AM-ohjelman 2024 seurantaraportti 2025

Arvoisa puheenjohtaja, arvoisa valtuusto.

Meillä on siis tämän valtuuston hyväksymä AM-ohjelma, ja sen toimeenpanoa ja toteutumista seurataan ja tästä raportoidaan vuosittain valtuustolle. Nyt esitän muutaman havainnon tästä raportoinnista. Aluksi tästä toimintaympäristöstä.

Mehän ollaan tilanteessa, jossa yhtä aikaa nämä asuntopolitiikan puitteet on muuttuneet lainsäädäntömuutosten vuoksi tai muuttumassa ja toisaalta me ollaan matalasuhdanteessa. Eli monella tapaa nyt nähdään muutoksia ja ehkä vähän pidemmällä aikavälillä kyetään sitten erottamaan, mikä johtuu matalasuhdanteesta ja mikä on pysyvämpää.

Joka tapauksessa tässä havaintona asuntotuotannon väheneminen. Se on puolittunut tuosta 2020-luvun vaihteesta. Nämä siniset pylväät kertovat toteutuman valmistuneista asunnoista. Viime vuonna oltiin vain 4 000:ssa, kun oltiin kaksi kertaa korkeammalla vähän aikaisemmin. Nämä vaaleansiniset pylväät kertovat sen, millainen olisi suunnilleen normaali toteuma, jos meidän potentiaali olisi normaalissa käytössä. Tämä keltainen katkoviiva kertoo puolestaan erään ehkä todennäköisen kehityskulun, jossa markkina palautuu muutaman vuoden kuluessa normaalitilansa. Eli sinne 7 000:een oltaisiin matkalla.

Asuntokauppa. Samanlainen indikaatio tästä matalasuhdanteesta, jossa ollaan, on siinä, että asuntokauppa on edelleen jäljessä näistä huippuvuosista. Meillä vuonna 2024 tämä vihreä käyrä kulkee alempana kuin aikaisempina vuosina on nähty. Nämä ovat tällaisia yleisiä luonnehdintoja siitä, mitä on tapahtunut. Asuntojen hinnathan ovat edelleen laskussa. Eli jos tässä haluaisi sanoa ironisesti, niin ollaan matkalla kohti kohtuuhintaisuutta. Mutta tämä ei toki ole sellainen tilanne, josta hirveästi voisi iloita.

Kuitenkin nyt huomatkaa se, miten tämä pystyakseli on skaalattu. Siinä ei nolla suinkaan ole täällä vaaka-akselilla, vaan kaukana alempana. Me ollaan oltu tilanteessa, jossa asuntojen hinnat Helsingin eri alueilla, niin kuin koko valtakunnassakin, on olleet laskussa. Voin hyvin ajatella myös, että se nousu ennen tätä tilannetta edusti myös jonkinlaista kuplaa ja virheellistä käsitystä siitä, että se nollakorkojen tilanne olisi omiaan jatkumaan kauan. Nyt tässä on tapahtunut korjaus.

Asuntojen vuokrat jatkavat nousuaan. Se nousu välillä hidastui, mutta siinä noustaan edelleen.

Väestön kasvu on tietysti olennainen muuttuja tässä. Tässä kiinnostavaa on se, että me eletään pääkaupunkiseudun metropolialueella, jonne on jatkuvasti tulossa uusia ihmisiä. Koko pääkaupunkiseudulle tuli vuonna 2023 yli 25 000 uutta asukasta. Viime vuonnakin yli 20 000. Helsinkiin ei nyt ihan 10 000:ta enää, mutta jonkin verran sen alapuolelle. Meillä missään talouden tai väestön ennusteessa tämä kehityskulku ei näytä katkeavan. Se kertoo kyllä edelleen sinänsä optimistista sanomaa siitä, että Helsinki ja pääkaupunkiseutu kasvavat. Se tulee myös ajan mittaan tietysti edellyttämään sitä, että asuntojen rakentaminen palautuu normaalitasolle.

Tämähän on pohjimmiltaan kuitenkin optimistinen sanoma. Me emme haluaisi olla osa sitä Suomea, joka näivettyy niin, että väkiluku vähenee ja palveluita joudutaan sulkemaan ja lopettamaan. Paljon parempi elää kasvavassa kaupungissa tietenkin.

Valtiovalta on tehnyt omia päätöksiään, jotka muuttaa asuntopolitiikan puitteita. Tämä rahoitus tuettuun asuntotuotantoon vähenee, ja silloin myös meidän oman asuntopolitiikan toimintaympäristö ja mahdollisuudet muuttuvat. Ehkä sellainen yleinen toimintatavan ajatus on se, että tätä valtion tukemaa kantaa pyritään kokonaisuudessaan vähentämään. Niin kuin monessa muussakin maassa, nykyään ajatellaan, että sosiaalipolitiikan ja miksei asuntopolitiikankin toimien olisi kohdistuttava selvemmin juuri niille ryhmille, jotka ovat suurimmassa tarpeessa. Asumistukia on leikattu, ja näihin valtion tukemiin vuokra-asuntoihin otettiin käyttöön tulorajat. Kaikki tämä ennakoi, että Suomessa markkinaehtoinen asuntotuotanto nousee suurempaan rooliin asuntopolitiikassa.

Muutamia nostoja tämän AM-ohjelman toteuttamisessa.

Mehän olemme omilla päätöksillämme koettaneet luoda ja olemme varmaan jossain määrin onnistuneetkin luomaan edellytyksiä kaupungin toimin. Meillä on kaavavarantoa ja luovutuskelpoisia tontteja kohtalaisen runsaasti. Ja me olemme lähteneet siitä, että käytämme tonttihintakilpailuja enemmän kuin ennen, jotta me sopeudumme tähän uuteen kustannustasoon. Erityisesti kaupunkiuudistusalueilla, mutta muutenkin Helsingin kaupungillahan on käytössään se instrumentti, että joustetaan näissä luovutettavien tonttien hinnoissa kilpailun kautta niin alas, että voidaan varmistaa hankkeiden käynnistymistä. Tämä on tietysti hidas keino, eikä meillä tästä vielä kovin paljon näyttöä ole, mutta tämä on meidän pyrkimys. Kaupunkiuudistusalueilla on nyt myös hyväksytty se ajatus, että tilapäisesti voidaan luovuttaa myymällä eikä pelkästään vuokraamalla. Näin pyrimme saamaan enemmän rakentamista liikkeelle.

Teemme yhteistyötä valtiovallan kanssa ja edistämme kaupunkiuudistusta. Kaavavarantoa meillä on sinänsä runsaasti. Se tietysti heijastaa sitä hieman murheellista taantuman aikaista tosiasiaa, että nyt käynnistymisiä on ollut vähemmän kuin matalasuhdanteessa. Rakennusyhtiöt, kehittäjät, grynderit koettavat parantaa omia taseitaan, joissa on runsaasti sellaista materiaalia, jonka arvo on laskenut. Mutta jos tässä haluaa nähdä myönteistä, siinä vaiheessa kun noususuhdanne taas käynnistyy, ainakaan meidän kaavoittaminen ei toimi siinä kasvun rajoitteena.

Me on myös koitettu edistää kantakaupungin asukasmäärän kasvua helpottamalla konversioita liike- ja toimitiloista asuinkäyttöön kaupungin keskustassa. Tämäkin on lähtenyt liikkeelle, vaikka tietysti määrällisesti se, mitä on tapahtunut, on vielä aika suppeaa. Meillä tämä rakentamiskelpoisten tonttien määrä on nyt suuri. Sitä luonnehditaan tässä seuraavassa kuvassa. Kaupunkiuudistusalueille on kohdistettu toimenpiteitä, joista äsken mainitsin nämä tonttien luovutukseen liittyvät mahdollisuudet, mutta tietenkin monenlaisia muita uusia avauksia viime vuonna: leikkipuistot, kirjastot, kulttuurityö, alueverkostotyö. Ja vuoden 2024 talousarviossa päätettiin vauhdittaa kaupunkiuudistusalueille kohdistuvia investointeja. Me selvitetään, miten me voitaisiin edistää tuettua asumista kaupunkiuudistusalueilla. Koitetaan löytää monenlaisia keinoja. Malmin Sepänmäellä päätettiin toteuttaa pienikaavaisempaa asuinrakentamista. Meri-Rastilassa tutkitaan rivitaloasumista. Mellunkylässä Myllypuron voimalaitoksen läheisyydessä hintakilpailu. Tällaisia toimenpiteitä.

Meillä on vuonna 2024 käynnistynyt valmistelutyö, jossa me koitetaan pitää huoli siitä, että kaavojen hyväksynnän yhteydessä selvitetään myös samalla aina siihen kaavaan liittyvät valtion tukeman asuntotuotannon toteutusedellytykset. Tämä toimintamalli pyritään ottamaan käyttöön kuluvan vuoden aikana ja toki jo nyt laajempien kokonaisuuksien asemakaavoissa on valmisteluvaiheessa katsottu valtion tukemalle asuntotuotannolle soveltuvia tontteja ja ratkaisuja samaten yksityisten tahojen kanssa tehtävissä kumppanuuskaavoissa.

No, mitä ongelmia, mitä pulmia meillä on tai haasteita, niin kuin nykyään aina halutaan sanoa.

Se ikävä tosiasia on, että me on tietysti tässä matalasuhdanteessa jääty merkittävästi asuntotuotantotavoitteesta. En epäile ollenkaan, etteikö jossain vaiheessa rakentaminen käynnisty taas ihan vauhdikkaastikin, mutta onhan tässä uhkana sellainen sikasykli, jossa sitten kun kuitenkin väestö samalla kasvaa, hinnat nousevatkin nopeasti jossain vaiheessa vielä tällä vuosikymmenellä tai seuraavan alussa. Samalla me nähdään asumiseen liittyvien ongelmien lisääntymistä. Asunnottomuus on kasvamassa ja myös asumisneuvonnan voimavaroissa alkaa näkyä niukkuutta. Myös ikääntyneiden asumishankkeiden osalta, nyt kun valtiovalta on muuttanut investointiavustusten edellytyksiä, meillä ei vielä ole valmista ratkaisua tähän tilanteeseen.

Asuntotuotanto on siis aikaisempia vuosia alhaisemmalla tasolla. Tästä näkyy hyvin se, mitä on tapahtunut viime vuosina. Nämä tummansiniset pylväät kertoo valmistuneista, vaaleansiniset aloitetuista ja luvitetuista nämä keltaiset. Alas on tultu selvästi.

Tämä meidän AM-ohjelma, joka on täällä valtuustossa hyväksytty, niin kuin muistatte, sehän sisältää myös uudella tavalla määriteltyjä tavoitteita sille, millainen on hallinta- ja rahoitusmuotojen jakauma, millaista tavoitellaan näille kohdevuosille. Ei toki ole mahdollistakaan se, että se toteutuisi joka vuosi tismalleen, vaan siinä on kysymys enemmänkin tavoitteesta ja siitä, millaiseen keskimäärin pyritään.

Niin kuin muistatte, olette olleet tätä käsittelemässä, tässä uudessa tavoitejakaumassa on vajaa puolet, 45–50 prosenttia vapaarahoitteisia omistusasuntoja, 40 prosenttia vuokra-asuntoja ja osa niistä näitä valtion tukemia pitkäaikaisesti säänneltyjä vuokra-asuntoja ja 10–15 prosenttia jotain välimuotoa. Ja nyt toteuma on ollut vuonna 2024 sellainen, että siinä missä vapaarahoitteisten omistusasuntojen osuus on monena aikaisempana vuonna ollut korkeampi kuin oli AM-ohjelman tavoitteissa, niin nyt tässä taantumassa tämä tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi. Vapaarahoitteisten omistusasuntojen osuus on nyt alhaisempi kuin on se AM-ohjelman tavoitteisto. Sitä voi katsoa myös tästä kuvasta, jossa näkee esimerkiksi sen, että omistus 29 prosenttia. Se on tuo keltainen palkki tuossa ylemmässä kuvassa. 29 prosenttia, se jää alle tämän 45–50 prosenttia, joka on se tavoite, joka ilmenee tuosta rinkulasta. Ja vastaavasti vuokra-asunnot, 40 prosenttia on se punainen tavoitteen rinkula, mutta jos lasketaan yhteen muu vuokra ja ara-vuokra, nämä vaakasuorat vihreät ja siniset palkit siitä vasemmalta, havaitaan, että toteutuma on vuokra-asunnoissa korkeampi kuin tavoitteessa. Nyt varmaan moni teistä ihan oikein muistaa, että monena vuonna on menty toiseen suuntaan, mutta tältä tämä näyttää nyt, kun tämä taantuma on hallinnut meidän asuntorakentamisen kokonaiskuvaa.

Tämä on pelkkä raportointi siitä, millainen tilanne on. Ehkä mä rohkenen arvoisa puheenjohtaja lopuksi esittää ihan omana pohdintanani teille, jotka jatkatte, kaksi asiaa.

Yksi on se, että on viisasta koettaa tänään nykytilanteen arvioinnissa pitää erillään suhdannetekijät ja pysyvämmät rakenteelliset muutokset. Nyt siinä, mitä me havaitaan, on varmaan molempia sekaisin. Sitten toinen on sellainen asia, joka on askarruttanut mua. Tällä valtuustokaudella ja pormestarikaudella me on tultu hyvin tietoisiksi siitä, että asuinalueiden segregoituminen on Helsingille ihan keskeinen haaste. Mutta monet kaupunkitutkijat on alkaneet olla sitä mieltä, että segregoitumisen vastaisessa työssä kuitenkin meidän palvelut ja kaupunki-infran rakentaminen, liikenneyhteydet ja ylipäänsä viihtyisien ja hyvillä palveluilla varustettujen alueiden rakentaminen voi itse asiassa olla tärkeämpää kuin asuntopolitiikka.

Asuntopolitiikkahan on ollut Helsingissä keskeinen osa työkalupakkia, ja minäkin olen kiertänyt ympäri maailmaa pormestarien tapaamisissa kehumassa tätä sekoittavaa asuntopolitiikkaa, mutta nyt sen toimintamahdollisuudet eivät ole samanlaiset kuin ennen. Ja myös monet tutkijat ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että koska vapaassa yhteiskunnassa ei kuitenkaan voida kuin hyvin rajallisesti vaikuttaa siihen, missä ihmiset haluavat asua, niin voi olla, että parempi, tehokkaampi työkalu on kuitenkin se, että pyritään tekemään kaikista alueista hyviä ja pitämään jonkinlaisella jopa positiivisella syrjinnällä huoli siitä, että kaikissa kaupunginosissa on hyvä palveluvalikoima ja hyvin rakennettu infrastruktuuri. Tässä arvoisa puheenjohtaja oli esittelyni.

Kiitos.

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Nyt kun valtuustokausi on päättymässä, voidaan katsoa taaksepäin onnistumisia ja sanoisin, että olemme onnistuneet monessa asiassa. Siinä missä hallitus on leikannut kulttuurista, koulutuksesta, nuorisosta, me olemme panostaneet päinvastoin lisää siihen helsinkiläisten hyvinvointiin. Mutta arvoisa rouva puheenjohtaja.

Valitettavasti on yksi asia, jossa me olemme erityisesti epäonnistuneet. Täytyy sanoa, että se on nyt käsiteltävänä olevan AM-ohjelman karut luvut. Asunnottomuus on kääntynyt ensimmäistä kertaa nousuun yli vuosikymmeneen. Häätöjen määrä on kasvanut aivan järkyttävällä tavalla, ja ihmiset ovat todella pulassa. Leipäjanot ovat kasvaneet.

Tähän on tietenkin vaikuttanut ennen muuta hallituksen politiikka. Se, että yhtä aikaa on leikattu asumisen tukia, vaadittu ihmisiä muuttamaan edullisempiin asuntoihin, joita ei ole tällä alueella, ja toisaalta samaan aikaan ollaan myöskin viety mahdollisuuksia Helsingin kaupungilta rakentaa kohtuuhintaista asumista helsinkiläisille.

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Helsingin väkimäärä kasvaa, halusimme tai emme. Meillä ei ole mitään tietoista päätöstä, että me kasvatamme Helsingin väkimäärää, vaan globaalisti ihmiset muuttavat pääkaupunkeihin ja suurimpiin kaupunkeihin. Viime vuosina yli 10 000 ihmistä on joka vuosi muuttanut Helsinkiin. Ja kun katsoo näitä lukuja nyt tässä aloitetuista asunnoista, valmistuvista asunnoista, näistä on vain yksi johtopäätös: Meitä odottaa muutaman vuoden päästä asuntopommi. Meille tulee valtava kuoppa siitä, miten asuntoja valmistuu. On ne sitten omistusasuntoja tai vuokra-asuntoja tai välimuodon asuntoja, joita ei juurikaan valmistu. Samaan aikaan Helsinkiin muuttaa edelleen paljon ihmisiä. Me ollaan ehkä osa tuudittauduttu, minä en, mutta moni tuntuu tuudittautuneen siihen ja kehunut, että vuokrat eivät ole nousseet. Tässä on ollut hetkellisesti tilanne, jossa vuokra-asuntoja on ollut tarjolla. Mutta pahoin pelkään, että parin vuoden päästä ajaudumme jälleen siihen samaan ongelmaan, jossa olimme 90-luvun lopussa, jossa jokaisen vuokra-asunnon näytössä oli kymmeniä ihmisiä jonottamassa sisään. Asunnoista kamppailtiin. Siihen, miten opiskelijajärjestöt joutuivat järjestämään hätämajoitusta, kun opiskelija-asuntoja ei riittänyt. Tähän esimerkiksi hallitus on suolannut täysin ja myrkyttänyt täysin mahdollisuuksia investointiavustuksista opiskelija-asuntoihin panostamisesta. Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Seuraavalla valtuustokaudella asuntopolitiikan kääntäminen sekä valtakunnan tasolla että se, että me saamme kohtuuhintaista asuntotuotantoa, niin omistusasunto, vuokra-asunto kuin välimuodon asuntotuotantoa, pitää olla meidän aivan keskeisiä tavoitteita. Nämä AM-ohjelman luvut kertovat, että me emme ole onnistuneet missään.

Tietenkään laskusuhdanteessa ei omistusasunnot lähde liikkeelle, mutta kannattaa huomata, että vaikka… Olen ollut vuodesta 2001 lähtien täällä valtuustossa, ja taitaa olla ensimmäisen kerran, että ara-vuokra-asuntojen osalta täyttyy meidän tavoite prosentuaalisesti. Samaan aikaan näkee sen, että itse asiassa se määrä, jota on rakennettu, on merkittävästi alempi kuin me olemme asettaneet tavoitteeksi. Eli meidän pitää toimia tässä.

Ja viimeisenä totean sen, että meidän pitää ehdottomasti saada uudestaan asumisoikeusasuminen liikkeelle. Me tarvitaan toimia, jotta tämä Vuokralla omaksi -malli saadaan liikkeelle. Mutta sen lisäksi, toisin kuin viranhaltijoiden antamassa selvityksessä, jossa sanottiin, että olemme luopuneet Hitasjärjestelmästä, me emme ole luopuneet siitä, vaan olemme todenneet, että siitä luovutaan, kun on korvaava järjestelmä. Ja sitä ei ole tullut. Haluan nyt erittäin voimallisesti sanoa, että meidän pitää jatkaa myös kohtuuhintaista omistusasuntotuotantoa tavallisille helsinkiläisille ihmisille.

Valtuutettu Arhinmäki oli osittain oikeassa. Kun muistelen sitä päätöstä, niin on totta, että se oli jossain määrin ehdollinen. Tietenkin oli jo silloin selvää, että ei ole olemassa mitään Hitas-järjestelmää korvaavaa hyvää järjestelmää, koska sellainen olisi jo käytössä. Nythän on nähty, että tämä Vuokralla omaksi -malli, mitä kaupunki nyt esittää, on nyt yksityisten kokeilujen seurauksena konkurssiin ajamassa niitä taloyhtiöitä. Ei se vastaus ja ratkaisu valitettavasti sieltäkään löydy.

Varmaan on syytä viimeistään seuraavan AM-ohjelman yhteydessä todeta, että korvaavaa järjestelmää Hitakselle ei löydy, mikä välttäisi ne virheet. Aika jättää niin sanotusti ne lopulliset hyvästit sille Hitakselle, ettei jouduta täällä enää keskustelemaan siitä, että sätkiikö se vai ei, kun nyt on vähän epäselvää, onko se kala kuollut vai ei.

Arvoisa puheenjohtaja.

Tässä asuntopolitiikan linjassa Helsingin tahtotilahan on ollut pitkään selvä ja yhteinen. Me ollaan haluttu nyt viimeisten valtuustokausien aikana pitää tätä asuntotuotantotavoitetta aika korkealla tasolla, joka onkin se ihan keskeinen keino vastata tähän asumisen hinnan vastaiseen työhön. Samaan aikaan me ollaan haluttu taata se, että kaupunki kehittyy tasapainoisesti, ja siinä segregaation torjunta on ihan olennainen asia, ja kyllä myös asuntopolitiikka on siinä aivan ratkaisevassa roolissa.

Sitten sen lisäksi kyllä itse ajattelen ja toivon, että tästä pääkaupungin elinvoimasta meillä on yhteinen tilannekuva, että kun me kilpailemme osaavasta työvoimasta eri sektoreilla, niin sieltä ravintolatyöntekijöistä meidän kaupungin omiin työntekijöihin sairaanhoidossa, siivousalalla tai opettajissa, poliiseissa, niin kyllähän näistä kaikista työntekijäryhmistä on kilpailua koko tällä pääkaupunkiseudulla. Ja silloin on erittäin tärkeää se, että meidän palvelut toimii, meidän pääkaupunki on elinvoimainen, jos näillä työntekijöillä on mahdollista asua täällä. Sehän on ollut pitkään myöskin tämän koko yrityselämän yhteinen tahtotila. Ja sen myötä myöskin sieltä oikeammalta puolelta on ymmärretty, että jotta seutu kasvaa ja on elinvoimainen, niin täytyy pitää huolta siitä, että täällä on varaa myöskin asua.

Sen takia olin kyllä vähän ihmeissäni tästä pormestarin puheenvuorosta. Koen kyllä, että tässä esitettyjä näkökulmia, onko asuntopolitiikka segregaation vastaisessa työssä tärkein työkalu, niin kyllä tämä on vähän irtiotto tästä Helsingin pitkästä linjasta, jossa me ollaan todettu, että kyllä siinä segregaation vastaisessa työssä asuntopolitiikka osana tätä palvelupuolta on ihan olennainen. Eikä tätä asuntopolitiikkaa voi laiminlyödä, jos aikoo tosiaan torjua segregaatiota Helsingin sisällä.

Asuntopolitiikalla voi segregaatiota ehkäistä, mutta se on ihan totta, että se harjoitettu asuntopolitiikka on lisännyt segregaatiota. Eli me ollaan omilla päätöksillämme lisätty tätä. Meillä on tutkimustietoa, joka osoittaa, että esimerkiksi tämä kaupungin vuokra-asunnot Heka kasaa näitä alempia sosiaalisia tuloluokkia ja yhteiskuntaluokkia samoille alueille. Eli itse asiassa meidän segregaatio-ongelma on meidän harjoittaman asuntopolitiikan tuotos. Nyt meidän olisi varmasti syytä avata silmät, perehtyä tutkimustietoon ja havaita, että itse asiassa meidän linja on väärä. Me olemme täällä päätöksillämme pahentaneet segregaatiota. Eli olen samaa mieltä, että asuntopolitiikalla voidaan vähentää sitä, mutta ei sillä, mitä me olemme nyt harjoittaneet. Toivottavasti tähän saadaan vaikka syksyn strategianeuvotteluissa joku isompi kurssin muutos.

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Helsinki on maailman mittaluokassa omankokoisissa kaupungeissaan maailman vähiten segregoituneimpia kaupunkeja. Jopa Suomen mittakaavassa verrattuna moniin huomattavasti pienempiin kaupunkeihin Helsinki on vähemmän segregoitunut. Ja se johtuu juuri siitä, että meillä ei ole yksittäisiä kaupunginosia tai alueita, joihin olisi painottunut erityisesti vuokraasuntotuotanto. Meillä on yksittäisiä pieniä osa-alueita, joissa sen aikaisen rakentamisen vuoksi on kohtuullisen paljon niitä, mutta meillä nimenomaan ei ole tästä näkökulmasta segregaatiota.

Nyt Otto Meri puhuu jostain aivan voodootiedosta ja voodootieteestä, kun väittää, että Helsinki olisi epäonnistunut segregaation torjunnassa verrattuna muihin maailman kaupunkeihin tai Suomen kaupunkeihin.

Kiitos, puheenjohtaja.

Tämä valtuutettu Meren puheenvuoro oli kiusallisen tietämätön siihen nähden, että hän väitti perustavansa puheenvuoronsa tutkittuun tietoon tai selvityksiin. Kuten valtuutettu Arhinmäki äsken sanoi, Helsinki on maailman mittakaavassa yksi vähiten segregoituneimmista suurista kaupungeista. Ja kun me katsotaan, että mistä se johtuu, niin se johtuu siitä sekoitetusta asuntotuotantokannasta, jota me ollaan tässä kaupungissa onnistuttu harjoittamaan varsin hyvin. Jos otetaan vertailukohta vaikka Suomesta Turusta, niin siellä segregaatio on kasvanut nimenomaan sen takia, että on epäonnistuttu tässä sekoitetun asuntotuotannon rakentamisessa.

Toisaalta tämän hallituksen politiikalla me ollaan saatu lisää markkinaehtoista asuntotuotantoa ja ajettu näitä sosiaalisen asuntotuotannon keinoja alas, mikä on johtanut häätöjen määrän kasvuun ja mikä on johtanut siihen, että meillä on asunnottomia enemmän kuin aikaisemmin.

Eli jos puhutaan siitä, että perustetaan puheet selvitykseen, sitten kyllä pitäisi nojata faktoihin eikä mihinkään höpöön.

Arvoisa puheenjohtaja.

Kyllä itse katson myös tässä edellä puhuneiden tavoin, että kyllähän tämä meidän vuosikymmenten aikainen kehitys ja ne valinnat, joita me ollaan tehty tässä sekoittavassa asuntopolitiikassa ja monissa myös näissä palvelulupauksissa, että me ollaan haluttu pitää lähiöiden palveluista myös huolta, kyllähän ne on osoitus siitä, että kun meillä on tämä kehitys ollut näin hyvää, että me ollaan pysytty tässä eriytymiskehityksen torjunnassa hyvällä polulla, niin sehän on osoitus siitä, että se resepti, joka me ollaan valittu, toimii. Ja sitten kun taas toisin katsoo näitä maailman pääkaupunkeja tai kaupunkeja, joissa on uskottu näiden markkinoiden voimaan, kyllähän me nähdään nimenomaan niitä vakavia sosiaalisia ongelmia ja kovaa eriytymiskehitystä, jonka suuntaan meidän ei ainakaan pidä mennä. Meillehän tulee tänne kansainväliset vierailijat ihailemaan tätä meidän hienoa tilannetta, joka valitettavasti nyt menee huonompaa suuntaan.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Tässä on jo moneen keskeiseen teemaan tartuttu, ja jatkan niissä.

Koskien eriytymiskehitystä pormestari Vartiainen nosti esiin, että meidän edellytyksemme tällä hetkellä ratkaista sitä asuntopolitiikalla ovat aiempaa heikommat. Eivätkä ne viime vuosina aiemminkaan olleet niin hyvät. Keskeisempään rooliin täytyy nousta julkisen tilan laatuun satsaaminen, palveluihin satsaaminen, ei pelkästään kunnallisiin, vaan myös yksityisiin palveluihin kaupunkiuudistusalueilla ja samalla toki myös koulupuolen ratkaisut. Toivon, että tulevan kauden strategiassa on voimakkaasti mukana koko kaupunkia koskeva kaupunkiuudistusten ajatus, jossa toki asuntopolitiikkakin on yksi osa, mutta vain yksi osa, koska realistisesti se ei voi olla keskeinen osa lähivuosina.

Laajemminkin näen, että meillä on asuntopolitiikassa nyt kriisi, koska olemme muutaman vuosikymmenen toimineet tilanteessa, jossa asuntojen myyntihinta lähes kaikkialla Helsingissä on ylittänyt niiden rakennuskustannukset. Se on tarkoittanut, että vapaarahoitteista omistusasuntotuotantoa kaupunki on kaavoilla pystynyt ohjaamaan sinne, minne on haluttu, ja kaavoitus on ollut pullonkaula. Tämä ei ole tilanne tällä hetkellä.

Tällä hetkellä asuntotuotanto ei lähde käyntiin kovin helposti missään. Meillä on vain muutamia uusia kerrostalokohteita vapaarahoitteista omistusasuntotuotantoa. Ja aivan erityisesti kun mennään Kehä I:n ulkopuolelle, asuntotuotanto ei todellakaan lähde käyntiin. Sitten kun toivottavasti lähivuosina tilanne vähän helpottuu, ensimmäisenä lähtevät käyntiin kantakaupungin parhaat paikat.

Pahimmassa tapauksessa meillä voi olla edessä vuosikymmen, että uusi omistusasuntotuotanto ei tahdo lähiöalueilla lähteä käyntiin. Tämä johtuu siitä, että samalla kun korot ja taantuma ovat laskeneet kysyntää, rakentamisen kustannukset ovat nousseet merkittävästi. Tämä kustannusyhtälö on nykyään rajoittava tekijä sille, että rakentamista tapahtuu. Erityisesti kaupunkiuudistusalueilla on useamman tuhannen euron ero siinä, mitä asunnoista voi saada ja mitä niiden rakentamiskustannus on. Ja tämä on hyvin, hyvin vaikea yhtälö.

Sen takia olen tehnyt aloitteen, joka löytyy järjestelmästä, jossa esitetään, että selvitetään rakentamisen kustannukset ja miten niitä voitaisiin madaltaa, jotta saamme omistusasuntotuotantoa käynnistymään meidän lähiövyöhykkeellä, joka on siis suurin osa Helsingistä ja jossa suurin osa helsinkiläisistä asuu. Tämä on tärkeää tietenkin eriytymisen torjunnan kannalta. Kun tavoittelemme sekoittunutta asuntorakennetta, keskeinen tekijä siinä on, että meillä on myös omistusasuntotuotantoa. Tästä olen itse asiassa osittain eri mieltä pormestari Vartiaisen kanssa, kun hän sanoi, ettei se olisi hyvä asia, että asuntojen hinnat laskevat. Toki kovin nopea lasku ei ole hyvä näin asunnonomistajan kannalta. Se ahdistaa kyllä varmasti itse kutakin. Mutta se, että ne eivät nouse, on hyvä sen kannalta, että saamme niitä kohtuuhintaisia asuntoja. Kohtuuhintaiset omistusasunnot ovat varmasti jaettu tavoite läpi koko tämän salin. Sen kannalta se, mitä nyt tarvitaan tällä hetkellä, on rakentamiskustannusten alentaminen. Ja siinä kaupungilla on jonkin verran omia pelimerkkejä. On asioita, joita on mahdollista tehdä.

Meidän ei kannata luopua kaikista laatuvaatimuksista eikä varsinkaan esteettömyydestä, mutta on paljon erilaisia kaavoituksen käytäntöjä ja kaavamääräyksiä, jotka nostavat kustannuksia ilman vastaavaa hyötyä. Esitän, että nämä kaikki perataan läpi ja tuodaan meille selvitys, mikä nostaa kustannuksia ja mitä tälle voidaan tehdä ja mitä oletettuja vaikutuksia sillä on. Toivon allekirjoituksia aloitteeseen.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja.

Asuntopolitiikassahan on nyt tosiaan tapahtunut monin tavoin nopea käänne huonompaan suuntaan, mutta mä nyt keskityn tässä asunnottomuuteen ja sen torjuntaan.

Asunnottomuushan on tosi huolestuttavassa kasvussa, ja sen kehityksen taustalla on heikot suhdanteet, työttömyyden kasvu, mutta ennen kaikkea hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset. Nythän ensimmäistä kertaa tosi pitkään aikaan kuuluu sitä, että meille päätyy kadulle asti asunnottomaksi ihmisiä, joiden keskeisin ongelma on rahan puute. Jotakin me voidaan kuitenkin tehdä tässäkin salissa välittömästi. Nimittäin asumisneuvonnan ja aikuissosiaalityön avulla voidaan ehkäistä häätöjä. Mutta valitettavasti näiden kummankaan resurssit eivät vastaa sitä räjähtänyttä kysyntää, mikä tässä on viime aikoina ollut.

Teenkin seuraavanlaisen ponnen:

Valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta varmistaa, että sekä asumisneuvonnassa että aikuissosiaalityössä on riittävät resurssit asunnottomuuden ehkäisyyn tähtäävään työhön ja että resurssit tosiasiallisesti vastaavat äkisti kasvanutta tarvetta. Mä toivon tälle ponnelle kannatusta, koska asumisneuvonta ja aikuissosiaalityö ovat tosiaan tärkeitä työkaluja tässä asunnottomuuden torjunnassa ja häätöjen ehkäisyssä ja tässä poikkeuksellisessa tilanteessa niitä pitäisi todellakin molempia hyödyntää täysimääräisesti.

Kiitos.

Ärade ordförande.

Kun mä olin 14 vuotta sitten opiskelijavaihdossa Budapestissa, mä osallistuin kaupunkisosiologian kurssille, jossa Helsinkiä käytettiin onnistuneen sekoittuneen asuntorakentamisen ja naapurustojen kaavoittamisen malliesimerkkinä. Tämä on ollut kaupungin vuosikymmenten asuntopolitiikan tulosta. Se, mitä valtuutettu Meri totesi aiemmassa puheenvuorossaan, eli että meidän asuntopolitiikka olisi johtanut segregaatioon, on siis täysin kaupunkitutkimuksen näytön vastaista.

Nimenomaan Helsingissä tietoisesti edistettyjen sekoittuneiden asumisen hallintamuotojen ansiosta meillä tosiaan segregaatio on verrattain vähäisellä tasolla, jos katsoo kansainvälistä vertailua. Sen takia meitä käytetään esimerkkinä kaupunkisosiologian ja kaupunkitutkimuksen kursseilla. Toisin kuin Pariisia, jota käytetään sitten taas ehkä huonon kaavoittamisen ja asuntorakentamisen malliesimerkkinä.

Vaan reilussa vuodessa nähdään kuitenkin nyt Helsingissä tämän maailmalla arvostetun asuntopolitiikan romahdus. Petteri Orpon oikeistohallituksen asuntopolitiikka, jossa leikataan sekä asumistuista että ajetaan alas kohtuuhintaista asumista, on johtanut vauhdikkaaseen eriarvoisuuden kasvuun sekä asumisen laadun heikkenemiseen. Asunnottomien määrä on lähtenyt kasvuun esimerkiksi yksin elävien asunnottomien kohdalla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012. Häätöjen määrä on kasvanut hälyttävällä vauhdilla, ja asumisneuvonnan tarve on kasvanut voimakkaasti.

Vaikka me ollaan Helsingissä valtion leikkauksista huolimatta pidetty kiinni asumisneuvonnan laajuudesta, sekään ei nykyisellään pysty vastaamaan kysynnän määrään. Mä kannatan Titta Hiltusen pontta, joka on vähintä, mitä me voidaan tehdä tähän hälyttävään tilanteeseen vastaamiseksi.

Arvoisa puheenjohtaja.

Myös kaupungin oma asuntotuotanto jäi tavoitteesta viime vuonna, kuten voimme AM-ohjelmaraportista lukea, ja asuntoja valmistui noin kolmannes tavoitteesta. Etenkin niin kutsutun välimallin asumisen romahdus aiheuttaa Helsingin asuntopolitiikalle nyt valtavia ongelmia. Sitä tarvitaan sekä kääntämään segregaatiokehitystä että tuottaaksemme eri tuloisille kaupunkilaisille heille sopivaa asumista. Kaupunki on nyt itse voimakkaan oikeistopuolen painostuksen jälkeen päättänyt luopua Hitaksesta nojautuen siihen, että me sekä luodaan uusi korvaava malli että voimistetaan asumisoikeusasuntojen määrää entisestään.

No, sen jälkeen kun nämä suunnitelmat on tehty, valtio ei ole vain heittänyt kapuloita rattaisiin, vaan totaalisesti kaatanut tämän asuntopolitiikan suunnan tekemällä asumisoikeusasumisen rakentamisesta mahdotonta. Helsinki on luonut Vuokralla omaksi -mallin, mutta sen käyttöönotto tulee olemaan liian hidasta ja pienimuotoista kompensoidakseen sekä Hitaksen että ASOn jättämän tyhjiön.

Helsinki ei voi jäädä odottamaan, että seuraava hallitus korjaa nykyhallituksen tuhot, vaan seuraavalla valtuustokaudella Helsingin on kehitettävä uusi asumisen välimalli ja siihen asti palattava Hitaksen rakentamiseen. Näistä tulee linjata tulevassa kaupunkistrategiassa.

Arvoisa puheenjohtaja.

Jos me jäädään nyt pyörittämään käsiä samalla, kun Helsinkiin muuttaa uusia asukkaita 10 000 vuodessa, meidän edessä on asumisen hinnan räjähdysmäinen kasvu. Se tuottaa ongelmia niin nykyisille kuin tuleville helsinkiläisille, pakottaa ihmisiä muuttamaan kaupungista halvemman asumisen perässä ja tuottaa hankaluuksia työvoiman saatavuudelle niin kaupungin omiin kuin meidän tarvitsemien palvelualojen tarpeisiin. Ennen kaikkea tämä tuottaa eriarvoista ja ankeaa kaupunkia.

Mitään muuta johtopäätöstä ei ole kuin se, että ensi valtuustokaudella meidän on aloitettava uusi, entistä aktiivisemman otteen omaava asuntopolitiikan aikakausi.

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Mielenkiintoista on nyt se, että tämä on mun ensimmäinen kerta tällä koko valtuustokaudella, kun mä yritän pitää puhetta sähköiseltä härpäkkeeltä käsikirjoitusten sijaan. Pyydän anteeksi, jos menee vähän pieleen.

Onko katsottu investorien sijoitetun pääoman tuoton maksimoimiseksi keksittyjen pääomalainojen ja lisääntyneen vuokratonttitarjonnan vaikutusta tähän asuntokaupan nihkeyteen ja sitä myötä myöskin uusien rakennusoikeuksien siirtymiseksi rakentamiseen? Sitten toinen asia, johon kiinnitin huomiota on se, että kun valtio lopetti ara-lainotuksen, joka mielestäni oli täysin typerää, se estää ja vaikeuttaa pieni- ja keskituloisten mahdollisuutta omistuskoteihin. Onko tässä taustalla nähtävissä pankkien ja rahoitusyhtiöiden aktiivisen lobbauksen lopputulos? Ne eivät halua, että näitä asuntoja lainottaa joku muu kuin he itse ja vieläpä jopa saa noita korkotuloja.

Alueiden ja varsinkin uusimpien keskeneräisten alueiden hallinta- ja rahoitusrakenneperiaatteesta kiinni pitämisen tulee edelleen jatkua. Tällä hetkellä ihmiset ovat asuntolainoja ja asuntoja hankkiessaan kuvitelleet voivansa muuttaa mielestään turvalliseen ja asumista osaavaan kaupunginosaan. Nyt asuntorakentamisen paniikissa hallintamuodoista ei saa lipsua. Alueiden turvallinen asuminen ja varmuus alueen ja asumisen arvon säilymisestä ovat ydinasia, kun ihmiset uskaltavat lainalla kotejaan hankkia. Meillä ei ole enää varaa jättää yhtään puuttumatta ikääntyvän väestön asumisratkaisuihin, jotta kotipalveluhenkilöstöä riittää ja lisääntyvän yksin asuvan vanhusväestön turvallinen asuminen ja yksinäisyyden estäminen voidaan toteuttaa tavalla, jossa vanhuksilla on myös varaa asua. Meidän on kehitettävä nykyisistä poikkeavia ratkaisuja, jossa esimerkiksi hotellikiinteistöihin on mahdollisuus rakentaa kerroksia, joissa toimii itsenäinen asunto-osakeyhtiö. Tämä yhtiö mahdollistaisi erikokoiset ja erilaiset esimerkiksi soluhuoneistot sekä omistusasumisen että yhtiön omistamien vuokra-asuntojen ja solukotien vuokraamisen. Hotelli olisi jo valmiina ja voisi hoitaa peruspalvelut: kuljetukset, siivoamiset ja jopa ruokailutoiminnan. Näin sekä kiinteistöinvestorien että hoivayritysten tuottotavoitteet jäävät pois. Yhtiö palkkaa itse tarvittavan henkilöstön tarpeen mukaan, ja se veloitetaan osana vastiketta tai vuokraa.

Nyt on kaikki kekseliäisyys yksin asuvien ikäihmisten asumisessa ja hoivan riittävyydessä otettava käyttöön. Meidän on myöskin silloin näiden rakennusten käyttötavoitteissa ja käyttötarkoituksissa annettava joustavuutta, mikäli tällaisia vaihtoehtoja joku on halukas ratkaisemaan puolestamme.

Kiitos teille ja toivotaan, että seuraava MAL-ohjelma ottaa kantaa tarkemmin näihin asioihin.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, ja ehkä jossain vaiheessa päästään siihen, että se viisaus löytyy.

Vuokralla omaksi -malli, mitä nyt tässä AM-ohjelmassa käyty läpi, sehän on asiantuntijoiden lyttäämä. Se on huono, tehoton, kallis järjestelmä, joka ei tuo mitään lisää. Eli siitä toivottavasti ei tule Hitas-järjestelmälle korvaajaa, koska me ollaan edelleenkin syvässä suossa.

(Välihuuto.) Voin, Paavo, laittaa sulle linkkejä tämän jälkeen.

(Välihuuto.) Tämä ei ole dialogi, vaan nyt tämä on monologi onneksi.

Hissiavustus on toinen, mikä on nostettu esille. Se on hyvä, että me päätettiin silloin kolme vuotta sitten lakkauttaa se, että veronmaksajien rahoja ei enää käytetä siihen, että yksityiset taloyhtiöt pystyvät nostamaan niiden huoneistojen arvoa. Okei, edelleenkin käy ilmi – tämä mä en tiennyt – että me neuvotaan hakemaan rahaa Aralta hissiavustuksia varten. Se ehkä kertoo enemmän Suomesta ja Helsingistä ja meidän koko yhteiskunnasta, että viranomainen neuvoo, miten toiselta viranomaiselta haetaan rahaa.

Sitten tämä kohtuuhintaisen asumisen hinta. Mä just kysyin Hernesaaren kaavasta, joka on pöydällä, että kuinka paljon tulee maksamaan veronmaksajille se esitys siitä, että 30 pinnaa on araa. Tai nykyäänhän se on joku Varke vai mikä se on. Hintalappu oli semmoinen kohtuullinen arvio, että 70–100 miljoonaa euroa tullaan menettämään rahaa. Se on aika paljon rahaa. Mä mietin, että sillä saataisiin varmasti kaikkea muutakin kivaa aikaiseksi, kuten palkattua lisää opettajia, varhaiskasvatuksen ammattilaisia tai lääkäreitä. Mutta nyt se raha menee Kankkulan kaivoon.

Täällä tuotiin esille, kuinka tämä meidän mahtava asuntopolitiikka on ollut onneksi johtamassa siihen, että täällä ei ole segregaatiota. Meidän segregaation vähäisyyden varmaan suurimmat selittävät tekijät, mitä itse olen pystynyt havainnoimaan, on se, että täällä ei ole tuloeroja lainkaan, me ollaan kaikki köyhiä, ja se, että tänne on tullut ensimmäiset maahanmuuttajat, joita on ihmetelty, 90-luvulla tai 80-luvun lopulla. Tämä trendi on jatkunut, siis tuloerot edelleen nolla, vaikka vasemmisto koko ajan pitää sitä esillä, mutta tämä maahanmuutto on hiljalleen nostanut päätään. Se on segregaatioon suurin ongelma. Eli korrelaatio, kausaliteetti menee siis siellä puolella salia sekaisin. Totta kai joku voisi sanoa, että Lordin euroviisuvoitto on itse asiassa syy, että Suomessa on vähän segregaatiota. Sillä on yhtä vähän tekemistä kuin meidän asuntopolitiikalla. Itse asiassa Lordilla on vähemmän, koska meidän asuntopolitiikka on ollut haitallista. Tämä käy ilmi asiantuntijoiden esittämissä arvioissa.

Toinen syy on varmaan Ranskaan ja Britanniaan, muuhun kolonialismi, jota meillä ei ole onneksi ollut. Jotkut ovat väittäneet. Nämä kaikki selittävät tekijät ovat segregaation taustalla. Ne ovat vuosisatasia kulttuureita. Me oltiin kaikki köyhiä sata vuotta sitten. Me ollaan kyllä melkein kaikki köyhiä edelleenkin. Nyt päätän tämän ehkä vakavammin siihen, että tässä nyt on hyvä pysähtyä siihen, mitä tutkimustieto oikeasti sanoo arasta, mitä se sanoo Hitaksesta, mitä se sanoo Vuokralla omaksi -mallista, ja sitten miettiä, mitä me voitaisiin tehdä vielä paremmin. Koska se data ja fakta sanoo, että me menetetään ihan valtavasti rahaa joka vuosi. Toivottavasti seuraavan valtuustostrategian yhteydessä selvitetään se hintalappu, kuinka paljon aran tai varken tai millä ihmeen nimellä sitä jatkossa tunnetaankaan, me menetetään rahaa, ja kun se on tehoton tapa tukea kohtuuhintaisuutta tai niitä, jotka tarvitsevat apua. Vaikka mä en yleensä kannata vallankumouksia, se on huono tapa, mutta jonkinlainen asuntopolitiikan vallankumous me aidosti tarvitaan.

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Valtuutettu Meri viittaa asiantuntijoihin ja tutkimuksiin yksilöimättä ensimmäistäkään. Tarjoan nyt mahdollisuuden valtuutettu Meri, että kerro tässä ne tutkimukset ja ne tutkijat, joiden mukaan Helsingin asuntopolitiikka on luonut segregaatiota eikä vähentänyt segregaatiota. Tarjoan tässä sinulle mahdollisuuden myös kertoa ne tutkijat, jotka ovat ottaneet kantaa ja asiantuntijat Vuokralla omaksi -malliin, jota ei ole otettu vielä edes käyttöön. Eli ketkä tutkijat ovat ilmoittaneet, että malli, jota ei ole edes otettu käyttöön, on toimimaton? Tarjoan siihen mahdollisuuden teille nyt tällä vastauspuheenvuorolla.

Lopuksi totean, että aivan kuten sanoit, viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen. Se oli teiltä hyvää itsereflektiota.

Kiitos.

Puoluetoverini Otto Meren hieman provosoimana haluan kyllä tuoda esiin sen, että hissiavustukset ovat äärimmäisen tärkeät sille, että ihmisillä on yhdenvertaiset oikeudet päästä omaan kotiinsa ja sikäli ne eivät todellakaan ole turhia. 40 vuotta ihmisten kodeissa juosseena fysioterapeuttina olen todella edelleen sitä mieltä, että ne hissiavustukset olivat hyödyllisiä ja niitä pitäisi edelleen toteuttaa vanhojen hissien uudistamisen takia.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja.

Pakko valtuutettu Merelle kommentoida, että mun mielestä ainakin on mahtavaa, että Hernesaaren kaavan myötä me saadaan myös kantakaupunkiin lisää ara-asuntoja vai varke-asuntoja, mikä se uusi termi nyt onkaan. Mun mielestä on uskomatonta, että valtuutettu Meren mielestä on rahan heittämistä Kankkulan kaivoon, että tehdään myös kantakaupunkiin sosiaalista asuntotuotantoa, siis ihmisille koteja. Millä ihmeen ajatuksella se voi olla rahan heittämistä Kankkulan kaivoon? Mä toivon, että kokoomus ei kuitenkaan ole laajemmin tätä mieltä. Mä ymmärrän, että valtuutettu Meri usein haluaa puheenvuoroissaan provosoida, mutta ehkä joku raja silläkin on hyvä olla. Kiitos.

Arvoisa puheenjohtaja.

Musta on tosi valitettavaa, että keskustelu näin vakavasta asiasta kuin asuntopolitiikka on tällaista provokaation kautta käytävää täällä valtuustossa. Kokoomuksen ryhmästä muut on hiljaa ja yksi täällä esittää kaikenlaisia provosoivia väitteitä, ja se vie keskustelua aina tähän suuntaan. Tämä on sen verran vakava asia. On niin isoja ongelmia tässä, miten tämä ratkaistaan tällä hetkellä. Mä toivoisin vähän vakavoitumista tämän asian äärellä ja oikeita ehdotuksia, miten asiat ratkaistaan, eikä se, mikä on huvittavaa tai jostakin kolonialismista tai muusta aletaan puhumaan.

Tämän asian äärellä pitää nyt pysähtyä miettimään, miten tästä mennään eteenpäin.

Kiitos, puheenjohtaja.

Valtuutettu Meri toivoi jonkun tyyppistä asuntopolitiikan vallankumousta. Valitettavasti täytyy sanoa, että tämä oikeistohallitus on sellaisen toteuttanut. Jos otan kolme esimerkkiä tästä: Ensinnäkin ara, josta valtuutettu Meri äsken puhui, on sulautettu ympäristöministeriön hallinnon alalle. Se tarkoittaa sitä, että araa ei voida jatkossa enää käyttää suhdannepoliittisena työkaluna, mikä on ollut myös tämän hallituksen keinovalikoimassa tähän asti, mutta mitä ei siis jatkossa voida käyttää, mikä on toki nurinkurista. Mitään enempää en tältä hallitukselta toki odottanutkaan enkä oikeastaan Meren puheenvuoroltakaan. Toinen esimerkki siitä, että valtion asuntorahasto on sulautettu valtion budjettitalouteen, mikä tarkoittaa sitä, että sieltä ei jatkossa voida joustavasti myöntää korkotukilainoja, joita tämä hallitus on todella käyttänyt myöskin suhdannepoliittisena työkaluna. Sitten kolmas esimerkki on tämä erityisryhmien investointiavustusten massiivinen leikkaus, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että samaan aikaan kun hallitus edellyttää, että opiskelijat muuttavat halvempiin asuntoihin, niitä rakennetaan vähemmän.

Eli kyllä on toteutettu asuntopolitiikan vallankumous, ja se on nyt viemässä esimerkiksi Helsingin asuntopolitiikkaa todella, todella valitettavaan suuntaan.

Kiitos, puheenjohtaja.

Olen pahoillani, jos nämä faktat provosoivat, mutta silloin vika on kuulijassa, eikä niiden faktojen esittäjässä.

Valtuutettu Arhinmäki pyysi, ja mielelläni nyt iltalukemista annan ja viitaan näihin, jos Ayn Randin lisäksi mahtuu yöpöydälle. Kaksi YM:n selvitystä: Julkisesti tuetun asuntotuotannon merkitys Suomessa 2020-luvulla. Erittäin hyvää tutkimuskirjallisuuteenkin nojaavaa tietoa siitä, mihin julkisesti tuettua asuntotuotanto tarvitaan. Sitten tuorein: Selvitys välimallin asumisen tarpeesta suurimmilla pääkaupunkiseuduilla. Erittäin hyvää faktaa siitä, minkä tyyppistä välimallia tarvitaan, jos ylipäänsä tarvitaan. Lisäksi tutkijoita Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa eli siis VATT lyhyemmin. Siellä Essi Eerola ja Tuukka Saarimaa ovat tehneet vuosia erittäin hyvää tutkimustyötä, jossa on käyty läpi meidän asuntopolitiikan ongelmia ja sitä, mitä tämä kohtuuhintaisuus oli.

Suosittelen näihin perehtymään.

Puheenjohtaja, valtuustoverit.

Täällä on aika painokkaasti sanottu minustakin ihan perustellusti, että kyllä Helsingin asuntopolitiikka on siinä ollut onnistunutta, että tämä eri hallintamuotojen kautta tapahtuva sekoittaminen on ollut tehokasta segregaation vastustamista ja torjumista. Olkoonkin, että tässä prosessissa on tapahtunut myös ikään kuin nakertumista ja ongelmia, jotka liittyvät erilaisiin päätöksiin ja suhdanteisiin ja sen tyyppisiin asioihin.

Valtuutettu Meri on käyttänyt aikaisemmin täällä vastaavia puheenvuoroja ja silloin puhunut nimenomaan sen tyyppisestä painotuksesta, että asuntopolitiikkaa tehtäisiin asumistuen kautta. Tämä on esimerkiksi muun muassa sen Tuukka Saarimaan ja muiden mainittujen lähteiden yksi keskeinen ajatus. Mutta eihän Helsinki päätä asumistuista ja kokoomus on vastustanut asumistukien nostamista. Jos valittaisiin sen tyyppinen strategia, niin silloin siellä täytyisi oikeasti ajatella myös asumistukipuolikin toisella tavalla kuin nyt tehdään.

Ajatus, että leikataan samaan aikaan asumistukia ja sen lisäksi puretaan tämä hallintamuotojakaumalla tapahtuva sosiaalinen monimuotoisuuden pyrkimys, silloin me yksinkertaisesti rakennettaisiin Helsinkiä hyvin voimakkaasti sosiaalisesti eriarvoistaviin osiin ja tämä kaupunki olisi sillä politiikalla hyvin toisen näköinen hyvin monella eri tapaa. Se on hyvin vaarallinen tie, ja me puhutaan ihan toisenlaisista verrokkikaupungeista kuin pohjoismaiset kaupungit.

Arvoisa puheenjohtaja.

Olen seurannut tätä keskustelua kiinnostuneena. Selvästikin tämä on meille tai teille, jotka täällä olette tällä valtuustokaudella, mitä tärkein asia. Mä vetoan tässä sillä tavalla vaatimattomuuden puolesta, että meidän tieto näiden eri segregaation torjunnan keinojen tehokkuudesta on lopultakin sitten aika vajavaista. Valtuutettu Heinäluoma totesi täällä, että se, mitä sanoin, sisälsi irtioton aiemmasta. Ehkä niin voi sanoa. Sanoisin, että kyllä se oli sillä tavalla oma pohdintani siitä, että sekoittava asuntopolitiikka aivan samalla tavalla kuin valtuutettu Kivekäs täällä sanoi, todennäköisesti ei ole segregoitumisen torjumisessa enää vastedes samassa keskeisessä roolissa. On tärkeämpää puhua palveluista.

Olen silti valmis edelleen puolustamaan sitä, että näitä hallintamuotoja sekoitetaan ja koitetaan luoda kaupunkia, jossa on kaikenlaisia asukkaita kaikkialla. En olisi siitä luopumassa, mutta olen kyllä pitkälti tutkijakeskustelun nojalla tullut myös vähän siihen tulokseen, että keinona se ei ole kovin tepsivä. Näkisin silti jonkinlaisella varovaisuusperiaatteella, että sitä kannattaa jatkaa, mutta ei pidä suhtautua myöskään sinisilmäisen ihaillen kaikkeen siihen, mitä on tehty. Vaikka tämä Hitas, joka viime vuosina on ollut pääasiassa kohtuullisen hyvin pärjäävien kotitalouksien arpajainen, jolla ei tutkijoiden mielestä oikeastaan ole ollut enää roolia segregoitumisen vastaisessa työssä. Jos tutkijapuheenvuoroja tarvitaan, yksi Suomen kaikkein parhaista taloustieteen asiantuntijoista, professori Marko Terviohan, johti vähän aikaa sitten työryhmää, jossa arvioitiin Hitas-järjestelmää. Siinä päädyttiin sellaiseen arvioon, että se maksaa kaupungille ehkä noin 35 miljoonaa vuodessa ilman, että se oikeastaan palvelee mitään hyvin määriteltyä tavoitetta. Tämä Tervion johtama työryhmä suositteli ensisijaisesti luopumaan Hitas-järjestelmästä ja oli sitä mieltä, että väestörakenteenkin ohjaamiseen kaupunginosissa on olemassa tehokkaampia keinoja.

Myös tästä sekoittavasta asuntopolitiikasta, jota en ole siis heittämässä roskakoriin, pitää sanoa, että me ei oikein tiedetä niitä vaikutusmekanismeja, joita sillä on siinäkin tapauksessa, että se toimii. Jos me ripotellaan ara-taloja tai ASO-taloja alueelle, jossa on muunlaisia taloja ympärillä, voi olla, että ne segregoitumisen mekanismit kuitenkin toteutuvat sitä kautta, että siellä asuu aika samanlaisia lapsia sen saman talon sisällä ja sitä sekoittumista ei kuitenkaan tosiasiassa tapahdu.

Meidän tieto on tässä vajavaista, ja siksi mä vetoisin siihen, että koitetaan myös puhua täällä kohteliaasti. Ei me voida mistään näistä asioista, mitä täällä on sanottu, olla niin varmoja, että meillä olisi varaa täällä pitää meidän toisten valtuutettujen ajattelua jotenkin puutteellisena tai tyhmänä.

Lopuksi mainitsen vielä sen tästä asunnottomuudesta, että mulla oli ihan hiljattain mahdollisuus tai pyysin saada vierailla Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa, joka tarjoaa majoitusta niille, joilla ei todella ole kattoa pään päällä. Kävi ilmi, että siellä ei ole nytkään eikä pitkään aikaan eikä ikinä nähty tilannetta, jossa sinne ei mahtuisi. Helsingissäkin asunnoton pääsee lakanoiden väliin ihan siistiin paikkaan. Eroteltu päihteetön ja päihteenkäyttäjien kerrokset, ja aamulla vielä saa suurella todennäköisyydellä halutessaan puhtaan vaatekerran. Muistaakseni siellä on hoitajat läsnä aina ja lääkäritkin joinakin päivinä.

Ei me maailman huonoimmassa kaupungissa eletä.

Kiitos.

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Positiivista, jos jotain hakee tästä pormestari Vartiaisen puheenvuorosta, oli se, että hän totesi, että Otto Meren puhe, jossa hän väitti, että tutkijat on sitä mieltä, että meidän asuntopolitiikka on ollut segregaation näkökulmasta epäonnistunutta, niin tällaisia tutkija-arvioita ei ole.

Sen sijaan kysymys esimerkiksi Hitasista, niin ei sen ensisijainen tarkoitus ole ollut segregaation purkaminen, vaan kohtuhintaisten omistusasuntojen rakentaminen tavallisille helsinkiläisille ihmisille, jotka haluavat asua omistusasunnossa. Koska ne perustuvat omakustannusperiaatteeseen niiden rakennuskustannukset, siitä ei oteta niin suurta voittoa välistä, niin ne ovat edullisempia.

Ja tämä sekoittuminenhan tapahtuu sitä kautta, että meillä on peruskoulu, jossa kaikista erilaisista niin kovan rahan asunnoista kuin säännellyistä vuokraasunnoista ja kaikelta siltä väliltä, ollaan samoilla luokilla, samoja aineita opiskellaan. Jos kaupunginosassa on vain yhdentyyppisiä asukkaita, ne eivät käy samoja päiväkoteja, käytä samoja kauppoja, eivät käy samoilla luokilla. Sen vuoksi juuri meillä on se erityisyys verrattuna moniin, moniin muihin eurooppalaisiin ja maailman kaupunkeihin, joissa alueella on vain sosiaalisesti yhdentyyppisiä taustaltaan ihmisiä.

Kiitos, puheenjohtaja.

Pormestari Vartiaiselle terveisiä Vaasanaukiolta tänä aamuna kello 4.18. Siellä oli henkilö, ketä on ehkä hieman eri mieltä siitä, oliko hänellä koti vai ei ja ikää pyöreästi 20.

Arvoisa puheenjohtaja.

Meillä on ollut Töölöössäkin segregaation vastainen asumismuoto. A-rapuissa asuivat herrasväki, B-rapuissa keskiluokka ja C-rapuissa palvelijat ja muut, ja leikimme kaikkien lasten kanssa ja ihmiset tutustuivat toisiinsa. Tällä hetkellä B- ja C-rappujen asunnot on myyty myöskin keskiyläluokalle tai varakkaiden lapsille, eikä siellä ole samaa tilannetta. Toinen vastaava esimerkki on, jos olit talomiehen lapsi Sörkässä tai Kalliossa, kävit kansakoulun, korkeintaan keskikoulun. Mutta jos olit talonmiehen lapsi Munkkiniemessä, kävit varsin suurella todennäköisyydellä ylioppilaaksi asti. Tämäntapainen segregaation vastainen toiminta on ollut aikanaan.

Arvoisa puheenjohtaja.

Hieman hätkähdin tästä pormestari Vartiaisen asunnottomuuspuheenvuorosta. Nythän on niin, että asunnottomuus ilmenee hyvin monella eri tavalla ja katuasunnottomuus on vain sen yksi osa. Merkittävä määrä asunnottomuudesta on esimerkiksi piilossa sen aiheuttaman leiman vuoksi. Tämä koskee erityisesti nuoria. He usein asuvat sukulaisten tai kavereiden nurkissa ja kiertävät kehää sitä kautta. Sitten meillä on päihteidenkäyttäjiä, jotka ovat erittäin haavoittuvassa asemassa, ja välttämättä myöskään asuntopalvelut eivät kaikille sovellu. Ei tämä kyllä ihan vastaa sitä todellisuutta, missä helsinkiläiset asunnottomat tällä hetkellä elävät.

Erityisen huolestuttavaahan on se, että häätöjen määrä kasvaa merkittävällä tavalla, niin kuin tässä keskustelussa tuli ilmi, ja ensimmäistä kertaa meillä on siellä sellainen ryhmä, jossa pienituloisuus yksinomaan selittää sitä häädön syytä. Eli taustalla ei ole elämänhallinnan ongelmia. Nämä ovat nimenomaan seurauksia hallituksen erittäin haitallisesta asuntopolitiikasta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Me kaikki täällä tiedämme, mikä se rakennusalan tilanne tällä hetkellä on, ja se heijastuu Helsinkiin todella murheellisesti, kuten me nähdään tämänkin raportin luvuista. Tuolta materiaaleista kävi ilmi, että Helsinki on tehnyt edunvalvontatyötä asuntopoliittisiin kysymyksiin vaikuttamiseksi. Valitettavasti pitää todeta, että ei niitä tuloksia kyllä oikein näy. Vaan vastaavasti kuin Helsingin sote-rahoituksen leikkaukseen liittyen näyttää siltä, että Helsingin edunvalvonta ei kerta kaikkiaan toimi.

Mä nostan tässä nyt muutaman asian tästä isosta kokonaisuudesta, vaikka toistoakin ehkä tulee huomioiden aiemmat puheenvuorot.

Asumisoikeustuotannon lakkauttaminen tosissaan on Helsingille suuri takaisku. Olen ihan samaa mieltä joidenkin muiden täällä jo esittämän asian kanssa, että sitä omaa asumisoikeustyyppistä asuntotuotantoa pitää lähteä Helsingissä jollakin tavalla tekemään, ja tästä on hyvä linjata strategianeuvotteluissa. Mä toivon, että me ollaan tästä kattavasti samaa mieltä. Samaan aikaan pitää myös pystyä toteuttamaan sitä kohtuuhintaista omistusasumista.

No, yksi iso takaisku on se, että investointiavustusten leikkaamisen kautta ikääntyneiden asumispalveluiden riittävyyttä on nyt tosi vaikeata turvata. Tästä hyvä esimerkki on Vuosaaren seniorikeskuksen viivästyminen. Kyllä se nyt vaan niin on, että me tarvitaan riittävät asumispalvelut ikääntyville ihmisille ja tämän eteen meidän tulee todella ponnistella. Kotihoidon palveluiden varassa asuu jo nyt aivan liian huonokuntoisia vanhuksia. He on yksinäisiä. Jotkut suorastaan pelkää olla yksin siellä omassa kodissa. Näin ei voi olla. Meidän pitää kunnioittaa ikääntyneitä niin, että heidän tarvitsemiaan asumispalveluita on riittävä määrä.

Asunnottomuudestakin tässä ollaan jo puhuttu, joka on seurausta maan hallituksen harjoittamasta politiikasta. Kyllä mä kanssa hieman hätkähdin tätä pormestarin puheenvuoroa, kun syntyi vaikutelma siitä, että se on ihan ok, ettei ihmisellä ole omaa kotia, kunhan vaan ehkä saa kallistettua päänsä väliaikaismajoituksen tyynyyn. Näin ei ole. Jokainen helsinkiläinen tarvitsee ja ansaitsee oman kodin. Väliaikaismajoitus ei sitä ole.

Helsingissä on tarve myös riittävän suurille perheasunnoille. Kaavoituksen ja luvituksen kautta voidaan vaikuttaa siihen, millaisia asuntoja kaupunkiin syntyy. Mä toivon, että me voidaan jatkossa entistäkin paremmin huomioida se, että Helsingissä tarvitaan myös uusia riittävän kokoisia perheasuntoja esimerkiksi laatuohjatun perheasuntotuotannon kautta. Me halutaan varmasti kaikki, että Helsingissä on jatkossakin lapsiperheitä. Heille pitää löytyä riittävän tilavia koteja.

Pakko on todeta, että uudella valtuustokaudella meillä on todella paljon tehtävää, jotta me päästään tavoitteisiin rakentamisen ja asumisen suhteen ja myös siinä Helsingin edunvalvonnassa valtion suuntaan. Toivon siihen isoa positiivista kehitystä.

Olisin myös kannattanut valtuutettu Hiltusen erinomaista pontta, mutta sille onneksi kannatus jo aiemmin tulikin.

Kiitos.

Arvoisa puheenjohtaja.

Tämä seurantaraportti tuo esille karun kuvan. Me näemme, kuinka asuntotuotanto on painunut alas, rakenteilla olevia asuntojen määrä on laskenut noin puoleen ja kaupungin oma asuntotuotanto on jäänyt tavoitteesta. Asuntoja valmistui vain noin kolmannes siitä. Ja vaikka asuntojen hinnat laskevat, vuokrat jatkavat kasvuaan.

Suomen hallitus on lähtenyt romuttamaan suomalaisen asuntopolitiikan pitkää ja monin tavoin onnistunutta jatkumoa. Sen seuraukset ovat merkittävät myös Helsingille. On lakkautettu Ara, ASO. On varastettu valtion asuntorahaston rahat, on palautettu tulorajat. On leikattu rajusti niin asumisen tuista kuin kohtuuhintaisen rakentamisen mahdollisuuksista. Erityisryhmien investointiavustuksiin suunnattua rahoitusta on myös leikattu rajusti, ja tästä kärsivät erityisesti nuoret ja opiskelijat. Yksi tärkeä kysymys onkin, miten Helsinki aikoo toimia uusien kohtuuhintaisten opiskelija- ja nuorisoasuntojen rakentumiseksi.

Asunnottomien määrä ei myöskään enää laske, vaan kasvaa, ja tämä on häpeällistä. Asumisneuvonnolla on onnistuttu ehkäisemään häätöjä ja auttamaan asunnon haussa. Miten asumisneuvonnolla nyt pystytään vastaamaan tähän kasvavaan tarpeeseen? Eli kannatan siis valtuutettu Hiltusen tekemää pontta.

Tässä esittelyssä tosiaan myös kerrotaan, että Helsinki on tehnyt viime vuonna aktiivista edunvalvontatyötä asuntopoliittisiin kysymyksiin vaikuttamiseksi. Kiinnostaa, miten tätä edunvalvontaa on tehty, kun kokoomus on itse pääministeripuolueena ajanut alas kohtuuhintaista asuntotuotantoa ja näitä ennätysmäisiä leikkauksia asumistukeen ja eniten vielä juuri helsinkiläisiltä. Helsingin pormestarihan oli tosiaan hallitusneuvotteluissa näitä leikkauksia neuvottelemassa. Eli onko neuvoteltu omia tavoitteita vastaan vai niiden puolesta?

Haluan vain todeta, että myös minä olen erittäin huolissani tästä suunnasta, jolla oikeisto ajaa alas meidän onnistunutta asuntopolitiikkaa.

Arvoisa puheenjohtaja.

Tässä on ollut ihan hyvää keskustelua.

On tosiaan valitettavasti todettava, että tämä Suomen nykyisen hallituksen asuntopolitiikka, voidaan sanoa, että muukin politiikka on ollut Helsingin kannalta aika ongelmallista. Näiden linjausten ongelmat kuuluivat rivien välistä, kun pormestari Vartiainen esitteli tätä ohjelmaa, mutta hän ei kuitenkaan arvostelut hallitusta.

Mä itse kyllä kannan hyvin paljon huolta tämän ASO-järjestelmän purkamisesta. Se on ollut semmoinen välimalli vuokra-asumisen ja omistusasumisen välillä, erittäin tärkeä työkalu alueen eriytymisen torjunnassa. Kuten valtuutettu Koskela totesi, niin erityisryhmien asuntorakentamisen pysäyttäminen on myös erittäin iso ongelma, mitä hallitus on päättänyt. Olen valtuutettu Hjeltin tavoin vuorsaarelaisvaltuutettuna erittäin harmissani alueen senioriväestön puolesta siitä, että tämä kauan odotettu seniorikeskus ei nyt käynnistykään ensi vuonna, vaan ehkä neljän vuoden päästä. Ei siellä ole mummoilla ja papoilla aikaa odottaa sitä loputtomiin.

Meidän täytyy löytää ratkaisu seuraavan valtuustokauden strategiassa niin tähän kohtuuhintaisen asumisen kysymykseen kuin tähän seniorikeskusten rakentamiseen. Se, että maan hallituksen politiikka ei mitenkään tue tätä, vaan pikemminkin vetää mattoa alta, tekee erittäin vaikeaa tästä asiasta. Toivon, että hallituspuolueiden valtuutetuilta kuullaan vähän rakentavampia puheenvuoroja ja ajatuksia, miten tämä menee. Ei semmoista kuin täällä on vähän vitsiä kuultu melkein eräältä valtuutetulta.

Mä olen samaa mieltä pormestarin kanssa siitä, että on myös välttämätöntä, että kaikilla alueilla on yhtäläiset palvelut. Se on erittäin tärkeä asia asuntopolitiikan ohella eriytymisen pysäyttämiseksi. En ajattele, että pitäisi laittaa vastakkain sitä, että palvelut tai asuntopolitiikka. Hankaluus on se, että meillä ei oikein muuta jäljellä kohta kuin palvelupolitiikka. Sitä tärkeämpi se on, että voidaan taata jokaiselle alueelle nämä palvelut. Sen takia mun mielestä uuteen strategiaan pitäisi myös saada palvelutakuu, palvelujen riittävyyden arviointi. Joka kerta kun tulee uusi kaava, siinä suunnitelmassa olisi oma kohta, onko tarpeeksi sote-palveluita, onko tarpeeksi koulupalveluita ja muita. Jos ei ole, se pitää suoraan sanoa ja miettiä, miten se ratkaistaan. Ainoastaan sillä, että sinne tulee uusia asuntoja, palvelut ei sitten joskus ehkä tule. Meillä on monilla uusilla ja vanhoilla alueilla tällä hetkellä ongelmia palvelujen kanssa. Nämä on nyt asioita, mihin seuraavalla valtuustokaudella pitää oikeasti painavasti tarttua.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja.

Kuten täällä on jo kuultu, Helsingin asuntorakentamiselle ei kuulu kovinkaan hyvää. Sehän johtuu ennen kaikkea tästä vaikeasta suhdannetilanteesta, mutta myös oikeistohallituksen sosiaalista asuntotuotantoa alas ajavasta politiikasta. Mä olen todella huolissani siitä, että asumisen hinta tulee Helsingissä lähivuosina nousemaan jyrkästi, kun meidän väestö kasvaa merkittävästi nopeammin kuin tänne valmistuu uusia koteja. Tämä tulee erityisesti lisäämään eriarvoisuutta ja asumisköyhyyttä.

Haluan nostaa tässä mun puheenvuorossa esille kaksi asiaa. Ensimmäinen niistä on opiskelija-asuminen.

Iso osa Helsingin väestönkasvusta tulee nuorista aikuisista ja opiskelijoista. Opiskelijoilta on viime vuosina leikattu merkittävästi, ja moni opiskelija elää tällä hetkellä köyhyyskynnyksellä. Opiskelijoiden suurin kuluerä on asuminen. Orpon hallituksen leikattua opiskelija-asumisen investointituet pääkaupunkiseudulla ei aloiteta enää uusia opiskelija-asumisen asuntohankkeita. Tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti opiskelijat tulevat kohtaamaan merkittävää asumisköyhyyttä tulevina vuosina. Toivon, että tämä on asia, mihin me Helsingissä sekä siellä eduskunnassa puututtaisiin. Opiskelija-asumisen investointituet on ensinnäkin valtion tasolta palautettava, mutta meidän on myös kaupungin tasolla pohdittava keinoja siihen, että me saadaan opiskelija-asuntorakentaminen taas käyntiin.

Toinen asia, jonka haluan nostaa esille, on pettymys siihen, että kun meille on tarjottu keinoja alentaa asumisen kustannuksia esimerkiksi kaupungin vuokraasunnoissa sekä helpottaa asuntorakennushankkeiden käynnistymistä, ei niitä olla uskallettu ottaa käyttöön, koska autoiluun perustuva identiteettipolitiikka on koettu tärkeämmäksi. Viittaan tällä päätöksiin, joita teimme kaupunkiympäristön lautakunnassa viime viikolla liittyen kaupungin pysäköintinormiin. Siellä saimme kaupungin viranhaltijoiden huolella valmistellun esityksen siitä, miten pysäköintinormien ohjetta pitäisi päivittää etenkin eteläisen Helsingin ulkopuolisilla alueilla. Valitettavasti tätä normin päivitystä kannatti tässä kokouksessa vain vihreät ja Vasemmistoliitto.

Olin tästä todella yllättynyt, koska täällä on puhuttu tosi paljon siitä, että meidän pitää ottaa kaikki keinot käyttöön asumisen hinnan alentamiseksi ja asuntorakentamishankkeiden käynnistämiseksi. Ja kun meille tarjotaan todella helppo ja yksinkertainen keino, eli se, että luovutaan siitä, että kaupunki pakottaa rakentamaan kalliita pysäköintipaikkoja asuntojen yhteyteen sen sijaan, että voitaisiin rakentaa niitä kysynnän mukaan markkinaehtoisesti, halutaan pidä kiinni näistä vanhentuneista pysäköintinormeista, mistä on luovuttu suurimmassa osassa muissa eurooppalaisia kaupunkeja, jopa monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa.

Toivoisin, että kun me täällä puoluerajat ylittäen halutaan nopeuttaa asuntorakentamista, uskalletaan katsoa sitä koko palettia ja myös luopua tästä järjettömästä pysäköintipolitiikasta. Lisäksi näiden turhien autopaikkojen rakentaminen on paitsi suuri kuluerä ihan niille ihmisille, jotka asuvat niissä asunnoissa ja sille rakentamisen kustannuksille, ne aiheuttavat myös merkittävän osan rakentamisen päästöistä.

Kiitoksia, puheenjohtaja.

Jaan kyllä huolen asumisen edellytysten huonontumisesta ja ajattelen, että myöskin tällainen segregaation vastainen politiikka yleensä Helsingissä on äärimmäisen tärkeää ja siinä on jatkettava sekä sitä, että pyritään sekoittamaan näitä eri asumismuotoja, mutta myös muin keinoin. Ja kaupungeilla on tietenkin aivan omat keinonsa ja tarpeensa parantaa juoksua siinä mielessä. Tämä sekoittava asuntopolitiikkahan on osaksi sitä, että huonoosaisuuden keskittymistä halutaan välttää, koska se jotenkin moninaistaa sitä huono-osaisuutta, mutta myös sitä, että elämän eri tilanteissa voisi asua suunnilleen samalla alueella, koska on erilaisia tarpeita.

Terveystaloudessa ajatellaan enemmän niin, että hyvinvointi ja terveet ihmiset itse asiassa syöttävät taloutta ja että sitä kannattaisi rakentaa enemmän, että politiikassa pohtii, mikä antaa ihmisille hyvinvointia ja terveyttä. On ihan selvää, että asuminen on yksi keskeinen sosiaalinen determinantti, koska hyvinvointia ja terveyttä ei tule lisää itse asiassa terveyspalveluille, vaan sillä, että elämässä on sosiaaliset olot ja muut hyvin monet asiat kohdallaan.

Asuminen tietenkin on, niin kuin pormestari sanoi, enemmän kuin vain katto pään päällä. Sen takia onkin tietenkin tärkeää, että kaikilla alueilla on myös hyvä ympäristö. Helsinki on tehnyt yhteistyötä THL:n tietohankkeen kanssa, jossa kerätään reaaliarvoista tietoa. Sitä kannattaisi käyttää huomattavasti enemmän. Siellä kerätään nimenomaan sitä, mitä ihmiset ostavat, mitä he syövät, miten he liikkuvat, miten paljon lääkkeitä... Me tiedetään ihan kaupunginosatasolla sitä, että mihin kannattaisi lisätä esimerkiksi panostuksia. Sitä me ollaan käytetty kouluihin, mutta sitä kannattaisi myöskin muilla toimialoilla käyttää huomattavasti enemmän tulevaisuudessa.

Kiitos.

Arvoisa puheenjohtaja.

Minun piti puhua aivan muusta asiasta, mutta käydyn keskustelun jälkeen puhun tästä segregaatiosta.

Vähän samasta syystä kuin pormestarilla minullakin on varaa sanoa, mitä oikeasti ajattelen, koska tämä on minun viimeinen valtuustokokoukseni. Minun on valitettavasti sanottava, että koen tässä koko kysymyksessä suurta epävarmuutta. Meiltä puuttuu paljon kunnollista, tutkittua tietoa, jota aivan ehdottomasti pitäisi saada lisää. Meillä on muuten oma tutkimuslaitos, joka voisi vähän paneutua tähän.

Segregaation torjunta on siis aivan ehdottoman tärkeätä, mutta en minäkään ole varma, onko asuntopolitiikka kokonaisuudessaan paras tapa toteuttaa sitä. Ainakin se on hyvin kallis, ja samalla rahalla voisi ehkä saada aikaan paljon enemmän muilla keinoilla. Erityisesti minusta rahaa kannattaisi panostaa koulujen positiiviseen diskriminaatioon, jotta meillä ei olisi huonoja kouluja joillakin alueilla.

Asuntopolitiikalla voidaan kyllä estää rikkaiden gettojen syntymistä tai ne voidaan pakottaa Espooseen, mutta sillä ei voida juurikaan estää köyhyystaskujen syntymistä, koska ei voida pakottaa hyvätuloisia muuttamaan huonotuloisen joukkoon. Siksi, samoin kuin pormestari, pidän erittäin tärkeänä, että pidetään huolta siitä, ettei tehdä lainkaan huonoja alueita, koska jos teemme huonoja alueita, niistä tulee huono-osaisten alueita. Ja jos on satuttu tekemään, niitä pitää kohentaa ehkä suurillakin summilla, mitä meillä myös Helsingissä tehdään.

Yrittää kuitenkin voi, ja siksi allekirjoitin juuri äsken Otso Kivekkään aloitteen, jossa pyritään saamaan omistusasuntoja kaupunkiuudistusalueille.

Sitten vähän pessimismiä.

Me kovasti iloitsemme siitä, että Helsinki on vähemmän segregoitunut kuin monet muut kaupungit, ja saattaa kyllä ollakin, mutta tässä on myös tilastovirhe. Se saattaa johtua myös kuntarajoista. Helsingin huonotuloiset alueet ovat Helsingin rajojen ulkopuolella. Jos meillä ei olisi tehty vuoden 1946 kuntaliitosta ja meillä olisi pelkästään kantakaupunki, meillä ei olisi lainkaan huono-osaisten asuinalueita. Sehän olisi aivan loistavaa segregaation torjuntaa.

Mutta sitten tutkittuun tietoon.

On verrattu sitä, että onko parempi, että pienituloiset asuvat ara-asunnoissa tai asumistuen turvin yksityisissä vuokra-asunnoissa. Kymmenen vuotta vanhan tutkimuksen mukaan, jonka on tehneet Tuukka Saarimaa ja Essi Eerola, araasunnoissa asuva pienituloinen asuu paljon todennäköisemmin huonotuloisella alueella kuin asumistuen varassa yksityisellä vuokra-asunnolla oleva, jotka ovat vähemmän segregoituneita. Tämän mukaan ara-asuminen ainakin siihen aikaan kärjisti segregaatiota verrattuna asumistukeen. Se ei siis koske koko asuntopolitiikkaa, mutta ainakin kymmenen vuotta sitten ara-asuminen lisäsi näitä eroja. Tämä tutkimus kannattaisi ehkä uusia sen takia, että aineisto on vanha ja nyt tilanne on saattanut muuttua.

Minusta olisi ihanteellista, että erilaiset ihmiset asuivat samoissa taloissa ja rapuissa keskenään, mihin tässä jo puututtiinkin. Tässä suhteessa erillisten talojen rakentaminen pienituloisille tuottaa aina talokohtaista segregaatiota. Erityisesti pienille lapsille se oma piha ja rappu on se tärkein ympäristö. Minä pidän erittäin kömpelönä sitä, että ara-politiikassa on pakko rakentaa erilliset ara-talot eikä voida tehdä sekataloja.

Siis tuon vähän vanhentuneen tutkimuksen mukaan asumistuki olisi paljon parempi, mutta tämä puhe on vähän turhaa. Hallitushan on nimenomaan ajamassa tätä asumistukea alas, jolloin tästä on vähän turha käydä keskustelua.

Arvoisa rouvapuheenjohtaja.

Olen jatkamassa valtuustossa ja siksi voin sanoa juuri, mitä ajattelen. Kukaan täällä ei ole rakentamassa huonoja asuinalueita. Aivan käsittämätön ajatus se, että sekoittava asuntopolitiikka tarkoittaisi, että oltaisiin rakentamassa huonoja asuinalueita. Päinvastoin se tarkoittaa, että olemme rakentamassa erittäin hyviä asuinalueita, joissa on kaikenlaisista taustoista erilaisia ihmisiä. Ja totta ihmeessä jokaisessa Helsingin kaupunginosassa pitää olla hyvät palvelut, niiden pitää olla viihtyisiä.

Segregaatio tarkoittaa sitä, että vain samankaltaisia ihmisiä asuu alueilla. Tässä salissa, esimerkiksi äsken valtuutettu Soininvaaralla ilmeisesti termi oli hakusessa, koska segregoituneita ovat myös alueet, joissa asuu vain hyväosaisia. Me haetaan alueita, joissa asuu hyväosaisia, keskituloisia ja pienituloisempia. Ne eivät ole segregoituneita alueita. Ne, joissa asuu vain huono-osaisia tai pienituloisia tai alueet, joissa asuu vain hyvätuloisia hyväosaisia, ne ovat segregoituneita alueita.

Kiitos, puheenjohtaja.

Minäkin hieman hämmeksyin ja kummeksuin tässä puheenvuorossa muutamia kohtia. Nostan nyt kaksi niistä.

Toinen oli tämä ara-asumisen ja asumistuen asettaminen ikään kuin vaihtoehdoiksi toisilleen viitaten tähän tutkimukseen, josta toki valtuutettu Soininvaara totesi, että se pitäisi uusia. Tässäkään keskustelussa ei nyt olla hirveästi korostettu sitä, että hallitus on leikannut myös tätä asumistukea. Eli se on myös helsinkiläisille tällä hetkellä heikompaa kuin se on aiemmin ollut. Lisäksi suojaosien poistaminen on ollut sellainen asia, mikä kolahtaa erityisesti erityisen pienituloisiin helsinkiläisiin, jotka työskentelee esimerkiksi palvelualoilla, joilla kokoaikaista työtä ei ole tarjolla. Sitten meillä on myös sekataloja. Tämä on varmasti yksi asia, mitä tulisi kehittää jatkossa. Sitten mä haluan vielä nostaa tämän, että valtuutettu Soininvaara sanoi, että asuntopolitiikka on kallis tapa korjata segregaatiota, ja vaihtoehdoksi hän tarjosi vaikka koulujen segregaatiokehitysten purkamista. On syytä ymmärtää, että koulut segregoituvat juuri siksi, että asuinalueet segregoituvat ja siksi tämä asuntotuotannon sekoittaminen on erittäin keskeistä myös näiden koulujen välisen ja sisäisen tasa-arvon kannalta.

Arvoisa puheenjohtaja ja kanssavaltuutetut.

Päätöksiä, jotka niiden tekemisen jälkeen todetaan toimimattomiksi, on mahdollista ja järkevääkin tarkistella uudelleen.

Asumisen ja maankäytön seurantaraportin mukaan asuntojen rakentaminen on Helsingissä hyytynyt. Rakennuttajilta on tullut viestiä, että he eivät ole kiinnostuneita rakentamaan Malmin lentokentän aluetta, koska alueen hintataso uhkaa nousta jopa kaksinkertaiseksi muuhun Malmiin verrattuna maaperästä johtuvien asuntojen korkeiden perustamiskustannusten takia. Aivan Malmin lentokentän vieressä olevalla Falkullan kiilan alueella Tapanilassa on jo nähty, että kokonaisia asuinkerrostaloja on jäänyt tyhjäksi, kun asuntoja ei saada myytyä.

Olen tehnyt järjestelmään ponsiesityksen, jonka mukaan:

Valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta arvioida uudelleen Malmin lentokenttäalueen rakentamissuunnitelmia muuttuneessa asuntotuotantotilanteessa.

Kiitos, puheenjohtaja.

Täällä on käyty erittäin ansiokasta keskustelua tästä asunnottomuuden tilanteesta Helsingissä. Se on tosiaan huolestuttavaa tällä hetkellä, että asia, mistä me ollaan oltu kaupunkina ja maana ylpeitä, on kääntynyt heikompaan suuntaan. Toivoisin, että tässä salissa löytyisi laaja yhteisymmärrys siitä, että me halutaan, että Helsingissä tämä asunnottomuus saadaan jälleen laskuun. Olen vähän yllättynyt siitä, että täällä ei tunnu löytyvän laajaa yhteisymmärrystä siitä, että me halutaan kohtuuhintaista asumista Helsingissä myös jatkossa. Asia, mihin halusin kiinnittää huomiota, mistä on vähemmän tänään keskusteltu, on viheralueet. Tässä Maankäytön ja asumisen ohjelmassa kuitenkin tavoitteena on viihtyisän kaupungin rakentaminen, ja siellä on myös lähiluontoon ja merelliseen Helsinkiin liittyviä tavoitteita, jotka eivät todellakaan ole kaikilta osin toteutuneet. Itse ainakin toivoisin, että seuraavalla valtuustokaudella asetettaisiin selkeäksi tavoitteeksi Helsingin vihreyden lisääminen ja puitten määrän lisääminen. Sitä voidaan tehdä sekä vanhoilla että uusilla asuinalueilla.

Toivoisin myöskin, että seuraava valtuusto pystyisi sanomaan selkeän ein esimerkiksi meren täytöille Helsingissä, koska ne ovat selkeässä ristiriidassa sen kanssa, että me tätä meidän merellistä luontoa suojellaan.

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Mä halusin itse nostaa vielä henkilökohtaisesti tämän segregaatiokysymyksen esiin, sillä pidän sitä erittäin tärkeänä ja se tulee varmasti olemaan meidän keskeinen tavoite tulevalla valtuustokaudella.

Kuten täällä on aiemmin todettu, Helsingissä on monella tapaa onnistuttu tässä segregaation ehkäisemisessä, mutta tosiasia kuitenkin on, että viime vuosina kaupungissa on havaittu kasvavaa alueellista eriytymistä. Segregaatiossa on menty toisilla asuinalueilla, kuten esimerkiksi omalla asuinalueella Kontulassa jo niin pitkälle, ettei alueen päiväkodeissa tai kouluissa ole kaikissa ryhmissä enää lainkaan äidinkielenään suomea puhuvia lapsia, mikä vaikuttaa väistämättä siihen opetuksen tasoon ja laatuun. On harmillinen tosiasia, että tämä vaikuttaa monen muuttopäätökseen alueelle. Meidän on tulevalla valtuustokaudella löydettävä ratkaisuja myös tämänkaltaisiin haasteisiin. En henkilökohtaisesti pidä todennäköisenä, että nämä pelkät toimivat peruspalvelut tai infra riittää ratkaisemaan ongelmaa, vaikka ne tärkeitä onkin. Me tarvitaan eri toimialojen välistä yhteistyötä ja yhteisiä toimenpiteitä, sillä yksittäiset toimet ei riitä ratkaisemaan näin pitkälle edennyttä alueellista eriytymistä. Keskeistä on tietysti myös löytää ratkaisuja siihen, miten me turvataan tämä kohtuuhintainen asuminen Helsingissä. Ei voi missään nimessä olla niin, että Helsingissä asuminen on tulevaisuudessa kiinni lompakon paksuudesta.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja.

Segregaation ehkäisy on ennen kaikkea poliittinen valinta. Se on valinta tasaarvoisen ja eheän kaupungin puolesta. Meidän pitää jatkossakin rakentaa Helsinkiä, jossa jokaisella kaupunginosalla on omaleimaisuutensa, mutta jossa yhdenvertaisuuden periaate on yhteinen.

Helsingissä on jo hyviä käytäntöjä koulutuksen tasa-arvon tukemiseksi, joka kohdennetaan koulukohtaisesti oppilasprofiilin perusteella. Vaikka tämä sisältää alueellisia piirteitä, kyse ei ole varsinaisesta läpinäkyvästä ja rakenteellisesti ohjatusta alueperusteisesta rahoitusmallista. Tämä alueperusteinen rahoitusmalli ei ole myöskään sama kuin kaupunkiuudistusalueiden tukeminen, vaikka niissä onkin samoja piirteitä. Alueperusteinen rahoitusmalli loisi rakenteellisesti vahvemman ja ennakoitavamman järjestelmän. Se perustuisi selkeästi alueiden sosioekonomisiin tietoihin ja mahdollistaisi pitkäjänteisen tuen sinne, missä tarve on suurin. Ruotsin suurkaupunkien mallit osoittavat, että tällainen lähestymistapa voi vahvistaa koko kaupungin tasa-arvoista kehitystä. Toiseksi olen erittäin huolissani erityisryhmien eli opiskelijoiden, vammaisten ja vanhusten avustusosuuden vähenemisestä valtion asuntorahaston varoista takavuosien 100 miljoonasta 15 miljoonaan euroon. Tämä merkitsee näiden tukien rajautumista koko maassa muutamaan hankkeeseen. Siis muutamaan hankkeeseen. Tämä on katastrofi, johon Helsingin on vastattava omalla tuotannollaan ja uusilla jopa luovilla keinoilla, joita myös valtuutettu Karhuvaara peräsi.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.

Ehkä tulee vähän tämmöistä kansa taistelee, valtuutettu muistelee -osiota nyt, mutta kaivoin tietokoneesta asiaan liittyvän puheen vuodelta 2006 ja yllätys, yllätys, teemat ovat aivan samat.

Silloisen puheen aloitin seuraavilla sanoilla, joka oli sitaatti. ”Aikamme tärkein tehtävä on keskiluokan asuntokysymyksen ratkaiseminen.” Näin julisti helsinkiläinen arkkitehti Gustaf Strengell vuonna 1909. Strengell puhui aikana, jolloin pääkaupungissa oli pysyvä puute tilavista asunnoista. Monet ratkaisivat ongelman muuttamalla Helsingin rajojen ulkopuolisiin huvila- tai omakotitaloyhdyskuntiin. Strengell itse oli arkkitehtina vaikuttamassa muun muassa sellaisessa firmassa nimeltään Oma koti, Egna hem Aktiebolaget, joka rakensi Pitäjänmäen ja Malmin ympäristöön muutamia omakotitaloja, joita vieläkin on siellä jäljellä. Bocksback Aktiebolaget ja paljon muutakin. Kysymys on edelleenkin sama. Tänään ei ehkä puhuta yhtä avoimesti keskiluokan asunto-ongelmasta, mutta teemat ovat samat. Tuntuu siltä kuin mikään ei olisi muuttunut. Tämä on jonkinlainen syvällä oleva rakenteellinen ongelma, jolla on tietysti historialliset syynsä. Helsinki missasi aikoinaan merkittävät maahankinnat, joilla olisi taattu monipuolinen, laaja ja kattava asuntotarjonta.

Jokaisella puolueella on tietysti oma tulokulma asuntoasioihin, ja jokaisella valtuutetulla on oma kokemus sekä asumisesta että asuntopolitiikasta tässä kaupungissa. Asia politisoituu helposti, kuten tämän päivän keskustelu on osoittanut, ja politiikan sävyt liittyvät tietenkin hallinnan ja omistamisen muotoihin. Omistamista vai vuokra-asuntoa, Hitas- tai ara-tuotettua ja paljon muutakin.

Koitan välttää tätä asuntopolitiikka-sanaa ja tukeutua Strengellin termiin asuntokysymys. Se ei ole vain Helsingin asia, vaan se vaikuttaa koko kaupunkiin, sen houkuttelevuuteen sekä suhteessa omaan maahan että ennen kaikkea kansainvälisesti. Jos Helsinki ei pysty tarjoamaan tänne muuttaville perheille ja asukkaille riittävää asuntotuotantoa, he lähtevät muualle. Enää ei siis puhuta lapsiperheistä tai keskiluokasta, mutta tarvitaan moninaisuutta ja laajaa tarjontaa.

Helsinkiläinen asuminenhan ei sadassa vuodessa ole kauheasti muuttunut. Asuntojen keskikoko on noin 63 neliömetriä. Väljyys on toki tuplaantunut vuodesta 1950. Iloitkaamme edes tästä kehityksestä, vaikka vertailu naapuritaajamiin puhumattakaan vertailusta Kööpenhaminaan tai Tukholmaan tai Osloon osoittaa, että perässä tullaan. Helsingin pinta-ala ei, kuten tiedämme, näillä näkymin kasva, hyvää rakennusmaata ei ole loppumattomiin ja tietysti katsomme Malminkin kehitystä. Asuntopolitiikka ei siis voi perustua vain määrään, vaan sen tulee perustua laatuun.

Täällä on vedottu tutkimuksiin, mikä on tärkeää. Itse vetoan professori Mari Vaattovaaran tutkimuksiin, joka on eri yhteyksissä osoittanut, että Helsinki ei millään lailla voi kilpailla samoilla väljyyden kriteereillä kuin Espoo, Vantaa tai vaikkapa Nurmijärvi. Pitää rakentaa niin, että ollaan suht kilpailukykyisiä ja myös lämpimästi kannatan Eeva Kärkkäisen näkemyksiä siitä, että asumisviihtyisyys ja viheralueisiin panostaminen tulee olemaan tärkeä osa tulevaisuuden asumista.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja.

Täällä on käyty hyvää keskustelua, vaikka aika ajoin ehkä aika kiihkeääkin, sosiaalisesti sekoittavasta asuntotuotannosta. Mielestäni tärkein viesti ehkä tästä keskustelusta tuleville päättäjille, jotka täällä jatkatte – itselläni on viimeinen valtuusto nyt tällä erää – on se, että tätä asiaa on varmasti katsottava aika monipuolisesti.

Pormestari Vartiaisen toinen puheenvuoro siihen, että on varmaan syytä jatkaa, mutta katsottava myös tutkimusta, ja itse ainakin kannustan myös tehtävä itse, tarvitaanko asuntopolitiikan rinnalle myös aika voimakkaasti sitä palveluihin ja viihtyisyyteen panostamista, oli mielestäni tärkeää. Ennen kaikkea ehkä toivon, että valtuusto jatkossa etsii yhteisymmärrystä niistä keinoista, joilla sosiaalisesti sekoittavaa asuntotuotantoa ja myös segregaation ehkäisyä laajasti pystytään jatkamaan. Se on ollut kuitenkin ehkä yksi teema, josta nimenomaan meidät on tunnettu. Me olemme kyenneet löytämään siitä yhteisymmärryksen.

Itsekin olen ollut paljon kertomassa ulkomaalaisille vieraille, ehkä eniten silloin apulaispormestariaikanani, juuri asunnottomuudesta, miten me olemme siihen pystyneet. Yksi viestini aina kansainvälisille vieraille oli se, että täällä ollaan kyetty kuitenkin tietyistä vaativista kysymyksistä löytämään sitä yhteisymmärrystä. Toivon, että sitä jatkossakin löytyy.

On selvää, että valtion asuntopolitiikka on ollut tuhoisaa Helsingille tässä ihan viimeisinä vuosina. Haluan nostaa vielä yhden, josta ei kovin montaa puheenvuoroa ole vielä käytetty. Ikääntyvien ja vammaisten ja muiden erityisryhmien investointiavustusten ja korkotuen leikkaamisilla on niin merkittäviä vaikutuksia, jotka erittäin hyvin tuolla AM-ohjelman seurantaraportissakin tulevat esille, että siihen todella tarvitaan niitä Helsingin omia ratkaisuja. Me olemme voineet ylpeinä olla kuitenkin esittelemässä myös sitä, että vammaisille on kyetty rakentamaan nimenomaan koteja ja he eivät ole joutuneet olemaan kehitysvammaisetkaan pitkään laitoksessa.

Toivon, että näitä ratkaisuja löytyy ja lopuksi haluan kiittää 16 valtuustovuoden jälkeen kaikkia valtuutettuja ja virkahenkilöitä erittäin hyvästä yhteistyöstä ja ehkä muistella siinä mielessä vielä vanhoja, että kun vuonna 2008 aloitimme, vaalit oli käyty silloin finanssikriisiä ennen. Ei tiedetty ihan täysin niitä vaikutuksia, ja uusi valtuusto aloitti aika erilaisessa tilanteessa. Silloinkin vastauksia pyydettiin löytämään. Toivottavasti nyt näiden nykyistenkin kriisien aikana niitä pystytään tulevassa valtuustossa löytämään.

Kiitos kaikille.

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitos tästä keskustelusta. Siinä on ollut hyviä ja huonoja kommentteja. Mä olen todella iloinen tästä Titta Hiltusen ponnesta. Se on äärimmäisen tärkeä tässä tilanteessa, kun asunnottomuustilanne on häpeällisesti huonontunut näiden viime aikojen tilanteen ja erityisesti hallituksen toimien syystä. Mä olen todella tyytyväinen siitä, että tämä ponsi on tehty ja toivon, että se saa paljon kannatusta.

Mä haluaisin myös nostaa esille sen, että kun me ollaan puhuttu täällä segregaatiosta ja palveluista, niin tosiaan helsinkiläisten lasten todellisuus on paljon segregoituneempaa kuin helsinkiläisten aikuisten todellisuus. Se, että miten siihen voidaan pureutua, niin varmasti siihen liittyy sekä tämä, että meille ei synny sellaisia asuinalueita, jonne keskittyy hyväosaisuus tai keskittyy huono-osaisuus, vaan jokaisella alueella on monenlaisia ihmisiä. Se on hyvin tärkeää, ja palvelut on äärimmäisen tärkeää.

Mun mielestä, kun täällä peräänkuulutetaan vaikkapa koulutuksen toimia, ne kaikki eivät ole sellaisia, mitkä ainakaan tähän asti ovat olleet tuolla kasvatuksen ja koulutuksen puolella mitenkään hirveän helppoja. Samoihin asioihin ollaan jääty kiinni tai siihen, että monelle on hirveän tärkeää pitää kiinni siitä, että pystyy valitsemaan vaikkapa lapselleen tietynlaisen kouluympäristön. Sellaiset päätökset, mitkä sitä hillitsevät, eivät ole olleet ollenkaan helppoja viedä eteenpäin. Mä mietin, että jos ajatellaan, että se koulu ratkaisee, niin mietitään, että minkälaisia päätöksiä se on.

Sen lisäksi vielä haluaisin nostaa esiin sen, että lapsiköyhyys on asia, mikä myös segregoituu Helsinkiin. Helsingissä on paljon toimeentulotuen saajia lapsiperheissä, ja toimeentulotuen leikkaukset osuvat nimenomaan heihin. Se tulee lisäämään segregaatiota.

Kiitos, puheenjohtaja.

Ehkä tässä sopii kertoa äskeisen puheenvuoron herättämänä pieni anekdootti 60-luvulta, jolloin kaupunginjohtaja Teuvo Auran vieraaksi saapui Lord mayor, eli Lontoon pormestari, joka ensitöikseen pyysi päästä katsomaan helsinkiläisiä slummeja. Kaupunginkansliassa pohdittiin, että mitä näytetään, ja korkea vieras vietiin katsomaan vastavalmistunutta Jakomäkeä. Siellä Lord mayor istui autossa ja sanoi, että this is a very nice area, mutta missäs ne slummit ovat täällä.

Tämä ehkä liittyy jonkinlaiseen Helsingin ideaan, että meillä on kuitenkin aika hyvin onnistuttu, ja lähiösuunnittelu on ollut tässä avainsana. Ei olla nähty samoja ilmiöitä kuin eurooppalaisissa, puhumattakaan Pohjois-Amerikan suurkaupungeissa tai jo lähimaan Ruotsin kaupungeissa. Ehkä voidaan myös näistä asioista olla ylpeitä, että on tehty onnistunutta kaupunkisuunnittelua. Vieläkään ei varmaan pormestari Vartiainen kollegoilleen pysty helsinkiläisiä slummeja esittelemään.

Kiitos.

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Minulla on samantyyppinen kokemus parin kolmen viikon takaa, kun kansainvälinen vieras toivoi näkevänsä Helsingin pahamaineisimpia alueita. Sitten ajoimme metrolla esittelemässä niitä alueita, joita nousee usein esille keskusteluissa, ja hän oli kovin ihmeissään siitä. Kerroin vielä, että mitkä talot ovat näitä täälläkin jonkun paheksumia kaupungin vuokrataloja ja mitkä ovat omistustaloja. Hän ihmetteli, että kun ei niitä ulospäin edes näy millään tavalla, kun arkkitehtuuri on kaikissa aika mainiota ja miten vierekkäin oli erityyppistä asuntorakentamista.

Tämä ehkä kertoo siitä, mikä on ollut nimenomaan Helsingin vahvuus vuosikymmeniä.

Kiitos, puheenjohtaja ja kiitos, valtuutettu Kolbe.

Kuulin sanan Jakomäki, niin koen vastuukseni vastata tähän, sillä olenhan Jakomäen kasvatti. Täytyy sanoa kyllä se, että siellä kun on kasvanut tuon 90luvun laman ajan, niin pienen lapsena sitä ei oikein huomannut. Alue oli kuitenkin täynnä leikkipaikkoja, ja oli rikas pihakulttuuri, missä leikittiin pihalla kaiken näköistä. Piti varttua vähän vanhemmaksi ja nähdä vähän Jakomäkeä pidemmälle, että oppi sen, että on varttunutkin huonomaineisimmassa kaupunginosassa Helsingissä.

Eli on myös ihan mahdollista elää hyvä, kokemuksiltaan rikas lapsuus tämmöisellä valtaosin vuokra-alueella.

Kiitos.

Kiitos.

Segregaatiosta sen verran vaan. On tietysti hyvä olla ylpeä asioista, jotka on onnistunut, mutta varmaan on hyvä sitten tulevan valtuuston huomioida tämä meidän muuttunut väestörakenne ja erityisesti tämmöiset vieraat, jotka meille tulevat katselemaan slummeja ja ihmettelevät, kun niitä ei ole. Ei niitä varmaan silloin ollutkaan 60-luvulla, kun Jakomäki tehtiin tai ehkä vielä myöhemminkään. Mutta sekoittamisesta otetaan keittiöstä esimerkki, että vehnäjauhon ja sokerin sekoittaminen on suhteellisen helppoa, kun oliiviöljyn ja veden sekoittaminen on jo paljon vaikeampaa. Se saattaa olla se ongelma, mikä Helsingissä on tulevaisuudessa.

Kiitos.

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Muutamia huomioita sekä tästä raportista että itse keskustelusta.

Valtuutettu Kolbe nosti esille kysymyksiä asumisväljyydestä. Tässä raportissahan on kiinnostavaa itse asiassa se, että melko pitkään jatkunut asuntojen keskikoon pieneneminen on taittunut. Raportistakin näkee sen, että ollaan käännytty taas kasvu-uralle. Ja näkyy hyvin, kun siellä on eritelty, että aikaisempaa suurempia asuntoja ovat niin yksiöt kuin kolmiotkin. Eli se tilanne, joka meillä oli useiden vuosien ajan, että uusien asuntojen keskikoko pieneni, tässä nyt sitten ilmeisesti saavutettiin se pohja ja ollaan käännytty taas lievälle kasvu-uralle.

Tämä ei ehkä niinkään liity mihinkään uuteen säätelyyn, vaan saattaa olla ihan myös asuntomarkkinoilla huomattu toive. Mutta samaan aikaan toki olemme sitten jonkin verran esimerkiksi kaupunkiuudistusalueilla ja jollain muillakin alueilla myös suunnitellussa asuntokannassa lisänneet vaatimuksia vaikkapa yksiöiden keskipinta-aloille tai kaiken kaikkiaan asuntojen keskipinta-aloille. Nämä vaatimukset varmaan osaltaan tulevat näkymään tulevien vuosien rakentamisessa, josta ainakin itse ennustaisin, että tulemme varmaan pysymään tällä maltillisella asuntojen keskipinta-alan kasvu-uralla. Sitten ehkä toinen huomio liittyen laatuun ja viihtyisyyteen ja viheralueisiin, että tämä ohjelma ei raportoi valtaosaa meidän metsäisille alueille, viheralueille ja luontoalueille asetetuista tavoitteista. Mutta ehkä on hyvä tässä kohtaa muistaa se, että viimeiseen kymmeneen vuoteen Helsingin metsäinen ja puustoinen pinta-ala ei ole pienentynyt, mikä osoittaa sen, että olemme pitäneet kiinni tiukasti viheralueista ja siitä, että asuntoja on rakennettu ennen kaikkea jo valmiiksi rakennetuille alueille. Näitähän myös tulevassa tuotannossa tässä ohjelmassa nostetaan esiin vaikkapa Valimon suunnalta tai vaikkapa Herttoniemen yritysalueelta. Ja toki sitten kun pääsemme miettimään sitä, minne tehdään seuraavia vaikkapa osayleiskaava-avauksia, niissä varmasti pyritään siihen, että teemme jo valmiiksi rakennetuille alueille.

Sitten ehkä huomio vielä liittyen myös siihen, että mistä säätelystä olemme pitäneet kiinni hyvin pitkäjänteisesti. Helsinki on ollut seudulla ainoa kunta, joka on vuodesta toiseen jo pitkään edellyttänyt perheasuntojen rakentamista. Vaadimme sitä, että tietty osa asunnoista on nimenomaan perheasuntoja. Ja kyllähän se perheasuntojen rakentaminen on näkynyt siinä, että nimenomaan Helsingissä lasten määrä viimeisen 15 vuoden aikana on kasvanut aika reippaasti.

Vaikka on varmasti vähän epävarmuutta siitä, että jatkuuko se kasvu niin nopeana, on selvää, että jos emme olisi olleet kärsivällisiä tässä, että edellyttäneet perheasuntojen rakentamista, niin tuskin olisi lapsiperheiden määrän kasvu kohdistunut niin isossa määrin Helsinkiin kuin mitä nyt sitten viimeisen 15 vuoden aikana on tapahtunut. Eli tässä myös meidän säätelyllämme on ollut merkitystä. Totta kai myös ihmisten omilla valinnoilla sillä, että kaupunkimainen asuminen on tullut suositummaksi lapsiperheiden keskuudessa.

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja.

Sitten ihan muutama sana tästä tänään käydystä segregaatiokeskustelusta. Olen samaa mieltä kaikkien niiden kanssa, jotka ovat todenneet, että tämä on erittäin tärkeä kysymys, jota täytyy tulevassa valtuustostrategiassa ja tulevan valtuuston työssä käsitellä. Olen myös sitä mieltä, että emme voi missään nimessä jättää käyttämättä sitä ikään kuin nopeiden investointien ja palveluinvestointien ja vaikkapa koulupiiriasioiden kysymystä emmekä myöskään asuntopolitiikan kysymyksiä.

Nostaisin esiin sen, että meidän uudet alueemmehan olemme tehneet hyvin huolellisesti sekoittaen. Se on yksi sellainen kansainvälinen esimerkki, johon monet suhtautuvat aika ihaillen, että meidän näille entisille satama-alueille rakennetut alueet vastaavat hyvin tarkasti valtuuston asettamia tavoitteita. Näillä alueilla lapset myös käyvät niitä samoja kouluja riippumatta siitä, mistä hallintamuodosta he tulevat.

Sitten ehkä toteaisin sen, minkä Osmo Soininvaara täällä mainitsikin, että ehkä hallituksen politiikassa erityisen voimakasta on ollut se, että kun tässäkin salissa kokoomuksen puolesta perinteisesti vuosien varrella käytettiin puheenvuoroja sen puolesta, että asumistuki olisi instrumentti, jota meidän tulisi painottaa, kun taas sitten nämä tuotantotuet eivät olisi. Mutta nythän maan hallitus on leikannut niistä molemmista ja vielä Helsingistä erityisesti, ja tulokset saattavat näkyä erityisesti pääkaupunkiseudulla, eli että segregaatio lisääntyy seudullisesti. Tulokset eivät näy niinkään Helsingissä, vaan erityisesti Vantaan ja Espoon reuna-alueilla, jonne saattaa syntyä huono-osaisempia alueita nykyhallituksen politiikan seurauksena kuin mitenkään muuten olisi syntynyt. Tämä varmasti tuo seudun jossain vaiheessa taas yhteen aikaisempaa voimakkaammin ratkomaan näitä kysymyksiä.

Kiitos.

Arvoisa puheenjohtaja.

Kannatan ensinnäkin valtuutettu Houtsosen pontta. Jos on tehty epäonnistuneita päätöksiä, niin toki niitä tulee voida tarkastella uudestaan ja tässä tapauksessa siihen olisi erityisesti syytä, koska siinä voittaisivat niin luontoarvot kuin paikallisten ihmisten liikkumisen tarve ja myöskin ajateltaisiin yrityselämää, ettei ajettaisi kaikkia yrittäjiä pois Helsingistä.

Sitten vielä mainitsisin tähän segregaatiokeskusteluun, että segregaatiohan Helsingissä on aiheutunut liiallisesta maahanmuutosta ja mikään sekoituspolitiikka ei tule onnistumaan ainakaan sillä lailla, että alueet pysyisivät turvallisina ja hyvinä niin kauan kuin maahanmuutto tai sen taso on kerta kaikkiaan liiallisella korkeudella niin kuin se nyt enemmistön päättäjien toiveissa tuntuu jatkossakin olevan.

Kiitos.

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Ihan huomiona alkuun, että segregaatio näyttää voimistuvan perussuomalaisten ja kokoomuksen politiikalla, jossa päätösten myötä ihmisillä ei ole enää varaa asua siellä, missä he ovat asuneet.

Tämä raportti ja ylipäätään maankäyttö ja rakentaminen on kaupungille todella tärkeä työkalu. Tässä on käyty ihan hyvääkin keskustelua. Onneksi muutama huomio siitä, että meidän pitää muistaa myös se, että ihan jokainen helsinkiläinen ansaitsee myös hyvää asumisen laatua sen lisäksi, että jokainen tietysti tarvitsee katon pään päälle. Täällä on näitä laatutekijöitä käyty myös läpi, esimerkiksi tässä Kehittyvä kerrostalo -tonttihaun yhteydessä. Täällä todetaan, että tonttihaku kannusti luomaan valtavirrasta poikkeavia, viihtyisiä, toimivia ja aikaa kestäviä koteja.

Olisin kuitenkin peräänkuuluttanut jälleen kerran, että kyllä meidän pitäisi onnistua ihan jokaisen rakennushankkeen kohdalla tuottamaan aikaa kestäviä koteja, viihtyisiä koteja, toimivia koteja. Tämä Kehittyvä kerrostalo -hanke on todella hyvä, mutta kohdistuu toki hyvin pieneen osaan Helsingin asuntotuotannosta. Ja nyt kun me rakennetaan hyvin arvokkaita, näkyvällä paikalla olevia, ainutkertaisia merellisiä alueita, kuten nyt juuri käsittelyssä oleva Hernesaari, niin kyllä meidän täytyy vaatia myös hyvää toteutusta, kiinnostavaa arkkitehtuuria. Se myös tuo Helsingille tuloja tulevaisuudessa ja totta kai niille asukkaille, jotka eivät joudu maksamaan sitten kalliita peruskorjauksia hyvin nopeasti, kun me panostetaan myös laatuun. Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja.

Mun mielestä tässä keskustelussa on jäänyt paitsioon semmoinen keskustelunaihe kuin lapsiperheet. Todellisuudessa aika moni vanhempi muuttaa semmoiseen paikkaan, missä lapsilla on hyvä koulu. Tämä liittyy maahanmuuttoon tämä ongelma paljolti. Se on musta merkillistä, että myöskään täällä vihervasemmiston puolella tuntuu, että he ei vie lapsiaan näihin monikulttuurisiin kouluihin. Monikulttuurisuus-sana on ehkä jäänyt vähän paitsioon nyt viime aikoina. Se aikaisemmin oli pinnalla. Se on ideologia, mikä ei vaan kerta kaikkiaan ole toiminut.

Tämä on merkillinen tilanne. Ajetaanko nyt lapsiperheet pois näiltä alueilta? Mikä johtaa nyt siihen, että vain rikkailla on varaa asua alueilla, missä ne saa turvallisen koulupaikan lapsille. Halutaanko tätä sitten? Periaatteessa köyhä yksinhuoltajaäiti, jolla ei ole varaa asua siellä hyvällä, rikkaalla alueella, niin hän joutuu sitten semmoiselle alueelle, missä on puolet lapsista maahanmuuttajia. Mikä taas johtaa siihen, että opetus kärsii siellä ja saa vähemmän opetusta. Tämä on musta semmoinen kysymys, mitä olisi syytä pohtia ja miettiä.

Kiitos.

Arvoisa puheenjohtaja.

Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta ja kiitos apulaispormestari Sinnemäelle siitä, että otitte esille tämän perheasunnot. Siihen liittyy myöskin omakotitalot ja omakotitalotontit ja pienasunnot. Sillä luulen, että me olemme nyt viime vuosikymmeninä rakentaneet liian monta pienasuntoa. Niille ei enää löydykään nyt sitten asukkaita, koska niitä on todella paljon nyt tyhjillään. Muistakaa seuraava valtuusto, että nyt pitää rakentaa myös muita kuin yksiöitä ja kaksioita.

Arvoisa puheenjohtaja.

Eihän tokikaan tämä segregaatio mistään hallituksesta johdu, tai toki siellä nyt on kokoomus ja RKP, jotka tätä maahanmuuttajaa kiivaasti ajaisivat. Mutta eihän voi olla niin, että julkisin varoin voidaan asua missä huvittaa, ja sitten se, joka jotenkuten kykenee itsensä elättämään, joutuu tyytymään siihen alueeseen ja sellaiseen asuntoon, mihin hänellä on varaa. Eihän tämmöinen vastaa minkäänlaisia oikeudenmukaisuuskäsityksiä eikä motivoi ihmistä eteenpäin elämässä.

Kiitos.

Arvoisa puheenjohtaja.

Asko-Seljavaaralle mä muistutan, kun tästä vuosi sitten käytiin keskustelua, se taas selviää tästä seurantaraportista, että Helsinki ei aio kaavoittaa pientaloalueita. Ainoastaan pientaloalueiden täydennysrakentamista. Eli Helsinki ei edes halua tänne tulevaisuudessakaan hyvin ansaitsevia perheitä.