Kaupunginvaltuusto · 26.2.2025

Valtuutettu Ted Apterin aloite kasvurauhan turvaamiseksi sateenkaarinuorille

  • Esittelijä: Kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi. Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen: | Valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tarjota aloitevastauksessa mainittua vastaavaa täydennyskoulutusta myös nuorten parissa työskenteleville mielenterveyden ammattilaisille. (Titta Hiltunen)

Ehdotukset

Palautusehdotus Hylätty

Valtuutettu Laura Korpinen ehdotti valtuutettu Mikko Paunion kannattamana, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi seuraavin perustein: Kiusaaminen koskettaa lähes jokaista lasta ja nuorta jossain vaiheessa lapsuuden tai nuoruuden aikana. Kiusaamisen syyt ovat moninaiset. Jos kiusaamisen vähentämiseen halutaan panostaa ja hankkia opettajille siihen lisäkoulutusta, pitää puuttua ylipäätänsä kiusaamiseen. Se, minkä asian kiusaaja on kulloinkin keksinyt kiusaamisen aiheeksi, ei ole relevanttia. Aloitteessa ja aloitevastauksessa esitetty pistemäinen lähestymistapa kiusaamisen ehkäisemiseen ei ole oikea eikä kiusaamista poisteta esitetyllä tavalla. Aloitteen tarjoama ratkaisutapa ainoastaan tarkoittaa rahansiirtoa Setan tyyppisille toimijoille.

Ehdottaja: Laura Korpinen

Toivomusponsi Hyväksytty

Valtuutettu Titta Hiltunen ehdotti valtuutettu Nina Miettisen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Ehdottaja: Titta Hiltunen

Äänestykset

Äänestys 1

Jaa tarkoittaa: Asian käsittelyä jatketaan
Ei tarkoittaa: Valtuutettu Laura Korpisen palautusehdotus
  • Jaa 73
  • Ei 9
  • Tyhjä 1
  • Poissa 2

Tulos: Kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 11000
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 13000
Vihreä valtuustoryhmä 18000
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 6000
Keskustan valtuustoryhmä 2000
Kokoomuksen valtuustoryhmä 22001
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0100
Liike Nyt Helsinki 1000
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0800
Ei valtuustoryhmää 0011
Kaikki äänet (85)
JäsenÄäni
Paavo ArhinmäkiVAS Jaa
Mia HaglundVAS Jaa
Titta HiltunenVAS Jaa
Veronika HonkasaloVAS Jaa
Elina KauppilaVAS Jaa
Mai KiveläVAS Jaa
Minja KoskelaVAS Jaa
Ajak MajokVAS Jaa
Petra MalinVAS Jaa
Sami MuttilainenVAS Jaa
Tuomas NevanlinnaVAS Jaa
Hilkka AhdeSDP Jaa
Pentti ArajärviSDP Jaa
Nita AusteroSDP Jaa
Elisa GebhardSDP Jaa
Tuula HaatainenSDP Jaa
Eveliina HeinäluomaSDP Jaa
Fardoos HelalSDP Jaa
Ville JalovaaraSDP Jaa
Nasima RazmyarSDP Jaa
Ilkka TaipaleSDP Jaa
Erkki TuomiojaSDP Jaa
Sinikka VepsäSDP Jaa
Thomas WallgrenSDP Jaa
Alviina AlametsäVIHR Jaa
Outi Alanko-KahiluotoVIHR Jaa
Mari HolopainenVIHR Jaa
Shawn HuffVIHR Jaa
Emma KariVIHR Jaa
Otso KivekäsVIHR Jaa
Minna LindgrenVIHR Jaa
Nina MiettinenVIHR Jaa
Johanna NuortevaVIHR Jaa
Hannu OskalaVIHR Jaa
Amanda PasanenVIHR Jaa
Tuomas RantanenVIHR Jaa
Pekka SauriVIHR Jaa
Anni SinnemäkiVIHR Jaa
Osmo SoininvaaraVIHR Jaa
Tuomas Tuomi-NikulaVIHR Jaa
Reetta VanhanenVIHR Jaa
Sanna VesikansaVIHR Jaa
Eva BiaudetRKP Jaa
Sandelin Silja BorgarsdóttirRKP Jaa
Oona HagmanRKP Jaa
Björn MånssonRKP Jaa
Marcus RantalaRKP Jaa
Byoma TamrakarRKP Jaa
Eeva KärkkäinenKESK Jaa
Terhi PeltokorpiKESK Jaa
Sirpa Asko-SeljavaaraKOK Jaa
Harry BogomoloffKOK Jaa
Maaret CastrénKOK Jaa
Juha HakolaKOK Jaa
Mikael JungnerKOK Jaa
Atte KalevaKOK Jaa
Arja KarhuvaaraKOK Jaa
Sini KorpinenKOK Jaa
Heimo LaaksonenKOK Jaa
Otto MeriKOK Jaa
Seija MuurinenKOK Jaa
Dani NiskanenKOK Poissa
Matias PajulaKOK Jaa
Jenni PajunenKOK Jaa
Pia PakarinenKOK Jaa
Risto RautavaKOK Jaa
Laura RissanenKOK Jaa
Sari SarkomaaKOK Jaa
Mirita SaxbergKOK Jaa
Daniel SazonovKOK Jaa
Nina SuomalainenKOK Jaa
Juhana VartiainenKOK Jaa
Maarit VierunenKOK Jaa
Mika EbelingKD Ei
Kimmo NiemeläLIIK Jaa
Jussi Halla-ahoPS Ei
Nuutti HyttinenPS Ei
Pia KopraPS Ei
Laura KorpinenPS Ei
Tom PackalénPS Ei
Mikko PaunioPS Ei
Mika RaatikainenPS Ei
Wille RydmanPS Ei
Marko Kettunen Poissa
Juhani Strandén Tyhjä

Äänestys 2

Jaa tarkoittaa: Valtuutettu Titta Hiltusen ehdottama toivomusponsi
Ei tarkoittaa: Vastustaa
  • Jaa 63
  • Ei 6
  • Tyhjä 14
  • Poissa 2

Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Titta Hiltusen ehdottaman toivomusponnen.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 11000
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 13000
Vihreä valtuustoryhmä 18000
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 6000
Keskustan valtuustoryhmä 1010
Kokoomuksen valtuustoryhmä 13091
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0100
Liike Nyt Helsinki 1000
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0530
Ei valtuustoryhmää 0011
Kaikki äänet (85)
JäsenÄäni
Paavo ArhinmäkiVAS Jaa
Mia HaglundVAS Jaa
Titta HiltunenVAS Jaa
Veronika HonkasaloVAS Jaa
Elina KauppilaVAS Jaa
Mai KiveläVAS Jaa
Minja KoskelaVAS Jaa
Ajak MajokVAS Jaa
Petra MalinVAS Jaa
Sami MuttilainenVAS Jaa
Tuomas NevanlinnaVAS Jaa
Hilkka AhdeSDP Jaa
Pentti ArajärviSDP Jaa
Nita AusteroSDP Jaa
Elisa GebhardSDP Jaa
Tuula HaatainenSDP Jaa
Eveliina HeinäluomaSDP Jaa
Fardoos HelalSDP Jaa
Ville JalovaaraSDP Jaa
Nasima RazmyarSDP Jaa
Ilkka TaipaleSDP Jaa
Erkki TuomiojaSDP Jaa
Sinikka VepsäSDP Jaa
Thomas WallgrenSDP Jaa
Alviina AlametsäVIHR Jaa
Outi Alanko-KahiluotoVIHR Jaa
Mari HolopainenVIHR Jaa
Shawn HuffVIHR Jaa
Emma KariVIHR Jaa
Otso KivekäsVIHR Jaa
Minna LindgrenVIHR Jaa
Nina MiettinenVIHR Jaa
Johanna NuortevaVIHR Jaa
Hannu OskalaVIHR Jaa
Amanda PasanenVIHR Jaa
Tuomas RantanenVIHR Jaa
Pekka SauriVIHR Jaa
Anni SinnemäkiVIHR Jaa
Osmo SoininvaaraVIHR Jaa
Tuomas Tuomi-NikulaVIHR Jaa
Reetta VanhanenVIHR Jaa
Sanna VesikansaVIHR Jaa
Eva BiaudetRKP Jaa
Sandelin Silja BorgarsdóttirRKP Jaa
Oona HagmanRKP Jaa
Björn MånssonRKP Jaa
Marcus RantalaRKP Jaa
Byoma TamrakarRKP Jaa
Eeva KärkkäinenKESK Jaa
Terhi PeltokorpiKESK Tyhjä
Sirpa Asko-SeljavaaraKOK Jaa
Harry BogomoloffKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Maaret CastrénKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Juha HakolaKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Mikael JungnerKOK Jaa
Atte KalevaKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Arja KarhuvaaraKOK Jaa
Sini KorpinenKOK Jaa
Heimo LaaksonenKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Otto MeriKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Seija MuurinenKOK Jaa
Dani NiskanenKOK Poissa
Matias PajulaKOK Jaa
Jenni PajunenKOK Jaa
Pia PakarinenKOK Jaa
Risto RautavaKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Laura RissanenKOK Jaa
Sari SarkomaaKOK Jaa
Mirita SaxbergKOK Jaa
Daniel SazonovKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Nina SuomalainenKOK Jaa
Juhana VartiainenKOK (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Maarit VierunenKOK Jaa
Mika EbelingKD Ei
Kimmo NiemeläLIIK Jaa
Jussi Halla-ahoPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Nuutti HyttinenPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Pia KopraPS Ei
Laura KorpinenPS Ei
Tom PackalénPS Ei
Mikko PaunioPS Ei
Mika RaatikainenPS (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Tyhjä
Wille RydmanPS Ei
Marko Kettunen Poissa
Juhani Strandén Tyhjä

Keskustelu

19 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)

Valtuutettu Mika Ebeling Kokoomuksen valtuutettu Apterin aloite kasvurauhan turvaamiseksi sateenkaarinuorille kuulostaa hyvältä. Kukapa ei kasvurauhaa haluaisi…

Arvoisa puheenjohtaja.

Kokoomuksen valtuutettu Apterin aloite kasvurauhan turvaamiseksi sateenkaarinuorille kuulostaa hyvältä. Kukapa ei kasvurauhaa haluaisi tarjota kaikille nuorille. Herää kuitenkin kysymys: Mitä kasvurauhan nimissä edistetään? Jaan aloitteen tekijöiden näkemyksen siitä, että Helsingin tulisi olla maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia ja että Helsingissä kiusaamiselle tulee olla nollatoleranssi. Jokaisella tulee olla oikeus turvalliseen lapsuuteen ja opin polkuun. Yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia tulee kunnioittaa kaikessa toiminnassamme.

Sen sijaan en jaa näkemystä kaikkien elämäntapojen ja mielipiteiden sopusoinnusta. On elämäntapoja, esimerkiksi rasistinen elämäntapa, jota ei voi sovittaa sopusointuun muiden kanssa. Ihmisten on pyrittävä kunnioittamaan toisiaan, mutta mikään ajattelu tai elämäntapa ei saa ottaa valtaa julistamalla, että sen haastavat puhetavat ovat syrjintää. En esimerkiksi hyväksyisi, jos kristitty nuori väittäisi: ”Koska minä uskon Jumalaan, niin jos joku väittää, että ei ole Jumalaa, se on syrjintää.” Tällä tavalla hän voisi kieltää muiden sanan- ja uskonnonvapauden.

Nähdäkseni aloite on osaltaan vaarantamassa sitä, mitä se nimensä mukaisesti pyrkii edistämään. Iät ja ajat nuoruuteen on liittynyt itsensä etsiminen, epävarmuus itsestä, huono itsetunto ja usein myös kapina. Eri aikakausina tämä on ilmennyt eri tavoin. Tänä aikana tyypillinen ilmenemismuoto liittyy sukupuolisuuteen. Nuori etsii ratkaisua ongelmiinsa ja siksi hän on altis erilaisille ajatuksille, olivat ne sitten tosiasioihin pohjautuvia, tosiasioiden vastaisia tai peräti syvästi vahingollisia.

Tämän päivän suuri itsestään epävarmoja nuoria kohtaava uhka on se, että auttamisen nimissä heille esitetään tosiasioiden vastaisia ajatuksia erityisesti sukupuolen vaihtamisesta aivan kuin ihminen voisi luoda itsensä ja todellisesti muuttaa sukupuoltaan. Maailman historiassa ei kuitenkaan ole yhtään henkilöä, joka olisi Luojalta saanut miehisen lisääntymiskyvyn ja joka olisi lisääntynyt naisellisella tavalla. Eikä maailman historiassa löydy yhtäkään, joka Luojalta olisi saanut naisellisen lisääntymiskyvyn ja joka olisi myöhemmin lisääntynyt miehisellä tavalla. Ei vaikka niin sanottuja sukupuolen korjausleikkauksia ja niin sanottua hormonihoitoa on annettu jo pitkän aikaa. Kyse on ollut lisääntymiskyvyn pysyvästä tai väliaikaista turmelemisesta, jota sitten on nimitetty sukupuolen vaihtamiseksi.

Jos sukupuolidysforiasta kärsivälle annetaan se kasvurauha, jota valtuutettu Apterin aloitteen nimi vaikuttaisi kaipaavan, niin 80–90 prosenttia selviäisi normaalin puberteetin myötä sukupuoliahdistuksesta. Jos sen sijaan puberteettiblokkereita kannattavan Setan annetaan jakaa tiedon nimellä kulkevaa valhetietoa, moni nuori tarpeettomasti altistetaan korjaamattomille terveyshaitoille, joiden kanssa harhaan johdettu ihminen joutuu elämään koko loppuelämänsä.

Sateenkaarinuoren kasvurauhan turvaamiseksi Suomessakin pitäisi tässä asiassa ottaa mallia presidentti Donald Trumpista. Hänhän on antamassa niille, jotka eivät lapsena saaneet kasvurauhaa, vaan jotka johdettiin ruumiinsa silpomiseen, oikeuden saada korvauksia niiltä, jotka ovat aiheuttaneet heidän terveytensä menettämisen. Vastaavan lainsäädännön saaminen Suomeen turvaisi suuresti kaikkien lasten kasvurauhaa.

Kiitos.

Valtuutettu Titta Hiltunen No niin, hyvät valtuutetut. Minun mielestäni tämä valtuutettu Apterin aloite on tosi hyvä ja tarpeellinen ilman mitään…

No niin, hyvät valtuutetut.

Minun mielestäni tämä valtuutettu Apterin aloite on tosi hyvä ja tarpeellinen ilman mitään klausaalilausekkeita. On hienoa nähdä tästä vastauksesta, että Kaskon puolella todella tehdään monenlaisia toimia sateenkaarinuorten hyvinvoinnin eteen. Tämä aloitevastauksessa mainittu Kaskon henkilökunnan täydennyskoulutus kuulostaa musta hyvältä ja tarpeelliselta.

Mä olen itse tosi huolissani sateenkaarinuorista. Kouluterveyskyselyn mukaan mielialaan liittyvät huolet, ahdistuneisuus ja masennusoireilu on sateenkaarinuorilla merkittävästi muita nuoria yleisempää. Transnuoret kokee enemmän koulukiusaamista ja mielenterveysoireilua kuin muut nuoret. Sateenkaarinuorilla on jopa muita nuoria suurempi itsemurhariski, ja kyse on siis todella elämän ja kuoleman kysymyksestä, vakavasta asiasta.

THL:n mukaan sateenkaarinuoret jää kuitenkin muita nuoria useammin vaille tukea ja apua ongelmiinsa silloin, kun he sitä todella tarvitsisivat. Taustalla on varmaankin osin se, että Setan mukaan mielenterveysammattilaisten osaaminen kohdata sateenkaari-ihmiset sensitiivisesti ja yhdenvertaisesti ja erilaisten riskitekijöiden tunnistaminen vaihtelee suuresti henkilöstön välillä. Mielenterveysammattilaisten peruskoulutukseen ei aina kuulu tietoa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta eikä esimerkiksi tietoa siitä, miten vähemmistöstressi vaikuttaa sateenkaarinuoriin. Teenkin seuraavan ponnen:

Tämän ponnen hyväksyessään valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tarjota aloitevastauksessa mainittua vastaavaa täydennyskoulutusta myös nuorten parissa työskenteleville mielenterveyden ammattilaisille.

Mä ajattelen, että meidän tulisi tehdä kaikkemme, jotta sateenkaarinuoret voisivat elää ja kasvaa turvallisesti tässä kaupungissa ja jotta he saisivat apua sitä tarvitessaan. Tämä myös sote-puolelle tarjottava täydennyskoulutus olisi yksi askel kohti sitä.

Kiitos.

Valtuutettu Laura Korpinen Kiusaaminen on kaikin puolin ikävä asia ja koskettaa monia meistä lapsena tai nuorena ja joitakin vielä aikuisenakin. Siihen pitäisi totta…

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.

Kiusaaminen on kaikin puolin ikävä asia ja koskettaa monia meistä lapsena tai nuorena ja joitakin vielä aikuisenakin. Siihen pitäisi totta kai puuttua, mutta en jaa aloitteen tekijän enkä tämän vastauksen näkemystä siitä, että siinä olisi jotenkin relevanttia se, minkä syyn tämä kiusaaja on kulloinkin keksinyt sen kiusaamisen aiheeksi. Siinähän on vain taivas rajana kiusaajan mielikuvitukselle, että mikä kulloinkin voi olla se syy. Se voi olla joku henkilöön liittyvä syy, puhetapa, lihavuus, vaikka pelkästään luomi poskessa. Jos tähän kiusaamisen vähentämiseen oikeasti haluaisi panostaa ja hankkia opettajille siihen lisäkoulutusta, niin pitää keskiössä olla se kiusaamisen vähentäminen ja sen työkalut. Tosin voi olla, että osin sormi osoittaa eduskunnankin suuntaan, koska opettajilla ja koululla pitäisi olla riittävät työkalut kiusaamiseen puuttumiseen.

Tästä syystä katson, että tämä aloitteen tarjoama ratkaisutapa tarkoittaa ainoastaan rahansiirtoa Setan tyyppisille toimijoille. Esitänkin asian palauttamista valmisteluun.

Meillä on korkeasti koulutettu opettajakunta, eikä voida ajatella niin, että pelkkä Setan jäsenyys antaisi heille riittävän osaamisen opettaa meidän opettajillemme sitä, miten kiusaamiseen pitää puuttua. Eihän opettajia pyydetä kouluttamaan ketään silläkään perusteella, että kouluttaja on itse lihava tai että hänellä on se luomi siellä poskessa.

Haluaisin myös kritisoida sitä, kuinka aloitteessa ja aloitevastauksessa puhutaan sateenkaarista ja sateenkaaritietoisuudesta. Mehän kaikki tiedämme, ettei kyse ole oikeasti sateenkaaresta, eli että oltaisiin hankkimassa täydennysopetusta fysiikan oppialalta. Vaan sanaa käytetään vain pyrkimyksenä sanallisesti häivyttää se, että ollaan hankkimassa opettajille tietoa homoseksuaalisuudesta ja siitä, miten oppilaat identifioivat itsensä. Luuleeko joku, että opettajilla ei tosiaan ole riittävää tietoa homoseksuaalisuudesta? Ja taas, mitä tulee oppilaiden itsensä identifioimiseen, senhän ei oikeastaan pitäisi kuulua opettajille.

Mä toivoisinkin, että voitaisiin kouluissa vähitellen keskittyä vähän olennaisempaan. Kun Suomessakin nämä PISA-tulokset on romahtaneet, niin pitäisikö keskittyä siihen, että saataisiin koululaisten lukeminen, laskeminen ja kirjoitustaito taas kohdilleen? Sillä jos me keskitytään koululaitoksessa siihen, miten oppilaat identifioivat itsensä tai mitkä ovat heidän seksuaaliset suuntautumisensa, Suomi ei voi pärjätä tulevaisuuden taloudellisilla areenoilla. Kiitos.

Valtuutettu Nina Miettinen En kannata tätä palautusta. Sen sijaan kannatan lämpimästi valtuutettu Hiltusen pontta. Jotta kiusaaminen voidaan tunnistaa, on erityisen…

Arvoisa puheenjohtaja.

En kannata tätä palautusta. Sen sijaan kannatan lämpimästi valtuutettu Hiltusen pontta.

Jotta kiusaaminen voidaan tunnistaa, on erityisen tärkeää kouluttaa opetushenkilökuntaa nimenomaan erilaisista teemoista, koska nimenomaan kiusaamisessa on vain taivas rajana. Se tarkoittaa, että tarvitaan koulutuksia myös sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta, sillä ikävä kyllä näihin vähemmistöihin kohdistuu kiusaamista nimenomaan taustan tai identiteetin perusteella. Tämä ei tietenkään pois sulje sitä, että muistakin teemoista olisi tarve täydennyskoulutuksille, mutta ratkaisu juuri siihen pistemäiseen henkilöön käyvään kiusaamiseen, joka on liian helppo sivuuttaa, jos sitä ei tunnisteta. Kuten tässä aloitevastauksessa todetaan, koulutuksia ja työpajoja tästäkin aiheesta on jo pidetty, ja siitä on jopa tehty toteutukseen edennyt OmaStadihanke. Eli kaupunkilaiset siis ihan itsekin tunnistavat, että tietoutta ja työkaluja sateenkaarisensitiivisyydestä tarvitaan lisää ennakkoluulojen purkamiseksi. Toivoisin, että täällä valtuustossa ei pyritä torppaamaan keinoja puuttua kiusaamiseen, vaan esitetään lisää keinoja, jos nykyisiä keinoja ei koeta riittävänä.

Valtuutettu Mikko Paunio Epätieteellinen gender-ideologia sukupuolen moninaisuuksineen on kiinteä osa LGBTQ+-agendaa ja osa laajempaa YK:n Agenda 2030:ntä. Se on…

Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut.

Epätieteellinen gender-ideologia sukupuolen moninaisuuksineen on kiinteä osa LGBTQ+-agendaa ja osa laajempaa YK:n Agenda 2030:ntä. Se on institutionaalistettu sekä julkisella että yksityisellä sektorilla äärivasemmistolaisella woke-ideologialla länsimaissa. Transgenderismin edistäminen on osa YK:n ihmisoikeuskomissaarin työtä osana Agenda 2030:n toimeenpanoa yhteistyössä muun muassa YK:n pääsihteerin kanssa.

Gender-ideologian syntyyn liittyy järkyttävät ihmisoikeusrikkomukset. Läntisen maailman julkinen sana on ollut hiljaa gender-ideologian isän, Johns Hopkins -yliopiston lastentautiopin professorin John Moneyn – kirjoitetaan ihan niin kuin raha, money – psykopatiasta ja perversiosta. Ne synnyttivät nyt ihmiset Suomessa herättäneen pedofiliaa edistävän pienet lapset yliseksualisoivan trans kids -ilmiön sekä 8.3.2023 YK:n ihmisoikeusneuvostolle luovutetun juristiraportin suosituksen numero 16, joka voi helpottaa globaalisti lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, mikäli se ohjaa YK:n jäsenvaltioiden lainsäätäjien työtä... [epäselvää] ...osana YK:n Agenda 2030:ntä.

John Money väitti todistaneensa David Reimerin lääketieteellisessä lehdessä julkaistuilla tapausselostuksilla 70-luvun alussa, että sukupuolinen identiteetti on sosiaalinen valinta eikä se määräydy biologisesti. Vaikka tapausselostus olisi ollut tosikertomus, se ei olisi todistanut tieteellisesti yhtään mitään. Tästä huolimatta tapausselostus tuli standardiviitteeksi jopa hormonilääketieteen oppikirjoihin.

XY-pojaksi syntyneelle David Reimerille annettiin vauvaiässä hoitovirheen vuoksi vioittuneen peniksen vuoksi tyttöidentiteetti ja uusi etunimi Brenda John Moneyn julmassa seksuaalista hyväksikäyttöä ja fyysistä väkivaltaa käsittäneessä transhoito-ohjelmassa. Syvästi traumatisoitunut Brenda päätti 14-vuotiaana olla poika ja ryhtyi kutsumaan itseään Davidiksi. Hän yritti ensimmäistä kertaa itsemurhaa 21-vuotiaana, onnistuen siinä lopulta vuonna 2006 38-vuotiaana.

Saamme kiittää Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professoria Riittakerttu Kaltialaa hänen johdollaan vuonna 2020 sosiaali- ja terveysministeriölle laadituista sukupuolidysforian hoitolinjauksista, mikä esti sen, että toisin kuin esimerkiksi USA:ssa, Suomessa ei juuri ole aiheutettu kemiallisesti ja kirurgisesti tragedioita lapsille.

Kannatan Laura Korpisen palautusesitystä.

Valtuutettu Elisa Gebhard Ihan ensiksi haluaisin huomauttaa, että kyse on ihan oikeista ihmisistä eikä kenenkään ideologiasta. Siitä, millainen joku on, on itse…

Arvoisa puheenjohtaja.

Ihan ensiksi haluaisin huomauttaa, että kyse on ihan oikeista ihmisistä eikä kenenkään ideologiasta. Siitä, millainen joku on, on itse asiassa ideologia tosi kaukana. Tämä keskustelu on ollut täysin asiatonta, ja toivon, että kukaan sateenkaarinuori ei itse ole tätä kuulemassa. Kenelläkään ei ole mitään oikeutta puhua ihmisistä näin. Se on selvää.

Mutta tässä itse aloitteessahan on kyse siitä, osaammeko me aikuiset kohdata sateenkaarinuoren. Tämä on ihan oikea kysymys, kun katsotaan sitä, mitä nuorisotutkimuksesta käy ilmi. Sateenkaarevat nuorethan voivat muita huonommin kautta linjan, ja heillä on kokemuksia syrjinnästä. Syrjintää voidaan kohdata esimerkiksi kodeissa, kouluissa, palveluissa.

Mä annan esimerkin, koska me tiedämme, miten syrjinnän pelko voi vaikuttaa hyvin pitkälle elämään. Esimerkiksi, kun on tutkittu sateenkaarevien ikäihmisten ajatuksia, on havaittu, että sateenkaariseniorit jopa karttavat sosiaali- ja terveyspalveluihin hakeutumista, koska heillä on kokemusta syrjinnästä ja ennakkoluuloista ja he pelkäävät, että heitä voitaisiin vieläkin syrjiä näissä palveluissa. Siis ikäihmiset, jotka tarvitsisivat palveluita, muistavat vieläkin sen, että he ovat joskus elämässään kokeneet syrjintää, eivätkä hakeudu palveluihin. Joten minusta meidän pitäisi huolehtia siitä, että nykyiset nuoret saavat kasvurauhan ja välttävät tällaiset syrjinnän kokemukset.

Valtuutettu Sini Korpinen Meidän tehtävä on täällä valtuustossa varmistaa, että jokainen nuori saa kasvaa turvallisessa ja hyväksyvässä ympäristössä. Näiden…

Kiitos, puheenjohtaja.

Meidän tehtävä on täällä valtuustossa varmistaa, että jokainen nuori saa kasvaa turvallisessa ja hyväksyvässä ympäristössä. Näiden sateenkaarinuorten kohdalla tämä ei valitettavasti ole itsestäänselvyys. THL:n kouluterveyskyselyn mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokevat muita enemmän yksinäisyyttä, kiusaamista ja mielenterveyshaastetta. Ja he jättävät hakeutumatta tarvitsemiensa palveluiden pariin nimenomaan syrjinnän pelossa, kuten valtuutettu Gebhard tuossa mainitsi.

Täällä on puhuttu niin kutsutusta Luojan luomasta sukupuolesta, ja uskoipa meissä nyt sitten ihmiset mihin tahansa, niin tosiasia on se, että biologinen sukupuoli ei ole mustavalkoinen jakauma miehiin ja naisiin, vaan se koostuu useista eri tekijöistä. Siellä on kromosomeja, hormoneja, kehon fyysisiä piirteitä. Me tiedetään tutkimuksista, että noin 1,7 prosenttia ihmisistä on niin sanottuja intersukupuolisia, eli heidän kehonsa ei vastaa perinteisiä nais- ja mieskehon määritelmiä. Tämä on suurin piirtein sama osuus kuin punatukkasilla ihmisillä, eikä me heidänkään olemassaolonsa oikeutusta täällä kyseenalaisteta.

Kasvurauha tarkoittaa jokaiselle nuorelle oikeutta olla oma itsensä ilman pelkoa syrjinnästä tai ulkopuolisuudesta. Se vaatii meiltä konkreettisia tekoja siis sitä, että koulutus, nuorisotyö ja terveyspalvelut aidosti vahvistetaan sensitiiviseksi sateenkaariasioissa. Siis sellaiseksi, että näiden ihmisten haasteet ja tarpeet, jotka ovat erilaisia kuin sellaisten, jotka eivät näihin vähemmistöihin kuulu, tunnistetaan. Tutkimukset osoittavat senkin, että kun nuoret kokevat, että he ovat hyväksyvän ja tukevan yhteisön ympäröimiä, he voivat myöskin paremmin, menestyvät koulussa ja uskaltavat rakentaa tulevaisuuttaan toiveikkaasti. Tämä kai on asia, mitä me haluamme kaikille.

Sateenkaarinuorten hyvinvointi on meidän kaikkien etu. Me voidaan täällä tehdä päätöksiä, joilla me varmistetaan, ettei yhdenkään nuoren tarvitse kasvaa pelossa tai häpeässä. Näin ollen mä en voi mitenkään pitää vastuullisena kannattaa tätä palautusesitystä, enkä niin myöskään tee.

Ledamoten Sandelin Silja Borgarsdóttir Jag stöder inte återremiss och stöder varmt däremot Titta Hiltunens kläm och vill varmt tacka Ted Apter för hans initiativ. Den här…

Ärade ordförande.

Jag stöder inte återremiss och stöder varmt däremot Titta Hiltunens kläm och vill varmt tacka Ted Apter för hans initiativ.

Den här diskussionen här i salen idag gör mig de facto illa till mods, och jag hoppas att ingen ung överhuvudtaget hör den här diskussionen. Skolan ska vara en trygg plats för alla, men många regnbågsunga upplever fortfarande utanförskap och mobbning, och självmordsstatistiken visar allt för grymma siffror.

För att ändra på det här behövs många åtgärder, och en av dem ska vara att fortbilda vuxna som arbetar med unga, och de ska fortbildas också i queerfrågor. För det första så kunskap skapar trygghet. När vi förstår könsidentitet, pronomen och normkritik och mycket annat kan vi bemöta elever med respekt och skapa en inkluderande miljö. Små handlingar, som att använda rätt pronomen, kan göra stor skillnad. För det andra har vi ett ansvar. Lagstiftningen kräver att vi arbetar mot diskriminering. Utan rätt kunskap kan vi inte ge alla elever det stöd de behöver. För det tredje så formar vi framtiden. Genom att synliggöra mångfald och lära ut respekt bidrar vi till ett mer jämlikt samhälle. Jag är förvånad att man vill motverka det här. Att ha fortbildning i queerfrågor är en nödvändighet för att vi ska kunna skapa en skola för alla. En skola där alla kan känna sig trygga och välkomna.

Tack, ordförande.

Valtuutettu Laura Rissanen Kiitos Ted Apterille erinomaisesta aloitteesta ja kiitos äskeisestä erinomaisesta puheenvuorosta valtuutettu Borgarsdóttir Sandelinille. Mä…

Kiitos, puheenjohtaja.

Kiitos Ted Apterille erinomaisesta aloitteesta ja kiitos äskeisestä erinomaisesta puheenvuorosta valtuutettu Borgarsdóttir Sandelinille.

Mä jotenkin pidän hirveän surullisena, että me tätä keskustelua käydään täällä tänään, mutta toisaalta kun seuraa maailman keskustelua, samalla tavallahan näitä keskusteluja käydään muuallakin maailmassa. Meillä valtuutetuilla on velvollisuus osaltamme varmistaa se, että jokaisella helsinkiläisellä on oppimisrauha, on rauha kasvaa. Ja siihen tämä aloite tähtää.

Tämä aloite ei ole keneltäkään pois. Päinvastoin. Se tuo tukea heille, jotka sitä enemmän tarvitsevat, ja se opettaa myös uutta heille, jotka kokevat sitä enemmän tarvitsevansa. Sen takia mielestäni nämä aloitteen vastauksessa listatut keinot ovat erinomaisia ja ennen kaikkea tähän täydennyskoulutukseen panostaminen on hyvä asia.

Kiitos vielä Ted Apterille tosiaan erinomaista aloitteesta. En voi missään nimessä kannattaa aloitteen palauttamista.

Kiitos.

Valtuutettu Tuomas Rantanen En kannata palautusta. Tässä aloitteessa on kyse koulukiusaamisen torjumisesta liittyen sateenkaarinuoriin ja opettajille annettavasta…

En kannata palautusta.

Tässä aloitteessa on kyse koulukiusaamisen torjumisesta liittyen sateenkaarinuoriin ja opettajille annettavasta lisäkoulutuksesta sen tunnistamiseen.

Kristillisdemokraatin ja kahden persun puheenvuorot ovat lähinnä pyrkineet osoittamaan, että tämmöistä kiusaamista ei ole ja että opettajien lisäkoulutusta sen tunnistamiseen ei tarvita, se on turhaa ja jopa vahingollista. On kuitenkin kiistatonta, että on nuoria, jotka kärsivät tällaisesta kiusaamisesta ja ulossulkemisesta. Se on tutkimustietoa, ja monet meistä tuntevat tällaisia nuoria, aikuisia ja myös senioreita, niin kuin täällä jo todettiin. Tämä kiusaaminen on näkyvissä arjessa. Se on näkyvissä Trumpin, Putinin ja suomalaisen äärioikeiston kiihotuspuheissa.

Tämä palautusesitys ja sen perustelut on julmaa kiusaamista, jos mikä. Eikö voitaisi olla aikuisia edes täällä?

Valtuutettu Laura Korpinen Täällä kovasti nyt puhutaan tästä yhdenvertaisuudesta ja pitäisi kaikkien nuorten olla ikään kuin samalla viivalla, mutta sitten te olette…

Arvoisa puheenjohtaja.

Täällä kovasti nyt puhutaan tästä yhdenvertaisuudesta ja pitäisi kaikkien nuorten olla ikään kuin samalla viivalla, mutta sitten te olette itse jaottelemassa nuoria erilaisiin lokeroihin. Eihän tämä ole mitenkään konstruktiivista eikä perusteltua. Kaikilla lapsilla pitäisi olla yhtäläinen oikeus turvalliseen koulunkäyntiin, on ne sitten homoja tai heteroita.

Sitten jos ajatellaan näitä Setan aktivisteja kouluissa, niin missä on sen heteronuoren oikeus turvalliseen koulunkäyntiin? Onko sitä mietitty? Sanoisin myöskin siitä, että meillähän on rikoslakiin tullut se, että aikuisen ei tarvitse kuunnella seksuaalista puhetta. Missä on sen nuoren oikeus tai lapsen oikeus, joka ei halua kuunnella seksuaalista puhetta koulussa? Missä on hänen oikeutensa? Tällaisia ajatuksia.

Kiitos.

Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Tämä aloite on tehty siitä, että lapsia ja nuoria ei kiusattaisi, tunnistettaisiin lasten ja nuorten kiusaaminen ja siihen osattaisiin…

Arvoisa toveri puheenjohtaja.

Tämä aloite on tehty siitä, että lapsia ja nuoria ei kiusattaisi, tunnistettaisiin lasten ja nuorten kiusaaminen ja siihen osattaisiin puuttua. Mä en missään tapauksessa voi kannattaa tämän aloitteen palauttamista, koska valitettavasti tässäkin keskustelussa olemme kuulleet puheenvuoroja, jotka ovat valitettavia esimerkkejä siitä, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä kiusataan puheilla. Sen vuoksi on erittäin tärkeää, että me hyvin laajalla enemmistöllä hyväksymme tämän minusta erittäin hyvin laaditun vastauksen, jossa kuvataan erittäin asianmukaisesti sitä, minkälaisia keinoja on puuttua tähän kiusaamisen muotoon, jota valitettavasti olemme täällä salissa tänäänkin kuulleet.

Mitään kiusaamista ei pidä hyväksyä. Ja se, että meillä on keinoja puuttua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaan kiusaamiseen, niitä samoja keinoja voidaan osittain käyttää kaikkeen muuhunkin kiusaamiseen tai siihen puuttumiseen.

Valtuutettu Mika Ebeling Kannatan palautusta. Valtuutetut Hiltunen ja Borgarsdóttir Sandelin ovat nostaneet esille sen, että sateenkaarinuorilla on korkea…

Arvoisa puheenjohtaja.

Kannatan palautusta.

Valtuutetut Hiltunen ja Borgarsdóttir Sandelin ovat nostaneet esille sen, että sateenkaarinuorilla on korkea itsemurhariski. Tämä on totta. Mutta se, mikä on minusta olennaista ymmärtää, mitä he eivät ole sanoneet ja mikä tässä keskustelussa myös jää huomaamatta, että vaikka tehtäisiin kaikenlaiset niin sanotut korjaustoimenpiteet ja muuta, tuo itsemurhariski pysyy joka tapauksessa korkeana. Ja silloin on syytä kysyä myös sitä, onko itse asiassa jotakin muuta jäänyt hoitamatta ja sitten kuviteltu, että se ydin siinä hoidettavassa asiassa olisi tämä sukupuoli-identiteetti.

Valtuutettu Tuomas Rantasen väite, että puheenvuoroni olisi kieltänyt, että tällaista kiusaamista olisi, ei pidä paikkaansa. Ehkä hän ei ole kuunnellut kunnolla sitä puhetta. Huolenhihan koski sitä, että on ihmisiä, jotka altistetaan kehonsa pysyvälle turmelemiselle ja kun he katuvat sitä ja eivät voi millään korjata sitä. Heidät alaikäisenä on johdettu harhaan.

Valtuutettu Laura Rissanen totesi tuosta yhdestä asiasta, että se ei ole keneltäkään pois. Niin se, että heille, jotka on johdettu harhaan ja jotka kärsivät siitä loppuelämänsä, annettaisiin oikeus korvauksiin niiltä, jotka ovat sen aiheuttaneet. Keneltä se olisi pois?

Kiitos.

Valtuutettu Mikko Paunio Kannatan edelleen palautusta. Mä vastaisin Sini Korpiselle, joka ei ehkä tiedä sitä. Tämä gender-käsite on eri kuin sex. Meillä Suomessa…

Kannatan edelleen palautusta.

Mä vastaisin Sini Korpiselle, joka ei ehkä tiedä sitä. Tämä gender-käsite on eri kuin sex. Meillä Suomessa ainoastaan sukupuoli on yksi ainoa sana tälle käsitteelle. Tuossa vastauksessa käytetään käsitettä sukupuolen moninaisuus, ja tämä sukupuolen moninaisuus on nimenomaan koko transgenderismin ydin. Se lähtee siitä, että sukupuoli on fluidi ja ihminen voi tehdä sosiaalisen valinnan ja päättää kumpaa sukupuolta on. Kyllä mä todellakin lääkärinä tiedän, että meillä on paljon ennen tätä transgender-keskustelua pieni joukko sellaisia vauvoja, jotka syntyy, joiden sukupuolen määrittäminen on ongelmallinen. Sini Korpinen ei ehkä ymmärtänyt sitä, mikä tässä on tämä ydin.

Valtuutettu Shawn Huff Joku laulaja taisi joskus laulaa, että walk a mile in my shoes, kävele maili kengissäni. Ja siitähän tässä on kyse, empatiasta,…

Kiitos, puheenjohtaja.

Joku laulaja taisi joskus laulaa, että walk a mile in my shoes, kävele maili kengissäni. Ja siitähän tässä on kyse, empatiasta, ymmärryksestä, miltä tuntuu olla toinen ihminen. Tämä keskustelu itse asiassa toimii todistuksena sille, kuinka paljon tämäntyyppistä koulutusta itse asiassa tarvitaan. Empatia, ystävällisyys ja lähimmäisen rakkaus ei maksa yhtään mitään.

Kiitos.

Ledamoten Eva Biaudet Mielestäni tämä vastaus on oikein erinomainen tälle aloitteelle, joka myöskin on erittäin tärkeä ja keskeinen. Mielestäni on jotenkin…

Ärade ordförande. Arvoisa puheenjohtaja.

Mielestäni tämä vastaus on oikein erinomainen tälle aloitteelle, joka myöskin on erittäin tärkeä ja keskeinen. Mielestäni on jotenkin outoa, että ajatellaan, että olisi jotenkin huonoa keskustella lasten ja koululaisten identiteetistä, heidän käsityksistään, millaisissa perheissä he elävät tai heidän omista peloistaan koskien identiteettiä ja että he saisivat siihen tukea aikuisilta, jotka ovat turvallisia, jotka eivät ole niin vajanaisia tässä osaamisessa. Mun mielestä on todellakin tärkeää, että me kaikki lisäämme koko ajan osaamistamme sateenkaariperheistä, sateenkaarinuorista ja siitä moninaisuudesta, joka liittyy seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin.

On tosi ikävä asia, että maailmalla tällä hetkellä pelotellaan ikään kuin näistä asioista puhuminen ja niiden tunnistaminen ja kiusaamisen lopettaminen on jotenkin huono asia. Me kaikki tiedämme, että kaikki lapset tarvitsevat turvallista ympäristöä ja oppimisympäristöä, elinolosuhteita. Ja varsinkin ne, jotka kuuluvat vähemmistöihin, tarvitsevat erityistä tukea ja ymmärrystä, vuorovaikutusta. Lasten kuunteleminen ja nuorten kuunteleminen tässä on hyvin keskeinen. Mielestäni hienosti nostettu esille tässä vastauksessa. Tämä on mielestäni hieno vastaus ja todella tärkeä aloite.

Apulaispormestari Johanna Laisaari Aloite on erittäin hyvä, tarpeellinen ja ajankohtainen ja kiitos siitä Ted Apterille. Kuten tästä lautakunnan hyvästä vastauksesta ilmenee,…

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.

Aloite on erittäin hyvä, tarpeellinen ja ajankohtainen ja kiitos siitä Ted Apterille. Kuten tästä lautakunnan hyvästä vastauksesta ilmenee, tosiaan kouluissa ja oppilaitoksissa pyritään tunnistamaan yhdessä oppijoiden kanssa haasteita ja etsitään niihin ratkaisuja. Ja nimenomaan keväällä 2025 me panostetaan näihin webinaareihin ja lähikoulutuksiin opettajille sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta. Kuten tässä on hyvin todettu, me ollaan kuultu nimenomaan lapsia ja nuoria, ja tämä on noussut heidän omasta näkemyksestään tämä tarpeellisuus.

Toimialalla siis edistetään koko ajan turvallista oppimisympäristöä kaikille oppijoille, kuten lapsenoikeudet edellyttävät. Ei pelkästään joillekin ryhmille, niin kuin tässä nyt sanotaan. Tässä ei ole minkäänlaista vastakkainasettelua. Meillä on tiettyjä asioita, joihin meidän täytyy kiinnittää katsetta tarkemmin ja tuoda lisätietoa nimenomaan silloin, kun lapset ja nuoret varsinkin itse sitä tuottavat.

Tässä ajassa mä koen, että on erittäin tärkeää korostaa nimenomaan kaikkien lasten oikeutta olla oma itsensä, kasvaa turvallisessa sekä hyväksyvässä ympäristössä, johon koulut ja oppilaitokset täällä meillä Helsingissä kuuluu. Me tehdään kyllä koko ajan siis laajaa työtä kiusaamisen ja koulussa tapahtuvan väkivallan ehkäisemiseksi kaikilla muillakin tavoin kuin vain tässä ilmoitetusti. Me ollaan esimerkiksi juuri aloitettu yhteistyö CMI - Martti Ahtisaari Peace Foundationin kanssa. Lapset ja nuoret tulevat jatkossa oppimaan helsinkiläisissä kouluissa sovittelutaitoja ja tulevat saamaan ristiriitojen rakentavan ja väkivallattoman ratkaisemisen... ja kuten Martti Ahtisaari sanoi, riidat ratkotaan puhumalla. Mä olen erittäin ylpeä tästä meidän uudesta hankkeesta, jota me lähdemme nyt Martti Ahtisaaren perintöä viemään eteenpäin Helsingissä. Siitä meidän aikuisten on varmaan myös äärimmäisen hyvä ottaa oppia.

Kiitos.

Valtuutettu Laura Korpinen Nimenomaan on kyse empatiasta ja aikuisen vastuullisuudesta, sillä aikuisena meidän pitää pystyä kertomaan lapselle totuus, eli se, että…

Arvoisa puheenjohtaja.

Nimenomaan on kyse empatiasta ja aikuisen vastuullisuudesta, sillä aikuisena meidän pitää pystyä kertomaan lapselle totuus, eli se, että sukupuolta ei pysty oikeasti vaihtamaan eikä päättämään, vaan pitäisi kannustaa jokaista lasta ja nuorta hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Toki on erilaisia tapoja olla poika ja tyttö, mutta totuus täytyy pystyä kertomaan lapsille.

Sitten puhuttiin tästä turvallisuudesta, että missä lapsi kokee olevansa turvassa. Itse ainakin ajattelen niin, että lapsi ei ole turvassa Setan aktivistin läheisyydessä. Joku voi olla toista mieltä, mutta minä olen tätä mieltä. Kiitos.

Nuorisoneuvoston edustaja Kerttu Arnkil Ted Apterin aloite kasvurauhan turvaamiseksi sateenkaarinuorille ottaa huomioon useita tärkeitä kohtia. Suurimpana kuitenkin se, kuinka…

Kiitos, puheenjohtaja. Arvoisat valtuutetut ja muut läsnäolijat.

Ted Apterin aloite kasvurauhan turvaamiseksi sateenkaarinuorille ottaa huomioon useita tärkeitä kohtia. Suurimpana kuitenkin se, kuinka surullista on, että näistä asioista täytyy edelleen taistella, puhua sekä kantaa huolta. Suuri osa meidän nuorisoneuvoston sukupolven opettajista ovat syntyneet tai jopa käyneet koulua silloin, kun rakkauden osoittaminen samaa sukupuolta edustavaa ihmistä kohtaan oli rangaistavaa ja silloin, kun se luokiteltiin sairaudeksi. Se juontaa juurensa tähän päivään asti. Osa koulun opettajista ja muusta henkilökunnasta eivät edelleenkään ymmärrä sitä, kuinka suuri vaikutus pienillä sanoilla, lauseilla sekä katseilla ja tuhahduksilla voikin olla. Kuinka heteronormatiivisuus sekä oletus siitä, että nuoret ovat kaikki cissukupuolisia voivat olla todella vahingollisia nuoren ihmisen kasvulle ja ajattelulle.

Iso huomion aihe, joka nousi esiin, kun valmistelimme tätä puhetta, oli se, että yleistyksen on loputtava. Tätä ei usein edes nähdä ongelmana, sillä se on niin kiveen hakattu yhteiskuntamme puheessa. Lausahdukset, kuten hei pojat ja hei tytöt, joita koulussa käytetään lähes päivittäin, voivat luoda sukupuolivähemmistöön kuuluvalle nuorelle hyvin epämukavan, unohdetun ja ulkopuolisen olon. Nuoret kuulevat myös paljon oletuksia omasta seksuaalisuudestaan, joka voi vaikeuttaa hyvin paljon itsensä hyväksymistä. Teimme puhetta varten taustatutkimusta helsinkiläisten nuorten kokemuksista kouluissa. Selvisi, että 36 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei heidän kouluissaan oteta huomioon sateenkaarivähemmistöjä. 19 prosentilla sateenkaarinuoriin kuuluvista ei ole turvallista olla oma itsensä, ja 26 prosenttia on kohdeltu asian takia huonosti.

Tämä, arvoisat valtuutetut, on liikaa.

Vaikka olisin pyytänyt kolmen henkilön mielipidettä ja vain yksi heistä olisi sanonut näin, se olisi silti liikaa. Emmekö me helsinkiläiset ja kaikki suomalaiset halua, että jokaisella nuorella olisi turvallista ja rauha kasvaa? Koulut ovat yksiä suurimpia instituutioita, joissa kasvatetaan ja koulutetaan nuoria sekä opetetaan heille, miten kuuluu toimia ja kuinka yhteiskunnassamme eletään. Jos kouluissa ei ole kaikille nuorille turvallista, se voi olla erittäin vahingollista sekä nuorelle itselleen että koulun yleiselle ilmapiirille.

Aloitteessa puhuttiin myös opettajille järjestetyistä koulutuksista aiheeseen liittyen. Kysyin koulussani, kuinka usein koulutuksia järjestetään. Sain vastaukseksi, että edellinen koulutus yleisestä yhdenvertaisuudesta on ollut noin kolme vuotta sitten. Koulutukset ovat pakollisia kaikille, mutta niissä käsitellään monia muitakin osa-alueita. Paljon asioita tapahtuu kolmessa vuodessa, ja nuorten hyvinvoinnin takia näitä koulutuksia tulisi järjestää enemmän ja tarkemmin, jotta opettajat ymmärtävät sanojensa ja tekojensa painon.

Vielä lopuksi haluan painottaa, että yhteiskuntamme ei ole maailmassa, Suomessa, Helsingissä valmis ennen kuin jokainen nuori, lapsi, aikuinen ja vanhus pystyy kokemaan olonsa kaikkialla turvalliseksi riippumatta taustastaan, iästään, sukupuolestaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan, etnisyydestään tai kulttuuristaan.

Kiitos.

Asiakirjan teksti

Käsittely

Palautusehdotus Valtuutettu Laura Korpinen ehdotti valtuutettu Mikko Paunion kannattamana, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi seuraavin perustein: Kiusaaminen koskettaa lähes jokaista lasta ja nuorta jossain vaiheessa lapsuuden tai nuoruuden aikana. Kiusaamisen syyt ovat moninaiset. Jos kiusaamisen vähentämiseen halutaan panostaa ja hankkia opettajille siihen lisäkoulutusta, pitää puuttua ylipäätänsä kiusaamiseen. Se, minkä asian kiusaaja on kulloinkin keksinyt kiusaamisen aiheeksi, ei ole relevanttia. Aloitteessa ja aloitevastauksessa esitetty pistemäinen lähestymistapa kiusaamisen ehkäisemiseen ei ole oikea eikä kiusaamista poisteta esitetyllä tavalla. Aloitteen tarjoama ratkaisutapa ainoastaan tarkoittaa rahansiirtoa Setan tyyppisille toimijoille. 5 äänestys Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan EI-ehdotus: Valtuutettu Laura Korpisen palautusehdotus Jaa-äänet: 73 Hilkka Ahde, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Nita Austero, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Elisa Gebhard, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Oona Hagman, Juha Hakola, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Sini Korpinen, Minja Koskela, Eeva Kärkkäinen, Heimo Laaksonen, Minna Lindgren, Ajak Majok, Petra Malin, Otto Meri, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Byoma Tamrakar, Tuomas Tuomi-Nikula, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen Ei-äänet: 9 Mika Ebeling, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Laura Korpinen, Tom Packalén, Mikko Paunio, Mika Raatikainen, Wille Rydman Tyhjä: 1 Juhani Strandén Poissa: 2 Marko Kettunen, Dani Niskanen Kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä. Toivomusponsi Valtuutettu Titta Hiltunen ehdotti valtuutettu Nina Miettisen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tarjota aloitevastauksessa mainittua vastaavaa täydennyskoulutusta myös nuorten parissa työskenteleville mielenterveyden ammattilaisille. Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin kaupunginhallituksen ehdotuksen. 6 äänestys Valtuutettu Titta Hiltusen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Titta Hiltusen ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 63 Hilkka Ahde, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Nita Austero, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Elisa Gebhard, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Oona Hagman, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Sini Korpinen, Minja Koskela, Eeva Kärkkäinen, Minna Lindgren, Ajak Majok, Petra Malin, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Byoma Tamrakar, Tuomas Tuomi-Nikula, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen Ei-äänet: 6 Mika Ebeling, Pia Kopra, Laura Korpinen, Tom Packalén, Mikko Paunio, Wille Rydman Tyhjä: 14 Harry Bogomoloff, Maaret Castrén, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Risto Rautava, Daniel Sazonov, Juhani Strandén, Juhana Vartiainen Poissa: 2 Marko Kettunen, Dani Niskanen Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Titta Hiltusen ehdottaman toivomusponnen.

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Ted Apter ja 27 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala varmistaa opettajille ja muulle opetushenkilökunnalle riittävän täydennyskoulutuksen, jotta henkilöstöllä on entistä paremmat koulutusvalmiudet tarjota tietoutta sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta kaikille oppilaille. Aloite on liitteenä 1. Valtuustoaloite on kannatettava ja tärkeä. Kasvurauha taataan jokaiselle vahvistamalla kouluissa ja oppilaitoksissa yhteisöllisyyttä, arvioimalla olemassa olevia käytänteitä, lisäämällä keskusteluja ja ryhmäyttämistä nuorten välillä sekä puuttumalla johdonmukaisesti epäasialliseen kohteluun. Jokaisessa koulussa ja oppilaitoksessa kartoitetaan nuorten hyvinvointia ja nykytilaa mm. tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmia laadittaessa. Suunnitelmat tulee laatia yhdessä oppijoiden kanssa tunnistettujen epäkohtien pohjalle ja niissä mietitään konkreettisia ratkaisuja epäkohtien kitkemiseksi. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat tarjoavat tärkeän pohjan nuorten kuuntelemiselle, epäkohtiin puuttumiselle ja yhteiselle toiminnalle turvallisen kasvuympäristön takaamiseksi. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla vahvistetaan opetushenkilöstön osaamista tarjoamalla koulutuksia sateenkaariteemoista sekä lisäämällä menetelmäosaamista dialogisuuden lisäämiseksi toiminnassa. Vuoden 2023 kevät- ja syyslukukausina järjestettiin nuorten OmaStadi-ehdotuksen mukaisesti kaikille Helsingin peruskoulujen 6.–9. luokkalaisille työpajoja, joissa käsiteltiin sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta. Näiden työpajojen yhteydessä opetushenkilöstön osaamista vahvistettiin järjestämällä henkilöstölle työpajojen lisäksi omia koulutuksia ja tarjoamalla työpajoissa käytetty materiaali heidän käyttöönsä. Opetushenkilöstölle on tarjolla esimerkiksi keväällä 2025 webinaareja ja lähikoulutuksia sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta. Näiden koulutusten tavoitteena on vahvistaa henkilöstön osaamista ja ymmärrystä siitä, miten sateenkaaritietoisuus edistää yhdenvertaisen oppimisympäristön rakentamista, sekä tarjota konkreettisia työkaluja sateenkaarisensitiiviseen toimintaan. Lisäksi opetushenkilöstöllä on Opehuoneessa käytössä ilmaisia koulutuksia, linkkejä ja oppituntimateriaalia. Materiaalit löytyvät suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sateenkaariteemojen koulutuksen tulee olla kiinteä osa opetushenkilöstön täydennyskoulutusta, jotta henkilöstöllä on valmiudet varmistaa turvallinen ja hyvinvoiva oppimisympäristö kaikille. Turvallisen kasvurauhan varmistaminen edellyttää toiminnan arviointia ja keskusteluja oppijoiden kanssa, jotta epäkohtiin osataan puuttua heti ja varhaisessa vaiheessa. Aloitteesta on saatu kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto. Vastaus perustuu lautakunnan lausuntoon. Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginvaltuusto 05.02.2025 § 36

Päätös Kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle. Käsittely Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksesta, että asiat, joista kaupunginvaltuusto haluaisi keskustella, pantaisiin pöydälle seuraavaan kokoukseen. Kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle hyväksymänsä menettelytavan mukaisesti. Esittelijä Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus 20.01.2025 § 42

Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 26.11.2024 § 337

Lausunto Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon Ted Apterin ja 27 muun valtuutetun ”Turvataan kasvurauha sateenkaarinuorille” -valtuustoaloitteesta: Kasvatus- ja koulutuslautakunta kannattaa Ted Apterin valtuustoaloitetta, jossa esitetään, että opetushenkilöstölle tarjotaan sateenkaarinuorten kasvurauhan turvaamiseksi riittävä täydennyskoulutus sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta. Kasvurauha taataan jokaiselle vahvistamalla kouluissa ja oppilaitoksissa yhteisöllisyyttä, arvioimalla olemassa olevia käytänteitä, lisäämällä keskusteluja ja ryhmäyttämistä nuorten välillä sekä puuttumalla johdonmukaisesti epäasialliseen kohteluun. Jokaisessa koulussa ja oppilaitoksessa kartoitetaan nuorten hyvinvointia ja nykytilaa mm. tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien laadinnassa. Suunnitelmat tulee laatia yhdessä oppijoiden kanssa tunnistettujen epäkohtien pohjalle ja niissä mietitään konkreettisia ratkaisuja haasteiden kitkemiseksi. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat tarjoavat tärkeän pohjan nuorten kuuntelemiselle, epäkohtiin puuttumiselle ja yhteiselle toiminnalle turvallisen kasvuympäristön takaamiseksi. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla vahvistetaan opetushenkilöstön osaamista tarjoamalla koulutuksia sateenkaariteemoista sekä lisäämällä menetelmäosaamista dialogisuuden lisäämiseksi toiminnassa. Vuoden 2023 kevät- ja syyslukukausina järjestettiin nuorten OmaStadi-ehdotuksen mukaisesti kaikille Helsingin peruskoulujen 6.–9. luokkalaisille työpajoja, joissa käsiteltiin sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta. Näiden työpajojen yhteydessä opetushenkilöstön osaamista vahvistettiin järjestämällä henkilöstölle työpajojen lisäksi omia koulutuksia ja tarjoamalla työpajoissa käytetty materiaali heidän käyttöönsä. Opetushenkilöstölle on tarjolla esimerkiksi keväällä 2025 webinaareja ja lähikoulutuksia sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta. Näiden koulutusten tavoitteena on vahvistaa henkilöstön osaamista ja ymmärrystä siitä, miten sateenkaaritietoisuus edistää yhdenvertaisen oppimisympäristön rakentamista, sekä tarjota konkreettisia työkaluja sateenkaarisensitiiviseen toimintaan. Lisäksi opetushenkilöstöllä on Opehuoneessa käytössä ilmaisia koulutuksia, linkkejä ja oppituntimateriaalia. Materiaalit löytyvät suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa, että sateenkaariteemojen koulutuksen tulee olla kiinteä osa opetushenkilöstön täydennyskoulutusta, jotta henkilöstöllä on valmiudet varmistaa turvallinen ja hyvinvoiva oppimisympäristö kaikille. Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa, että turvallisen kasvurauhan varmistaminen edellyttää toiminnan arviointia ja keskusteluja oppijoiden kanssa, jotta epäkohtiin osataan puuttua heti ja varhaisessa vaiheessa. Yhteenveto Kasvatus- ja koulutuslautakunta tukee aloitetta opetushenkilöstön tietoisuuden vahvistamisesta sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla henkilöstölle tarjotaan vuonna 2025 webinaareja ja lähikoulutuksia sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden ymmärryksen vahvistamiseksi. Näiden toimien tarkoituksena on taata jokaiselle nuorelle turvallinen ympäristö ja tukea yhdenvertaisuutta. Esittelijä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)