Valtuutettu Minna Lindgrenin aloite yhteisestä katsomusopetuksesta peruskoulussa

Kiitoksia.

Kiitos aloitteen vastauksesta, joka kuitenkin sisältää ainakin toivoa asiaa koskevan muutoksen toteutumisesta jonain päivänä.

Tällä hetkellä katsomusaineen eri vaihtoehtoja voi oppilaalle olla yhdestä viiteen, eikä osa osallistu lainkaan tähän opetukseen. Uskonto kuuluu kuitenkin opetusohjelmaan läpi koko peruskoulun siinä missä äidinkieli, matematiikka ja liikunta, eli sitä pidetään keskeisenä oppiaineena. Koulun uskonnonopetus on virallisesti tunnustuksetonta, vaikka sanapari tunnustukseton uskonto tai uskonnonopetus on paradoksi sinänsä ja erityisen kummallinen, kun lasten mahdollisuus valita ryhmänsä perustuu vanhempien uskontokuntaan. Käytäntö on kiistatta epätasa-arvoinen ja syrjivä, ja se on huomattu myös opetushallituksessa. Sen asettama katsomusaineiden työryhmä julkaisi maaliskuussa aiheesta raportin, jossa listataan 13 ehdotusta asian korjaamiseksi. Osa on lainsäädännöllisiä, mutta enemmistö on toteuttamiskelpoisia jo nyt. Todetaan esimerkiksi, että katsomusaineiden valinnanvapauden epäyhdenvertaisuus ratkaistaan lyhyen aikavälin tavoitteena ja että tutkimukseen perustuva opetuskokeilu osittain integroidusta katsomusaineiden opetuksesta toteutetaan perusopetuksessa.

Niinpä olenkin tehnyt ponnen, joka lukutaitoisten luettavissa on tuolla järjestelmässä, ja toivon sille kannatusta.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja. Arvoisat valtuutetut ja muut läsnäolijat.

Minna Lindgrenin aloite kertoo tarinaa sellaisesta, mitä olen itsekin miettinyt joskus kahdeksanvuotiaana alakoulussa. Miksi meillä on uskonnonopetus ja elämänkatsomus erikseen? Kysymykseeni on selkeä vastaus lakitekstissä.

Oppilas saa opiskella pelkästään yhtä katsomusaineetta kerrallaan, jolla on omat vaatimuksensa ja tavoitteensa. Mutta viime aikoina myös minua vanhemmat ovat pohtineet samaa asiaa. Sitä, jos asioita kuitenkin voisi tehdä toisella tavalla. Malleja yhdistetyistä katsomusaineista löytyy kuitenkin jo muista Pohjoismaista sekä Ahvenanmaalta. Eihän Helsinki kuitenkaan niin kaukana ole Maarianhaminasta.

Muistelen myös sitä, kun sain lapsena tietää, että koulu vaatii isääni eroamaan kirkosta, jotta pääsisin lukemaan elämänkatsomusta. Halusin yksinkertaisesti oppia enemmän muista maailmankatsomuksista, sillä minusta tuntui tylsältä lukea yksin omaan kristinuskosta, etenkin kun evankelisluterilaiset ovat vain kymmenesosa koko maailman väestöstä. Olen monesti kuullut samankaltaisia näkemyksiä kaveripiireissäni.

Vi unga vill lära oss mer om främmande kulturer samt religioner. Dessutom har vi svårt att tro att det skulle skada någon. Tvärtom tror vi att det skulle minska på fördomar och öka på förståelsen bland dem som vi växelverkar med. Jag ser redan en stor skillnad mellan att vara finlandssvensk och enbart finskspråkig. Att tala svenska, ett officiellt språk i Finland, leder emellanåt till att man bemöts om fördomar, så jag kan bara tänka mig hur svårt det kan vara att tala ett språk som inte är officiellt eller att tillhöra en religion som av en eller annan orsak inte undervisas i skolan och därmed är okänt.

Tämän takia olemme nuorisoneuvostona tehneet töitä sen eteen, että kaupungin kouluissa järjestettäisiin kulttuuritapahtumia, joissa voisi syventyä muihin kulttuureihin ja uskontoihin sekä niiden ominaisuuksiin. Sen lisäksi, että tämä malli edistäisi yhdenvertaisuutta, tästä mallista löytyy myös hyötyjä resurssoinnin kannalta. Jos kaikki oppilaat opiskelisivat yhdessä samaa ainetta, pieniä ryhmiä voitaisiin yhdistää ja opettajia sekä tiloja tarvittaisiin vähemmän. Kuten kyselytunnin aikana mainittiin, tästä olisi Helsingille hyötyä. Tietysti tällaiseen aloitteeseen liittyy haasteita, kuten opettajan kouluttaminen, vanhempien ja muiden läheisten mielipiteet, opetussisältöjen tasapaino, katsomusvapauden toteuttaminen sekä ylipäätänsä mallin toteuttaminen. Jos kouluilla jo on muita taustalla olevia ongelmia, kuten sisäilmaongelmia tai tilan ahtautta, esimerkiksi uusien kirjojen hankinta voi tuntua menevän kalliiksi. Tunnistamme kuitenkin sen, että tämän aloitteen takana on todennäköisesti idea yhdenvertaisuudesta, kulttuurillisesta ymmärryksestä sekä muutoksen tuottamista hyödyistä. Täten haluaisimme nähdä, miten tämän aloitteen tarina kehittyy ja annamme nuorisoneuvostona sille kannatuksemme. Kuten mainitsin, vastaavia ja toimivia malleja löytyy muista Pohjoismaista sekä Suomesta Ahvenanmaalta. Joten miksei yhdenvertaisessa ja kansainvälisessä Helsingissä sama toimisi?

Kiitos. Tack.

Suuret kiitokset, Maggie Mattson.

Juuri tästä kaikesta on kysymys, mitä puheenvuorossasi totesit. Haluan lisätä vain sen, että Helsingissäkin tämä yhtenäistetty elämänkatsomusopetus toimii jo joissain kouluissa yläasteella, jossa opetussuunnitelma on sellainen, että se mahdollistaa sen ilman, että ruvetaan todella säätämään lakeja ja muuttamaan opetussuunnitelmaa. Ainakin Kulosaari, Munkkiniemi, Oulunkylä, Ressu tällä hetkelläkin tarjoaa sitä. Ja tähän liittyy tämä minun ponteni, että eikö voitaisi Helsinki laajentaa tätä yläasteella jo hyväksi todettua käytäntöä.

Kiitos.

Kiitos, puheenjohtaja ja kiitos edellisistä puheenvuoroista.

Ne allekirjoittavat sen, kuinka tärkeää uskonnonopetus on ja kuinka tärkeä uskonnon merkitys on myös ihmisen historiassa. Tältäkin kannalta olisi ihan hyvä, että sitä pystyttäisiin opettaa isommissa ryhmissä ja ehkä sitä kautta myös tuomaan ihmisiä lähemmäksi toisiaan.

Kiitos.

Arvoisa puheenjohtaja.

Ensinnäkin kannatan valtuutettu Lindgrenin pontta.

Toiseksi toteaisin, että järjestelmähän on tällä hetkellä sillä lailla omituinen, että uskontoa, oli se mikä hyvänsä uskonto, on opetettava tunnustuksettomana. Ja se tietysti tarkoittaa myös sitä, että kenen hyvänsä pitäisi voida olla minkä hyvänsä uskonnon kouluopetuksessa ilman, että hänen uskonnollisia oikeuksiaan loukataan. Eli eräässä mielessä jokaisen uskonnon ja myös elämänkatsomustiedon opetuksen pitäisi täyttää tämä vaatimus.

Ja jos aineet yhdistetään, tilanne on siinä mielessä varsin hyvä, että voidaan laajasti käydä arvopohjaista keskustelua eri uskontojen ja uskonnottomien maailmankatsomusten kesken ja tutustua niihin kaikkiin. Suomessa se varmaan käytännössä kuitenkin suuntautuisi eniten kristinuskoon jo pelkästään sen takia, että toimiminen suomalaisessa kulttuurissa edellyttää sen ymmärtämistä, minkä takia meillä on joulu tai pääsiäinen tai muita vastaavia uskonnollisia juhlia, jotka on otettu huomioon laajasti esimerkiksi kalenterista alkaen työelämään. Tältä pohjalta tietysti lainsäädännön korjaaminen olisi erityisen järkevää.

Helsingin kaupungin tulisi mahdollisuuksien mukaan noudattaa tällä hetkellä sitä periaatetta, jota valtuutettu Lindgren tuossa kuvasi, että kaikki se aines, mikä on uskonnoille ja elämänkatsomuksille, humanistisille ja muille yhteistä, voidaan opettaa yhdessä. Ja sitten jos halutaan, voidaan se opillinen sisältö tunnustuksettomassa muodossa opettaa erillisissä ryhmissä.

Kiitos, puheenjohtaja ja kiitokset valtuutettu Lindgrenille hyvästä aloitteesta. Pitäjänmäen peruskoulussahan on vuodesta 2016 lähtien järjestetty katsomusopetus osittain yhteisopetuksena, ja sen opetussuunnitelma löytyy tuolta netistä. Kuten tuossa nuorisoneuvoston edustaja Mattson totesikin, siinä esimerkiksi tavoitteena on ensimmäisellä ja toisella luokalla se, että oppilas ymmärtää eri katsomusten kulttuurisia vaikutuksia ja tutustuu ympärillä olevaan maailmaan ja sen eri kulttuurisiin kerrostumiin. Tämähän on hieno tavoite. Tässä on määritelty jokaiselle vuosiluokalle omat tavoitteensa.

Kuten tuossa valtuutettu Arajärvi totesi, kun kerta tämä katsomusopetus on tunnustuksetonta, ei pitäisi olla mahdotonta vaikka laajemminkin järjestää tätä yhteisopetuksena. Tuntuu myöskin hullulta erotella ihmisiä eri ryhmiin vain uskonnon perusteella. Päinvastoin varmasti olisi parempi, että enemmän tuotaisiin eri taustoista olevia ihmisiä yhteen ja edettäisiin tällä tavalla. Pitäjänmäen peruskoulun systeemiin kannattaa ehdottomasti tutustua. Kiitoksia.

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Kiitos valtuutettu Lindgrenille hyvästä aloitteesta ja myös hyvästä ponnesta. Ja kuten niin monta kertaa ennenkin, voin allekirjoittaa kaiken, mitä valtuutettu Pakarinen tuossa edellä sanoi. Olisin itsekin nostanut esiin tämän Pitäjänmäen tapauksen ja sen, että kyllähän tietysti on rajansa siinä, mitä me Helsinki voidaan tehdä lain puitteissa. Kyllähän meidän ehdottomasti pitäisi valtakunnallisesti siirtyä tällaiseen yhteiseen uskontotietoon. Mun mielestä on erityisen tylsää se, että nykyisin uskonnon perusteella jaetaan näitä pieniä lapsia eri ryhmiin. Ajattelisin itse niin, että etenkin alaluokilla olisi tärkeää, että tämä uskontokasvatus, uskontotieto, millä nimellä se sitten onkaan, olisi yhteistä. Ja sitten jos koetaan, että on tarvetta olla erillistä tunnustuksetonta uskonnonopetusta, sille ehkä luonteva paikka olisi vaikka yläluokat.

Kiitos valtuutettu Lindgrenille ja kiitos valtuutettu Pakariselle tämän Pitäjänmäen opetussuunnitelman esiin nostamisesta. Siitä me saadaan hyvää mallia kaikkialle Helsinkiin.

Arvoisa, puheenjohtaja.

Korostaisin tässä yhteisessä aineessa, jota tässä on ikään kuin haikailtu, sitä, että kysymys ei pidä olla pelkästään uskontojen opetuksesta, vaan elämänarvojen ja esimerkiksi humanististen katsomusten ja tällaisten mukanaolosta, jolloin aineen nimi voisi olla elämänkatsomustieto, jos ei se olisi jo tietyllä tavalla leimautunut humanismin opettamiseksi. Joka tapauksessa olennaista on se, että voidaan kaikki katsomukset ottaa yhteiseen opetukseen. Koulussa täytyy olla joku oppiaine, joka on arvopohjainen, ja se olisi tämä aine.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut.

Tämän päivän uskonnonopetushan on hyvin toisenlaista kuin mitä se on ollut 20 tai 40 saatikka joskus 60 vuotta sitten. Tänä päivänähän uskonnonopetukseen sisältyy hyvin voimakkaasti nämä arvopohjaiset kysymykset, jos noudatetaan opetussuunnitelmaa. Toki eri kouluissa eri opettajilla saattaa olla erilaisia tapoja opettaa asioita, vaikka opetussuunnitelma on koko maassa valtakunnallinen, yhteinen ja opetussuunnitelman perusteita pitäisi jokaisessa koulussa ja jokaisessa luokassa noudattaa.

Pidän ihan hyvänä ajatuksena sitä, että osa opetuksesta olisi yhteistä katsomusaineiden opetusta, mutta pidän myös tärkeänä sitä, että meillä on julkisesti valvottuna tapahtuvaa oman uskonnon opetusta. Koska silloin, jos sitä ei kouluissa ole, niin se kaikki uskonnonopetus tapahtuu jossain muualla ja silloin se ei ole minkäänlaisen valvonnan piirissä.

Arvoisa puheenjohtaja.

Minusta tämä ponsi on ihan aiheellinen ja Helsinki voisi tässä tehdä, kuten tässä juuri todetaan, selvittää tätä paremmin, että tästä tämänhetkisestä tilanteesta päästäisiin selkeästi selvemmille vesille ja kyllähän tässä ongelmaa selkeästikin on.

Näin ollen mä ainakin kannatan tätä pontta ja sen selvityksen jälkeen myös kouluissakin oltaisiin selvemmillä vesillä, että mitä odotetaan ja mitä voidaan tehdä. Totta kai tämä vaatii myös valtakunnan tasolla eteenpäin menemistä.

Kiitos.

Valtuutettu Peltokorven kommenttiin, että tämä oman uskonnon käsite on nimenomaan se, joka hankaloittaa tätä, että opetus olisi aidosti tunnustuksetonta. Ja tässä opetushallituksen työryhmässä onkin kehotettu, että kokonaan luovuttaisiin termistä oma uskonto opetussuunnitelman sisällössä. Ja mitä tulee valvontaan, niin sehän on erityisen vaikeaa tällä hetkellä nimenomaan muissa kuin valtauskonnossa eli tässä meidän omassa. Koska ketkä on päteviä opettajia, kuinka heidät on valittu, mitä siellä todella uskontotunneilla tapahtuu, se on täysin mahdoton valvoa.

Mun mielestä hyvä periaate suomalaisessa yhteiskunnassa on se, että uskonto on yksityinen asia ja siksi vanhemmat vastaavat lastensa uskonnon kasvatuksesta. Ja sitten taas muista uskonnoista ja tämmöisistä filosofisista asioista on syytä käydä kouluissa keskustelua ja opetusta.

Kiitos.

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Mä olen kansanedustajana eduskunnassa tehnyt tähän liittyviä aloitteita ja kirjallisia kysymyksiä muun muassa silloin, kun demareilla oli opetusministerin salkku. Valitettavasti eduskunnassa ei ole edennyt se, että voitaisiin edetä tämmöiseen yhteiseen katsomusaineeseen tai edes siihen, että elämänkatsomustieto avattaisiin kaikille oppilaille. Mutta mä olen itse vakuuttunut siitä, että tämä on tulevaisuutta. Suomi on koko ajan yhä monikulttuurisempi. Eikä voi olla niin, että oppilaan oikeus osallistua johonkin uskonnonopetukseen tai katsomusopetukseen riippuu siitä, mihin kirkkokuntaan hänen vanhempansa sattuvat kuulumaan. Silloinhan ei puhuta lapsen uskonnon vapaudesta tai ajattelun vapaudesta, vaan silloin seurataan sitä, mitä vanhemmat ovat valinneet. Musta se ei ole kyllä YK:n ihmisoikeuksien sopimuksenkaan mukaista.

Eli hyvä, että tästä käydään keskustelua, mutta tosiasiallinen paikka, jossa muutos täytyy tehdä, on eduskunta ja lainsäädäntö, ja perusopetuslaki ja lukiolaki muun muassa ovat niitä työkaluja. Täällä kun on kansanedustajia paikalla, niin olkaa hyvä ja olkaa tässä aktiivisia eduskunnassa.

Tack, bästa ordförande.

Kiitos Minna Lindgrenille hyvästä aloitteesta.

Tämä koko aihe on semmoinen, missä tuntuu, että Suomi on liikkunut hitaasti, mutta lähes varmasti hyvään suuntaan. On hienoa se, että laajasti arvostetaan koulujen mahdollisuutta antaa laajaa tuntemusta, mahdollisuutta perehtyä laajasti eri maailmankatsomuksiin ja uskontoihin. Tähän perehtymiseen kuuluu myös sen tunnustaminen, että voi olla konflikteja, voi syntyä kilpailuasetelmia. Mä ajattelen, että yksi keino huomioida ja edesauttaa turhien konfliktien välttämistä on se, että kouluissa huomioitaisiin eri perinteiden ja eri uskontojen juhlapäiviä. Se on yksi opetuksesta riippumaton tapa antaa mahdollisuuksia perehtyä eri perinteisiin, että huomioidaan ja kunnioitetaan eri tavoin niitä juhlapäiviä, mitä eri perinteet meille tuo. Sitten olisi koulunkäynti kohta yhtä juhlaa, kun kaikkia perinteitä kunnioitetaan.

Kiitos, puheenjohtaja.

Kahdeksanvuotias lapseni tuli tässä taannoin koulusta kotiin ja sanoi, että äiti haluan mennä ET:hen. Mä kysyin, että minkä takia. No, koska ne katsovat siellä piirrettyjä. Mä, että ai, mitä piirrettyjä. Inside Outia. Mä, että selvä homma. Mitäs te teitte uskonnontunnilla? Opeteltiin kirkon osia. Mä ajattelin, että jos mun pitäisi valita, katsonko mä piirrettyjä vai opiskelenko laivasta ja runkohuoneesta, ehkä munkin valinta olisi selvä.

No vitsit vitsinä. Ehkä se vanhoillisen uskonnon opetus tapahtuu todella tälläkin hetkellä jossain muualla kuin koulussa, kuten valtuutettu [epäselvää] tuossa maalaili uhkakuvia, ihan katsomatta sitä, onko meillä yhteistä katsomusainetta vaiko ei. Ei pidä harhautua ajattelemaan, että jos koulussa opetetaankin sympaattisesti Pietarin kalansaaliista ja toisen posken kääntämisestä, ei kotona opetettaisi uskontoon nojaten vaikkapa abortin vastustamisesta tai naisten hiljaisuudesta seurakunnassa, jos nyt näihin satuttaisiin uskomaan vasten tervettä järkeä ja tutkittua tietoa.

Yhteiseen katsomusaineeseen siirtyminen on mun mielestä erinomainen tavoite ihan koko Suomen valtiolle. Mielestäni valtuutettu Lindgrenin ponsi on aivan erinomainen, ja kannatankin sitä lämpimästi.

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Lindgren esitti yleisen väitteen ja toiveen siitä, että uskonto on yksityisasia. Uskonto on myös yksityisasia, mutta on se myös yhteisöllinen asia. Sen tähden merkittävä osa ihmisistä kokoontuu usein yhteen esimerkiksi kerran viikossa. On se sitten jumalanpalvelus tai joku muu kokoontuminen. Eli tässä on nämä molemmat osat.

Sitten mitä tulee valtuutettu Alanko-Kahiluodon jotenkin semmoiseen kyseenalaistukseen siitä, että vanhemmilla tulisi olla lapseensa kasvatusoikeuksia, eikä se kasvatusoikeus olisi sitten jollakin yleisellä mielipiteellä tai muuta. Se on mielestäni lapsen edun vastaista. On luonnollista, että lapsella tulee olla oikeus omiin vanhempiinsa, eikä muiden tule määritellä ja viedä sitä vanhempien kasvatusoikeutta ja vastuuta.

Kiitos.

Arvoisa puheenjohtaja.

En ihan ehkä nyt tavoittanut valtuutettu Ebelingin ajattelua tässä, mutta mä olen tosi yllättynyt positiivisesta tästä keskustelusta, että Helsingissä tuntuu, että ollaan paljon edistyksellisempiä. Varmaan jos Helsingin valtuusto saisi päättää, täällä olisi yhteinen katsomusaine kouluissa.

Ehkä sen haluan vielä tähän keskusteluun tuoda, että nyt kun on ollut paljon keskustelua näistä oppikirjoista ja fyysisistä painetuista oppikirjoista, niin se on erityisen relevanttia elämänkatsomustiedossa. Me ollaan vasta viime vuosina saatu alakouluihin ja yläkouluihin nämä elämänkatsomustiedon oppikirjat, mutta niitä ei välttämättä kouluihin tilata. Se on juuri näin, niin kuin valtuutettu Korpinen sanoi, että se opetuksen laatu saattaa vaihdella aika paljon, varsinkin siellä alakoulun ensimmäisillä luokilla elämänkatsomustiedossa. Olisi tosi tärkeää, että näitä oppikirjoja otettaisiin käyttöön enemmän.

Elämänkatsomustiedossa saattaa jopa olla tällainen käsitys, että oppiaineena, siihen kuuluisi piirteenä se, että se on kirjaton oppiaine. Mutta kyse on mun mielestä ennen kaikkea lasten ja nuorten oikeudesta oppia opetussuunnitelman mukaisesti. Tämäkin on mun mielestä tärkeä näkökulma tuoda tähän keskusteluun.

Mutta tosiaan olen tyytyväinen siitä, että tämä keskustelu on täällä valtuustossa ollut näin edistyksellistä.

Arvoisa puheenjohtaja.

Ehkä jonkinlaisena yhteenvetona voisi tästä keskustelusta todeta, että julkiselle vallalle ei kuulu eri uskontojen opettaminen, mutta kylläkin uskontoja koskevan tiedon opettaminen voi kuulua, mutta ei siis niiden opillinen sisältö. Se on uskonnollisten yhteisöjen omaa toimintaa, ja se pitäisi hoitaa uskonnollisissa yhteisöissä. Eikä sitä tarvitse kenenkään muun valvoa kuin sen uskonnollisen yhteisön ja ehkä sitten poliisin ja yleisen syyttäjän, jos se tarpeeksi hurjaksi menee. Hyvänä esimerkkinä tässä suhteessa ovat yliopistot, joissa ei opeteta uskontoa oppisisältönä, vaan yhteiskunnallisena ilmiönä. Vaikkapa pappisvihkimys tai muu tällainen perustuu kirkon omaan toimintaan, eikä suinkaan yliopisto valmista pappeja, vaan se valmistaa teologian maistereita.