Kaupunginvaltuusto · 24.9.2025

Valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikulan aloite keppihevosharrastajien ulkoliikuntapaikasta

  • Esittelijä: Kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Keskustelu

14 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)

Valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikula Olen vuosia jo lumoutuneena seurannut lajin harrastajia, ja sehän on kasvanut kovasti. Otetaan jo aika vakavasti. SM-kisoissa käy tuhansia…

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitos erittäin hyvästä vastauksesta.

Olen vuosia jo lumoutuneena seurannut lajin harrastajia, ja sehän on kasvanut kovasti. Otetaan jo aika vakavasti. SM-kisoissa käy tuhansia ihmisiä ja kiinnostaa todella monella tavalla tämä kyseinen laji. Tuossa vastauksessa olikin hienolla tavalla käyty yksityiskohtaisesti läpi. Siinähän yhdistyy moni hieno asia. Vaikkapa nyt lähdetään siitä liikunnasta liikkeelle, mikä on tietysti tärkeä asia, ja meillä tavoitteena saada ihmisiä liikkumaan. Mutta vaikkapa käsityöt, sosiaalisuus, videoiden editointi, tapahtumien järjestäminen. Lapset, nuoret järjestävät aika isojakin tapahtumia tämän ympärillä. Muun muassa tätä toimintaa olen lumoutuneena seurannut, miten hienosti saavat asioita aikaan. Jos ajatellaan vaikka liikuntapaikkarakentamista, niin onhan tämä nyt hyvä esimerkki siitä, miten edullisestikin voidaan saada isoja asioita aikaan. Ei välttämättä rahallisesti isoja, mutta merkittäviä näille lajin harrastajille, joita on jo tosi paljon Suomessa. Toivotaan nyt, että tämä paikka on semmoisen, että se löytää lajin harrastajat ja se otetaan aktiivisesti käyttöön. Ehkä tuohon edelliseenkin aiheeseen liittyy hyvin vahvasti, että siellähän on tällainen pieni rakennus, joka on seissyt tyhjillään ja vähän ränsistyneen oloisena. Se toivottavasti saadaan nyt sitten myöskin näiden lajin harrastajien käyttöön. Siellä voi vaikka näitä esteitä säilyttää ja mitä kaikkea siinä nyt sitten keksitäänkään.

Kiitos joka tapauksessa oikein paljon.

Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto Ja kiitos oikein paljon valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikulalle tästä erittäin hienosta ja sympaattisesta aloitteesta. Tämä on mun mielestä ihan…

Kiitos, puheenjohtaja.

Ja kiitos oikein paljon valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikulalle tästä erittäin hienosta ja sympaattisesta aloitteesta. Tämä on mun mielestä ihan todella malliesimerkki tämmöisestä aloitteesta, joka syntyy, kun seuraa läheltä sitä, mitä lapset ja nuoret tarvitsevat ja tekevät, ja sitten on silmää sille, että voi valtuutettuna edistää sitä, että lasten harrastusmahdollisuudet kasvaa. Kuten Tuomas Tuomi-Nikula toi esille, tämä keppariharrastushan on todella hieno siitä, että siinä yhdistyy monenlaiset kyvyt tai se kehittää monenlaisia taitoja lapsissa. Liikuntaa, mielikuvitusta, askartelua, yhdessä tekemistä, touhuamista. Voisi toivoa, että näitä kepparipuistoja saataisiin sitten muuallekin kaupunkiin tämän hienon avauksen myötä.

Kiitoksia.

Valtuutettu Mika Merano En halua missään nimessä nostaa tätä harrastusta niin sanotusti kepin nokkaan, mutta asun paikassa, jonka lähellä on hiekkakenttä, ja olen…

Kiitos, puheenjohtaja.

En halua missään nimessä nostaa tätä harrastusta niin sanotusti kepin nokkaan, mutta asun paikassa, jonka lähellä on hiekkakenttä, ja olen seurannut tätä heidän harrastustaan siellä. Eli hiekkakenttää on käytössä, he itse kokoavat esteitä sinne ja harrastavat tätä ihan aktiivisesti. Kyseessä on varsin sympaattinen laji, mutta haluan kuitenkin ehkä nostaa esille sellaisen näkökulman tässä, että olemme päätyneet nyt tilanteeseen, jossa joka ikiseen asiaan tarvitaan tavalla tai toisella julkista rahaa. On kyseessä hyvin yksinkertainen harrastus, ja myös tähän tarvitaan julkista rahaa. Pyydän kaikkia edes muutaman ajatuksen uhraamaan tälle.

Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Aloite oli mitä mainioin, ja on ilo se, että me pystyimme vastaamaan, että tämä toteutuu. Tämä toteutuu nimenomaan näiden…

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Aloite oli mitä mainioin, ja on ilo se, että me pystyimme vastaamaan, että tämä toteutuu. Tämä toteutuu nimenomaan näiden keppihevosratsastajien toimesta omatoimisesti. Tässähän kaupungilta ei vaadita erityistä taloudellista panosta. Osoitamme paikan, jossa tätä voi harrastaa, ja osoitamme tilan, johon voi nämä keppihevosharrastuksessa tarvittavat esteet ja muut laittaa lukkojen taakse silloin, kun harrastusta ei tehdä.

Eli tässä ei ole kysymys siitä, mitä äskeisessä puheenvuorossa pahoiteltiin, että tähän menisi erityisen paljon helsinkiläisten rahaa. Päinvastoin tässä aktiiviset harrastajat harrastaa, ja me osoitamme heille paikan, jossa tätä voi tehdä, ja tilan, johon voi laittaa harrastuksen ulkopuolella säilytykseen nämä. Kaikki muu on nimenomaan sitä vapaaehtoistoimintaa. Eli tämä on juuri nähdäkseni sen tyyppistä, mitä äskeisessä puheenvuorossakin peräänkuulutettiin vapaaehtoistoimintaa.

Valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikula · vastauspuheenvuoro Paavo Arhinmäki vei oikeastaan sanat suustani, eli juuri tätä olin sanomassa, että musta tässä on tosi tärkeää, että me osoitetaan paikka…

Kiitos, puheenjohtaja.

Paavo Arhinmäki vei oikeastaan sanat suustani, eli juuri tätä olin sanomassa, että musta tässä on tosi tärkeää, että me osoitetaan paikka ja osoitetaan ehkä, voisiko sanoa, pientä kunnioitusta myös harrastajia kohtaan. Taloudellisestihan tämä ei ole mikään iso investointi, ja niin kuin sanoin, edelliseen aiheeseen liittyy tosi vahvasti se, että siellä tönöttää pieni, varmaan kymmenen neliön koppi, joka ehkä korkeintaan ilkivaltaa on kohdannut viime vuosina. Jos se saadaan nyt aktiivisempaan käyttöön, niin sehän vaan tekee tästä alueesta myöskin paremman.

En edes osaa veikata, kuinka iso tämä taloudellisesti voisi olla, mutta ei tähän kyllä montaa penniä ole... Siellä on siis tyhjä kenttä, mihin osoitetaan nyt paikka, jossa saa harrastaa, ja sitten tämä mainittu paikka, jossa pystyisi säilyttämään lukkojen takana näitä keppariesteitä. Nehän on siis, mitenhän sitä nyt voisi kuvata, että ei kovin arvokkaita. Muutama lauta ja siihen sitten puomi, mitä hypätään.

Hienoa, että rahasta pidetään huolta, mutta tässä sitä ei nyt todellakaan tuhlata.

Valtuutettu Teija Makkonen · vastauspuheenvuoro Samaa mieltä, mitä tässä edeltävä puhui. Uskon, että valtuutettu Meranon pointti on kuitenkin tärkeä nosto siihen, että kaikki pohdimme,…

Kiitos, puheenjohtaja.

Samaa mieltä, mitä tässä edeltävä puhui.

Uskon, että valtuutettu Meranon pointti on kuitenkin tärkeä nosto siihen, että kaikki pohdimme, mihin niitä veronmaksajien rahoja käytetään. Liittyy tähän edelliseenkin kohtaan, että jos meillä tosiaan on tila olemassa, niin toki käyttämään sitä tilaa. En itse kuitenkaan lähde asettamaan tässä asiassa, että mikä laji on sitten parempi kuin toinen. Onko se keppari vai onko se frisbeegolf vai mikä. Kaikki liikunta on kyllä todella tärkeää.

Kiitos.

Valtuutettu Suvi Pulkkinen Mulle tämä aloite on tuonut tosi paljon iloa, koska olen nähnyt läheltä, miten innostava harrastus tämä kepparien kanssa touhuaminen…

Kiitos, puheenjohtaja.

Mulle tämä aloite on tuonut tosi paljon iloa, koska olen nähnyt läheltä, miten innostava harrastus tämä kepparien kanssa touhuaminen lapsille ja erityisesti tytöille Helsingissä on. Siihen liittyy paljon toiminnallisuutta, sosiaalisuutta, aktiivisuutta, kädentaitoja ja sitä liikunnallisuutta. Ne fasiliteetit, mitä tarvitaan, eivät ole aidosti hirveän suuria, ja ne eivät todellakaan ole kalliita, jos me verrataan moniin, moniin harrastuksiin. Otetaan sitten vaikka uimahypyistä skeittaukseen, niin tämä on aika pientä, mitä tarvitaan. Mutta mun mielestä on tärkeää osoittaa se tunnustus sille, että me ollaan huomattu, että tällaista harrastamista on. Kaikki se tekeminen on myös pois siitä ruutuajasta ja yksinäisyydestä ja muusta toimettomuudesta, eli tämä on todella hyvä asia. Jotenkin tuntuu hassulta, että tätä edes pitäisi kyseenalaistaa.

Ennen kaikkea ajattelen, että kuitenkin nuoret ja lapset liikkuvat Helsingissä aika alueellisesti, niin toivon, että tästä kerätään tietoa ja katsotaan, minkälaisia kokemuksia tulee ja mietitään myös uusia paikkoja, joissa tätä toimintaa voitaisiin laajentaa. Tämä on musta aika matalan kynnyksen tekemistä, mitä me voidaan tukea lasten ja nuorten omaa aktiivisuutta. Iso kiitos Tukelle tämän aloitteen tuomisesta ja hienoa, että tämä on nyt edennyt.

Valtuutettu Teija Makkonen · vastauspuheenvuoro Valtuutettu Pulkkinen nosti äsken oikeastaan todella tärkeän asian. Nimenomaan, että missä näitä olosuhteita on, että kaupunki oikeasti…

Kiitos, puheenjohtaja.

Valtuutettu Pulkkinen nosti äsken oikeastaan todella tärkeän asian.

Nimenomaan, että missä näitä olosuhteita on, että kaupunki oikeasti kehittää sitten olosuhteita myös tasapuolisesti eri alueille, että se ei ole aina vaan sinne, missä on kasvukeskus tai joku muu. Me huomioidaan oikeasti niitä lähiöitä ja niitä, missä oikeasti ihmisiä myös asuu hyvin paljon. Se olosuhdekartoitus on tärkeä, että se on tasapuolinen ja oikeudenmukainen ja etäisyydet niihin paikkoihin on inhimillisiä kaikille.

Kiitos.

Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Tietysti on lajeja, joilla ei voi olla olosuhteita kaikkialla Helsingissä, vaan on yksittäisiä paikkoja, joissa on lajin olosuhteet, mutta…

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Tietysti on lajeja, joilla ei voi olla olosuhteita kaikkialla Helsingissä, vaan on yksittäisiä paikkoja, joissa on lajin olosuhteet, mutta yleisiä liikunnan olosuhteita pyrimme nimenomaan huolehtimaan siitä, että niitä on kaikkialla Helsingissä. Meillä on ollut hyvin voimakas ohjelma viimeisen neljän vuoden ajan siitä, miten olemme matalan kynnyksen liikuntapaikkoja erityisesti niille alueille, joissa niitä ei aikaisemmin ole ollut, pyrkineet tuomaan. Ulkokuntosaleja valtavan paljon lisää, parannettu kyltityksiä, ulkoilureittejä, kuntoportaita, ulkokoripallokenttiä, tekonurmikenttiä. Sellaisia, jotka on matalan kynnyksen liikuntapaikkoja. Ajatus on se, että 15 minuutin kävely-, polkupyörätai joukkoliikennematkan päässä pitäisi löytyä kaikille Helsingissä tällaiset palvelut.

Olemme myös kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialalla tietopohjaisesti vienyt eteenpäin ajatusta siitä, että karttapohjaisesti katsomme sitä, että missä alueilla meillä on väestöä ja toisaalta missä meillä on vielä palveluissa aukkoja. Pyrimme nimenomaan siitä näkökulmasta näitä palveluita täyttämään. Kun tiedämme kansainvälisistä tutkimuksista ja myös kotimaisista tutkimuksista, että usein palvelut keskittyvät enemmän niille alueille, joista tulee meitä valtuutettuja, niin on tärkeää, että myös ne alueet, joissa ei välttämättä äänestysprosentti ole niin korkea, joissa välttämättä ei niin aktiivisesti osata viedä eteenpäin, lobata palvelutarpeita, tätä kautta me pystymme niitä tarjoamaan kaikkialla Helsingissä. Tämä on tiedostettu ja tärkeä asia. Viime kaudellahan me teimme myös erittäin merkittävän päätöksen nimenomaan lähiöiden näkökulmasta siitä, että priorisoimme, laitamme investointilistoilla etusijalle niitä alueita, joissa on enemmän tarpeita, kaupunkiuudistusalueita. Nostimme niiden liikuntapaikkainvestointeja etusijalle. Valtuutettu Makkonen oli aivan oikeassa siinä, miten meidän pitää katsoa meidän liikuntapalveluita, ja sitä me pyrimme tietopohjaisesti kaupungissa tekemään.

Valtuutettu Terhi Peltokorpi Tässä on käyty oikein hyvää keskustelua tästä hienosta aloitteesta. Me valtuustoryhmässä, kun kävimme tämän päivän esityslistaa läpi,…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut.

Tässä on käyty oikein hyvää keskustelua tästä hienosta aloitteesta. Me valtuustoryhmässä, kun kävimme tämän päivän esityslistaa läpi, olimme myös hyvin ilahtuneita tästä asiasta. Meidän kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen ja varajäsen olivat myös lautakunnassa tätä lämmöllä kannattaneet. Pidän myös tätä valtuustoaloitevastausta erittäin hyvänä, koska tässä aloitevastauksessa myös tuodaan monipuolisesti tätä harrastamista ja sen eri puolia esille. Erittäin hyvä myös, että tässä on oltu aktiivisesti yhteydessä sinne Valkeakoskelle, missä on jo tämmöinen ainut Suomessa oleva alue, ja myös otettu mukaan nämä harrastajat itse tämän asian valmisteluun. Tällä tavalla toimien me samalla opetamme lapselle ja nuorille myös sitä aktiivista kansalaisuutta ja saamme heidät sitoutumaan myös siitä alueesta huolehtimiseen aivan eri tavalla kuin, jos se tulisi ylhäältäpäin annettuna pelkästään kaupungin tekemänä.

Tässä aloitevastauksessa on myös tosi hyvin tuotu esille loppupuolella se, että miten meillä on paljon kaupungissa erilaisia puistoja ja alueita, missä voi jo tällä hetkellä harrastaa, mutta on tosi hienoa, että tähän nimetään kuitenkin nimetty alue. Mä tietyllä tavalla vertaisin tätä nyt vähän toiseen harrastukseen parkouriin. Samalla tavalla kaupunkitilaa voidaan ottaa haltuun eri tavoin, mutta silloin, kun siihen nimetään joku erityinen paikka, se antaa myös arvostuksen sille harrastukselle itselleen.

Me on paljon myös puhuttu tästä sukupuolten välisestä tasa-arvosta harrastamisessa. Niin kuin tässä on todettu ja aloitevastauksessakin on todettu, tämä on enemmän tyttöjen harrastus. On tosi tärkeää, että näitä nostetaan myös tällä tavalla esille. Nimenomaan se antaa sille harrastukselle myös sellaista arvostusta. Tämähän ei ole pelkästään pikkutyttöjen harrastus, vaan siellä on hyvin monen ikäistä harrastajaa mukana. Se voi olla myös perhettä yhdistävä harrastus, kun yhdessä esimerkiksi tehdään niitä keppihevosia ja niin edelleen.

Valtuutettu Veli-Pekka Dufva Kiitoksia ennen kaikkea Tuomi-Nikulalle todella positiivisesta ja sympaattisesta aloitteesta. Liikehän on lääke, ja liikkumattomuus maksaa…

Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kiitoksia ennen kaikkea Tuomi-Nikulalle todella positiivisesta ja sympaattisesta aloitteesta.

Liikehän on lääke, ja liikkumattomuus maksaa Suomessa yli kolme miljardia vuosittain. Täällä puhuttiin jostain rahoituksesta. Tämähän ei maksa juuri mitään. Saadaan liikuntaa ja hyvinvointia lapsille, nuorille. Näytetään, että Helsinki tukee tällaista omatoimista liikuntaa, joka on todella tärkeää. Keppihevostelu on tosi hieno laji. Se on kasvava laji. Tulee luovuutta, liikuntaa ja yhdessäoloa. Liike on lääke, ja keppihevosten myötä se on myös ilo. Ilman muuta tämä pitää vielä maaliin.

Kiitos.

Valtuutettu Antti Vuorela Kaikki toimenpiteet, missä saadaan nuoret pois ruudun äärestä, on tosi tervetulleita, että ihmiset liikkuvat. Paitsi että tietysti lajien…

Arvoisa puheenjohtaja.

Kaikki toimenpiteet, missä saadaan nuoret pois ruudun äärestä, on tosi tervetulleita, että ihmiset liikkuvat. Paitsi että tietysti lajien välillä tasa-arvo, niin myös alueiden välillä tasa-arvo. Malmi, Pukinmäki, Puistola, Tapanila, sinne alueelle kanssa kaivataan liikuntapaikkoja. Oikeastaan tuossa on kiteytetty hyvin. Tuo vastauskin on ihan toimiva ja noin muuten. Toivon, että tämäntyyppisiä hankkeita tehdään lisää.

Tuosta lajien välisestä tasa-arvosta. Yksi on tämä pesäpallo, josta tein aloitteen Roihuttarille. Kunnon sivukatsomot tuonne Itä-Helsinkiin. Siellä on yli tuhat ihmistä käynyt seuraamassa pesistä. Tähän toivon kanssa, että kiinnitetään huomiota.

Valtuutettu Mahad Ahmed · vastauspuheenvuoro Haluan kiittää tästä tärkeästä aloitteesta, jossa meidän kulttuurin ja vapaa-ajan lautakunta ajateltiin, että tämä on tosi tärkeä harrastus…

Haluan kiittää tästä tärkeästä aloitteesta, jossa meidän kulttuurin ja vapaa-ajan lautakunta ajateltiin, että tämä on tosi tärkeä harrastus lapsille sekä vanhemmillekin. Se ei maksa paljon. Nykyään hevosharrastus on liian kallis, ja perhe ei pysty tarjoamaan lapsille, ja Helsingin kaupunki ei tarjonnut halvempi harrastus tämä hevonen. Harrastus jokaisen [epäselvää] tällainen keppihevosharras... Lapsille, jotka ihailevat ja haluavat olla ulkona, mutta valitettavasti kaupunki ei tarjonnut sellaista paikkaa, missä lapsi voi harrastaa. Tämä on tosi tärkeä ja hatunnosto sulle.

Valtuutettu Shawn Huff Ensinnäkin kiitos valtuutettu Tuomi-Nikulalle tästä loistavasta aloitteesta ja kiitos näistä edellisistä puheenvuoroista. Aina kun on…

Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.

Ensinnäkin kiitos valtuutettu Tuomi-Nikulalle tästä loistavasta aloitteesta ja kiitos näistä edellisistä puheenvuoroista.

Aina kun on mahdollisuus edistää liikuntaa, se on mun mielestä todella hyvä asia, kun sitä voi edistää, varsinkin kun miettii nykyaikaa ja sitä, kuinka paljon me tarvitaan sitä, että nuoret liikkuu. Nuoret liikkuu yhä vähemmän ja vähemmän tänä päivänä kuin ennen, ja tähän totta kai suurena osana nämä digilaitteet.

Itse tästä lajista vielä sen verran, että tämä on todella hieno laji. Valtavan urheilullisia suorituksia näkee siinä, mitä he tekevät. Hyvin mietitty vastaus myös ilkivallan takia, mitä tässä on tehty. Mä toivon myös, että kun ajatellaan tällein boksin ulkopuolella ja mietitään monipuolisesti erilaisia lajeja, niin se myös mahdollistaa sen, että meille Helsinkiin pystytään matkustamaan muualta ja harrastamaan tätä lajia semmoista paikoista, missä ehkä ei ole varaa tai tahtotilaa rakentaa tällaisia paikkoja.

Kiitos.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikula ja 25 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinkiin perustetaan ulkoliikuntapaikka keppihevosharrastajille. Keppihevostelu on viime vuosina saavuttanut suuren suosion erityisesti nuorten tyttöjen keskuudessa. Keppihevosharrastus tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia liikuntaan ja luovuuteen sekä lasten ja nuorten sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Aloitteessa ehdotettu keppihevosharrastajien ulkoliikuntapaikka suunnitellaan Torpparinmäen kentälle kaupungin liikuntapalvelujen ja keppariharrastajien yhteistyönä. Liikuntapalvelut osoittaa keppariharrastukselle sopivan paikan ja tarjoaa mahdollisuutta harrastusvälineiden säilyttämiseen. Keppariharrastajat jatkokehittävät aluetta oman asiantuntemuksensa pohjalta ja hankkivat tarvittavat varusteet. Torpparinmäen kenttä valikoitui sopivaksi paikaksi, koska sinne on helppo päästä julkisilla kulkuvälineillä, ja siellä on valmiina pienikokoinen rakennus ja katos välineistön säilyttämistä varten. Tuomarinkylän ratsastustallit sijaitsevat lähistöllä, joten keppariharrastus sopii alueelle luontevasti. Erilaisten esteratojen suunnittelu ja tekeminen on tärkeä osa harrastusta. Kaupunki ei lähtökohtaisesti toteuta irtonaisia varusteita, kuten hyppyesteitä, julkisiin puistoihin tai liikuntapaikoille kunnossapidollisista syistä. Irtonaiset välineet joutuvat helposti ilkivallan kohteeksi tai katoavat. Sama periaate koskee muitakin harrastuksia, kuten koirien agilityä, jossa käytetään irtonaisia erityisvarusteita. Torpparinmäen kentän yhteydessä keppariharrastajat saavat käyttöönsä varastorakennuksen, jossa irtovälineistöä voi säilyttää. Liikuntapalvelut on ollut yhteydessä aloitteessa mainittuun Valkeakosken keppariyhdistykseen, joka ylläpitää Kepparimaata yhdessä Valkeakosken kunnan kanssa. Kyseessä on toistaiseksi Suomen ainoa keppihevosharrastajien ulkoliikuntapaikka. Valkeakoskella kunta tarjosi yhdistykselle toimintapaikan ja yhdistys on puolestaan omalla varainkeruullaan hankkinut alueelle tarvittavaa välineistöä. Torpparinmäen kentällä on tarkoitus toimia samoin. Kepparitoimintaa voi harrastaa myös omatoimisesti kaupungin yleisillä viheralueilla ja puistoissa. Myös liikuntapuistot, uimarannat ja ulkoilureitit tarjoavat hyvät mahdollisuudet keppihevosteluun. Kaupunkiympäristön toimiala voi ottaa omaehtoisen keppihevostelun huomioon leikki- ja puistoalueiden suunnittelussa esimerkiksi maastonmuotoilun ja viherelementtien sijoittelussa. Hevosteemaa voidaan hyödyntää myös teemallisia leikkipaikkoja suunniteltaessa. Leikkipuistoihin, jossa on kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ohjattua toimintaa ja henkilökuntaa, voidaan hankkia keppariharrastukseen liittyviä välineitä, jotka voidaan kerätä käytön jälkeen suojaan leikkipuistorakennukseen. Vastaus on kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan ja kaupunkiympäristölautakunnan lausuntojen mukainen. Myös kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on osallistunut lausuntojen valmisteluun. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus 08.09.2025 § 572

Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Kaupunkiympäristölautakunta 12.08.2025 § 375

Lausunto Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Valtuustoaloitteessa esitetään keppihevospuiston perustamista Helsinkiin. Keppihevosharrastajien harrastusmahdollisuuksien kehittäminen on erittäin kannatettavaa. Keppihevostelu Keppihevosharrastus eli keppihevostelu on viime vuosina saavuttanut suuren suosion erityisesti tyttöjen keskuudessa. Keppihevosharrastus tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia liikuntaan, luovuuteen ja lasten sekä nuorten sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Lajilla on myös oma lajiliittonsa. Kaupunkiympäristölautakunta kannustaa eri ikäisiä kaupunkilaisia omatoimiseen keppihevosteluun puisto- ja viheralueilla, sillä keppihevostelua voi harrastaa omatoimisesti ja vapaasti Helsingin kaupungin yleisillä alueilla. Erilaisten esteratojen suunnittelu ja tekeminen on osa harrastusta. Kaupunki ei lähtökohtaisesti sijoita irtonaisia erityisvarusteita, kuten keppihevostelun hyppyesteitä, julkisille puistoalueille, sillä irtovälineet joutuvat helposti ilkivallan kohteeksi tai katoavat. Sama periaate koskee muitakin harrastuksia, joiden harrastamisessa käytetään irtonaisia erityisvarusteita, kuten joitakin liikuntamuotoja ja urheilulajeja tai koirien agilityä. Torpparinmäen kentän yhteyteen keppariharrastukselle oma alue Helsinki edistää keppihevosharrastusta, vaikka keppariharrastus ei ole lakisääteinen palvelu, eikä kaupunki ole velvollinen tarjoamaan tiloja ja paikkaa siihen. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa 17.6.2025 lausunnossaan, että Torpparinmäen kentän liikuntapaikkaa kehitetään liikuntapalvelukokonaisuuden ja keppariharrastajien välisenä yhteistyönä. Liikuntapalvelukokonaisuus osoittaa keppariharrastukselle oman harrastuspaikan Torpparinmäen kentältä ja tarjoaa mahdollisuutta harrastusvälineiden säilyttämiseen kentän rakennuksessa ja katoksessa. Torpparinmäen kenttä valikoitui harrastuspaikaksi siksi, että sinne pääsee helposti julkisella liikenteellä. Lisäksi keppariharrastus sopii luontevasti Torpparinmäkeen, sillä kentän lähellä on Tuomarinkylän ratsastustallit. Kepparit ja puistojen suunnittelu Omaehtoinen keppihevostelu otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon leikkipuistojen- ja paikkojen suunnittelussa esimerkiksi maastonmuotoilun ja viherelementtien sijoittelussa. Hevosteemaa voidaan hyödyntää erityisesti teemallisia leikkipaikkoja suunniteltaessa. Leikkipuistoihin, joissa tarjotaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan järjestämää avointa varhaiskasvatusta ja lakisääteistä perusopetuksen iltapäivätoimintaa, voidaan hankkia keppihevosharrastukseen liittyviä välineitä. Leikkipuistoissa varusteet kerätään käytön jälkeen varastoon. Perheet ja lapset voivat esittää leikkipuistojen henkilökunnalle toiveita keppihevosvälineiden hankkimisesta. Näin toiveet on mahdollista huomioida leikkipuistojen välinehankintojen suunnittelussa. Kepparikilpailut ja -tapahtumat Virallisiin keppihevostapahtumiin, kuten este- ja kouluratsastuskisoihin, keppihevosnäyttelyihin tai lännenratsastuskisoihin tarvitaan lupa, kun tapahtuma järjestetään esimerkiksi puistossa tai urheilukentällä. Tilaisuuden vastuullisen järjestäjän pitää muistaa tehdä alueiden käytöstä erillinen sopimus kaupunkiympäristön toimialan kanssa. Käyttö voi olla kertaluonteista tai sopimus voi olla pidemmälle ajanjaksolle, esimerkiksi vuodeksi kerrallaan. Keppihevostelukentät voivat olla aitaamattomia kenttiä tai nurmialueita, joiden muu käyttö on vähäisenpuoleista ja jotka sopivat sijainniltaan tarkoitukseen. Keppihevosharrastuksen erityisvarusteet, kuten hyppytelineet, ovat vuokralaisen vastuulla. Kiinteiden laitteiden sijoittaminen koulutuspaikoille on luvanvaraista ja niille tulee hakea erillinen lupa. Amatöörien järjestämiin epävirallisiin ja pienimuotoisiin keppihevoskisoihin tai leikkeihin ei tarvitse lupaa, kunhan leikkijät tai heidän aikuisensa muistavat kerätä omat irtonaiset hyppyesteet ja muut rakenteet talteen yleisiltä alueilta ja ottavat huomioon muut alueella olevat ja liikkuvat. Maastoeste-keppihevosteluun soveltuvissa paikoissa tulee ottaa huomioon muun muassa se, ettei puista katkota oksia hyppyesteiksi. Lausunto on laadittu yhteistyössä kulttuurin ja vapaa-ajan ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa. Esittelijä kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 17.06.2025 § 95

Lausunto Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon: Keppariharrastuksen ulkoliikuntapaikkaa tullaan kehittämään Torpparinmäen kentälle liikuntapalvelukokonaisuuden ja keppariharrastajien välisenä yhteistyönä. Liikuntapalvelukokonaisuus osoittaa keppariharrastukselle oman harrastuspaikan Torpparinmäen kentältä, ja tarjoaa mahdollisuutta harrastusvälineiden säilyttämiseen. Torpparinmäen kenttä valikoitui paikaksi, koska sinne on helppo päästä julkisilla kulkuvälineillä, ja siellä on valmiina pienikokoinen rakennus sekä katos mahdollista välineistön säilyttämistä varten. Keppariharrastus sopii alueelle luontevasti Tuomarinkylän ratsastustallien sijaitessa lähistöllä. Keppihevosharrastus eli keppihevostelu on viime vuosina saavuttanut suuren suosion erityisesti nuorten tyttöjen keskuudessa. Keppihevosharrastus tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia liikuntaan, luovuuteen ja lasten sekä nuorten sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Lajilla on myös olemassa oma lajiliitto. Liikuntapalvelukokonaisuus on ollut yhteydessä Valkeakosken keppariyhdistykseen, joka yhdessä Valkeakosken kunnan kanssa ylläpitää keppariharrastajille suunnattua Kepparimaata. Kyseessä on toistaiseksi Suomen ainoa keppihevosharrastajien ulkoliikuntapaikka. Valkeakosken Kepparimaassa kunta tarjosi keppariharrastajien yhdistykselle toimintapaikan, ja yhdistys on puolestaan oman varainkeruunsa kautta hankkinut alueelle tarvittavaa välineistöä. Helsingissä Torpparinmäen kentällä on tarkoitus toimia samoin. Liikuntapalvelukokonaisuus on yhteydessä Helsingissä toimiviin keppariyhdistyksiin, ja tarjoaa Torpparinmäen kenttää keppariharrastuksen paikaksi. Keppariharrastajat jatkokehittävät aluetta oman asiantuntemuksensa pohjalta, ja hankkivat esimerkiksi tarvittavat varusteet. Torpparinmäen kentän yhteydessä keppariharrastajat saavat käyttöönsä varastorakennuksen, jossa välineistöä voi säilyttää. Kaupunki ei lähtökohtaisesti toteuta irtonaisia erityisvarusteita, kuten keppihevostelun hyppyesteitä, julkisiin puistoihin tai liikuntapaikoille kunnossapidollisista syistä. Irtonaiset välineet joutuvat helposti ilkivallan kohteeksi tai katoavat. Sama periaate koskee muitakin harrastuksia, kuten koirien agilityä, joiden harrastamisessa käytetään irtonaisia erityisvarusta. On myös hyvä huomioida, että kepparitoimintaa voi myös omatoimisesti harrastaa vapaasti Helsingin kaupungin yleisillä viher- ja puistoalueilla. Myös liikuntapuistot, uimarannat ja ulkoilureitit tarjoavat hyvät mahdollisuudet keppihevosteluun, toki muut käyttäjät huomioiden. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannustaakin eri-ikäisiä kaupunkilaisia liikkumaan ja ulkoilemaan omatoimisen keppihevostelun merkeissä. Jatkossa kaupunkiympäristön toimiala voi ottaa omaehtoisen keppihevostelun huomioon leikki- ja puistoalueiden puistosuunnittelussa, esimerkiksi maastonmuotoilun ja viherelementtien sijoittelussa. Hevosteemaa voidaan myös hyödyntää esimerkiksi teemallisia leikkipaikkoja suunniteltaessa. Lisäksi esimerkiksi leikkipuistoihin, jossa on ohjattua toimintaa ja henkilökuntaa, voidaan hankkia keppihevosharrastukseen liittyviä erityisvarusteita, jotka voidaan kerätä käytön jälkeen suojaan leikkipuistorakennukseen. Esittelijä liikuntajohtaja Tarja Loikkanen

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)