Kaupunginvaltuusto · 10.11.2025

Talousarvio 2026 ja taloussuunnitelma 2027-2029

  • Diaarinumero: ROIDno-2025-3010

Päätös

Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja käyttää puheenvuoron, sitten pidetään ryhmäpuheenvuorot ja käydään asiasta yleiskeskustelu. Ryhmäpuheenvuorot käyttivät Riku Tapio (Kesk.) Terhi Heikkilä (SDP) Päivi Alaoja (Kok.) Tiina Outila (Vas.) Sara Seppänen (PS) Ella Keski-Panula (Vihr.) Ryhmäpuheenvuorot merkittiin käytetyiksi. Talousarviosta käytiin yleiskeskustelu. Puheenjohtaja totesi, että talousarvio käsitellään luvuttain: 1. STRATEGIA JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ s. 4 - 45 LUKU 1 hyväksyttiin yksimielisesti. 2. KÄYTTÖTALOUSOSA s. 46 -82 Vesa Puuronen esitti Henri Rambergin ja Riitta-Maija Hokkasen kannattamana seuraavan muutoksen talousarvioon: Sivu 50. "Taulukkoon Henkilöstömäärä (HTV) sarakkeeseen TA2026 muutetaan luvun 1 tilalle luku 2. Saman sivun tekstiin KHn esityksen sijasta, joka on: ”Vuodelle 2026 vakanssimuutoksena on puolikkaan kaupunkitarkastajan resurssin muuttaminen kokonaiseksi sisäisen tarkastajan vakanssiksi kaupunginhallituksen alaisuuteen.” teksti ”Vuodelle 2026 vakanssimuutoksena on kaupunkitarkastajan viran palauttaminen 100 % työajalla tarkastuslautakunnan alaisuuteen.” Toimielimen talous kappaleen taulukkoon esitän seuraavia muutoksia: riville Toimintakate, sarake TA2026 166 -->245 sarake Muutos % 14,6 --> 25,7 sarakkeet TS2027, TS 2028 ja TS 2029 166 --> 245 Raha otetaan Neven tuloutuksesta, sivu 99." Koska oltiin tehty kaksi toisistaan poikkeavaa ja kannatettua päätösehdotusta, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat kaupunginhallituksen esityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Puurosen esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 35 JAA -ääntä ja 16 EI -ääntä, 0 tyhjää, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. Vesa Puuronen, Henri Ramberg, Mari Ikonen, Jonna Parviainen, Tilda Tuomaala, Sanna Pyykönen, Riitta-Maija Hokkanen ja Tiina Outila pyysivät merkitsemään pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä. 2.3 Kaupunginhallitus Riku Tapio esitti ryhmäpuheenvuorossaan Terhi Heikkilän kannattamana seuraavan muutoksen talousarvioon: Sivu 54. Henkilöstön liikunta- ja kulttuuriedun korotus 150 €/hlö -> 170 €/hlö (lisäys 40 te, yhteensä määräraha 0,34 milj. euroa) Koska oltiin tehty kaksi toisistaan poikkeavaa ja kannatettua päätösehdotusta, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat kaupunginhallituksen esityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Tapion esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 17 JAA -ääntä ja 34 EI -ääntä, 0 tyhjää, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että Tapion esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. 2.5 Sivistyslautakunta Riku Tapio esitti ryhmäpuheenvuorossaan ryhmien yhteisenä esityksenä ja Terhi Heikkilän kannattamana seuraavan muutoksen talousarvioon Sivu 64, kolmas kappale; Lause "Tämän lisäksi lukiotoimintaan on suunniteltu samaan tarpeeseen 2 lisäresurssia, joita ei vielä 1.8.2025 mennessä ole rekrytoitu" korvataan lauseella "Lukiotoiminnan erityisen tuen muutosprosessiin 3 lisäresurssia (lisämääräraha 0,07 milj. euroa). Hyväksyttiin yksimielisesti. Riku Tapio esitti ryhmäpuheenvuorossaan ryhmien yhteisenä esityksenä ja Terhi Heikkilän kannattamana seuraavan muutoksen talousarvioon: Sivu 67, Määrärahalisäykset: Lukion oppimateriaaleihin lisämääräraha 0,2 milj. euroa. Lukion ryhmäkokojen pienentämiseen 0,2 milj. Euroa. Hyväksyttiin yksimielisesti. Sara Seppänen esitti ryhmäpuheenvuorossaan Tapio Keräsen kannattamana seuraavan muutoksen talousarvioon: Sivu 67. 400 000 euroa kouluruoan laadun parantamiseen, lisukkeisiin ja oppilaiden osallistamiseen. Tämän osalta esitämme, että rahamäärän lisäys ohjataan kotimaiseen ja lähiruokaan. Koska oltiin tehty kaksi toisistaan poikkeavaa ja kannatettua päätösehdotusta, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat kaupunginhallituksen esityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Seppäsen esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 26 JAA -ääntä ja 25 EI -ääntä, 0 tyhjää, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. 2.6 Elinvoimalautakunta Sara Seppänen esitti ryhmäpuheenvuorossaan Tapio Keräsen kannattamana seuraavan muutoksen talousarvioon: Sivu 72. Perussuomalainen valtuustoryhmä esittää, että kiintiöpakolaisten vastaanottomäärä lasketaan nollaan. Rovaniemen kaupungin taloudellinen tilanne ja palveluiden kuormitus edellyttävät, että keskitymme ensisijaisesti oman väestömme hyvinvointiin. Meidän on huolehdittava siitä, että resurssit riittävät koulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin – erityisesti nyt, kun monilla sektoreilla on jo valmiiksi haasteita. Koska oltiin tehty kaksi toisistaan poikkeavaa ja kannatettua päätösehdotusta, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat kaupunginhallituksen esityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Seppäsen esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 44 JAA -ääntä ja 7 EI -ääntä, 0 tyhjää, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. 2.7 Tekninen lautakunta Riku Tapio esitti ryhmäpuheenvuorossaan ryhmien yhteisenä esityksenä ja Terhi Heikkilän kannattamana seuraavan muutoksen talousarvioon: Sivu 76. Vuodelle 2026 uutena vakanssina on maankäyttöasiantuntija kaavoitukseen sekä maankäyttöasiantuntija paikkatieto- ja tonttipalveluihin (lisämääräraha 0,07 milj. euroa) Hyväksyttiin yksimielisesti. Päivi Alaoja esitti ryhmäpuheenvuorossaan ryhmien yhteisenä esityksenä ja Riku Tapion kannattamana Kokoomuksen ja Kristillisten yhteisenä esityksenä seuraavat muutokset talousarvioon: Sivut 77-78. Esitämme, että talousarvioon 2026 lisätään sivun 76 taulukkoon 1 henkilötyövuosi kohtaan Kaavoitus. Esityksen kustannusvaikutus on +70 000 euroa/vuosi, ja se lisätään sivujen 77-78 sekä muihin tarvittaviin taulukoihin. Määräraha katetaan Neven tuloutuksesta. Hyväksyttiin yksimielisesti. Tiina Outila esitti ryhmäpuheenvuorossaan Ella Keski-Panulan kannattamana seuraavan muutoksen talousarvioon: Sivu 76. Teknisen lautakunnan toimintatuottojen pienentäminen -100 000 euroa. Vastaava summa 100 000e lisätään Neven osinkotuloihin. Koska oltiin tehty kaksi toisistaan poikkeavaa ja kannatettua päätösehdotusta, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat kaupunginhallituksen esityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Outilan esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 37 JAA -ääntä ja 14 EI -ääntä, 0 tyhjää, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. Riku Tapio esitti ryhmäpuheenvuorossaan ryhmien yhteisenä esityksenä ja Terhi Heikkilän kannattamana seuraavan muutoksen talousarvioon Sivu 76. Toimintatuottojen lisäys 0,6 milj. euroa määritellään tarkemmin lautakunnan hyväksyessä käyttösuunnitelmansa. Hyväksyttiin yksimielisesti. Ella Keski-Panula esitti ryhmäpuheenvuorossaan Mari Ikosen kannattamana seuraavan muutoksen talousarvioon: s. 76 Selvitetään luonto- ja ilmastoyksikön perustamista. Koska oltiin tehty kaksi toisistaan poikkeavaa ja kannatettua päätösehdotusta, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat kaupunginhallituksen esityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Keski-Panulan esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 33 JAA -ääntä ja 18 EI -ääntä, 0 tyhjää, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. 2.8 Ympäristölautakunta Riku Tapio esitti ryhmäpuheenvuorossaan Terhi Heikkilän kannattamana seuraavan muutoksen talousarvioon: Sivu 80. Määräaikainen (1 vuosi) lisäresurssi lupa- ja valvontatehtävien hoitamiseen (lisämääräraha 0,06 milj. euroa). Koska oltiin tehty kaksi toisistaan poikkeavaa ja kannatettua päätösehdotusta, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat kaupunginhallituksen esityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Tapion esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 10 JAA -ääntä ja 40 EI -ääntä, 1 tyhjää, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että Tapion esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. ​​​​​Muilta osin LUKU 2 hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti. 3. TULOSLASKELMAOSA s. 83-84 Hyväksyttiin yksimielisesti. 4. INVESTOINTIOSA s. 85-92 4.1 Kaupunginhallitus Riku Tapio esitti ryhmäpuheenvuorossaan ryhmien yhteisenä esityksenä ja Terhi Heikkilän kannattamana seuraavan muutoksen talousarvioon: Sivu 87, Taulukko, Häkinvaaran koulu TS 2027 – 500 TS 2028 –5000 TS 2029 –5000 Hyväksyttiin yksimielisesti. Ella Keski-Panula esitti ryhmäpuheenvuorossaan Mari Ikosen kannattamana seuraavan muutoksen talousarvioon: s. 87 investoinnit/kaupunginhallitus / tilapalvelukeskus: Lappia-talon investoinnit (valo-, ääni- yms tekniikkaan) yhteensä 715 000 e: 2026: 150 000 euroa 2027: 350 000 2028: 215 000 Koska oltiin tehty kaksi toisistaan poikkeavaa ja kannatettua päätösehdotusta, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat kaupunginhallituksen esityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Keski-Panulan esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 43 JAA -ääntä ja 8 EI -ääntä, 0 tyhjää, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen esitys on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi. Muilta osin LUKU 4 hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti. 5. RAHOITUSOSA s. 93-95 Hyväksyttiin yksimielisesti. 6. KONSERNIOSA s. 96-118 6.1 Neve Oy Riku Tapio esitti ryhmäpuheenvuorossaan ryhmien yhteisenä esityksenä ja Terhi Heikkilän kannattamana seuraavan muutoksen talousarvioon: Lisämäärärahat (640 000 €) katetaan Neven osinkotuloilla. Hyväksyttiin yksimielisesti. Muilta osin LUKU 6 hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti. 7. TALOUSARVION SITOVUUS JA TÄYTÄNTÖÖNPANO s. 119-120 Hyväksyttiin yksimielisesti. 8. LIITTEET s.121-122 8.1 Koonti peruskaupungin ja -konsernin taloudesta 8.2 Investointiohjelma 10 v Hyväksyttiin yksimielisesti. Riku Tapio esitti ryhmäpuheenvuorossaan ryhmien yhteisenä esityksenä ja Terhi Heikkilän kannattamana, että lisäksi kaupunginvaltuusto päättää valtuuttaa talous- ja rahoituspalvelut tekemään oikolukuun ja dokumentin ulkoasuun liittyvät täydennykset sekä liitteeseen tehdyistä muutoksista aiheutuneet korjaukset ja täydennykset. Hyväksyttiin yksimielisesti. Puheenjohtaja totesi, että vuoden 2026 talousarvio on hyväksytty edellä päätetyillä muutoksilla. Varavaltuutettu Matti Henttunen saapui kokoukseen kello 13.33. Valtuusto piti kokoustauon kello 14.27- 14.47. Puheenjohtaja totesi tauon jälkeen, että kaikki ennen taukoa paikalla olleet olivat edellen paikalla, paitsi Timo Tolonen oli poistunut kokouksesta ja Jouko Lampela oli saapunut kokoukseen. Valtuusto piti tauon kello 16.26 - 17.04. Puheenjohtaja totesi tauon jälkeen, että kaikki ennen taukoa paikalla olleet olivat edellen paikalla, paitsi Antti Väänänen, Heikki Kontiosalo ja Matti Henttunen olivat poistuneet kokouksesta ja Tilda Tuomaala ja Eero Hietanen olivat saapuneet kokoukseen. Tuomas Notko saapui kokoukseen kello 17.14.

Äänestykset

Äänestys 1

Jaa35 Voitti

Jaa

Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.

  • Jaa 35
  • Ei 16
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: JAA pohjaesitys: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 35 JAA -ääntä ja 16 EI -ääntä, 0 tyhjää, 0 oli poissa.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 0500
SDP 5800
VIHR 3100
KESK 13100
KOK 9000
KD 0100
PS 5000

Äänestys 2

Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.

  • Jaa 17
  • Ei 34
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: JAA Pohjaesitys: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 17 JAA -ääntä ja 34 EI -ääntä, 0 tyhjää, 0 oli poissa.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 0500
SDP 11200
VIHR 1300
KESK 01400
KOK 9000
KD 1000
PS 5000

Äänestys 3

Ei25

Ei

Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.

  • Jaa 26
  • Ei 25
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: JAA pohjaesitys: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 26 JAA -ääntä ja 25 EI -ääntä, 0 tyhjää, 0 oli poissa.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 5000
SDP 8500
VIHR 4000
KESK 9500
KOK 0900
KD 0100
PS 0500

Äänestys 4

Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.

  • Jaa 44
  • Ei 7
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: JAA pohjaesitys: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 44 JAA -ääntä ja 7 EI -ääntä, 0 tyhjää, 0 oli poissa.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 5000
SDP 13000
VIHR 4000
KESK 14000
KOK 8100
KD 0100
PS 0500

Äänestys 5

Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.

  • Jaa 37
  • Ei 14
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: JAA pohjaesitys: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 37 JAA -ääntä ja 14 EI -ääntä, 0 tyhjää, 0 oli poissa.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 0500
SDP 8500
VIHR 0400
KESK 14000
KOK 9000
KD 1000
PS 5000

Äänestys 6

Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.

  • Jaa 33
  • Ei 18
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: JAA pohjaesitys: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 33 JAA -ääntä ja 18 EI -ääntä, 0 tyhjää, 0 oli poissa.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 0500
SDP 5800
VIHR 0400
KESK 14000
KOK 8100
KD 1000
PS 5000

Äänestys 7

Tyhjä 1: Tuomas NotkoKESK

Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.

  • Jaa 10
  • Ei 40
  • Tyhjä 1
  • Poissa 0

Tulos: JAA pohjaesitys: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 10 JAA -ääntä ja 40 EI -ääntä, 1 tyhjää, 0 oli poissa.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 0500
SDP 01300
VIHR 0400
KESK 11210
KOK 9000
KD 0100
PS 0500

Äänestys 8

Korostettuna merkityt äänestivät oman ryhmänsä enemmistöä vastaan.

  • Jaa 43
  • Ei 8
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: JAA pohjaesitys: Suoritetussa äänestyksessä annettiin 43 JAA -ääntä ja 8 EI -ääntä, 0 tyhjää, 0 oli poissa.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
VAS 1400
SDP 13000
VIHR 0400
KESK 14000
KOK 9000
KD 1000
PS 5000

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus 3.11.2025 § 327 esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy talousarvion vuodelle 2026 ja taloussuunnitelman vuosiksi 2027-2029 liitteen mukaisesti.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus, 3.11.2025

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Hallintosäännön 73 §:n mukaan valtuusto hyväksyy talousarviossa toimielimille sitovat toiminnan ja talouden tavoitteet sekä euromääräiset sitovuudet. Talousarviossa valtuusto hyväksyy kaupunkikonsernin tytäryhteisöille, kuntayhtymille ja säätiöille tulostavoitteet. Kaupunginhallitus hyväksyy vuosittain talousarvion suunnitteluohjeet. Ohjeet sisältävät suunnittelukehykset. Toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa kaupunginhallituksen hyväksymän aikataulun mukaan. Kaupunginhallitus on hyväksynyt talousarvion suunnitteluohjeet ja -kehyksen 11.8.2025 § 237. Lautakunnat ovat käsitelleet omia talousarvioesityksiään syyskuussa 2025. Käyttötalous Talousarviossa on huomioitu koko kaupungin osalta seuraavat asiat: Henkilöstökulujen kasvu työehtosopimusten mukaisesti 4 % Eri sopimuksiin perustuvien palveluostojen indeksikorotukset Lapsimäärien muutokset eri palveluissa Varhaiskasvatuksen palvelusetelin indeksikorotukset Uusien rakennusten valmistumiset tilakustannuksiin Lisäksi talousarviossa esitetään uusia vakansseja eri palveluihin. Talousarviossa verotulot on laskettu nykyisillä veroprosenteilla. Tuloveroksi arvioidaan 138,8 milj. euroa, yhteisöverotuotoksi 11,5 milj. euroa ja kiinteistöverotuotoiksi 36,3 milj. euroa. Valtionosuuksien määräksi arvioidaan 23,5 milj. euroa vuodelle 2026. Valtionosuuksiin vaikuttaa oppimisen tuen lakimuutos, jonka kustannuksia valtio korvaa kunnille valtionosuuksien kautta. Lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuksissa vaikuttaa valmistavan opetuksen määrä aiempina vuosina, josta nyt saadaan valtionosuustuottoja. Vuosikatteeksi muodostuu 15,3 milj. euroa vuonna 2026, joka ei riitä kattamaan poistoja. Poistoiksi arvioidaan 18,44 milj. euroa vuonna 2026. Poistotasoa nostavat vuonna 2025 valmistuvat uudet monitoimitalot ja päiväkodit. Tilikauden tulos muodostuu 3,2 milj. euroa negatiiviseksi, josta kuitenkin poistoero huomioituna muodostuu 0,175 milj. euroa ylijäämäinen tilikauden tulos. Koko suunnitelmakausi on 1,4 milj. euroa ylijäämäinen. Investoinnit Kaupungin investoinnit ovat 40,4 milj. euroa vuonna 2026. Suurimmat yksittäiset kohteet ovat kaupungintalon peruskorjaus 9,5 milj. euroa sekä Nivavaaran pienten koulun peruskorjaus 5,5 milj. euroa. Liikuntapaikkainvestointeihin on varattu 1,55 milj. euroa. euroa. Teknisen lautakunnan investoinneissa (15 milj. euroa) on määrärahat maanhankintaan 2 milj. euroa, Ruokasenkadun sillan rakentamiseen 1,8 milj. euroa, Napapiirin kaava-alueen rakentamiseen 1,9 milj. euroa sekä Mäntyvaaran ja Pöyliönrannan asumisalueiden rakentamiseen 1,8 milj. euroa. Lisäksi katujen peruskorjauksiin 4,7 milj. euroa. Irtaimistohankinnoissa on varauduttu liikunnallisen nuorisotilan kalustamiseen 0,2 milj. sekä uusien koulurakennusten kalustamiseen 0,7 milj. euroa. Lisäksi kaupungintalon peruskorjaukseen liittyen on varaukset av-tekniikan ja Aalto-kalusteiden entisöintiin. Suunnitteluvuosilla investointiohjelmassa on mm. uuden uimahallin rakentaminen (40 milj. euroa) sekä Ounasvaaran lukion rakentaminen (14,6 milj. euroa). Rahoitus Toiminnan ja investointien rahavirta on 25,1 milj. euroa negatiivinen vuosikatteen ja investointien jälkeen. Kun huomioidaan edellä mainittu osuus jota vuosikate ei investoinneista kata sekä antolainauksen muutokset ja lainojen lyhennykset, uutta pitkäaikaista lainaa arvioidaan nostettavan 86,3 milj. euroa vuonna 2026. Lainakanta kasvaa noin 34,6 milj. euroa, jolloin asukaskohtainen lainamäärä on noin 6 528 euroa/asukas. Suunnitelmakautta kuvaa rahoituksessa edelleen korkea investointitaso ja siitä aiheutuva lainakannan kasvu. Talousarviossa liitteenä oleva investointiohjelma sekä vuosikate huomioiden lainakanta alkaa pienenemään vasta 2031 vuodesta alkaen. Kaupunkistrategiaa edistävät toimenpiteet vuodelle 2026 Kaupunkistrategian tavoitteita edistävät toimenpiteet vuodelle 2026 on suunniteltu nykyisen kaupunkistrategian mukaisesti, koska uutta kaupunkistrategiaa kaupunginvaltuusto ei ole käsitellyt. Toimenpiteitä on yhteensä 34 kappaletta. Toimenpiteiden yhteydessä esitetty tavoitetaso on valtuuston nähden sitova tavoite vuodelle 2026. Konserni Konsernin tärkeimpien tytäryhteisöiden osalta on esitetty yhteisökohtaisesti tuloutustavoite vuodelle 2026 sekä yhteisön kaupunkistrategian tavoitetta edistävä toimenpide vuodelle 2026. Yhteisöiden omista talousarvioista päättävät kunkin yhteisön toimivaltaiset toimielimet. Lautakuntien esitykset Kaupunginjohtajan talousarvioesitys noudattelee pääsääntöisesti lautakuntien esityksiä poikkeuksena tarkastuslautakunnan esitys. Tarkastuslautakunta esitti ½ vakanssin verran lisäresurssia ulkoiseen tarkastukseen. Esitys olisi tarkoittanut kaupungin koko tarkastustoiminnan kannalta, että tarkastuslautakunnan alaisuudessa olisi ollut 2 htv:ta ja kaupunginhallituksen alaisuudessa 0,5 htv sisäinen tarkastaja. Kaupunginjohtajan esityksessä on esitetty resurssoinniksi 1 htv ulkoisen tarkastukseen ja 1 htv sisäiseen tarkastukseen. Tarkastuslautakunnan talousarvion ja taloussuunnitelman osalta on huomioitu, että ulkoinen ja sisäinen tarkastus on eriytettävä kuntalain ja hallintosäännön mukaisella tavalla omiksi, keskenään riippumattomiksi toiminnoiksi. Lisäksi on otettu huomioon, että toimintaympäristö on tarkastuslautakunnankin toteamalla tavalla pysynyt ennallaan, minkä vuoksi tilintarkastustakaan ei ollut tarvetta kilpailuttaa. Tässä tilanteessa on haluttu kohdentaa tarkastustoimintaa ja painottaa sisäistä tarkastusta johdon tukena. Vastaavan kokoisissa kaupungeissa on ulkoinen tarkastus osassa ulkoistettu kokonaan ja toisissa on sisäisessä tarkastuksessakin hyvin niukat omat resurssit. Kuntalain 121 §:n mukaan kaupunginhallitus voi poiketa tarkastuslautakunnan esityksestä lautakuntaa koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi ja talousarvioksi kunnan hallintosäännön ja talousarvioesityksen yhteensovittamiseen liittyvästä perustellusta syystä. Lisäksi talousarviossa on huomioitu kaupunginhallituksen 28.10.2025 tekemät avustuspäätökset Domus Arctica säätiölle ja Lapin ammattikorkeakoulu Oy:lle sekä maakuntamuseon arkeologisen tutkimushankkeen rahoitus. Esittelijä Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, [poistettu] Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että talousarvio vuodelle 2026 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2027-2029 hyväksytään liitteen mukaisesti. Lisäksi kaupunginhallitus päättää valtuuttaa talous- ja rahoituspalvelut tekemään oikolukuun ja dokumentin ulkoasuun liittyvät täydennykset sekä liitteeseen tehdyistä muutoksista aiheutuneet korjaukset ja täydennykset. Kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa. Konsernintalouspäällikkö Hannu Pessa saapui kokoukseen kello 12.37. LUKU1 STRATEGIA JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ, sivut 3-45 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. LUKU 2. KÄYTTÖTALOUSOSA, sivut 46-82 2.1 Tarkastuslautakunta, sivut 49-51 Henri Rambergin esitys Esitän, että tarkastuslautakunnan toimintakate asetetaan lautakunnan esittämälle tasolle -245.000€ siten, että tarkastuslautakunnalla on 2 htv käytössä talousarviovuonna 2026 sekä koko suunnitelmakaudella. Määrärahalisäys on 79.000 euroa. Mainitun johdosta, korvataan talousarviokirjan sivun 50 taulukosta “TOIMIELIMEN ALAINEN HENKILÖSTÖ (HTV)” sarakkeesta “TA2026” arvo 1, arvolla 2. Muutetaan taulukon alapuolisen kappaleen viimeinen virke muotoon: “Vuodelle 2026 vakanssimuutoksena on puolikkaan kaupunkitarkastajan resurssin muuttaminen kokonaiseksi sisäisen tarkastajan vakanssiksi kaupunginhallituksen alaisuuteen sekä uuden viran perustaminen tarkastuslautakunnan alle lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi sekä valmistelun tueksi.” Lisäksi muutetaan “TOIMIELIMEN TALOUS” -taulukosta riviltä “HENKILÖSTÖKULUT” sarakkeista TA2026 ja TS2027; TS2028; TS2029 luku “-121” muotoon “-200”. Lisäksi muutetaan riviltä “TOIMINTAKATE” sarakkeista TA2026 ja TS2027; TS2028; TS2029 luku “-166” muotoon “-245”. Puheenjohtaja totesi, että Rambergin esitys raukesi kannattamattomana. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. 2.2 Keskusvaalilautakunta, sivu 51 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. 2.3 Kaupunginhallitus, sivut 52-56 Elina Holm ilmoitti esteellisyyden (HallintoL 28.1 §, kohta 5, Domus Arctica -säätiö sr hallituksen jäsen) ja poistui kokouksesta kohdan 2.3. käsittelyn ajaksi. Mari Jolanki esitti ryhmien puheenjohtajien yhteisenä esityksenä ja Henri Rambergin kannattamana, että talousarviokirjaan tehdään seuraavat muutokset: sivulta 53 poistetaan yhteyspäällikön vakanssi ja määrärahat 100 000e. Terhi Heikkilä esitti ryhmien puheenjohtajien yhteisenä esityksenä ja Mari Jolangin kannattamana, että korotetaan henkilöstön liikunta- ja kulttuurietua 120 eurosta 150 euroon, kustannusvaikutus on yhteensä 60 000 euroa. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti Jolangin ja Heikkilän esittämillä muutoksilla. 2.3.1 Tilajaosto sivut 57-59 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. 2.4 Hyvinvointilautakunta sivut 60-63 Mari Jolanki esitti ryhmien puheenjohtajien yhteisenä esityksenä ja Henri Rambergin kannattamana, että s. 62 lisätään hyvinvointilautakunnan alaisiin vapaa-ajan avustuksiin seurojen toimintatukeen 130 000 euroa. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti Jolangin esittämällä lisäyksellä. 2.5 Sivistyslautakunta sivut 64-69. Mari Jolanki esitti ryhmien puheenjohtajien yhteisenä esityksenä ja Henri Rambergin kannattamana, että s. 67 Kouluruuan laadun parantamiseen ja lisukkeiden, kuten kasvistuorepalat, raasteet, salaatit, ja leipä lisäämiseen aterioille ja ruokalistakierron pituuden tarkastelemiseen 400 000 e oppilaita osallistaen. s. 67 Oppimateriaaleihin lisämäärärahaa 400 000e. Tavoitteena taata jokaiselle oppilaalle oppikirjat äidinkieleen, matematiikkaan ja vieraisiin kieliin (äidinkielessä Aapinen ja työkirja, matematiikassa ja vieraissa kielissä tehtäväkirjat jokaiselle omat). s. 67 Suunnitteluvuosien tavoitteeksi lukioiden maksimiryhmäkokojen rajaaminen 27 oppilaaseen. Henri Rambergin esitys Muutetaan virke s. 64: “Talousarviovuodella 2026 lisäresurssia arvioidaan suhteessa lain asettamiin vaatimuksiin mitoituksen riittävyyden kannalta.” muotoon: “Talousarviovuodella 2026 lisäresurssia arvioidaan suhteessa lain asettamiin vaatimuksiin mitoituksen riittävyyden kannalta sekä perustetaan yksi uusi erityisopettajan vakanssi lukiotoimintaan jo päätettyjen lisäksi.” Lisätään edellä mainitusta johtuen 70 000 € määräraha ja päivitetään talousarviokirjan taulukot vastaamaan muutosta sekä 1 htv “Toimielimen alaisen henkilö (HTV)” -taulukon alle sekä muihin muutosta vaativiin taulukoihin. Puheenjohtaja totesi, että Rambergin esitys raukesi kannattamattomana. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti Jolangin esittämillä lisäyksillä. 2.6 Elinvoimalautakunta sivut 70-74 Mari Jolanki esitti ryhmien puheenjohtajien yhteisenä esityksenä ja Henri Rambergin kannattamana, että s. 72 Keskustan kävelykadun alueen kehittämisen viihtyisämmäksi, vehreämmäksi ja elävämmäksi yhteistyössä teknisen lautakunnan, yritysten, Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy:n ja muiden toimijoiden kanssa. Toteuttamissuunnitelma tuodaan päätettäväksi lautakunnille kesäkuuhun 2026 mennessä. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti Jolangin esittämillä lisäyksillä. Eemeli Kajula liittyi kokoukseen etäyhteydellä kello 13.01. 2.7 Tekninen lautakunta sivut 75-78 Mari Jolanki esitti ryhmien puheenjohtajien yhteisenä esityksenä ja Henri Rambergin kannattamana, että s. 75 Mittareihin lisäys: luonnonsuojelualueiden määrä ja tavoitteeksi määrän kasvu s. 76 Keskustan kävelykadun alueen kehittämisen viihtyisämmäksi, vehreämmäksi ja elävämmäksi yhteistyössä elinvoimalautakunnan, yritysten, Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy:n ja muiden toimijoiden kanssa. Toteuttamissuunnitelma tuodaan päätettäväksi lautakunnille kesäkuuhun 2026 mennessä. s. 76 Koulumatkojen turvallisuuteen lisätään 70 000e ja joukkoliikenteen kehittämiseen erityisesti kyläalueilla lisätään 30 000e. Seuraavassa koulukuljetuskilpailutuksessa on otettava kriteeriksi turvavöillä varustetut autot. Lisäksi palautetaan koulukuljetuksen elokuussa 2023 muuttuneet noutopisteet siihen mitä ne olivat ennen tätä muutosta. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Jolangin muutosesitykset. Laura Tarvainen esitti Henri Rambergin kannattamana, että lisätään s. 76 Selvitetään luonto- ja ilmastoyksikön perustamista. Koska oltiin tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Tarvaisen esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 JAA -ääntä ja 4 EI -ääntä, 0 tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan pohjaesitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. Mari Jolanki esitti Petteri Pohjan kannattamana, että s. 77 lisätään toimintatuottoihin 600 000 euroa. Koska oltiin tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Jolangin esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 2 JAA -ääntä ja 9 EI -ääntä, 0 tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että Jolangin esitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti Jolangin esittämillä lisäyksillä. Heikki Autto poistui kokouksesta kello 13.14. 2.8 Ympäristölautakunta sivut 79-82. Mari Jolanki esitti ryhmien puheenjohtajien yhteisenä esityksenä ja Henri Rambergin kannattamana, että s. 81 lisätään toimintatuottoihin 100 000 euroa. Kaupunginhallitus päätti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti Mari Jolangin esittämillä muutoksilla. LUKU 2, sivut 46-82, hyväksyttiin edellä olevilla muutoksilla. LUKU 3 TULOSLASKELMAOSA, sivut 83-84 Mari Jolanki esitti Petteri Pohjan kannattamana, että s. 83 lisätään kiinteistöverotuottoihin (Kohta verotulot) suunnitelmavuosille 100 000e vuodelle 2027 ja vuodelle 2028 200 000e. Koska oltiin tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Jolangin esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 2 JAA -ääntä ja 9 EI -ääntä, 0 tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että Jolangin esitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti Mari Jolangin esittämällä lisäyksellä. 4. INVESTOINTIOSA sivut 85-92 4.1 Kaupunginhallitus sivut 87-88 Mari Jolanki esitti ryhmien puheenjohtajien yhteisenä esityksenä sekä Henri Rambergin ja Petteri Pohjan kannattamana, että s. 87 Ounasvaaran lukion investoinnin aloitus v. 2026. s. 87 Häkinvaaran kouluinvestoinnin aloitus v. 2027 s. 87 Monitoimihallin investoinnin rakentamisen aloitus v.2028. Hankesuunnittelu käynnistyttävä heti. Kaupunginhallitus hyväksyi Jolangin esitykset yksimielisesti. Laura Tarvainen esitti Henri Rambergin kannattamana s. 87 investoinnit/kaupunginhallitus / tilapalvelukeskus S. 87 Muutos: Lappia-talon investoinnit (valo-, ääni- yms tekniikkaan) 715 000 e: 2026: 150 000 euroa 2027: 350 000 2028: 215 000 Koska oltiin tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Tarvaisen esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 JAA -ääntä ja 2 EI -ääntä, 0 tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan pohjaesitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti Jolangin esittämillä muutoksilla. 4.2 Hyvinvointilautakunta sivu 89 Mari Jolanki esitti ryhmien puheenjohtajien yhteisenä esityksenä ja Henri Rambergin kannattamana, että s.89 Mäkikeskuksen poistaminen v 2027. Kirjaus: Mäkikeskuksen kehittäminen ja ulkopuolisen rahoituksen saaminen hankkeeseen selvitetään vuoden 2026 aikana. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti Mari Jolangin tekemällä muutoksella. 4.3 Sivistyslautakunta sivu 90 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. 4.4 Elinvoimalautakunta sivu 90 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. 4.5 Tekninen lautakunta sivu 91 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. 4.6 Konsernin investoinnit yhteensä sivu 92 Terhi Heikkilä ja Eemeli Kajula poistuivat esteellisinä (HallintoL 28.1, kohta 5. Neve Oy:n hallituksen jäsen ja Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy:n hallituksen pj.). Elina Holm valittiin pöytäkirjantarkastajaksi lukuun 4.6. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. LUKU 4, sivut 85-92 hyväksyttiin kokonaisuutenaan edellä olevilla muutoksilla. 5. RAHOITUSOSA sivut 93-95 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. 6. KONSERNIOSA sivu 96 6.1 Neve Oy sivu 98 Terhi Heikkilä poistui esteellisenä (HallintoL 28.1, kohta 5. Neve Oy:n hallituksen jäsen) tämän kohdan ajaksi. Elina Holm valittiin pöytäkirjantarkastajaksi lukuun 6.1. 6.2 Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy sivu 101 Eemeli Kajula poistui esteellisenä (HallintoL 28.1, kohta 5. Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy:n hallituksen pj.) tämän kohdan ajaksi. Mari Jolanki esitti Petteri Pohjan kannattamana s. 102 Roman tuloutukseen lisätään 100 000e ja vuokrausasteeseen mittaristoon % 85-> 90% talousarviovuodelle 2026 ja suunnitelmavuosille. Koska oltiin tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Jolangin esityksen kannalla vastaavat EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 2 JAA -ääntä ja 9 EI -ääntä, 0 tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että Jolangin esitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti Jolangin esittämillä lisäyksillä. 6.3 Napapiirin Residuum Oy sivut 104-106 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. 6.4 Kiinteistö Oy Lappi Areena sivut 107-108 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. 6.5 Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy sivu 109 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. 6.6 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä sivu 111 Petteri Pohja poistui esteellisenä (HallintoL 28.1, kohta 5. Santasport Finland Oy:n hallituksen jäsen) tämän kohdan ajaksi. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. 6.7 Lapin alueteatteriyhdistys ry sivu 113 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. 6.8 Rovaniemen kylien kehittämissäätiö sivu 115 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. 6.9 Eduro-säätiö sr sivu 116 Mikko Lindroos poistui esteellisenä (HallintoL 28.1, kohta 5., Eduron-säätiö sr hallituksen jäsen) tämän kohdan ajaksi. Luku 6 hyväksyttiin kokonaisuutenaan edellisillä muutoksilla. 7. TALOUSARVION SITOVUUS JA TÄYTÄNTÖÖNPANO sivut 119-120 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. 8. LIITTEET sivu 121 8.1 Koonti peruskaupungin ja -konsernin taloudesta sivu 121 8.2 Investointiohjelma 10 v sivu 122 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen mukaisesti. Mari Jolanki esitti ryhmien puheenjohtajien yhteisenä esityksenä sekä Henri Rambergin ja Petteri Pohjan kannattamana, että Teknisenä korjauksena: poistetaan kaikki maininnat Oijustiestä. Perusteena, että vaihtoehtoisten siltalinjausten tutkiminen on kesken. Lisäksi kaupunginhallitus päättää valtuuttaa talous- ja rahoituspalvelut tekemään oikolukuun ja dokumentin ulkoasuun liittyvät täydennykset sekä liitteeseen tehdyistä muutoksista aiheutuneet korjaukset ja täydennykset. Kaupunginhallitus hyväksyi talousarvion vuodelle 2026 ja taloussuunnitelman vuosiksi 2027-2029 edellä päätetyillä muutoksilla ja päätti esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi. Lisäksi kaupunginhallitus päätti valtuuttaa talous- ja rahoituspalvelut tekemään oikolukuun ja dokumentin ulkoasuun liittyvät täydennykset sekä liitteeseen tehdyistä muutoksista aiheutuneet korjaukset ja täydennykset. Kaupunginhallitus tarkasti pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa. Kaupunginhallitus piti kokoustauon 14.20 - 15.00. Puheenjohtaja totesi tauon jälkeen, että kaikki ennen taukoa paikalla olleet olivat edelleen paikalla. ------------ Talousarvio_2026_kh_päätös_3.11.2025_tekn_korjaus.pdf -liitteeseen on korjattu seuraavat kohdat pöytäkirjan hyväksymisen jälkeen: väliotsikot, tekninen korjaus teknisen lautakunnan ja ympäristölautakunnan tekstit on korjattu päätöksen mukaiseksi Kokouksen pöytäkirja on tarkastettu ja allekirjoitettu uudelleen. JAA Pohjaesitys EI Tarvaisen esitys Kyllä 7 kpl 64% Susanna Viitala, Mari Jolanki, Kimmo Niukkanen, Heikki Luiro, Terhi Heikkilä, Petteri Pohja, Ilkka-Petri Välitalo Ei 4 kpl 36% Sara Seppänen, Henri Ramberg, Laura Tarvainen, Elina Holm Kyllä 2 kpl 18% Henri Ramberg, Laura Tarvainen Ei 9 kpl 82% Ilkka-Petri Välitalo, Heikki Luiro, Petteri Pohja, Sara Seppänen, Susanna Viitala, Kimmo Niukkanen, Terhi Heikkilä, Mari Jolanki, Elina Holm Kyllä 2 kpl 18% Henri Ramberg, Laura Tarvainen Ei 9 kpl 82% Kimmo Niukkanen, Mari Jolanki, Susanna Viitala, Terhi Heikkilä, Heikki Luiro, Elina Holm, Petteri Pohja, Ilkka-Petri Välitalo, Sara Seppänen Kyllä 9 kpl 82% Susanna Viitala, Terhi Heikkilä, Petteri Pohja, Kimmo Niukkanen, Sara Seppänen, Ilkka-Petri Välitalo, Mari Jolanki, Heikki Luiro, Elina Holm Ei 2 kpl 18% Laura Tarvainen, Henri Ramberg Kyllä 2 kpl 18% Henri Ramberg, Laura Tarvainen Ei 9 kpl 82% Sara Seppänen, Mari Jolanki, Susanna Viitala, Petteri Pohja, Terhi Heikkilä, Ilkka-Petri Välitalo, Heikki Luiro, Kimmo Niukkanen, Elina Holm

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja