranhaltijoille ajankohtaisia kaupungin toimintaa, taloutta ja hallintoa koskevia kysymyksiä. Kysymykset käsitellään valtuuston kokouksen yhteydessä järjestettävällä kyselytunnilla, jossa kysymyksiin vastataan suullisesti. Kyselytunti järjestetään vähintään kolme kertaa vuodessa, ja se pidetään osana valtuuston kokousta, ennen valtuuston varsinaisten kokousasioiden käsittelyä. Kyselytunti voi kestää enintään kaksi tuntia. Valtuuston puheenjohtaja päättää kyselytunnin järjestämisestä ja sen ajankohdasta. Kysymykset on toimitettava kirjallisesti valtuuston puheenjohtajalle viimeistään kaksi viikkoa ennen sitä kaupunginvaltuuston kokousta, jonka yhteydessä kyselytunti on tarkoitus järjestää. Kysymyksen on oltava lyhyt ja selkeä, eikä se saa sisältää perusteluja, arvostelevaa lausumaa tai kannanottoa. Valtuuston puheenjohtaja päättää, mitkä määräajassa toimitetuista kysymyksistä otetaan kyselytunnilla käsiteltäviksi. Puheenjohtaja voi jättää kysymyksen käsittelemättä, jos se ei koske ajankohtaista kaupungin toimintaa, taloutta tai hallintoa, ei täytä tässä pykälässä asetettuja muotovaatimuksia taikka ei muutoin sovellu kyselytunnilla käsiteltäväksi. Mikäli kysymystä ei oteta käsiteltäväksi tai siihen ei voida antaa vastausta kyselytunnilla, on tähän johtanut syy ilmoitettava kysymyksen esittäneelle valtuustoryhmälle. Päivi Alaoja esitti ryhmäpuheenvuorossaan Tapio Keräsen, Mikko Riikolan, Kaisu Huhtalon ja Ilkka-Petri Välitalon kannattamana seuraavat muutokset hallintosääntöön: §28 Valtuuston tehtävät, kohta 15, sivu 20 15. valtuusto päättää yleiskaavojen sekä vaikutukseltaan merkittäviksi määriteltyjen asemakaavojen ja asemakaavamuutosten hyväksymisestä; §29 Kaupunginhallituksen tehtävät, kohta 11, sivu 22 11. yleiskaavojen vireilletulosta sekä yleiskaavojen ja vaikutukseltaan merkittäviksi määriteltyjen asemakaavojen ja asemakaavamuutosten ehdotusvaiheen päätöksenteosta, §34 Teknisen lautakunnan tehtävät, kohta 3, sivu 29 3. vastaa yleis- ja asemakaavoituksesta ja päättää yleis- ja asemakaavojen sekä kaavamuutosten kaavaprosessista (vireilletulo, valmisteluvaihe, ehdotusvaihe, hyväksyminen) ja valmisteluista kuitenkin siten, että yleiskaavojen vireilletulosta päättää kaupunginhallitus, ja että yleiskaavojen sekä vaikutukseltaan merkittävien asemakaavojen ja asemakaavamuutosten ehdotusvaiheen päätöksenteko kuuluu kaupunginhallitukselle ja hyväksyminen valtuustolle; §131 Valtuutettujen aloitteet, sivu 64 Poistetaan seuraavat lauseet: Kaupunginhallituksen vastattavaksi jää myös aloite, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä. Terhi Heikkilä esitti Riku Tapion ja Päivi Alaojan kannattamana seuraavaa muutosta hallintosääntöön: Kuuden kuukauden käsittelyaika-esitys: §131 Valtuutettujen aloitteet, s. 63, Toimielimen on vastattava aloitteeseen kuuden kuukauden kuluessa sen jättämisestä aloitteen tekijälle. Vastaus on toimitettava tiedoksi aloitteen jättäneelle valtuutetulle. Riku Tapio esitti Ella Keski-Panulan kannattamana seuraavaa muutosta hallintosääntöön: § 17 toinen lause muutetaan muotoon “Vähintään puolet lautakunnan jäsenistä ja varajäsenistä on valittava valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta.” Jaakko Portti esitti Päivi Salmisen kannattamana seuraavaa muutosta hallintosääntöön: Kyselytunnilla käsiteltäväksi tulevat kysymykset käsittelee kokonaisuudessaan valtuuston puheenjohtajisto. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat § 133 osalta Tapion muutosesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Portin muutosesityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 26 JAA -ääntä, 22 EI -ääntä ja 2 tyhjää, 1 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että Riku Tapion esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. Puheenjohtaja totesi, että valtuutettu Timo Tolonen saapui kokoukseen kello 17.54. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat § 133 osalta kaupunginhallituksen pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Tapion muutosesityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 14 JAA -ääntä, 36 EI -ääntä ja 1 tyhjää, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että Tapion esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat § 28, § 29 ja § 34 osalta kaupunginhallituksen pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Alaojan muutosesityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 29 JAA -ääntä ja 22 EI -ääntä, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Heikkilän muutosesityksen. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat § 131 osalta kaupunginhallituksen pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Alaojan muutosesityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 34 JAA -ääntä ja 17 EI -ääntä, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Tapion esityksen § 17 osalta. Muilta osin kaupunginvaltuusto päätti kaupunhallituksen esityksen mukaisesti. Kaupunginvaltuusto piti tauon tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 18.10 - 18.30. Tauon jälkeen puheenjohtaja piti nimenhuudon ja totesi, että kaikki ennen taukoa paikalla olleet olivat edelleen paikalla.
Äänestykset
Äänestys 1
Jaa26 Voitti
Jaa
- Ella SiltanenVAS
- Henri RambergVAS
- Elina HolmSDP
- Katja JuopperiSDP
- Kimmo NiukkanenSDP
- Laura MaisonvaaraSDP
- Maria SelinSDP
- Marjo RundgrenSDP
- Sanna PyykönenSDP
- Tilda TuomaalaSDP
- Ella Keski-PanulaVIHR
- Ella PartanenVIHR
- Laura TarvainenVIHR
- Anne OllilaKESK
- Ari KarvoKESK
- Heikki KontiosaloKESK
- Hilpi AholaKESK
- Kaisu HuhtaloKESK
- Mari JolankiKESK
- Mikko RiikolaKESK
- Päivi Alanne-KunnariKESK
- Riku TapioKESK
- Sanna KylmänenKESK
- Susanna ViitalaKESK
- Timo Haapa-aroKESK
- Toni JänkäläKESK
Ei22
Ei
- Jaakko PorttiVAS
- Vesa PuuronenVAS
- Antti PakkanenSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Minna MuukkonenSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Päivi SalminenSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Terhi HeikkiläSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Tarja SuopajärviVIHR (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Vilma OhinmaaKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Ilkka-Petri VälitaloKOK
- Juho-Matti PekkalaKOK
- Katri KerolaKOK
- Marko RuohomäkiKOK
- Miika AlajääsköKOK
- Perttu PörhöläKOK
- Petri JaatinenKOK
- Petteri PohjaKOK
- Päivi AlaojaKOK
- Riitta-Maija HokkanenKD
- Liisa SaahkariPS
- Mira MustonenPS
- Pirita NenonenPS
- Tapio KeränenPS
Tyhjä 2: Henriikka AhoVAS, Eemeli KajulaSDP
Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.
- Jaa 26
- Ei 22
- Tyhjä 2
- Poissa 0
Tulos: JAA Tapion esitys: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 26 JAA -ääntä, 22 EI -ääntä ja 2 tyhjää, 1 oli poissa.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 2 | 2 | 1 | 0 |
| SDP | 8 | 4 | 1 | 0 |
| VIHR | 3 | 1 | 0 | 0 |
| KESK | 13 | 1 | 0 | 0 |
| KOK | 0 | 9 | 0 | 0 |
| KD | 0 | 1 | 0 | 0 |
| PS | 0 | 4 | 0 | 0 |
Äänestys 2
Jaa14
Jaa
Ei36 Voitti
Ei
- Ella SiltanenVAS
- Henri RambergVAS
- Henriikka AhoVAS
- Jaakko PorttiVAS
- Vesa PuuronenVAS
- Antti PakkanenSDP
- Eemeli KajulaSDP
- Elina HolmSDP
- Katja JuopperiSDP
- Kimmo NiukkanenSDP
- Laura MaisonvaaraSDP
- Maria SelinSDP
- Marjo RundgrenSDP
- Minna MuukkonenSDP
- Päivi SalminenSDP
- Sanna PyykönenSDP
- Terhi HeikkiläSDP
- Tilda TuomaalaSDP
- Ella Keski-PanulaVIHR
- Ella PartanenVIHR
- Laura TarvainenVIHR
- Tarja SuopajärviVIHR
- Anne OllilaKESK
- Ari KarvoKESK
- Heikki KontiosaloKESK
- Hilpi AholaKESK
- Kaisu HuhtaloKESK
- Mari JolankiKESK
- Mikko RiikolaKESK
- Päivi Alanne-KunnariKESK
- Riku TapioKESK
- Sanna KylmänenKESK
- Susanna ViitalaKESK
- Timo Haapa-aroKESK
- Toni JänkäläKESK
- Vilma OhinmaaKESK
Tyhjä 1: Petri JaatinenKOK
Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.
- Jaa 14
- Ei 36
- Tyhjä 1
- Poissa 0
Tulos: JAA pohjaesitys: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 14 JAA -ääntä, 36 EI -ääntä ja 1 tyhjää, 0 oli poissa.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 0 | 5 | 0 | 0 |
| SDP | 0 | 13 | 0 | 0 |
| VIHR | 0 | 4 | 0 | 0 |
| KESK | 0 | 14 | 0 | 0 |
| KOK | 8 | 0 | 1 | 0 |
| KD | 1 | 0 | 0 | 0 |
| PS | 5 | 0 | 0 | 0 |
Äänestys 3
Jaa29 Voitti
Jaa
- Ella SiltanenVAS
- Henri RambergVAS
- Henriikka AhoVAS
- Jaakko PorttiVAS
- Vesa PuuronenVAS
- Antti PakkanenSDP
- Eemeli KajulaSDP
- Elina HolmSDP
- Katja JuopperiSDP
- Kimmo NiukkanenSDP
- Laura MaisonvaaraSDP
- Maria SelinSDP
- Marjo RundgrenSDP
- Minna MuukkonenSDP
- Päivi SalminenSDP
- Sanna PyykönenSDP
- Terhi HeikkiläSDP
- Tilda TuomaalaSDP
- Ella Keski-PanulaVIHR
- Ella PartanenVIHR
- Laura TarvainenVIHR
- Anne OllilaKESK
- Ari KarvoKESK
- Heikki KontiosaloKESK
- Mari JolankiKESK
- Riku TapioKESK
- Sanna KylmänenKESK
- Susanna ViitalaKESK
- Timo Haapa-aroKESK
Ei22
Ei
- Tarja SuopajärviVIHR (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Hilpi AholaKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Kaisu HuhtaloKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Mikko RiikolaKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Päivi Alanne-KunnariKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Toni JänkäläKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Vilma OhinmaaKESK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan)
- Ilkka-Petri VälitaloKOK
- Juho-Matti PekkalaKOK
- Katri KerolaKOK
- Marko RuohomäkiKOK
- Miika AlajääsköKOK
- Perttu PörhöläKOK
- Petri JaatinenKOK
- Petteri PohjaKOK
- Päivi AlaojaKOK
- Riitta-Maija HokkanenKD
- Liisa SaahkariPS
- Mira MustonenPS
- Pirita NenonenPS
- Tapio KeränenPS
- Timo TolonenPS
Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.
- Jaa 29
- Ei 22
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: JAA pohjaesitys: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 29 JAA -ääntä ja 22 EI -ääntä, 0 oli poissa.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 5 | 0 | 0 | 0 |
| SDP | 13 | 0 | 0 | 0 |
| VIHR | 3 | 1 | 0 | 0 |
| KESK | 8 | 6 | 0 | 0 |
| KOK | 0 | 9 | 0 | 0 |
| KD | 0 | 1 | 0 | 0 |
| PS | 0 | 5 | 0 | 0 |
Äänestys 4
Jaa34 Voitti
Jaa
- Ella SiltanenVAS
- Henri RambergVAS
- Henriikka AhoVAS
- Jaakko PorttiVAS
- Vesa PuuronenVAS
- Antti PakkanenSDP
- Eemeli KajulaSDP
- Elina HolmSDP
- Katja JuopperiSDP
- Kimmo NiukkanenSDP
- Laura MaisonvaaraSDP
- Maria SelinSDP
- Marjo RundgrenSDP
- Minna MuukkonenSDP
- Päivi SalminenSDP
- Sanna PyykönenSDP
- Terhi HeikkiläSDP
- Tilda TuomaalaSDP
- Ella Keski-PanulaVIHR
- Tarja SuopajärviVIHR
- Anne OllilaKESK
- Ari KarvoKESK
- Heikki KontiosaloKESK
- Hilpi AholaKESK
- Kaisu HuhtaloKESK
- Mari JolankiKESK
- Mikko RiikolaKESK
- Päivi Alanne-KunnariKESK
- Riku TapioKESK
- Sanna KylmänenKESK
- Susanna ViitalaKESK
- Timo Haapa-aroKESK
- Toni JänkäläKESK
- Vilma OhinmaaKESK
Ei17
Ei
- Jaa 34
- Ei 17
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: JAA pohjaesitys: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 34 JAA -ääntä ja 17 EI -ääntä, 0 oli poissa.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 5 | 0 | 0 | 0 |
| SDP | 13 | 0 | 0 | 0 |
| VIHR | 2 | 2 | 0 | 0 |
| KESK | 14 | 0 | 0 | 0 |
| KOK | 0 | 9 | 0 | 0 |
| KD | 0 | 1 | 0 | 0 |
| PS | 0 | 5 | 0 | 0 |
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä hallintosäännön 1.6.2026 voimaan tulevat muutokset liitteen mukaisesti.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus, 11.5.2026
Kaupunginhallitus päätti 16.6.2025 § 210 käynnistää hallintosääntömuutosten valmistelun ja asettaa valmistelutyötä ohjaamaan hallintosääntötyöryhmän toimikaudelle 2025-2027. Työryhmä on kokoontunut kevään aikana viisi kertaa. Hallintosäännön valmistelutyön tuloksena on syntynyt liitteenä oleva luonnos 1.6.2026 voimaantulevaksi hallintosäännöksi. Suunniteltua hallintosääntömuutosta on käsitelty kuntien yhteistoimintalain edellyttämällä tavalla yhteistoiminnassa henkilöstön edustajien kanssa. Nyt valmistellut muutokset voidaan tiivistää seuraavasti: 14 §: Lisäys, jonka mukaan ympäristölautakunta toimii kuntalain 51 ja 52 §:n mukaisena yhteisenä toimielimenä. 22 §: Sivistys- ja hyvinvointipalvelujen nimen muuttaminen Kasvun ja oppimisen palvelut -toimialaksi sekä muutos, jonka mukaan toimiala vastaa sivistyslautakunnan alaisista palveluista. Vapaa-ajan palvelut -toimialan muodostaminen, toimiala vastaisi hyvinvointilautakunnan alaisista palveluista. Konsernihallinnon tehtävistä on poistettu hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön johtaminen. 28 §: Lisätty kaupunginvaltuustolle yhtiöiden, yhteisöjen ja säätiöiden purkamisesta päättäminen. Lisätty toimivaltaan hyväksyä rakennusjärjestys, ilmasto- ja energiaohjelma, hyvinvointiohjelma, rasismin ja vihapuheen vastainen kunnallinen toimenpideohjelma, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, liikuntaohjelma. 29 §: Poistettu kaupunginhallituksen vastuista hyvinvointikertomuksen valmistelusta sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategisten linjausten yhteensovittamisesta ja seurannasta vastaaminen koko kaupunkikonsernin osalta ja niiden raportoinnista kaupunginvaltuustolle sekä kansainvälisestä toiminnasta vastaaminen sisältäen kansainvälisen elinkeinomarkkinoinnin ja matkailun edistämisen. Lisätty toimivaltaan valmiuslaissa tarkoitetuissa poikkeusoloissa päätöksenteko koskien kunnan hallinnon järjestämistä, johto- ja hallintosääntöä, toimivallan siirtämistä, talousarviota ja veroja sekä muita valtuuston päätettäväksi säädetyistä asioista. 32 §: Lisätty elinvoimalautakunnalle kansainvälisestä elinkeinomarkkinoinnista ja matkailun edistämisestä vastaaminen. 34 §: Lisätty teknisen lautakunnan toimivaltaan toimiminen valmiuslaissa tarkoitettuna asuntosäännöstelyviranomaisena. 36 §: Ympäristölautakunnan toimivaltaan lisätty päättäminen rakentamislain 53 §:n mukaisesta maisematyöluvasta, poistettu poikkeaminen rantasuunnittelun tarpeesta. 37 §: Muutos, jonka mukaan lautakunnan alaisuudessa toimii vapaa-ajan palvelujen toimiala. Lisäys, jonka mukaan hyvinvointilautakunta vastaa hyvinvointikertomuksen valmistelusta sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategisten linjausten yhteensovittamisesta ja seurannasta koko kaupunkikonsernin osalta ja niiden raportoinnista kaupunginvaltuustolle. 38 §: Muutos, jonka mukaan sivistyslautakunnan alaisuudessa toimii kasvun ja oppimisen palvelut -toimiala. 41 §: Lisätty konsernitalouspäällikölle toimivalta päättää päättää konsernitiliä käyttävien yhtiöiden talletus- ja lainaehdoista ja päättää maksuliikennettä koskevista sopimuksista sekä kaupungin saatavien poistamisesta tileistä. 162 §: Lisäys, jonka mukaan aloitteeseen tulee vastata vuoden kuluessa aloitteen tekemisestä. 164 §: Lisäys, jonka mukaan pykälä koskee hankintapäätösten tekemisestä, ja jonka mukaan arvoltaan yli 10 000 euron hankinnoista on tehtävä toimielimen tai viranhaltijan hallintopäätös. Päätös on tehtävä myös sopimukseen sisältyvän option käyttöönotosta. Päätöstä ei kuitenkaan tarvitse tehdä puitejärjestelyn sisäisistä hankinnoista, jotka voidaan puitejärjestelyn ehtojen mukaan tehdä ilman kilpailutusta (esim. etusijajärjestyksen mukaan). Hankkeita koskevan luvun 19 siirtäminen sellaisenaan luvuksi 18 (pykälät 167-169). Luottamushenkilöiden taloudellisia etuuksia koskevan luvun 18 siirtäminen luvuksi 19, teknisiä korjauksia, mutta ei sisällöllisiä muutoksia. Esittelijä Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, [poistettu] Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy hallintosäännön 1.6.2026 voimaan tulevat muutokset liitteen mukaisesti. Kaupunginhallitus valtuuttaa valmistelijat tekemään tarvittavat teknisluonteiset korjaukset kaupunginvaltuustolle esitettävään hallintosääntöasiakirjaan. Kaupunginhallitus piti kokoustauon kello 13.01 - 13.48. Tauon jälkeen puheenjohtaja piti nimenhuudon ja totesi, että kaikki ennen taukoa paikalla olleet olivat edelleen paikalla, lisäksi Eemeli Kajula oli palannut kokoukseen ja kaupunginlakimies Mikko Lindroos oli saapunut kokoukseen. Mari Jolanki esitti ryhmien yhteisenä muutosesityksenä ja Henri Rambergin kannattamana, että kaupunginhallitus tekee hallintosääntöön seuraavat muutokset: Alkuun/kaupunginhallituksen päätöstekstiin: viranhaltijat voidaan valtuuttaa tekemään tekniset muutokset, esim. stilisoimaan näitä “maallikkotekstejä” hallintosääntökieleksi. Muutetaan kasvun ja oppimisen palvelut –toimialan nimeksi Sivistyksen toimiala ja tehdään korjaukset hallintosääntöön, joissa maininta kasvun ja oppimisen palveluiden toimialasta. Muutetaan vapaa-ajan palvelut –toimialan nimeksi Hyvinvoinnin toimiala ja tehdään korjaukset hallintosääntöön, joissa maininta vapaa-ajan palveluiden toimialasta. §24 lisäys: Kaupunginjohtaja toimii toimialajohtajien, henkilöstö- ja hallintojohtajan, kaupunginsihteerin ja sisäisen tarkastajan esihenkilönä. §28 kohta 14: Sana kasvuohjelma muutetaan muotoon elinkeino-ohjelma. (Maininta lisäksi mm. s. 21, joka muutettaisiin elinkeino-ohjelmaksi, myös muut viittaukset korjataan kuten edellä). §28 lisätään kohta 15: valtuusto päättää yleiskaavojen sekä kaavoituskatsauksessa vaikutukseltaan merkittäviksi määriteltyjen sekä muiden merkittävien asemakaavojen ja asemakaavamuutosten hyväksymisestä. §29 Kaupunginhallitus päättää, kohta 28: valtuuston ja kaupunginhallituksen luottamushenkilöiden osallistumisesta koulutus-, edustus- ja edunvalvonta tai vastaaviin tilaisuuksiin; ja -> poistetaan sana edustus- ja edunvalvonta §33 Kylien kehittämisjaoston tehtävät ja toimivalta Kylien kehittämisjaosto: 5. mahdollistaa kylien asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen järjestämällä vähintään kerran vuodessa eri tiensuunnilla tapaamiset kehittämistoimenpiteiden kartoittamiseksi ja sitouttaa eri sidosryhmät valittujen toimenpiteiden toteutukseen. 6. vastaa kyläalueita koskevasta viestinnästä yhteistyössä viestintä, markkinointi ja osallisuuspalveluiden kanssa. §131 Valtuutettujen aloitteet Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu. LISÄYS: Kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle tai johtokunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu. Kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvia toimenpiteitä koskevat aloitteet jäävät kaupunginhallituksen vastattavaksi. Kaupunginhallituksen vastattavaksi jää myös aloite, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Toimielimen on vastattava aloitteeseen kahdeksan kuukauden kuluessa sen jättämisestä aloitteen tekijälle. Vastaus on toimitettava tiedoksi aloitteen jättäneelle valtuutetulle. Kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä. Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. LISÄYS: Aloite, joka koskee määrärahan ottamista seuraavan vuoden talousarvioon, tulee tehdä viimeistään huhtikuun loppuun mennessä. Kaupunginhallituksen on esitettävä aloite kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi talousarvion yhteydessä. Aloitteet käsitellään kyseisessä toimielimessä seuraavan vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä. Aloite on käsiteltävä ao. toimielimessä kolmen kuukauden sisällä aloitteen vireille saattamisesta. §161 Aloiteoikeus: vaikuttamistoimielinten aloiteoikeus ja käsittelyn kirjaus pykälään 162. §162 Aloitteeseen tulee vastata vuoden kuluessa aloitteen tekemisestä. => Muutetaan muotoon: Aloitteeseen tulee vastata kuuden kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä. §174 Osallistuminen toisen toimielimen kokoukseen: Kun luottamushenkilö on toimielimen kokouksessa läsnä muun kuin toimielimen puheenjohtajuuden tai jäsenyyden perusteella, maksetaan hänelle kokoukseen osallistumisesta toimielimen jäsenen kokouspalkkio. §175 Muut kokoukset ja tilaisuudet: Valtuutetuille ja kaupunginhallituksen jäsenille sekä lautakuntien ja johtokuntien puheenjohtajille, jotka osallistuvat kaupunginvaltuuston tai –hallituksen puheenjohtajan koolle kutsumaan seminaari- tai informaatiotilaisuuteen, maksetaan 171 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu kokouspalkkio. §181 Ansionmenetyksen ja muiden kustannusten korvaaminen: Korvauksen määrä on enintään 49 euroa/ tunti. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti Jolangin muutosesityksen mukaisesti. Mari Jolanki esitti Henri Rambergin kannattamana, että kaupunginhallitus tekee seuraavat muutokset hallintosääntöön: §29 Kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta Kaupunginhallitus päättää: 11. yleiskaavojen sekä kaavoituskatsauksessa merkittäväksi määriteltyjen sekä muiden merkittävien asemakaavojen ja asemakaavamuutosten luonnos-, valmistelu- ja ehdotusvaiheen päätöksenteosta (sisältäen kaavan vireilletulon, kaavaluonnoksen nähtäville asettamisen, päätös vastineiden hyväksymisestä, päätös kaavaehdotuksen asettamisesta nähtäville). §34 Teknisen lautakunnan tehtävät ja toimivalta Tekninen lautakunta: 3. vastaa asemakaavoituksesta ja asemakaavojen sekä kaavamuutosten kaavaprosessista (vireilletulo, valmisteluvaihe, ehdotusvaihe, hyväksyminen), ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty. Koska oltiin tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Jolangin esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 2 JAA -ääntä ja 9 EI -ääntä, 0 tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että Jolangin päätösesitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. Kaupunginhallitus päätti muilta osin yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti. JAA Pohjaehdotus EI Jolangin muutosesitys Kyllä 2 kpl 18% Ilkka-Petri Välitalo, Petteri Pohja Ei 9 kpl 82% Terhi Heikkilä, Laura Tarvainen, Mari Jolanki, Henri Ramberg, Kimmo Niukkanen, Heikki Luiro, Sara Seppänen, Elina Holm, Susanna Viitala