Kaupunginvaltuusto · 8.4.2026

Valtuutettu Iida Tanin aloite toimenpideohjelmasta nuorten kokeman seurusteluväkivallan ehkäisemiseksi

  • Diaarinumero: HEL 2025-017890
  • Esittelijä: Kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi. Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat kaksi toivomuspontta: 1 | Valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet vahvistaa nuorten seurusteluväkivallan ehkäisyä kiinnittämällä nykyistä enemmän huomiota henkisen väkivallan, kontrollin ja painostamisen tunnistamiseen sekä tuomalla nuorisotyöntekijöitä nykyistä enemmän kouluihin ja oppilaitoksiin keskustelemaan nuorten kanssa terveistä ihmissuhteista, rajoista ja väkivallattomasta vuorovaikutuksesta. (Nita Austero) 2 | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuuksia estää monitoimijaisesti nuorisopalveluissa, kouluissa ja sosiaalihuollossa sosiaalisen median kautta tyttöihin ja naisiin alistavasti, seksistisesti ja väkivaltaisesti suhtautuvan manosfääri-ideologian vaikutusten leviämistä helsinkiläisten lasten ja nuorten keskuudessa. (Sandra Hagman)

Ehdotukset

Toivomusponsi

en hyväksymisestä äänestettiin erikseen.

Ehdottaja:

Äänestykset

Äänestys 1

Jaa tarkoittaa: Valtuutettu Nita Austeron ehdottama toivomusponsi.
Ei tarkoittaa: Vastustaa
  • Jaa 84
  • Ei 0
  • Tyhjä 1
  • Poissa 0

Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Nita Austeron ehdottaman toivomusponnen.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 15000
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 20010
Vihreä valtuustoryhmä 16000
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 4000
Keskustan valtuustoryhmä 2000
Kokoomuksen valtuustoryhmä 21000
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 2000
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 4000
Kaikki äänet (85)
JäsenÄäni
Paavo ArhinmäkiVAS Jaa
Mia HaglundVAS Jaa
Sandra HagmanVAS Jaa
Titta HiltunenVAS Jaa
Veronika HonkasaloVAS Jaa
Natalia KallioVAS Jaa
Jenny KasongoVAS Jaa
Elina KauppilaVAS Jaa
Mai KiveläVAS Jaa
Minja KoskelaVAS Jaa
Pirjo LonkaVAS Jaa
Silvia ModigVAS Jaa
Riku NieminenVAS Jaa
Alma TuuvaVAS Jaa
Pinja VuorinenVAS Jaa
Hilkka AhdeSDP Jaa
Mahad AhmedSDP Jaa
Pentti ArajärviSDP Jaa
Nita AusteroSDP Jaa
Elisa GebhardSDP Jaa
Tuula HaatainenSDP Jaa
Ahmad HassanSDP Jaa
Eveliina HeinäluomaSDP Jaa
Sari HelinSDP Jaa
Ville JalovaaraSDP Jaa
Miapetra Kumpula-NatriSDP Jaa
Johanna LaisaariSDP Jaa
Ville MerinenSDP Jaa
Silja PaavolaSDP Jaa
Abdifatah QaajeSDP Jaa
Nasima RazmyarSDP Jaa
Krishna RegmiSDP Jaa
Ilkka TaipaleSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Niilo ToivonenSDP Jaa
Erkki TuomiojaSDP Jaa
Antti VuorelaSDP Jaa
Alviina AlametsäVIHR Jaa
Outi Alanko-KahiluotoVIHR Jaa
Amanda AlvesaloVIHR Jaa
Riina BhatiaVIHR Jaa
Fatim DiarraVIHR Jaa
Atte HarjanneVIHR Jaa
Mari HolopainenVIHR Jaa
Shawn HuffVIHR Jaa
Otso KivekäsVIHR Jaa
Tuuli KousaVIHR Jaa
Minna LindgrenVIHR Jaa
Johanna NuortevaVIHR Jaa
Amanda PasanenVIHR Jaa
Suvi PulkkinenVIHR Jaa
Anni SinnemäkiVIHR Jaa
Iida TaniVIHR Jaa
Sandelin Silja BorgarsdóttirRKP Jaa
Nora GrotenfeltRKP Jaa
Björn MånssonRKP Jaa
Marcus RantalaRKP Jaa
Tiina HalttunenKESK Jaa
Terhi PeltokorpiKESK Jaa
Harry BogomoloffKOK Jaa
Maaret CastrénKOK Jaa
Hanna-Leena HietanenKOK Jaa
Mikael JungnerKOK Jaa
Atte KalevaKOK Jaa
Arja KarhuvaaraKOK Jaa
Otto MeriKOK Jaa
Seija MuurinenKOK Jaa
Matti NiiranenKOK Jaa
Matias PajulaKOK Jaa
Jaana PelkonenKOK Jaa
Janne RauramoKOK Jaa
Risto RautavaKOK Jaa
Sari SarkomaaKOK Jaa
Mirita SaxbergKOK Jaa
Daniel SazonovKOK Jaa
Petri SuhonenKOK Jaa
Nina SuomalainenKOK Jaa
Minni TakalaKOK Jaa
Maarit VierunenKOK Jaa
Mikael VuorinenKOK Jaa
Mika EbelingKD Jaa
Eija-Riitta Korhola-DunderfeltKD Jaa
Jussi Halla-ahoPS Jaa
Teija MakkonenPS Jaa
Mika MeranoPS Jaa
Mika RaatikainenPS Jaa

Äänestys 2

Jaa tarkoittaa: Valtuutettu Sandra Hagmanin ehdottama toivomusponsi
Ei tarkoittaa: Vastustaa
  • Jaa 80
  • Ei 0
  • Tyhjä 5
  • Poissa 0

Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Sandra Hagmanin ehdottama. toivomusponnen.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 15000
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 20010
Vihreä valtuustoryhmä 16000
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 4000
Keskustan valtuustoryhmä 2000
Kokoomuksen valtuustoryhmä 21000
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 2000
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0040
Kaikki äänet (85)
JäsenÄäni
Paavo ArhinmäkiVAS Jaa
Mia HaglundVAS Jaa
Sandra HagmanVAS Jaa
Titta HiltunenVAS Jaa
Veronika HonkasaloVAS Jaa
Natalia KallioVAS Jaa
Jenny KasongoVAS Jaa
Elina KauppilaVAS Jaa
Mai KiveläVAS Jaa
Minja KoskelaVAS Jaa
Pirjo LonkaVAS Jaa
Silvia ModigVAS Jaa
Riku NieminenVAS Jaa
Alma TuuvaVAS Jaa
Pinja VuorinenVAS Jaa
Hilkka AhdeSDP Jaa
Mahad AhmedSDP Jaa
Pentti ArajärviSDP Jaa
Nita AusteroSDP Jaa
Elisa GebhardSDP Jaa
Tuula HaatainenSDP Jaa
Ahmad HassanSDP Jaa
Eveliina HeinäluomaSDP Jaa
Sari HelinSDP Jaa
Ville JalovaaraSDP Jaa
Miapetra Kumpula-NatriSDP Jaa
Johanna LaisaariSDP Jaa
Ville MerinenSDP Jaa
Silja PaavolaSDP Jaa
Abdifatah QaajeSDP Jaa
Nasima RazmyarSDP Jaa
Krishna RegmiSDP Jaa
Ilkka TaipaleSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Niilo ToivonenSDP Jaa
Erkki TuomiojaSDP Jaa
Antti VuorelaSDP Jaa
Alviina AlametsäVIHR Jaa
Outi Alanko-KahiluotoVIHR Jaa
Amanda AlvesaloVIHR Jaa
Riina BhatiaVIHR Jaa
Fatim DiarraVIHR Jaa
Atte HarjanneVIHR Jaa
Mari HolopainenVIHR Jaa
Shawn HuffVIHR Jaa
Otso KivekäsVIHR Jaa
Tuuli KousaVIHR Jaa
Minna LindgrenVIHR Jaa
Johanna NuortevaVIHR Jaa
Amanda PasanenVIHR Jaa
Suvi PulkkinenVIHR Jaa
Anni SinnemäkiVIHR Jaa
Iida TaniVIHR Jaa
Sandelin Silja BorgarsdóttirRKP Jaa
Nora GrotenfeltRKP Jaa
Björn MånssonRKP Jaa
Marcus RantalaRKP Jaa
Tiina HalttunenKESK Jaa
Terhi PeltokorpiKESK Jaa
Harry BogomoloffKOK Jaa
Maaret CastrénKOK Jaa
Hanna-Leena HietanenKOK Jaa
Mikael JungnerKOK Jaa
Atte KalevaKOK Jaa
Arja KarhuvaaraKOK Jaa
Otto MeriKOK Jaa
Seija MuurinenKOK Jaa
Matti NiiranenKOK Jaa
Matias PajulaKOK Jaa
Jaana PelkonenKOK Jaa
Janne RauramoKOK Jaa
Risto RautavaKOK Jaa
Sari SarkomaaKOK Jaa
Mirita SaxbergKOK Jaa
Daniel SazonovKOK Jaa
Petri SuhonenKOK Jaa
Nina SuomalainenKOK Jaa
Minni TakalaKOK Jaa
Maarit VierunenKOK Jaa
Mikael VuorinenKOK Jaa
Mika EbelingKD Jaa
Eija-Riitta Korhola-DunderfeltKD Jaa
Jussi Halla-ahoPS Tyhjä
Teija MakkonenPS Tyhjä
Mika MeranoPS Tyhjä
Mika RaatikainenPS Tyhjä

Keskustelu

15 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)

Valtuutettu Ville Merinen · vastauspuheenvuoro Minä kyllä fanitan Iida Tania nykyään. Hän aika rohkeasti puhuu tästä teemasta eri paikoissa ja äärettömän tärkeä aloite. Sanon vaan, että…

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Minä kyllä fanitan Iida Tania nykyään. Hän aika rohkeasti puhuu tästä teemasta eri paikoissa ja äärettömän tärkeä aloite. Sanon vaan, että kaikki mitä hän tuossa mainitsi, oli niin totta kuin olla ja voi.

Valtuutettu Natalia Kallio Haluan kiittää valtuutettu Iida Tania tästä tärkeästä aloitteesta. Kuten Iidakin sanoi, tuoreiden selvitysten mukaan liki puolet nuorista…

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.

Haluan kiittää valtuutettu Iida Tania tästä tärkeästä aloitteesta. Kuten Iidakin sanoi, tuoreiden selvitysten mukaan liki puolet nuorista tytöistä on kokenut seurustelusuhteessa väkivaltaa. Se pitää sisällään kontrollointia, painostusta, henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Kyseessä voi olla esimerkiksi jatkuva viestien tarkistaminen, liikkumisen seuraaminen tai rajoittaminen, mustasukkaisuus, painostaminen seksiin tai digitaalinen väkivalta esimerkiksi erilaisten sosiaalisen median palveluiden kautta.

Moni nuori ei edes tunnista kokemansa väkivallaksi. Ei ihme, koska ei moni aikuinenkaan. Se, mikä on väkivaltaa, saatetaan tulkita välittämisenä, rakkautena tai normaalina osana seurustelusuhteiden luonnetta, kun oikeita termejä ja raameja ei ole. Juuri siksi ilmiö jää helposti piiloon sekä tilastoissa että palveluissa.

Samaan aikaan tiedämme, että nuoruudessa opitut toimintamallit kantavat pitkälle aikuisuuteen. Ensimmäiset seurustelusuhteet tai muut läheiset ihmissuhteet muokkaavat käsitystä rajoista, suostumuksesta ja turvallisuudesta. Jos väkivalta normalisoituu nuoruuden aikana, sen vaikutukset ovat kauaskantoisia, ja juuri nuorten kohdalla tämä on ongelmallista. Nuorten väkivallan muodot, dynamiikat ja ympäristöt ovat erilaisia kuin aikuisten. Ne tapahtuvat kouluissa, somessa, ryhmäpaineen keskellä ja usein ilman aikuisten näkyvyyttä. Jos niitä ei nimetä erikseen, niitä ei myöskään kohdata oikein. On tärkeää antaa ilmiölle sen tarvitsema painoarvo, jonka se laajuudessaan ansaitsee.

Toivon, että pidämme tämän mielessä myös tulevia päätöksiä tehdessä kaupungin politiikassa.

Nuorisoneuvoston edustaja Naita Massamba Jos nuorilta kysyttäisiin, mitä seurusteluväkivalta on, moni vastaisi, että se on fyysistä väkivaltaa. Todellisuudessa on kuitenkin usein…

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Arvoisat valtuutetut.

Jos nuorilta kysyttäisiin, mitä seurusteluväkivalta on, moni vastaisi, että se on fyysistä väkivaltaa. Todellisuudessa on kuitenkin usein myös henkistä ja vaikeasti tunnistettavaa. Tämä tunnistamisen vaikeus on yksi syy siihen, miksi edelleen keskustelemme siitä, millaisia tehokkaampia keinoja voisimme kehittää sen ehkäisemiseksi. Kysymys sitten kuuluu, miten meille nuorille voitaisiin lisätä tietoisuutta tästä aiheesta niin, että mahdolliset uhrit tunnistaisivat olevansa väkivallan kohteena ja osaisivat hakea apua. Tätä kysymystä on nuorisoneuvosto käsitellyt myös omassa lausunnossaan. Yksi tehokkaimmista tavoista tavoittaa nuoret on tietysti sosiaalinen media. Siellä nuoret viettävät paljon aikaa, mutta samalla he voivat altistua myös väärälle tiedolle seurustelusta ja ihmissuhteista. Siksi on tärkeää, että somessa lisätään tietoisuutta siitä, mitä seurusteluväkivalta oikeasti on ja kuinka vakavasta asiasta on kyse.

Kyllä meillä nuorilla on kyky saada aikaan muutosta, kunhan meillä on tarpeeksi tietoa. Kun tietoisuus kasvaa, yhä useampi nuori voi tunnistaa väkivallan ja hakea apua ajoissa. Näin voimme vähentää seurusteluväkivallan uhreja mahdollisesti.

Toinen hyvä toimenpide olisi lähettää useampi nuorisotyöntekijä kouluihin, joiden kanssa voi keskustella vapaaehtoisesti välitunneilla. Useampi nuorisotyöntekijä on meidän mielestämme olennaista, koska näin varmistetaan, että kaikilla on mahdollisuus puhua heille. Toisaalta niissä kouluissa, joissa on jo nuorisotyöntekijä, voi hyödyntää toiminnallisia työpajoja. Luokissa voitaisiin esittää erilaisia skenaarioita, joissa esitetään seurusteluväkivallan piirteitä ja pyydetään nuoria tunnistamaan ne. Tämä voisi olla toinen toimiva keino, sillä keskustelu ei aina ole yhtä tehokas kuin itse toiminta. Näin nuorten ei tarvitse istua tylsistyneenä pitkässä luennossa, joka menisi yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Täten nuoret oppivat myös luottamaan nuorisotyöntekijöihin enemmän ja uskaltavat hakea heiltä apua vapaa-ajallakin.

Nuoren pitäisi voida avautua nuorisotyöntekijöille turvallisin mielin ilman pelkoa siitä, että häntä väheksytään. Luottamuksen syntyessä nuori uskaltaa puhua. Siksi on tärkeää, että me kaikki yhdessä varmistamme, että tämä apu on aidosti saatavilla.

Valtuutettu Mika Ebeling Aloite on hyvä, ja ongelma on suuri. On hyvä, että tälle ongelmalle yritetään tehdä jotakin. Ongelmaa emme valitettavasti saa poistettua,…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kaupunginvaltuutetut.

Aloite on hyvä, ja ongelma on suuri. On hyvä, että tälle ongelmalle yritetään tehdä jotakin.

Ongelmaa emme valitettavasti saa poistettua, mutta sen merkittäväksi vähentämiseksi olisi tärkeää, että ymmärrettäisiin, mitä virheitä on tehty ja miten nykyiset ongelmat ovat osittain seurausta näistä virheistä. Olisi tärkeää ymmärtää, että itsekkyytensä ja pahuutensa tähden ihmisen ei tule kuvitella, että omien viettiyllykkeidensä vapaa toteuttaminen olisi mitenkään ihmisoikeus. Olisi hyvä ymmärtää, miten perinteinen elinikäiseen keskinäiseen sitoutumiseen perustuva avioliitto on edelleen hyvä päämäärä, ja jos tämän arvostusta saadaan palautettua, ongelma vähenee selvästi. On selvää, että mies, jonka päämääränä on elinikäinen rakkaussuhde yhden naisen kanssa, on vähemmän altis hyväksikäyttämään naista, kuin sellainen mies, joka asettaa oman nautintonsa rakkauden ja sitoutumisen edelle.

Lisäksi lapsille tulee antaa kasvurauha. Jos nuoria opastetaan tai houkutellaan kovin aikaisin kokeilemaan kaikenlaista, he altistuvat hyväksikäytölle paljon helpommin kuin jos he saavat häiritsemättä tehdä valintansa, kun ymmärtävät olevansa siihen kypsiä. Kuten on kirjoitettu, älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta ennen kuin se itse haluaa. Yksi tärkeä näkökohta on myös, että erityisesti poikien tulisi ymmärtää, miten haitallista heille on täyttää sisimpänsä sellaisella videomateriaalilla, joka yllyttää toimimaan tavalla, joka on lain vastaista.

Valtuutettu Fatim Diarra · vastauspuheenvuoro Oli pakko ottaa repliikki sen takia, että ei meillä ole mitään todistetta siitä, että pelkästään tämmöinen kristilliseen avioliittoon…

Kiitos, puheenjohtaja.

Oli pakko ottaa repliikki sen takia, että ei meillä ole mitään todistetta siitä, että pelkästään tämmöinen kristilliseen avioliittoon johtava ihmisen kiinnostus olisi jotenkin pyhä ja hyvä ja ehkäisisi kaikkea väkivallan tekoa, että enpä lähtisi mitään tuollaista sanomaan. Myös jos me halutaan ihmisille aito rauha kasvaa sellaisiksi kuin he ovat, toteuttaa itseään ja elää onnellisena, silloin ei varmaan pitäisi paasata minkään uskonnon nimessä siitä, mikä on oikea tapa elää tässä maailmassa.

Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Nuorisovaltuutettu Naita Massamba puheenvuorossaan toi hienolla tavalla esille niitä keinoja, niitä toimintamalleja, joilla voimme puuttua…

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Nuorisovaltuutettu Naita Massamba puheenvuorossaan toi hienolla tavalla esille niitä keinoja, niitä toimintamalleja, joilla voimme puuttua seurusteluväkivaltaan, nuorten kesken olevaan väkivaltaan.

Nuoriso-ohjaajat, luottamus turvallisiin aikuisin on tärkeää, ja aivan kuten Naita Massamba puheenvuorossaan toi ilmi, on tärkeää, että esimerkiksi kouluissa on sellaisia turvallisia aikuisia, jotka eivät ole vain opettajia tai muuta koulun henkilökuntaa, vaan ovat helposti lähestyttäviä nuoriso-ohjaajia, nuorisotyöntekijöitä. Näitähän me olemme yhdessä lisänneet kouluihin merkittävästi.

On tärkeää, että meidän nuoriso-ohjaajat keskustelevat, tuovat omatoimisesti myös esille sitä, että mikä on oikein ja ennen muuta mikä on väärin, missä menee ne rajat, joista tässä on puhuttu, miten tunnistetaan, kenelle voi puhua, miten saa tukea siihen, jos kokee väkivaltaa. On tärkeää, että turvallisemman tilan periaatteista keskustellaan nuorten kanssa ja ne luodaan yhdessä nuorisotaloilla, kouluissa. Tähän meidän nuoriso-ohjaajat saavat koko ajan enemmän koulutusta.

Luottamus, uskallus, puuttuminen. Ne ovat asioita, joita me nuorisotyön kautta pyrimme tuomaan ja tukemaan nuorille. Ja kuten vastauksessa käy ilmi, kuten nuorisovaltuutettu Massamban puheenvuorossa käy ilmi, nämä ovat hyvin tärkeitä asioita, ihan ratkaisevia tämän asian osalta.

Sen sijaan se, että ajateltaisiin, että joku uskonnollinen vakaumus tai uskonnollinen suuntaus suojaisi väkivallalta, niin valitettavasti se on monesti juuri päinvastoin. Sen vuoksi minusta on tärkeää, että tässä salissa me mietimme niitä keinoja, joilla aidosti puututaan näihin asioihin ja sillä, millä lapset ja nuoret saavat aitoa tukea näissä kysymyksissä, keskusteluapua ja luottamuksen siihen, että asioihin puututaan.

Ledamoten Nora Grotenfelt Lämmin kiitos valtuutettu Tanille äärettömän tärkeästä aloitteesta. Nuorten keskuudessa on viime vuosina yleistynyt huolestuttava ilmiö,…

Tack, ordförande.

Lämmin kiitos valtuutettu Tanille äärettömän tärkeästä aloitteesta.

Nuorten keskuudessa on viime vuosina yleistynyt huolestuttava ilmiö, jossa seksin yhteydessä esiintyvä väkivalta, erityisesti kuristaminen, on normalisoitumassa. Nuorten ja ammattilaisten kokemukset osoittavat, että monet, erityisesti tytöt, joutuvat tilanteisiin, joihin he eivät ole valmistautuneita tai joihin he eivät ole antaneet suostumustaan. Ilmiötä vahvistavat sosiaalinen media ja pornografia, jossa väkivaltaiset käytännöt esitetään normaaleina. Samalla monilta nuorilta puuttuu riittävä tieto riskeistä eikä suostumusta aina kunnioiteta.

Ei ole olemassa turvallista tapaa kuristaa toista ihmistä. Hapenpuute voi johtaa tajuttomuuteen, vakaviin aivovammoihin tai pahimmillaan kuolemaan. Kyse on nuorten terveydestä, turvallisuudesta ja oikeuksista. Meidän on viestittävä selkeästi, riittävän laajasti, riittävän monitahoisesti ja riittävällä frekvenssillä, että seurusteluväkivalta on rikos ja hengenvaarallinen sellainen. Meidän on tuotava näkyvämmiksi kanavat, joiden kautta nuoret voivat saada apua ja tukea.

Valtuutettu Janne Rauramo Kiitokset myös valtuutettu Tanille erittäin tärkeästä aloitteesta ja nuorisoneuvoston edustaja Massamballe loistavasta puheenvuorosta. Olen…

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Kiitokset myös valtuutettu Tanille erittäin tärkeästä aloitteesta ja nuorisoneuvoston edustaja Massamballe loistavasta puheenvuorosta. Olen käynyt asiasta paljon keskusteluja ja joutunut pettymyksekseni huomaamaan, kuinka paljon tytöt ja naiset joutuvat seurustelu- ja lähisuhdeväkivaltaa kokemaan. Varsinkin teini-iässä olevilla lapsilla ja nuorilla voi olla todella korkea kynnys kertoa kokemuksistaan ja häpeän pelko on todellinen. Onneksi Helsinki satsaa liikkuvaan nuorisotyöhön, mutta sen lisäksi tällaisen toimenpideohjelman pitäisi olla vähimmäistoimenpide asiaan puuttumiseksi.

Valtuutettu Alviina Alametsä Kiitos valtuutettu Iida Tanille erittäin tärkeästä aloitteesta ja kiitos, puheenjohtaja. On hyvä, että tämä aloite on myös otettu vakavasti…

Kiitos valtuutettu Iida Tanille erittäin tärkeästä aloitteesta ja kiitos, puheenjohtaja.

On hyvä, että tämä aloite on myös otettu vakavasti tässä vastauksessa, mutta lisääkin toimenpiteitä tarvitaan.

Nuorisovaltuutettu Massamba nosti esiin, että nuorten olisi hyvä saada keskustella väkivaltakokemuksista suoraan nuorisotyöntekijöiden kanssa. Tämä on tärkeä huomio. Myös koulukuraattorien ja psykologien osaamista tästä aiheesta tulee lisätä, mutta iso ongelma on myös heidän saatavuutensa. Edelleen kouluissa on liian vähän tätä henkilökuntaa näiden nuorten määrään nähden.

Siihen nähden, että esimerkiksi trad wife -ilmiö, erilaiset alistamisilmiöt, erilaiset huolestuttavat asenteet etenkin nuoria naisia kohtaan on noussut somessa, mielestäni tähän pitää laittaa paljon nykyistä enemmän huomiota. Meidän vastuulla on kasvattaa ihmisiä, jotka osaavat huomioida toiset ja eivät turvaudu väkivaltaan missään olosuhteissa. Meidän vastuulla on myös taata nuorille Helsingissä ja Suomessa, sellainen kasvuympäristö, missä tällaista ei tapahdu.

Valtuutettu Nita Austero Tämä Tanin aloite on erittäin tärkeä ja ajankohtainen. Kiitos siis siitä. Täällä on myös pidetty monia hienoja puheenvuoroja aiheeseen…

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.

Tämä Tanin aloite on erittäin tärkeä ja ajankohtainen. Kiitos siis siitä. Täällä on myös pidetty monia hienoja puheenvuoroja aiheeseen liittyen, ja voin kyllä sydämellä yhtyä niihin jokaiseen.

Tässä aloitevastauksessa tunnistetaan tärkeästi nuorten seurusteluväkivalta ja sen ehkäisy osana kaupungin lähisuhdeväkivallan työtä. Mä haluaisin kuitenkin nostaa erityisesti esiin vielä henkisen väkivallan ulottuvuuden. Nuorten suhteissa väkivalta on usein just kontrollia, painostamista, mustasukkaisuutta ja eristämistä, kuten täällä on puheenvuoroissa tuotu esiin. Eli asioita, joita voi olla vaikea tunnistaa väkivallaksi.

Siksi mä olen tehnyt tähän ponnen, jossa esitän, että valtuusto edellyttää selvittävän mahdollisuuksia vahvistaa seurusteluväkivallan ehkäisyä kiinnittämällä nykyistä enemmän huomiota henkisen väkivallan tunnistamiseen sekä tuomalla nuorisotyöntekijöitä nykyistä enemmän kouluihin keskustelemaan nuorten kanssa terveistä ihmissuhteista ja rajoista.

Valtuutettu Sandra Hagman Ihan ensinnäkin kiitos Iida Tanille tästä aloitteesta, mutta ennen kaikkea tästä puheenvuorosta, joka oli varmaan tämän valtuustokauden…

Kiitos, puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.

Ihan ensinnäkin kiitos Iida Tanille tästä aloitteesta, mutta ennen kaikkea tästä puheenvuorosta, joka oli varmaan tämän valtuustokauden vaikuttavin puheenvuoro ja tosi tärkeä. Toivottavasti jaksat jatkaa tämän itsellesi ja meille kaikille naisille tärkeän aiheen ääressä jatkossakin.

Mä olen tehnyt tämän keskustelun innoittamana ja kaiken tämän tutkimustiedon innoittamana ponnen, jotta me voitaisiin tässä kaupungissa oikeasti aktiivisesti puuttua tähän ilmiöön, jota täälläkin on monessa puheenvuorossa käsitelty, eli tähän manosfääri-ideologiaan, joka on tyttö- ja naisvihamielistä, jossa normalisoidaan ja innostetaan naisten alistamiseen, väkivaltaan ja oikeuksien rajoittamiseen systemaattisesti.

Tämä on ihan suoraa seurausta sosiaalisen median näistä tietyistä mieshahmoista, Andrew Tateista ja muista, ja kuinka tätä tietoisesti ruokitaan meidän nuorille pojille. Se alkaa näkymään myös nyt kaikissa heidän arvoissaan, vaikka että kolmannes nuorista pojista ajattelee, että vaimon pitää aina totella miestään tai että tämä kuristusväkivalta seksin yhteydessä on muuttunut yhtäkkiä yleiseksi. Meillä on tällaisia ilmiöitä, joihin meidän pitäisi poliittisesti tosi nopeasti puuttua.

Ponsi on siihen ehkä aika kevyt keino, mutta olen tehnyt kuitenkin ponnen, että monitoimijaisesti niin nuorisotoimessa, sosiaalihuollossa kuin ennen kaikkea koulussa etsittäisiin niitä keinoja, joilla tämä selkeästi ulkoa ja somesta päin johdettu vaarallinen asennemuutos meidän poikien elämässä saataisiin katkaistua.

Itse asiassa nyt on huomattu, että vaikka nykykaksikymppiset nuoret on aika lavealla ja yhdenvertaisella ja tasa-arvoisella mielellä varustettuja. Jatkettaisiin sillä linjalla mieluummin.

Valtuutettu Veronika Honkasalo Mäkin haluan kiittää tästä tärkeästä aloitteesta ja myös kiittää erittäin paljon nuorisoneuvoston jäsenen Massamban puheenvuoroa. Se oli…

Arvoisa puheenjohtaja.

Mäkin haluan kiittää tästä tärkeästä aloitteesta ja myös kiittää erittäin paljon nuorisoneuvoston jäsenen Massamban puheenvuoroa. Se oli todella hieno ja toi esille myös koskettavalla tavalla tämän seurusteluväkivallan moniulotteisuuden. Nimenomaan tämä henkinen väkivalta siinä tärkeänä elementtinä, joka sekoittuu pakottavaan kontrolliin ja myös taloudelliseen väkivaltaan.

Itse ajattelen niin, että suostumuspohjainen seksuaalikasvatus on tässä myös todella tärkeässä asemassa ja se, että sitä tehdään myös ikäsensitiivisesti. Itse aikoinaan tutkin näitä terveystiedon oppikirjoja just seksuaalikasvatuksen osalta ja oli yllättävää, kuinka vähän niissä käsitellään ylipäätään lähisuhdeväkivaltaa myös yhteiskunnallisena ilmiönä. Aivan niin kuin valtuutettu Hagman myös täällä sanoi, niin nyt meillä on suuri yhteiskunnallinen huoli nuorista pojista ja siitä, että meillä tämmöiset äärioikeistolaiset voimat myös hyödyntää nuorten miesten epävarmuutta sillä, että tarjotaan tämmöisiä todella epäterveitä maskuliinisia malleja, joissa sitten misogynia ja väkivalta on keskiössä. Ajattelisin niin, että siksi on todella tärkeää, että tämä suostumuspohjainen seksuaalikasvatus myös ottaa nuoret pojat ihan tavallaan erityiseksi kohteeksi. Usein se on hedelmällistä niin, että sitä seksuaalikasvatusta eriytetään sukupuolen mukaan ja huomioidaan vähemmistöt ja sitten myös tietenkin yhteisopetusta myös.

Erittäin tärkeä aloite ja erittäin hieno puheenvuoro nuorisoneuvoston jäseneltä. Kiitos siitä.

Valtuutettu Silja Paavola Tämä oli todella hieno puheenvuoro Tanilta plus myös nuorisojärjestöiltä konkreettisesti ottaa kantaa, että väkivaltaa on monenlaista. Mä…

Kiitos, hyvä puheenjohtaja ja valtuutetut.

Tämä oli todella hieno puheenvuoro Tanilta plus myös nuorisojärjestöiltä konkreettisesti ottaa kantaa, että väkivaltaa on monenlaista.

Mä pidän oikein todella hyvänä sitä, miten syvällisesti kasvatus- ja koulutuslautakunta on tähän ottanut kantaa. Pidän tässä yhtä lausetta, joka kokoaa tämän kaiken: ”Lautakunta pitää tärkeänä, että kaikilla toisen asteen opiskelijoilla on yhtäläiset mahdollisuudet oppia sekä omista että toisen rajoista lähisuhteissa.” Tämä koskee kaikkia siis. Tässä mä olisin ajatellut tämän myös, että Nita Austeron ponsi, jossa hän nostaa tätä monimuotoisuutta, niin kannatan sitä oikein sydämestäni.

Meillä on todella iso ongelma siinä, että meillä kuvitellaan, että tämä olisi jotenkin vain joidenkin ongelma. Tämä laajenee koko ajan, ja tästä tulee yhteiskunnalle vaikeampaa. Siksi tässä on todella tärkeää, että siinä on olemassa niitä aikuisia, jotka ovat opettajia, mutta myös ehdottomasti nuorisotyöntekijöitä, jotka pystyvät vastaamaan siihen toisella lailla. Erittäin paljon kiitos tästä puheenvuorosta, joka tuli tähän näin. Tämä oli todella hyvä.

Valtuutettu Maaret Castrén 47 vuotta päivystyksissä ja ambulansseissa, niin mä olen todella nähnyt, mitä tapahtuu, kun näihin asioihin ei puututa tarpeeksi ajoissa.…

Kiitos valtuutettu Tanille ja monelle puhujalle täällä salissa.

47 vuotta päivystyksissä ja ambulansseissa, niin mä olen todella nähnyt, mitä tapahtuu, kun näihin asioihin ei puututa tarpeeksi ajoissa.

Täällä on puhuttu todella hyvistä asioista. Mä olisin vielä lisännyt siihen sen, että se, että ammatti-ihmiset tunnistaa ja puuttuu ja tekee ympäristön sellaiseksi, että luottamusta syntyy, niin mun mielestä me ollaan oikeastaan kaikki aikuiset... Meillä on mahdollisuus tehdä se. Tunnistaa, kun epäillään jotain, ottaa puheeksi, näyttää, että me ollaan olemassa ja kuunnellaan, jos on tarve. Kaikki, joilla on lapsia, lapsenlapsia, kummilapsia ja muuta, niin osallistua siihen kasvatukseen, josta täällä on jo puhuttu. Ja myös olla unohtamatta niitä poikia, että ne on sekä uhri että se, joka tekee pahaa. On todella tärkeää, että heitä autetaan.

Nämä asiat on onneksi eduskunnassa ja Pohjoismaiden neuvostossakin ollut paljon nyt esillä, muun muassa tämä pakottava kontrolli. Vaikka me selkeästi nähdään ja tiedetään, milloin fyysistä väkivaltaa käytetään, niin se, että me aikuiset tunnistettaisiin pakottava kontrolli koko yhteiskunnassa silloin, kun sitä näkyy, on edelleen sellainen asia, jossa on todella paljon toivomisen varaa. Se vaatii rohkeutta puuttua, ja mä toivon, että joka ikinen meistä saa sen rohkeuden.

Valtuutettu Alma Tuuva Kiitän myös tästä hienosta aloitteesta. Mielestäni on tärkeää, että nuorten kokemasta seurusteluväkivallasta puhutaan myös erillisenä…

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitän myös tästä hienosta aloitteesta.

Mielestäni on tärkeää, että nuorten kokemasta seurusteluväkivallasta puhutaan myös erillisenä ilmiönä, vaikka se liittyykin moniin samoihin asioihin kuin aikuisten kokema parisuhdeväkivalta. Haluankin sen takia kannattaa valtuutettu Hagmanin tekemää toivomuspontta liittyen manosfääri-ideologian vaikutuksen leviämiseen.

Asiakirjan teksti

Käsittely

Toivomusponnet Valtuutettu Nita Austero ehdotti valtuutettu Sija Paavolan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuudet vahvistaa nuorten seurusteluväkivallan ehkäisyä kiinnittämällä nykyistä enemmän huomiota henkisen väkivallan, kontrollin ja painostamisen tunnistamiseen sekä tuomalla nuorisotyöntekijöitä nykyistä enemmän kouluihin ja oppilaitoksiin keskustelemaan nuorten kanssa terveistä ihmissuhteista, rajoista ja väkivallattomasta vuorovaikutuksesta. Valtuutettu Sandra Hagman ehdotti valtuutettu Alma Tuuvan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuuksia estää monitoimijaisesti nuorisopalveluissa, kouluissa ja sosiaalihuollossa sosiaalisen median kautta tyttöihin ja naisiin alistavasti, seksistisesti ja väkivaltaisesti suhtautuvan manosfääri-ideologian vaikutusten leviämistä helsinkiläisten lasten ja nuorten keskuudessa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin kaupunginhallituksen ehdotuksen. Äänestysjärjestys Toivomusponsien hyväksymisestä äänestettiin erikseen. 17 äänestys Valtuutettu Nita Austeron ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Nita Austeron ehdottama toivomusponsi. EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 84 Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Amanda Alvesalo, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Riina Bhatia, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castren, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Sandra Hagman, Jussi Halla-Aho, Tiina Halttunen, Atte Harjanne, Ahmad Hassan, Eveliina Heinäluoma, Sari Helin, Hanna-Leena Hietanen, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Natalia Kallio, Arja Karhuvaara, Jenny Kasongo, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Eija-Riitta Korhola-Dunderfelt, Minja Koskela, Tuuli Kousa, Miapetra Kumpula-Natri, Johanna Laisaari, Minna Lindgren, Pirjo Lonka, Teija Makkonen, Mika Merano, Otto Meri, Ville Merinen, Silvia Modig, Seija Muurinen, Björn Månsson, Riku Nieminen, Matti Niiranen, Johanna Nuorteva, Silja Paavola, Matias Pajula, Amanda Pasanen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Suvi Pulkkinen, Abdifatah Qaaje, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Janne Rauramo, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Krishna Regmi, Sari Sarkomaa, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Petri Suhonen, Nina Suomalainen, Minni Takala, Iida Tani, Niilo Toivonen, Erkki Tuomioja, Alma Tuuva, Maarit Vierunen, Antti Vuorela, Mikael Vuorinen, Pinja Vuorinen Tyhjä: 1 Ilkka Taipale Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Nita Austeron ehdottaman toivomusponnen. 18 äänestys Valtuutettu Sandra Hagmanin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Sandra Hagmanin ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 80 Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Amanda Alvesalo, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Riina Bhatia, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castren, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Sandra Hagman, Tiina Halttunen, Atte Harjanne, Ahmad Hassan, Eveliina Heinäluoma, Sari Helin, Hanna-Leena Hietanen, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Natalia Kallio, Arja Karhuvaara, Jenny Kasongo, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Eija-Riitta Korhola-Dunderfelt, Minja Koskela, Tuuli Kousa, Miapetra Kumpula-Natri, Johanna Laisaari, Minna Lindgren, Pirjo Lonka, Otto Meri, Ville Merinen, Silvia Modig, Seija Muurinen, Björn Månsson, Riku Nieminen, Matti Niiranen, Johanna Nuorteva, Silja Paavola, Matias Pajula, Amanda Pasanen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Suvi Pulkkinen, Abdifatah Qaaje, Marcus Rantala, Janne Rauramo, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Krishna Regmi, Sari Sarkomaa, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Petri Suhonen, Nina Suomalainen, Minni Takala, Iida Tani, Niilo Toivonen, Erkki Tuomioja, Alma Tuuva, Maarit Vierunen, Antti Vuorela, Mikael Vuorinen, Pinja Vuorinen Tyhjä: 5 Jussi Halla-Aho, Teija Makkonen, Mika Merano, Mika Raatikainen, Ilkka Taipale Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Sandra Hagmanin ehdottama. toivomusponnen.

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Iida Tani ja 26 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinki kehittää kattavan toimenpideohjelman nuorten keskuudessa tapahtuvan seurusteluväkivallan kitkemiseksi ja ehkäisemiseksi. Aloite on liitteenä 1. Helsingin kaupungilla on vuodesta 2011 alkaen ollut kaupunkiyhteiset rakenteet lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn. Kaupungin monialainen lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmä on juuri aloittanut uuden toimikautensa vuosille 2026–2029 (kansliapäällikön päätös 7.1.2026, § 1). Työryhmän ensimmäisenä tehtävänä on laatia toimintasuunnitelma lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi toimintakaudelleen. Seurusteluväkivalta on mahdollista sisällyttää osaksi lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelmaa. Kun seurusteluväkivallan ehkäisy sisällytetään lähisuhdeväkivallan ehkäisyn laajempaan toimintasuunnitelmaan, pystytään hyödyntämään lähisuhdeväkivallan ehkäisytyön vakiintuneita kaupunkiyhteisiä rakenteita ja resursseja. Seurusteluväkivallan ehkäisyn toimenpiteet sisällytetään valmisteilla olevaan lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelmaan vuosille 2026–2029 erillisen toimenpideohjelman sijaan. Näin vältetään päällekkäisyydet ja varmistetaan toimenpiteiden johdonmukaisuus. Ilmiötä koskevissa toimenpiteissä on syytä huomioida ammattilaisten osaamisen kehittäminen, nuorten ajantasainen ja luotettava tiedonsaanti sekä tunnistamisen ja puheeksiottamisen toimintamallien kehittäminen ja jalkauttaminen laajasti eri nuorten palveluihin. Seurusteluväkivalta huomioidaan Lapsiystävällinen kunta- kehittämistyössä toimintakaudella 2025–2028. Helsinki on hyväksynyt Lapsiystävällisen kunta- toimintasuunnitelman vuosille 2025–2028, jonka yhtenä tavoitteena on parantaa henkilöstön taitoja tunnistaa lapsiin kohdistuvia väkivaltatilanteita ja ottaa väkivalta systemaattisesti puheeksi lasten ja nuorten kanssa. Toimintakauden aikana seurusteluväkivallan osalta seurataan, että ensi- ja turvakotien liiton Seurustelun Turva10 – puheeksioton väline ja nuorille suunnattu työpajamalli (13–19-vuotiaat nuoret) on otettu käyttöön toisen asteen opiskeluhuollon kuraattoreiden osalta. Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että toimialalla tulee arvioida työkalujen käytön laajentamista myös koskemaan perusopetusta. Lapsi ja nuori tarvitsee suunnitelmallista sekä näyttöön perustuvaa seksuaali- ja turvataitokasvatusta sekä tietoa turvallisista seurustelusuhteista. Aloitteesta on saatu lausunnot kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta, kasvatus- ja koulutuslautakunnalta ja sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalta sekä nuorisoneuvostolta. Lautakuntien lausunnot ovat päätöshistoriassa ja nuorisoneuvoston lausunto liitteenä 2. Kulttuuri ja vapaa-aikalautakunta ehdottaa, että erillisen toimenpideohjelman sijaan sisällytetään seurusteluväkivallan ehkäisyn toimenpiteet valmisteilla olevaan lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelmaan vuosille 2026–2029. Näin vältetään päällekkäisyydet ja varmistetaan toimenpiteiden johdonmukaisuus. Ilmiötä koskevissa toimenpiteissä on syytä huomioida ammattilaisten osaamisen kehittäminen, nuorten ajantasainen ja luotettava tiedonsaanti sekä tunnistamisen ja puheeksiottamisen toimintamallien kehittäminen ja jalkauttaminen laajasti eri nuorten palveluihin. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kannattaa aloitteessa esitettyä panostamista sukupuolisensitiiviseen seksuaalikasvatukseen, tunne- ja turvataitokasvatukseen, ihmisoikeuskasvatukseen sekä väkivaltaa normalisoivan asenneilmapiirin ehkäisyyn kaupungin palveluissa. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta ei kuitenkaan kannata erillisen seurusteluväkivaltaan kohdistuvan toimenpideohjelman laatimista, vaan seurusteluväkivallan ehkäisyn huomioimista osana nyt valmisteilla olevaa kaupunkitasoista lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelmaa ja kokonaisuutta. Samalla tulee myös lisätä koulutusta, viestintää ja monialaista työskentelyä olemassa olevissa rakenteissa. Myös kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että seurusteluväkivalta tullaan huomioimaan kaupunkiyhteisessä työssä, kuten Helsingin kaupungin lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelmassa vuosille 2026–2029 sekä Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelmassa vuosille 2025–2028. Kasvatus- ja koulutuslautakunta toivoo kiinnitettävän erityistä huomiota tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä seksuaalioikeuksien käsittelyyn ammatillisessa koulutuksessa, jossa nämä teemat ovat vähemmän edustettuina pakollisissa opinnoissa kuin esimerkiksi lukiokoulutuksen puolella. Lautakunta pitää tärkeänä, että kaikilla toisen asteen opiskelijoilla on yhtäläiset mahdollisuudet oppia sekä omista että toisten rajoista lähisuhteissa. Kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa nuorten oikeutta elää ilman väkivaltaa, mukaan lukien nuorten välisissä seurustelusuhteissa. Varhain aloitettu seksuaali- ja turvataitokasvatus lisäävät lapsen hyvinvointia ja suojaavat lasta seksuaaliväkivallalta. Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että ennaltaehkäisevän työn tulee olla osa päiväkotien, koulujen ja toisen asteen oppilaitosten päivittäistä toimintaa erillisen toimenpideohjelman sijaan. Varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa ja ammatillisissa opinnoissa seksuaalikasvatus ja -oikeudet ovat osa opetussuunnitelmia. Kasvatus- ja koulutuslautakunta näkee opiskeluhuollon tärkeänä keinona tukea nuoria ja ennaltaehkäistä ongelmia. Seurustelun puheeksi ottamisen ja seksuaalikasvatuksen tulee olla osa yhteisöllisen ja yksilökohtainen opiskeluhuollon toimintaa. Lautakunta edellyttää, että ammattilaisilla on tarvittava osaaminen puheeksiotossa ja seksuaalikasvatuksessa. Nuorisoneuvoston lausunnossa niin ikään painotetaan ammattilaisten koulutusta, pitkäjänteistä työtä ja haitallisten asenteiden sekä väkivaltaa ihannoivien ajattelutapojen ehkäisemistä. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvia toimenpiteitä koskevat aloitteet jäävät kaupunginhallituksen vastattavaksi. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 244

HEL 2025-017890 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Esittelijä vs. kansliapäällikkö Pia Ojavuo

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 03.03.2026 § 86

HEL 2025-017890 T 00 00 03 Lausunto Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle liitteenä olevasta Iida Tanin ja 26 muun allekirjoittaneen valtuustoaloitteesta toimenpideohjelmasta nuorten kokeman seurusteluväkivallan ehkäisemiseksi: Aloitteessa esitetään, että Helsinki kehittää kattavan toimenpideohjelman nuorten keskuudessa tapahtuvan seurusteluväkivallan kitkemiseksi ja ehkäisemiseksi. Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että nuorilla on oikeus elää ilman väkivaltaa, ja tämä koskee myös heidän välisiä seurustelusuhteita. Mahdollisimman varhain aloitettu seksuaali- ja turvataitokasvatus lisäävät lapsen hyvinvointia, tietoa, taitoja toimia sekä suojaavat lasta ja nuorta seksuaaliväkivallalta. Seksuaalikasvatus lisää lapsen ja nuoren taitoa toimia itseään ja muita suojaten eri tilanteissa ja ihmissuhteissa. Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että ennaltaehkäisevä työ on vaikuttavinta silloin, kun se tehdään osana päiväkotien, koulujen ja toisen asteen oppilaitosten arjen toimintaa erillisen toimenpideohjelman sijaan. Tämä tarkoittaa, että kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla toteutetaan suunnitelmallista ja näyttöön perustuvaa varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelman mukaista ihmisoikeus-, tunne-, turvataito- ja seksuaalikasvatusta seurusteluväkivallan ehkäisemiseksi. Tämä lisäksi ikätasoinen seksuaalikasvatus ja seurustelun puheeksiottaminen tulee olla osana eri koulutusasteiden yhteisöllisen ja yksilökohtaisen opiskeluhuollon toimintaa. Lasten ja nuorten kanssa tulee käsitellä, mitä tarkoittaa seurustelu ja seksuaalioikeudet sekä niihin liittyvät velvollisuudet. Valtakunnallisesti on tunnistettu, että lasten ja nuorten parissa työskentelevien tietotaso seksuaalikasvatuksen teemoista on osittain puutteellista ja se on monesti riippuvainen ammattilaisen omasta kiinnostuksesta lisäkouluttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta edellyttää, että kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla varmistetaan kasvatus- ja opetus- sekä opiskeluhuollon henkilöstön osaaminen täydennyskoulutuksella. Myös puheeksi otolla on tärkeä rooli seksuaali- ja seurusteluväkivallan tunnistamisessa, joten kaikki tarvittavat työkalut tulee olla ammattilaisten tiedossa ja niitä sovelletaan arkityössä johdonmukaisesti. Seksuaalikasvatus ja turvataidot opettajien työssä eri toimintaympäristöissä Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa, että opettajat ovat keskeisessä asemassa lasten ja nuorten seksuaalikasvatuksessa. Helsingin esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelmissa on kirjauksia tunne- ja turvataidoista ja osin myös seksuaalikasvatuksesta. Helsingin varhaiskasvatussuunnitelman paikallisen tarkennuksen mukaan lapsen kehoitsetuntoa tuetaan hyväksyvän ja turvallisen suhtautumisen kautta siten, että lapsi voi kokea oman kehonsa arvokkaaksi. Lisäksi lapsi oppii kunnioittamaan sekä oman että toisen kehon yksityisyyttä. Jokaisessa lapsiryhmässä on käytössä yhteisesti sovitut menetelmät kaveri­ ja tunnetaitojen edistämiseen. Helsingin perusopetusopetuksen opetussuunnitelmassa on seksuaalikasvatukseen ja turvataitoihin liittyviä opetussisältöjä. Teemat koskevat koulun toimintakulttuuria, laaja-alaisia osaamisalueita ja ympäristöopin ja terveystiedon oppiaineita. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo on yksi perusopetuksen toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavista periaatteista. Laaja-alaisissa osaamiskokonaisuuksissa painottuvat muun muassa sosiaalisten ja itsensä ilmaisemisen kehittyminen sekä itsestä ja toisista huolehtiminen, oman elämän ja arjen kannalta tärkeiden taitojen harjoitteleminen sekä sosiaalisten taitojen kehittäminen. Ympäristöopin opetuksessa vuosiluokilla 1–2 korostuu esimerkiksi oppilaan oman ikäkauden mukainen kasvu ja kehitys sekä tunnetaitojen harjoittelu ja mielen hyvinvoinnin edistäminen sekä turvataitojen harjoittelu, kuten avun pyytäminen. Vuosiluokilla 3–6 ympäristöopissa käsitellään ikäkauden mukaisesti seksuaalista kehitystä ja ihmisen lisääntymistä ja harjoitellaan tunnistamaan myös oman kehon ja mielen viestejä. Terveystiedossa vuosiluokilla 7–9 opetussisällöissä painottuvat identiteetin, minäkuvan ja itsetuntemuksen rakentuminen, seksuaalinen kehittyminen, itsensä arvostaminen sekä turva-, tunne- ja vuorovaikutustaidot. Opetussisällöissä perehdytään lisäksi seksuaalisuuteen, seksuaaliterveyden eri osa-alueisiin ja seksuaalisen kehityksen monimuotoisuuteen. Tunne- ja vuorovaikutustaidot edistävät lapsen ja nuoren kokonaisvaltaista seksuaaliterveyttä ja hyvinvointia, opettaen kunnioittamaan itseä ja toisia, tunnistamaan rajoja, ilmaisemaan tarpeita ja toimimaan turvallisesti ihmissuhteissa ilman pakottamista, syrjintää tai väkivaltaa. Helsingin perusopetuksen opetussuunnitelman paikallinen tarkennus ohjaa kouluja tunne- ja vuorovaikutustaitojen systemaattiseen harjoittelemiseen. Harjoittelun systemaattisuuden varmistamiseksi koulut ovat laatineet vuosikellon, joka perustuu näyttöön perustuvien tunne- ja vuorovaikutustaito-ohjelmien teemoihin ja sisältöihin. Ohjelmat huomioivat oppilaiden hyvinvoinnin kokonaisvaltaisesti, näin ollen ohjelmat sisältävät myös turvataitoihin, omaan kehoon ja seksuaalisuuteen liittyvät teemat. Lukiokoulutuksessa seksuaalisuus, seksuaaliterveys ja seksuaalioikeudet tulevat kaikille lukio-opiskelijoille pakollisena terveystiedon opinnoissa. Sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta opiskellaan myös elämänkatsomustiedon pakollisissa opinnoissa. Sukupuolta ja seksuaali­identiteettiä sekä sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta on mahdollista opiskella myös psykologian valinnaisissa opinnoissa. Lukion opetussuunnitelma yleisten tavoitteiden mukaan lukio-opetus lujittaa opiskelijan identiteettiä ja ohjaa oman ainutlaatuisuuden ymmärtämiseen ja arvostamiseen. Sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden ymmärtäminen luo edellytyksiä sukupuolitietoiselle opetukselle. Ammatillisissa opinnoissa seksuaalikasvatus on huomioitu yhteisissä tutkinnon osissa. Siitä on kirjattu työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen -tutkinnon osan osa-alueeseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta toivoo kiinnitettävän erityistä huomiota tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä seksuaalioikeuksien käsittelyyn ammatillisessa koulutuksessa, jossa nämä teemat ovat vähemmän edustettuina pakollisissa opinnoissa kuin esimerkiksi lukiokoulutuksen puolella. Lautakunta pitää tärkeänä, että kaikilla toisen asteen opiskelijoilla on yhtäläiset mahdollisuudet oppia sekä omista että toisten rajoista lähisuhteissa. Opiskeluhuolto osana esiopetuksen, koulujen ja oppilaitosten toimintaa Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että opiskeluhuollon toiminta on yksi vaikuttava keino tukea lapsia, nuoria ja perheitä ja ennaltaehkäistä ongelmia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että seurusteluväkivaltaa ehkäistään yhteisöllisen opiskeluhuollon ja yksilökohtaisen opiskeluhuollon keinoin. Yhteisöllinen opiskeluhuolto on ensisijaista ja ennaltaehkäisevää hyvinvointityötä, joka kuuluu kaikille oppimisyhteisöissä työskenteleville. Työtä voidaan tarpeen mukaan tehdä yhteistyössä oppimisyhteisöjen ulkopuolisten toimijoiden, kuten nuorisotyön ja kolmannen sektorin kanssa. Yksilökohtaiset opiskeluhuollon palvelut, kuten opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelut, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palvelut ovat matalan kynnyksen tukipalveluita, jotka tarjoavat oppijoille varhaisen tuen lähellä nuoria, osana oppimisyhteisöjen arkea. Esimerkiksi opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalveluista väkivaltaa kokeva nuori saa tietoa ja apua viimeistään seitsemän vuorokauden kuluessa ensimmäisestä yhteydenotosta ja kiireellisissä tapauksissa heti samana tai seuraavana päivänä. Tämän lisäksi opiskeluhuollon palveluihin hakeutumista on helpotettu uudella sähköisellä Apunappi-palvelulla, jolla lapset ja nuoret saavat helposti yhteyden oman koulun tai oppilaitoksen kuraattoriin, psykologiin ja terveydenhoitajaan sekä nuorille tarkoitettuihin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeänä, että opiskeluhuollon palveluissa ammattilaiset ottavat seurustelun ja siihen liittyvät turvallisuuden ja turvattomuuden kokemukset puheeksi nuoren kanssa. Opiskeluhuoltopalveluiden ammattilaiset työskentelevät osana oppimisyhteisöjä ja tekevät tiivistä yhteistyötä opetushenkilöstön ja muun henkilöstön kanssa. On tärkeää, että opiskeluhuollon ammattilaisten osaaminen varmistetaan seksuaalikasvatuksen teemoissa ja puheeksi ottamisessa. Näin oppimisyhteisöt voivat myös hyödyntää monialaista osaamista lasten ja nuorten seksuaalikasvatuksessa. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala mukana kaupunkiyhteisessä lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmässä Kasvatus- ja koulutuslautakunta muistuttaa, että Helsingin kaupungilla toimii monialainen lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmä. Työryhmän uusi toimikausi vuosille 2026–2029 on käynnistynyt, ja sen tehtävänä on laatia toimintasuunnitelma lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi. Ryhmässä on edustus kaikilta toimialoilta. Ryhmä koordinoi kaupunkitasoisesti lähisuhdeväkivallan ehkäisytyötä ja esimerkiksi huolehtii ammattilaisten koulutuksista ja kaupunkilaisille suunnatuista viestintäkampanjoista. Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää tärkeänä, että nuorten seurusteluväkivalta huomioidaan tulevassa toimintasuunnitelmassa. Seurusteluväkivalta huomioidaan Lapsiystävällinen kunta- kehittämistyössä toimintakaudella 2025–2028 Helsinki on hyväksynyt Lapsiystävällisen kunta- toimintasuunnitelman vuosille 2025–2028, jonka yhtenä tavoitteena on parantaa henkilöstön taitoja tunnistaa lapsiin kohdistuvia väkivaltatilanteita ja ottaa väkivalta systemaattisesti puheeksi lasten ja nuorten kanssa. Toimintakauden aikana seurusteluväkivallan osalta seurataan, että ensi- ja turvakotien liiton Seurustelun Turva10 – puheeksioton väline ja nuorille suunnattu työpajamalli (13–19-vuotiaat nuoret) on otettu käyttöön toisen asteen opiskeluhuollon kuraattoreiden osalta. Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että toimialalla tulee arvioida työkalujen käytön laajentamista myös koskemaan perusopetusta. Lapsi ja nuori tarvitsee suunnitelmallista sekä näyttöön perustuvaa seksuaali- ja turvataitokasvatusta sekä tietoa turvallisista seurustelusuhteista. Yhteenveto Kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa nuorten oikeutta elää ilman väkivaltaa, mukaan lukien nuorten välisissä seurustelusuhteissa. Varhain aloitettu seksuaali- ja turvataitokasvatus lisäävät lapsen hyvinvointia ja suojaavat lasta seksuaaliväkivallalta. Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että ennaltaehkäisevän työn tulee olla osa päiväkotien, koulujen ja toisen asteen oppilaitosten päivittäistä toimintaa erillisen toimenpideohjelman sijaan. Varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa ja ammatillisissa opinnoissa seksuaalikasvatus ja -oikeudet ovat osa opetussuunnitelmia. Kasvatus- ja koulutuslautakunta näkee opiskeluhuollon tärkeänä keinona tukea nuoria ja ennaltaehkäistä ongelmia. Seurustelun puheeksi ottaminen ja seksuaalikasvatus tulee olla osa yhteisöllisen ja yksilökohtainen opiskeluhuollon toimintaa. Lautakunta edellyttää, että ammattilaisilla on tarvittava osaaminen puheeksiotossa ja seksuaalikasvatuksessa. Lisäksi seurusteluväkivalta tullaan huomioimaan kaupunkiyhteisessä työssä, kuten Helsingin kaupungin lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelmassa vuosille 2026–2029 sekä Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelmassa vuosille 2025–2028. Käsittely Vastaehdotus: Minna Lindgren: Kappaleen 9 jälkeen: Kasvatus- ja koulutuslautakunta toivoo kiinnitettävän erityistä huomiota tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä seksuaalioikeuksien käsittelyyn ammatillisessa koulutuksessa, jossa nämä teemat ovat vähemmän edustettuina pakollisissa opinnoissa kuin esimerkiksi lukiokoulutuksen puolella. Lautakunta pitää tärkeänä, että kaikilla toisen asteen opiskelijoilla on yhtäläiset mahdollisuudet oppia sekä omista että toisten rajoista lähisuhteissa. Kannattaja: Sami Muttilainen Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi yksimielisesti Minna Lindgrenin vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. 10.02.2026 Pöydälle Esittelijä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta 10.02.2026 § 40

HEL 2025-017890 T 00 00 03 Lausunto Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle valtuutettu Iida Tanin ja 26 muun valtuutetun toimenpideohjelmaa nuorten kokeman seurusteluväkivallan ehkäisemiseksi koskevasta valtuustoaloitteesta seuraavan lausunnon: Lausunnosta yleisesti ”Valtuustoaloitteessa esitetään, että Helsinki kehittää kattavan toimenpideohjelman nuorten keskuudessa tapahtuvan seurusteluväkivallan kitkemiseksi ja ehkäisemiseksi. Seurusteluväkivalta on yksi lähisuhdeväkivallan muodoista ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala on sitoutunut lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimintaa ohjaa muun muassa Suomen ratifioima YK:n lapsen oikeuksien sopimus, mikä edellyttää lapsen edun arvioimista, tukitoimien tarjoamista ja haavoittuvassa asemassa olevien lapsien ja nuorten suojelemista väkivallalta. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kannattaa aloitteessa esitettyä panostamista sukupuolisensitiiviseen seksuaalikasvatukseen, tunne- ja turvataitokasvatukseen, ihmisoikeuskasvatukseen sekä väkivaltaa normalisoivan asenneilmapiirin ehkäisyyn kaupungin palveluissa. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta ei kuitenkaan kannata erillisen seurusteluväkivaltaan kohdistuvan toimenpideohjelman laatimista, vaan seurusteluväkivallan ehkäisyn huomioimista osana nyt valmisteilla olevaa kaupunkitasoista lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelmaa ja kokonaisuutta. Samalla tulee myös lisätä koulutusta, viestintää ja monialaista työskentelyä olemassa olevissa rakenteissa. Seurusteluväkivallan tunnistaminen ja ehkäisy Seurusteluväkivallan tunnistaminen ja ehkäisy vaativat työntekijöiltä osaamista sekä monialaista ja verkostomaista työotetta sekä viestintää eri toimijoiden kanssa. Seurusteluväkivallan tunnistamisessa ja ehkäisyssä keskeisessä asemassa ovat erityisesti sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan, kasvatuksen ja koulutuksen toimialan sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan peruspalvelut, joissa nuoria tavoitetaan säännöllisesti heidän arkiympäristössään. Lisäksi keskeistä on valmius tukea ja ohjata asiakasta oikea-aikaisesti niissä palveluissa, joissa seurusteluväkivallan riski ensimmäisenä tunnistetaan. Peruspalvelujen työntekijöillä on mahdollisuus konsultoida anonyymisti esimerkiksi kaupungin lähisuhdeväkivaltatyön avainhenkilöitä, lastensuojelun päivystystä, lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikköä ja yhteistyössä olevia järjestötoimijoita ja tarvittaessa myös poliisia. Väkivallan tai sen uhan realisoituessa ja kohdistuessa nuoreen, lastensuojelu jatkaa nuorten tilanteen selvittämistä ja tekee tarvittaessa myös poliisiyhteistyötä. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala tekee lähisuhdeväkivallan ja sen eri muotojen ehkäisemiseksi paljon monialaista verkostoyhteistyötä kaupungin eri toimijoiden, järjestöjen, poliisin sekä nuoren omien sidosryhmien ja läheisten kanssa. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala on esimerkiksi mukana kaupungin Barnahus-mallissa, joka on lapsiystävällinen malli väkivallan uhriksi joutuneiden tai sen todistajaksi joutuneiden lasten auttamiseen. Malli tarjoaa seurusteluväkivaltatapauksissa tukea väkivaltaepäilyjen selvittämisessä ja parantaa annettavan tuen laatua keskittymällä lapsen ja nuoren tarpeisiin. Tukea tarjotaan myös alaikäiselle väkivallan tekijälle väkivaltaisen käytöksen lopettamiseksi esimerkiksi 12–17-vuotiaille lastensuojelun asiakasnuorille ART-ryhmissä (aggression replacement training), sillä väkivallan tekijät ovat usein itse olleet väkivallan uhreja. Yhteistyötä tehdään lisäksi Helsingin poliisin Ankkuri-tiimin kanssa. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala on myös mukana toteuttamassa kansallista Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelmaa, jossa seurusteluväkivalta on huomioitu. Seurusteluväkivalta tunnistetaan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palveluissa melko hyvin ja se tiedostetaan sukupuolittuneeksi väkivallaksi, joka on usein myös ylisukupolvista. Vaikka kyseessä on sukupuolittunut ilmiö, on samalla tärkeää huomioida myös poikiin kohdistuva seurusteluväkivalta ja erityisesti poikien kokema häpeä, mikä nostaa kynnystä kertoa asiasta. Seurusteluväkivaltaa ei ole kuitenkaan aina helppo tunnistaa, minkä vuoksi koulutusta ja viestintää lähisuhdeväkivallan muotojen tunnistamiseen sekä puheeksi ottamiseen liittyen on hyvä lisätä nykyisissä rakenteissa esimerkiksi Avainhenkilö-verkoston kautta. Avainhenkilöt ovat henkilöitä, jotka saavat syventävää koulutusta, jotta heillä on valmiudet väkivallan kokijan ja tekijän kanssa työskentelyyn. Lähisuhdeväkivallan ilmiöiden muuttuminen vaatii jatkuvaa tiedottamista, kouluttamista, tutkimustietoa lapsiin kohdistuvista väkivaltailmiöistä ja uusia menetelmiä, joilla ehkäistä lähisuhdeväkivaltaa sen kaikissa muodoissa. Erityisesti viime aikoina uudeksi ilmiöksi on noussut digitaalisten välineiden mahdollistama henkinen- ja seksuaaliväkivalta. Seurusteluväkivallan ehkäisemisen kytkeminen osaksi valmisteilla olevaa kaupunkitasoista lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelmaa ja kokonaisuutta mahdollistaa osaltaan tehokkaammat toimenpiteet. Seurusteluväkivallan ehkäisytyössä voidaan tällöin hyödyntää olemassa olevia rakenteita sekä verkostoja ja sitä pystytään käsittelemään kokonaisvaltaisesti osana isompaa kokonaisuutta. Seurusteluväkivallan uhrina oleva nuori saattaa kokea myös muita lähisuhdeväkivallan muotoja ja ilmiöitä, joiden tunnistaminen ja joihin puuttuminen on tärkeää. Lapsivaikutusten arviointi Seurusteluväkivallan ehkäisyllä ja systemaattisella tunnistamisella on merkittäviä myönteisiä vaikutuksia lasten ja nuorten fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen terveyteen sekä hyvinvointiin. Sukupuolisensitiivisen seksuaalikasvatuksen, tunne- ja turvataitokasvatuksen sekä monialaisen yhteistyön vahvistaminen edistää väkivallan varhaista tunnistamista ja tuen oikea-aikaista kohdentumista, mikä voi ehkäistä väkivallan pitkittymistä ja ylisukupolvista siirtymistä. Seurusteluväkivallan ehkäisyn huomioiminen osana olemassa olevia lähisuhdeväkivallan ehkäisyn rakenteita tukee yhdenvertaisuutta, turvallisuuden kokemusta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia ilman erillisten rinnakkaisten toimintamallien luomista.” Esittelijä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkonen

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 03.02.2026 § 17

HEL 2025-017890 T 00 00 03 Lausunto Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon: Lautakunta ehdottaa, että erillisen toimenpideohjelman sijaan sisällytetään seurusteluväkivallan ehkäisyn toimenpiteet valmisteilla olevaan lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelmaan vuosille 2026–2029. Näin vältetään päällekkäisyydet ja varmistetaan toimenpiteiden johdonmukaisuus. Ilmiötä koskevissa toimenpiteissä on syytä huomioida ammattilaisten osaamisen kehittäminen, nuorten ajantasainen ja luotettava tiedonsaanti sekä tunnistamisen ja puheeksiottamisen toimintamallien kehittäminen ja jalkauttaminen laajasti eri nuorten palveluihin. Taustaa Seurusteluväkivalta on nuorten seurustelusuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa, ja ilmiö on valitettavan yleinen. Tutkimusten mukaan lähes puolet seurustelleista nuorista on kokenut digitaalista väkivaltaa, ja myös henkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta ovat yleisiä, erityisesti tyttöjen kohdalla. Vaikka aihe on ollut esillä julkisessa keskustelussa, seurustelusuhteissa tapahtuva väkivalta tunnistetaan heikosti, etenkin tekijän näkökulmasta. Ilmiö on erityisen vahingollinen, sillä nuoruuden ensisuhteissa opetellaan läheisyyttä, rajojen tunnistamista ja luottamusta, eikä nuorilla ole aina riittäviä tunnetaitoja tai kokemusta. Helsingin kaupungilla on vuodesta 2011 alkaen ollut kaupunkiyhteiset rakenteet lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn. Kaupungin monialainen lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmä on juuri aloittanut uuden toimikautensa vuosille 2026–2029 (kansliapäällikön päätös 7.1.2026, § 1). Työryhmän ensimmäisenä tehtävänä on laatia toimintasuunnitelma lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi toimintakaudelleen. Seurusteluväkivalta on mahdollista sisällyttää osaksi lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelmaa. Kun seurusteluväkivallan ehkäisy sisällytetään lähisuhdeväkivallan ehkäisyn laajempaan toimintasuunnitelmaan, pystytään hyödyntämään lähisuhdeväkivallan ehkäisytyön vakiintuneita kaupunkiyhteisiä rakenteita ja resursseja. Ammattilaisten osaamisen kehittämisen rooli seurusteluväkivallan ehkäisyssä nousee useissa valtakunnallisissa ja kaupungin erillisohjelmissa: Sosiaali- ja terveysministeriön koordinoimana valmistunut Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelma (2026–2033) sisältää seurusteluväkivallan ehkäisyyn liittyvän toimenpiteen: Koulutetaan sivistys-, nuoriso- ja sosiaalitoimen ammattilaisia tunnistamaan seurustelusuhdeväkivaltaa ja vahvistamaan sen ehkäisyä, tunnistamista, puheeksiottoa ja sukupuolisensitiivistä työotetta. Myös Lapsiystävällinen kunta -toimenpidesuunnitelmassa (2025–2028) on nostettu tavoitteeksi ammattilaisten osaamisen vahvistaminen lapsiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan ilmiöstä ja siihen puuttumisesta. Keskeistä kaupungin lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintaohjelman toimeenpanossa on ollut henkilöstön kouluttaminen, jotta ammattilaisilla on kyky tunnistaa lähisuhdeväkivalta ja puuttua siihen. Tavoitteena on jatkossakin kouluttaa lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen ja ehkäisyyn osaajia eri palveluihin ja toimialoille. Koulutettu ammattilainen ymmärtää lähisuhdeväkivaltaa ilmiönä, tuo tietoa työyhteisöön ja tukee muita ammattilaisia. Sisällyttämällä seurusteluväkivalta osaksi lähisuhdeväkivallan ehkäisyn laajempaa kokonaisuutta pystytään varmistamaan myös vaikuttava ja kokonaisvaltainen ammattilaisten kouluttamisen toimintamalli. Ilmiön vaikuttavaksi ehkäisemiseksi on syytä jatkossa myös kehittää malleja, joilla nuoret voivat saada luotettavaa, ajantasaista ja ymmärrettävää tietoa seurustelusuhteista, väkivallan tunnistamisesta ja tietoa turvallisen seurustelusuhteen tunnusmerkeistä sekä avunsaannin mahdollisuuksista. Tietoa voidaan tarjota monikanavaisesti esimerkiksi nuorisotiloissa, liikuntapalveluissa, kirjastoissa ja kulttuurikeskuksissa. Nuorisotyössä voidaan lisätä nuorten tietoa turvallisesta seurustelusta, suostumuksesta ja omista rajoista sekä ottaa väkivalta, sen uhka ja eri muodot puheeksi osana nuorten kohtaamista. Nuorisopalvelut tarjoavat tärkeän kanavan luottamukselliselle keskustelulle, mikä mahdollistaa ennaltaehkäisevän tuen ja tarvittaessa myös palveluohjauksen tarvittavan tuen pariin sekä väkivaltaa kokeneille että sitä käyttäville tai omaa käyttäytymistään pohtiville nuorille. Puheeksiottamisen kulttuuria voidaan vahvistaa myös muissa nuorten arjen palveluissa, kuten ohjatussa harrastus- ja liikuntatoiminnassa. Kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan palveluissa kiinnitetään huomiota nuorille turvallisen toimintaympäristön luomiseen ja luodaan malleja tarvittaessa puuttua tunnistettuihin tilanteisiin. Nuorisopalveluilla on keskeinen rooli seurusteluväkivallan ehkäisyssä ja varhaisessa tunnistamisessa, sillä ne tavoittavat nuoria arjen ympäristöissä ja matalan kynnyksen palveluissa. Nuorisotyön ammattilaisten osaaminen ilmiön tunnistamisessa on keskeistä heidän kohtaamiensa nuorten kanssa työskentelyssä. Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn päivitettävään suunnitelmaan on syytä lisätä seurusteluväkivallan ehkäisemiseksi toimenpiteitä, joilla kehitetään uusia selkeitä toimintamalleja esimerkiksi puuttumiseen, nuorten palveluohjaukseen sekä yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa, jotta nuoret voidaan ohjata oikea-aikaisen tuen ja palvelujen piiriin. Seurusteluväkivalta voidaan huomioida kiinteänä osana Helsingin kaupungin lähisuhdeväkivallan ehkäisytyötä. Teeman sisällyttäminen toimintasuunnitelmaan vuosille 2026–2029 varmistaa kehittämistoimien johdonmukaisuuden, vahvistaa ammattilaisten osaamista ja edistää nuorten oikeutta tietoon ja tukeen. Esittelijä yhteisten palvelujen johtaja Reetta Sariola

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)