Kaupunginvaltuusto · 25.3.2026
Valtuutettu Terhi Peltokorven aloite oppikirjojen kunnon ja riittävyyden turvaamisesta peruskouluissa
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Keskustelu
35 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Valtuutettu Terhi Peltokorpi Olen ollut kohtuullisen pitkään valtuutettuna, mutta en ole kovin paljon aloitteita täällä tehnyt ja harrastanut niiden tekemistä, mutta…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut.
Olen ollut kohtuullisen pitkään valtuutettuna, mutta en ole kovin paljon aloitteita täällä tehnyt ja harrastanut niiden tekemistä, mutta nyt tällä valtuustokaudella voin olla iloinen siitä, että useampikin aloite, jonka olen tehnyt, siihen annettu vastaus on ollut myönteinen ja ne aloitteet ovat johtaneet myös toimenpiteisiin. Nyt tässä on erityisen suuri ilo lukea tätä vastausta siltä osin, että mitä toimenpiteitä ollaan tekemässä, mutta jos te valtuutetut olette tutustuneet tähän aloitteeseen... Suuri osa on varmasti tutustunut, koska 45 valtuutettua itseni ohella tämä allekirjoitti, ja seuraavanahan on käsittelyssä myös Maria Aarnilinnan aloite, joka koskettaa pitkälti samaa asiaa eli oppikirjojen käyttöä ja kuntoa Helsingin peruskouluissa. Osa teistä varmaan allekirjoitti. En ole tarkastanut, onko samoja tai eri allekirjoittajia, mutta joka tapauksessa tässä on kaksi aloitetta tätä koskien.
Tässä mun aloitteessahan esitettiin, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tekisi selvityksen oppilaiden yhdenvertaisuuden toteutumisesta oppikirjojen ja muun oppimateriaalin saatavuudessa eri kouluissa. Sitten toimiala laatisi suunnitelman siitä, miten oppimateriaaleihin käytettävää rahoitusta voidaan nostaa valtakunnallisen keskiarvon tasolle, ottaen huomioon kaupunkistrategiassa hyväksytyt tavoitteet. Sitten kolmantena esityksenä oli, että kouluille laaditaan ohjeistus oppimateriaalien hankinnasta, jakelusta ja käytöstä nimenomaan peruskouluissa. Ohjeistuksessa linjattaisiin muun muassa painettujen oppikirjojen tarjonnan laajentamisesta yhdenvertaisesti helsinkiläisissä peruskouluissa, kierrätettävien kirjojen kunnosta ja kierrosta poistamisesta ja tehtäväkirjojen tarkoituksenmukaisesta käytöstä.
Mä olen tosi iloinen siitä, että toimiala teki kouluille rehtoreille kyselyn tästä oppikirjatilanteesta, ja rehtorit varsin kattavasti muutamaa lukuun ottamatta oli vastannut tähän kyselyyn. Jos katsoitte täällä liitteenä olevaa kartoituksen tuloksen tilanne ja kierrätys, niin kieltämättä näissä luvuissa on kyllä parannettavaa. Ne viestit, mitä kaupunkilaisilta varsinkin syksyllä tulee vanhemmilta lasten oppikirjojen kunnosta ja siitä, että kuinka paljon niitä kirjoja on koulussa käytössä, kyllä kulkee käsi kädessä tämän kyselyn vastausten kanssa. Tästä on pääteltävissä selkeästi se, että meillä on eri peruskoulujen välillä eroa siinä, miten kirjoja käytetään ja oppilaat eivät ole yhdenvertaisessa asemassa meillä Helsingissä.
Tehtävää on, ja mä kyllä itse näen niin, että kyllä tässä on kaupunkitasolla toimittava ja ohjeistettava ylhäältäpäin, jos tämä ei koulujen omin toimin... Meillähän on kouluilla paljon omaa päätösvaltaa, ja mä pidän sitä sinänsä hyvänä, mutta se ei voi näkyä näin. Jos katsoitte näitä koulussa kierrätettävien kirjojen kuntoa, että mitä rehtorit ovat vastanneet, niin 1,4 prosenttia on vastannut, että lähes kaikki eli 76 prosenttia vähintään kirjoista on huonossa kunnossa. 8,1 prosenttia on vastannut, että suurin osa kirjoista on huonossa kunnossa. Eli noin 10 prosentissa kouluista siis valtaosa kirjoista on huonossa kunnossa. Onko tämä se Helsinki, mitä me oikeasti tavoitellaan ja toivotaan? En mä ihmettele sitä, että ne vanhemmat lähestyvät.
Sitten kun me nähdään, kellä on niitä koululaisia, vaan se yhden koulun todellisuus omien lastemme kirjojen kautta, niin me voidaan saada ihan vääristynyt kuva ja käsitys myös siitä, että mikä on se todellisuus. Toki rahoituksessa on varmasti ja siinä, miten meillä rahoja jaetaan koulujen välillä, on ehkä parannettavaakin, mutta se ei voi selittää tätä kuitenkaan. Puheenjohtaja.
Mä olen tosi iloinen tästä. Mulla ei ole mitään muutosesitystä, kun musta tämä on johtanut hienoihin toimiin jo nyt, ja toivon, että ne toimet jatkuvat.
Valtuutettu Arja Karhuvaara · vastauspuheenvuoro Olen omien viiden lastenlapseni suhteen juuri seurannut tätä kirjojen tilannetta jo muutaman vuoden ja ollut suoraan sanottuna järkyttynyt…
Kiitos Terhi Peltokorvelle tästä asian esiin ottamisesta.
Olen omien viiden lastenlapseni suhteen juuri seurannut tätä kirjojen tilannetta jo muutaman vuoden ja ollut suoraan sanottuna järkyttynyt siitä, että koulut eivät myöskään velvoita lapsia mitenkään hoitamaan niitä kirjojaan. En mä ymmärrä, minkä vuoksi niitä ei voi esimerkiksi yhdessä lasten kanssa paperoida. Mitään tämmöistä suojaamisjärjestelyä ei ole olemassa. Ne annetaan olla repussa ihan miten sattuu, ja ne on todella törkeän huonosti hoidettuja. Sitten kun kysyy, että eikö näihin voi panna muovia tai paperia tai jotain päälle, niin ei niitä mitenkään päällystetä. Sitten tehtäväkirjoja ei saa tehdä kuin osan semmoisesta toistoja vaativasta kirjoittamisesta, jotta voidaan kumittaa osa niistä kirjoista keväällä pois.
Voisi vaatia hoitamaan yhteistä omaisuutta. Sekin on kasvatusta. Kiitos.
Valtuutettu Tiina Halttunen Lämmin kiitos valtuutetuille Peltokorpi ja Aarnilinna erinomaisista ja tarpeellisista aloitteista koulujen painettujen oppimateriaalien…
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.
Lämmin kiitos valtuutetuille Peltokorpi ja Aarnilinna erinomaisista ja tarpeellisista aloitteista koulujen painettujen oppimateriaalien tilanteen selvittämiseksi ja koulujen saattamiseksi yhdenvertaiseen asemaan painettujen oppimateriaalien tarjonnan suhteen. Todella hienoa, että kaupunginhallitus ryhtyi ripeästi toimeen ja teki nopealla aikataululla selvityksen koulujen oppikirjatilanteesta.
Olen itse työskennellyt muutama vuosi sitten yhden lukukauden tilanteessa, jossa luokkani oppilaat saivat paperisena vain matematiikan oppikirjan. Muissa oppiaineissa oppikirjoja riitti vain osalle oppilaista. Tuo lukukausi oli ehdottomasti 37-vuotisen opettajaurani raskain. Matematiikkaa lukuun ottamatta jokaisen tunnin läksyt täytyi kehitellä itse, sillä kirjoista ei voinut läksyä antaa. Niitähän ei riittänyt kaikille. Kokeisiin lukeminen edellytti monimutkaisia järjestelyjä rinnakkaisluokkien välillä, jotta jokainen oppilas sai kirjan kokeisiin lukemista varten riittävän pitkäksi aikaa. Läksyjä ei voinut sähköisistä materiaaleista antaa, sillä läheskään kaikilla oppilailla ei ole kotona käytettävissään tietokonetta läksyjen tekemistä varten. Hyvin tavallista on, että perheiden tietokoneet ovat vanhempien työkoneita. Lisäksi yllättävän moni oppilas saa sähköisillä opetusmateriaaleilla opiskelusta päänsärkyä.
Tilanteeseen tuli muutos, kun vanhemmat alkoivat täydentää oppikirjavarastoja ostamalla eri oppiaineista puuttuvia kirjoja, mikä ei tietenkään mitenkään sovi maksuttomaan perusopetukseen. Jatkossa jostain löytyi rahaa oppikirjoihin, ja siitä lähtien oman työpaikkani tilanne on ollut hyvä. Tosin täytettävät työkirjat ovat vain pienempien oppilaiden käytössä.
Olinkin yllättynyt lukiessani kaupunginhallituksen teettämää oppikirjaselvitystä, josta käy ilmi, ettei läheskään kaikilla helsinkiläisillä koululaisilla ole käytössään asianmukaisia oppikirjoja. Oppikirja joko puuttuu kokonaan tai on luokattoman huonossa kunnossa. Eri oppiaineiden työkirjoja on yleensä käytössä vain pienimmillä oppilailla, ja ala-asteellakin isommilla oppilailla on käytössään kierrätettävät työkirjat, mikä hidastaa työskentelyä ja hankaloittaa oppimista, kun kaikki tehtävät tehdään vihkoon. Kierrätettävä työkirja ei myöskään ole apuna kokeisiin lukemisessa, sillä kierrätettävään työkirjaan ei saa tehdä merkintöjä, eli tehtävien oikeita vastauksia ei työkirjassa näy.
Suorastaan surkuhupaisaa on, että Helsingissä, joka mainostaa haluavansa olla maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia, ja joka ei säästele superlatiiveja kuvatessaan kaupungin oppimismahdollisuuksia, oppimateriaalitilanne on se, mikä kaupunginhallituksen teettämästä kartoituksesta käy ilmi. Erityisen ikävältä tuntuu, ettei läheskään kaikilla suomea toisena kielenä opiskelevilla oppilailla ole käytössään painettua kirjaa. He, jos ketkä sen tarvitsisivat.
Hienoa kuitenkin, että oppikirjojen merkitykseen on nyt herätty ja niihin käytettävää määrärahaa on lisätty tuntuvalla summalla. Toivottavasti mahdollisimman pian olemme tilanteissa, jossa oppikirjojen puute tai surkea kunto ei vaikeuta yhdenkään helsinkiläisen lapsen koulunkäyntiä.
Kiitos.
Valtuutettu Otto Meri · vastauspuheenvuoro Itse sain taannoin viestiä ala-asteen vanhemmalta, että he ovat joutuneet tosiaan vanhemmat itse ostaa lapsilleen kirjoja. Se oli…
Kiitos, puheenjohtaja.
Hyvä kuulla opettajienkin näkemyksiä. Itse sain taannoin viestiä ala-asteen vanhemmalta, että he ovat joutuneet tosiaan vanhemmat itse ostaa lapsilleen kirjoja. Se oli herättänyt sitten yhdenvertaisuuskeskustelua luokassa, jos kaikilla vanhemmilla ei ole varaa. Olin järkyttynyt, koska tietenkin referoin ja muistin omia kouluaikojani, joskin tämä digitalisaatio, en nyt kutsu hömpäksi, mutta vahva digitaalisien painotus oli silloin tulossa. Nyt onneksemme, näin tulkitsen, olemme pikkasen peruuttaneet ja ymmärtäneetkin, ettei ne kännykät ja läppärit ole välttämättä autuaaksi tekeviä.
Ilman muuta hyvä ja kokoomuskin tätä pitänyt jo pitkään esillä, että painetut oppikirjat kuuluvat kaikille, on ne nyt sitten uusia tai vähän käytettyjä. En näe sitä ongelmana, että jos niissä on vähän kulumaa, mutta kun tämä lukeminen ja ruutuongelmat ja muut on tiedossa, ne painetut oppikirjat ilman muuta täytyy kaikilla olla.
Nuorisoneuvoston edustaja Lauri Taipale Tuntuu oudolta ajatella, että lapset kärsivät oppikirjojen puutteesta ja sen aiheuttamista ongelmista täällä Helsingissä, jonka pitäisi…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Arvoisat valtuutetut.
Tuntuu oudolta ajatella, että lapset kärsivät oppikirjojen puutteesta ja sen aiheuttamista ongelmista täällä Helsingissä, jonka pitäisi kaupunkina olla opetuksen ja oppimisen edelläkävijä. Suomi on ollut edelläkävijä koulutuksessa, mutta onko se sitä enää? PISA-tulokset ovat heikentyneet, ja nyt lapset pyytävät hyväkuntoisia oppikirjoja tai edes kirjoja omaan käyttöön, joita ei pitäisi jakaa luokan kanssa. Tämän ei pitäisi olla pyyntö, vaan itsestään selvä oletus.
Suomea ihaillaan sen laadukkaasta koulutustasosta ja opetuksesta, mutta lasten kokema kouluarki sanoo toista. Itse olen joutunut vuosia sitten hankkimaan omakustanteisesti englannin oppikirjan, koska koulu ei pystynyt tarjoamaan minulle omaan käyttöön sellaista. Luulin, että tällaisista niin sanotuista kirjapareista, joissa kirja jaetaan toisen luokkakaverin kanssa, oltaisiin jo luovuttu ja asian eteen oltaisiin jo tehty parannuksia, mutta tämä kysely osoitti, että ongelma on edelleen ajankohtainen.
Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa digilaitteet ja monisteet opetuksessa lisääntyvät ja nämä hankaloittavat monien nuorien oppimista. Vaikka digitaaliset oppimateriaalit voivat olla joillekin hyviä, perinteisiä kirjoja tulisi lisätä etenkin peruskoulussa. Kirjat antavat nuorelle vastuuta ja opettavat pitämään huolta, ja kun käytössä on perinteiset kirjat, lapset tutustuvat jo nuorena kirjallisuuteen. Oma kirja antaa oppilaalle tunteen oman oppimisensa olevan arvokasta.
Aloite on kannatettava ja hyvä, ja on hyvä, että selvitystä on tehty, mutta toivomme, että jatkossa koulujen yhdenvertaisuuden toteutumista opetuksessa seurataan aktiivisemmin. Oppiminen ei saa olla kiinni siitä, missä koulussa opiskelee.
Kiitos.
Ledamoten Sandelin Silja Borgarsdóttir Kiitos valtuutettu Peltokorvelle ja Aarnilinnalle tärkeästä ja ajankohtaisesta aloitteesta. Suuri kiitos myös nuorisoneuvostolle hyvästä…
Ärade ordförande.
Kiitos valtuutettu Peltokorvelle ja Aarnilinnalle tärkeästä ja ajankohtaisesta aloitteesta. Suuri kiitos myös nuorisoneuvostolle hyvästä puheenvuorosta. Jokaisella lapsella ja nuorella Helsingissä tulee olla yhtäläinen oikeus laadukkaaseen opetukseen ja hyviin oppimateriaaleihin. On olennaista, että oppimisen edellytykset eivät riipu siitä, missä koulussa oppilas sattuu opiskelemaan. On ilahduttavaa tässä vaiheessa, että rahoitusta ollaan lisäämässä ja että oppimateriaaleihin hankitaan ja laaditaan selkeämmät ohjeet. Tämä on askel oikeaan suuntaan.
Samalla on kuitenkin selvää, että tarvitaan lisää konkreettisia tekoja. Oppikirjojen saatavuus on turvattava kaikissa aineissa. Oppimateriaalien rahoitus on hyvä nostaa vähintään valtakunnalliselle tasolle. Tarvitaan selkeät ja johdonmukaiset linjaukset materiaalien hankintaan ja käyttöön, ja ruotsinkielisen opetuksen tilanne on korjattava viipymättä. Koulutus on ehkä yhteiskuntamme tärkein investointi tulevaisuuteen, ja jokainen panostus oppimateriaaleihin on panostus lasten oppimisen, hyvinvointiin ja yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin.
Ordförande.
Stadsstyrelsens tillägg om de svenska läromedlen är viktig. Stadsstyrelsen uppmanar att en motsvarande kartläggning som gjordes på finska sidan också måste göras för den svenskspråkiga grundläggande utbildningen så snart som möjligt. Det är viktigt att få en tydlig och rättvis bild av situationen, även på den svenska sidan, så att eventuella brister kan identifieras och åtgärdas på ett ändamålsenligt sätt. Samtidigt är det klokt att betona att sådana här viktiga utredningar i fortsättningen också konsekvent måste göras på både finska och svenska sidan.
On meidän vastuu varmistaa, että Helsinki toimii aidosti koulutuksen edelläkävijänä.
Tack.
Valtuutettu Veronika Honkasalo Mun mielestä on erittäin hienoa, että valtuustossa vallitsee yhteisymmärrys siitä, että painettuihin oppikirjoihin pitää satsata. Itse tein…
Arvoisa puheenjohtaja.
Mun mielestä on erittäin hienoa, että valtuustossa vallitsee yhteisymmärrys siitä, että painettuihin oppikirjoihin pitää satsata.
Itse tein ponnen asiasta lokakuussa 2024, jonka perusteella itse asiassa nämä selvitykset tehtiin. Ensimmäisissä budjettineuvotteluissa 2024 lisättiin määrärahaa 0,5 miljoonalla painettuihin oppikirjoihin ja sitten vielä uudestaan talousarviossa 2026 lisättiin 1,5 miljoonaa. Itse asiassa tämä ponsivastaus kiersi kaupungin koneistossa lähes vuoden, ja kaupunginhallitus jopa palautti sen kertaalleen, koska ei ollut tyytyväinen tähän vastaukseen, vaan halusi, että myös toisen asteen oppilaitoksessa selvitetään tätä tilannetta.
Koko tämä ponsihan liittyy itse asiassa SDP:n ryhmäaloitteeseen maksuttomasta toisesta asteesta, johon nimenomaan kuuluu olennaisena osana siis se, että oppimateriaalit ovat maksuttomia. Monet kaupungit ovat ratkaisseet tämän sillä tavalla, että on varsinkin lukioissa siirrytty etupäässä digitaalisiin oppimateriaaleihin. Tästä on oppilailta ja nuorilta varsinkin tullut paljon palautetta, että se on tosi kuormittavaa, kun opetusalustat ovat digitaalisia ja sitten oppimateriaalitkin ovat digitaalisia. Varsinkin reaali- ja lukuaineissa nuoret itse painavasti toivovat, että olisi oppimateriaali ennen kaikkea fyysisiä oppikirjoja.
Kun politiikka on niin hurjan repivää nykypäivänä, niin mun mielestä me voidaan iloita siitä, että valtuustossa yli puoluerajojen vallitsee syvä yhteisymmärrys siitä, että me halutaan Helsingissä satsata ja investoida nimenomaan näihin fyysisiin oppikirjoihin. Se on mun mielestä äärettömän hieno asia.
Valtuutettu Sandra Hagman Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnan jäsenenä haluaisin myös sanoa muutaman sanan tästä oppikirjoja koskevasta keskustelusta ja näistä…
Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.
Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnan jäsenenä haluaisin myös sanoa muutaman sanan tästä oppikirjoja koskevasta keskustelusta ja näistä aloitteista, joita tänään on kaksi.
Ihan ensin kiitos nuorisoneuvoston jäsenelle Taipaleelle tästä puheenvuorosta. Aivan järkyttävä kuvaus siitä, miten kirjat tai kirjattomuus toimii itse asiassa segregaation moottorina tässä kaupungissa, jonka tavoitteena on segregaation torjuminen. Ne ostaa, jotka voi. Ne oppii, joilla on kirjat. Sitten taas ne, joilla on oppimisen vaikeuksia, kärsivät eniten juuri tästä kirjattomuudesta.
Myöskin itsekin vähän aikaa taaksepäin katsovana, niin nämä oppikirjathan nousi keskusteluun tuossa kuntavaalien yhteydessä. Siellä taustalla oli just meidän vasemmiston Veronika Honkasalon jo 2024 vuonna tekemä ponsi, joka oli juuri tällainen ensimmäinen iloinen esimerkki siitä, miten laajasti tässä salissa tämä oppikirjojen merkitys tunnistettiin, kun 83 jäsentä tässä salissa äänesti sen ponnen puolesta.
Syksyllä budjettineuvotteluissahan tämä sitten nousi isostikin vaikka meillä lautakunnassakin keskusteluun, ja selvisi tämä todella mittava vaje, mikä Helsingissä on koulukirjoissa verrattuna muihin isoihin kaupunkeihin. Taisi olla 25 prosenttia vähemmän, mitä me käytettiin oppikirjoihin rahaa verrattuna muihin isoihin kaupunkeihin. Tämähän on niin iso vaje, että sitä ei edes sitten budjettineuvotteluissa pystytty täysin kuromaan, mutta kuitenkin saatiin sielläkin se miljoona lisää rahaa. Vasemmisto toki tavoitteli isompaakin, mutta hyvä on ajatella, että tämä on nyt sellainen strategianmukainen linjaus, jolla me pystytään myös tähän segregaatioon ja oppimisen yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin vaikuttamaan myös jatkossa.
Kiitos.
Valtuutettu Ville Merinen Muistatteko lapsena, kun koulussa sai joskus uuden oppikirjan, miten hienolta se tuntui? Mä muistan jopa ne hajut, ja mä muistan, kun…
Kiitos, puheenjohtaja.
Muistatteko lapsena, kun koulussa sai joskus uuden oppikirjan, miten hienolta se tuntui? Mä muistan jopa ne hajut, ja mä muistan, kun täällä eräs puhuu sen kirjan päällystämisestä, miten kiva oli päällystää isän kanssa koulun jälkeen uusi kirja, kun se oli semmoinen oikein tuore.
Miksi mä puhun tästä, on se, että tämmöiset asiat on lapsille yllättävän tärkeitä. Varmaan moni meistä, kun mä tästä puhun, muistaa omasta lapsuudestaan näitä hetkiä, kun on saanut uuden oppikirjan vaikka koulussa. Monesti me päättäjät saatetaan ajatella, että no kyllähän tämä on semmoinen paikka, mihin ehkä se miljoonan laittaminen voi tuntua vaikealta, mutta sillä voi olla sen alakoululaisen mielen maailmassa valtavan iso merkitys, että saa hyväkuntoisen oppikirjan.
Muistan myös niitä hetkiä, kun sitten sai... Itse olen lama-ajan lapsia, niin sai semmoisia ihan risloja koulukirjoja, mitkä oli päällystetty viiteen kertaan ja ne oli huonossa kunnossa ja täynnä erilaisia kirjauksia eri oppilaita. Kyllä se jotenkin vaikutti siihen opiskeluintoon.
Jotenkin tuntuu, että tämä on aika helppo tapa loppupeleissä vaikuttaa siihen, että lapset tykkää opiskella koulussa ja jotenkin vielä niin, että mitä varhaisempi koululainen ala-asteen puolelta, se on vielä tärkeämpää, että on kiva uusi oppikirja.
Kiitos.
Valtuutettu Terhi Peltokorpi · vastauspuheenvuoro Allekirjoitan valtuutettu Merisen äskeisen puheenvuoron täysin. Viime syksynä minulle tuli yhdeltä ekaluokkalaisen äidiltä viestiä, kun…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut.
Allekirjoitan valtuutettu Merisen äskeisen puheenvuoron täysin.
Viime syksynä minulle tuli yhdeltä ekaluokkalaisen äidiltä viestiä, kun lapsi innoissaan oli aloittanut koulua syksyllä ensimmäistä luokkaa ja saanut aapisen, josta puuttui takakansi. Hän tuli itkien kotiin koulusta ja oli hyvin hämmentynyt siitä, että hän sai näin rikkinäisen kirjan. Kyseessä oli lapsi, joka huolehtii tavaroistaan aina briljantisti äidin mukaan. Se oli aika masentava aloitus koulusyksylle.
Kyllä sillä on tosi olennainen ja iso merkitys, että minkälaisia ne tavarat on, missä kunnossa ne on. Kyllä siinä on niinkin, että pidemmän päälle sillä voi olla koulumotivaatioonkin vaikutus. Toivottavasti tällä lapsella ei ollut, mutta kyllä siinä vanhempikin voi olla vähän heikoilla, että miten saa tsempattua ja tuettua siinä tilanteessa.
Tämä äiti oli laittanut sitten koululle myös viestiä, ja kirja vaihdettiin uuteen.
Valtuutettu Mari Holopainen Oppikirjojen saatavuus Helsingin kouluissa on sellainen perusasia, jonka pitäisi olla kunnossa, mutta kuten on käynyt ilmi, kun tätä asiaa…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Oppikirjojen saatavuus Helsingin kouluissa on sellainen perusasia, jonka pitäisi olla kunnossa, mutta kuten on käynyt ilmi, kun tätä asiaa on valtuutettujen ja aktiivisten kaupunkilaisten toimesta nostettu esiin, niin Helsinki käyttää vähän rahoitusta kirjoihin verrattuna muihin kaupunkeihin. Tämä ei erityisesti esimerkkinä vahvista omaa uskoani siihen, että kun me mietitään erilaisia uudistuksia, kuten tuntijakoa, kielten tai taito- ja taideaineiden tulevaisuutta koskevia päätöksiä, niin me sitten näiden uudistusten myötä itse asiassa parantaisimme opiskelijoiden, oppilaiden ja opettajien toimintaympäristöä siellä kouluissa. Kyllä tämmöinen äärimmäinen esimerkki siitä, että kouluissa ei ole edes kirjoja, niin herättää mun mielestä laajempaakin huolta siitä, että miten asiat siellä kouluissa on ja miten me pystytään kuitenkin vielä kohtuullisen hyvin pärjäävänä kaupunkina tarjoamaan nämä ihan välttämättömät perusasiat ja toivottavasti vähän enemmänkin meidän oppilaille.
Tätähän on toivonut myös oppilaat itse, että meillä olisi vähemmän digioppimateriaalia, enemmän kirjoja. Onneksi nyt tähän suuntaan ollaan menossa. Me ollaan laajasti täällä valtuustossa näitä tavoitteita tuettu ja viety eteenpäin budjettineuvotteluissa. Kysymys on tietysti myös koulutuksen rahoituksen kokonaisuudesta. Tämä vaikuttaa siltä, että tämä on yksi ilmentymä hyvin tiukasta budjetista monessa koulussa, jossa sitten on pakotettu miettimään, että laitetaanko opetukseen vai koulukirjoihin rahoitusta. Tietysti toisissa kouluissa tilanne on heikompi esimerkiksi opettajien osalta ja taas ehkä koulukirjoihin on sitten vähän enemmän satsattu, mutta joka tapauksessa hyvin huolestuttava esimerkki meidän Helsingin koulujen rahoituksesta.
Tämmöiset digimateriaalit on siitä huonoja, että kun me keskeytetään jatkuvasti se ajattelu jollain ärsykkeellä, se vaikuttaa oppimiseen ja muistiin. Ja myöskin tietysti se, että kun se tietokone on käytössä, niin siellä on sitten aina kiusaus myös selailla jotakin muuta. Tämä palaute tulee nyt erityisesti toiselta asteelta. Toki muilla asteilla on enemmän näitä paperisia kirjoja yläasteella, ala-asteella käytössä. Monisteiden käyttö ei varmasti edistä kenenkään oppimista. Ne on sitten rutussa siellä repun pohjalla, ja niitä on vaikea löytää.
Tietysti on hyvä, että kirjoja kierrätetään, mutta niiden pitää olla kuitenkin käyttökelpoisia. Itsekin muistan sen, että lama-aikana näitä koulukirjoja oli vaikea saada ja niistä todella säästettiin. Mutta jonkinlainen yllätys se tietysti on tässä nyky-Helsingissä, jossa kuitenkin kuullaan kauniita puheita siitä, kuinka hienosti meidän kasvatuksen ja koulutuksen asiat on välillä, että meillä on näin huono tilanne ihan näissä koulukirjoissa.
Vaadin kyllä myös sinne toimialalle tarkempaa budjetin seurantaa ja toivon, että me saadaan täällä valtuustossa tietoa siitä, että mikä se tilanne on. Koska itsekin kun siellä olen toiminut luottamushenkilönä, niin kyllä aika karkea kuva on siitä, kuinka paljon kasvatuksen ja koulutuksen rahoitusta menee kasvaneisiin vuokriin tulevaisuudessa ja kuinka paljon opetukseen ja niin edespäin. Eli kyllä meidän täytyy tähän asiaan vakavasti puuttua.
Kiitos.
Valtuutettu Veli-Pekka Dufva Suomihan on ollut oppimistuloksissa maailman huippua pitkään. Yksi tärkeä tekijä siinä on se, että Suomessa on ollut maailman parhaimmat…
Kiitos, rouva puheenjohtaja.
Kiitos valtuutettu Peltokorvelle erittäin hyvästä esityksestä.
Suomihan on ollut oppimistuloksissa maailman huippua pitkään. Yksi tärkeä tekijä siinä on se, että Suomessa on ollut maailman parhaimmat oppikirjat ja sitä kautta maailman parhaimmat opettajanoppaat. Se on tärkeää. Tästä päästään koulun ydinkysymykseen. Onko oppilaalla kirja vai ei? Opettajana ja opettajankouluttajana, mikä itse olen, on pakko sanoa suoraan: Jos oppimateriaali ei ole kunnossa, ei se oppiminenkaan silloin onnistu. Meillä on selkeä viesti. Rehtoreista 80 prosenttia sanoo, että oppikirjoja tarvitaan lisää. Meidän pitää kuunnella heitä. He ovat opetuksen huippuammattilaisia. Tässä kohtaa täytyy myös sanoa, että kokoomuskin on lähtenyt hienosti talkoisiin mukaan. Koulutuksen suuntaa korjataan myös kokoomuksen johdolla vahvasti Helsingissä. Ollaan viety eteenpäin pienempiä ryhmäkokoja, lisää resursseja opetukseen, vahvempi oppimisen tuki. Nyt meidän joukkue myös vahvasti panostaa lisäpanostukseen oppikirjoihin.
Tekemistä on paljon. Helsinki on käyttänyt oppimateriaaleihin vähemmän kuin muut suuret kaupungit. Se näkyy arjessa, se on pakko sanoa. Monisteet ja vihkoon kopiointi, ei se ole tätä päivää. Lopulta tässä on kyse yksinkertaisesta asiasta. Onko jokaisella lapsella samat mahdollisuudet oppia näiden kirjojen avulla? Kaikkien täällä salissa olevien pitää olla sitä mieltä, että on. Kiitos.
Valtuutettu Silja Paavola Ihastuttavaa, kun ollaan, voisi sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kaikki on ymmärretty aina pitkän aikaa, että kirja on se,…
Kiitos, rouva puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.
Ihastuttavaa, kun ollaan, voisi sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kaikki on ymmärretty aina pitkän aikaa, että kirja on se, josta voidaan oppia, ja kirja on se, joka kulkee mukana. Mutta on kumminkin huomioitava se, että me ollaan jossain vaiheessa Helsingissä tehty myös päätös, että me ostamme digikirjoja. Jolloin siis meidän täytyy miettiä, että kuinka pitkään se digi on olemassa, mutta se tarkoittaa sitä, että me myös budjetoimme silloin tähän koulutukseen enemmän rahaa. Se, että nyt laitettiin budjettiin se 1,5 miljoonaa, ei tule riittämään, jolloin sitä täytyy lisätä. Se oli mukavaa kuulla, että kaikki muutkin ovat samaa mieltä, koska olemme todellakin saaneet ryhmiä pienennetyksi ja samaten ollaan saatu erityisesti sinne pienten koululaisten ryhmiä pienennetyksi.
En tiedä, sanotaanko nykyään alakoulu ja yläkoulu, mutta siis peruskoulun puolella pitäisi olla ehdottomasti kirjoja, mutta sitten voidaan ottaa seuraava askel, mitä tarkoittaa myös ammatillisessa koulutuksessa ja lukiossa. Kiitos.
Valtuutettu Johanna Nuorteva Meillä helsinkiläisissä kouluissa tilanne oppikirjojen osalta on heikko verrattuna suureen osaan kunnista. Helsingissä on ollut pitkään…
Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.
Kiitos valtuutettu Peltokorvelle tästä aloitteesta.
Meillä helsinkiläisissä kouluissa tilanne oppikirjojen osalta on heikko verrattuna suureen osaan kunnista. Helsingissä on ollut pitkään merkittävästi valtakunnallista keskitasoa matalampi rahoitus oppikirjojen hankintaan. Meillä on käytössä esimerkiksi oppikirjojen sijasta opettajien tekemiä tekstejä ja dioja, jotka on tiivistetty oppikirjojen pohjalta. Tällöin toki säästetään oppimateriaalibudjetista, mutta samalla myös vaikeutetaan oppimista ja vähennetään lukemista. Ymmärrettävän lukemisen oppiminen ja pidempien tekstien lukeminen ja siihen harjaantuminen vaatii aikaa, ja se vaatii sitä, että on ikätasoisia tekstejä ja on mahdollisuus niitä säännöllisesti lukea. Tähän oppikirja on hyvä työväline, joka pitäisi olla automaattisesti kaikille saatavilla. Hyvin monille yläkoululaisille opiskelu vain diojen ja omien muistiinpanojen varassa on todella vaikeaa ja epämotivoivaa. Jos tunnilta on ollut poissa, ei ole kirjaa tukena ja kiinniottaminen on vaikeaa. Kielten opiskelussa tehtäväkirjat ovat sekä ala- että yläasteella pedagogisesti hyvin suunniteltuja ja tukevat kielen oppimista. Tehtäväkirjoihin saa yleensä merkintöjä tehdä kuitenkin vain tukea tarvitsevat oppilaat erillisellä päätöksellä. Osa ei tätäkään tukikeinoa leimautumisen pelossa halua käyttää. Loput kopioivat esimerkiksi ristikot vihkoon ja jättävät suuren osan tehtävistä tekemättä, mikäli niitä ei pysty tekemään vihkoon. Oppimistulokset ja motivaatio opiskeluun olisi varmasti parempi, jos myös hauskat ja kiinnostavat tehtävät saisi tehdä. Esimerkiksi kielten opiskelun tueksi vanhemmat monesti ostavatkin oppikirjan lapselleen, jos oppiminen takkuilee. Näin olen itsekin tehnyt omien lasteni kohdalla ja epävirallisesti vinkannut erityisopettajana myös epätoivoisille huoltajille, jotka yrittävät tukea lapsensa oppimista.
Helsingissä on hyvä osaaminen kirjoista säästämiseen. Omalla työpaikallani me opettajat olemme opetelleet, miten kirjoja liimataan ja teipataan eri kirjasarjojen kohdalla eri tavoin. Esimerkiksi matematiikan luokassa meillä on myös kansioissa erilaisia irronneita matematiikan kirjojen sivuja. Niistä oppilaat voivat käydä etsimässä puuttuvan sivun silloin, jos sellainen tulee eteen. Toki tämä säästää myös, mutta haastavaahan se hetkittäin on niistä kansioista ja kasoista sivuja itselleen etsiä.
Meidän pitäisi pystyä Helsingissä varmistamaan, että tekstikirja olisi käytettävissä kaikissa lukuaineissa jokaisella oppilaalla. Helsingin pitäisi myös rohkeammin tehdä keskitettyjä digimateriaalien hankintoja, jolloin jokaisen koulun ei tarvitsisi erikseen näitä hankkia, ja varmasti hintakin keskitettynä olisi matalampi kuin jokaisen yksitellen niitä ostaessa. Olisiko meillä rohkeutta seuraavien budjettineuvottelujen yhteydessä antaa kaupungin koululaisille lupaus oppikirjoista? Mä toivon niin.
Kiitos.
Valtuutettu Nina Suomalainen Itse asiassa nyt on saatu tosi hyvä uutinen siinä, että me ollaan tavallaan käyty pitkä ympyrä tässä digitaalisessa kokeilussa ja nyt suuri…
Kiitos, puheenjohtaja.
Itse asiassa nyt on saatu tosi hyvä uutinen siinä, että me ollaan tavallaan käyty pitkä ympyrä tässä digitaalisessa kokeilussa ja nyt suuri osa meistä ja ilmeisesti yhteiskunnastakin aletaan ymmärtämään, että se digitaalinen pohja, digitaalinen materiaali joka paikassa voi olla ihan hyödyllistä ja hyvää, mutta se ei välttämättä ole se paras oppialusta silloin, kun ajatellaan, että lasten täytyisi oppia tosiaan hyvin uusia ja vaikeitakin asioita. Monet tarvitsevat visuaalista ja konkreettista materiaalia oppimiseen. Itse opin juuri näin, että jos se on siellä netissä ja luen läpi, niin se jotenkin häipyy sinne sfääriin. Tämän takia on tosi hyvä uutinen, että me ollaan ymmärretty palata siihen painettuun materiaaliin. Toki painettua materiaalia voi täydentää eri tavoin digitaalisella materiaalilla, audiovisuaalisella materiaalilla tai joskus jopa sellaisilla monisteilla, mistä monet eivät pidä. En itsekään niistä pidä, mutta niitä ehkä joskus voi käyttää. Me kokoomusryhmässä olemme kannattaneet ja kannatamme nimenomaan sitä, että oppikirjoja on saatavilla kaikille ja tasa-arvoisesti ja kirjoja on oltava riittävästi. Itse näen kyllä myös sen, että kirjoja voi joskus kierrättää. Silloin täytyy olla tietenkin ohjeistus siihen, että miten niitä kirjoja tulisi ylläpitää. Pitääkö ne päällystää sellaisella muovilla vai jollain ihan hyllypaperilla tai vaikkapa sanomalehtipaperilla tai muulla ja saako niihin tehdä merkintöjä ja näin. Tässä tuli tämä ikävä esimerkki, että kirjasta puuttui takakansi, niin silloin ne pistetään poistoon.
Minusta täytyy olla pragmaattinen tässä siinä mielessä, että nyt me ollaan yhteisymmärryksessä selkeästi ajamassa sitä, että täytyy olla tarpeeksi resursseja, jotta meillä on näitä oppikirjoja tarpeeksi ja sitten sen jälkeen ohjeistusta, että niitä voidaan tarvittaessa kierrättää, jos on pakko. Kiitos.
Valtuutettu Petri Suhonen Olipa virkistävää kuulla nuorisoneuvoston Lauri Taipaleen aivan mainio puheenvuoro. Siinä kuulimme todistuksen niin sanotusti hevosen…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.
Olipa virkistävää kuulla nuorisoneuvoston Lauri Taipaleen aivan mainio puheenvuoro. Siinä kuulimme todistuksen niin sanotusti hevosen suusta. Jos johonkin tulee panostaa, niin lapsiin ja nuoriin ja heidän mahdollisuuksiinsa oppia ja sivistää itseään. Painetusta oppimateriaalista ei voi olla pula Suomen vauraimmassa kaupungissa, ei sen missään koulussa.
Painettu materiaali tuottaa tutkitusti keskimäärin paremmat luetun ymmärtämisen tulokset kuin digitaalinen lukeminen. Ero korostuu pitkissä teksteissä ja aikarajoitetuissa tehtävissä. Digitaalinen ympäristö myös kasvattaa kognitiivista kuormaa. Terhi Peltokorven erinomainen aloite nostaa esiin kokoomuksen pitkäaikaisen vaatimuksen riittävästä määrästä koulukirjoja koululaisille.
Kiitos.
Valtuutettu Jenni Hjelt Täällä on nyt niin paljon kehuttu nuorisoneuvoston edustajan puheenvuoroa, että oikein harmittaa, että en ollut salissa juuri sillä…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Täällä on nyt niin paljon kehuttu nuorisoneuvoston edustajan puheenvuoroa, että oikein harmittaa, että en ollut salissa juuri sillä hetkellä, kun puheenvuoro on pidetty.
Kiitän Terhi Peltokorpea tästä tärkeästä aloitteesta ja olen tosi iloinen siitä, että meillä on näin yhtenäisen kuuloinen näkemys tästä tärkeästä asiasta. On fakta, että kun jokainen on erilainen oppija, niin toiset vain yksinkertaisesti tarvitsee sen kirjan oppiakseen niitä asioita. Oma esikoiseni on koulussa ollut juuri sellainen oppija, että hän valitsi esimerkiksi lukiossa painetun kirjan, koska digimateriaali ei ollut hänelle soveltuva oppimisväline. Pidän tärkeänä, että tätä asiaa pidetään esillä ja mietitään sitä, että miten pystytään myös rehtoreiden valinnan mahdollisuuksiin vaikuttamaan niin, että miten he sitä koululla käytössä olevaa rahaa käyttää, jotta tämä painettujen oppikirjojen käyttö voisi lisääntyä tarpeellisessa määrin.
Sitten on tietysti aivan toinen asia se, mitä täällä ollaan puhuttu siitä, että perheet hyvin vaihtelevalla tavalla suhtautuvat niistä oppikirjoista huolehtimiseen. Toivotaan, että kouluista saataisiin jotenkin vahvaa ohjausta siihen, että ne kirjat pysyisivät siinä kunnossa käytön aikana, että niitä voisi vielä kierrättää eteenpäin, jos ne sisällöiltään ovat ajan tasalla.
Kiitos.
Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto On todella tärkeää, että kouluissa on käytössä riittävästi oppikirjoja kaikille koululaisille ja että ne ovat hyväkuntoisia. Laadukkaat…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.
Kiitos valtuutettu Terhi Peltokorvelle erinomaisesta aloitteesta. On todella tärkeää, että kouluissa on käytössä riittävästi oppikirjoja kaikille koululaisille ja että ne ovat hyväkuntoisia. Laadukkaat oppikirjat motivoivat oppimiseen ja fyysiset oppikirjat myös kehittävät keskittymiskykyä paremmin kuin sähköinen digitaalinen oppimismateriaali.
Haluan tässä keskustelussa tuoda esille myös sen, että kouluissa tarvittaisiin perinteisten oppikirjojen lisäksi selkokirjoja enemmän kuin niitä nyt on saatavilla. Selkokirjojen tarve on viime vuosina kasvanut, mutta niitä ei ole riittävästi kouluissa saatavilla. Kouluissa selkokirjat tukevat heikosti lukevia oppilaita, valmentavan opetuksen oppilaita ja erityisopetukseen osallistuvia. Ne parantavat jokaisen mahdollisuutta kehittää omaa lukutaitoaan ja lisäävät lukemisen yhdenvertaisuutta.
Nuorten lukutaito on 2000-luvun aikana heikentynyt. Heikkoja lukijoita on yhä enemmän, eivätkä kaikki oppilaat saavuta riittävää lukutaitoa peruskoulun aikana selvitäkseen perusopetuksen jälkeisistä opinnoista. Työelämässä ja opinnoissa pärjäämiseen riittävä eli tyydyttävän tasoinen lukutaito on uusimman PISA-tutkimuksen mukaan vain 56 prosentilla nuorista. Selkokirjoja voidaan käyttää vastaamaan erilaisiin lukutaidon haasteisiin. Luki- tai keskittymisvaikeuksista kärsiville nuorille niitä voidaan käyttää vaikean yleiskielisen oppikirjan sijaan, ja suomea toisena kielenä lukeville ne toimivat oppimateriaaleina. Selkokielisistä kirjoista voi harjoituksen myötä siirtyä helppolukuisiin ja niistä edelleen yleiskielisiin kirjoihin.
Selkokirjojen saatavuuden parantaminen vaikuttaa suoraan kaikkein heikoimpien lukijoiden mahdollisuuksiin päästä osalliseksi oppimisesta, kirjallisuudesta ja kehittää omaa lukutaitoa. Olisikin tärkeää, että Helsinki varmistaisi sen, että koulujen oppimateriaaleissa ja koulujen kirjastoissa on riittävästi selkokirjoja niitä tarvitsevien oppilaiden saatavilla. Samoin pitäisin erittäin tärkeänä, että kouluissa olisi rauhallisia paikkoja, kuten lukunurkkauksia ja kirjastoja, joissa lukemiseen voi koulupäivän lomassa keskittyä.
Kiitos.
Valtuutettu Seida Sohrabi Kokoomuksen johdolla ollaan lähdetty lisäämään rahaa, jotta oppikirjoja olisi enemmän kouluissa. Meillä kasvatuksen ja koulutuksen…
Arvoisa puheenjohtaja.
Kokoomuksen johdolla ollaan lähdetty lisäämään rahaa, jotta oppikirjoja olisi enemmän kouluissa. Meillä kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla ei ole tuottavuustavoitetta. Tämä mahdollistaa sen, että meillä on tarpeeksi oppikirjoja. Olemme painottaneet ja lisänneet lisää rahaa oppikirjoihin. Olemme keskittyneet perusasioihin, ja näin kuuluu aina tehdä. Se on viisasta ja tuottavaa.
Helsingissä merkittävimmät panostukset kohdennetaan strategian mukaisesti lapsiin ja nuoriin. Panostuksia tehdään erityisesti peruskouluun. Kasvatuksen ja koulutuksen määräraha vuodelle 2026 on 1 699,1 miljoonaa euroa, joka on vuoden 2025 talousarvioon verrattuna 5,8 prosenttia suurempi. Kohdennettu panostus painettuihin oppikirjoihin on yhteensä 1,5 miljoonaa.
Suomi on rakennettu sivistyksen varaan. Sivistys on Suomen menestyksen pilari. Luku- ja kirjoitustaidon sekä kirjan ja kirjoituksen historia on tuhansia vuosia vanha. Niiden avulla on opetettu ja opittu, ja se on ollut erittäin toimiva. Kirjojen kautta opitaan ja voidaan lisätä uteliaisuutta ja sen avulla opetetaan muita. Kirjoittamisen kautta laitetaan asioita muistiin. Kun käsin kirjoittaa, asian muistaa paremmin. Tähän vaikuttaa se, että kirjoittaminen käsin on hitaampaa kuin koneella eli digitaalisesti. Mieli ja muisti kiittää hitaudesta, sillä asiat jäävät paremmin mieleen.
Arvoisa puheenjohtaja.
Haluan nähdä kouluja, joissa arvostetaan perinteisiä oppimisen tapoja ja välineitä, kuten kirjaa, vihkoa ja kynää. Pidän hyvin tärkeänä, että tuemme lasten oppimista, urheilua ja aktiivisuutta ja pidämme ryhmäkoot pieninä kaikilla asteilla. Se, mikä toimii, sitä ei pidä rikkoa.
Valtuutettu Mirita Saxberg Puheenjohtaja, arvon valtuustokollegat. Täällä nyt on kato käynyt, eikä kovinkaan moni täällä enää ole kuulemassa, mutta siitäkin…
Puheenjohtaja, arvon valtuustokollegat.
Täällä nyt on kato käynyt, eikä kovinkaan moni täällä enää ole kuulemassa, mutta siitäkin huolimatta haluan täällä pitää pienen lukutuokion.
Sanotaan, että tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistaa, mutta muistelenpas nyt kuitenkin. Vuonna 2022 kirjoitin Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen suivaantuneena siitä, että niin moni vanhempi joutuu ottamaan yhteyttä valtuutettuun ja kertomaan, että lapsilla ei ole koulukirjoja ja ne sivut on rikki ja mitä on tämän päivän aikana nyt kuultu tässä keskustelussa.
Tämä kirjoitus menee näin: ”Koulujen on saatava riittävästi rahaa oppikirjoja varten. Jokaisen perheen lapsella on oltava yhdenvertaiset mahdollisuudet maksuttomaan koulunkäyntiin. Vanhemmat ovat syystä huolissaan siitä, että peruskoululaiset joutuvat opiskelemaan käytetyistä ja huonokuntoisista oppikirjoista. Lukukirjoissa on reikiä, ja niistä on revitty sivuja. Harjoitustehtäviä on kielletty tekemästä tehtäväkirjoihin. Ei ole tarkoitus, että viidesluokkalainen itkee matematiikan läksyjen parissa kaksi tuntia koulupäivän jälkeen ja kysyy koulukavereilta, mitä hänen kirjastaan puuttuvalla sivulla mahtaa lukea. Tehtävien ja vastausten kirjoittaminen vihkoon vie paljon aikaa ja rikkinäisen kirjan lukeminen hankaloittaa oppimista.
Koulukohtaisesti eriävät käytännöt asettavat lapset ja nuoret eriarvoiseen asemaan. Osa vanhemmista on ostamassa lastensa luokalle tehtäväkirjoja omakustanteisesti, vaikka Helsingissä on päätetty tarjota kaikille maksuttomat oppimateriaalit. 90-luvun laman lapsena olen tottunut kierrättämään, mutta koulut eivät saa joutua säästämään kirjoista lasten oppimistulosten kustannuksella. Jokaisen perheen lapsella on oltava yhdenvertaiset mahdollisuudet maksuttomaan koulunkäyntiin.” Puheenjohtaja.
Lopetan tähän sanomalla, että edelleen vuonna 2026 tyttäreni ollessa yläasteella on kiellettyä tehdä tehtäviä tehtäväkirjoihin. Tämä tilanne oli silloin, kun hän oli viidesluokkalainen.
Valtuutettu Suvi Pulkkinen Me ollaan tosiaan viime vuosina digitalisoineet koulua vauhdilla. Läppärit on tullut jäädäkseen, ja niilläkin on oma paikkansa, mutta…
Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.
Me ollaan tosiaan viime vuosina digitalisoineet koulua vauhdilla. Läppärit on tullut jäädäkseen, ja niilläkin on oma paikkansa, mutta oppimisrauhaa ei voi rakentaa pelkästään ruudun varaan. Kirja on ihan erilainen oppimisen väline kuin läppäri. Se ei vilku, piippaa, se ei tarjoa houkuttelevaa linkkiä pois tehtävistä. Sillä ei voi olla somessa, pelata pelejä tai ulkoistaa vaikka matematiikan tehtäviä tekoälyn tehtäväksi. Kun oppilas avaa kirjan, hän on yhden asian äärellä. Keskittyminen syvenee, ja ajattelu hidastuu. Silloin myös oppiminen pääsee vahvistumaan. Erityisesti nuoremmille oppilaille ja niille, joilla on tarkkaavaisuuden haasteita, fyysinen kirja on tasa-arvoinen ja rauhoittava väline. Haaveilen myös, että me voitaisiin taata kaikille lapsille eskarissa se ihka ensimmäinen ja ikioma ensimmäinen oppikirja. Oma koulukirja olisi monelle kuusivuotiaalle todella suuri ilon ja ylpeyden aihe. Ajattelen, että meidän päättämät panostukset oppikirjoihin on tarpeellisia. Samalla tunnistan hyvin, että se tie on kyllä kuljettu loppuun, että kouluilla voi olla näin erilaisia käytäntöjä siitä, että satsataanko kirjoihin vai ei. Lisäksi ajattelen, että jos ja kun meidän pitää vahvistaa oppimisrauhaa, niin pitää uskaltaa myös sanoa, että kouluissa pitää olla enemmän kirjoja ja näiden ruutujen määrää pitää tarkastella kriittisesti ja myös vähentää erityisesti noilla pienemmillä oppilailla.
Kiitos.
Valtuutettu Seida Sohrabi · vastauspuheenvuoro Olen tässä kuunnellut yli puoluerajojen puheenvuoroja, ja mun on pakko sanoa, että mä olen erittäin iloinen siitä, että me ollaan yli…
Arvoisa puheenjohtaja.
Olen tässä kuunnellut yli puoluerajojen puheenvuoroja, ja mun on pakko sanoa, että mä olen erittäin iloinen siitä, että me ollaan yli puoluerajojen hyvin samaa mieltä painotettujen oppikirjojen tärkeydestä ja siitä, että palataan perusasioiden pariin.
Vähemmän digiä ja kännyköitä ja enemmän kirjan ja kynän käyttöä. Historia osoittaa, että se toimii, mutta ihan mahtavaa huomata, että me ollaan tästä asiasta, mikä on todella tärkeää, samaa mieltä.
Kiitos.
Apulaispormestari Johanna Laisaari Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut sekä nuorisoneuvoston edustajat. Tämä on tosiaan tärkeä ja edelleen ajankohtainen aihe ja kiitos…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut sekä nuorisoneuvoston edustajat. Tämä on tosiaan tärkeä ja edelleen ajankohtainen aihe ja kiitos jälleen tätä koskevasta hyvästä aloitteesta.
Tätä asiaa on tosiaan edistetty jo viime valtuustokaudella laajalla yhteistyöllä, kuten täällä on todettu esimerkiksi valtuutettu Honkasalon puheenvuorossa. Viime valtuustokaudella on lisätty rahoitusta ja nyt sitä on tehty vielä lisää. Täytyy tosiaan kuitenkin todeta, että nämä digitaaliset materiaalit olivat kuitenkin aikanaan tietoinen valinta, eikä syynä ollut mitenkään pelkästään säästö, vaan myöskin silloiset pedagogiset ajatukset. Muun muassa silloin, kun ylioppilastutkinnon muuttuminen sähköiseksi tuli, me aika nopealla aikataululla mentiin digitaaliseen materiaaliin. Olen itsekin ollut tästä päättämässä. Haluan todeta siitä, että itselläni on ollut lukivaikeus ja haasteita siinä mielessä koulun käynnissä. Toin kyllä aina esiin sen, että meillä on erilaisia oppijoita ja näitä painettuja materiaaleita silti tarvitaan. Silloin kun apulaispormestarina kasvatuksessa ja koulutuksessa aloitin, nimenomaan juuri... Täällä Alanko- Kahiluoto nosti hyvin esiin sen, että tarvitaan näitä selkokirjoja. Silloin annettiin koronarahoituksesta kouluille 500 000 euroa nimenomaan kirjojen, ei oppikirjojen, vaan kirjojen hankkimiseen. Koska niin kuin tässä on hyvin todettu, tämä on todella tärkeää, että meillä on niin sanottuja vanhanaikaisia kirjoja, joita voi lukea. Ne on hyvin eri asia kuin digitaaliset materiaalit, jotka tietyllä tavalla tuottaa myös sitä ruutuaikaa sinne koulupäivään.
Nyt onkin selkeästi selkeä yhteinen tahtotila siitä, että näistä digimateriaaleista halutaan vaihtaa takaisin painettuihin oppikirjoihin, ja tämä on tosiaan tärkeä muutos. Tätä on erittäin paljon tuoneet esiin nyt myöskin opettajat. Meidän on hyvä tietysti muistaa, että kouluissa rehtorit ja opettajat, joilla on ne parhaat pedagogiset taidot, kuitenkin itse päättää, minkälaisia oppimateriaaleja he käyttävät.
Valtuutettu Arja Karhuvaara · vastauspuheenvuoro Mä melkein unohdin, mitä mun piti sanoa. Digitaalisuushan ei sinällään ole mikään kirosana, vaikka esimerkiksi itse inhoan kaikkia näitä…
Kiitos apulaispormestari Laisaarelle lohduttavasta puheenvuorosta. Mä melkein unohdin, mitä mun piti sanoa. Digitaalisuushan ei sinällään ole mikään kirosana, vaikka esimerkiksi itse inhoan kaikkia näitä härpäkkeitä. Haluaisin, että lapset oppisivat ensin ne perusasiat ihan normaalisti kynällä ja paperilla ja käsialalla, jotta myös tämmöinen ihan selvä pitkäjänteinen ajattelu kehittyisi lasten aivoissa ja keskittymiskyky ja hahmottaminen ynnä muu, mikä esimerkiksi käsialassa kehittyy. Ja digitaalisuus olisi sitten lisätyökalu siihen perusasioiden osaamiseen, mutta ilman sitä digitaalisuus on useimmiten häiriöksi oppimisessa.
Valtuutettu Janne Rauramo Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja nuorisoneuvoston edustajat. Painetut kirjat ovat käteviä ja ylivoimaisia käyttöliittymältään.…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja nuorisoneuvoston edustajat. Painetut kirjat ovat käteviä ja ylivoimaisia käyttöliittymältään. Eivät kaadu koskaan, eivät vaadi latausta ja pakottavat syventymään opiskeltavaan asiaan. Ne voi kierrättää, ja ne ovat ehdottomasti parempia lapsille, joiden on vaikea keskittyä. Vaikkei PISA-tulosten ja painettujen oppimateriaalien välillä ole osoitettavissa suoraa korrelaatiota, ei nämä tulokset myöskään ole täysin sattumaa.
Me ollaan nyt päätetty satsata tähän käyttöliittymään lisää, ja tämä on ainoa oikea suunta. Jatkossa meidän pitää jatkaa merkittäviä panostuksia alan ehdottomien ammattilaisten, kokeneiden opettajien, laatimiin oppikirjoihin. Äidinkielen ja vieraiden kielten opiskelussa ne varmistavat monipuolisen harjoittelun ja tarvittavan toiston. Myös matematiikan oppimistulokset paranevat varmasti, jos ala-asteen jokaiselle luokka-asteelle saataisiin täytettävät oppikirjat.
Valtuutettu Veronika Honkasalo Tämän keskustelun aikana tuli mieleen, että silloin kun mä olin tehnyt tämän ponnen vuonna 2024, yhden japanilaisen, yhden merkittävimmän…
Arvoisa puheenjohtaja.
Tämän keskustelun aikana tuli mieleen, että silloin kun mä olin tehnyt tämän ponnen vuonna 2024, yhden japanilaisen, yhden merkittävimmän ja suurimman päivälehden toimittaja otti yhteyttä ja matkusti Suomeen tehdäkseen jutun siitä, miten Suomessa ikään kuin ollaan herätty siihen, että tämä digitaalisuus on ehkä mennyt vähän liian pitkälle ja on palattu esimerkiksi näihin painettuihin fyysisiin oppikirjoihin. Halusi kovasti tietää, että onko tietoa siitä, että onko oppimistulokset parempia fyysisiä oppikirjoja lukemalla vai digitaalisilta alustoilta.
Itse ajattelen niin, että meidän pitää myös kunnioittaa opettajien autonomiaa ja sitä valmiutta itse päättää niistä pedagogisista menetelmistä. Varmasti on niin, että joissakin oppiaineissa fyysiset oppikirjat ovat parempia, esimerkiksi lukuaineissa, reaaliaineissa. Huomattavaa on se, että esimerkiksi elämänkatsomustiedossa tällä hetkellä, vaikka sitä lukee merkittävä määrä oppilaita Helsingissä, niitä oppikirjoja itse asiassa on todella vähän saatavilla. Se on ihan semmoinen asia, joka täällä Peltokorven valtuustoaloitteen vastauksessakin erikseen nostetaan esille.
Mun mielestä valtuutettu Borgarsdóttir Sandelin nosti hyvin esille, että tätä tilannetta mun mielestä pitää koko ajan nyt seurata, että miten tämä kehittyy, ettei olisi kyse vain tämmöisistä kertapanostuksista, eli että tätä työtä myös pitkäjänteisesti jatketaan. Sitten mä pidän tärkeänä sitä, että me kuullaan myös lapsia ja nuoria. Usein tuppaa olemaan niin, että kun puhutaan näistä digitaalisista ratkaisuista varsinkin kännyköihin liittyen, aikuiset paasaa rajoituksista ja kukaan ei oikein nuoria itseään kuule. Kuitenkin me tiedetään, että nuoret itse elää vahvasti digitaalisissa ympäristöissä.
Mielellään kuuluisin myös apulaispormestari Huffin näkemyksiä siitä, että kun hän on tätä keskustelua kuunnellut, niin minkälaisia ajatuksia tämä on herättänyt.
Apulaispormestari Shawn Huff Nyt ollaan todellakin tärkeän asian äärellä. Kiitos valtuutettu Peltokorvelle tästä aloitteesta, että saadaan näitä tutkimuksia tästä…
Kiitos valtuutetut tästä runsaasta keskustelusta. Nyt ollaan todellakin tärkeän asian äärellä.
Kiitos valtuutettu Peltokorvelle tästä aloitteesta, että saadaan näitä tutkimuksia tästä painettujen oppimateriaalien kunnosta.
Kun me mietitään keskustelua, mitä ollaan käyty täällä ja useinkin kun puhutaan kouluista, niin kyllä se yhdistää meitä kaikkia, koska meillä kaikilla on ne meidän omat kokemukset sieltä koulusta ja me muistellaan niitä hyvin. Ehkä mä voin tähän alkuun sanoa myös sen, että itse muistan myös hyvin sen, kun ollaan päällystetty näitä kirjoja sinne. Myös itse olen kasvanut silloin lamaajalla. Meidän tehtäväkirjaan ei saanut kirjoittaa mitään. Kaikki kirjoitettiin vihkoon ja usein ne vihkot vielä laitettiin puoliksi, että kaikille riitti ne vihkot. Ehkä se hyöty oli siinä, että meidän piti sitten kirjoittaa niin paljon kynällä ja paperilla, niin siinä oppi kirjoittamaan. Niin kuin valtuutettu Sohrabi huomautti tuossa aikaisemmin, sillähän on tekemistä muistin kanssa. Kun pääsee kirjoittamaan kädellä ja kynällä, se vaikutta muistiin aivan eri tavalla. Kuten valtuutettu Honkasalo mainitsi, hänen ponnesta tavallaan lähti jollain tavalla liikkeelle kuitenkin ja sillä tavalla tehtiin kattava tutkimus näistä painetuista oppimateriaaleista ja niiden vaikutuksista. Jos voi tiivistää sen tutkimuksen, niin se oli sitä, että opettajat ja oppilaat olivat yksimielisiä siitä, että painetulla oppimateriaalilla on mukavampi opetella ja käyttää oppitunnilla. Se on vaan helpompi.
Itse jokainen voi miettiä sitä, että kun opettaja opettaa sieltä luokkahuoneen takaa, niin se, että näkee läppärin kannen vai se, että jokaisella on kirja edessä. Kummasta tulee enemmän häiriötä. Kummalla on helpompi luottaa siihen, mitä oppilaat oikeasti tekevät siellä tunneilla.
Näillä kirjoilla on ei pelkästään painetussa oppimateriaalissa iso merkitys, mihin me ollaan päätetty lisää rahaa 1,5 miljoonaa tänä vuonna, mutta myös lukemisen kannalta. Kun mä vierailen kouluissa, mä näen, että se lukeminen nostetaan koko esiin. Nimenomaan se nostetaan esiin kirjojen muodossa. Jokaisessa koulussa on vähintään jonkinnäköinen lukunurkkaus tai kirjasto tai rauhallinen tila, jossa voi vetäytyä lukemaan näitä kirjoja. Monissa kouluissa on vielä erilaisia lukuhaasteita, jotta voidaan lukea ja eritoten juuri kirjoista. Miksi näin on? Voidaan miettiä, että nykyajan maailmassa, missä on paljon digiä ja on somea ja maailma on todella nopea, keskittyminen on valttia. Ja nimenomaan lukeminen ja se, että luetaan jostain kirjasta, se on sellainen asia, mikä voi ehkä hidastaa ja auttaa meitä keskittymään paremmin kaikissa meidän tulevissa haasteissa.
Jos yksi asia on varmaa myös näistä vierailuista, mitä haluan toistaa, mikä on mainittu muutaman kerran myös täällä salissa, on se, että meillä on aivan erinomainen henkilöstö tuolla kouluilla. Jos me pidämme täällä valtuustossa huolen siitä, että heillä on resurssit, he varmasti pitävät siellä huolen, että meidän oppilaat oppivat ja että heillä on tarvittavat ja parhaat materiaalit. Kiitos.
Valtuutettu Maaret Castrén Tänä iltana on ollut erityisen mieluisaa istua tässä salissa. Tämä kirjakeskustelu on ollut valtavan hieno. Mä olen elänyt 30 ensimmäistä…
Kiitos, puheenjohtaja.
Tänä iltana on ollut erityisen mieluisaa istua tässä salissa. Tämä kirjakeskustelu on ollut valtavan hieno. Mä olen elänyt 30 ensimmäistä vuotta ilman kännykkää ja ainakin ilman yhtäkään digitaalista mitään ja edelleen rakastan ihan fyysisiä kirjoja valtavasti. Mun mielestä on ollut kiva kuulla, että ne on merkinnyt tässä salissa monelle tosi paljon.
Kiitänkin tästä keskustelusta. En voi muuta kuin sanoa, että on hienoa, että kirja on kokemassa renessanssin, koska kirjat on aivan ihania ja niitä tuleekin rakastaa jokaisen ikäisen ihmisen.
Kiitos.
Valtuutettu Tuula Haatainen Todella hyvä, että tästä keskustellaan, koska kunnissahan näistä asioista viime kädessä sitten päätetään. Meillähän on käynnissä edellisen…
Arvoisa puheenjohtaja.
Todella hyvä, että tästä keskustellaan, koska kunnissahan näistä asioista viime kädessä sitten päätetään. Meillähän on käynnissä edellisen hallituksen aikana käynnistetty lukutaitostrategia, jossa korostetaan sitä, että kunnissa varhaiskasvatuksesta lähtien pitää luoda edellytykset ja vahvistaa lasten ja nuorten perehtyneisyyttä ja rakkautta kirjoihin.
Kun itse havainnoin vähän ympäristöä omien lapsenlasten kautta, niin kyllä mä olen pannut merkille, että varhaiskasvatuksessakin tähän satsataan todella paljon ja lapsia innostetaan lukemaan. Ne ovat todella innostuneita lukemaan, ja ne kilpailevat siitä, että kuka lukee enemmän. Tätä pitää vahvistaa sitten, kun tullaan kouluun, mutta se kriittisin ikä varmaan tämän lukemisen ja lukutaidon kanssa on sitten, kun tullaan yläasteelle. Tässä tulee sitten nämä koulukirjat minun mielestä selvästi myös kuvioon mukaan. Täällä joku sanoikin sitä, taisi olla apulaispormestari. Puhui siitä, jota itse ajattelen. Kirja on lapselle sellainen kokemus, että tämä on mun juttu, tämä on mun kirja. Minä päällystän tämän, mä saan töhertää tänne, mä saan tehdä tänne merkintöjä ja mä laitan sen hyllyyn, ja mulla on oma hylly, jossa mulla on kirjoja. Sitä kautta se lukeminen ja myös se tieto menee paremmin päähän, kun sitä kirjaa makustellaan ja tekstiä luetaan.
Sitten taas tämä ei ole vastakohta sille, että meillä on digimaailma ja lasten pitää oppia myös elämään digimaailmassa. Medialukutaito ja kriittinen lukutaito on todella tärkeää, että oppii suodattamaan myös väärän tiedon oikeasta ja ottamaan selville, että mistä tämä tieto on sinne nettiin tullut.
Tämä on tosi hyvä, ja minun mielestä Helsingin pitää pitää huolta siitä, että kirjat, tehtäväkirjat, kynä ja kirja pysyvät mukana, mutta yhtä lailla ei ylenkatsota sitä, että tämä digimaailma vaatii myös siinä osaamista.
Kiitos.
Valtuutettu Johanna Nuorteva Tässä keskustelussa on ymmärrettävästi korostettu oppikirjojen tarvetta. Helsingissä on nyt tälle vuodelle lisätty oppikirjoihin rahaa,…
Kiitos, puheenjohtaja.
Tässä keskustelussa on ymmärrettävästi korostettu oppikirjojen tarvetta. Helsingissä on nyt tälle vuodelle lisätty oppikirjoihin rahaa, mutta samalla on leikattu rahoitusta digimateriaaleista. Tämä kulkee kyllä käsi kädessä myös oppilaiden terveisten kanssa. Mieluummin tehtäväkirja kuin digimateriaalia. Opettajilla on kuitenkin toive, että laajemmat materiaalit, kuten Manabuan, voisi hankkia keskitetysti kaikille. Tämä mainitsemani on materiaali, jossa on laadittu selkomateriaalia kaikkiin oppiaineisiin kolmannesta yhdeksänteen luokkaan. Ne auttavat oppimaan keskeiset asiat jokaisesta oppiaineesta. Materiaalit on käännetty 12 yleisimmälle kielelle, jolloin myös heikommalla suomen tai ruotsin kielitaidolla olisi mahdollista tekstien ja videoiden avulla oppia perusasiat. Meillä Helsingissä kouluilla ei ole omista budjeteistaan mahdollisuutta irrottaa rahaa tämmöisiin laajempiin kokonaisuuksiin, laajempiin, kalliimpiin digimateriaaleihin, ja kaupungilla ei ole ollut perinnettä siihen, että hankittaisiin keskitetysti oppimateriaaleja. Tässä voisi olla järkevä kehittymisen paikka myös Helsingillä, että me saataisiin tämmöiset isot paketit yhteisesti kaikille. Tämä vahvistaisi myös yhdenvertaisuutta oppimateriaalien osalta koko kaupungissa. Meillä tehtäväkirjoja ei ole enää suomen kielessä käytössä juuri muualla kuin alkuopetuksen oppilailla, ykköskakkosilla. Käsin kirjoittamisen rutiini jää meillä aika vähäiseksi, ja kiireen vuoksi myös toisaalta näppäintaitojen harjoittelu jää vähäisemmäksi. Meillä olisi tärkeää nyt varmistaa se, että meillä on tehtäväkirjoja myös isommille alakoululaisille ja saadaan rutiini myös kirjoittamiseen sekä käsin että näppäimistöllä kaikille meidän oppilaille. Tämä vaatii oppikirjojen osalta paljon, myös tehtäväkirjojen, mutta myös digimateriaalien osalta. Toivon siinä yhteistä hankintalinjaa myös.
Kiitos.
Valtuutettu Mirita Saxberg · vastauspuheenvuoro Kiitos valtuutettu Nuortevalle hyvästä puheenvuorosta ja tällaisesta tavallaan innovatiivisesta ajattelusta siinä, että Helsinki voisikin…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kiitos valtuutettu Nuortevalle hyvästä puheenvuorosta ja tällaisesta tavallaan innovatiivisesta ajattelusta siinä, että Helsinki voisikin keskitetysti hankkia näitä materiaaleja kouluille, koska meillähän suuri ongelma on nyt se, että koulukohtaisesti näitä eroja on syntynyt. Toisissa kouluissa on eri käytännöt kuin toisissa. Budjetit käytetään eri tavalla. Iso kysymys tässä keskustelussa minusta on nyt se, että saavatko koulut ohjeet niin, että siellä on tietyt laatukriteerit, minkä kuntoisia näiden kirjojen tulee olla, miten paljon niitä tulee olla, täytyykö olla tehtäväkirja, johon saa tehdä tehtäviä. Nämä on niitä sellaisia perustavanlaatuisia kysymyksiä, joissa Helsingin tulisi kyetä antamaan selkeät ohjeet kaikille kouluille ja niitä seurataan. Taikka sitten tämä keskitetty hankinta.
Valtuutettu Miapetra Kumpula-Natri Tänään julkistettiin Sitralla tämmöinen Kasvuatlas 2026, jossa sanottiin, että inhimillinen tekijä on noin 50–75 prosenttia…
Arvoisa puheenjohtaja.
Tänään julkistettiin Sitralla tämmöinen Kasvuatlas 2026, jossa sanottiin, että inhimillinen tekijä on noin 50–75 prosenttia kasvumahdollisuuksista. Inhimillisenä tekijänä nimenomaan osaaminen on se kaikkein tärkein osa, ja me nähdään monesta, että meidän perustaidot ovat heikentyneet.
Lukutaidossa menetetty asemia verrokkimaihin nähden, ja matematiikassa erityisen nopeaa on ollut tämä lasku 2000 puolivälin jälkeen.
Tätähän me nyt ihmettelemme, että kun teknologia ja digitalisuus olisi voinut asioita auttaa ja viedä hyvään suuntaan, niin mikä on tehnyt sen, että menemme huonoon suuntaan suurin piirtein samaan aikaan, kun digitalisaatio on yleistynyt. Nopea johtopäätös siinä olisi se, että palataan taas vanhaan ja varmaan osittain me ihminen emme ole kehittyneet teknologian tahtiin kognitiivisissa oppimismahdollisuuksissa. Mutta on erittäin hyvä, että Helsinkikin toimijana tässä tätä keskustelua käy eikä vain odota jotain valtakunnallista, kun meillä on hyvin pitkälle viety koulutetun opettajan oma vastuu. Juteltiin tänään tuon Sitran tilaisuuden yhteydessä myös, että tämä opettaja-autonomia ei tarkoita myöskään sitä, että opettajat pitäisi jättää yksin. Sen takia tässä myöskään kaupungin ei tarvii ajatella, että luokat tai rehtorit toimivat yksin, vaan voimme toimia siinä rinnalla ja antaa sitä isompaa nojaa ja suuntaa, missä ollaan. Sekin tulee olla hyvässä tarkastelussa monilla tasoilla. Aivan varmaan myös niin, että nuorten keskittymiskykyyn ja kaikkeen tämmöiseen oheiseen vaikuttaa koko elämä. Sen takia tämmöinen laitteiden parissa touhuaminen ja oleminen, se mitä tapahtuu vapaa-aikana, jos se vielä tuodaan lisäksi siihen oppilaan työympäristöön kouluun, niin myös se kokonaiskuormittavuus ei varmastikaan ole optimaalinen.
Kiitän aloitteesta ja keskustelusta, että täällä on siihen eväitä haettu tulevaan.
Valtuutettu Mari Holopainen Täällä on hyvää keskustelua käyty myös lukemisen edistämisestä laajemmin, ja tietysti nämä fyysiset kirjat sitä myös tukevat ja niihin…
Kiitos, puheenjohtaja.
Täällä on hyvää keskustelua käyty myös lukemisen edistämisestä laajemmin, ja tietysti nämä fyysiset kirjat sitä myös tukevat ja niihin tottuminen. On hienoa, että kouluissa on todellakin nyt lukutaitoon panostettu ja siellä on monenlaisia toimia, joilla oppilaita innostetaan lukemaan. Kiitos tietysti kuuluu aktiivisille opettajille ja tietysti myös toimialalle, joka on näitä edistänyt.
Tietysti nousee myös usein tarve siitä, että kunnollisia koulukirjastoja ei ole läheskään kaikissa kouluissa. Kirjastojen kanssa tehtävä yhteistyö on tässä todella tärkeää. Sielläkin kirjaston puolelta on pyritty edistämään sitä, että myös toisella asteella löydetään kirjastot. Tähänkin työhön olisi tarpeita investoida enemmän. Siitä on hyviä kokemuksia, jotta sitten todellakin lapset löytävät lukemisen, kun tiedetään, että on tällainen vaihe ollut tässä yhteiskunnassa, jossa ei ole riittävästi puututtu siihen, kuinka paljon erilainen pirstaleinen digiaika vie meidän arkea ja erityisesti nuorten arkea.
Edelleen peräänkuuluttaisin myös toimialan vastuuta siinä, kun on huomattu ja varmasti siellä on toivon mukaan huomattu, että Helsingissä tämä kirjoihin käytetty rahoitus on muita kuntia pienempi, niin minkälainen viesti ja minkälaisia toimenpiteitä tämä on silloin aiheuttanut. Kun puhutaan siitä laadukkaasta koulutuksesta, niin onko tätä epäkohtaa silloin tuotu esiin ja pyritty koulujen kanssa sitä ratkaisemaan? Tämä on hyvin vahvasti mun mielestä tullut palautteen kautta nyt tämän asian korjaaminen.
Kiitos myös kaikille, jotka olette tehneet töitä kouluissa ja tuoneet täällä hyviä huomioita esiin siinä koulujen arjessa. Uskon, että tämä vaatii hyvää yhteistyötä koulujen kanssa, koska siellä on kuitenkin paras ymmärrys, että minkälaista oppimateriaalia tarvitaan.
Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Täällä on käyty keskustelua laajasti lukutaidosta ja kirjoista. Ajattelin tuoda tähän myös sen ilahduttavan näkökulman, mitä kirjastot…
Arvoisa rouva puheenjohtaja.
Täällä on käyty keskustelua laajasti lukutaidosta ja kirjoista. Ajattelin tuoda tähän myös sen ilahduttavan näkökulman, mitä kirjastot tuovat tähän lukutaitoon ja lasten ja nuorten lukemiseen mukaan. Nimittäin mehän ollaan sitouduttu strategiassa tähän lukutaitoon, ja kirjastoilla se on yksi keskeisistä tehtävistä.
Kun katsoo viime vuoden tilastoja, niin meillä on käynyt ennätysmäärä helsinkiläisiä tai muiden kaupunkien asukkaita kirjastoista. 9,2 miljoonaa käyntiä. Se tarkoittaa, että laskennallisesti jokainen helsinkiläinen kävi yli 13 kertaa viime vuoden aikana kirjastoissa. Erilaisia niteitä lainattiin 5,9 miljoonaa kappaletta. Se tarkoittaa, että 8,5 nidettä per helsinkiläinen keskimäärin lainattiin kirjastoista. Totta kai niteisiin kuuluu myös muita. Siellä on pelejä, ja siellä on musiikkia ja niin edelleen. Aivan valtaosa niistä on kirjoja ja nimenomaan fyysisiä kirjoja.
Kun katsoo tilastoja siitä, että kenellä erityisesti kirjastoissa vierailujen määrä on kasvanut ja lainausten määrä on kasvanut, se on nimenomaan lapset ja nuoret. Tähän auttaa varmasti se, että meillä on hyvä yhteistyö kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa siitä, että aloitetaan sieltä päiväkodista. Käydään siellä jo tutustumassa siihen lähikirjastoon. Käydään satutunneilla. Opetellaan sitä kirjojen lukemista. Tehdään ne ensimmäiset kirjastokortit mahdollisesti siellä. Ja sitten meillä on tarkka suunnitelma siitä, että miten eri luokka-asteilla vieraillaan kirjastoissa ja kannustetaan lainaamaan ja lukemaan kirjastoista kirjoja. Nämä tulokset, joita meillä viime vuodelta on kirjastojen käyntikasvusta, lainausten kasvusta ja nimenomaan, että siellä erityisesti nousee nämä lapset ja nuoret, osoittaa että me ollaan onnistuttu tässä.
Eli tämä keskustelu fyysistä koulukirjoista, jota on käyty, on tärkeä oppimisen välineenä. Ja samaan aikaan tämä kirjojen renessanssi, jonka ehkä valtuutettu Castrén taisi täällä mainita vai kuka se oli, se näkyy myös meillä kirjastojen puolella. Eli tämä on hyvä huomioida, että tämä on isompi kokonaisuus ja voidaan olla tähän myös tyytyväisiä ja iloisia tästä.
Valtuutettu Tiina Halttunen Ja kiitos valtuutettu Nuortevalle upeasta ideasta keskitetyistä hankinnoista helsinkiläisille kouluille, nimenomaan digihankinnoista. Tuota…
Kiitos, puheenjohtaja.
Ja kiitos valtuutettu Nuortevalle upeasta ideasta keskitetyistä hankinnoista helsinkiläisille kouluille, nimenomaan digihankinnoista.
Tuota ajatusta voisi kehitellä vielä eteenpäin. Itselleni tuli ajatus siitä, että jos olisi tämmöinen kouluille yhteinen digitaalinen oppimisympäristö, joka olisi suljettu, josta ei olisi pääsyä avoimeen internettiin, jossa olisi eri oppiaineiden sisältöjä ja oppilaat voisivat harjoitella siellä kaikenlaisia taitoja, myös näppäintaitoja. Nythän nyky-yhteiskunnassa digitaaliset kansalaistaidot, meidän pitäisi todella määritellä ne ja pitää huolta siitä, että kaikki oppilaat oppivat ne, mitä tarvitaan. Se ei ole pelien pelaamista ja kaiken näköistä netissä häsläämistä, vaan oikeasti määritellyt digitaaliset kansalaistaidot, ja niitä voisi turvallisesti harjoitella tämmöisessä suljetussa ympäristössä. Nyt tämä avoimeen internettiin pääsy on se koulujen iso ongelma. Siellä kun tehdään läppäreillä töitä, niin 10–15 prosenttia siitä porukasta, heillä on siellä joku sivu auki, jonne he heti kun opettajan silmä välttää, lähtevät pelaamaan pelejä ja lähettelemään viestejä ja häiritsemään muiden oppimista.
Kiitos.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Terhi Peltokorpi ja 45 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että 1. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tekee selvityksen oppilaiden yhdenvertaisuuden toteutumisesta oppikirjojen ja muun oppimateriaalin saatavuudessa eri kouluissa. 2. Toimiala laatii suunnitelman siitä, miten oppimateriaaleihin käytettävää rahoitusta voidaan nostaa valtakunnallisen keskiarvon tasolle, ottaen huomioon kaupunkistrategiassa hyväksytyt tavoitteet.3. Kouluille laaditaan ohjeistus oppimateriaalien hankinnasta, jakelusta ja käytöstä peruskouluissa. Ohjeistuksessa linjataan mm.: painettujen oppikirjojen tarjonnan laajentamisesta yhdenvertaisesti helsinkiläisissä peruskouluissa, kierrätettävien kirjojen kunnosta ja kierrosta poistamisesta ja tehtäväkirjojen tarkoituksenmukaisesta käytöstä. Aloite on liitteenä 1. Selvitys oppilaiden yhdenvertaisuuden toteutumisesta oppikirjojen ja muun oppimateriaalin saatavuudessa eri kouluissa Helsingin kaupungin suomenkielisten peruskoulujen rehtoreille (86 koulua) lähetettiin 5.12.2025 kartoitus (liite 2) oppimateriaalien käytöstä sekä oppikirjatilanteesta, johon oli 9.12.2025 mennessä tullut 74 vastausta. Vastanneista rehtoreista 78 prosenttia arvioi, että oppikirjoja tulisi olla enemmän. Niitä kaivataan eniten ympäristöoppiin, englantiin, elämänkatsomustietoon sekä suomen kieleen ja kirjallisuuteen. Kokemuksen mukaan kyse on siitä, että erillisiä tehtäväkirjoja ei ole kaikissa aineissa. Oppilailla saattaa siis olla paljon monisteita tai he katsovat tehtävät digitaalisesta materiaalista ja vastaavat erilliseen vihkoon. Selvityksen tulokset ovat liitteenä 3. Koska kyselyyn vastasi 74 suomenkielistä koulua 86:sta (86,0 %) eikä vastanneiden koulujen maantieteellisessä jakaumassa tai koulun tyypissä (ala-aste, yhtenäinen peruskoulu, yläaste, erityiskoulu) näy mitään selkeää vääristymää, on perusteltua olettaa, että vastaukset edustavat hyvin koko Helsingin suomenkielisen perusopetuksen tuloksia. Myös ruotsinkielisen perusopetuksen tilannetta tullaan selvittämään. Kaupunginhallitus kehottaa kasvatus- ja koulutustoimialaa tekemään ruotsinkielisen perusopetuksen oppikirjatilanteesta mahdollisimman pian vastaavan kartoituksen kuin suomenkielisellä puolella. Tavoitteena on saada selkeä kuva myös ruotsinkielisen puolen tilanteesta, jotta mahdolliset puutteet ja niiden korjaamistarpeet voidaan arvioida asianmukaisesti. Kartoitus viedään kasvatus- ja koulutuslautakunnan ruotsinkieliseen jaostoon. Kaupunginhallitus painottaa, että tämänkaltaiset keskeiset selvitykset on syytä jatkossa aina tehdä niin suomeksi kuin ruotsiksi. Erityiskouluissa käytetään valmiita oppimateriaaleja vain muutamissa aineissa, koska heidän tarpeisiinsa suunnattuja oppimateriaaleja ei ole useimmissa aineissa olemassa. Tämä selittää osittain, miksi kaikkien aineiden kohdalla ei päästä 100 %:iin oppikirjojen käytössä. Kyselyn perusteella kaikissa kouluissa on käytössä painetut oppikirjat suomen kielessä ja kirjallisuudessa, matematiikassa, englannin ja ruotsin kielissä sekä biologiassa ja maantiedossa. Muissa lukuaineissa painettuja oppikirjoja käytetään suurimmassa osassa kouluista. Digitaalista oppimateriaalia on käytössä enemmistössä kouluja lähes kaikkien aineiden opetukseen. Eniten digitaalista materiaalia käytetään suomen kielen ja kirjallisuuden sekä englannin opetukseen. Suunnitelma oppimateriaaleihin käytettävän rahoituksen nostamisesta valtakunnallisen keskiarvon tasolle strategian tavoitteet huomioiden Perusopetuksessa koulujen käyttösuunnitelmat vuodelle 2026 on laadittu siten, että koulujen oppimateriaaleihin kohdennetut resurssit ovat kasvaneet. Vuoden 2026 talousarviossa peruskoulujen oppikirjamäärärahoja lisätään 1,5 miljoonalla eurolla. Tästä lisäyksestä 1,0 miljoonaa euroa on toimialan määrärahojen kokonaislisäystä ja 0,5 miljoonaa euroa on toimialan talousarvion sisäistä uudelleenkohdentamista ICT-hankinnoista oppikirjamäärärahoihin. Oppimateriaaleihin kohdennettu oppilaskohtainen raha suomenkielisissä peruskouluissa vuonna 2026 on 133 euroa ja ruotsinkielisissä peruskouluissa noin 140 euroa. Tämä lähestyy jo aloitteessa mainittua kansallista keskiarvoa 145 euroa. Ero suomen- ja ruotsinkielisten koulujen rahoituksessa selittyy sillä, että ruotsinkieliset materiaalit ovat tyypillisesti kalliimpia kuin suomenkieliset. Painetun materiaalin määrän muutosta tullaan seuraamaan. Laskennallista oppilaskohtaista oppimateriaalirahaa seurataan kaupunkitasolla. Painettuun oppimateriaaliin käytetyn rahan määrän kasvua seurataan kouluittain. Kaupunginhallitus esittää, että toimiala selvittää kuinka oppikirjatilanteen kehittymistä helsinkiläisissä kouluissa voitaisiin seurata. Kaupunkistrategian mukaisesti tarveperustaista rahoitusta kasvatetaan. Peruskouluja ohjataan käyttämään tarveperustaista rahaa myös oppimateriaalien hankintaan. Ohjeistus oppimateriaalien hankinnasta, jakelusta ja käytöstä peruskouluissa. Valtuustoaloitteen mukaan ohjeistuksessa tulee linjata painettujen oppikirjojen tarjonnan laajentamisesta yhdenvertaisesti helsinkiläisissä peruskouluissa, kierrätettävien kirjojen kunnosta ja kierrosta poistamisesta ja tehtäväkirjojen tarkoituksenmukaisesta käytöstä. Huonossa kunnossa olevia kirjoja on melko vähän. 71,6 % kouluista ilmoitti, että huonossa kunnossa olevia kirjoja on vain vähän tai ei melkein yhtään. Vain 1,4% kouluista yli 75 % kirjoista on huonossa kunnossa. Erinomaisessa kunnossa olevia kirjoja on hieman enemmän. 74,3 %:ssa kouluista erinomaisessa kunnossa olevia kirjoja on vain vähän tai ei yhtään. 6,8 %:ssa kouluissa kaikki tai melkein kaikki ovat erinomaisessa kunnossa. Yhteenvetona voi todeta, että selvästi suurin osa koulujen kierrätetyistä kirjoista on hyvässä tai kohtalaisessa kunnossa. Huonossa kunnossa olevia kirjoja on varsin vähän, tosin seitsemässä koulussa (9,5 % vastanneista) tällaisia kirjoja on yli puolet. Toimiala laatii vuoden 2026 aikana peruskouluille ohjeen painettujen oppikirjojen tarjonnan laajentamiseen sekä kierrätettävien oppikirjojen suunnitelmalliseen käyttöön ja hankintaan. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus 16.03.2026 § 194
HEL 2025-014065 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Käsittely Vastaehdotus: Marcus Rantala: uusi kappale nykyisen kymmenennen kappaleen jälkeen: Kaupunginhallitus kehottaa kasvatus- ja koulutustoimialaa tekemään ruotsinkielisen perusopetuksen oppikirjatilanteesta mahdollisimman pian vastaavan kartoituksen kuin suomenkielisellä puolella. Tavoitteena on saada selkeä kuva myös ruotsinkielisen puolen tilanteesta, jotta mahdolliset puutteet ja niiden korjaamistarpeet voidaan arvioida asianmukaisesti. Kartoitus viedään kasvatus- ja koulutuslautakunnan ruotsinkieliseen jaostoon. Kaupunginhallitus painottaa, että tämänkaltaiset keskeiset selvitykset on syytä jatkossa aina tehdä niin suomeksi kuin ruotsiksi. Kannattaja: Maarit Vierunen Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Marcus Rantalan vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. 09.03.2026 Pöydälle 16.12.2025 Pöydälle Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 20.01.2026 § 12
HEL 2025-014065 T 00 00 03 Lausunto Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon valtuutettu Terhi Peltokorven ja 45 muun valtuutetun liitteenä 1 olevasta valtuustoaloitteesta koskien oppikirjojen kunnon ja riittävyyden turvaamista Helsingissä: Valtuustoaloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esittivät kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle kolme eri toimenpidettä. Seuraavaksi näitä toimenpiteitä käydään läpi yksitellen. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tekee selvityksen oppilaiden yhdenvertaisuuden toteutumisesta oppikirjojen ja muun oppimateriaalin saatavuudessa eri kouluissa. Helsingin kaupungin suomenkielisten peruskoulujen rehtoreille (86 koulua) lähetettiin 5.12.2025 kartoitus (liite 2) oppimateriaalien käytöstä sekä oppikirjavajeesta, johon oli 9.12.2025 mennessä tullut 74 vastausta. Kartoituksen vastausten mukaan kouluissa on oppimateriaalia käytössä seuraavan taulukon mukaisesti: Oppiaine | Painettu oppimateriaali käytössä % | Digitaalinen oppimateriaali käytössä % | Oppiaineessa on oppimateriaalivajetta % Suomen kieli ja kirjallisuus | 100 | 86,5 | 41,9 Suomi toisena kielen ja kirjallisuus | 78,4 | 55,4 | 33,8 Ruotsi | 98,6 | 79,5 | 38,4 Englanti | 98,6 | 87,8 | 45,9 Matematiikka | 100 | 78,4 | 23 Ympäristöoppi * | 98,6 | 73,2 | 49,3 Biologia ** | 100 | 65,7 | 20 Maantieto ** | 100 | 60 | 20 Fysiikka ** | 94,3 | 60 | 22,9 Kemia ** | 94,3 | 60 | 22,9 Terveystieto ** | 91,4 | 57,1 | 20 Historia | 94,5 | 57,5 | 38,4 Yhteiskuntaoppi | 89,2 | 56,8 | 33,8 Elämänkatsomustieto | 63,5 | 55,4 | 44,6 Ev.lut. uskonto | 82,4 | 55,4 | 40,5 Ortodoksinen uskonto *** | 62,2 | 16,2 | 23 Islam *** | 62,2 | 13,5 | 25,7 Kotitalous ** | 77,1 | 14,9 | 11,4 * Ainetta opetetaan vain luokilla 1–6, joten taulukkoon on otettu huomioon vain niiden koulujen vastaukset, joissa opetetaan luokkia 1–6. ** Ainetta opetetaan vain luokilla 7–9, joten taulukkoon on otettu huomioon vain niiden koulujen vastaukset, joissa opetetaan luokkia 7–9. *** Näitä uskonnon oppimääriä ei opeteta kaikissa vastanneista kouluista. Erityiskouluissa käytetään valmiita oppimateriaaleja vain muutamissa aineissa, koska heidän tarpeisiinsa suunnattuja oppimateriaaleja ei ole useimmissa aineissa olemassa. Tämä selittää osittain, miksi kaikkien aineiden kohdalla ei päästä 100 %:iin oppikirjojen käytössä. Kyselyn perusteella kaikissa kouluissa on käytössä painetut oppikirjat suomen kielessä ja kirjallisuudessa, matematiikassa, englannin ja ruotsin kielissä sekä biologiassa ja maantiedossa. Muissa lukuaineissa painettuja oppikirjoja käytetään suurimmassa osassa kouluista. Digitaalista oppimateriaalia on käytössä enemmistössä kouluja lähes kaikkien aineiden opetukseen. Eniten digitaalista materiaalia käytetään suomen kielen ja kirjallisuuden sekä englannin opetukseen. Kyselyn perusteella 78 % kouluista on oppikirjavajetta. Vajetta on eniten ympäristöopin, englannin, elämänkatsomustiedon ja suomen kielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa. Oppikirjavajeen suurta määrää selittää erityisesti oppiaineen tehtäväkirjojen puuttuminen. Koska kyselyyn vastasi 74 suomenkielistä koulua 86:sta (86,0 %) eikä vastanneiden koulujen maantieteellisessä jakaumassa tai koulun tyypissä (ala-aste, yhtenäinen peruskoulu, yläaste, erityiskoulu) näy mitään selkeää vääristymää, on perusteltua olettaa, että vastaukset edustavat hyvin koko Helsingin suomenkielisen perusopetuksen tuloksia. Kyselyä ei kuitenkaan ole lähetetty ruotsinkielisille peruskouluille, joten tuloksista ei voi vetää johtopäätöksiä ruotsinkielisten koulujen tilanteesta. Toimiala laatii suunnitelman siitä, miten oppimateriaaleihin käytettävää rahoitusta voidaan nostaa valtakunnallisen keskiarvon tasolle, ottaen huomioon kaupunkistrategiassa hyväksytyt tavoitteet Perusopetuksessa koulujen käyttösuunnitelmat vuodelle 2026 on laadittu siten, että koulujen oppimateriaaleihin kohdennetut resurssit ovat kasvaneet. Vuoden 2026 talousarviossa peruskoulujen oppikirjamäärärahoja lisätään 1,5 miljoonalla eurolla. Tästä lisäyksestä 1,0 miljoonaa euroa on toimialan määrärahojen kokonaislisäystä ja 0,5 miljoonaa euroa on toimialan talousarvion sisäistä uudelleenkohdentamista ICT-hankinnoista oppikirjamäärärahoihin. Oppimateriaaleihin kohdennettu oppilaskohtainen raha on suomenkielisissä peruskouluissa vuonna 2026 133 euroa ja ruotsinkielisissä peruskouluissa noin 140 euroa. Tämä lähestyy jo aloitteessa mainittua kansallista keskiarvoa 145 euroa. Ero suomen- ja ruotsinkielisten koulujen rahoituksessa selittyy sillä, että ruotsinkieliset materiaalit ovat tyypillisesti kalliimpia kuin suomenkieliset. Painetun oppimateriaalin määrän kasvua seurataan kouluittain. Kaupunkistrategian mukaisesti tarveperustaista rahoitusta kasvatetaan. Peruskouluja ohjataan käyttämään tarveperustaista rahaa myös oppimateriaalien hankintaan. Kouluille laaditaan ohjeistus oppimateriaalien hankinnasta, jakelusta ja käytöstä peruskouluissa. Valtuustoaloitteen tekstin mukaan tässä ohjeistuksessa linjataan painettujen oppikirjojen tarjonnan laajentamisesta yhdenvertaisesti helsinkiläisissä peruskouluissa, kierrätettävien kirjojen kunnosta ja kierrosta poistamisesta ja tehtäväkirjojen tarkoituksenmukaisesta käytöstä. Yllämainitussa kyselyssä kartoitettiin myös kouluissa kierrätettävien kirjojen kuntoja. Kyselyn tulokset on koottu seuraavaan taulukkoon: | Lähes kaikki (76-100 % oppikirjoista) | Suurin osa (51-75 %) | Alle puolet (26-50 %) | Hyvin vähän (0-25 %) Erinomainen | 6,8 | 9,5 | 9,5 | 74,3 Hyvä | 1,4 | 10,8 | 43,2 | 44,6 Kohtalainen | 0 | 12,2 | 47,3 | 40,5 Huono | 1,4 | 8,1 | 18,9 | 71,6 Huonossa kunnossa olevia kirjoja on melko vähän. 71,6 % kouluista ilmoitti, että huonossa kunnossa olevia kirjoja on vain vähän tai ei melkein yhtään. Vain 1,4% kouluista yli 75 % kirjoista on huonossa kunnossa. Erinomaisessa kunnossa olevia kirjoja on hieman enemmän. 74,3 %:ssa kouluista erinomaisessa kunnossa olevia kirjoja on vain vähän tai ei yhtään. 6,8 %:ssa kouluissa kaikki tai melkein kaikki ovat erinomaisessa kunnossa. Yhteenvetona voi todeta, että selvästi suurin osa koulujen kierrätetyistä kirjoista on hyvässä tai kohtalaisessa kunnossa. Huonossa kunnossa olevia kirjoja on varsin vähän, tosin seitsemässä koulussa (9,5 % vastanneista) tällaisia kirjoja on yli puolet. Toimiala laatii vuoden 2026 aikana peruskouluille ohjeen painettujen oppikirjojen tarjonnan laajentamiseen sekä kierrätettävien oppikirjojen suunnitelmalliseen käyttöön ja hankintaan. Yhteenveto Kyselyyn oppikirjatilanteesta vastasi 74 suomenkielistä peruskoulua 86:sta. Vastausten perusteella painetut oppikirjat ovat pääasiallinen opetusmateriaali erityisesti lukuaineissa. Digitaalisia oppimateriaaleja on käytössä suurimmassa osassa kouluja, mutta vähemmän kuin painettuja oppikirjoja. Vastauksista voidaan päätellä, että kouluissa on oppikirjavajetta. Peruskoulujen oppikirjoihin käytettävää rahaa on nostettu vuodelle 2026. Painetun materiaalin määrän kasvamista tullaan seuraamaan. Suurin osa koulujen kierrätetyistä kirjoista ovat hyvässä tai kohtalaisessa kunnossa. Toimiala laatii ohjeistuksen vuoden 2026 aikana oppimateriaalien hankinnasta ja käytöstä peruskouluille. 16.12.2025 Pöydälle Esittelijä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)