Kaupunginvaltuusto · 26.3.2025
Vihreän valtuustoryhmän ryhmäaloite kulttuurikentän työpaikkojen ja kulttuurielämysten turvaamisesta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi. Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat kahdeksan toivomuspontta: 1 | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta ottaa käyttöön keinoja ja tukitoimia niille Helsingissä toimiville kulttuuritoimijoille, joihin hallituksen kulttuurileikkaukset osuvat kipeimmin, jotta kulttuurialan työpaikkoja olisi mahdollista turvata Helsingissä. (Amanda Pasanen) 2 | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta huolehtia omissa työvoimapalveluissaan siitä, että freelancereiden työn erityispiirteet ymmärretään ja että henkilökunta koulutetaan tunnistamaan luovien alojen freelancereiden palvelutarve. (Amanda Pasanen) 3 | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tukea kaupungin omana erillishankkeena suomalaiseen muotoiluun, designiin ja muotiin liittyvää start-up -toimintoja. (Laura Kolbe) 4 | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta selvittää tarkemmin taiteen, kulttuurin, tapahtumien ja luovien alojen joustavan toiminnan mahdollistamista matalalla kynnyksellä Helsingissä. (Silja Borgarsdóttir Sandelin) 5 | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tukea kaupungin käytössä olevilla keinoilla nykyistä paremmin kulttuurialan toimijoita niiden tilaongelmiin liittyvissä asioissa. (Tuomas Rantanen) 6 | Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta ottaa käyttöön av-alan tuotantokannustin siten, että Helsinki Partners ottaisi tuotantokannustimen hallinnoitavakseen, kuten Helsingin kaupungin tuoreessa Luovien alojen kasvu -selvityksessä (3/2025) esitetään. (Outi Alanko-Kahiluoto) 7 | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta lisätä taiteen tekijöiden osaamisen ja taidelähtöisten menetelmien hyödyntämistä kaupungin kehittämisessä läpi toimialojen, kuten Helsingin taide- ja kulttuurivision “Taide ja kulttuuri Helsingissä 2030” toimenpide-ehdotuksessa esitetään. Kaupunginvaltuusto edellyttää myös selvitettävän sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan yhteistyönä, miten vahvistetaan toimenpidesuunnitelman mukaisesti taiteen ottamista osaksi hoitotyötä ja sosiaali- ja terveydenhuollon hoitosuunnitelmia WHO:n vuonna 2019 antamien suositusten pohjalta. (Johanna Nuorteva) 8 | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän keinoja varmistaa, että kaupungin tukemat taiteen, kulttuurin, tapahtumien ja luovien alojen hankkeet toteutuvat päätösten mukaisesti. Lisäksi edellytetään, että hankkeiden tuloksista viestitään avoimesti ja läpinäkyvästi. (Oona Hagman)
Ehdotukset
Toivomusponsi
sta äänestettiin erikseen. Äänestykset
Ehdottaja:
Äänestykset
Äänestys 1
- Jaa 49
- Ei 9
- Tyhjä 22
- Poissa 5
Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Amanda Pasasen ehdottaman ensimmäisen toivomusponnen.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 10 | 0 | 1 | 0 |
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 10 | 0 | 0 | 3 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 18 | 0 | 0 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 6 | 0 | 0 | 0 |
| Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 3 | 0 | 19 | 1 |
| Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 0 | 0 | 1 | 0 |
| Liike Nyt Helsinki | 0 | 0 | 1 | 0 |
| Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 0 | 9 | 0 | 1 |
Kaikki äänet (85)
Äänestys 2
- Jaa 53
- Ei 3
- Tyhjä 24
- Poissa 5
Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Amanda Pasasen ehdottaman toisen toivomusponnen.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 11 | 0 | 0 | 0 |
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 10 | 0 | 0 | 3 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 18 | 0 | 0 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 6 | 0 | 0 | 0 |
| Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 5 | 2 | 15 | 1 |
| Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 0 | 0 | 1 | 0 |
| Liike Nyt Helsinki | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 0 | 1 | 8 | 1 |
Kaikki äänet (85)
Äänestys 3
- Jaa 69
- Ei 1
- Tyhjä 10
- Poissa 5
Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Laura Kolben ehdottaman toivomusponnen.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 11 | 0 | 0 | 0 |
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 10 | 0 | 0 | 3 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 18 | 0 | 0 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 6 | 0 | 0 | 0 |
| Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 14 | 0 | 8 | 1 |
| Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Liike Nyt Helsinki | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 6 | 1 | 2 | 1 |
Kaikki äänet (85)
Äänestys 4
- Jaa 63
- Ei 2
- Tyhjä 15
- Poissa 5
Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Silja Borgarsdóttir Sandelinin ehdottaman toivomusponnen.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 11 | 0 | 0 | 0 |
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 10 | 0 | 0 | 3 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 18 | 0 | 0 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 6 | 0 | 0 | 0 |
| Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 15 | 0 | 7 | 1 |
| Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 0 | 0 | 1 | 0 |
| Liike Nyt Helsinki | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 0 | 2 | 7 | 1 |
Kaikki äänet (85)
Äänestys 5
- Jaa 65
- Ei 3
- Tyhjä 12
- Poissa 5
Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Tuomas Rantasen ehdottaman toivomusponnen.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 11 | 0 | 0 | 0 |
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 10 | 0 | 0 | 3 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 18 | 0 | 0 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 6 | 0 | 0 | 0 |
| Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 14 | 1 | 7 | 1 |
| Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Liike Nyt Helsinki | 0 | 0 | 1 | 0 |
| Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 3 | 2 | 4 | 1 |
Kaikki äänet (85)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Paavo ArhinmäkiVAS | Jaa |
| Titta HiltunenVAS | Jaa |
| Veronika HonkasaloVAS | Jaa |
| Mai KiveläVAS | Jaa |
| Laura KolehmainenVAS | Jaa |
| Vesa KorkkulaVAS | Jaa |
| Minja KoskelaVAS | Jaa |
| Ajak MajokVAS | Jaa |
| Sami MuttilainenVAS | Jaa |
| Tuomas NevanlinnaVAS | Jaa |
| Anna VuorjokiVAS | Jaa |
| Hilkka AhdeSDP | Jaa |
| Mahad AhmedSDP | Poissa |
| Pentti ArajärviSDP | Jaa |
| Nita AusteroSDP | Jaa |
| Timo HarakkaSDP | Jaa |
| Eveliina HeinäluomaSDP | Poissa |
| Fardoos HelalSDP | Jaa |
| Ville JalovaaraSDP | Jaa |
| Nasima RazmyarSDP | Jaa |
| Ilkka TaipaleSDP | Poissa |
| Erkki TuomiojaSDP | Jaa |
| Sinikka VepsäSDP | Jaa |
| Thomas WallgrenSDP | Jaa |
| Alviina AlametsäVIHR | Jaa |
| Outi Alanko-KahiluotoVIHR | Jaa |
| Fatim DiarraVIHR | Jaa |
| Atte HarjanneVIHR | Jaa |
| Mari HolopainenVIHR | Jaa |
| Shawn HuffVIHR | Jaa |
| Emma KariVIHR | Jaa |
| Otso KivekäsVIHR | Jaa |
| Minna LindgrenVIHR | Jaa |
| Johanna NuortevaVIHR | Jaa |
| Amanda PasanenVIHR | Jaa |
| Tuomas RantanenVIHR | Jaa |
| Pekka SauriVIHR | Jaa |
| Anni SinnemäkiVIHR | Jaa |
| Osmo SoininvaaraVIHR | Jaa |
| Reetta VanhanenVIHR | Jaa |
| Sanna VesikansaVIHR | Jaa |
| Ozan YanarVIHR | Jaa |
| Eva BiaudetRKP | Jaa |
| Sandelin Silja BorgarsdóttirRKP | Jaa |
| Nora GrotenfeltRKP | Jaa |
| Oona HagmanRKP | Jaa |
| Björn MånssonRKP | Jaa |
| Marcus RantalaRKP | Jaa |
| Laura KolbeKESK | Jaa |
| Terhi PeltokorpiKESK | Jaa |
| Ted ApterKOK | Jaa |
| Sirpa Asko-SeljavaaraKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Maaret CastrénKOK | Jaa |
| Juha HakolaKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Mikael JungnerKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Atte KalevaKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Arja KarhuvaaraKOK | Jaa |
| Heimo LaaksonenKOK | Jaa |
| Otto MeriKOK | Poissa |
| Seija MuurinenKOK | Jaa |
| Matti NiiranenKOK | Jaa |
| Dani NiskanenKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Matias PajulaKOK | Jaa |
| Pia PakarinenKOK | Jaa |
| Risto RautavaKOK | Jaa |
| Laura RissanenKOK | Jaa |
| Sari SarkomaaKOK | Jaa |
| Mirita SaxbergKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Daniel SazonovKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Seida SohrabiKOK | Jaa |
| Nina SuomalainenKOK | Jaa |
| Juhana VartiainenKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Maarit VierunenKOK | Jaa |
| Mika EbelingKD | Jaa |
| Kimmo NiemeläLIIK | Tyhjä |
| Jussi Halla-ahoPS | Tyhjä |
| Nuutti HyttinenPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Pia KopraPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Laura KorpinenPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Teija MakkonenPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Tom PackalénPS | Tyhjä |
| Mikko PaunioPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Mika RaatikainenPS | Tyhjä |
| Mari RantanenPS | Tyhjä |
| Wille RydmanPS | Poissa |
Äänestys 6
- Jaa 34
- Ei 12
- Tyhjä 34
- Poissa 5
Tulos: Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Hilkka Ahteen ehdottamaa toivomuspontta.
Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 8 | 0 | 3 | 0 |
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 10 | 0 | 0 | 3 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 9 | 0 | 9 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 5 | 0 | 1 | 0 |
| Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 0 | 3 | 19 | 1 |
| Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 0 | 0 | 1 | 0 |
| Liike Nyt Helsinki | 0 | 0 | 1 | 0 |
| Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 0 | 9 | 0 | 1 |
Kaikki äänet (85)
Äänestys 7
- Jaa 45
- Ei 7
- Tyhjä 28
- Poissa 5
Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Outi Alanko-Kahiluodon ehdottaman toivomusponnen.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 10 | 0 | 1 | 0 |
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 6 | 0 | 4 | 3 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 18 | 0 | 0 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 6 | 0 | 0 | 0 |
| Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 3 | 2 | 17 | 1 |
| Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 0 | 0 | 1 | 0 |
| Liike Nyt Helsinki | 0 | 0 | 1 | 0 |
| Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 0 | 5 | 4 | 1 |
Kaikki äänet (85)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Paavo ArhinmäkiVAS | Jaa |
| Titta HiltunenVAS | Jaa |
| Veronika HonkasaloVAS | Jaa |
| Mai KiveläVAS | Jaa |
| Laura KolehmainenVAS | Jaa |
| Vesa KorkkulaVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Minja KoskelaVAS | Jaa |
| Ajak MajokVAS | Jaa |
| Sami MuttilainenVAS | Jaa |
| Tuomas NevanlinnaVAS | Jaa |
| Anna VuorjokiVAS | Jaa |
| Hilkka AhdeSDP | Jaa |
| Mahad AhmedSDP | Poissa |
| Pentti ArajärviSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Nita AusteroSDP | Jaa |
| Timo HarakkaSDP | Jaa |
| Eveliina HeinäluomaSDP | Poissa |
| Fardoos HelalSDP | Jaa |
| Ville JalovaaraSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Nasima RazmyarSDP | Jaa |
| Ilkka TaipaleSDP | Poissa |
| Erkki TuomiojaSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Sinikka VepsäSDP | Jaa |
| Thomas WallgrenSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Alviina AlametsäVIHR | Jaa |
| Outi Alanko-KahiluotoVIHR | Jaa |
| Fatim DiarraVIHR | Jaa |
| Atte HarjanneVIHR | Jaa |
| Mari HolopainenVIHR | Jaa |
| Shawn HuffVIHR | Jaa |
| Emma KariVIHR | Jaa |
| Otso KivekäsVIHR | Jaa |
| Minna LindgrenVIHR | Jaa |
| Johanna NuortevaVIHR | Jaa |
| Amanda PasanenVIHR | Jaa |
| Tuomas RantanenVIHR | Jaa |
| Pekka SauriVIHR | Jaa |
| Anni SinnemäkiVIHR | Jaa |
| Osmo SoininvaaraVIHR | Jaa |
| Reetta VanhanenVIHR | Jaa |
| Sanna VesikansaVIHR | Jaa |
| Ozan YanarVIHR | Jaa |
| Eva BiaudetRKP | Jaa |
| Sandelin Silja BorgarsdóttirRKP | Jaa |
| Nora GrotenfeltRKP | Jaa |
| Oona HagmanRKP | Jaa |
| Björn MånssonRKP | Jaa |
| Marcus RantalaRKP | Jaa |
| Laura KolbeKESK | Jaa |
| Terhi PeltokorpiKESK | Jaa |
| Ted ApterKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Sirpa Asko-SeljavaaraKOK | Tyhjä |
| Maaret CastrénKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Juha HakolaKOK | Tyhjä |
| Mikael JungnerKOK | Tyhjä |
| Atte KalevaKOK | Tyhjä |
| Arja KarhuvaaraKOK | Tyhjä |
| Heimo LaaksonenKOK | Tyhjä |
| Otto MeriKOK | Poissa |
| Seija MuurinenKOK | Tyhjä |
| Matti NiiranenKOK | Tyhjä |
| Dani NiskanenKOK | Tyhjä |
| Matias PajulaKOK | Tyhjä |
| Pia PakarinenKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Risto RautavaKOK | Tyhjä |
| Laura RissanenKOK | Tyhjä |
| Sari SarkomaaKOK | Tyhjä |
| Mirita SaxbergKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Daniel SazonovKOK | Tyhjä |
| Seida SohrabiKOK | Tyhjä |
| Nina SuomalainenKOK | Tyhjä |
| Juhana VartiainenKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Maarit VierunenKOK | Tyhjä |
| Mika EbelingKD | Tyhjä |
| Kimmo NiemeläLIIK | Tyhjä |
| Jussi Halla-ahoPS | Ei |
| Nuutti HyttinenPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Pia KopraPS | Ei |
| Laura KorpinenPS | Ei |
| Teija MakkonenPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Tom PackalénPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Mikko PaunioPS | Ei |
| Mika RaatikainenPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Mari RantanenPS | Ei |
| Wille RydmanPS | Poissa |
Äänestys 8
- Jaa 52
- Ei 4
- Tyhjä 24
- Poissa 5
Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Johanna Nuortevan ehdottaman toivomusponnen.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 11 | 0 | 0 | 0 |
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 10 | 0 | 0 | 3 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 18 | 0 | 0 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 6 | 0 | 0 | 0 |
| Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 5 | 0 | 17 | 1 |
| Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 0 | 0 | 1 | 0 |
| Liike Nyt Helsinki | 0 | 0 | 1 | 0 |
| Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 0 | 4 | 5 | 1 |
Kaikki äänet (85)
Äänestys 9
- Jaa 46
- Ei 1
- Tyhjä 33
- Poissa 5
Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Oona Hagmanin ehdottaman toivomusponnen.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 6 | 0 | 5 | 0 |
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 5 | 0 | 5 | 3 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 12 | 0 | 6 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 6 | 0 | 0 | 0 |
| Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 13 | 0 | 9 | 1 |
| Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Liike Nyt Helsinki | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 0 | 1 | 8 | 1 |
Kaikki äänet (85)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Paavo ArhinmäkiVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Titta HiltunenVAS | Jaa |
| Veronika HonkasaloVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Mai KiveläVAS | Jaa |
| Laura KolehmainenVAS | Jaa |
| Vesa KorkkulaVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Minja KoskelaVAS | Jaa |
| Ajak MajokVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Sami MuttilainenVAS | Jaa |
| Tuomas NevanlinnaVAS | Jaa |
| Anna VuorjokiVAS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Hilkka AhdeSDP | Jaa |
| Mahad AhmedSDP | Poissa |
| Pentti ArajärviSDP | Tyhjä |
| Nita AusteroSDP | Jaa |
| Timo HarakkaSDP | Tyhjä |
| Eveliina HeinäluomaSDP | Poissa |
| Fardoos HelalSDP | Jaa |
| Ville JalovaaraSDP | Tyhjä |
| Nasima RazmyarSDP | Jaa |
| Ilkka TaipaleSDP | Poissa |
| Erkki TuomiojaSDP | Tyhjä |
| Sinikka VepsäSDP | Jaa |
| Thomas WallgrenSDP | Tyhjä |
| Alviina AlametsäVIHR | Jaa |
| Outi Alanko-KahiluotoVIHR | Jaa |
| Fatim DiarraVIHR | Jaa |
| Atte HarjanneVIHR | Jaa |
| Mari HolopainenVIHR (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Shawn HuffVIHR | Jaa |
| Emma KariVIHR | Jaa |
| Otso KivekäsVIHR (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Minna LindgrenVIHR | Jaa |
| Johanna NuortevaVIHR (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Amanda PasanenVIHR | Jaa |
| Tuomas RantanenVIHR | Jaa |
| Pekka SauriVIHR (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Anni SinnemäkiVIHR (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Osmo SoininvaaraVIHR (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Reetta VanhanenVIHR | Jaa |
| Sanna VesikansaVIHR | Jaa |
| Ozan YanarVIHR | Jaa |
| Eva BiaudetRKP | Jaa |
| Sandelin Silja BorgarsdóttirRKP | Jaa |
| Nora GrotenfeltRKP | Jaa |
| Oona HagmanRKP | Jaa |
| Björn MånssonRKP | Jaa |
| Marcus RantalaRKP | Jaa |
| Laura KolbeKESK | Jaa |
| Terhi PeltokorpiKESK | Jaa |
| Ted ApterKOK | Jaa |
| Sirpa Asko-SeljavaaraKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Maaret CastrénKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Juha HakolaKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Mikael JungnerKOK | Jaa |
| Atte KalevaKOK | Jaa |
| Arja KarhuvaaraKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Heimo LaaksonenKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Otto MeriKOK | Poissa |
| Seija MuurinenKOK | Jaa |
| Matti NiiranenKOK | Jaa |
| Dani NiskanenKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Matias PajulaKOK | Jaa |
| Pia PakarinenKOK | Jaa |
| Risto RautavaKOK | Jaa |
| Laura RissanenKOK | Jaa |
| Sari SarkomaaKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Mirita SaxbergKOK | Jaa |
| Daniel SazonovKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Seida SohrabiKOK | Jaa |
| Nina SuomalainenKOK | Jaa |
| Juhana VartiainenKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Maarit VierunenKOK | Jaa |
| Mika EbelingKD | Jaa |
| Kimmo NiemeläLIIK | Jaa |
| Jussi Halla-ahoPS | Tyhjä |
| Nuutti HyttinenPS | Tyhjä |
| Pia KopraPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Laura KorpinenPS | Tyhjä |
| Teija MakkonenPS | Tyhjä |
| Tom PackalénPS | Tyhjä |
| Mikko PaunioPS | Tyhjä |
| Mika RaatikainenPS | Tyhjä |
| Mari RantanenPS | Tyhjä |
| Wille RydmanPS | Poissa |
Keskustelu
46 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Helsingin kaupunki on osoittanut tällä valtuustokaudella erityistä kulttuurimyötämielisyyttä ja ymmärrystä taiteen ja kulttuurin…
Arvoisa herra puheenjohtaja.
Helsingin kaupunki on osoittanut tällä valtuustokaudella erityistä kulttuurimyötämielisyyttä ja ymmärrystä taiteen ja kulttuurin merkityksestä. Aloitimme tämän valtuustokauden pandemian keskellä ja päätimme yhdessä pandemian palautumismäärärahoista, josta osoitimme taiteelle ja kulttuurille merkittävän osuuden. Tämä siksi, että taide- ja kulttuuri, luovat alat olivat kärsineet pandemiasta ehkäpä kaikkein eniten kaikista aloista. Me teimme myös viisaan päätöksen siitä, että nämä pandemian palautumisrahat tai varat, joilla tuettiin muun muassa kulttuurin toimijoita, vakinaistettiin pysyviksi määrärahoiksi.
Tämän jälkeen olemme myös lisänneet entisestään kulttuurin tukea. Ennen kuin vihreät jätti tämän valtuustoryhmän aloitteensa, oli kulttuurin ja vapaa-ajan lautakunta yksimielisesti tehnyt budjettiesityksensä, jossa se esitti lisämäärärahoja kulttuuriin. Ja viisaasti me teimme päätökset siitä, että lisäsimme kulttuurin määrärahoja tälle vuodelle jälleen. Jos katsoo koko neljän vuoden saldoa, on kulttuuriavustuksia korotettu Helsingissä peräti noin 25 prosentilla. Se on tullut erittäin suureen tarpeeseen. Helsingissä on eniten VOS-toimijoita, Helsingissä on eniten taiteen ja kulttuurin ammattilaisia, vapaita ryhmiä, itsenäisiä taiteilijoita.
Jotta Helsinki on iloinen, kiinnostava, houkutteleva kaupunki, meillä pitää olla monipuolinen toimiva taidekenttä. Tämä korostuu erityisesti näinä aikoina, jolloin valtio on leikannut erittäin rajusti taiteen ja kulttuurin määrärahoja. Nämä leikkaukset ovat osuneet niin perinteisille instituutioille kuin vielä rajummin itse asiassa taiteilijajärjestöille ja Taiken kautta tuleville yksittäisten taiteilijoiden ja ryhmien avustuksiin. Siksi onkin ollut erittäin tärkeää, että Helsinki on tehnyt vahvaa kulttuuripolitiikkaa, taidepolitiikkaa, toiminut vastavoimana sille politiikalle, jota maan hallitus on kulttuurin osalta tehnyt.
Samaan aikaan, arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, on tärkeää se, että ei voi ajatella niin, että Helsinki voisi yksin korvata ne leikkaukset, joita valtio tekee. Me emme kompensoi leikkauksia, vaan me teemme taide- ja kulttuuripolitiikkaa. Me haluamme tukea olemassa olevia toimijoita, mutta myös mahdollistaa uusille toimijoille mukaan tulemisen. Meidän painotukset on se, että entistä useampi helsinkiläinen pääsee taiteen ja kulttuurin piiriin. Tiedämme, että taiteen ja kulttuurin tapahtumiin osallistuminen on polarisoitunutta, jakautunutta Helsingissä. Meidän panostukset ovat erityisesti suunnattu niille alueille, niille aloille, joilla me saamme lisää mukaan helsinkiläisiä.
Kun katson sitä määrää ponsia, joita tähän on tässä vaiheessa järjestelmään tehty, monet ponnet itse asiassa toistavat tähän valtuustoaloitteeseen tehtyä kaupunginhallituksen yksimielistä vastausta. Sekin kertoo siitä, miten suuri merkitys kaikille meille Helsingissä on taiteella ja kulttuurilla. Olen iloinen siitä, että olemme voineet niin voimakkaasti tukea ja vahvistaa kulttuuria Helsingissä näinä aikoina, kun samaan aikaan valtion tasolla suunta vie toiseen.
Valtuutettu Otto Meri · vastauspuheenvuoro Sain tässä männä viikolla eräältä koululaisen vanhemmalta viestin, että heillä ei ole ala-asteella koulukirjoja. Hän olisi halunnut ostaa…
Kiitos, puheenjohtaja.
Sain tässä männä viikolla eräältä koululaisen vanhemmalta viestin, että heillä ei ole ala-asteella koulukirjoja. Hän olisi halunnut ostaa lapselleen, mutta opettaja puuttui siihen, koska se on yhdenvertaisuuden vastaista, koska kaikilla vanhemmilla ei välttämättä ole rahaa ostaa lapsilleen koulukirjoja. Tämä on siis tilanne Helsingissä, ja nyt täällä taas ruinataan lisää rahaa sellaisille taiteilijoille, joiden taide ei riitä siihen, että ihmiset olisivat valmiita halukkaasti maksamaan siitä. Eli tämmöisille elämäntapataiteilijoille, joiden taiteelle ei ole kysyntää, ollaan ohjaamassa lisää rahaa.
Väistämättä tulee mieleen kysymys, että priorisoidaanko me nyt ihan oikein täällä kaupungissa. Kyllä meillä pitää olla koulukirjat lapsille ja pääasiat hoitaa kunnolla ja sitten aletaan jakaa tätä rahaa eteenpäin. Kyllä tässä meillä on iso, vakava pohdinnan paikka, että me laitetaan prioriteetit kuntoon ja mietitään, että kenelle sitä rahaa ohjataan ja millä perusteella.
Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Me yhdessä budjetissa ohjasimme erillisen puolen miljoonan euron määrärahan siihen, että voi hankkia nimenomaan myös kirjoja koulut.…
Arvoisa puheenjohtaja.
Me yhdessä budjetissa ohjasimme erillisen puolen miljoonan euron määrärahan siihen, että voi hankkia nimenomaan myös kirjoja koulut. Rehtorit, opettajat pystyvät määrittämään sen, minkä katsovat oppimateriaaliksi, mutta määrärahat erikseen olemme siihen määrittäneet. Se, että me tuemme taidetta ja kulttuuria, ei ole mikään helsinkiläinen tai suomalainen piirre, vaan oikeastaan kaikki kansainväliset taide- ja kulttuuritoimijat tarvitsevat myös yhteiskunnan tukea. Itse ajattelen niin, että sellaiset toimijat, joita me tuemme, kuten vaikkapa kaupunginteatteri, kansallisooppera, eivät ole mitään elämäntapataiteilijoita ja harrastelijoita, vaan korkeasti koulutettuja kansakuntamme sivistyksen luojia.
Tämä kansakunta on itse asiassa taiteen ja kulttuurin kautta rakennettu aikoinaan. On isänmaallista puolustaa sitä, että meillä on vahva ja toimiva vapaa kulttuurikenttä. Ja hienoa, että Helsinki on sitä tehnyt.
Valtuutettu Amanda Pasanen Petteri Orpon oikeistohallitushan on tehnyt aivan mittavia leikkauksia kulttuuriin ja taiteeseen. Viimeisimpänä me ollaan saatu kuulla…
Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.
Petteri Orpon oikeistohallitushan on tehnyt aivan mittavia leikkauksia kulttuuriin ja taiteeseen. Viimeisimpänä me ollaan saatu kuulla siitä, kuinka moni kulttuuriyhteisö ja -järjestö menettää yleisavustuksensa jopa kokonaan ja suurin osa noin 20–40 prosenttia omasta rahoituksestaan. Tämä on aika hyvä esimerkki leikkauksista, joilla on mitaton vaikutus valtion budjettiin, mutta merkittävä vaikutus Suomen ja Helsingin kulttuurikenttään. Näitä leikkauksia on todella vaikea perustella sillä, että on pakko saada rahaa valtion kassaan, vaan nämä on nimenomaan tarkoituksellisesti tehtyjä leikkauksia kulttuuriin. Kuten tässä on jo sanottu, niin kulttuurialahan on vieläkin toipumassa koronapandemiasta. Lisäksi hallituksen päättämä kulttuuripalveluiden alvin nosto vaikeuttaa alan kannattavuutta entisestään. Tässä vaikean työllisyystilanteen ja kriisien runtelemassa ajassa meidän pitäisi ennen kaikkea tukea kulttuuria, eikä leikata siitä. Kulttuuri luo työllisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Se on myös meidän yhteiskuntia kasassa pitävä liima. Hallituksen systemaattinen kulttuurikentän alasajo hävittää kokonaan alan toimintamuotoja ja rakenteita ja lisää merkittävästi luovien alojen työttömyyttä. On olemassa merkittävä riski siitä, että nämä hallituksen kulttuurialaan kohdistamat leikkaukset aiheuttavat alan toimijoiden siirtymistä taide- ja kulttuurialoilta muille aloille ja myös ulkomaille. Siksi Helsingin on tehtävä voitavansa kulttuurialan työpaikkojen turvaamiseksi, kuten me tässä ryhmäaloitteessa myös esitämme.
Tämä aloitevastaus on vahvan myönteinen ja kertoo jo paljon siitä, mitä kaikkea hyvää Helsinki tekee kulttuurin tukemiseksi. Tämän vuoden budjetissahan me ollaan nostettu muun muassa kulttuuriavustusten määrärahoja yli 13 prosentilla. Lisäksi kaupunki kiinnittää erityistä huomiota kulttuurialalla työskentelevien freelancereiden työskentelyedellytyksiin, koska leikkaukset kohdistuu erityisesti heihin. Kaupunkihan tarjoaa myös laajasti kulttuurikentän toimijoille erilaisia tuotannollisia ja viestinnällisiä palveluita. Nyt myös selvitetään tyhjillään olevien kaupungin tilojen nykyistä tehokkaampaa käyttöä taide- ja kulttuuritoimijoille. Nämä on kaikki todella tärkeitä tekoja kaupungin puolelta.
Mä olen tehnyt tähän aloitteeseen kaksi pontta, jotka löytyy sieltä järjestelmästä.
Ensimmäinen ponsi edellyttää selvitettävän mahdollisuutta ottaa käyttöön keinoja ja tukitoimia niille Helsingissä toimiville kulttuuritoimijoille, joihin hallituksen leikkaukset osuu kipeimmin, jotta kulttuurialan työpaikkoja olisi mahdollista turvata täällä Helsingissä, koska valtaosa näistä kulttuurialan työpaikoista löytyy Helsingistä.
Toinen ponsi edellyttää selvitettävän mahdollisuutta siihen, miten Helsinki pystyy omissa työvoimapalveluissaan huolehtimaan siitä, että freelancereiden työn erityispiirteet ymmärretään ja että henkilökuntaa koulutetaan tunnistamaan luovien alojen freelancereiden palvelutarve.
Kuten sanoin, Helsingissä asuu merkittävä osa Suomen taide- ja kulttuurialan ammattilaisista ja moni heistä työskentelee niin sanotuissa epätyypillisissä työsuhteissa, esimerkiksi freelancereina tai itsensä työllistäjinä. Näitä erityispiirteitä ei aina ole tunnistettu kovinkaan hyvin TE-palveluissa. Nyt kun nämä työllisyyspalvelut on kaupungin omissa käsissä, meillä on oiva mahdollisuus kehittää niiden osalta taiteilijoiden ja itsensä työllistäjien ja myös muiden epätyypillisissä työsuhteissa olevien ihmisten palveluita.
Valtuutettu Sami Muttilainen Kannatan valtuutettu Pasasen molempia ponsiesityksiä. Valtuutettu Merelle totean, että ilmeisesti suutarin lapsenlapsella ei ole kenkiä.…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kannatan valtuutettu Pasasen molempia ponsiesityksiä.
Valtuutettu Merelle totean, että ilmeisesti suutarin lapsenlapsella ei ole kenkiä. Tämä oikeastaan kertoo, kuinka pihalla sä olet kulttuurista tai mitä siellä tapahtuu, mutta ei mennä siihen.
Mä haluan kiittää, että meni yli puoluerajojen tämä tuki, mikä saatiin budjettineuvotteluissa väännettyä kulttuuritoimijoille. [epäselvää] tämä myös paikkasi niitä jälkiä. Kulttuuriin voidaan edelleenkin ja pitää satsata lisää. Yksi, miten me voidaan myöskin tukea kulttuuritoimijoita on se, että meillä on tässä kaupungissa hyvinkin paljon tyhjiä kiinteistöjä, joita moni kulttuurintekijä tai vaikuttaja tarvitsee itselleen työtiloiksi tai muuta. Mä toivon, että ensi valtuustokaudella tai strategianeuvotteluissa saadaan tehtyä sellainen linjaus, että näitä tiloja saataisiin edelleenkin paljon paremmin eri kulttuuritoimijoiden ja yleishyödyllisten yhdistysten käyttöön. Se on kaikkien etu. Sitä tukea voi osoittaa mullakin tavalla kuin pelkästään rahallisesti.
Aika usein tämä menee myös näin, että taiteilija hakee tukea kaupungilta, mikä siirtyy sitten myöhemmin kaupungin sisällä kaupungille. Joten tässä on ihan tämmöisiä typeriä byrokraattisia asioita, mitä voidaan helpottaa tulevaisuudessa.
Valtuutettu Laura Kolbe Kiitos vihreiden valtuustoryhmälle tästä aloitteesta ja myös kaupungin virkakunnalle siihen vastaamisesta erittäin monipuolisesti,…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kiitos vihreiden valtuustoryhmälle tästä aloitteesta ja myös kaupungin virkakunnalle siihen vastaamisesta erittäin monipuolisesti, rauhallisesti ja kiihkottomasti. Todetaan se itsestään selvä asia, joka lienee useimmille meille selvää, että kaupunki ja nimenomaan pääkaupunki on monella tavalla kulttuurisen toimeliaisuuden kehto ja jos kyseessä on pääkaupunki, niin kulttuuritoiminnot kuuluvat kerrostuneina sen identiteettiin. On vaikea nähdä minkäänlaista metropolia maailmalla, jossa taide, kulttuuri ja siihen kietoutuvat elinkeinot eivät olisi läsnä kaupunkitilassa. Eli on turha kyseenalaistaa sitä. On erittäin tärkeää, että tässä selvityksessä todetaan nyt, että on tarve edistää keinoja, joilla kaupunkiin saadaan merkittävästi uusia luovien alojen toimipaikkoja sekä työvuosien määrää ja lisätä liikevaihtoa. Muistutan, että meillä on siis täällä pk-seudulla kaksi merkittävää korkeakoulua, Aalto-yliopisto ja taidekorkeakoulu, jotka jatkuvasti kouluttavat muotoilun, designin, vaatesuunnittelun ja monen muun kulttuurisen osaamisen tulevia huippuja yhteiskuntaan. Mutta samalla saamme lukea koko ajan huolestuttavia uutisia siitä, että nuoret muotoilijat, vaatesuunnittelijat ja heidän yrityksensä joutuvat konkurssiin monista eri syistä johtuen. Sen takia olenkin tehnyt tänne ponnen, joka kuuluu seuraavasti:
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tukea kaupungin omana erillishankkeena suomalaiseen muotoiluun, designiin ja muotiin liittyviä startup-toimintoja.
Nyt tämä osaaminen jää perinteisten kulttuuritoimintojen ja elinkeinopolitiikan katveeseen. Maailmalla tunnetaan hyvin Artek, Iittala ja Marimekko. Niiden liikkeet sijaitsevat Helsingin paraatipaikoilla, mutta rinnalle tarvitaan tulevaisuuden suunnittelunimiä, tukea, tiloja ja paikkoja tehdä alan nuorten ammattilaisten osaaminen näkyväksi.
Kiitos.
Valtuutettu Atte Harjanne Tämä oli tärkeä aloite, ja hienoa nähdä näin laajasti tukea salista kulttuurille. Se, että Helsinki on paikannut hallituksen lyhytnäköistä…
Kiitos, puheenjohtaja.
Tämä oli tärkeä aloite, ja hienoa nähdä näin laajasti tukea salista kulttuurille. Se, että Helsinki on paikannut hallituksen lyhytnäköistä kulttuuripolitiikkaa, on ollut äärimmäisen tärkeää paitsi Helsingille, niin väitän, että koko Suomelle. Tässä maassa edelleen aliarvioidaan raskaasti sitä, mikä on kulttuurin merkitys, tietysti paitsi ihmisten hyvinvoinnille ja koko sivistykselle, niin myös meidän taloudelle. Tässä Suomi jää jälkeen verrokkimaita huomattavasti. Eli se, että Helsinki panostaa kulttuuriin ja luoviin aloihin, on viisasta. Se on viisasta myös kaupungin talouden, ja se on äärimmäisen tärkeää koko tämän maan talouden kannalta.
Tässä nostaisinkin pointtina vielä sen, että tämä on myös edunvalvonnallinen kysymys Helsingille huolehtia, että meillä ei tehtäisi näin sysisynkkää kulttuuripolitiikkaa valtakunnan tasolla. Ei tällä kaupungilla ole loputtomasti varaa sitä paikata, mutta se on myös Suomea surkeasti näivettävää touhua. Tässä tarvitaan kirkasta Helsingin ääntä kulttuurin ja luovien alojen puolesta sekä niiden arvon takia itsessään, mutta myös tämmöisen uuden talouden äänenä ja alustana.
Tähän liittyen on tullut jo hyviä ponsia useampi, mutta valtuutettu Kolbea ei tainnut vielä kukaan ehtiä kannattamaan, niin lämpimästi kannatan valtuutettu Kolben pontta. Hyvä huomio tästä designin merkityksestä myös. Erittäin selvä vahvuus kyllä toki Helsingille, johon kannattaa panostaa.
Ledamoten Sandelin Silja Borgarsdóttir Äräde ordförande. Aloitevastaus kuvaa hyvin, kuinka paljon Helsinki tekee kulttuurin edistämiseksi ja tukemiseksi. Kiitos paljon siitä.…
Äräde ordförande.
Aloitevastaus kuvaa hyvin, kuinka paljon Helsinki tekee kulttuurin edistämiseksi ja tukemiseksi. Kiitos paljon siitä. Vastauksesta kuitenkin puuttuu vastaus aloitteen tahtotilaan lisätä tapahtumapaikkoja. Teen siksi ponnen, jossa: Edellytetään selvitettävän mahdollisuutta selvittää tarkemmin taiteen, kulttuurin, tapahtumien ja luovien alojen joustavan toiminnan mahdollistamista matalalla kynnyksellä Helsingissä.
Selvityksen tulee ottaa huomioon sekä keskustan elinvoiman vahvistaminen että esikaupunkialueiden omaleimaisuus ja paikalliset erityispiirteet.
Kulttuurin saavutettavuuden ja monimuotoisuuden edistäminen on keskeistä, jotta kaupunki voi tarjota kaikille asukkaille ja vierailijoille elämyksiä sekä tukea kulttuurialan työpaikkoja. Erityistä huomiota tulee kiinnittää kulttuurin ja tapahtumien elävöittävään vaikutukseen kaupunkitilassa sekä konkretian tasoon esimerkiksi sähkön ja veden saavutettavuuteen tapahtumien yhteydessä. Kaupungin elinvoima syntyy myös kulttuurista ja kulttuurin ja taiteen tekijöistä.
Jag tycker att Laura Kolbe på ett förtjänstfullt sätt beskrev varför kultur är alldeles speciellt viktigt i landets huvudstad. Det här är förstås hem för många inom kulturen och många stora institutioner, och det är klart att vi också ska bära ett ansvar för kulturen. Det styrker Helsingfors som en internationell aktör och attraktiv stad, men det gör också att vi som är i Helsingfors trivs bättre här. Tack, ordförande.
Valtuutettu Fardoos Helal Tämä on hyvä aloite ja kiitos siitä. Tämä auttaa turvaamaan Helsingin kulttuurikentän toiminnan hallituksen leikkauksista huolimatta.…
Kiitos, puheenjohtaja.
Tämä on hyvä aloite ja kiitos siitä.
Tämä auttaa turvaamaan Helsingin kulttuurikentän toiminnan hallituksen leikkauksista huolimatta. Lisääntyvät avustukset, tukipalvelut ja kulttuuritilat vahvistavat kaupungin elinvoimaa, tukevat taiteilijoita ja tarjoavat asukkaille monipuolisia kulttuurielämyksiä.
Kiitos.
Valtuutettu Tuomas Rantanen Puheenjohtaja, valtuustotoverit. Jo puhuttiin näistä kulttuurileikkauksista, joita valtio harjoittaa. Nehän ovat suuria, merkittäviä ja…
Puheenjohtaja, valtuustotoverit.
Jo puhuttiin näistä kulttuurileikkauksista, joita valtio harjoittaa. Nehän ovat suuria, merkittäviä ja tekevät pysyviäkin vammoja siihen tuotantoympäristöön, missä taide ja kulttuuri tässä maassa pitkäjänteisesti on tapahtunut. Aletaan ajamaan alas järjestöjä, kulttuuritoimijoita ja niin edespäin. Mä olen kauhean ylpeä siitä, että Helsingissä ollaan yli puoluepoliittisesti pystytty kuitenkin kompensoimaan niitä ongelmia, mitä tämä valtion politiikka tällä sektorilla aiheuttaa. Se on nimenomaan tärkeää sen takia, koska Helsingissä on suurin osa taiteilijoista.
En haluaa vähätellä koko muuta maata ja sen oikeutta ja tarvetta saada kulttuuria. Meillä kuitenkin täällä noin ihan tilastollisestikin asuu suurin osa taiteilijoista ja taidelaitoksista ja toimijoista. Siinä mielessä meillä on pääkaupunkina aivan erityinen vastuu pitää tätä asiaa pystyssä. Se on myös hirveän iso osa Helsingin julkista kuvaa, meidän niin sanottua brändiä ja muuta vastaavaa. Tässä suhteessa musta on tosi upeaa, että tällä lailla on voitu toimia.
Se, mitä mä haluan omana kortenani kekoon tähän kaikkeen, mitä edellä on sanottu, on se, että mä tein tämmöisen ponnen, joka kuuluu näin:
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tukea kaupungin käytössä olevilla keinolla nykyistä paremmin kulttuurialan toimijoita niiden tilaongelmiin liittyvissä asioissa. Mä en tarkoita tällä oikeastaan pelkästään sitä, että vuokrataan väliaikaiseen kulttuurikäyttöön edullisesti niitä tiloja, mitä muuhun ei tarvita. Tämä on tärkeä toiminto. Kaupunki tekee sitä. Voisi tehdä sitä vielä paremmin, niin kuin joku taisi jo ehkä aikaisemmin huomauttaa. Mutta mä tarkoitan tässä myös sitä ajatusta, mikä sisältyy aikaisemmin tekemääni valtuustoaloitteeseen, joka liittyy siis siihen, että kulttuuritoimijoiden kohdalla voitaisiin myös hyödyntää tätä urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston, että sitä laajennettaisiin. Niitä voisi saada myös kulttuuritoimijatoimijat omiin hankkeisiinsa. Tarkoitan sitä, että jos on teatteri esimerkiksi, että se pystyisi saamaan kaupungilta lainaa sen tilan ostamiseen. Varsinkin se on erityisen hyödyllistä, jos sen tilan omistaja sattuu olemaan kaupunki itse.
Koska näillä toimijoilla harvemmin on itsellään sellaisia vakuuksia ja pääomia, jotka antaisi mahdollisuuden saada edullista pankkilainaa, kaupunki voisi parhaalla tapauksella joko taata sitä lainaa tai antaa tuosta rahastosta sitä lainaa aivan vastaavalla tavalla kuin urheilu- ja liikuntahankkeissa. Mä en näe mitään eroa enkä isompaa riskiä, jos näitä tämän tyyppisiä toimijoita laajennettaisiin sille puolelle. Eli tällä ponnella mä yritän vähän vahvistaa sitä aloitetta, joka on tällä hetkellä valmisteilla, ja kiinnittää siihen huomiota, että kaupungilla on myös muita tukemisen välineitä kulttuurikentällä kuin pelkkä suora tukiraha. Tässä tapauksessa olisi lainarahasta kyse, joka maksetaan takaisin sillä lailla kuin nämä urheilu- ja liikunta-asiatkin tekisivät. Eli kokonaisvaltaisesti haluaisin, että kaupunki ymmärtää vastuunsa kulttuurista. Nämä vastaukset, mitä täällä on ollut ja puheenvuorot, mitkä on käytetty, viestii sitä, että meillä on kyllä vahva kulttuurikaupunki ja poliittinen tahto pitää sitä jatkossakin yllä.
Kiitos.
Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaara Tämä aloite on erittäin tärkeä, mutta niin kuin apulaispormestari Arhinmäki pitkässä puheessaan selitti, sehän ei ole suinkaan ainoa…
Arvoisa puheenjohtaja.
Tämä aloite on erittäin tärkeä, mutta niin kuin apulaispormestari Arhinmäki pitkässä puheessaan selitti, sehän ei ole suinkaan ainoa toimenpide, mitä tässä on tehty näiden vuosien aikana, kun on kuultu, että valtio niin voimakkaasti leikkaa kulttuurista. Heti kun kaksi vuotta sitten kuulimme, että tällaista tulee tapahtumaan, teimme heti sekä jaostossa että lautakunnassa aloitteet siitä, että kaupunginhallituksen tulee huomioida se, että tämä kulttuuripanostus tulee pienenemään ja se on Helsingille erittäin tärkeä asia. Ja ihme ja kumma, ei koskaan minun aikana ainakaan ole saanut niin paljon rahaa lisää. Eli kaupunginhallitus huomioi jo vuonna 2023 sen, että paljon puuttuu, ja me saimme 13 prosenttia lisää rahaa, joka sitten jaettiin avustuksina sekä myöskin isoille laitosteattereille ja yrityksille.
Sitten taas tänä vuonnakin olemme saaneet kyllä paljon, paljon lisää rahaa kulttuuria varten, joten ei voi mitään muuta kuin olla erittäin kiitollinen kaupunginhallitukselle, että siellä on näin viisaita ihmisiä istumassa. Sen takia minä en nyt olisi kyllä mitään ponsia ottamassa vastaan enkä kannata yhtään pontta, koska ei me voida ottaa yksittäisiä henkilöitä sieltä ja sanoa, että toi saa ja toi ei saa. Nyt ollaan tyytyväisiä siihen, mitä saatiin, ja yritetään lisää ensi vuodeksi.
Valtuutettu Osmo Soininvaara Kysymys kulttuurista on Helsingille myös merkittävä elinkeinopoliittinen asia. Noin kymmenen vuotta sitten The Economist julkaisi…
Arvoisa puheenjohtaja.
Kysymys kulttuurista on Helsingille myös merkittävä elinkeinopoliittinen asia. Noin kymmenen vuotta sitten The Economist julkaisi mielenkiintoisen selvityksen tai tutkimuksen eurooppalaisista kaupungeista, mitkä tekijät ovat edesauttaneet näiden kaupunkien menestystä pitkällä aikavälillä. Kulttuuri nousi aivan ylivoimaiseksi selittäväksi tekijäksi. Kulttuuri tekee kaupungista kiinnostavan ja mielenkiintoisen ja houkuttelee luovia ihmisiä, joita tarvitaan myös elinkeinoelämässä. Sen takia elinkeinot menestyvät siellä, missä kulttuuri menestyy.
Nyt kun meillä Suomessa valitettavasti valtiovalta ajaa suomalaista kulttuuria voimalla alas, on kaupunkien ja erityisesti Helsingin otettava vastuu kulttuurin edistämisestä omalla alueellaan. Tähän liittyy kuitenkin semmoinen ongelma, joka me nähtiin soten rahoituksessa. On olemassa riski, että kun kaupunki lisää panostustaan, niin valtio vastaavasti kohdistaa Helsinkiin entistä isommat säästötoimet. On erittäin ikävää ja periteoreettisesti hyvin raukkamaista, että olemme päätyneet tilanteeseen, jossa kunnat eivät voi luottaa valtioon ja siihen, että valtio toimii rehellisen pelin sääntöjen mukaisesti.
Nuorisoneuvoston edustaja Rokey Sabally Haluan puhua tärkeästä aiheesta, joka koskee jokaista meistä. Kulttuurista. Kulttuuri on elinehto. Se yhdistää, inspiroi ja tuo väriä…
Kiitos, puheenjohtaja. Arvoisat valtuutetut ja muut läsnäolijat.
Haluan puhua tärkeästä aiheesta, joka koskee jokaista meistä. Kulttuurista. Kulttuuri on elinehto. Se yhdistää, inspiroi ja tuo väriä arkeemme. Helsingissä kulttuuri ei ole ylellisyyttä, vaan olennainen osa kaupunkimme identiteettiä ja elinvoimaa. Se vaikuttaa kaikkiin, nuoriin, vanhuksiin, paikallisiin ja turisteihin. Ajatelkaamme nuoria. Ilmaiset harrastukset koulun jälkeen, kuten musiikki, teatteri ja taide, ovat tärkeä osa heidän kasvuaan ja hyvinvointiaan. Ne tarjoavat turvallisen tilan ilmaista itseään, oppia uusia taitoja ja rakentaa yhteisöllisyyttä. Kun leikkaamme kulttuurista, leikkaamme nuorten mahdollisuuksista, mutta leikkausten vaikutukset eivät rajoitu nuoriin. Kun ihmiset käyvät teattereissa, museoissa tai konserteissa, he elävöityvät, saavat uusia näkökulmia ja kokevat yhteisöllisyyttä. Kulttuuri tuo monimuotoisuutta ja rikastuttaa kaupunkimme elämää. Se on osa sitä, mikä tekee Helsingistä Helsingin. Turistit eivät tule Helsinkiin vain Tuomiokirkon ja saunan takia. He tulevat kulttuurin perässä. Jos kulttuuritarjonta köyhtyy, myös turistimäärät voivat vähentyä, mikä heikentää kaupunkimme taloutta.
Kulttuurin leikkaaminen ei ole vain rahallinen päätös, vaan yhteiskunnallinen valinta. Kun resursseja vähennetään, alan opiskelu ja työllisyys kärsivät. Monet kulttuurialan ammattilaiset asuvat pääkaupunkiseudulla, mutta jos heillä ei ole enää varaa asua Helsingissä, mitä tapahtuu heidän työlleen ja kaupunkimme kulttuurielämällä. Haluan korostaa, että kulttuurin tukeminen ei ole kuluerä, vaan investointi tulevaisuuteen. Jos Helsinki tukee kulttuuria, se houkuttelee ammattilaisia muualta Suomesta ja ulkomailta, vähentää työttömyyttä ja vahvistaa asemaamme kulttuuripääkaupunkina.
Helsingin taidekoulut ja suuret tapahtumat, kuten Helsingin juhlaviikot, ovat kansainvälisesti tunnettuja. Leikkaukset heikentäisivät niiden toimintaa ja vaikuttaisivat kaupungin imagoon. Museot joutuisivat vähentämään henkilöstöä ja näyttelyjä, mikä heikentää niiden vetovoimaa. Monet taiteilijat ja kulttuurialan ammattilaiset kohtaavat jo nyt toimeentulon epävarmuutta. Jos heidän työtään ei tueta, he saattavat joutua muuttamaan toiseen kaupunkiin tai jopa luopumaan alasta. Tämä vähentää kaupungin kulttuurista monimuotoisuutta ja dialogia. Tukemalla kulttuuria voimme taata, että Helsinki säilyttää asemansa vilkkaana ja monimuotoisena kulttuurikaupunkina. Kulttuurin tukeminen tuo turisteja, luo työpaikkoja ja vahvistaa talouttamme.
Lopuksi.
Kulttuuri on enemmän kuin viihdettä. Se on osa identiteettiämme, yhteisöllisyyttämme ja yhteiskuntamme perustaa. Kun tuemme kulttuuria, investoimme ihmisiin, yhteisöihin ja tulevaisuuteen. Olkaamme viisaita päätöksissämme, jotta Helsinki säilyttää asemansa kulttuurin ja taiteen keskuksena.
Kiitos.
Valtuutettu Hilkka Ahde Ensinnäkin kiitokset tästä nuorisoneuvoston jäsenen erinomaisesta puheenvuorosta. Mä sain itse olla paikalla, kun tämä kulttuuritoimi ja…
Arvoisa puheenjohtaja.
Ensinnäkin kiitokset tästä nuorisoneuvoston jäsenen erinomaisesta puheenvuorosta.
Mä sain itse olla paikalla, kun tämä kulttuuritoimi ja elinkeinotoimi julkisti tämän luovien alojen kasvusuunnitelman. Se oli aivan erinomainen tilaisuus, ja mä olin tosi innoissani siitä. Tässä selvityksessä tuli se selville, että yksi suuri toiveista on nämä tyhjät tilat, eli tyhjien kaupungin tilojen luovuttaminen taiteilijoiden käyttöön joko ilmaiseksi tai ainakin halvalla. Meillähän näitä tyhjiä tiloja on. Ongelmahan meillä sitten on se, että kun niitä remontoidaan, niistä tulee äärettömän kalliita. Niitä ei enää voi sitten nämä taiteilijat käyttää. Sitten toinen toive, joka tuli tässä selvityksessä. Tässä oli siis yli sata luovien alojen toimijaa mukana tätä selvitystä tekemään. Toinen oli sitten tämä yhden luukun periaate, joka olisi myös vanhustenhoidossa tervetullut, eli haluttaisiin yhdeltä luukulta kaikki selvitykset ja apua ja tukea ja opastusta. Tämä avustusjärjestelmä tällä hetkellä, ainoa järjestelmä mikä meillä nyt on, on jäykkä ja vie tuhottomasti taiteilijoilta aikaa. Tämä tuli eilen selville tuolla KokoTeatterissa kulttuurialan paneelissa. Taiteilijat kokee tämän osittain nöyryyttävänä sen takia, että joka vuosi täytyy todistaa tämä oma osaaminen ja ammattitaito.
No sitten on tietenkin tämä AV-alan tuotantotuki. Siitä teki Outi Alanko- Kahiluoto erinomaisen ponnen. Olisin sitä tässä kannustanut ja olisin sitä kannattanut, mutta valitettavasti mä nyt käytän ennen tämän puheenvuoron. Siis AV-alan tuotantotukea. Me emme ole nähneet täällä suuria kansainvälisiä elokuvaprojekteja toisin kuin Tampereella, jossa tämä tuki on olemassa. Ja sitten erilaiset rahoitusinstrumentit, niin kuin valtuutettu Rantanen tässä peräsi ja kannustinjärjestelmät.
Sitten valtuutettu Kolben puheenvuoroon. Erittäin kannatettava oli sekin. Nämä nuoret muotoilijat ja arkkitehdithän tarvitsisivat erinäköisiä referenssejä. Niin miksei voisi tehdä tämmöisiä pienhankintoja. Eli siis, koska tämmöisiä isoja töitä ei anneta näille nuorille, niin tekisivät semmoisia osatöitä sieltä. Esimerkiksi vaatenaulakkoa tai WC-tiloja tai jotain tarjoilutiloja, että saisivat sillä niitä referenssejä sitten.
Eilen kokoomuksen edustaja täällä kulttuuripaneelissa esitti, että taiteen vapaan kentän edustajien tulisi hyväksyä se tosiasia, että taiteen tekemisen rinnalla pitää ottaa toinen työ. Mä olin siis aivan pöyristynyt. Toivottavasti tämä ei ole kokoomuksen virallinen linja, vaikka Otto Meren puheenvuoro vähän tähän samaan viittasi. Come on. siis harjoitusten ja esitysten välillä kaupan kassalle töihin, niinkö? Kuitenkin yleensä on kyse korkeasti koulutetuista ammattilaisista ja heidän ammatistaan. Kyllä mun mielestä jokaisen pitäisi tulla toimeen omalla palkallaan.
Taide ja kulttuuri tuo siis tutkitusti hyvinvointia, elämänlaatua ja terveyttä. Nyt on tulossa taas 75 miljoonan leikkaukset opetus- ja kulttuuriministeriön alalle. Ja miten ne kohdistuu, se on vain arvoitus tällä hetkellä. Kaupungin tulee jatkossakin tukea voimakkaasti luovia aloja, kuten täällä ollaan kuultu. Muun muassa Soininvaara totesi, että se tukee elinkeinopolitiikkaa, luo työpaikkoja ja kasvua ja kulttuurivientiä.
Sitten SDP:llä onkin meillä ihan uusi ajatus. Me toivotaan tämmöistä pilottia. Ajatus kulttuuritoimijoiden rahoitukseen eli niin sanottu vastinraha. Mä luen täältä tämän ponnen:
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tukea kulttuuritoimijoita vastinrahalla, jossa kaupunki sitoutuu pilottihankkeena maksamaan jokaista yksityistä lahjoitusta kohden vastinetta sovittuun kattoon asti.
Tällä vastinrahalla ei korvata nykyisiä kaupungin avustuksia, vaan sillä pyritään luomaan uutta ja mahdollistetaan uuden kulttuuri- ja taidetoiminnan luomista. Eilen siellä paneelissa me saatiin KULTA ry:ltä papukaijamerkki tästä uudesta kulttuuripoliittisesta avauksesta.
Kiitos.
Valtuutettu Nasima Razmyar Myös minä kiitän tästä tärkeästä aloitteesta. Nyt kun tämä valtuustokausi on aika lailla loppusuoralla, niin ehkä yhteisesti voimme antaa…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.
Myös minä kiitän tästä tärkeästä aloitteesta.
Nyt kun tämä valtuustokausi on aika lailla loppusuoralla, niin ehkä yhteisesti voimme antaa toisillemme kiitosta siitä, että kulttuurin puolia Helsingissä on pidetty ja myöskin tämä valtuusto on osaltansa tämän asian ainakin koittanut viedä eteenpäin ja edistänyt.
On totta, että nämä kulttuurileikkaukset totta kai näkyvät Helsingissä, koska meillä on täällä tekijöitä, kokijoita, harrastelijoita. Kaiken kaikkiaan kun katsoo Helsingin väestömäärää, ilman muuta nämä hallituksen tekemät leikkaukset vaikuttavat myöskin Helsinkiin hyvin voimakkaasti. Olen erittäin iloinen siitä, että Helsinki ei ole leikannut kulttuurista. Me ollaan pystytty kompensoimaan, mutta samanaikaisesti totean myöskin sen, että kun meidän täytyisi ennen kaikkea panostaa entistä enemmän, niin nyt se tilanne on se, että kompensoimme tietenkin näitä hallituksen leikkauksia, mikä on täysin välttämätöntä.
Musta tässä on pidetty erittäin hyviä puheenvuoroja kulttuurin ja taiteen puolesta. Minäkin kiitän nuorisoneuvostoa erittäin hyvästä puheenvuorosta. Mikä tekee Helsingistä Helsingin, se on tietenkin helsinkiläinen kulttuuri. Korostaisin vielä kulttuurin hyvinvointivaikutuksia. Meidän eri toimialoilla, niin kasvatuksen puolella, koulutuksen puolella, sote-puolella vahvasti näkyy jo kulttuuri ja taide. Mutta siinä me voidaan vielä tehdä huomattavan paljon enemmän.
Vielä näistä aluetaloudellisista vaikutuksista. On ihan totta, että kaupungit, jotka ovat panostaneet kulttuuriin, ovat nähneet sen merkityksen. Ne ovat nähneet ennen kaikkea myöskin sen taloudellisen merkityksen matkailun kannalta, turismin kannalta. Mutta itse koen, että Helsinki on parhaimmillaan silloin, kun se tuottaa kulttuuria ja taidetta omille asukkailleen. Tämä tietenkin sitten näkyy myöskin eteenpäin niille matkailijoille.
Oikeastaan tämä puheenvuoro oli kiitos valtuustolle siitä, että kulttuurin puolia ollaan pidetty ja puolustettu täällä.
Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Harvoin on yhtä yksimielistä keskustelua. Usein täällä on kriittisiä näkökulmia, mutta nyt on mukavalla tavalla aika laaja rintama taiteen…
Arvoisa rouva puheenjohtaja.
Harvoin on yhtä yksimielistä keskustelua. Usein täällä on kriittisiä näkökulmia, mutta nyt on mukavalla tavalla aika laaja rintama taiteen ja kulttuurin puolesta. Kahteen seikkaan haluaisin kiinnittää huomiota.
Useampi on puhunut siitä, että Helsingin kaupunki kompensoi hallituksen kulttuurileikkauksia. Sitä me emme tee. Tämä on musta tärkeä muistaa. Me olemme kasvattaneet jo ennen hallituksen leikkauksia meidän avustuksia ja entisestään sen jälkeen, mutta emme sillä ajatuksella, että me kompensoisimme. Me emme pysty kompensoimaan hallituksen leikkauksia, vaan me teemme omaa helsinkiläistä kulttuuripolitiikkaa. Toki myös ne toimijat, joiden valtionavustukset tai valtionosuudet ovat pienentyneet, saavat kulttuuripoliittisesta näkökulmasta lisää määrärahoja. Mutta on tärkeää, että me myös mahdollistamme uusille toimijoille, uusille avauksille, uusille ryhmille rahoitusta, jotta me saadaan monipuolisempaa kulttuuria tänne. Eli emme ole kompensoimassa, vaan tekemässä kulttuuripolitiikkaa.
Meidän painotuksia on ollut esimerkiksi se, että taiteen perusopetukseen on panostettu erityisen paljon. Olemme halunneet erityisesti tukea niitä taiteen perusopetuksen toimijoita, jotka toimivat niillä alueilla, joissa osallistumisaste taiteen perusopetukseen on ollut huomattavasti matala. Me olemme halunneet tällä tavalla edistää alueellista ja eri sosiaaliryhmien välistä tasa-arvoa, mahdollisuutta kokea ja osallistua taiteen piiriin. Tämä on musta tärkeää, kun esimerkiksi valtuutettu Soininvaarakin täällä nosti esille sen, että on riski, että jos me annamme, sitten leikataan entistä enemmän. Me emme ole kompensoimassa.
Toinen, joka on noussut paljon esiin, on tämä tilakysymys. Mehän olemme myös tämän osalta edenneet tällä valtuustokaudella. Olemme tehneet päätökset siitä, että lyhyemmän tai pidemmän aikaa tyhjällään olevia tiloja voidaan vuokrata ylläpitovuokralla taiteen toimijoille, kulttuurin toimijoille. Se on oikeastaan tällainen win-win-win situation. Eli kaupunki voittaa siinä, että tilat, joista ei tule vuokratuloja ollenkaan, saa vuokratuloja ylläpitokustannusten verran. Se on voitto taiteen ja kulttuurin ammattilaisille, tekijöille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaisia työskentelytiloja ja kohtuuhintaisia esiintymistiloja. Ja se on voitto kaikille helsinkiläisille, miten me saamme eri alueille lisää taidetta ja kulttuuria, lisää elämyksiä.
Nostan esimerkkinä vaikkapa Vuosaaren vanhan lukion yläkerran, joka on nyt ollut jo useamman vuoden ajan niin luovien alojen itsensä työllistäjien työhuoneena kuin näyttämötilana, joka on tuonut valtavasti Suomen 29. suurimmalle, vähän Raumaa suuremmalle kaupungille, Vuosaarelle kulttuuritoimintaa.
Mutta samaan aikaan täytyy sanoa, että tässä meillä on vielä erittäin paljon tehtävää. Tämä ei ole lähtenyt liikkeelle niin joustavasti kuin olisimme toivoneet. Viime syksynähän olemme palkanneet kaupunkiympäristötoimialan ja kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan yhteisen työntekijän, jonka tehtävä on nimenomaan auttaa näissä tilanteissa, joissa on tyhjiä tiloja, että miten ne saataisiin näiden kulttuuritoimien luovien alojen käyttöön. Eli tässäkin olemme ottaneet tällä valtuustokaudella yhteisin poliittisin päätöksin merkittäviä askelia eteenpäin, mutta siinä on vielä paljon tehtävää, että se toimii joustavammin ja jouhevammin.
Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto Kannatan aluksi valtuutettujen Amanda Pasanen ja Tuomas Rantanen tekemiä ponsia. Minäkin kiitän valtuustoa yksimielisestä tuesta…
Arvoisa puheenjohtaja.
Kannatan aluksi valtuutettujen Amanda Pasanen ja Tuomas Rantanen tekemiä ponsia.
Minäkin kiitän valtuustoa yksimielisestä tuesta kulttuurille. Sitä tarvitaan myös tulevina vuosina, jos hallitus toteuttaa uhkauksensa leikata kulttuurista vielä kahtena seuraavana vuotena. Kulttuurin tukemisessa on kyse arvoista ja siitä, millaisena kaupunkina haluamme Helsingin nähdä. Mahtuuko Helsinkiin konsertteja, nykytaiteen arvaamattomuutta, monen kirjavia ja outojakin festivaaleja? Tähän saakka vastaus on ollut kyllä ja Helsinki on tukenut taidetta hankinnoilla, tapahtumilla ja avustuksina, joita tällä kaudella olemme tosiaan merkittävästi nostaneet.
Kulttuurin tukeminen on myös asenne. Helsingissä pitää olla tilaa matalan kynnyksen taidetapahtumille ja ei-kaupalliselle kulttuuriaktivismille, jota ei siivota pois, vaan jolle jätetään ja järjestetään tilaa. Helsingin kannattaa mieluummin tarjota vapaita tilojaan väliaikaistiloiksi kulttuurialan toimijoille kuin seisottaa niitä tyhjinä. Enemmän arvostavaa asennetta kuin rahaa vaatii myös se, että tuetaan asukkaiden matalan kynnyksen taidetoimintaa, poistetaan esteitä kortteli- ja kaupunginosatapahtumien ja kulttuuriaktivismin tieltä ja helpotetaan lupakäytäntöjä.
Mitä muuta voisimme tehdä kulttuurin tukemiseksi? Teen seuraavan ponnen AV-alan kannustintuen käyttöönotosta Helsingissä:
Tampereella, Turussa ja Oulussa on käytössä AV-alan kannustintuki, jonka ansiosta esimerkiksi Tampereella on kuvattu toistakymmentä kansainvälistä AV-alan tuotantoa. On laskettu, että AV-alan tuotantokannustimina maksettu jokainen euro tuottaa nelinkertaisesti palveluostoja ja työtä. Helsingin tulisi selvittää mahdollisuutta ottaa käyttöön AV-alan tuotantokannustin siten, että Helsinki Partners ottaisi tuotantokannustimen hallinnoitavakseen, kuten Helsingin kaupungin luovien alojen kasvuselvityksessä esitetään.
Tämä selvitys tosiaankin julkistettiin viime viikolla, ja Hilkka Ahdehan tähän jo ansiokkaasti viittasi. Tämä ponsi on tosiaan siellä järjestelmässä, ja toivon tälle ponnelle tukeanne, sillä se olisi merkittävä tapa kohentaa luovan alan työllisyyttä ja vahvistaa luovaa taloutta Helsingissä.
Mä tein tänään myös valtuustoaloitteen taiteen prosenttiperiaatteen laajentamisesta ja toivon siihenkin allekirjoituksianne. Se on myös siellä järjestelmässä. Helsingissä on käytössä niin sanottu taiteen prosenttiperiaate. Helsinki käyttää merkittävien rakennus- ja perusparannushankkeiden budjeteista prosentin julkiseen taiteeseen eli julkisissa tiloissa vapaasti saavutettavissa olevaan taiteeseen.
Tampereella rakentamiseen sovelletun prosenttitaiteen lisäksi merkittävä panostus julkiseen taiteeseen on ollut niin sanottu ratikkalinjan taideohjelma. Tampereella ratikkapysäkeillä on muun muassa valo-, video-, ääni- ja veistostaidetta. Lisäksi taide näkyy raitiolinjan infrassa eli silloissa, tukimuureissa ja sähkökaapeissa sekä maamerkkiteoksina. Helsingissä on tulossa lähivuosina merkittäviä raidehankkeita, ja myös ne voitaisiin toteuttaa Tampereen mallin mukaisesti laajentamalla prosenttiperiaate ratikkahankkeisiin. Näin saataisiin Helsingistä entistä hauskempi kaupunki ja työllistettäisiin samalla taiteilijoita.
Toivottavasti voitte allekirjoittaa tämän aloitteen.
Kiitos.
Valtuutettu Matti Niiranen Heti aluksi kannatan valtuutettu Silja Borgarsdóttir Sandelinin pontta, jos sitä vielä ei ole kannatettu. Hyviä ovat myös Tuomas Rantasen…
Arvoisa puheenjohtaja.
Heti aluksi kannatan valtuutettu Silja Borgarsdóttir Sandelinin pontta, jos sitä vielä ei ole kannatettu. Hyviä ovat myös Tuomas Rantasen ja Laura Kolben tekemät ponnet.
Hyvät valtuutetut.
Ihan ensimmäiseksi haluaisin todeta, että on todella ikävää, että maamme on niin velkaantunut ja maamme talous on niin huonossa jamassa kuin mitä se on. Siitähän nämä leikkaukset lopulta johtuvat.
Toiseksi olen samaa mieltä apulaispormestari Paavo Arhinmäen kanssa siitä, että kulttuurin monipuolinen tukeminen on isänmaallista toimintaa. Näin on Suomessa tehty aina. Kulttuurin ja kulttuuriperinnön tukemisen voi sanoa jopa edistäneen ratkaisevasti maamme itsenäistymistä. Jatkossa se vahvistaa itsenäisyyttämme. Kun meillä on kulttuuria, meillä on jotain, jota puolustaa. Helsingin kulttuurielämän merkitys on mittaamattoman suuri koko Suomella, kuten moni puhuja on täällä todennut ja kuten esimerkiksi valtuutettu Tuomas Rantanen kuvaili tai Osmo Soininvaara puhuessaan elinkeinopoliittisesta näkökulmasta.
Olen todella iloinen siitä, että Helsinki on tukenut kulttuurielämäänsä viimeisen kahden vuoden aikana enemmän ja siten tavallaan tilkinnyt leikattuja valtion tukia. Erityisesti kiitän Helsingin kaupunginteatterin saamasta lisätuesta. HKT on yksi Suomen merkittävimpiä taideinstituutioita, ja se työllistää valtavan määrän freelancereita, joten tässä tilanteessa tämä tuki on ollut todella tarpeen.
Kiitos.
Valtuutettu Anna Vuorjoki Taide on osa ihmisyyttä. Taiteen yksi tehtävä on auttaa löytämään kosketusta itseemme, tunteisiimme ja todellisuuteen, opettaa meitä…
Arvoisa puheenjohtaja.
Taide on osa ihmisyyttä. Taiteen yksi tehtävä on auttaa löytämään kosketusta itseemme, tunteisiimme ja todellisuuteen, opettaa meitä havaitsemaan maailmaa uusin tavoin ja avartaa maailmankuvaamme sekä lisätä eettistä ymmärrystämme. Jotta tämä voisi olla mahdollista, taiteen pitää kulkea uusille urille, kokeilla uusia ilmaisun keinoja, kyseenalaistaa tuttua ja totuttua ja taiteilijoiden pitää pystyä tutkimaan ja kokeilemaan myös sellaista, mikä ei heti tule ymmärretyksi. Siksi taide ei voi olla kulutushyödyke.
Mä olen iloinen siitä, että tässä keskustelussa on ymmärretty kulttuurin tukemisen merkitys erittäin hyvin. Ainoastaan yhdessä puheenvuorossa on yritetty vaatia, että kulttuurin pitäisi olla taloudellisesti kannattavaa. Korostan silti, että liiketaloudellisen ajattelun tuominen kulttuurirahoitukseen ohjaisi taiteen kenttää kohti tuttua ja turvallista, sellaista, jonka tiedetään vetoavan suuriin joukkoihin ihmisiä. Ja kulttuuri, jonka on pakko olla tuottavaa, ei etsi uutta, ei kyseenalaista totuttua eikä johdata meitä ihmisiä ulos omalta mukavuusalueeltamme, kuten taiteen on tärkeää pystyä tekemään. Siksi julkinen tuki kulttuurille ja taiteilijoille ei ole pelkästään taiteilijoiden ja kulttuurialan tukemista, vaan se on sijoitus ihmisyyteen ja meidän kaikkien mahdollisuuksiin kasvaa ja kehittyä ihmisinä.
Kiitos.
Valtuutettu Pia Pakarinen Kulttuuri generoi liikevaihtoa ympärilleen, ja edelliseen puheenvuoroon viitaten myöskin semmoinen hieman tavallisuudesta poikkeavampi ehkä…
Kiitos, puheenjohtaja. Arvoisat valtuutetut.
Kulttuuri generoi liikevaihtoa ympärilleen, ja edelliseen puheenvuoroon viitaten myöskin semmoinen hieman tavallisuudesta poikkeavampi ehkä vieläkin enemmän.
Tässä on jo viitattu valtuutettu Ahde ja valtuutettu Alanko-Kahiluoto tähän selvitykseen luovien alojen kasvupotentiaalista. Siinähän oli mielenkiintoista nimenomaan se, että sen selvityksen teki elinkeino-osastomme Business Helsinki, koska nimenomaan nähdään, että siinä on paljon kasvun alaa. Suomessahan luovien alojen osuus bruttokansantuotteesta on vain 3,1 prosenttia, kun sen EU:n keskiarvo on 4,4 prosenttia. Siellähän on valtavat kasvumahdollisuudet. Tietenkin itsekin ajattelen, että se, että siellä löydettäisiin se ansaintapotentiaali ihmisille, jotka alalla työskentelevät, olisi erittäin tärkeää. Tällä hetkellä Uudellamaallahan tulee noin 10 miljoonan liikevaihto, ja se voisi olla huomattavasti siis isompi. Tai 10 miljardin suorastaan. Nyt mä olen ihan sekaisin. No joka tapauksessa, yrityksiähän on semmoinen 18 294, ja ne työllistävät noin 35 000 ja reilut määrän ihmisiä. Tähänhän on mahdollisuus laittaa myöskin ihan tavoitteita, kuten esimerkiksi mikä löytyi täältä tiekartasta. 60 prosenttia enemmän kansainvälisiä matkailijoita, jotka mainitsevat kulttuurin keskeiseksi syyksi tulla Helsinkiin. Kun me puhutaan vaikka keskustan vetovoimasta, joissain puheenvuoroissa tullut esiin, niin kyllähän se kulttuuri ja erilainen taide, jota sieltä keskustassa löytyy, sehän on erityisen tärkeää, kun pohdimme, että miksi joku haluaisi tulla Helsingin keskustaan.
Tässä selvityksessähän oli ihan alan ihmisten kanssa keskusteltuna löytynyt yhdeksän tekoa Helsingille. Jos vielä haluatte tehdä aloitteita, ketkä ehdolla olette, niin muitakin löytyy kuin tuo AV-alan tuotantokannustin, jota koskevaa valtuutettu Alanko-Kahiluodon aloitetta toki kannatan. Mutta monta muutakin hyviä kasvun malleja esittäville taiteille, joissa kaupunki olisi tämmöisenä testbedinä, ja sehän vaatii sitten niitä tiloja. Kaupunki fasilitaattori-yhdistäjänä, niin kuin tuossa oli esillä se, että on vaikea asioida kaupungin kanssa. Eli varsin hyviä aloitteita ja suosittelinkin, että kaikki valtuutetut siihen tutustuvat. Kiitoksia.
Valtuutettu Johanna Nuorteva Olen iloinen siitä, että Helsinki on lisännyt avustusta kulttuuritoimijoille samalla kun maan hallitus on tehnyt dramaattisia leikkauksia…
Kiitos, puheenjohtaja.
Olen iloinen siitä, että Helsinki on lisännyt avustusta kulttuuritoimijoille samalla kun maan hallitus on tehnyt dramaattisia leikkauksia kulttuurin kentälle. Pitkän tähtäimen toiminnalle ja sen kehittämiselle sekä kulttuurisektorilla ja esimerkiksi sote-sektorin järjestöillä on haastavaa se, että rahoituksen ennakoitavuus on vaikeaa. On äärimmäisen tärkeää, että me Helsingissä tuemme toivottavasti jatkossakin kasvavalla summalla sekä vakiintunutta että uutta kulttuuritoimintaa.
Tämän lisäksi tarvitsemme myös suoraan omana toimintana toteutettua kulttuuritoimintaa. 90-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella meillä oli vielä laajaa yhteisötaiteen toimintaa. Yhteisötaiteilijat toimi Helsingin suurpiireissä ja teki yhteistyötä soten ja esimerkiksi nuorisotalojen kanssa. Alueiden yhteenkuuluvuus ja omaleimaisuus samalla vahvistui, ja taiteilijat tunsivat oman alueensa väen.
Helsingissä laadittiin vuonna 2020 taide- ja kulttuurivisio, eli visio siitä, miltä kulttuuri näyttää Helsingissä 2030. Tässä visiossa on tärkeitä tavoitteita ja konkreettinen toimenpideohjelma näiden toteuttamiseksi. Olisi kiinnostava kuulla, millä tavalla toimialoilla on tätä visiota perattu ja käytetty suunnittelun pohjana. Olen kirjannut järjestelmään ponsiesityksen, joka kuuluu näin: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta lisätä taiteen tekijöiden osaamisen ja taidelähtöisten menetelmien hyödyntämistä kaupungin kehittämisessä läpi toimialojen, kuten Taide ja kulttuuri Helsingissä 2030 -vision toimenpideehdotuksessa esitetään. Kaupunginvaltuusto edellyttää myös selvitettävän sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan sekä kulttuurija vapaa-ajan toimialan yhteistyönä, miten vahvistetaan toimenpidesuunnitelman mukaisesti taiteen ottamista osaksi hoitotyötä ja sosiaali- ja terveydenhuollon hoitosuunnitelmia WHO:n antamien suositusten pohjalta.
Outi Alanko-Kahiluodon erittäin hyvä aloite sai varmaan jo kannatuksen, mutta mikäli ei, niin kannatan tätä ponsiesitystä.
Valtuutettu Nina Suomalainen Tässä valtuutettu Borgarsdóttir Sandelin mainitsikin ponsiesityksessään hyvin tarpeen siitä, että kulttuurin joustavaa toimintaa voitaisiin…
Kiitos, hyvä puheenjohtaja.
Tässä valtuutettu Borgarsdóttir Sandelin mainitsikin ponsiesityksessään hyvin tarpeen siitä, että kulttuurin joustavaa toimintaa voitaisiin mahdollistaa entistä paremmin Helsingissä. Kannatan tätä pontta. Minusta siinä tuodaan hyvin esiin niitä erilaisia puolia, mitä olisi tarpeen kannustaa ja kannattaa ja tehdä erilaisia toimenpiteitä. Yksi on esimerkiksi tämä freelance-toimijoiden usein vaikea taloudellinen tilanne. Ja nyt kun TE-toimisto tosiaan on Helsingissä, niin olisiko mahdollista, että freelance- ja etenkin kulttuuri- ja taiteenalan freelancetoimijoita, sitä palvelutarvetta jotenkin paremmin voitaisiin tunnistaa ja siten saada siihen tukea.
Toinen keskeinen kysymys, minkä valtuutettu Rantanenkin mainitsi, on tämä tilojen saatavuus. Tässä on moni puhunut tästä asiasta. Olen samaa mieltä apulaispormestari Arhinmäen kanssa siitä, että eihän tilojen välttämättä tarvitse aina olla tip-top uusia, steriilejä tiloja. Vaan ne voivat olla myös semmoisia, jotka mahdollistavat sujuvan ja joustavan käytön ja esimerkiksi myös sellaisia tiloja, jotka mahdollisesti eivät nyt ole seuraavan viiden vuoden aikana välttämättä enää käytettävissä, vaan vuoden, kaksi, kolme väliaikaistilojakin. Itse ajattelen myös, että on hyvä, että Helsingin kaupunki tukee myös vahvasti erilaisia tulevaisuuden kulttuurin tuottajia ja tulevaisuuden kulttuurin kuluttajia. Taiteen perusopetus on siksi nyt noussut monessa puheenvuorossa tänään ja myös muinakin päivinä keskiöön, että miten Helsinki voi yhä vahvemmin tukea sitä, että taiteen perusopetus mahdollistetaan niin monelle nuorelle Helsingissä kuin mahdollista.
Eli tosi tärkeitä kysymyksiä tässä tuli esiin ja hyvä, että näitä nyt nostetaan esiin näin juuri ennen vaalejakin.
Kiitos.
Valtuutettu Sami Muttilainen Kiitoksia, puheenjohtaja Kannatan valtuutettu Nuortevan ja valtuutettu Ahteen tekemiä ponsiesityksiä. Mä oikeastaan ilolla kuulen näitä…
Kiitoksia, puheenjohtaja Kannatan valtuutettu Nuortevan ja valtuutettu Ahteen tekemiä ponsiesityksiä. Mä oikeastaan ilolla kuulen näitä huolenaiheita tai tämmöistä komppaamista sen puolesta, että näitä tyhjiä tiloja pitäisi saada kulttuurin käyttöön. Tuntuu, että tässä olen huudellut tämän asian puolesta aika pitkäänkin tässä salissa. Nyt tuntuu, että tähän myötämielisyyttä. Olen tosiaan jättänyt aloitteen tyhjien tilojen saamisesta kulttuurin ja muuhun yleishyödylliseen käyttöön. Milloin se sitten pyllistetäänkään tässä salissa kuuluviin ja ulos, ketä tässä salissa silloin sattuu istumaan, toivon samaa kannatusta jatkossakin.
Voitaisiin mun puolestani lopettaa näinkin antoisa kulttuurikeskustelu tältä iltaa, koska olisi kiva keretä kulttuuririentoihin vielä tänään.
Valtuutettu Veronika Honkasalo Olen ilolla kuunnellut tätä keskustelua ja että tuki kulttuurille ja taiteelle on näin vahva yli puoluerajojen täällä Helsingin…
Arvoisa puheenjohtaja.
Olen ilolla kuunnellut tätä keskustelua ja että tuki kulttuurille ja taiteelle on näin vahva yli puoluerajojen täällä Helsingin valtuustossa.
Totta on se, että nämä Orpon hallituksen kulttuurileikkaukset iskevät nyt kuntiin erittäin kovaa. Kunnat ovat tietenkin tässä myös ihan eri asemassa, miten näihin leikkauksiin pystytään vastaamaan. Tärkeää on muistaa myös se, että Orpon hallitus leikkaa montaa eri kautta ja leikkaa myös valtionosuuksista, joka osuu myös kulttuuripalveluihin.
Helsingissä hienoa on se, kun ehdin kaksi vuotta olla kulttuurin ja vapaa-ajan lautakunnassa, että se yhteistyö sielläkin kulttuurin ja taiteen puolesta on erittäin vahvaa. Mutta tässä vaikuttaa erityisesti se, että meidän toimialan apulaispormestarina on toiminut tällä kaudella Arhinmäki, joka itsekin tuntee kulttuurin ja taiteen hyvin syvällisesti ja on aina ollut intohimoinen taiteen ja kulttuurin ystävä. Hän on nimenomaan myös budjettineuvotteluissa huolehtinut siitä, että kulttuurille ja taiteille saadaan rahoitusta enemmän. Tällähän on ihan mielettömän iso merkitys, että on myös tosi tilanteessa valmis vääntämään tämän rahoituksen puolesta.
Pitää muistaa, että tosiaan nämä Orpon hallituksen leikkaukset iskevät myös toimeentulon leikkauksen kautta moniin taiteilijoihin, jotka elävät jo lähtökohtaisesti köyhyysrajan alapuolella. Niin kuin valtuutettu Ahde täällä sanoi, itse asiassa monet tekevät jo toista työtä tai kolmatta työtä, jotta he tulisivat toimeen ja monilla aloilla he saattavat menettää senkin työn. Eli Helsingin pitää tosiaan miettiä myös monilla tavoin, miten meidän taiteilijoita ja kulttuurialan työntekijöitä voitaisiin tukea tässä vaikeassa tilanteessa entistä paremmin, kun pandemiastakaan ei ole hirveän pitkää aikaa ja se koetteli koko kulttuurialaa todella rankalla kädellä.
Ledamoten Thomas Wallgren Jag vill understöda Hilkka Ahdes förträffliga kläm.
Bästa ordförande.
Jag vill understöda Hilkka Ahdes förträffliga kläm.
Valtuutettu Sinikka Vepsä Apulaispormestari Arhinmäki kertoi, miten tärkeää on saada tyhjät tilat kulttuuritoimijoiden käyttöön. Näin se ehdottomasti onkin. Pitäisin…
Kiitos, puheenjohtaja.
Apulaispormestari Arhinmäki kertoi, miten tärkeää on saada tyhjät tilat kulttuuritoimijoiden käyttöön. Näin se ehdottomasti onkin. Pitäisin myös erittäin tärkeänä sitä, että Helsinki huolehtisi tyhjien tilojen kunnosta ja korjaisi niitä ajoissa niin, että niitä voitaisiin vuokrata eteenpäin vaikkapa juuri kulttuuritoimijoille. Esimerkkinä tästä en voi olla mainitsematta kulttuurihistoriallisesti merkittävää kaunista Puistolan vanhaa kansakoulua, joka tarjoaisi monipuoliset tilat eri kulttuuritoimijoille. Tällä hetkellä esimerkiksi Pukinmäen taidekoulu toimii useassa eri pisteessä väliaikaisissa tiloissa. Vanha kansakoulu, sisäilmaongelmat korjattuna, olisi oiva vuokrakohde heille ja täyttäisi musiikin, teatterin, akrobatian, savitöiden, maalauksen. Kaikkia siellä voitaisiin harrastaa.
Toivottavasti Puistolan vanhan kansakoulun ystävien kutsu tavoitti mahdollisimman monen valtuutetun ja voisitte ensi lauantaina vaalikiireiltänne tulla paikalle. Vaikkette siivoustalkoisiin osallistuisikaan, kello 16–17 olisi poliitikkojen haastattelu ja ideointia.
Kiitos.
Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto Haluan kannattaa Johanna Nuortevan tekemää toivomusponttia.
Arvoisa puheenjohtaja.
Haluan kannattaa Johanna Nuortevan tekemää toivomusponttia.
Valtuutettu Oona Hagman Kulttuuria tulee tukea. Se on investointi kaupungin elinvoimaisuuteen ja lisää kaupungin talouskasvua. Hankkeiden toteutumisesta,…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Kiitos tärkeästä ryhmäaloitteesta. Kulttuuria tulee tukea. Se on investointi kaupungin elinvoimaisuuteen ja lisää kaupungin talouskasvua.
Hankkeiden toteutumisesta, vaikutuksista ja onnistumisista ei mun mielestä kuitenkaan ole saatavilla ihan tarpeeksi ajankohtaista tietoa. Kuten apulaispormestari Arhinmäki tässä totesi, kaupunki on tehnyt erinomaisen päätöksen vuonna 2023 luovuttavien tilojen lyhytaikaisesta vuokrauksesta kulttuurin ja vapaa-ajan toimijoille. Tätä toimintaa ei kuitenkaan juuri nyt ole, sillä valittu operaattori on hakeutunut konkurssiin. Olen siksi tehnyt toivomusponnen, joka kuuluu seuraavalla tavalla:
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän keinoja varmistaa, että kaupungin tukemat taiteen, kulttuurin, tapahtumien ja luovien alojen hankkeet toteutuvat päätösten mukaisesti. Lisäksi edellytetään, että hankkeiden tuloksista viestitään avoimesti ja läpinäkyvästi.
Olen tehnyt myös itse asiassa aloitteen näistä tyhjistä tiloista siten, että sitä laajennetaan koskemaan myöskin nuoria yrittäjiä ja pieniä yrityksiä. Kiitos.
Valtuutettu Seida Sohrabi Olen tässä kuunnellut pitkän aikaa tästä aiheesta keskustelua. On myös tuotu esille Arhinmäen toimesta isänmaallisuutta, mutta missään…
Kiitos, puheenjohtaja. Arvoisat valtuutetut.
Olen tässä kuunnellut pitkän aikaa tästä aiheesta keskustelua. On myös tuotu esille Arhinmäen toimesta isänmaallisuutta, mutta missään puheenvuorossa en ole kuullut kenenkään puolustavan suomen kielen asemaa, joka on tällä hetkellä katoamassa meidän peruskoulusta. Kun katsoo lasten kielen tasoa, että mikä on suomen kielen taso tällä hetkellä isoissa kaupungeissa, Helsingissä, Vantaalla, Espoossa ja Turussa, niin meillä on ihan kantaväestöönkin kuuluvia lapsia, jotka eivät enää puhu kunnolla suomea. Musta on ollut aivan mahtavaa katsoa sitä, miten Orpon hallitus on ryhtynyt sellaisiin toimiin, että me vahvistetaan suomen kielen asemaa ja me vahvistetaan sitä, että kännykät on pois kouluista ja ne pysyy repuissa. Me vahvistetaan liikuntaa. Me vahvistetaan sitä, että meillä on koulukirjoja. Niitä perusasioita.
Se on todellista isänmaallisuutta, että me puolustetaan suomen kielen asemaa kaikkialla, ja se on tosi tärkeätä, koska täällä on nähty sellaisia puheenvuoroja, joissa halutaan lisää englannin kieltä muun muassa Helsingin kaupungin palveluihin samaan aikaan, kun...
(Puheenjohtajan välihuomautus.) Ei mene ohi aiheen. Tämä liittyy myös tähän aiheeseen. Minulla on lupa tästä asiasta puhua ja aion sen käyttää.
Kiitoksia. Se oli lyhyt puheenvuoro.
Valtuutettu Heimo Laaksonen Täällä on käyty tosi hyvää keskustelua tästä kulttuuritilanteesta. Omalla kohdalla on ollut ilo lautakunnan jäsenenä olla mukana…
Kiitos, puheenjohtaja. Hyvät kanssavaltuutetut.
Täällä on käyty tosi hyvää keskustelua tästä kulttuuritilanteesta. Omalla kohdalla on ollut ilo lautakunnan jäsenenä olla mukana päättämässä kulttuurin määrärahojen lisäämisestä. Kuten täällä on hyvin seikkaperäisesti ja asiantuntevasti apulaispormestari Arhinmäki sekä myös Sirpa Asko-Seljavaara tätä asiaa valottivat sieltä lautakuntatasolta. Nimenomaan kuten täällä on todettu, se on yhdessä tehty ja yksimielisesti. Sinä mielessä siinä ei ole mitään ongelmaa. Ongelmaa ei ole myös siinä mielessä, että kiitos Helsingin pitkäaikaisen mallikkaan taloudenpidon, meillä on varaa tehdä se ja satsata siihen.
Toinen tilanne on valtiolla. Siellä on pakko leikata. On törsätty, eletty yli varojen, niin pakkohan jostakin on silloin leikata. Siihen syyllistyi edellinen hallitus ja varmaan sitä edellisetkin hallitukset. Kyllä se on ihan meidän kaikkien vika, että valtio on saatu siltä osin kuralle. Pakko on jostain leikata, mutta meillä on Stadissa kukkaro kunnossa kiitos hyvän taloudenpidon. Me pystytään nämä hommat hoitamaan kunnolla ja mallikkaasti.
Kiitoksia.
Valtuutettu Atte Kaleva Huomasin, että valtuutettu Hagmanin pontta ei ollut vielä kannatettu tässä, kun hän juuri sen teki. Täytyy sanoa, että tämä on hyvin tärkeä…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.
Huomasin, että valtuutettu Hagmanin pontta ei ollut vielä kannatettu tässä, kun hän juuri sen teki. Täytyy sanoa, että tämä on hyvin tärkeä ponsi. Nostaa esille sen, että kun tukea ohjataan entistä enemmän, että se tuki myös kohdentuu sinne, missä se on tehokasta ja että sillä rahalla, mitä kaupunki sinne kohdentaa, myös saadaan se, mitä siitä on luvattu, ainakin pääsääntöisesti. Eli se, että seurataan sitä, että toteutuvatko nämä hankkeet sillä tavalla kuin on päätetty, ja sitten toki myös se läpinäkyvyys siinä, että mitkä tulokset tässä on. Minun mielestä tämä valtuutettu Hagmanin ponsi on erittäin hyvä ja kannatan sitä.
Valtuutettu Atte Harjanne Vastaan valtuutettu Sohrabille, että kulttuuripolitiikka on ehkä koulutuspolitiikan jälkeen tai jopa sen rinnalla tärkeintä…
Kiitos, puheenjohtaja.
Vastaan valtuutettu Sohrabille, että kulttuuripolitiikka on ehkä koulutuspolitiikan jälkeen tai jopa sen rinnalla tärkeintä kielipolitiikkaa. Siis se, että meillä kansalliskielellä tuotetaan kulttuuria, sen loppu on nimenomaan se, jos sitä ei tueta. Tällaisessa globaalissa maailmassa meidän käytännössä kulttuuri supistuu markkinaehtoisena nimenomaan siihen englanninkieliseen sfääriin hyvin totaalisesti, jos ei me itse huolehdita sekä ruohonjuuritasolla että siitä eteenpäin täällä kulttuurista. Ja juuri se on yksi syy panostaa kulttuuriin täällä. Ei ainut, mutta yksi hyvin tärkeä, suomen ja ruotsin kielten vaaliminen.
Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Kuten valtuutettu Niiranen täällä totesi, kansakunnan synnyllä on ollut jo suuri merkitys kulttuurin ja kansakunnan synnylle. Itse asiassa…
Arvoisa rouva puheenjohtaja.
Kuten valtuutettu Niiranen täällä totesi, kansakunnan synnyllä on ollut jo suuri merkitys kulttuurin ja kansakunnan synnylle. Itse asiassa kun olimme autonominen osa Venäjää, kansakunta ajatuksena synnytettiin nimenomaan kulttuurin ja taiteen kautta. Jos ajatellaan niitä ikonisia teoksia, joita siihen aikaan tehtiin, ne synnyttivät meille ajatusta siitä, mitä on Suomi ja suomalaisuus.
Kulttuurilla on tämä merkitys edelleen. Sillä on merkitys nimenomaan kielen näkökulmasta. Maailmassa, jossa entistä enemmän suuret valtakielet ottavat tilaa, on äärimmäisen tärkeää, että me tuemme sitä, että taidetta ja kulttuuria tehdään suomeksi, sitä tehdään ruotsiksi, sitä tehdään saamen kielillä. Kun puhutaan siitä, tarvitseeko taide ja kulttuuri tukea, edes suurilla kielialueilla, edes englannin tai espanjan kielellä ei taidetta ja kulttuuria monipuolisesti pystytä tekemään ilman, että yhteiskunta tukee sitä juuri sen monien positiivisten vaikutusten vuoksi. Sen vuoksi, jos haluamme puolustaa suomen kieltä, pientä kielialuetta... Suomessa asuu 5,6 miljoonaa ihmistä, joista äidinkielenään suomea puhuu joku alle 5 miljoonaa ihmistä. Nimenomaan taiteen ja kulttuurin rahoituksen puolustaminen on suomen kielen puolustamista.
Samaan aikaan pitää muistaa, että Helsingissä tällä hetkellä lapsista ja nuorista noin 20 prosenttia puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea ja ruotsia. Viiden vuoden päästä arviolta 25 prosenttia. Jotta voi kotoutua suomaiseen yhteiskuntaan, tuntea olevansa osa suomalaista yhteiskuntaa, on tärkeää, että heillä on mahdollisuus suomen ja ruotsin kielen lisäksi myös oman kieliseen kulttuuriin, oman kulttuurin tuntemukseen. Sen vuoksi on tärkeää, että me tuemme monimuotoisesti, monipuolisesti, monenlaista erilaista ja erikielistä kulttuuria myös. Sen vuoksi on myös äärimmäisen tärkeä se meidän pyrkimyksemme siitä, että taidetta ja kulttuuria on siellä, missä ihmiset asuvat. Ei ainoastaan Helsingin kantakaupungissa ydinkeskustassa, jossa merkittävät kansalliset laitokset ja merkittävät valtionosuuksilla toimivat instituutiot toimivat, vaan sitä on myös kaikkialla muualla Helsingissä. Se itse asiassa näkyy niissä tutkimuksissa, joita on tehty siitä, että mikä on osallistumisaste taiteen ja kulttuurin tilaisuuksiin, tapahtumiin. Kantakaupungissa asuvista noin 40 prosenttia käy vähintään kerran kuukaudessa. Kun mennään pidemmälle kantakaupungista kehäteiden varsille, puhutaan enää 10:stä, 20 prosentista. Sen vuoksi on tärkeää, että meillä on taidetta ja kulttuuria myös lähiöissä siellä, missä ihmiset asuvat, jotta on mahdollisimman matala kynnys osallistua meidän alueellisten kulttuuritalojen kautta, jota me tuemme voimakkaasti, Helsinki-mallin kautta, jossa instituutiot tekevät yhdessä asukkaiden kanssa lähiöissä taidetyötä. Se madaltaa sitä kynnystä myös sitten tulla myös tänne kantakaupungin alueelle. Tämä on musta tärkeä nimenomaan toimi myös suomen kielen ja ruotsin kielen puolesta.
Ja lopuksi totean, kun tässä oli keskustelua siitä, että seurataanko sitä, että mihin näitä avustuksia käytetään. Kyllä seurataan. Se on ihan sitä perus meidän työtä. Niin kulttuurin puolella kuin liikunnan puolella käydään läpi se, että pitää raportoida, mihin on käytetty. Ja jatkuvasti luen viranhaltijapäätöksiä siitä, että tukia peritään myös takaisin, jos niitä ei ole käytetty siihen tarkoitukseen, mihin tuet on annettu.
Valtuutettu Veronika Honkasalo Täällä puhuttiin suomen kielen merkityksestä, ja tietenkin kirjallisuus ja lukeminen ja lukutaito liittyvät tähän aivan oleellisella…
Arvoisa puheenjohtaja.
Täällä puhuttiin suomen kielen merkityksestä, ja tietenkin kirjallisuus ja lukeminen ja lukutaito liittyvät tähän aivan oleellisella tavalla. Sen takia onkin niin hirveän surullista, että Orpon hallitus nostaa kirjojen arvonlisäveron 10 prosentista 14 prosenttiin ja Suomi siirtyy tämän korotuksen jälkeen yhdeksi raskaimmin kirjoja verottavista maista. Tällä on suora vaikutus lukemiseen, suomen kielen oppimiseen, suomen kielen säilymiseen. Toivoisin, että tämäkin huomioitaisiin silloin, kun esitetään täällä, että ollaan niin kamalan huolissaan suomen kielen säilymisestä. Nimenomaan kulttuurin avulla sitä kieltä säilytetään, niin kuin apulaispuolustusministeri Arhinmäki täällä hienosti nosti esille. Ja nosti myös esille sen tärkeän seikan, että meidän pitää muistaa myös kulttuurin ja taiteen saavutettavuus myös lähiöiden näkökulmasta.
Kun katsotaan lapsia ja nuoria, monesti siellä valitettavasti vanhempien resurssit vaikuttavat siihen, kuinka hyvin lapset ja nuoret voi harrastaa. Tietenkin tämä Harrastamisen Suomen malli on auttanut paljon, mutta varsinkin ne, jotka haluaisi vielä pitkäjänteisemmin harrastaa taidetta ja kulttuuria ja kunnianhimoisemmin. Sitten välttämättä niille lapsille, joiden vanhemmilla sitä rahaa ei ole niin paljon, niitä mahdollisuuksia ei välttämättä niin paljon ole. Tässä erityisesti Helsingin pitää seuraavalla valtuustokaudella tehdä erittäin paljon työtä, että joka puolella kaupungissa todella kulttuuriharrastukset on myös saavutettavia kaikille. Ajattelisin, että tässä ihan oma kirjaus myös kaupungin strategiaan olisi äärimmäisen tärkeätä.
Valtuutettu Teija Makkonen Lyhyt repliikki tähän aiempaan. Kaikki valtion kulttuuriavustuksia saavat eivät suinkaan elä köyhyysrajan alapuolella. Näitä avustuksia saa…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.
Lyhyt repliikki tähän aiempaan.
Kaikki valtion kulttuuriavustuksia saavat eivät suinkaan elä köyhyysrajan alapuolella. Näitä avustuksia saa muun muassa taiteilijat apurahaa Taiteen edistämiskeskukselta, säätiöltä. Kulttuuriyhteisöt saa, organisaatiot, teatterit, orkesterit, galleriat, tuotantoyhtiöt, festivaalit. Eli vain osa avustuksista menee suoraan näille yksittäisille ihmisille ja suuri osa kohdistuu organisaatioille. Kansainvälisesti vertailtuna Suomen valtion panostus kulttuuriin on poikkeuksellisen suuri suhteessa väkilukuun ja talouden kokoon.
Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen mukaan Suomen valtion kulttuurirahoitus sisältäen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ja liikenne- ja viestintäministeriön panostukset on yhteensä 1,3 miljardia euroa. Vertailun vuoksi Japani, jonka väestö on yli 20-kertainen ja talous moninkertainen Suomeen nähden, käyttää kulttuuriin vähemmän rahaa absoluuttisesti. Tämä kertoo siitä, miten täällä Suomessa kulttuurialaa on rakennettu vahvaan riippuvuuteen julkisesta rahoituksesta.
Se, että valtion 17,3 miljoonan euron leikkaus herättää näin voimakasta, jopa dramaattiseksi kuvailtua vastarintaa, kertoo paljon. Se osoittaa, kuinka syvälle kulttuuriala on kietoutunut julkiseen rahoitukseen ja kuinka politisoitunutta kulttuurin tukemisesta on myös tullut. Jokainen realismissa elävä ymmärtää, että julkisen talouden tasapainottaminen, koskee koko yhteiskuntaa, myös kulttuurialaa.
Kiitos.
Ledamoten Björn Månsson Pyysin puheenvuoron oikeastaan vain kannattaakseni valtuutettu Hagmanin ponsiehdotusta, mutta nyt on pakko kyllä edeltävälle puhujalle…
Tack, ordförande.
Pyysin puheenvuoron oikeastaan vain kannattaakseni valtuutettu Hagmanin ponsiehdotusta, mutta nyt on pakko kyllä edeltävälle puhujalle sanoa, että oho. Nyt paljastui tämä koko filosofia ja ideologia hallituksen politiikan takana. Mä toivon, että suuremmasta hallituspuolueesta kokoomuksesta löytyy uskallusta oikaista äskeistä näkemystä kulttuurin merkityksestä.
Valtuutettu Laura Korpinen Tosiaan tämä kulttuurin riippuvuus näistä avustuksista. Jos miettii kultakauden taiteilijoita, niin on tunnettu tosiasia esimerkiksi, että…
Arvoisa puheenjohtaja.
Tosiaan tämä kulttuurin riippuvuus näistä avustuksista. Jos miettii kultakauden taiteilijoita, niin on tunnettu tosiasia esimerkiksi, että Sibeliuksen nämä pienkappaleet on kirjoitettu rahapulassa, kun on täytynyt äkkiä saada rahaa velkojille ja laskujen maksuun. Jos tällaista kannustinta saada rahaa ei olisi ollut, sitten hän olisi todennäköisesti keskittynyt vain sinfonioihinsa. Toki niilläkin on oma arvonsa, mutta aina välttämättä se ilmainen raha ei ole siunauksellista, jos ajatellaan, että mitä sitten jälkipolville siitä kulttuurista jää. Kiitos.
Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto Kiitoksia, puheenjohtaja. Nämä on kyllä, sanoisinko hyvin silmiä avaavia ja korvia punottavia nämä perussuomalaisten puheenvuorot.…
Kiitoksia, puheenjohtaja.
Nämä on kyllä, sanoisinko hyvin silmiä avaavia ja korvia punottavia nämä perussuomalaisten puheenvuorot. Paljastavat karulla tavalla puhujien sivistymättömyyden ja myöskin hallituksen kulttuurileikkausten ideologisuuden. Me kaikki, jotka jotakin kulttuurirahoituksesta ja rahoitusrakenteesta tiedetään, tiedetään se, että kulttuuri tarvitsee valtiovallan, julkisen vallan tuen, mutta se myöskin kannattaa, koska jokainen kulttuuriin panostettu euro tulee moninkertaisena takaisin. Kulttuuri on elinkeino, ja Helsingin kannattaa sitä siksi tukea. Se tekee Helsingistä elävän. Se tuottaa Helsingille valtavasti verotuloja. Mutta kulttuuri on myös perusoikeus.
Ihmettelen, kuinka perussuomalaiset voivat yhtä aikaa penätä suomen kielen käytön ja oikeuksien puolesta ja sitten samaan aikaan vähätellä kulttuurin merkitystä. Suomen kieli on meidän kulttuurinen perustamme, ja jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kulttuuriinsa, omaan kieleensä. Helsinki on lähtemättömästi monikulttuurinen kaupunki. Se tulee olemaan sitä tulevaisuudessakin huolimatta siitä, että mitä te täällä puhutte.
Valtuutettu Veronika Honkasalo Mä toivoisin, että ei ruvettaisi vääristelemään toisten puheenvuoroja täällä valtuustossa. Itse puhuin taiteilijoiden ja…
Arvoisa puheenjohtaja.
Mä toivoisin, että ei ruvettaisi vääristelemään toisten puheenvuoroja täällä valtuustossa. Itse puhuin taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden toimeentulosta ja nostin esille, että monet heistä valitettavasti, esimerkiksi kuvataiteilijat, joutuu elämään köyhyysrajan alapuolella. Toimeentulo on erittäin hajanaista, ja monesti sitä omaa taidetta työstetään myös täysin palkkiotta epävarmoissa olosuhteissa. Sen takiahan tietenkin olisi kaikkein parasta, jos Suomessa olisi kattava perustulojärjestelmä, joka ei ajaisi ketään köyhyyteen.
En ymmärrä, kenen etu on perussuomalaisten kulttuuripoliittinen ajattelu, jossa yhtäkkiä julkinen tuki radikaalisti vähennetään kulttuurille. Kulttuuri on jo lähtökohtaisesti täysin aliresursoitua sekä Helsingin kaupungissa, mutta myös valtion tasolla. Puhutaan todella pienistä rahavirroista. Täällä keskustelussa on nostettu esille, että samanaikaisesti kulttuuriin ja taiteen ja luovien alojen merkitys koko kansantaloudelle on aivan valtavaa. Siinä mielessä se taloudellinenkin investointi kulttuuriin ja taiteeseen on todella viisasta talouspoliittisesta näkökulmasta.
Valtuutettu Alviina Alametsä Kulttuuriala on yksi merkittävimmistä työllistäjistä Suomessa myös Helsingissä. Kulttuuriala tuo tänne myös esimerkiksi matkailua. Se tuo…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kulttuuriala on yksi merkittävimmistä työllistäjistä Suomessa myös Helsingissä. Kulttuuriala tuo tänne myös esimerkiksi matkailua. Se tuo meille kansainvälistymistä. Se tuo Suomelle mainetta maailmalla. Kaikki nämä asiat on hienoja Helsingille ja Suomelle. Nythän tässä keskustelussakin näkyy, että tietenkään kaikki eivät tätä arvosta. Hallitus leikkaa kulttuurista valtavasti. Se, että kulttuuri tarvitsee myös tukea, ei poissulje sitä, että se tuottaisi meille paljon hyvää. Lisäksi kulttuurilla on myös paljon mielenterveysvaikutuksia. Esimerkiksi meidän hyvä kaupunki on paljon palveluita ja tällaisia asioita, mutta myös kulttuuripalveluita ja sitä, että täällä on elämyksiä ihmisille ja jotain, mitä odottaa.
Todellakin toivon, että me täällä arvostettaisiin kulttuurin tekijöitä. Sitähän he toivovat. Kulttuuribudjetti pitäisi saada prosenttiin valtion budjetista, niin kuin kulttuuriala on esittänyt. Mutta niin kauan kun näin ei ole, Helsinkinä meidän kannattaa tehdä tässä vastatoimia, koska kulttuuri on meille tärkeää kaupunkina. Se on meidän sydän, se on meidän henki, ja meidän pitää pitää sitä kiinni. On tärkeää, että me vahvistetaan sitä ja lopetetaan alkuunsa se leikkaaminen ja sellaiset puheet, että nälkätaiteilijoita pitäisi saada lisää. Kiitos.
Valtuutettu Arja Karhuvaara Kulttuuri hyvinvoinnin edistäjänä on varmaan meidän kaikkien mielestä kiistatta yksi parhaimmista työkaluista. Mietin vaan sitä, että…
Kiitos, puheenjohtaja.
Kulttuuri hyvinvoinnin edistäjänä on varmaan meidän kaikkien mielestä kiistatta yksi parhaimmista työkaluista. Mietin vaan sitä, että taideala taidealasta riippumatta elättävänä ammattina onkin sitten valintakysymys. Osa osaa tuotteistaa sen tulokset kannattavaksi elinkeinoksi, ja osa tyytyy tukien varassa työskentelyyn. Taide ammattina vaatii itse asiassa myös yrittäjyyttä ja yrittäjyyden ymmärtämistä. Onko kulttuurialojen koulutus tänä päivänä ajan tasalla määrällisesti esimerkiksi? Onko se oikean kokoista ja sisältääkö se koulutus myös yrittäjyyskasvatusta? Näiden asioiden pohtiminen saattaisi saada myöskin tämän taloudellisen funktion toimimaan paremmin.
Mutta Helsingin pitäisi brändätä itsensä kulttuurin käveltävänä pääkaupunkina. Meillä on erittäin iso asia se, että meillä on kaikki kävelyetäisyyden päässä meidän kaupungissa ja kaikkien saavutettavissa helposti. Olisiko se meille myöskin rahan tuomiskeino tänne kaupunkiin ajattelen kansainvälistä matkailua ja yhtä kilpailuetua siitä ajatellen? Meillä on luonto, joka alkaa Töölönlahdelta. Missä ovat ne yrittäjät ja taiteilijat, jotka järjestävät sinne erilaisia tapahtumia, mihin ihmiset saadaan osallistumaan?
Tämä ajatus kulttuurin pelkästä tukemisesta pitäisi lähteä siitä, että kaupunki antaisi ja mahdollistaisi tiedotuksen ja tämän tiedon levittämisen. Antaisi tietyllä tavalla kulissit sille taiteen ja kulttuurin toimijakentälle. Ja myös kouluissa näitä taiteilijoita voitaisiin oikeasti palkata pitämään näitä iltapäiväkerhoja. Nyt sekin on aika mitätöntä tällä hetkellä.
Kiitos.
Valtuutettu Mika Raatikainen Täällä on puhuttu jostain ihmeellisestä perussuomalaisten suhtautumista kulttuuriin. Eiköhän se ole vähän yksilökohtaista kuitenkin. En…
Kiitos, puheenjohtaja.
Täällä on puhuttu jostain ihmeellisestä perussuomalaisten suhtautumista kulttuuriin. Eiköhän se ole vähän yksilökohtaista kuitenkin. En alkaisi hirveästi yleistämään. Itse tuen kulttuuria ja taidetta sillä tavalla, että viime vuonna taisin ostaa parisen kymmentä taulua. En osta tauluja, mitkä ei miellytä mua. Jätän ne ostamatta. Tämä juttuhan menee vähän näin, että jos joku tekee sellaista taidetta, mikä ei ketään miellytä, niin mä en oikein ymmärrä, minkä takia meidän muiden pitäisi sitä jollain tavalla tukea. Kyllähän kaikille varmaan löytyy joku ostaja, olkoon sitten balettia, elokuvaa, mitä tahansa kulttuuria. Käyn konserteissa. Käytän rahaa siihen, mutta en oikein ymmärrä, minkä takia muiden pitäisi maksaa mun tekemisistäni. Ja jos ei ketään kiinnosta nämä taiteilijat, niin silloin ainakin normaali ammateissa ruvetaan katsomaan muuta ammattia, jos ei tämä homma toimi. Ei ole kovin monimutkainen juttu. Kannattaa tutustua tuohon Maslow’n tarvehierarkiapyramidiin ja katsoa vähän, mikä on ensin tärkeää, kun mennään näihin aikuisten leikkeihin.
Kiitos.
Valtuutettu Sami Muttilainen Kiitoksia, puheenjohtaja. Täällä on käyty mielenkiintoista keskustelua kulttuurista, mutta täytyy myös sanoa, että tämä puhekulttuuri on…
Kiitoksia, puheenjohtaja.
Täällä on käyty mielenkiintoista keskustelua kulttuurista, mutta täytyy myös sanoa, että tämä puhekulttuuri on ollut kyllä hyvinkin, voisi sanoa, monisävyistä. En mä muista koskaan, että olisi näin pitkään näinkin tärkeä otsikko saanut puheenvuoroja tässä salissa, joten hyvä näin. Mutta tämä myös osaltaan kertoo sen, että täällä on myös paljon tosiaan kuultu puheenvuoroja, mitkä selkeästi tuo esiin sen, että ei ole kulttuuri tavallaan ihan se omin juttu. Sitä suuremmalla syyllä näitä on ihan tärkeä käydä.
Toki tässäkin huoneistossa moni näkee varmaan kulttuurin ikään kuin vain numeroina. Siihen kannattaa kiinnittää huomiota, jos ei tavallaan muuten koe tai tunne sitä kuviota. Tämä on tosiaan suuri työnantaja ja vetovoimatekijä isossa mittakaavassa tässäkin kaupungissa. Katsotaan tätä sitten tästä näkökulmasta, jos ei muuten homma avaudu.
Mutta kiitoksia tässä vaiheessa iltaa, ja alkaa pikkuhiljaa nyt ne kulttuuririennot ja kutsua.
Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto Miksi suomalainen kulttuuri tarvitsee valtiovallan tukea? Se tarvitsee sitä muun muassa sen vuoksi, että Suomi on hyvin pieni kielialue.…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.
Miksi suomalainen kulttuuri tarvitsee valtiovallan tukea? Se tarvitsee sitä muun muassa sen vuoksi, että Suomi on hyvin pieni kielialue. Suomalaiset kirjailijat eivät myy niin paljon, että he eläisivät kirjailijan työllään. Tämä pätee 90 prosenttiin varmasti suomalaisista kirjailijoista, ja sen vuoksi valtiovalta on tähän vaalikauteen saakka myöntänyt kirjastoille vähälevikkisen laatukirjallisuuden tukea, jonka kokoomuksen ja perussuomalaisten johtama hallitus kokonaan lakkautti.
Koska Helsingissä kuitenkin ymmärretään kulttuurin päälle, Helsingin kirjastot jatkoivat vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostamista. Sen ansiosta kaikilla helsinkiläisillä on mahdollisuus kirjastoista lainata uusia kotimaisia vaikkapa runoteoksia, esseeteoksia, tuoreimpia filosofian käännöksiä ja muita teoksia, joita välttämättä ihmisillä ei olisi varaa ostaa omalla rahalla. Kirjastot ovat demokratian kivijalka ja olennaisia lukemisen ja lukutaidon kannalta. Jollei valtiovalta pitäisi yllä kirjastolaitosta ja tällä tavalla panostaisi kulttuuriin, suomen kieli pienenä kielialueena olisi aika nopeasti uhanalainen kieli. Mä toivon, että perussuomalaisissa tutustuttaisiin ihan näihin perusasioihin ennen kuin pidetään puheenvuoroja siitä, että kuinka kaikki kulttuurin tukeminen on tarpeetonta ja turhaa.
Valtuutettu Tuomas Rantanen Puheenjohtaja. Jatkan tuohon edelliseen. Varmaan valtuutettu Raatikaisen kommentti saattoi olla tarkoituksellinen provokaatio, mutta…
Puheenjohtaja.
Jatkan tuohon edelliseen.
Varmaan valtuutettu Raatikaisen kommentti saattoi olla tarkoituksellinen provokaatio, mutta kuvastaa kyllä hirveän vahvasti sitä linjaa, mitä perussuomalaiset ovat kulttuuripolitiikassa myös käytännössä toteuttaneet eivätkä vain puheissaan.
Tuntuu sikäli absurdilta, että jos puolue ajattelee nimenomaan kansallisuusasiaa tärkeänä ja suomalaisuutta, niin samaan aikaan ollaan kuitenkin ensimmäisenä leikkaamassa niitä asioita, jotka sitä suomalaisuutta, kansalaisuutta ja kulttuuria, sitä minkä yhteiseksi koemme. Sen tuottamisen ja käsittelemisen puoli tuntuu olevan toissijaista. Jos ainoastaan se, mihin ihmisillä olisi rahaa tai mitä ihmiset haluavat kuluttaa, merkitsee, kyllähän sekin jonkinlaista kansallista identiteettiä voi tuottaa, mutta aika kaukana se on siitä perinnöstä, jolla me oman yhteisöllisyytemme tähän maahan olemme rakentaneet tai mihin suurin osa meistä ehkä kuitenkin sitoutuu.
Se, mitä Outi Alanko-Kahiluoto äsken sanoi pelkästään suomalaisen kielialueen pienuudesta ja siitä, miten tähdellistä meidän on tällä kulttuurilla tuotettua sisältöä saada ymmärtääksemme, missä olemme tässä maailmassa ja keitä olemme, on musta ihan riittäviä perusteluja sille, että meidän kannattaa kyllä sitä omaa kulttuuriamme tukea myös.
Valtuutettu Matti Niiranen On ollut miellyttävää havaita, että olen niin monen kanssa samaa mieltä suomalaisen kulttuurin tukemisen tärkeydestä ja suomalaisen…
Arvoisa puheenjohtaja.
Kiitos kaikille puhujille.
On ollut miellyttävää havaita, että olen niin monen kanssa samaa mieltä suomalaisen kulttuurin tukemisen tärkeydestä ja suomalaisen kulttuurin tärkeydestä.
Hieman tässä keskustelussa on sitä, mihin presidentti Niinistö aikanaan viittasi toinen toistemme ohi puhumisesta, mutta tämä varmaan selittyy sillä, että kuntavaalit ovat tässä aika ovella. Mä olin ainakin tässä valtuutettu Makkosen puheenvuorossa kuulevinaan myös sitä, että hän halusi myös suhteellistaa tätä kulttuurileikkausten määrää. Nythän yhteiskunnan tuki kulttuurille Suomessa todella on laajaa ja noin miljardin euron luokkaa vuodessa, josta puolet on kuntien tukea ja puolet valtion tukea. Nyt kun tätä tukea sitten noin 17 miljoonaa ollaan tässä leikattu, ei se nyt meidän kulttuuria romahduta. Palaan nyt siihen, että on upeaa, että tässä salissa helsinkiläiset ja Helsingin valtuutetut ovat niin yksimielisiä siitä, että me tuemme tässä kaupungissa kulttuuria ja paikkaamme sitä aukkoa, jota nyt maamme huonon taloudellisen tilanteen johdosta on syntynyt tähän kulttuurin rahoitukseen.
Kiitoksia.
Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelupöytäkirja on yleiskielinen litteraatti kaupunginvaltuuston kokouksessa käydystä keskustelusta. Keskustelupöytäkirja on litteroitu videoidusta kaupunginvaltuuston kokoustallenteesta.
Keskustelupöytäkirjaan ei litteroida kaupunginvaltuuston puheenjohtajan puheenvuoroja. Kaupunginvaltuuston pöytäkirja löytyy Helsingin kaupungin verkkosivuilta paatokset.hel.fi. Diskussionsprotokollet över Helsingfors stadsfullmäktiges sammanträde är en allmänspråklig transkription av diskussionen som förts vid sammanträdet. Diskussionsprotokollet har transkriberats ur videoinspelningen av stadsfullmäktiges sammanträde.
Stadsfullmäktiges ordförandes anföranden transkriberas inte i diskussionsprotokollet. Stadsfullmäktiges protokoll finns på Helsingfors stads webbplats paatokset.hel.fi/sv.
Asiakirjan teksti
Käsittely
Toivomusponnet Valtuutettu Amanda Pasanen ehdotti valtuutettu Sami Muttilaisen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta ottaa käyttöön keinoja ja tukitoimia niille Helsingissä toimiville kulttuuritoimijoille, joihin hallituksen kulttuurileikkaukset osuvat kipeimmin, jotta kulttuurialan työpaikkoja olisi mahdollista turvata Helsingissä. Valtuutettu Amanda Pasanen ehdotti valtuutettu Sami Muttilaisen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta huolehtia omissa työvoimapalveluissaan siitä, että freelancereiden työn erityispiirteet ymmärretään ja että henkilökunta koulutetaan tunnistamaan luovien alojen freelancereiden palvelutarve. Valtuutettu Laura Kolbe ehdotti valtuutettu Atte Harjanteen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tukea kaupungin omana erillishankkeena suomalaiseen muotoiluun, designiin ja muotiin liittyvää start-up -toimintoja. Nyt tämä osaaminen jää perinteisten kulttuuritoimintojen ja elinkeinopolitiikan katveeseen. Maailmalla tunnetaan hyvin Artek, Iittala ja Marimekko. Niiden liikkeet sijaitsevat Helsingin paraatipaikalla. Rinnalle tarvitaan tulevaisuuden suunnittelunimiä, tukea, tiloja ja paikkoja tehdä alan nuorten ammattilaisten osaaminen näkyväksi. Valtuutettu Silja Borgarsdóttir Sandelin ehdotti valtuutettu Matti Niirasen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta selvittää tarkemmin taiteen, kulttuurin, tapahtumien ja luovien alojen joustavan toiminnan mahdollistamista matalalla kynnyksellä Helsingissä. Selvityksen tulee ottaa huomioon sekä keskustan elinvoiman vahvistaminen että esikaupunkialueiden omaleimaisuus ja paikalliset erityispiirteet. Kulttuurin saavutettavuuden ja monimuotoisuuden edistäminen on keskeistä, jotta kaupunki voi tarjota kaikille asukkaille ja vierailijoille elämyksiä sekä tukea kulttuurialan työpaikkoja. Erityistä huomiota tulee kiinnittää kulttuurin ja tapahtumien elävöittävään vaikutukseen kaupunkitilassa sekä konkretian tasoon, esimerkiksi sähkön ja veden saatavuuteen tapahtumien yhteydessä. Kaupungin elinvoima syntyy myös kulttuurista ja kulttuurin ja taiteen tekijöistä. Valtuutettu Tuomas Rantanen ehdotti valtuutettu Outi Alanko-Kahiluodon kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tukea kaupungin käytössä olevilla keinoilla nykyistä paremmin kulttuurialan toimijoita niiden tilaongelmiin liittyvissä asioissa. Valtuutettu Hilkka Ahde ehdotti valtuutettu Sami Muttilaisen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tukea kulttuuritoimijoita vastinrahalla, jossa kaupunki sitoutuu pilottihankkeena maksamaan jokaista yksityistä lahjoitusta kohden vastinetta sovittuun kattoon asti. Vastinrahalla ei korvata nykyisiä kaupungin avustuksia vaan sillä pyritään luomaan uutta ja mahdollistetaan uuden kulttuuri- ja taidetoiminnan luomista. Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto ehdotti valtuutettu Johanna Nuortevan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Tampereella, Turussa ja Oulussa on käytössä av-alan kannustintuki, jonka ansiosta esimerkiksi Tampereella on kuvattu toistakymmentä kansainvälistä av-alan tuotantoa. On laskettu, että av-alan jokainen tuotantokannustimena maksettu euro tuottaa nelinkertaisesti palveluostoja ja työtä. | Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta ottaa käyttöön av-alan tuotantokannustin siten, että Helsinki Partners ottaisi tuotantokannustimen hallinnoitavakseen, kuten Helsingin kaupungin tuoreessa Luovien alojen kasvu -selvityksessä (3/2025) esitetään. Valtuutettu Johanna Nuorteva ehdotti valtuutettu Sami Muttilaisen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta lisätä taiteen tekijöiden osaamisen ja taidelähtöisten menetelmien hyödyntämistä kaupungin kehittämisessä läpi toimialojen, kuten Helsingin taide- ja kulttuurivision “Taide ja kulttuuri Helsingissä 2030” toimenpide-ehdotuksessa esitetään. Kaupunginvaltuusto edellyttää myös selvitettävän sosiaali- terveys- ja pelastustoimialan sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan yhteistyönä, miten vahvistetaan toimenpidesuunnitelman mukaisesti taiteen ottamista osaksi hoitotyötä ja sosiaali-, ja terveydenhuollon hoitosuunnitelmia WHO:n vuonna 2019 antamien suositusten pohjalta. Valtuutettu Oona Hagman ehdotti valtuutettu Atte Kalevan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän keinoja varmistaa, että kaupungin tukemat taiteen, kulttuurin, tapahtumien ja luovien alojen hankkeet toteutuvat päätösten mukaisesti. Lisäksi edellytetään, että hankkeiden tuloksista viestitään avoimesti ja läpinäkyvästi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen. Äänestysjärjestys Toivomusponsista äänestettiin erikseen. Äänestykset 2 äänestys Valtuutettu Amanda Pasasen ehdottama ensimmäinen toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Amanda Pasasen ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 49 Hilkka Ahde, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Nita Austero, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Nora Grotenfelt, Oona Hagman, Timo Harakka, Atte Harjanne, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Minja Koskela, Minna Lindgren, Ajak Majok, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Matti Niiranen, Johanna Nuorteva, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar Ei-äänet: 9 Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Laura Korpinen, Teija Makkonen, Tom Packalén, Mikko Paunio, Mika Raatikainen, Mari Rantanen Tyhjä: 22 Ted Apter, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Maaret Castrén, Mika Ebeling, Juha Hakola, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Heimo Laaksonen, Seija Muurinen, Kimmo Niemelä, Dani Niskanen, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Risto Rautava, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Seida Sohrabi, Nina Suomalainen, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen Poissa: 5 Mahad Ahmed, Eveliina Heinäluoma, Otto Meri, Wille Rydman, Ilkka Taipale Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Amanda Pasasen ehdottaman ensimmäisen toivomusponnen. 3 äänestys Valtuutettu Amanda Pasasen ehdottama toinen toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Amanda Pasasen ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 53 Hilkka Ahde, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Nora Grotenfelt, Oona Hagman, Timo Harakka, Atte Harjanne, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Minja Koskela, Minna Lindgren, Ajak Majok, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Matti Niiranen, Johanna Nuorteva, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar Ei-äänet: 3 Pia Kopra, Seida Sohrabi, Juhana Vartiainen Tyhjä: 24 Sirpa Asko-Seljavaara, Maaret Castrén, Mika Ebeling, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Laura Korpinen, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Tom Packalén, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Mikko Paunio, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Risto Rautava, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Maarit Vierunen Poissa: 5 Mahad Ahmed, Eveliina Heinäluoma, Otto Meri, Wille Rydman, Ilkka Taipale Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Amanda Pasasen ehdottaman toisen toivomusponnen. 4 äänestys Valtuutettu Laura Kolben ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Laura Kolben ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 69 Hilkka Ahde, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Nora Grotenfelt, Oona Hagman, Juha Hakola, Timo Harakka, Atte Harjanne, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Laura Korpinen, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Minna Lindgren, Ajak Majok, Teija Makkonen, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Tom Packalén, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar Ei-äänet: 1 Pia Kopra Tyhjä: 10 Sirpa Asko-Seljavaara, Maaret Castrén, Jussi Halla-aho, Mikael Jungner, Mari Rantanen, Daniel Sazonov, Seida Sohrabi, Nina Suomalainen, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen Poissa: 5 Mahad Ahmed, Eveliina Heinäluoma, Otto Meri, Wille Rydman, Ilkka Taipale Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Laura Kolben ehdottaman toivomusponnen. 5 äänestys Valtuutettu Silja Borgarsdóttir Sandelinin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustu EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Silja Borgarsdóttir Sandelinin ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 63 Hilkka Ahde, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Nora Grotenfelt, Oona Hagman, Juha Hakola, Timo Harakka, Atte Harjanne, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Minna Lindgren, Ajak Majok, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Matti Niiranen, Johanna Nuorteva, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Seida Sohrabi, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar Ei-äänet: 2 Pia Kopra, Laura Korpinen Tyhjä: 15 Sirpa Asko-Seljavaara, Mika Ebeling, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Teija Makkonen, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Tom Packalén, Mikko Paunio, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Daniel Sazonov, Juhana Vartiainen Poissa: 5 Mahad Ahmed, Eveliina Heinäluoma, Otto Meri, Wille Rydman, Ilkka Taipale Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Silja Borgarsdóttir Sandelinin ehdottaman toivomusponnen. 6 äänestys Valtuutettu Tuomas Rantasen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Tuomas Rantasen ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 65 Hilkka Ahde, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Nora Grotenfelt, Oona Hagman, Timo Harakka, Atte Harjanne, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Laura Korpinen, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Minna Lindgren, Ajak Majok, Teija Makkonen, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Matti Niiranen, Johanna Nuorteva, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Anni Sinnemäki, Seida Sohrabi, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar Ei-äänet: 3 Pia Kopra, Mikko Paunio, Mirita Saxberg Tyhjä: 12 Sirpa Asko-Seljavaara, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Kimmo Niemelä, Dani Niskanen, Tom Packalén, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Daniel Sazonov, Juhana Vartiainen Poissa: 5 Mahad Ahmed, Eveliina Heinäluoma, Otto Meri, Wille Rydman, Ilkka Taipale Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Tuomas Rantasen ehdottaman toivomusponnen. 7 äänestys Valtuutettu Hilkka Ahteen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Hilkka Ahteen ehdottama toivomusponsi Jaa-äänet: 34 Hilkka Ahde, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Nita Austero, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Nora Grotenfelt, Oona Hagman, Timo Harakka, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Emma Kari, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Minja Koskela, Minna Lindgren, Ajak Majok, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Johanna Nuorteva, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Nasima Razmyar, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa Ei-äänet: 12 Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Laura Korpinen, Teija Makkonen, Tom Packalén, Mikko Paunio, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Mirita Saxberg, Seida Sohrabi, Juhana Vartiainen Tyhjä: 34 Ted Apter, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Juha Hakola, Atte Harjanne, Shawn Huff, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Vesa Korkkula, Heimo Laaksonen, Seija Muurinen, Kimmo Niemelä, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Maarit Vierunen, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar Poissa: 5 Mahad Ahmed, Eveliina Heinäluoma, Otto Meri, Wille Rydman, Ilkka Taipale Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Hilkka Ahteen ehdottamaa toivomuspontta. 8 äänestys Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluodon ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluodon ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 45 Hilkka Ahde, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Ted Apter, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Nora Grotenfelt, Oona Hagman, Timo Harakka, Atte Harjanne, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Minja Koskela, Minna Lindgren, Ajak Majok, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Johanna Nuorteva, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Pekka Sauri, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar Ei-äänet: 7 Jussi Halla-aho, Pia Kopra, Laura Korpinen, Mikko Paunio, Mari Rantanen, Mirita Saxberg, Juhana Vartiainen Tyhjä: 28 Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Mika Ebeling, Juha Hakola, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Vesa Korkkula, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Seija Muurinen, Kimmo Niemelä, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Tom Packalén, Matias Pajula, Mika Raatikainen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Seida Sohrabi, Nina Suomalainen, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Maarit Vierunen Poissa: 5 Mahad Ahmed, Eveliina Heinäluoma, Otto Meri, Wille Rydman, Ilkka Taipale Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Outi Alanko-Kahiluodon ehdottaman toivomusponnen. 9 äänestys Valtuutettu Johanna Nuortevan ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Johanna Nuortevan ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 52 Hilkka Ahde, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Nora Grotenfelt, Oona Hagman, Timo Harakka, Atte Harjanne, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Vesa Korkkula, Minja Koskela, Minna Lindgren, Ajak Majok, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Matti Niiranen, Johanna Nuorteva, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar Ei-äänet: 4 Jussi Halla-aho, Pia Kopra, Teija Makkonen, Mari Rantanen Tyhjä: 24 Sirpa Asko-Seljavaara, Mika Ebeling, Juha Hakola, Nuutti Hyttinen, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Laura Korpinen, Heimo Laaksonen, Seija Muurinen, Kimmo Niemelä, Dani Niskanen, Tom Packalén, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Mikko Paunio, Mika Raatikainen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Seida Sohrabi, Nina Suomalainen, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen Poissa: 5 Mahad Ahmed, Eveliina Heinäluoma, Otto Meri, Wille Rydman, Ilkka Taipale Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Johanna Nuortevan ehdottaman toivomusponnen. 10 äänestys Valtuutettu Oona Hagmanin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Oona Hagmanin ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 46 Hilkka Ahde, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Ted Apter, Nita Austero, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Nora Grotenfelt, Oona Hagman, Atte Harjanne, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Shawn Huff, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Emma Kari, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Minja Koskela, Minna Lindgren, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Matti Niiranen, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Mirita Saxberg, Seida Sohrabi, Nina Suomalainen, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen, Ozan Yanar Ei-äänet: 1 Pia Kopra Tyhjä: 33 Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Maaret Castrén, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Timo Harakka, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Vesa Korkkula, Laura Korpinen, Heimo Laaksonen, Ajak Majok, Teija Makkonen, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Tom Packalén, Mikko Paunio, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Juhana Vartiainen, Anna Vuorjoki Poissa: 5 Mahad Ahmed, Eveliina Heinäluoma, Otto Meri, Wille Rydman, Ilkka Taipale Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Oona Hagmanin ehdottaman toivomusponnen.
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Vihreä valtuustoryhmä esittää aloitteessaan, että kaupunki torjuu Suomen hallituksen Helsingin kulttuurikenttään osuvat leikkaukset nostamalla kulttuuriavustuksia sekä lisäämällä tukipalveluja, kulttuuritiloja ja tapahtumapaikkoja. Helsingin kaupunki on nostanut kulttuurin avustusmäärärahaa merkittävästi sekä vuoden 2024 että vuoden 2025 talousarviossa. Vuonna 2024 avustusmääräraha kasvoi edellisestä vuodesta noin 1,5 miljoonaa euroa eli 9 prosenttia. Vuoden 2025 talousarviossa kulttuuriavustusten määräraha kasvaa 2,5 miljoonaa euroa eli 13,4 prosenttia. Korotettu määräraha mahdollistaa kaupungin tavoitteiden mukaisen johdonmukaisen taiteen ja kulttuurin tukemisen muuttuvassa toimintaympäristössä. Avustus mahdollistaa sekä esittävän taiteen valtionosuuden piirissä olevien helsinkiläisten toimijoiden, rahoituslain ulkopuolisen taiteen vapaan kentän toimijoiden, hanketuen sekä kaupungin museoille kohdentamien avustusten harkintaan perustuvan rahoituksen lisäämisen. Tämä tulee osaltaan helpottamaan helsinkiläisten taide- ja kulttuuritoimijoiden elinvoiman ja toiminnan edellytyksiä. Vastausta laadittaessa valtion kulttuurileikkausten kohdentuminen helsinkiläiseen taide- ja kulttuurikenttään on vain osin selvillä. Valtionosuutta saavien toimijoiden osalta tiedossa on tarkka kohdentuminen, mutta esimerkiksi Taiteen edistämiskeskuksen temaattisten tukimuotojen ja kohdeavustusten osalta tilannekuva tarkentuu kevään aikana. Esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmän piiriin kuuluu yhteensä sata toimintayksikköä, joista 29 on helsinkiläisiä. Vuoden 2025 vahvistetun valtionosuuslaskelman mukaan helsinkiläisten esittävän taiteen valtionosuustoimijoiden rahoitus vähenee noin 1,29 miljoonaa euroa. Kaupungin taide- ja kulttuuriavustusta saavien 25:n valtionosuustoimijan tuet pienenevät yhteensä 760 000 euroa. Helsinkiläisten teatterien, tanssiryhmien ja sirkustoimijoiden avustuksista leikataan 2–12 prosenttia. Taiteen edistämiskeskuksen valtionavustusten suhteellinen vähennys vuoteen 2024 verrattuna on yhteensä 4,6 miljoonaa euroa. Leikkaus koskee niitä valtionavustuksia, joita ei ole erikseen turvattu lainsäädännöllä. Näitä ovat muun muassa taideyhteisöjen toiminta-avustukset ja erityisavustukset sekä kohdeapurahat. Pienimmät leikkaukset, noin 4 prosenttia, kohdentuvat taiteenalojen toiminta-avustuksiin, joilla tuetaan taiteen vapaan kentän perusrakenteita. Suurimmat, noin 25 prosentin leikkaukset kohdistuvat taiteenalojen kohdeapurahoihin, osallisuuden ja hyvinvoinnin avustuksiin sekä kulttuurisen moninaisuuden ja rasisminvastaisen toiminnan avustuksiin. Taiteen edistämiskeskuksen arvion mukaan noin puolet sen myöntämiä avustuksia saavista asuu pääkaupunkiseudulla. Toimintaympäristöön vaikuttavat myös yleinen kustannustason nousu ja pääsylippujen arvonlisäveron korotus 10 prosentista 14 prosenttiin. Helsinki on merkittävin kunnallinen taiteen ja kulttuurin rahoittaja. Vuonna 2024 kaupunki tuki taide- ja kulttuurielämää jakamalla noin 18 miljoonaa euroa kulttuuriavustuksia. Tästä noin 11 miljoonaa jaettiin toiminta-avustuksina helsinkiläisille rekisteröityneille yhteisöille. Toiminta-avustusten summasta 4,7 miljoonaa euroa jaettiin 25:lle valtionosuutta saavalle musiikin, teatterin, tanssin ja sirkuksen toimijalle. Muu osuus, 6,3 miljoonaa euroa, jaettiin valtionosuusjärjestelmän ulkopuoliselle toimijakentälle. Avustusten lisäksi kaupunki mahdollistaa monimuotoista kulttuurin ekosysteemiä muun muassa kulttuuritalojen, hankkeiden ja verkostojen kautta. Kaupungin kiinnittää erityistä huomiota kulttuurialalla työskentelevien freelancereiden työskentelyedellytyksiin, koska leikkaukset kohdistuvat erityisesti näihin. Kaupunki tarjoaa laajasti kulttuurin kentän toimijoille erilaisia tuotannollisia ja viestinnällisiä tukipalveluja, kulttuuripoliittisista syistä subventoiduilla hinnoilla, esimerkiksi alueellisissa kulttuuritaloissa ja Kaapelitalo oy:n toimintana. Näissä tiloissa järjestetään merkittävä määrä taiteen kentän toimijoiden esitystuotantoja, harjoitusmahdollisuuksia ja työskentelyä. Kulttuurin ja vapaa-ajan ja kaupunkiympäristön toimialat ovat lisäksi käynnistäneet uuden yhteistyön, jonka tavoitteena on saada tyhjillään olevia kaupungin tiloja nykyistä tehokkaammin taide- ja kulttuuritoimijoiden väliaikaiskäyttöön. Kulttuuripalvelujen ja kaupunginkanslian elinkeino-osaston yhteisestä tilauksesta on valmistumassa selvitys luovien alojen näkemyksestä kasvuteoiksi Helsingissä. Se kannustaa omalta osaltaan myös taide- ja kulttuurialan työpaikkojen ja -mahdollisuuksien lisäämiseen ja vahvistaa käsitystä alasta elinkeinona. Suurten kaupunkien kasvu perustuu vahvasti luovien alojen kehitykseen. Helsingin tavoitteena on olla elinvoimainen, houkutteleva ja kansainvälinen kaupunki, joka houkuttelee niin osaajia, uusia yrityksiä kuin vakiintuneita toimijoita ja investointejakin. Selvityksen tavoitteena on määritellä Helsingin kaupungin rooli luovien alojen kasvun vahvistamisessa. Se sisältää sekä lyhyen että pitkän aikavälin toimenpiteitä, jotka tukevat kaupungin strategisia tavoitteita ja luovien alojen ekosysteemin kehittymistä. Selvityksen avulla Helsinki vahvistaa asemaansa luovien alojen edelläkävijänä sekä tukee kestävää kasvua ja kaupungin kansainvälistä kilpailukykyä. Selvityksen toimenpiteillä pyritään edistämään sitä, että kaupunkiin syntyy merkittävästi uusia luovan alan toimipaikkoja. Lisäksi tavoitteena on kasvattaa luovien alojen henkilötyövuosien määrää. Samalla pyritään merkittävään liikevaihdon kasvuun, mikä vahvistaa toimeliaisuutta sekä ydinkeskustassa että kaupunginosissa. Pyrkimyksenä on kasvattaa myös yksityisen sektorin investointeja luovien alojen yrityksiin ja organisaatioihin. Näillä toimenpiteillä vahvistetaan luovan talouden ekosysteemin elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä Helsingissä. Selvityksen tavoitteet ovat yhtenevät valtioneuvoston asettaman luovan talouden neuvottelukunnan tavoitteiden kanssa. Neuvottelukunnan tehtävänä on edistää luovan talouden liiketoiminnan kasvua ja kansainvälistymistä sekä varmistaa elinkeinoelämän ja julkisen sektorin - erityisesti ministeriöiden - pitkäjänteinen yhteistyö luovan talouden strategisessa suunnittelussa ja politiikkatoimien toimeenpanossa. Vastaus perustuu kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausuntoon. Koska tiedot valtion määrärahaleikkausten kohdentumisesta tarkentuvat koko ajan, vastausta on täydennetty yhdessä kulttuuripalvelujen kanssa lautakuntakäsittelyn jälkeen. Luovien alojen selvitystä koskevat osat on valmisteltu yhdessä kaupunginkanslian elinkeino-osaston kanssa. Hallintosäännön 30 luvun 12 §:n mukaan ryhmäaloitteeseen vastaa kaupunginhallitus. Vastaus käsitellään kaupunginvaltuustossa kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä. Muutoin ryhmäaloitteeseen sovelletaan, mitä tämän luvun 11 §:ssä on määrätty valtuutetun aloitteesta.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus 17.03.2025 § 170
Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. 10.03.2025 Pöydälle 10.12.2024 Pöydälle Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 17.12.2024 § 193
Lausunto Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon: Helsingin vihreä valtuustoryhmä esittää aloitteessaan, että Helsingin on turvattava kulttuurikentän työpaikat ja jokaiselle oikeus kulttuurielämyksiin. Aloitteen mukaan Helsingin on torjuttava Suomen hallituksen Helsingin kulttuurikenttään osuvat leikkaukset. Tämä toteutetaan nostamalla kulttuuriavustuksia valtion leikkausten mittakaavan selvittyä sekä lisäämällä tukipalveluja, kulttuuritiloja ja tapahtumapaikkoja. Aloitetta perustellaan valtion kulttuurin rahoitukseen kohdentuvilla 17,4 milj. euron leikkauksilla ja niiden voimakkailla vaikutuksilla helsinkiläiseen taide- ja kulttuurikenttään, taiteen ja kulttuurin yhteiskunnallisella merkityksellä ja sillä, että osallisuus kulttuuriin on sivistyksemme perusta. Aloitteen mukaan kulttuuri mahdollistaa perinteiden siirtymisen sukupolvelta toiselle ja luo pohjaa itsetunnolle ja kriisinkestävyydelle. Lisäksi esitystä perustellaan kulttuurin työllisyysvaikutuksilla; aloitteen mukaan kulttuuriala työllistää noin 136 000 ja tapahtuma-ala noin 200 000 henkilöä ja valtaosa näistä ihmisistä elää ja työskentelee pääkaupunkiseudulla. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että vuoden 2025 kaupungin talousarvioon on lisätty 2,5 miljoonan euron määräraha taide- ja kulttuuriavustuksiin vuoden 2024 budjettiin verrattuna. Korotettu määräraha mahdollistaa kaupungin tavoitteiden mukaisen johdonmukaisen taiteen ja kulttuurin tukemisen muuttuvassa toimintaympäristössä. Avustus mahdollistaa sekä esittävän taiteen valtionosuuden piirissä olevien helsinkiläisten toimijoiden, rahoituslain ulkopuolisen taiteen vapaan kentän toimijoiden, hanketuen sekä kaupungin museoille kohdentamien avustusten harkintaan perustuvan rahoituksen lisäämisen. Tämä tulee osaltaan helpottamaan helsinkiläisten taide- ja kulttuuritoimijoiden elinvoiman ja toiminnan edellytyksiä. Vastausta laadittaessa valtion kulttuurileikkausten kohdentuminen on vain osin selvillä. Varmistunutta kokonaisvaltaista tietoa leikkausten kohdentumisesta tai niiden vaikutuksista helsinkiläiseen kulttuurikenttään ei vielä ole. Lisäksi on tiedossa, että valtion kulttuurin kohdistamien leikkausten on kaavailtu jatkuvan tulevina vuosina 2026–2027. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoiman, esittävän taiteen ja museoiden valtionosuuksia ja avustuksia koskevan, momentin määräraha pienenee 10,9 miljoonaa euroa. Esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmän piiriin kuuluu yhteensä 100 toimintayksikköä, joista 29 on helsinkiläisiä. Lokakuussa julkaistun vuoden 2025 vahvistetun valtionosuuslaskelman mukaan helsinkiläisten esittävän taiteen valtionosuustoimijoiden rahoitus vähenee noin 1,29 milj. euroa. Helsinkiläisten teatterien, tanssiryhmien ja sirkustoimijoiden avustuksista leikataan 2–12 %. Taiteen edistämiskeskuksen kautta avustuksia taide- ja kulttuurikentälle on jaossa noin 4,9 milj. euroa vähemmän kuin vuonna 2024. Taiteen edistämiskeskuksen määrärahojen leikkaukset kohdentuvat ei-lakisääteisiin valtionavustuksiin, joita myönnettiin vuonna 2024 yhteensä 27,7 milj. euroa ja joihin nyt kohdistuu 18 % leikkaus. Leikattavien avustusten piiriin kuuluvat muun muassa taideyhteisöjen toiminta-avustukset ja erityisavustukset. Taiteen edistämiskeskuksen arvion mukaan noin puolet avustusta heidän avustuksiaan saavista asui pääkaupunkiseudulla. Tarkkaa tietoa Helsinkiin kohdistuvista, valtionosuusjärjestelmän ulkopuolisista leikkauksista ei vielä ole käytössä. Toimintaympäristöön vaikuttavat myös yleinen kustannustason nousu ja vuonna 2025 voimaan tuleva pääsylippujen arvonlisäveron korotus 10 prosentista 14 prosenttiin. Helsinki on merkittävin kunnallinen taiteen ja kulttuurin rahoittaja. Vuonna 2024 Helsinki tukee kulttuuriavustusten määrärahoista kaupungin taide- ja kulttuurielämää jakamalla noin 18 miljoonaa euroa vuosittain. Tästä noin 11 miljoonaa jaetaan taide- ja kulttuuriavustusten toiminta-avustuksina helsinkiläisille rekisteröityneille yhteisöille. Vuonna 2024 tästä toiminta-avustusten summasta 4,7 milj. euroa jaettiin valtionosuutta saaville 25 helsinkiläiselle musiikin ja muun esittävän taiteen eli teatterin, tanssin ja sirkuksen toimijalle. Muu osuus, 6,3 milj. euroa valtionosuusjärjestelmän ulkopuoliselle toimijakentälle. Avustusten lisäksi Helsinki mahdollistaa monimuotoista kulttuurin ekosysteemiä muun muassa kulttuuritalojen, hankkeiden ja verkostojen kautta. Vuosina 2024 ja 2025 kulttuurin avustusmäärärahasummaa on nostettu merkittävästi. Vuonna 2024 avustusmääräraha kasvoi edellisestä vuodesta noin 1,5 milj. euroa eli 9 % prosenttia. Vuodelle 2025 avustusmäärärahaan on luvassa 2,5 milj. euron lisäys, joka on 13,4 % prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kulttuurialan leikkaukset kohdistuvat etenkin alalla työskenteleviin freelancereihin. Kaupungin tulee kiinnittää erityistä huomiota freelancereiden työskentelyedellytyksiin. Kaupunki tarjoaa laajakasti kulttuurin kentän toimijoille erilaisia tuotannollisia ja viestinnällisiä tukipalveluja kulttuuripoliittisista syistä subventoiduilla hinnoilla esimerkiksi alueellisissa kulttuuritaloissa eri puolilla kaupunkia sekä Kaapelitalo oy:n toimintana. Näissä tiloissa järjestetään merkittävä määrä taiteen kentän toimijoiden esitystuotantoja, harjoitusmahdollisuuksia ja työskentelyä. Lisäksi kulttuurin ja kaupunkiympäristön toimialat ovat käynnistäneet uuden yhteistyön kaupungin tilojen väliaikaiskäytön nykyistä tehokkaammaksi käytöksi kulttuuri- ja taidetoimijoille. Käsittely Vastaehdotus: Outi Alanko-Kahiluoto: Lisätään momentin 11 alkuun: Kulttuurialan leikkaukset kohdistuvat etenkin alalla työskenteleviin freelancereihin. Kaupungin tulee kiinnittää erityistä huomiota freelancereiden työskentelyedellytyksiin. Kannattaja: Tuomas Tuomi-Nikula Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Outi Alanko-Kahiluodon vastaehdotuksen yksimielisesti. 10.12.2024 Pöydälle Esittelijä kulttuurijohtaja Mari Männistö
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)