Kaupunginvaltuusto · 26.2.2025
Kaartinkaupungin Kasarmitorin liikerakennuksen asemakaavan muutos (nro 12762)
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 3. kaupunginosan (Kaartinkaupunki) korttelin 3210 sekä katu- ja torialueiden asemakaavan muutoksen 10.9.2024 päivätyn piirustuksen nro 12762 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein. Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen: | Hyväksyessään asemakaavan kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta suunnitella Kasarmitorin uudisrakennus siten, että se on tyyliltään ja korkeudeltaan sopusoinnussa Engelin suunnitteleman Kaartin kasarmin kanssa. (Björn Månsson)
Ehdotukset
Palautusehdotus Hylätty
Valtuutettu Mika Ebeling ehdotti valtuutettu Wille Rydmanin kannattamana, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että Kasarmitorin liikerakennuksen tilalle valmistellaan julkisivultaan alkuperäisen Selim A. Lindqvistin suunnitteleman Kaartin hallin kaltainen rakennus.
Ehdottaja: Mika Ebeling
Pöydällepanoehdotus Hylätty
Valtuutettu Terhi Peltokorpi ehdotti valtuutettu Eeva Kärkkäisen ehdottamana, että asia jätetään pöydälle valtuuston seuraavaan kokoukseen. Käsittelyjärjestys Valtuutettu Terhi Peltokorven pöydällepanoehdotusta kannatettiin valtuutettu Mika Ebelingin palautusehdotuksesta käydyn keskustelun aikana. Valtuutettu Peltokorven pöydällepanoehdotuksesta äänestettiin ennen valtuutettu Ebelingin palautusehdotuksen käsittelyn jatkamista. Palautusehdotuksesta äänestettiin pöydällepanoehdotuksen käsittelyn jälkeen.
Ehdottaja: Terhi Peltokorpi
Palautusehdotus Hylätty
Valtuutettu Terhi Peltokorpi ehdotti valtuutettu Eeva Kärkkäisen kannattamana, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että uuden rakennuksen rakennuskorkeus pidetään nykyisellään ja uusi rakennus sovitetaan ympäröivään kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaaseen ympäristöön sopivaksi.
Ehdottaja: Terhi Peltokorpi
Toivomusponsi Hyväksytty
Valtuutettu Björn Månsson ehdotti valtuutettu Arja Karhuvaaran kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin kaupunginhallituksen ehdotuksen.
Ehdottaja: Björn Månsson
Äänestykset
Äänestys 1
- Jaa 66
- Ei 16
- Tyhjä 2
- Poissa 1
Tulos: Kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Ei valtuustoryhmää | 63 | 16 | 2 | 1 |
Kaikki äänet (85)
Äänestys 2
- Jaa 66
- Ei 15
- Tyhjä 4
- Poissa 0
Tulos: Kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Ei valtuustoryhmää | 63 | 15 | 4 | 0 |
Kaikki äänet (85)
Äänestys 3
- Jaa 62
- Ei 23
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Ei valtuustoryhmää | 59 | 23 | 0 | 0 |
Kaikki äänet (85)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Paavo ArhinmäkiVAS | Jaa |
| Anni SinnemäkiVIHR | Jaa |
| Daniel SazonovKOK | Jaa |
| Hilkka Ahde | Jaa |
| Alviina Alametsä | Jaa |
| Outi Alanko-Kahiluoto | Jaa |
| Pentti Arajärvi (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Sirpa Asko-Seljavaara | Jaa |
| Nita Austero | Jaa |
| Eva Biaudet (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Harry Bogomoloff | Jaa |
| Sandelin Silja Borgarsdóttir (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Maaret Castrén | Jaa |
| Mika Ebeling (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Elisa Gebhard | Jaa |
| Nora Grotenfelt (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Tuula Haatainen | Jaa |
| Mia Haglund | Jaa |
| Oona Hagman (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Juha Hakola | Jaa |
| Jussi Halla-aho (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Atte Harjanne | Jaa |
| Eveliina Heinäluoma | Jaa |
| Fardoos Helal | Jaa |
| Titta Hiltunen | Jaa |
| Mari Holopainen | Jaa |
| Veronika Honkasalo | Jaa |
| Shawn Huff | Jaa |
| Nuutti Hyttinen (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Ville Jalovaara | Jaa |
| Mikael Jungner | Jaa |
| Atte Kaleva | Jaa |
| Arja Karhuvaara | Jaa |
| Emma Kari | Jaa |
| Elina Kauppila | Jaa |
| Marko Kettunen | Jaa |
| Otso Kivekäs | Jaa |
| Mai Kivelä | Jaa |
| Pia Kopra (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Laura Korpinen (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Sini Korpinen | Jaa |
| Minja Koskela | Jaa |
| Eeva Kärkkäinen (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Heimo Laaksonen | Jaa |
| Minna Lindgren | Jaa |
| Ajak Majok | Jaa |
| Petra Malin | Jaa |
| Otto Meri | Jaa |
| Nina Miettinen | Jaa |
| Sami Muttilainen (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Seija Muurinen | Jaa |
| Björn Månsson (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Tuomas Nevanlinna | Jaa |
| Kimmo Niemelä (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Dani Niskanen | Jaa |
| Johanna Nuorteva | Jaa |
| Tom Packalén | Jaa |
| Matias Pajula | Jaa |
| Jenni Pajunen | Jaa |
| Pia Pakarinen | Jaa |
| Amanda Pasanen | Jaa |
| Mikko Paunio (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Terhi Peltokorpi (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Mika Raatikainen (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Marcus Rantala (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Tuomas Rantanen | Jaa |
| Risto Rautava | Jaa |
| Nasima Razmyar | Jaa |
| Laura Rissanen | Jaa |
| Wille Rydman (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Sari Sarkomaa | Jaa |
| Pekka Sauri | Jaa |
| Mirita Saxberg | Jaa |
| Osmo Soininvaara | Jaa |
| Juhani Strandén | Jaa |
| Nina Suomalainen | Jaa |
| Ilkka Taipale (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Tuomas Tuomi-Nikula | Jaa |
| Erkki Tuomioja (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Reetta Vanhanen | Jaa |
| Juhana Vartiainen | Jaa |
| Sinikka Vepsä (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Sanna Vesikansa | Jaa |
| Maarit Vierunen | Jaa |
| Thomas Wallgren (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
Äänestys 4
- Jaa 62
- Ei 2
- Tyhjä 21
- Poissa 0
Tulos: Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Björn Månssonin ehdottaman toivomusponnen.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 0 | 0 | 1 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Ei valtuustoryhmää | 60 | 2 | 20 | 0 |
Kaikki äänet (85)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Paavo ArhinmäkiVAS | Jaa |
| Anni SinnemäkiVIHR | Tyhjä |
| Daniel SazonovKOK | Jaa |
| Hilkka Ahde (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Alviina Alametsä | Jaa |
| Outi Alanko-Kahiluoto | Jaa |
| Pentti Arajärvi (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Sirpa Asko-Seljavaara | Jaa |
| Nita Austero | Jaa |
| Eva Biaudet | Jaa |
| Harry Bogomoloff (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Sandelin Silja Borgarsdóttir | Jaa |
| Maaret Castrén | Jaa |
| Mika Ebeling | Jaa |
| Elisa Gebhard | Jaa |
| Nora Grotenfelt | Jaa |
| Tuula Haatainen (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Mia Haglund | Jaa |
| Oona Hagman | Jaa |
| Juha Hakola | Jaa |
| Jussi Halla-aho | Jaa |
| Atte Harjanne (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Eveliina Heinäluoma (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Fardoos Helal (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Titta Hiltunen | Jaa |
| Mari Holopainen | Jaa |
| Veronika Honkasalo | Jaa |
| Shawn Huff | Jaa |
| Nuutti Hyttinen | Jaa |
| Ville Jalovaara (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Mikael Jungner (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Atte Kaleva | Jaa |
| Arja Karhuvaara | Jaa |
| Emma Kari | Jaa |
| Elina Kauppila | Jaa |
| Marko Kettunen (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Otso Kivekäs | Jaa |
| Mai Kivelä | Jaa |
| Pia Kopra | Jaa |
| Laura Korpinen | Jaa |
| Sini Korpinen | Jaa |
| Minja Koskela | Jaa |
| Eeva Kärkkäinen | Jaa |
| Heimo Laaksonen | Jaa |
| Minna Lindgren (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Ajak Majok | Jaa |
| Petra Malin | Jaa |
| Otto Meri (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Ei |
| Nina Miettinen (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Sami Muttilainen | Jaa |
| Seija Muurinen | Jaa |
| Björn Månsson | Jaa |
| Tuomas Nevanlinna | Jaa |
| Kimmo Niemelä | Jaa |
| Dani Niskanen | Jaa |
| Johanna Nuorteva | Jaa |
| Tom Packalén | Jaa |
| Matias Pajula | Jaa |
| Jenni Pajunen | Jaa |
| Pia Pakarinen | Jaa |
| Amanda Pasanen (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Mikko Paunio | Jaa |
| Terhi Peltokorpi | Jaa |
| Mika Raatikainen | Jaa |
| Marcus Rantala | Jaa |
| Tuomas Rantanen | Jaa |
| Risto Rautava (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Nasima Razmyar (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Laura Rissanen | Jaa |
| Wille Rydman | Jaa |
| Sari Sarkomaa | Jaa |
| Pekka Sauri | Jaa |
| Mirita Saxberg | Jaa |
| Osmo Soininvaara (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Juhani Strandén (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Nina Suomalainen | Jaa |
| Ilkka Taipale (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Tuomas Tuomi-Nikula | Jaa |
| Erkki Tuomioja (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Reetta Vanhanen | Jaa |
| Juhana Vartiainen (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
| Sinikka Vepsä | Jaa |
| Sanna Vesikansa | Jaa |
| Maarit Vierunen | Jaa |
| Thomas Wallgren (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Tyhjä |
Keskustelu
53 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)
Valtuutettu Terhi Peltokorpi Teen nyt ehkä aika poikkeuksellisen esityksen ja esitän, että tämä asia jätettäisiin kahdeksi viikoksi eli seuraavaan valtuuston kokoukseen…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut.
Teen nyt ehkä aika poikkeuksellisen esityksen ja esitän, että tämä asia jätettäisiin kahdeksi viikoksi eli seuraavaan valtuuston kokoukseen pöydälle. Haluaisimme perehtyä tähän asiaan vielä hieman tarkemmin ja emme näe, että tässä olisi niin kiirettä, että tämä olisi pakko tässä valtuuston kokouksessa viedä eteenpäin.
Te varmaan kaikki huomasitte, että muutama päivä sitten laaja joukko eturivin arkkitehteja, tutkijoita ja professoreja vetosi tässä asiassa Helsingin kaupunginvaltuustoon ja toivoi, että tätä kaavaa ei esitetyssä muodossa hyväksyttäisi. Heidän esittämänsä perustelut ovat varsin relevantteja ja sellaisia, että me koemme, että meillä ei ainakaan ole edellytyksiä tänään edetä tämän asian kanssa ja haluamme kaksi viikkoa lisäaikaa.
Siksi toivon, että valtuusto voisi yksimielisesti tänään jättää tämän pöydälle ja kahden viikon päästä seuraavassa kokouksessa katsomme, onko tällä kaavalla edellytyksiä tällaisenaan edetä.
Valtuutettu Mika Ebeling Päätösehdotuksessa ehdotetaan, että vuonna 1960 rakennettu väliaikainen rakennus puretaan ja tilalle tulee volyymiltaan suurempi rakennus.…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kaupunginvaltuutetut.
Päätösehdotuksessa ehdotetaan, että vuonna 1960 rakennettu väliaikainen rakennus puretaan ja tilalle tulee volyymiltaan suurempi rakennus. Juuri tähän kohtaan liittyy kuitenkin merkittävä historiallinen näkökohta. Nykyinen väliaikainen rakennus rakennettiin 1906 rakennetun upean Selim A. Lindqvistin suunnitteleman Kaartin hallin tilalle. Nyt meillä on historiallinen tilaisuus rakentaa julkisivultaan alkuperäisen Kaartin hallin kaltainen rakennus, joka täydentäisi historiallista kaupunkikuvaa. Kuvan voi kukin katsoa Wikipediasta hakusanalla Kaartin halli.
Teen seuraavan palautusesityksen: Ehdotan asian palauttamista uudelleen valmisteluun siten, että Kasarmitorin liikerakennuksen tilalle valmistellaan julkisivultaan alkuperäisen Selim A. Lindqvistin suunnitteleman Kaartin hallin kaltainen rakennus.
Minullekin kyllä sinänsä sopii hyvin, jos tuo valtuutettu Peltokorven esitys hyväksytään, mutta tämän esityksen nyt tein.
Kiitos.
(Puheenjohtajan välikysymys.) Jätän sen kannatuksen jollekin muulle, mutta tein tämän esityksen.
Ledamoten Björn Månsson Meillä on juuri tällä hetkellä kolme vähän vastaavaa tapausta kaupungissa, joissa mietitään sitä, että säästetäänkö vanhaa ja rakennetaanko…
Kiitos. Ärade ordförande, bästa fullmäktigekolleger.
Meillä on juuri tällä hetkellä kolme vähän vastaavaa tapausta kaupungissa, joissa mietitään sitä, että säästetäänkö vanhaa ja rakennetaanko uutta, mitä tehdään. Kaikki koskevat kaupunkikuvaa ja monumentaalisia ympäristöjä. Juuri nyt agendalla tänään on tämä Kasarmin tori, mutta on myöskin Elielinaukio. En mene siihen enempää ja sitten Valtioneuvoston linnan sisäpiha. Siitä sanon sen verran, että siinä on ehkä löydettävissä nyt fiksu ajatus. Kun minä näin sen uuden hahmotelman kuvan lehdessä, mä luulin ensin, että se oli nykyinen rakennus Painotalo. Se on sen verran samankaltainen. Sitähän muuten esiintyy aika paljon Euroopan suurkaupungeissa, että rakennetaankin uusia rakennuksia vanhaan tyyliin. Korvataan näitä laatikkomaisia ja kunnioitetaan vanhaa. Yhteisenä nimittäjänä näillä kolmella tapauksella on nimenomaan tämä, että uudisrakennukset uhkaavat nykyisiä kaupunkiympäristöjä ja paikkoja.
Noh, Kasarmin torista. En usko, että nykyistä rakennusta kovin moni kaipaa ja haluaa säästettäväksi. Se on todella melko ruma, ainakin hyvin yksinkertainen. Ja paluuta siihen vanhaan kauppahalliin ei myöskään välttämättä ole. Se ei ollut mikään aivan huippurakennelma. Se ei ollut ollenkaan samaa sarjaa kuin meidän muut kauppahallit eli Hakaniemi, vanha kauppahalli ja Hietaniemen. Eli ei sitäkään, mutta mitä voisi tehdä, että tästä uudesta rakennuksesta, joka lienee aika välttämätön, saataisiin kuitenkin sellainen, että se sopii parhaiten siihen ympäristöön. Kaupunginhallituksessahan lisättiin tämä vaatimus, että uudisrakennus... Mikä se nyt olikaan. Siksi mä otin tämän koneen mukaan tänne. Että se on arkkitehtuurin sovittamista ympäristön arvokkaaseen kaupunkikuvaan. Tässä sitähän ei yksilöidä, mitä nykyistä kaupunkikuvaa tarkoitetaan.
Nimittäin totuushan on se, että Kasarmitorin ympärillä on ihan joka lähtöön erilaista arkkitehtuuria. Siellä on ennen kaikkea tietysti Elielin Kaartin kasarmi, nykyinen puolustusministeriö, ja sitten eräänlaisesta toisesta päästä on Nylands Nationin kansallisromanttinen kivilinna, ja sitten torin ympäriltä löytyy vaikka mitä erilaisia vanhoja rakennuksia. Ja ihan uusi rakennus asianajotoimiston lasilaatikko, joka muistuttaa Aallon sokeripalaa, on nyt siellä sitten uusimpana vuodelta 2017.
Pohdin ensin vastaehdotusta, mutta tässä juristit ja minä itsekin vähän ennustin sitä, että se ei käy. Olin jo muokannut uuteen uskoon ja ponneksi, ja ponsiehdotus kuuluisi:
Hyväksyessään asemakaavan kaupunginvaltuusto edellyttää, että Kasarmitorin uudisrakennus suunnitellaan siten, että se on tyyliltään ja korkeudeltaan sopusoinnussa Engelin suunnitteleman Kaartin kasarmin kanssa.
Toisin sanoen haluan vähän täsmentää tätä kaupunginhallituksen sanamuotoa, että viitataan nimenomaan tähän Engelin kasarmiin.
Kiitos.
Valtuutettu Risto Rautava Ensinnäkin muutama pointti. Tämä asia on käynyt jo pitkän prosessin kaupungissa läpi. Lautakunnassa sitä on käsitelty. Siellä myös…
Arvoisa puheenjohtaja.
Ensinnäkin muutama pointti.
Tämä asia on käynyt jo pitkän prosessin kaupungissa läpi. Lautakunnassa sitä on käsitelty. Siellä myös äänestettiin, ja kaksi henkilöä sitä vastusti. Muut sitä kannattivat. Samoin siellä on tätä asiaa käsitelty. On nähty myös erilaisia havainnekuvia tästä rakennuksesta. Siitä on nyt perusteluna useammissakin keskusteluissa ja kirjoituksissa käytetty, että se on ruma ja se ei sovellu tuohon maastoon. Ensinnäkin me tarvitaan tänne myös rakennuksia, joissa yritykset voi toimia. Ja kun siitä on kuitenkin tehty hyviä havainnekuviakin, joita me ainakin lautakunnassa olemme nähneet, niin toivoisin, että vaikkapa apulaispormestari voisi meille näyttää niitä kuvia, jolloin jokainen voi niistäkin päätellä, että onko se nyt ruma vai kaunis vai jotain siltä väliltä. Sen jälkeen voitaisiin mennä eteenpäin.
Lopuksi totean, että en missään tapauksessa tietenkään kannata palautusta. Enkä missään tapauksessa kannata myöskään pöytäämistä. En ymmärrä, mitä varten tässä vaiheessa tämä asia pitäisi laittaa pöydälle.
Valtuutettu Arja Karhuvaara Tämä alue on oikeasti aikamoinen sekasotku tällä hetkellä erinäköisiä taloja, mutta silti ne rakennukset, jotka sinne alueelle ovat nyt…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Hyvät valtuutetut.
Tämä alue on oikeasti aikamoinen sekasotku tällä hetkellä erinäköisiä taloja, mutta silti ne rakennukset, jotka sinne alueelle ovat nyt rakennetut lukuun ottamatta sitä kaupungin omistamaa entistä... Mikähän siinä nyt oli. Joku pysäköintivalvonta alakerrassa ja jotain muuta. Kaikki muut ovat aika tyylikkäitä omina itsenään siellä alueella. Eivätkä myöskään riitele sen torin päärakennuksen eli tämän pääesikunnan rakennuksen kanssa, kuten mun mielestä tämä uusi rakennussuunnitelma ihan selvästi tekee.
Mä haluan nyt ihan ensimmäiseksi kannattaa tätä Björn Månssonin pontta, koska se on olennainen asia tässä. Se rakennus, joka siihen sen nykyisen väliaikaisen marketliikkeen tilalle tarvitaan. Siihen tarvitaan ilman muuta uusi rakennus, mutta sen arkkitehtuuri pitää sovittaa siihen pääesikunnan päärakennukseen niin, että sen torin ympäristön, näiden arvorakennusten, tätä dominanssia siellä alueella ei viedä tällä uudella rakennuksella. Täällä on joku ihmeellinen vimma nyt rakentaa kaikki torit ja aukiot täyteen. Se on ihan kuin se olisi hengen hädässä ennen kaupungin loppua, niin pitää kaikki mahdolliset torit rakentaa. Toreillakin on ollut aikanaan, kun ne on sinne suunniteltu, ihan omat funktionsa, joita myöskin voisi kunnioittaa tässä. Me tarvitaan myöskin ryhmiä varten. Me tarvitaan rautatieasemien lähelle ja muualle. Me tarvitaan sinne alueita, mihin voi isoja määriä ihmisiä kuljettaa bussilla tai bussilla pois. Se ei nyt kuulu tälle alueelle, mutta toivon todella, että me saadaan tämä torialue siihen kuntoon, että se uusi rakennus, joka sinne sitten tulee, on oikeasti arkkitehtuurisesti sen arvoinen kuin se paikka edellyttää.
Kiitos.
Valtuutettu Wille Rydman Tämä nykyinen purettava rakennus Kasarmitorilla ei järin kaunis ole. Sitä suorastaan rumaksikin voi luonnehtia, ja tilapäiseksihän se alun…
Arvoisa rouva puheenjohtaja.
Tämä nykyinen purettava rakennus Kasarmitorilla ei järin kaunis ole. Sitä suorastaan rumaksikin voi luonnehtia, ja tilapäiseksihän se alun perin lienee tarkoitettukin. On siis aivan paikallaan, että se puretaan. Toisaalta kun se puretaan, se tarjoaa myöskin erinomaisen mahdollisuuden rakentaa tilalle jotain kokonaisuuteen paremmin sopivaa ja jotain kauniimpaa.
Tässä nykyisessä sinänsä rumassa rakennuksessa on se etu, että se on varsin matala, mikä mahdollistaa sen, että tämän torin lukuisat, kauniit, pääasiassa jugendtyyliset rakennukset myöskin torille kohtuudella näkyvät. Ja näin muodoin olisi siis paikallaan, että kun tähän uutta rakennusta rakennetaan, se olisi myöskin korkeudeltaan sen laatuinen, ettei se ylitä nykyisen rakennuksen korkeutta. Samalla tulisi myöskin mahdolliseksi se, että kerrankin vastaisimme kaupunkilaisten toiveeseen ja rakentaisimme sellaista rakennuskantaa, joka sopii paremmin ympäristöönsä.
On totta, että kauniilla Kasarmitorilla on muutama uudempi rakennus, joka varsin huonosti sopii siihen miljööseen, mutta sen ei pidä olla perusteluna sille, että rakentaisimme entistä suurempaa arkkitehtonista sekamelskaa saman kokonaisuuden puitteisiin. Vaan nimenomaisesti tämänkaltainen tilaisuus mahdollistaa sen, että korjaamme historiallisia virheitä ja rakennamme jotain kaunista kyseiseen ympäristöönsä paremmin soveltuvaa rakennuskantaa. Näin muodoin kannatan valtuutettu Ebelingin palautusesitystä.
Ledamoten Marcus Rantala Ordförande. Den här stadsplanen väcker befogat mycket diskussion och också kritik, och vi diskuterar den väldigt ingående också i…
Ordförande.
Den här stadsplanen väcker befogat mycket diskussion och också kritik, och vi diskuterar den väldigt ingående också i stadsstyrelsen. Kaserntorget är en viktig helhet för helsingforsarna, men också nationellt symboliskt viktigt. Det finns fördelar med den här stadsplanen. Den nuvarande affärsbyggnaden är ingen skönhet och har tekniskt kommit till sin vägs ände. Södra stadsdelarna behöver en dagligvaruaffär av denna storlek, utan tvivel. Kontakten mellan den nya byggnaden och Kaserntorget har förutsättningar att liva upp hela torget. Byggnaden ser faktiskt bättre ut också än de första skisserna. Tack till invånarna för deras engagemang på detta område.
Itse olisin kuitenkin toivonut matalampaa rakennusta niin, että se ei näin tyystin olisi dominoinut toria. Tämä oli myös RKP:n ehdotus kaupunkiympäristölautakunnassa. Ja vaikka arkkitehtuurista voi olla montaa mieltä, olisin itse myös toivonut rakennusta, joka olisi kunnioittanut sitä vanhaa kauppahallia, joka purettiin 50-luvulla ja ottanut mallia siitä. Siinä valtuutettu Ebelingillä on hyvä näkökulma. Ehkä Helsinki voisi tulevaisuudessa rakentaa enemmän uusvanhaa arkkitehtuuria, joka ottaa mallia myös muista eurooppalaisista kaupungeista, jotka uskaltavat tehdä näin.
Kaava ei missään nimessä ole täydellinen, mutta ymmärrän, että tässä on myös taloudellinen yhtälö, joka asettaa omat reunaehtonsa. Siksi olen tyytyväinen kaupunginhallituksen yksimieliseen kirjaukseen, joka painottaa keinoja, joilla uudisrakennus hahmottuu mahdollisimman kevyenä rakennusmassana ja korostaa vaatimusta korkeasta laatutasosta, ajattomuudesta ja arkkitehtuurin sovittamisesta ympäristön arvokkaaseen kaupunkikuvaan.
Mielestäni valtuutettu Månssonin ponsi täydentää tätä hyvin ja kannatan sitä.
Apulaispormestari Anni Sinnemäki Muutama huomio ja ennen kaikkea vastaus nyt valtuutettu Rautavan pyyntöön vielä palata havainnekuviin tästä kaavasuunnitelmasta ja tästä…
Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Muutama huomio ja ennen kaikkea vastaus nyt valtuutettu Rautavan pyyntöön vielä palata havainnekuviin tästä kaavasuunnitelmasta ja tästä rakennussuunnitelmasta. Kommentoin ehkä ajatusta palautuksesta myös sitten omalta osaltani.
En ollut valmistautunut esityksellä tähän tilaisuuteen, mutta tässä nyt itse asiassa olen ystävällisesti saanut nopealla aikataululla kaavoittajalta muutamia kuvia, joita ajattelin, että ne voisin tässä vielä teille näyttää. Tässä nyt näkyy kolme kuvaa, jotka oikeastaan kuvastavat tietyllä tavalla sitä prosessia, mitä vaiheita tämän herkän ja arvokkaan ympäristön suunnittelussa on ollut.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman vaiheessa, tämä ylin kuva, kokonaisuus on ollut ehkä hyvinkin tuollainen jyrkkäpiirteinen ja tietenkin suunnitelma ehkä viitteellinen. Sen jälkeen saadun palautteen perusteella suunnitelmaa kaavaehdotusvaiheeseen muutettiin. Tässä keskimmäisen kuvan ehdotusvaiheen kuvassa se tärkein muutos tietenkin on koskenut sitä, millä tavalla tämä maantasokerros käyttäytyy, minkälaisia vaatimuksia sille asetetaan. Näen, että tämä on yksi tärkeimmistä muutoksista nykytilaan, että tämä nyt käsittelyssä oleva kaava edellyttää, että katutila on avointa. Sitä ei voi peittää teipeillä. Siihen tulee sellaisia toimintoja, joihin kaupunkilaiset voivat mennä sisään. Tarkoituksena on, että tässä on esimerkiksi ravintoloita ja kahviloita, jotka voivat myös levittäytyä terasseina siihen nykyiselle katualueelle.
Tässä kaavassa myös huollon ja maanalaisen huollon järjestelyt ovat toisenlaiset. Eli tämän Kasarmitorin puoleisen julkisivun edestä ei enää mene huoltoliikennettä, vaan huoltoliikenne suuntautuu suoraan sinne maan alle, jolloin tämä torialue kokonaisuudessaan tulee varmasti isossa mittakaavassa paljon käytettävämmäksi ja viihtyisämmäksi kuin se tällä hetkellä on.
Tämän ehdotusvaiheen osalta, kun edellytettiin, että tämä maantasokerros on suurine ikkunoineen ikään kuin katutilan kannalta viehättävä, silloin rakennuksen korkeus myös nousi. Tästä taas sitten seurasi toiselta puolelta kritiikkiä, että korkeusasema on noussut liikaa suhteessa Engelin suunnittelemaan rakennukseen, joka tietenkin on se historiallisesti merkittävin rakennus torin laidalla. Sen jälkeen sitten tehtiin kaksi muutosta, joissa painettiin sitä korkeinta korkeusasemaa alaspäin ja toisaalta edellytettiin tähän kaavaan myös viistettyä kattomuotoa, josta näissä havainnekuvissa, mitä tästä suunnitelmasta on ollut käytössä, on syntynyt ikään kuin tämän rakennuksen suunnitelman luonne ja se, minkälainen tämä on.
Kuten tästä näette, niin tämä rakennushan suunnitelmissa ei imitoi Selim A. Lindqvistin vanhaa kauppahallia. Mielestäni on hyvä huomata, että sinänsä tämän kaavan puitteissa voi tehdä rakennuksen, joka viittaisi enemmän 1900luvun alkuun tai 1800-lukuun. Sitä kaava ei estä, mutta tämä kaava sallii tämän korkuisen rakennuksen tekemisen. Ja kopio Selim A. Lindqvistin rakennuksesta kolmikerroksisena olisi varmasti vaikea toteuttaa ja epärealistinen, eikä meillä tässä ole havainnekuvia siitä, miltä se ylipäätänsä näyttäisi.
Eli ajattelen niin, että niille valtuutetuille, jotka ajattelevat, että tähän tulisi kopio vanhasta kauppahallin rakennuksesta, tämän kaavan hyväksyminen ei varmastikaan ole oikea ratkaisu, vaan palauttaminen. Jos taas halutaan ohjeistaa tätä jatkosuunnittelua vielä johonkin suuntaan, se on totta kai tämän kaavan puitteissa mahdollista. Näinhän kaupunginhallituksessa nimenomaan teimme. Kaava määrää selkeästi laadukkaista materiaaleista, ja myös lautakunnan hyväksymä ponsi, johon kaupunginhallitus yhtyi, korostaa tietyllä tavalla sen rakennuksen rakennetta sellaisena, joka ei ole liian massiivinen, vaan säilyttää ehkä tämän sijainnin paviljonkimaisen tai kauppahallimaisen olemuksen.
Näytän tästä vielä muutaman kuvan.
Tässä nyt näkyy Kasarmikadulta pohjoiseen tätä julkisivua. Sitten toiseen suuntaan Kasarmikadulta etelään. Tässä havainnekuva torin puolelta. Ja tässä sitten näkyy vaikka se, miten sitten suoraan tämän rakennuksen edestä sinne Kasarmikadulle päin. Tässä kuvassa vielä näkyy se, että tuo katkoviiva näyttää sitä, missä menee nykyisen rakennuksen korkeusasema, eli miltä osin tämä nyt kaavan mahdollistama rakennus on korkeampi. Sitten tässä viimeinen kuvasovitus täältä Kasarmikadulta.
Ehkä sitten vielä muutama huomio tähän keskusteluun ja palautukseen.
Ehkä toteaisin sen, vaikka se lienee tästä selvää, että tässä sinänsä nyt ei ole ajatuksia sen kummemmin rakentaa jollekin torille, vaan korvata olemassa oleva rakennus toisella rakennuksella. Olen itse ehkä kokenut sekä lautakunnassa että kaupunginhallituksessa keskustelun niin, että tätä suunniteltua rakennusta ja kokonaisuutta pääosin pidetään parempana kuin sitä nykyistä rakennusta. Mutta se ei ole tietenkään ainoa näkökulma, jonka tässä voi ottaa. Itse ainakin ehkä painotan myös sitä, että nimenomaan tämä liikennejärjestely ja tämä maantasokerros ovat mielestäni isoja parannuksia nykytilaan.
Sitten ehkä valtuutettu Peltokorpi viittasi ansioituneiden arkkitehtien kannanottoon. Heidän pääperusteensahan oli se, että heidän mielestään tämä rakennus oli liian korkea suhteessa tuohon Engelin rakennukseen. Se on mielestäni näkemyskysymys. Mielestäni tämä ympäristö hyvin elää tällaisen kokonaisuuden kanssa. Engelin rakennus silti tästä nähdäkseni riittävästi erottuu, mutta siitä totta kai voi olla hyvin perustellusti myös toista mieltä. Ehkä heidän kannanotossaan mielestäni se taas on varmaan, kun eivät tunne prosessia. Totta kai tässä on kysymys päätöksenteossa ollut arviosta siitä, mikä on yleisen edun kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Yksityisiä intressejä tässä ei ole tietenkään kenenkään tarvinnut kuunnella, eikä se tietenkään ole tavallistakaan Helsingin kaavoituksessa, vaan totta kai nimenomaan niin valmistelussa kuin päätöksenteossa mehän täällä mietimme sitä, mikä on Helsingille ja helsinkiläisille parasta. Yleinen etu ja Helsingin etu on tässäkin prosessissa ollut johtotähtenä.
Ehkä ne huomiot siitä, mutta ajattelen, että kun tämä on kuitenkin ollut lautakuntavaiheessa ja kaupunginhallituksessa, että mitään sellaista ehkä valtavan uutta ei ole. Itselläni on sellainen tunne, että ehkä tähän pystyy ottamaan varmaan kantaa jo tässä kokouksessa.
Kiitos.
Valtuutettu Sami Muttilainen En kannata palautusta. Tämä on sikäli linjassa tämän kaupungin kaiken muun rakentamisen kanssa. Tämä on intohimoton, ylikorkea ja maisemaan…
Kiitos, puheenjohtaja.
En kannata palautusta.
Tämä on sikäli linjassa tämän kaupungin kaiken muun rakentamisen kanssa. Tämä on intohimoton, ylikorkea ja maisemaan sopimaton. Mä itse asiassa ihmettelen, miten siihen ei rakenneta Ikeaa. Täällä on paljon puututtu viime aikoina Valtioneuvoston ja Kasarmitorin kaavoihin. Mä muistuttaisin, että tässä kaupungissa on tuhottu aika monta muuta kaunista rakennusta menneiltä vuosikymmeniltä ihan vapaaehtoisesti ja sama teema jatkuu, mitä mennään vanhojen asuinalueiden kaavoittamiseen.
Mä kysyisin nyt tällaisen ihan teknisen kuvion. Täällä on jättänyt valtuutettu Peltokorpi pöytäysehdotuksen. Eli jos tämä saa kannatuksen, niin meneekö tämä asia äänestykseen vai kuinka menetellään? Tämä on ainakin itselleni ainutlaatuinen tilanne pöytäämisen suhteen valtuustossa. Sikäli mitä enemmän saa tietoa mihin kaavaan tahansa, olen aina siitä kiitollinen. Siinä mielessä voin kiittää aktiivisia arkkitehteja ja ennen kaikkea kiitän aina aktiivisia kaupunkilaisia.
Helppoja juttujahan nämä eivät välttämättä ole. Kyllä ainakin itse mietin monesti tähän saliin astuessa vielä, mitä tulen tänään äänestämään, mutta jatketaan keskustelua.
Valtuutettu Laura Korpinen Nyt kun tämä Kasarmitorin näyttelyhallin vanha rakennus on tullut teknisen ikänsä päähän, on tietysti hyvä, että se puretaan, mutta tosiaan…
Arvoisa puheenjohtaja.
Nyt kun tämä Kasarmitorin näyttelyhallin vanha rakennus on tullut teknisen ikänsä päähän, on tietysti hyvä, että se puretaan, mutta tosiaan nyt voisi olla hieman kunnianhimoa, kun suunnitellaan uutta. Kaupunkilaiset ovat kyllästyneitä näihin laatikoihin, ja nyt toivottaisiin tosiaankin, että paremmin huomioitaisiin tämä jo rakennettu ympäristö. Siinä mielessä ilomielin kannatan tätä Ebelingin palautusta.
Uuden rakennuksen pitäisi paremmin sopia siihen ympäristöönsä, ja sen ei pitäisi olla liian korkea, jotta se ei peittäisi näkymiä täältä torin puolelta sinne Kasarmikadun puolelle.
Kiitos.
Ledamoten Sandelin Silja Borgarsdóttir Vi är alla överens om att nuvarande byggnad inte är den mest optimala, varken med tanke på sitt tillstånd eller att den skulle passa in i…
Ärade ordförande.
Vi är alla överens om att nuvarande byggnad inte är den mest optimala, varken med tanke på sitt tillstånd eller att den skulle passa in i omgivningen. Vi är också överens om att det behövs en dagligvaruhandel i den här stadsdelen och att torgets potential som samlingspunkt behöver förbättras.
Asiaa käsiteltiin muistaakseni jo syyskuussa kaupunkiympäristölautakunnassa. Esitin silloin, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi niin, että kaavaratkaisu mahdollistaa nykyisen rakennuksen purkamisen ja korvaamisen uudella kaksikerroksisella toimisto- ja liikerakennuksella. Ehdotukseni sai lautakunnassa kannatusta vain valtuutettu Raatikaiselta.
Valtasuhteet kaupunginhallituksessa ovat suunnilleen samat kuin lautakunnassa ja siksi oli viisasta, että puoluekollegani Markus Rantala teki erinomaisen lisäyksen kaupunginhallituksen käsittelyssä, että itse rakennuksen tarkemmassa suunnittelussa pyritään etsimään keinoja, joilla uudisrakennus hahmottuu mahdollisimman kevyenä rakennusmassana arvokkaan torin laidalla. Kaupunginhallitus korostaa myös niitä kaavamääräyksiä, joilla on asetettu tulevan rakennuksen toteutukselle vaatimus korkeasta laatutasosta, ajattomuudesta ja arkkitehtuurin sovittamisesta ympäristön arvokkaaseen kaupunkikuvaan.
Itse näen, että rakennus mielellään saisi olla matalampi, mutta yksi tärkeä osa on myös, että nykyinen rakennus puretaan, että torin parempaa käyttöä mahdollistetaan ja että kaupunginosassa on jatkossakin ruokakauppa. Tässä vaiheessa kannatan Månssonin pontta.
Tack.
Valtuutettu Tuomas Rantanen Puheenjohtaja, valtuustotoverit. En kannata palautusta. Olen kyllä edellisen puhujan kanssa samaa mieltä, että olisi parempi, jos rakennus…
Puheenjohtaja, valtuustotoverit.
En kannata palautusta. Olen kyllä edellisen puhujan kanssa samaa mieltä, että olisi parempi, jos rakennus tehtäisi kaksi- eikä kolmikerroksisena. Ongelma vain on siinä, että meidän päättäjien pitää kaavoista päätettäessä miettiä myös, mitä on mahdollista tehdä. Olen vakuuttunut itse siitä, että madallettuna versiona tuolta uudisrakennukselta menisi taloudellinen toteuttamisperuste, ja silloin me ikään kuin oltaisiin tuon nykyisen rakennuksen armoilla. Eli meidän täytyisi katsoa, mitä sille vanhetessaan tapahtuu. Jos me halutaan siihen uudisrakennus, niin kuin täällä ehkä suurin osa puhujista on ollut sitä mieltä, silloin meidän täytyy jollakin lailla laskea, että se on ylipäänsä mahdollista siihen toteuttaa.
Ebelingin ehdotus liittyy kyllä tähän hyvin vahvasti. Se on siinä mielessä mielikuvitustodellisuutta, että vaikka kuinka haluaisin siihen ikään kuin uudelleenrakennettuna sen vanhan sieltä joskus kadonneen kauppahallin, ei sille löydy myöskään tekijää, eikä sille löydy taloudellista yhtälöä. Näin ollen siinäkin vaihtoehdossa päädyttäisiin varmaan siihen, että tuo nykyinen rakennus seisoisi siinä niin kauan kuin seisoisi, ja on sitten eri asia, löytyykö sille peruskorjaajaa.
En kannata pöydälle laittamista. Asiaa kaikkine pulmineen ja harmeineen, joita itsekin tässä olen tietenkin potenut, on käsitelty hyvin juurta jaksaen kaikissa eri prosessin vaiheissa.
Se, mitä tässä nyt pitää tehdä ja mitä on tehtävissä, on juuri se, että ohjeistetaan niin kuin kaupunginhallitus teki, että se uudisrakennus jatkosuunnittelussa toteutuu mahdollisimman hyvin siihen ympäristöön soveltuen. Se on muuttunut pitkin matkaa, niin kuin kuvista nähtiin, selvästi edukseen. Se lopullinen rakennus voisi näiden saatesanojen osalta, että myös siinä otetaan huomioon nämä ympäristöön sopeutumisen vaatimukset. Tätä Månssonin ponsikin ikään kuin täydentää. Oikeastaan se on sama asia kuin mitä kaupunginhallitus jo yhteisesti linjasi.
Valtuutettu Eeva Kärkkäinen Tässä on viime vuosina käyty aika paljon keskustelua siitä, miten Helsinki kaavoituksessaan kunnioittaa kulttuuriympäristöä ja…
Arvoisa puheenjohtaja.
Tässä on viime vuosina käyty aika paljon keskustelua siitä, miten Helsinki kaavoituksessaan kunnioittaa kulttuuriympäristöä ja rakennetaanko meillä kaunista kaupunkia. Mun mielestä tämä Kasarmitorin kaava on nyt esimerkki siitä, että meillä olisi mahdollisuus tämä vanha rakennus sieltä korvata tyylikkäämmällä ratkaisulla. Tässä on käytetty hyviä puheenvuoroja tästä aiheesta.
Tämä kaava, mikä meillä on käsittelyssä, ei mun mielestä kyllä anna turvaa valtuutetuille, että siihen tulee sitä kulttuuriympäristöä arvostava rakennus tilalle. Sen takia kannatan valtuutettu Peltokorven pöydällepanoesitystä.
Valtuutettu Eveliina Heinäluoma Paikkahan on suuressa määrin Helsingin historiallisia alueita. Siihen nähden mielestäni meidän kuuluukin käydä täällä laajaa keskustelua…
Arvoisa puheenjohtaja.
Paikkahan on suuressa määrin Helsingin historiallisia alueita. Siihen nähden mielestäni meidän kuuluukin käydä täällä laajaa keskustelua siitä, miten tämä historiallinen paikka toisaalta elää ajassa, mutta sitten tietysti myös pystymme kunnioittamaan tätä ympäristöä ja sovittamaan uudisrakennuksia tähän historialliseen ympäristöön. Yhdyn tässä edellä puhuneisiin niiltä osin, että tässä on haluttu päättäjien osalta painottaa tätä korkeatasoista toteutusta ja kun tämä on tietenkin myös taloudellisesti haastava ympäristö, johon joudutaan suunnittelemaan uudisrakennusta, sen täytyy olla taloudellisesti kannattava. Valtuutettu Rantanen tässä hyvin kävi myös tätä yhtälöä läpi.
Samaan aikaan tietenkin on niin, että tätä kaupallista tilaa ja alueella asuvien osalta ruokakauppoja ja kauppoja, joissa asioida, ja jotta se sujuva, hyvä arki olisi mahdollinen, nekin palvelut pitää pystyä tässä alueella turvaamaan. Ja sitten meillähän on tavoitteena kuitenkin myös tämän Kasarmitorin osalta, että se tulisi laajempaan käyttöön, parempaan käyttöön kaupunkilaisten viihtymisen alueena.
Itse en siis kannata näitä pöytäyksiä tai tätä palautusta uudelleen valmisteluun. Näen, että tässä on hyvä asemakaavan pohja, jonka pohjalta tätä toteutusta lähdetään edistämään. Pidän kyllä sitä hyvänä, että kun on kyseessä kuitenkin maan pääkaupunki ja sen historiallinen keskusta, niin tähänhän mahtuu useita eri näkökulmia ja myös kriittistä keskustelua. Olisin myös huolissani, jos ei tästä alueesta käytäisi laajaa julkista keskustelua. Myös mielestäni ne kriittiset näkökulmat sopivat tähän, ja sitten me päättäjät päästään niitä kuulemaan ja punnitsemaan omassa päätöksenteossamme, mitä näkökulmia painotamme enemmän.
Valtuutettu Terhi Peltokorpi Tässä palautuskeskustelussa on nyt muutamissa puheenvuoroissa vedottu siihen, että tätä asiaa on jo käsitelty paljon. Mä ymmärrän hyvin,…
Arvoisa puheenjohtaja.
Tässä palautuskeskustelussa on nyt muutamissa puheenvuoroissa vedottu siihen, että tätä asiaa on jo käsitelty paljon. Mä ymmärrän hyvin, että ne valtuutetut, jotka itse istuvat esimerkiksi kaupunkiympäristön lautakunnassa ja ovat siellä jo käsitelleet tätä asiaa, ne valtuutetut, jotka ovat kaupunginhallituksessa, ovat siellä käsitelleet tätä asiaa, tai ovat muulla tavoin omissa valtuustoryhmissään esimerkiksi näissä käsittelyvaiheissa käsitelleet tätä asiaa, niin heillä voi olla sellainen olo, että tätä asiaa on käsitelty pitkään. Äsken valtuutettu Heinäluoma totesi, että on hyvä, että käydään julkista keskustelua, mutta julkista keskusteluahan meillä myöskään ei kaikista kaavaasioista kovin paljon käydä. Aika monesti huomaamme sen, että kaupunkilaiset heräävät näihin asioihin siinä vaiheessa, kun nämä ovat valtuuston käsittelyssä, ellei media ole näistä runsaasti uutisoinut sitä ennen. Valitettavasti meillä tämä osallistaminen jää aika monesti siihen lakisääteiseen, jonka Helsinki toki hyvin hoitaa, mutta aika monesti kaupunkilaisilla on... Nyttenkin mä koen niin, että tämä avoin kirje, joka tästä on tehty, kyllä indikoi siitä, että aikaisemmissa päätöksenteon vaiheissa ei ole tullut nämä näkökulmat ehkä riittävällä tavalla kuitenkaan huomioitua. Mä pidän erittäin positiivisena sitä, että julkista sitä keskustelua käytäisiin vielä nykyistä avoimemmin. Toki siihen me jokainen voimme omalta osaltamme vaikuttaa myös.
Mä toivon, että tämä keskustelu voisi tästä vielä jatkua. En näe millään tavalla mahdottomana sitä, että tämä kaksi viikkoa voitaisiin ottaa tähän lisäaikaan. Mä en ymmärrä, mikä kiire tällä asialla on, että tämä pitäisi tänään välttämättä täältä väkisin viedä läpi. Toivon, että valtuusto tosiaan voisi tämän pöytäämisen tässä tänään vielä tehdä.
Ledamoten Björn Månsson Tässä palautusehdotuksessa on se vika tai puute, että siinä viitataan nimenomaan siihen vanhaan kauppahalliin. Omassa puheenvuorossani…
Arvoisa puheenjohtaja.
Tässä palautusehdotuksessa on se vika tai puute, että siinä viitataan nimenomaan siihen vanhaan kauppahalliin. Omassa puheenvuorossani sanoin, että se ei välttämättä nyt tässä tapauksessa ole paras mahdollinen. Mutta miksei pöydällepanoa voisi ajatella, että tätä voisi vielä harkita. Mä pyytäisin, jos apulaispormestari Sinnemäellä on käytössä nämä kalvot, PowerPointit, mitkä meillä on järjestelmässämme, niin näyttäisi sen kuvan tuolla seinällä, missä näkyy koko Kaartin kasarmi, ja sen oikealla puolella peittämässä sen oikean siiven kokonaan on tämä suunniteltu uudisrakennus. Se on mun mielestä kaikkein tärkein havainnekuva näistä kaikista, mitä meillä on. Tässä näytettiin lähinnä, miltä näyttäisi se uudisrakennus siihen vastapäiseen taustaan, jossa on näitä taloja. Tai ei vastapäiseen, vaan nimenomaan sivulle Kasarminkadun yli tämä perspektiivi. Pitäisi katsoa nimenomaan tätä, miltä se Kaartin kasarmi näyttää sen jälkeen, kun sen toinen siipi on tämän uudisrakennuksen takana.
Olisiko mahdollista saada tämä seinälle? Näitä ei ole numeroitu, että en voi sanoa mikä. Ei kun on se...
(Puheenjohtajan välihuomautus.)
Valtuutettu Mari Rantanen Kannatan tätä palautusta. Oikeastaan jatkan tästä, mihin valtuutettu Månsson jäi. On jollakin tavalla hätkähdyttävää se, että kun meillä on…
Arvoisa puheenjohtaja.
Kannatan tätä palautusta.
Oikeastaan jatkan tästä, mihin valtuutettu Månsson jäi. On jollakin tavalla hätkähdyttävää se, että kun meillä on tällainen ympäristö, mistä nyt puhutaan Kasarmitorilta ja esimerkiksi juuri tämä vanhan kasarmin rakennus, niin minkä vuoksi siihen pitää rakentaa tavattoman ruma laatikko viereen. Eikö sitä voi kunnioittaa sitä taustaa? Mä ymmärrän, ettei samankaltaisia rakennuksia tehdä, mutta eikö todella ole mitään muuta tapaa rakentaa uudelleen kuin tehdä niistä tällaisia moderneja laatikoita sen sijaan, että kunnioitettaisiin sitä ympäristöä, joka siinä on?
Ehkä voisi kuvitella, että tämä voisi jollakin tavalla sopia paljon paremmin, kun siihen tuotaisiin samoja elementtejä, mitä siinä ympäristössä on. Sen sijaan, että se on täysin erillinen. Erityisesti tilanteessa, jossa siitä päästään purkamaan tällainen ehkä alueeseen sopimaton rakennus, miksi sitten tehdä uusi vastaavan kaltainen.
Kiitos.
Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaara En kannata palautusta. Minusta lautakunta ja arkkitehdit ovat tehneet hyvän suunnitelman, ja minulla ei ainakaan ole niin paljon…
Arvoisa puheenjohtaja.
En kannata palautusta.
Minusta lautakunta ja arkkitehdit ovat tehneet hyvän suunnitelman, ja minulla ei ainakaan ole niin paljon kompetenssia, että pystyisin siihen luomaan uuden rakennuksen, joka olisi parempi kuin tämä kuva, joka meille esitetään. Mutta voisin kyllä kannattaa tätä Månssonin pontta, koska innostuin noista apulaispormestari Sinnemäen näyttämistä kuvista. Jos on mahdollista löytää jotain kevennystä tähän rakennukseen, se tietysti tyydyttäisi sitä erittäin arvovaltaista arkkitehtiporukkaa, joka on tätä arvostellut. Katsotaan, jos siihen saadaan myöskin heitä tyydyttävä malli.
Valtuutettu Marko Kettunen Valtuutettu Tuomas Rantanen aika hyvin tyhjensi ison osan siitä, mitä aioin sanoa liittyen tähän korkeuteen ja sen kustannusvaikutuksiin ja…
Valtuutettu Tuomas Rantanen aika hyvin tyhjensi ison osan siitä, mitä aioin sanoa liittyen tähän korkeuteen ja sen kustannusvaikutuksiin ja yleensäkin tähän palauttamiseen, jota en kannata.
Kyllä tätä nyt on näköjään suunniteltu jo riittävän pitkään ja kokouskutsu on tullut jo riittävissä hyvissä ajoin, että kaikilla on ollut aikaa ihan varmasti tähän tutustua. Siinä ei oikeastaan ole mieltä tätä pöydätä tai palauttaa. Sitten tätä kunnioittamista ja sopusointuisuutta haluaisin pikkasen haastaa tässä, kun sopusointuinenhan on siis nurmijärveläinen omakotitaloyhteisö, jossa kaikki talot on saman korkuisia ja samanvärisiä, ja onhan se ihan kauhean tylsää. Niin kuin tiedetään, kun me mennään Euroopan kaupunkiin, sehän ei ole todellisuutta missään. Kyllä kaupungin pitää elää siinä ajassa, jossa se on, ja arkkitehtuurin pitää kunnioittaa omaa ammattitaitoaan ja sitä aikaa, jossa eletään ja tehdä senkaltaisia rakennuksia.
Toisaalta mitä tulee sitten sen arkkitehtuurin siinä ympärillä kunnioittamiseen, senkin voi tehdä monella eri tavalla. Mä ajattelisin itse juuri näin, että ei kannata lähteä kilpailemaan sen Engelin kanssa ja yrittää tehdä samanlaista siihen viereen. Se olisi epäkunnioittavaa. Vaan parempi on pyrkiä tekemään siitä huomaamaton ja hillitty, joka antaa tilaa sille kauniille arkkitehtuurille kukoistaa siinä ympärillä.
Kiitos.
Apulaispormestari Anni Sinnemäki Tosiaankin ehkä tästä materiaalista, että kaavaselostuksesta löytyy nämä viitesuunnitelmat ja siellä on hyvin katsottavissa niitä…
Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Tosiaankin ehkä tästä materiaalista, että kaavaselostuksesta löytyy nämä viitesuunnitelmat ja siellä on hyvin katsottavissa niitä piirustuksia hyvin monesta eri kohdasta. Siitä, mistä kohtaa rakennus peittää Engelin rakennusta, jota toki siis nykyinenkin rakennus osaltaan tekee ja mistä kohtaa sitten taas ei peitä. Sieltä voi jokainen katsoa sen perspektiivin, joka juuri eniten kiinnostaa. Sitten ehkä tähän keskusteluun, että tämä nyt esillä ollut kirje on lähetetty jo lautakuntakäsittelyn yhteydessä. En muista, tarttuiko julkisuus siihen silloin. Oma mielikuvani on, että myös julkisessa keskustelussa tämän kaavan eri vaiheet ovat kyllä olleet esillä. Ja ne näkökulmat, joita tässä kirjeessä on ollut, ovat sinänsä olleet hyvin tutustuttavissa, vaikka tietenkin on varmasti niin, että ne valtuustoryhmät, jotka eivät ole edustettuina kaupunginhallituksessa, painottavat sitä omaa tutustumistaan tähän loppuvaiheeseen.
Muistutan myös valtuustoryhmiä ja ehkä erityisesti niitä valtuustoryhmiä, jotka eivät ole edustettuna lautakunnassa, että kaupunkiympäristön toimialan asiantuntijat ovat auliisti käytettävissä valtuustoryhmissä. Eli jos on sellaisia kiinnostavia kaavakysymyksiä, jotka ovat tulossa valtuustoon, tiedän, että he mielellään tulevat kutsuttaessa esittelemään. Silloin se voi tietenkin syventää osaltaan sitä perehtymistä.
Sitten vielä ehkä aivan lopuksi tähän, että valtuutettu Kettunen varmaan oli tässä asian ytimessä.
Se, mitä kaava nyt määrää tästä rakennuksesta, sehän ei määrää kaikkea. Kaava ei ole rakennussuunnitelma. Määrätään, että rakennus ei voi olla laatikko, eli sen katto ei voi olla tasainen. Määrätään laadusta. Määrätään tästä katutilasta, mutta se on sitten varmaan nimenomaan keskustelu- ja myös näkemyskysymys, että toiset ehkä näkevät niin, että jos olisi suora kopio Engelin rakennuksesta, juuri se rienaisi Engeliä. Sitten taas on niitä näkemyksiä, että kannattaisi olla mahdollisimman lähellä kopiota ja se olisi kaunista ja kunnioittaisi Engeliä. Näkisin, että tämä nyt harkittu viitesuunnitelma ottaa vaikutteita kauppahalliperinteestä. Pyrkii kuitenkin luomaan uuden kerroksen tähän torille, josta hyvin valtuutettu Månssonkin totesi, että tämä on hyvin moninainen ympäristö, jossa on eri vuosisadoilta ja vuosikymmeniltä rakennuksia.
Varmasti sitten nimenomaan sekä tämän kaupunginhallituksen ja lautakunnan kannanoton kautta että mahdollisten ponsien kautta tätä rakennuksen jatkosuunnittelua sinne rakennuslupavaiheeseen voidaan ohjata. Mutta tässä on varmasti myös sitten ikään kuin sitä kysymystä, että Rainer Mahlamäki on hyvin arvostettu emeritusarkkitehti itsekin. Se kuvastaa tietenkin sitä, että arkkitehtikunnassakin varmaan on erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on paras tapa sopeutua ja kunnioittaa.
Nythän meillä kiinnostavasti vaikkapa Kruunuvuorenrannan osalta on annettu rakennusluvat sitten sellaiselle hankkeelle, jossa jäljitellään, vaikka ei tietenkään aivan tulla lähelle jugendarkkitehtuuria. Sekin on mahdollista, että sellaisia hankkeita tulee, mutta se saattaisi olla hyvin rohkeaa tässä ympäristössä mennä niin pitkälle.
Valtuutettu Tom Packalén En kannata palautusta. Tässä on apulaispormestari Sinnemäki piti musta hyvän perustellun puheen, ja myös Kettusen puhe oli musta erittäin…
En kannata palautusta.
Tässä on apulaispormestari Sinnemäki piti musta hyvän perustellun puheen, ja myös Kettusen puhe oli musta erittäin hyvä.
Mun mielestä toi rakennus näyttää hyvältä. Ehkä ainut huoli on siitä, että onko se todella tuon näköinen, kun se sitten valmistuu, ettei siinä ole jotain muuta. Nämä havainnekuvat välillä ovat niin erilaisia kuin mitä todellisuudessa on. Mutta todella se, että me ei osata edes tehdä sellaisia taloja kuin on tehty silloin Engelin aikana tänä päivänä. Niin turha yrittää tehdä mitään halpaa kopiota siihen, vaan tehdään mieluummin siihen paikalle nykyaikainen rakennus, joka sopii siihen maisemaan. Mielestäni tuo lopullinen versio, mikä tuossa havainnekuvissa on ollut, on siihen erittäin hyvä ja sopiva rakennus. Kiitos.
Valtuutettu Sami Muttilainen En edelleenkään kannata palautusta. Mun mielestä itse asiassa tämä snadisti rujohko ulkoasu, mikä tässä nyt on tässä olevassa…
Kiitos, puheenjohtaja.
En edelleenkään kannata palautusta.
Mun mielestä itse asiassa tämä snadisti rujohko ulkoasu, mikä tässä nyt on tässä olevassa kiinteistössä, sopii tuohon kontrastiltaan erittäin hyvin. Täällä on paljon itketty sen vanhan rakennuksen perään, mikä siitä on aikoinaan peruttu. Itkettiin varmaan silloinkin, kun siihen bygattiin 60-luvulla 60-luvun tyypillistä arkkitehtonista ilmentymää sen tilalle. Nyt ollaan taas siinä tilanteessa, että tässä kaupungissa puretaan vanhoja ostareista. Tämä itse asiassa just ilmentää sitä aikakautta.
Mua kiinnostaisi tietää, kun tämä nyt on ollut tässä sen, mitä nyt perus 60 vuotta väliaikaisesti ollaan sijoillaan, niin onko tässä jotain suunnitelmia ollut siinä välissä, mitkä voisi kestää tämän päivän valoa. Mä varmaan tein hyvinkin selväksi tuossa ekassa puheenvuorossa sen, kuinka kunnianhimoisena mä tätä uutta rakennelmaa pidän, mutta en lähde ehkä toimenpiteisiin sen puolesta.
Siinä mielessä olen kyllä valtuutettu Peltokorven kannalla, eli aina kun joku ehdottaa lautakunnassakin pöytäämistä, niin pöydätään toki. Ei mulla ole mikään kiire minnekään.
Valtuutettu Laura Korpinen Olisin ottanut vastauspuheenvuoron aikaisemmin, jos semmoinen olisi mahdollista, valtuutettu Tuomas Rantasen puheenvuoroon, kun hän sanoi,…
Arvoisa puheenjohtaja.
Olisin ottanut vastauspuheenvuoron aikaisemmin, jos semmoinen olisi mahdollista, valtuutettu Tuomas Rantasen puheenvuoroon, kun hän sanoi, että enää ei pysyttäisi rakentamaan tällaista rakennusta.
Tosiaan siinä vaiheessa, kun 60- ja 70-luku oli jo tehty näitä laatikoita, niin 80luvullahan onnistuttiin rakentamaan tuo ulkoministeriön käytössä oleva Merikasarmin rakennus symmetriseksi. Siihenhän rakennettiin se toinen merelle näkyvä pääty Engelin rakennuksen täysin tyyliin sopivaksi. Sitä eroa ei huomaa, että se on jälkikäteen tehty. En näe mitään syytä siihen, etteikö nyt edelleenkin voitaisi Engelin tyyliin niin kuin on tämä Kaartin kasarmin rakennus, etteikö siihen uudisrakennusta voisi samaan tyyliin osata tehdä vieläkin. Kiitos.
Valtuutettu Atte Kaleva En kannata nyt tässä tätä palautusta osittain niistä syistä, mitä valtuutettu Månsson täällä sanoi, mutta osittain myös siitä syystä, että…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.
En kannata nyt tässä tätä palautusta osittain niistä syistä, mitä valtuutettu Månsson täällä sanoi, mutta osittain myös siitä syystä, että mä olen menettänyt uskoni siihen, että palauttamalla tätä saataisiin kaunis tästä kaavasta. Silloin kun mä olin itse kaupungin ympäristölautakunnan jäsen... Kuusi vuotta toimin siinä. Jouduin sitten ajan puutteen vuoksi valitettavasti siitä lähtemään. Mä ihmettelin sitä, että minkä takia me ei kunnianhimoisemmin vaadita kaunista arkkitehtuuria kaupunkiin. Ei me voida sysätä sitä näiden rakennuttajien kontolle, koska rakennuttajafirmat tekevät voittoa. Heidän tehtävänä on tuottaa omistajilleen voittoa. Ei heidän tehtävä ole tuottaa kaunista arkkitehtuuria Helsinkiin, vaan se on meidän tehtävä vaatia sitä. Eli vaatia näitä firmoja. SRV:n tornin Kalasatamaan piti olla valkoinen ja hieno. No me nähdään, minkälainen sitä tuli.
Näissä havainnekuvissa siellä kulkee lannevaate päällään alaston ihminen siinä edessä kuin jossain Mekan pyhiinvaelluksella ikään. Kyllähän me tiedetään, että ne havainnekuvat on yksi asia. Totuus on täysin toinen. Valitettavasti näinhän se aina menee. Ei Jehovan todistajien Vartiotornissa näy niin hienoja kuvia, missä susi ja lammas kävelee yhdessä kedolla, kuin näissä meidän katusuunnitelmissa ja näissä meidän kaavasuunnitelmissa muissakin. Mutta siltikään se todellisuus ei sitten vastaa tätä.
Olen ihan samaa mieltä siitä, mitä täällä on esimerkiksi valtuutettu Rantanen hyvin tuonut esiin, että minkä takia me puretaan rakennus, jota nyt ei voi hyvällä tavalla mitenkään kutsua kauniiksi, päinvastoin. Me puretaan se ja me rakennetaan tilalle vastaavan tyyppinen. Vähän hienompi, vähän modernimpi, vähän käytettävämpi, mutta ihan vastaavan tyyppinen. Missä se kunnianhimon taso on? Missä on meidän kaunis arkkitehtuuri kaupungista? Helsinki on tunnettu tästä hienosta 30-luvun hyvin kauniista arkkitehtuurista ja sitä vanhemmastakin niin kuin Engelin rakennukset. Nyt me ollaan menetetty kokonaan tajumme siitä kauneudesta.
Tämä vaatii perustavanlaatuisen muutoksen tähän koko järjestelmään. Se ei tule nyt palautuksella tässä. Valitettavasti en usko siihen. Vaan se vaatii sen, että me ryhdytään seuraavalla valtuustokaudella vaatimaan kaunista, toimivaa ja sellaista upeaa arkkitehtuuria.
Ledamoten Björn Månsson Tässä en löytänyt aikaisemmin sitä yhden piirustuksen, vai miksi näitä voisi sanoa, ja kaavan numeroa, mutta onhan se siellä ihan pienellä…
Tässä en löytänyt aikaisemmin sitä yhden piirustuksen, vai miksi näitä voisi sanoa, ja kaavan numeroa, mutta onhan se siellä ihan pienellä präntillä tuossa oikeassa alakulmassa. Eli numero on 12/40 näissä liitteissä, missä on nämä 40 eri piirustusta. Se on se mun mielestä ratkaiseva ja paras hahmotelma siitä, millä tavalla tämä rakennus peittäisi Kaartin kasarmin.
Katsokaa sitä 12/40 siinä lopussa materiaalissa, jos sitä ei nyt sitten seinälle saatu.
Kiitos.
Valtuutettu Mari Holopainen Kyllä, puheenjohtaja. Mun mielestä on hyvä, että arkkitehtuurista käydään keskustelua ja tässä myös kriittisiä puheenvuoroja on tullut…
Kyllä, puheenjohtaja.
Mun mielestä on hyvä, että arkkitehtuurista käydään keskustelua ja tässä myös kriittisiä puheenvuoroja on tullut esiin. Toisaalta tämä ei varmaan ole pahimmasta päästä, ja tämä suunnitelma tämän Helsingin nykyarkkitehtuurin kunnianhimoissa ei varmastikaan ole kehnoin.
Toisaalta mun mielestä tämän keskustelun pitäisi herätellä meitä siihen, että meidän todella pitää vaatia enemmän Helsingin arkkitehtuurilta varsinkin tällaisissa kohteissa, jotka on sijainniltaan todella hyviä. Mun mielestä tässä arkkitehtien ja muiden vaikuttajien huolenilmauksessa on hyvin tuotu esiin se, että Helsinki toimii nykyään valitettavasti liikaa kiinteistökehityksen näkökulmasta. Kuten täällä aikaisemmin tuotiin keskustelussa esiin, tietysti se kiinteistökehittäjä pyrkii maksimoimaan voittonsa. Ja on mun mielestä vaikea uskoa, etteikö tämmöisellä sijainnilla olisi kannattavaa tehdä myös yhtä kerrosta matalampaa rakennusta esimerkiksi. Tämä on todella mun mielestä erikoinen väite tällä sijainnilla. Mun mielestä meidän kaavoituksessa ei ole tarpeeksi tätä kiinteistökehittämisen osaamista.
Olen törmännyt tähän itsekin ihan muissa hankkeissa. Kun yrittää kysyä, että minkälainen hankkeen taloudellinen yhtälö on sille tulevalle omistajalle esimerkiksi, tällaisia tietoja on hirveän vaikea saada. Se kertoo siitä, että meillä ei ole tarpeeksi ilmeisesti osaamista eikä tarpeeksi henkilökuntaa laskemaan, mitä nämä hankkeet tuottaa ja mitä me voidaan vaatia niiden hankkeiden vetäjiltä. Mä olen huolissani tästä tilanteesta, mutta tämä arkkitehtuuriltaan ei ole mielestäni kuitenkaan huonoimmasta päästä, vaan tässä nykytilanteessa kohtuullinen suunnitelma.
Valtuutettu Otso Kivekäs Tässä on käytetty runsaasti puheenvuoroja rakentamisen kauneudesta, ja se onkin tärkeä aihe. Nostan siihen yhden näkökulman täydentämään.…
Arvoisa puheenjohtaja.
Tässä on käytetty runsaasti puheenvuoroja rakentamisen kauneudesta, ja se onkin tärkeä aihe. Nostan siihen yhden näkökulman täydentämään. Se, että itse asiassa asemakaava on aika vaikea väline käsitellä rakennusten kauneutta. Tässäkin torilla Ehrenströmin asemakaavassa on merkitty torin alue lähinnä ja luonnosmaisesti puita ajan tyylin mukaisesti. Kauniina pidetty Engelin rakennus on Engelin suunnittelema, ei Ehrenströmin. Eikä asemakaava sitä juurikaan ohjannut. Samaan tapaan, jos haluamme tulevaisuudessa kauniimpaa rakentamista tai kun haluamme, se ei tapahdu pelkästään sillä, että kirjoitamme asemakaavoihin, että talon tulee olla kaunis. Vaan se vaatii sen miettimistä, mikä on se tapa, jolla tätä rakennusten estetiikkaa halutaan ohjata. Mikä johtaa siihen, että tehdään kauniimpia taloja? En usko, että asemakaavamääräys on todennäköisesti tapa, jolla tämä tehokkaimmin toimii.
Tämän nimenomaisen korttelin osalta yksi kiinnostava ajatus on ollut, että entä jos rakennus olisikin torin pohjoisreunalla, sopisiko se silloin paremmin ympäristöönsä. Ehkä sopisi, mutta siinä tulee ongelmaksi parkkilaitos, joka on torin alla. Valitettavasti on niin, että kun rakennamme torien alle suuria toriparkkeja, ne sementoivat samalla tilanteen hyvin tiukasti niin, että tori on juuri sen mallinen ja talot niissä kohti kuin ovat.
Valtuutettu Mika Raatikainen Tämä oli aikanaan kaupunkiympäristölautakunnassa, ja kannatin siellä Silja Borgarsdóttir Sandelinin tekemää ehdotusta tästä…
Tämä oli aikanaan kaupunkiympäristölautakunnassa, ja kannatin siellä Silja Borgarsdóttir Sandelinin tekemää ehdotusta tästä kerroskorkeudesta. Se on nyt se, mikä tässä mua lähinnä eniten hämää. Nyt jos katsotaan tuolta Kasarmitorin suunnalta tuota mittakaavaa, niin se on aika jyhkeä korkeudeltaan, kun sieltä ei ne taustalla olevat rakennukset juurikaan näy, jos ollaan vähänkään lähempänä tuota rakennusta.
En ota kantaa sen kummemmin arkkitehtuuriin, mutta ei tästä kovin kauaa ole, kun pikkupoikana legoista tehtiin tuollaisia samanlaisia ja en ollut yhtään arkkitehtuuriopiskeluja harrastanut. Ei nämä nyt kovin monimutkaisia tai kaksisia ole nämä nykytuotokset. Tuosta varmaan nyt saataisiin ehkä vähän kuitenkin paremmin tuohon maisemaan sopiva, muihin rakennuksiin sopiva pienellä vaivannäöllä. Otaksuisin. En tiedä, mikä on arkkitehtuurin taso Suomessa nykyään, mutta ehkä se olisi mahdollista. Vähän mielikuvitusta peliin.
Tämän vuoksi kannatan tätä Ebelingin tekemää palautusehdotusta. Täällä sanottiin, että se olisi samanlainen kuin Selim A. Lindqvistin suunnittelema Kaartin halli, mutta täällähän nimenomaan Ebeling toteaa, että sen kaltainen rakennus, mikä varmaan tarkoittaa, että se olisi tyylillisesti sopiva tuohon. Eihän sen samanlainen tarvitse olla. Eli kannatan palautusta.
Kiitos.
Valtuutettu Atte Kaleva En kannata pöydällepanoa. Ymmärrän sen, että pienten puolueiden valtuutettujen tietenkin silloin, jos se tulee vähän niin kuin yllätyksenä…
En kannata pöydällepanoa.
Ymmärrän sen, että pienten puolueiden valtuutettujen tietenkin silloin, jos se tulee vähän niin kuin yllätyksenä eikä ole ehtinyt perehtymään, mutta kyllä tästä on poikkeuksellisen paljon ollut julkista keskustelua minusta tästä nimenomaisesta asiasta. Ainakin minun silmiin se on sattunut.
Sen sijaan tässä, mitä täällä valtuutettu Kivekäs sanoi tästä, että millä tavoin me vaikutamme siihen arkkitehtuuriin. Mun mielestä se on erittäin relevantti kysymys. Miten se tapahtuu? Missä kohtaa? Onko se kaava? Välttämättä ei. Miten me voidaan kaupungin päättäjinä sitä vaikuttamista tehdä? Silloin kun minä tulin sen viime kauden alussa sinne kaupunkiympäristölautakuntaan, kiinnitin tähän samaan asiaan huomiota. Ja sanoin, että meidän pitää vaatia, että rakennukset on kauniimpia ja arkkitehtuuri on kunnianhimoisempaa. Silloin minulle annettiin vastaus, että ei Atte, nyt on ihan liian myöhä. Ei enää voi siihen vaikuttaa. Se on mennyt jo. Sitten tuli seuraava kaava esiin. Käytin saman puheenvuoron, ja sanottiin, että tämä on aivan liian aikainen kohta. Ei tässä vaiheessa vielä siitä päätetä, vaan nyt vasta tehdään tätä kaavaa. Mulle on edelleenkin jäänyt tämän kahdeksan vuoden aikana epäselväksi, että mikä on se kohta, jolloin tähän vaikutetaan. Jos joku tässä salissa, esimerkiksi kaupunkiympäristön apulaispormestari, pystyy kertomaan minulle, mikä se on, mielelläni oppisin nyt kahden valtuustokauden jälkeen, mikä on se kohta. Me kuitenkin päätämme tästä kaupungin suunnittelusta, kaupungin kehittämisestä, kaupungin kaavoittamisesta viime kädessä tässä salissa, ja kaupunkiympäristölautakunnassa sitä valmistellaan. Niin mikä on se kohta, missä vaikutetaan siihen, jotta me voidaan tulevaisuudessa kaavoittaa kauniimpaa, arkkitehtonisesti laadukkaampaa, kunnianhimoisempaa kaupunkia?
Kiitos.
Valtuutettu Marko Kettunen Nopea kommentti Kalevalle. Todettakoon tässä nyt niin kuin kaikki jo tiedämmekin, että kauneus on katsojan silmissä. Jos me aletaan täällä…
Nopea kommentti Kalevalle.
Todettakoon tässä nyt niin kuin kaikki jo tiedämmekin, että kauneus on katsojan silmissä. Jos me aletaan täällä vaatimaan kauniita asioita ja halutaan tätä nyt muuttaa ja puolet salista tällä hetkellä on sitä mieltä, että tuo on ruma, joku toinen olisi kauniimpi. Kun se tulee kahden viikon päästä takaisin uudelleen suunniteltuna, se toinen puoli on jälleen sitä mieltä, että se uusi on ruma ja tämä oli kaunis. Ei me päästä tämmöisissä asioissa täällä sopuun. Meidän täytyy vain arkkitehteihin luottaa, että he tekevät parhaalla mahdollisella ammattitaidolla tätä kaupunkia meille kaikille hyväksi. Kiitos.
Valtuutettu Sami Muttilainen Pannaan pöydälle. Sitä olisin ehkä peräänkuuluttanut, että täällä on tiettyjä havainnekuvia siitä, miltä pitäisi tuon mökin näyttää. Sitten…
Kiitos, puheenjohtaja.
Pannaan pöydälle.
Sitä olisin ehkä peräänkuuluttanut, että täällä on tiettyjä havainnekuvia siitä, miltä pitäisi tuon mökin näyttää. Sitten nämä suunnitelmat muuttuu matkan varrella. Yleensä liittyy siihen, että ei ole tarpeeksi louvoa toteuttaa sitä alkuperäistä havaintoesitystä. Mä mietin vaan, että se on kumminkin se, millä tänne tämä asia myydään ihan kaikille. Missä menee tavallaan se raja, että tästä ei tullutkaan tätä. Täällä on kumminkin erittäin, erittäin surullisia esimerkkejä tässäkin kylässä siitä, mikä se lopputulos on ollut. Jonkunlainen painoarvo siinä pitäisi ehkä olla, jos jonkunnäköinen havainnekuva tehdään. Se on toki havainnekuva, mutta kai sen pitäisi perustua johonkin haluttuun ja suunniteltuun lopputulokseen.
Valtuutettu Arja Karhuvaara En kannata palautusta. Tässä joku mainitsi siitä, että jos se olisi torin pohjoislaidalla, niin sopisiko se paremmin. Samaa joskus itse…
En kannata palautusta.
Tässä joku mainitsi siitä, että jos se olisi torin pohjoislaidalla, niin sopisiko se paremmin. Samaa joskus itse mietin. Onko olemassa mitään kuvaa tai suunnitelmaa siitä, että tuo ylimmäisen kerroksen kuutiomäärä siirrettäisiin siihen pohjoispuolelle niin, että tästä rakennuksesta tulisi kulmamainen. Jolloin se rakennuspinta-ala pysyisi samana, mutta saataisiin ikään kuin kaksikerroksiset kulmatalot aikaiseksi ja niiden kulmaan jäisi tämmöinen suojainen oleskelualue. Löytyykö tällaisia kuvia ja suunnitelmia?
Jos tämä nyt palautettaisiin tai jätettäisiin pöydälle niin, että siitä voisi vielä saada lisätietoja, tästä kulmarakennuksesta haluaisin jotain huomioita.
Valtuutettu Osmo Soininvaara Haluan korostaa sitä, mitä Otso Kivekäs sanoi tässä jokin aika sitten, että kun tämä tonttirakennus ei ole kaupungin omistama, niin me emme…
Kiitos, puheenjohtaja.
Haluan korostaa sitä, mitä Otso Kivekäs sanoi tässä jokin aika sitten, että kun tämä tonttirakennus ei ole kaupungin omistama, niin me emme kaavalla voi päättää, että siihen rakennetaan tällainen tai tuollainen, vaan me voimme ainoastaan sallia siihen rakentamisen. Sen takia ne ajatukset, että rakennetaan tähän jotakin pienempää ja matalampaa, todennäköisesti johtavat siihen, että siihen jää jäljellä se rakennus, joka siinä tällä hetkellä on. Koska vaikka olisi ihan kiva rakentaa tähän jotakin pienempää ja matalampaa, se ei ole taloudellisesti kannattavaa tälle omistajalle, vaan hänen kannattaa jättää se rakennus sellaiseksi kuin se on. Ja se on aivan hirveä tällä hetkellä. Kyllä tämä on selvä parannus siihen.
Sinänsä olen taipuvainen ajattelemaan, että alueilla, joissa on vanhaa arkkitehtuuria, voisi rakentaa ikään kuin kopioita vanhasta arkkitehtuurista. Mä tiedän, että tämä ajatus on epämuodikas ja sitä kovasti Suomessa vastustetaan, mutta monet eurooppalaiset kaupungit on rakennettu tällä tavalla.
Valtuutettu Otso Kivekäs Valtuutettu Soininvaaralle huomautan, että kuunnellen tätä keskustelua vaikuttaa siltä, että hänen esiin nostamansa ajatus on pikemminkin…
Kiitos.
Valtuutettu Soininvaaralle huomautan, että kuunnellen tätä keskustelua vaikuttaa siltä, että hänen esiin nostamansa ajatus on pikemminkin muodikas nykyään. Epäilen, että pääsemme vaaleissa tästä puhumaan vielä lisää ja niiden jälkeen sitten.
Valtuutettu Kalevalle voin mielelläni pitää oppitunnin siitä, millä tavoin vaikutetaan kaupungin päätöksentekoon. Mutta en ehkä tee sitä nyt kesken valtuuston keskustelun, kun meillä on täällä varsinaisia päätöksiä käsiteltävänä.
Ja vielä valtuutettu Karhuvaaran kysymykseen. En ole itse nähnyt tuollaista kulmatalomuotoa. Jotain karkeaa ajattelua olen nähnyt siitä kokonaan pohjoisreunalle laittamisesta, mutta joka tapauksessa kaikki nämä tämäntyyppiset ratkaisut käytännössä estää se, että siellä on parkkilaitos alla. Valitettavasti autojen parkkeeraaminen rajoittaa usein mahdollisuuksia, mitä kaupungissa voi ja ei voi tehdä. Se on kuitenkin usein otettu lähtökohtana asioille.
Ja näistä syistä en kannata palautusta.
Valtuutettu Atte Kaleva En kannata palautusta edelleenkään, mutta haluan tässä kiittää valtuutettu Kivekästä tästä hänen tarjouksesta, että hän opettaisi minulle,…
Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.
En kannata palautusta edelleenkään, mutta haluan tässä kiittää valtuutettu Kivekästä tästä hänen tarjouksesta, että hän opettaisi minulle, miten tähän kaavoitukseen vaikutetaan. Mutta kun minä nyt katson tätä lisää kaupunkia Helsinkiin -liikkeen vetämää kaupunkikaavoitusta, mitä tässä kahdeksan vuotta on tehty, mieluummin kyllä ottaisin sen opin joltakulta muulta, jos vaan saa sitä pyytää. Kiitos.
Sanon tässä myös valtuutettu Soininvaaralle sen, että eihän me voida täällä kaupunkia lähteä suunnittelemaan sillä tavoin, että sanotaan, että koska kaupunki ei omista tätä tonttia, silloin se omistaja tekee sinne mitä lystää tai on tekemättä. Eihän se niin mene. Tämä kaupungin kaavoitushan nimenomaan on sen takia olemassa, ettei tulisi tällaista keskiaikaisen kaupunkikeskustan hyvin sekaista, minne jokainen rakentaa minne sattuu ja mitä tykkää. Ei näin. Otin tämän puheenvuoron sen takia, että vastaan valtuutettu Kettuselle siitä, kun sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. No näinhän se onkin. Meillä on kaupungissa niitäkin, jotka pitävät esimerkiksi betonibrutalismista. Käyvät oikein pitkin näitä betonibrutalismin kaikkein järkyttävimpiä monumentteja katsomassa Makkarataloa, näitä erilaisia kirkkoja vaikka Lauttasaaressa, Turussa KOPin kolmiota. Minusta ne on kammottavan näköisiä rakennuksia. Jotkut tykkäävät niistä. Mä ymmärrän tämän.
Mutta nyt tässähän ei ole kyse siitä, että tämä olisi varsinaisesti minun mielipide tai tämän salin jonkun toisen mielipide, vaan tässähän on 50 eturivin ammattilaista, professoreita, arkkitehtejä, tutkijoita, jotka ovat nimenomaan osoittaneet huolensa siitä, että tämä arkkitehtuuri tässä on kunnianhimotonta ja tämä ei kerta kaikkiaan sovi tuohon. Ei silloin voida enää sanoa, että on kyse jostain yksittäisen kokoomusvaltuutetun mielipiteestä, vaan kyllä siinä on aika paljon laajempi joukko silloin takana, jotka ovat esittäneet tämän huolen. Kuten sanoin, en kannata palautusta sen takia, että en usko, että tämä palautuksen jälkeen kovin paljon parempana sieltä tulisi. Mutta tästä täytyy kyllä käydä keskustelu, minkälaista kaupunkia me jatkossa täällä halutaan. Kuntavaalit on hyvä paikka se keskustelu käydä. Vaadimmeko me näiltä rakennuttajilta sitä, että se arkkitehtuuri on laadukasta ja kunnianhimosta vai emme? Sitähän tässä nyt on kysymys.
Valtuutettu Otso Kivekäs Valtuutettu Kaleva nosti esiin tämän kysymyksen vaikuttamisesta. Tässä jatkoi siitä. Tämän osalta voi olla, että edustamme erilaisia…
Valtuutettu Kaleva nosti esiin tämän kysymyksen vaikuttamisesta. Tässä jatkoi siitä. Tämän osalta voi olla, että edustamme erilaisia koulukuntia suhteessa vaikuttamiseen, koska sitä voi lähestyä siltä kannalta, paljonko vaikutetaan lopputulokseen tai sitten enemmän performanssina. Ja ehkä on niin, että minun ei pidä yrittää valtuutettu Kalevaa opettaa asiassa, jonka hän erinomaisesti hallitsee.
Toisaalta siitä, mitä valtuutettu Kaleva sanoi koskien tätä rakennusta, olen itse asiassa samaa mieltä ja uskon, että on mahdollista vaikuttaa tämän arkkitehtuuriin ja estetiikkaan vielä tulevaisuudessakin. Tämä on kysymys, jossa tämä keskustelu itsessään saattaa olla itse asiassa tärkeämpi vaikuttava tekijä kuin niinkään se, että tarkalleen mitä kaava talon estetiikasta tässä vaiheessa sanoo.
Tästä syystä en kannata edelleenkään palautusta.
Valtuutettu Mari Holopainen Käyty tärkeää keskustelua jälleen. Ei voi olla niin, että jos tontti ei ole kaupungin omistama, sitten kaupungilla olisi siihen vähän…
Käyty tärkeää keskustelua jälleen.
Ei voi olla niin, että jos tontti ei ole kaupungin omistama, sitten kaupungilla olisi siihen vähän vaikutusvaltaa. Se on totta kai vaikutusvaltaa tietyissä rajoissa, mutta silloin pitäisi just ymmärtää se, minkälainen taloudellinen yhtälö siellä on, mitkä ovat ne kaupungin neuvottelumahdollisuudet. Kyllä meillä valtuutetuillakin pitäisi olla tässä nyt hankkeen taloudellinen yhtälö ja arvio siitä, jotta me voitaisiin perustella, onko kaksi kerrosta haastava toteuttaa vai onko se täysin mahdollinen. Ja etenkin siellä kaupungin valmistelussa tästä pitäisi olla erittäin hyvä kuva.
Tästä olen huolissani, koska olen perehtynyt näihin kaavahankkeisiin, joissa on vastaava tilanne, joissa joku muu omistaa tontin ja kaupungilla on kyllä kaikki neuvottelukortit kädessään silloin, koska eihän me voida hyväksyä ihan mitä tahansa varsinkaan tämmöisillä sijainneilla, jotka on näitä harvoja historiallisesti erittäin arvokkaita keskusta-alueen kortteleita. Tästä on hyvää kartoitusta tehneet nämä arkkitehdit, jotka ovat myös huolissaan siitä. Jos me ei edes tällaisissa sijainneissa riittävästi huomioida sitä historiaa ja näiden rakennusten soveltuvuutta juuri tähän miljööseen, niin miten me voitaisiin ylipäätään tässä onnistua. Kyllä tässä on tosi paljon tekemistä.
Kaupunki on mun mielestä, mitä nyt olen seurannut näitä muita hankkeita, aika heikko neuvottelija välillä. Mistä se sitten johtuu, en tiedä. Mutta kyllä tähän täytyy saada joku muutos, jos me halutaan vaatia laadukkaampaa arkkitehtuuria näiltä kiinteistökehittäjiltä.
Apulaispormestari Anni Sinnemäki Ehkä ihan muutama huomio vielä tähän mielestäni käytyyn hyvään osin ehkä yleiskeskusteluun. Ehkä kaiken kaikkiaan näkisin, että…
Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Ehkä ihan muutama huomio vielä tähän mielestäni käytyyn hyvään osin ehkä yleiskeskusteluun.
Ehkä kaiken kaikkiaan näkisin, että kaupunkiympäristön valmistelijoilla on hyvät valmiudet käsitellä hankkeiden taloudellisia reunaehtoja. Ehkä julkisessa keskustelussa välillä esiintyy sellaista ajatusta, että lähes mikä tahansa koska tahansa olisi Helsingissä hyvin kannattavaa. Mutta sellaisessa todellisuudessa me emme itse asiassa elä, vaan hyvinkin keskeisillä sijainneilla hankkeiden läpivienti on meillä vaativaa ja niiden kannattavuudet voivat olla hyvinkin ikään kuin siinä rajalla. Tämä on yksi realiteetti. Kenenkään ei tarvitse tehdä päätöksiä sen perusteella. Tässä valtuustossa on päätäntävalta siitä, minkälainen kaava tähän tehdään. Mutta ehkä sellaisena yleisenä huomiona, että asiat ovat harvoin niin kannattavia kuin ehkä yleensä julkisessa keskustelussa kevyesti esitetään.
Sitten tästä keskustelusta, että miten vaikutetaan rakennusten kauneuteen. Sanoisin, että tässä on hyvä erottaa se, että meidän kaavajärjestelmämme kaavamääräykset, niin meillä on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa laatuun, mutta laatu on tosi eri asia kuitenkin kuin se kauneus. Tämän nimekkäiden arkkitehtien kirjeenkin ehkä ydin oli siinä, että rakennus on liian korkea, eikä välttämättä siinä, etteikö kaava määräisi laadukkaasta arkkitehtuurista. Mutta esimerkiksi tämä kysymys siitä, kuinka paljon viitteitä pitää ottaa menneistä tyyleistä ja mukautua siihen, sehän on eri asia kuin laatu. Se on eräänlainen makukysymys, ehkä jonkinlainen paradigmakysymys. Näyttää mielestäni selvästi siltä, että suunnittelussa ollaan siirrytty enemmän siihen suuntaan, että viitteitä vanhasta ja ehkä tätä ”otetaan enemmän ankaraa modernismia” ei välttämättä pidetä ainoana ohjenuorana. Se on varmasti sellainen asia, että siitä ei mikään kaupungin toimielin yksin tee päätöstä, vaan kysymys on myös koulutetun arkkitehtikunnan ajan seuraamisesta ja siitä, minkälaisia arvostuksia ja estetiikkaa heillä on.
Ehkä ajattelen, että päätöksenteossa varmasti ympäristö- ja lupajaosto, joka myöntää rakennusluvat, joka käsittelee ne konkreettiset hankkeet, jonka pohjana on myös kaupunkikuvatyöryhmä, joka usein on sparrannut ja vaatinut näiltä hankkeilta enemmän, on varmaan se toimielin, jossa eniten pohditaan osaltaan sitä kauneutta. Mutta ehkä se kauneus kaiken kaikkiaan muodostuu niin arkkitehtien osaamisesta, näkemyksistä, kaavojen vaatimuksista kuin sitten myös siitä varsinaisesta rakennuslupakäsittelystä. Eli se ei ole sellainen asia, joka olisi yhden toimielimen käsissä, vaan on kysymys kokonaisesta päätöksenteon ketjusta ja esteettisistä arvostuksista.
Valtuutettu Laura Korpinen Kyllähän tässä kaavoituksessa on keskeinen se korkeus tai siis tämä kerrosluku. Eli siinä mielessä, kun tässä on keskusteltu siitä, että…
Arvoisa puheenjohtaja.
Kyllähän tässä kaavoituksessa on keskeinen se korkeus tai siis tämä kerrosluku. Eli siinä mielessä, kun tässä on keskusteltu siitä, että onko tämä tuleva rakennus liian korkea, niin kaavallahan sitä pystyy rajoittamaan, oli se kaupungin tai jonkun toisen tontti. Jos ajattelee näitä kaavamääräyksiä, täällähän on päätetty, että minkälaiset jätejärjestelmät on ja missä kohtaa rakennuksessa täytyy olla polkupyörävarastoja ja niin poispäin. Kyllä niitä ehtoja sinne on pystytty laittamaan silloin, kun on halua.
Kiitos.
Valtuutettu Harry Bogomoloff Sen verran pysyn asiassa kuin muutkin puhujat ja totean, että tämä rakennus, joka siinä on nyt, niin sen siinä päädyssä, joka näkyy nyt…
Arvoisa puheenjohtaja.
Sen verran pysyn asiassa kuin muutkin puhujat ja totean, että tämä rakennus, joka siinä on nyt, niin sen siinä päädyssä, joka näkyy nyt tässä kuvassa, sijaitsi alakerrassa aikoinaan Expo-halli-niminen tanssipaikka, joka oli se, jonka kautta rautalankamusiikki 60-luvun alussa tuotiin Suomeen. Tämä ihan vaan historiatietona.
Valtuutettu Mari Holopainen Vielä pakko todeta tähän keskusteluun, että täällä on ollut hyviä puheenvuoroja mun mielestä valtuutettu Kalevalta myös, mutta on todella…
Kiitos, puheenjohtaja.
Vielä pakko todeta tähän keskusteluun, että täällä on ollut hyviä puheenvuoroja mun mielestä valtuutettu Kalevalta myös, mutta on todella eriskummallista, että eduskunnassa hallitus kokoomuksen johdolla ja perussuomalaisten kanssa yhteistyössä on tehnyt heikennyksiä rakentamislakiin, jotka mahdollistavat yhä enemmän...
(Puheenjohtajan välihuomautus.) Mahdollistavat sen, että tämänkaltaisissa hankkeissa esimerkiksi ja niissä hankkeissa, jotka on näiden tontin omistajien vetämiä, kaupungilla on monessa tapauksessa vähemmän pelimerkkejä kädessään. Sinänsä ristiriitaista, mutta toivon tietysti, että tämä hyvä keskustelu johtaa oikeansuuntaisiin toimenpiteisiin, laadukkaaseen arkkitehtuuriin.
Valtuutettu Marko Kettunen Semmoinen nopea kommentti vaan, että jos yksi palauttamisen syy tai lisäajan pyytämisen syy oli tämä mahdollinen siirtäminen…
Semmoinen nopea kommentti vaan, että jos yksi palauttamisen syy tai lisäajan pyytämisen syy oli tämä mahdollinen siirtäminen pohjoisreunalle, niin varmaan se oikea syykin oli siellä tämä parkkihalli. Sitten toinen. Kyllähän tämä on joskus aikoinaan mietitty valon suuntien mukaan. Jos te nyt katsotte tuota, tuo terassi tulee juuri tuolle reunalle, johon aurinko paistaa mahdollisimman pitkään kesällä. Kyllä sen tuossa reunassa tuon rakennuksen täytyy olla.
Sitten mitä tulee vielä korkeuteenkin, niin toinen asia on se, miltä se näyttää ulospäin, mutta mitä enemmän siellä on tilaa, sitä useampi ihminen pääsee tuolta sisätiloista sitten nauttimaan tästä torin kauneudesta.
Valtuutettu Terhi Peltokorpi Kannatin äsken valtuutettu Ebelingin palautusehdotusta, mutta en pitänyt sen perusteluja ihan parhaina mahdollisina, josta syystä teen itse…
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut.
Kannatin äsken valtuutettu Ebelingin palautusehdotusta, mutta en pitänyt sen perusteluja ihan parhaina mahdollisina, josta syystä teen itse uuden palautusehdotuksen.
Tässä on käyty paljon keskustelua tästä kauneudesta tai rumuudesta. En sinällään itse pidä tätä havainnekuvissa olevaa rakennusta mitenkään erityisen rumana. Kauneudesta todellakin, niin kuin täällä on käytetty monia puheenvuoroja, voidaan olla montaa mieltä. Itse asiassa minun mielestä joiltain osin tämä rakennus muistuttaa Lasipalatsia, ja en sitäkään pidä rumana. Mutta en sitä tiedä oikein, että onko tämän tyylinen tai varsinkaan näin korkea rakennus tuohon kyseiseen paikkaan sopiva.
Valtuutettu Ebelingin palautusesityksessä minua häiritsi hieman tämä, että siinä ei nyt suoraan sanottu, että mitään replikaa kaivattaisiin, mutta kaltaista rakennusta. Minä antaisin kyllä vapaammat kädet sen suhteen suunnittelijoille, mutta minun mielestä sen rakennuksen pitäisi sopia hyvin ympäröivään kulttuurihistorialliseen ympäristöön. Olen sitä mieltä, että rakennuksen korkeus pitäisi pitää nykyisten kaavamääräysten mukaisena.
Teen sen vuoksi palautusehdotuksen, jonka mukaan perustelut ovat se, että uuden rakennuksen rakennuskorkeus pidetään nykyisellään ja uusi rakennus sovitetaan ympäröivään kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaaseen ympäristöön sopivaksi.
Valtuutettu Nina Suomalainen Tästä rakennuksen tyylistä. Nyt on tullut monenlaista näkemystä siihen, että minkälainen sen pitää olla, mutta luulen, että aika moni…
Kiitos, puheenjohtaja.
Tästä rakennuksen tyylistä. Nyt on tullut monenlaista näkemystä siihen, että minkälainen sen pitää olla, mutta luulen, että aika moni näistä edellisistä puhujista kannattaa tätä, mitä tämä Kymp-lautakunnan kehotus, johon myös kaupunginhallitus yhtyi aiemmin, että uusi rakennus tulisi toteuttaa mahdollisimman kevyenä rakennusmassana. Lisäksi tässä viitataan myös kaavamääräykseen, jonka mukaan rakennuksella tulee olla korkea laatutaso, tulee edustaa ajatonta suunnittelua ja sovittaa ympäristön arvokkaaseen kaupunkikuvaan.
Nyt tietysti on monia eri tapoja, miten tällainen voidaan tehdä. Ehkä tässä nyt valitettavasti jää vastuu sille arkkitehdille ja sille rakennuksen toteuttajalle ainoastaan, että minkälainen rakennus siihen loppujen lopuksi tulee, koska nämä määreet voidaan täyttää monella eri tavalla.
Valtuutettu Soininvaara aiemmin sanoi, että sen jälkeen ei enää voi päättää, koska ei enää ole mahdollista päättää meidän eikä minkään kaupungin instanssin, koska tämä ei ole kaupungin maalla, että minkälainen tämä arkkitehtuuri tulee tähän rakennukseen. Tämä on erinomainen kysymys, koska tämä on kuitenkin valtavan tärkeä alue, sijainti ja tärkeä rakennus arkkitehtuurisesti tulevaisuudessa. On erikoista tietysti se, jos tähän ei kukaan voi vaikuttaa. Itse nyt tästä keskustelusta enkä oikeastaan mistään ole pystynyt määrittelemään, kuka voi vaikuttaa, minkälainen rakennus siihen tulee, jos vain arkkitehti sanoo, että kyllä tämä on ajaton ja tämä sovitetaan arvokkaaseen kaupunkikuvaan.
Lisäksi tämä Björn Månssonin ponsi. Siinä vähän ihmettelen, mitä se oikeasti tarkoittaa. Koska sanotaan: ”tyyliltään ja korkeudeltaan sopusoinnussa Engelin suunnitteleman Kaartin kasarmin kanssa”. Eli haluaako hän ponnellaan, että tulee yhtä korkea kuin tämä Kaartin kasarmi?
Kiitos.
Valtuutettu Osmo Soininvaara · vastauspuheenvuoro En sanonut näin kuin Nina Suominen siteerasi, vaan sanoin, että me emme voi tehdä tähän semmoista kaavaa, jota ei kannata toteuttaa, koska…
Arvoisa puheenjohtaja.
En sanonut näin kuin Nina Suominen siteerasi, vaan sanoin, että me emme voi tehdä tähän semmoista kaavaa, jota ei kannata toteuttaa, koska me emme voimme pakottaa purkamaan taloa ja rakentamaan siihen tilalle pienempi. Sen sijaan me voimme laittaa tähän vaikka minkälaisia määräyksiä, jotka koskevat julkisivua niin kauan kuin me pidämme sen hankkeen taloudellisesti toteuttamiskelpoisena. Mutta jos ei se sitä ole, emme voi pakottaa yksityistä toimijaa ikään kuin omaksi tappiokseen purkamaan isomman talon ja rakentamaan tilalle pienemmän.
Apulaispormestari Anni Sinnemäki Valtuutettu Suomalaiselle vielä ja toki kaikille, että sen jälkeen kun kaava on käsitelty, rakennuksen arkkitehtuurihan ei ole vain…
Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Valtuutettu Suomalaiselle vielä ja toki kaikille, että sen jälkeen kun kaava on käsitelty, rakennuksen arkkitehtuurihan ei ole vain arkkitehdin ja hankkeen toteuttajan käsissä. Vaan riippumatta siitä, kuka omistaa maan tai kenen hanke on, hankkeelle annetaan rakennuslupa, joka tässä tapauksessa tietenkin käsitellään monijäsenisessä toimielimessä eli kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaostossa, jonne se valmistellaan lupaehtoineen, ja lupaehtojen täytyy olla sopusoinnussa kaavamääräysten kanssa. Meillä on käytössä myös asiantuntijatoimielin kaupunkikuvatyöryhmä, joka tällaisissa merkittävissä hankkeissa, paljon pienemmissäkin hankkeissa ja monissa esikaupunkien hankkeissa, ikään kuin työstää yhdessä hankkeeseen ryhtyvän ja arkkitehdin kanssa sitä, miltä arkkitehtuuri vaikuttaa, minkälaiset sen rakennuksen suunnitelmat ovat.
Tämä on usein kriitikoiden mielestä Helsingissä liian pitkä prosessi, jossa tämä työryhmä sparraa liikaa ja vaatii liikaa, mutta näen itse, että se on varmasti hyvä toimielin. Se on myös tietenkin arkkitehtuurin toimesta ikään kuin yhteistyöelin, jossa kehitetään suunnitelmia silloin, jos ne eivät laatutasoltaan vastaa sitä, mitä tavoitellaan ja mitä kaava on edellyttänyt. Eli ei ole niin, että tämä asia olisi vain hankkeeseen ryhtyvien arkkitehtien käsissä.
Näen itse niin, että tämä kaupunkiympäristölautakunnan ponsi, johon kaupunginhallitus yhtyi, on yksi niistä asioista, joka ei juridisesti sitovasti, mutta kuitenkin ohjaa myös sitä rakennusvalvonnan työtä ja valmistelua osaltaan rakennuslupakäsittelyä varten.
Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Keskustelu on ollut varsin erimielistä. Erilaisia näkemyksiä on ollut, mutta nähdäkseni yhdessä asiassa on ollut valtuustosalissa…
Arvoisa rouva puheenjohtaja.
Keskustelu on ollut varsin erimielistä. Erilaisia näkemyksiä on ollut, mutta nähdäkseni yhdessä asiassa on ollut valtuustosalissa kohtuullisen vahva yhteinen näkemys siitä, että nykyinen tällä paikalla oleva rakennus on ruma tai ei ole kovin onnistunut. Pidän ongelmallisena sitä, jos keskustelu olisi tältä osin yksimielistä ja siksi toteankin, että minusta se ei ole mitenkään erityisen ruma, vaan se kuvastaa omaa aikakauttansa. Kaupunki rakentuu erilaisista kerrostumista, ja tämä on yksi osa kerrostumaa.
Ehkä sen vuoksi näen omaa viehätystä muun muassa tässä vähän erikoisessa Kasarmitorilla olevassa sisäänpäin vedetyssä autokaistassa, jossa toimii hampurilaisravintolan takeaway-piste tällä hetkellä. Jollain tavalla siihen, että kun aikoinaan Makkaratalon kaavaa käsiteltiin täällä valtuustossa, niin Keskuskadun puolella olleet veistokselliset erittäin kauniit ja komeat rampit ylöspäin. Minä ja silloinen valtuutettu Helistö kovasti olisimme halunneet ne säilyttää, vaikka suurin osa valtuustosta piti niitä erityisen rumina. Halusin tältä osin sanoa, että minusta se ei ole niin epäonnistunut rakennus kuin täällä on tuotu ilmi, joten haluan tuoda tämän näkemyksen.
Samalla tietysti on mielenkiintoista, että mitä on väliaikaisuus kaupungissa. Tämä rakennus on nyt ollut siinä noin 65 vuotta. Toki väliaikaisena rakennuksena aika pitkä ikä, mutta ei kuitenkaan erityisen pitkä Helsingin kaupungissa. Jos ajatellaan vaikkapa sellaista väliaikaista rakennusta kuin Lasipalatsi, joka valmistui vuonna 1936 vuoden 1940 olympialaisia silmällä pitäen väliaikaiseksi. Se on tällä hetkellä yksi kaupungin merkittävimpiä funkkisrakennuksia, vaikka onkin edelleen siellä väliaikaisesti paikalla.
Valtuutettu Eeva Kärkkäinen Pyysin puheenvuoron kannattaakseni Terhi Peltokorven palautusesitystä. Ajattelen, että on tärkeää, että me tunnistetaan ne kohdat myös.…
Kiitos, puheenjohtaja.
Pyysin puheenvuoron kannattaakseni Terhi Peltokorven palautusesitystä. Ajattelen, että on tärkeää, että me tunnistetaan ne kohdat myös. Yleisesti ottaen on tärkeää rakentaa kaunista kaupunkia ja sovittaa uudisrakennukset siihen ympäristöön, mihin niitä kulloinkin suunnitellaan. Mutta erityisen tärkeää vielä on Helsingin kaltaisessa kaupungissa tunnistaa ne kulttuurihistoriallisesti arvokkaat ympäristöt ja niiden suunnitelmissa erityistä huomiota kiinnittää siihen, että se rakennus siihen ympäristöön sopii. Tämän takia kannatan Peltokorven palautusesitystä.
Ledamoten Thomas Wallgren Peltokorven palautusesitys vastaa paremmin niitä tarkoituksia, joita varten äänestin myös Ebelingin palautusehdotuksen puolesta. Tämä on…
Tack, bästa ordförande.
Peltokorven palautusesitys vastaa paremmin niitä tarkoituksia, joita varten äänestin myös Ebelingin palautusehdotuksen puolesta. Tämä on mielestäni hyvä. Olisin toivonut, että tämä olisi tullut aiemmin esille. Tässä on ongelmana se, että tämä arkkitehtien kannanotto paljastaa meille sen, että valmistelussa on ollut aukko. Mielestäni on tarpeellista, että me täällä valtuustossa paneudutaan alan asiantuntijoiden parhaisiin näkemyksiin tästä asiasta. Sen takia kannatan palautusta.
Ledamoten Björn Månsson Samat sanat kuin kollega Wallgrenillä, elikkä tämä palautusesitys vastaa paremmin minunkin käsitystäni. Tässä ei sidota mihinkään vanhan…
Tack, ordförande.
Samat sanat kuin kollega Wallgrenillä, elikkä tämä palautusesitys vastaa paremmin minunkin käsitystäni. Tässä ei sidota mihinkään vanhan kauppahallin tapaiseen rakennukseen, vaan avoin palautus. Eli kannatan sitä. Tai sitä on jo kannatettu, mutta tulen äänestämään sitä.
Sitten vastauksena valtuutettu Suomalaiselle, joka epäili mun ponnen tarkoitusta. Se on juuri sitä, mitä siinä lukee. Elikkä sopusoinnussa. På svenska: i harmoni med Engels byggnad. Ei se tarkoita, että identtiset tai ihan samanlaista, yhtä korkea tai mitään semmoista, vaan nimenomaan tämä harmonia.
Kiitos.
Valtuutettu Mika Ebeling Valtuutettu Peltokorven palautusesitys on samansuuntainen kuin oma esitykseni. Tämä on avarampi ja sisältää sinänsä mahdollisuudet jopa…
Arvoisa puheenjohtaja.
Valtuutettu Peltokorven palautusesitys on samansuuntainen kuin oma esitykseni. Tämä on avarampi ja sisältää sinänsä mahdollisuudet jopa siihen samaan, mikä itselläni oli, mutta tosiaan sisältää enemmänkin mahdollisuuksia. Kannatan tätä.
Valtuutettu Marko Kettunen Jos olen oikein ymmärtänyt, keskustelussa on kerrottu, että jos palautettaisiin tämän muotoisena, riskinä on, että vanha nykyinen rohjake…
Jos olen oikein ymmärtänyt, keskustelussa on kerrottu, että jos palautettaisiin tämän muotoisena, riskinä on, että vanha nykyinen rohjake jää siihen torille ja siihen ei tule mitään tilalle. Miettikää nyt ihmeessä, mitä te äänestätte.
Valtuutettu Nina Suomalainen Valtuutettu Månssonille. Tässähän lukee korkeudeltaan sopusoinnussa. Oletan, että tarkoitatte, että korkeudeltaan sopusoinnussa on…
Valtuutettu Månssonille. Tässähän lukee korkeudeltaan sopusoinnussa. Oletan, että tarkoitatte, että korkeudeltaan sopusoinnussa on matalampi. Näinkö? Ihan vaan halusin tarttua tähän, koska tämä on muotoiltu näin. Kiitos.
Asiakirjan teksti
Käsittely
Palautusehdotus Valtuutettu Mika Ebeling ehdotti valtuutettu Wille Rydmanin kannattamana, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että Kasarmitorin liikerakennuksen tilalle valmistellaan julkisivultaan alkuperäisen Selim A. Lindqvistin suunnitteleman Kaartin hallin kaltainen rakennus. Pöydällepanoehdotus Valtuutettu Terhi Peltokorpi ehdotti valtuutettu Eeva Kärkkäisen ehdottamana, että asia jätetään pöydälle valtuuston seuraavaan kokoukseen. Käsittelyjärjestys Valtuutettu Terhi Peltokorven pöydällepanoehdotusta kannatettiin valtuutettu Mika Ebelingin palautusehdotuksesta käydyn keskustelun aikana. Valtuutettu Peltokorven pöydällepanoehdotuksesta äänestettiin ennen valtuutettu Ebelingin palautusehdotuksen käsittelyn jatkamista. Palautusehdotuksesta äänestettiin pöydällepanoehdotuksen käsittelyn jälkeen. 1 äänestys Asian käsittely jatko JAA, pöydälle EI JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan EI-ehdotus: Valtuutettu Terhi Peltokorven pöydällepanoehdotus Jaa-äänet: 66 Hilkka Ahde, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Nita Austero, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Emma Kari, Elina Kauppila, Marko Kettunen, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Sini Korpinen, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Minna Lindgren, Ajak Majok, Petra Malin, Otto Meri, Nina Miettinen, Seija Muurinen, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Tom Packalén, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Juhani Strandén, Nina Suomalainen, Tuomas Tuomi-Nikula, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen Ei-äänet: 16 Mika Ebeling, Oona Hagman, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Laura Korpinen, Eeva Kärkkäinen, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Wille Rydman, Ilkka Taipale, Thomas Wallgren, Sinikka Vepsä Tyhjä: 2 Arja Karhuvaara, Erkki Tuomioja Poissa: 1 Matias Pajula Kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä. 2 äänestys Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan EI-ehdotus: Valtuutettu Mika Ebelingin palautusehdotus Jaa-äänet: 66 Hilkka Ahde, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Nita Austero, Harry Bogomoloff, Maaret Castrén, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Oona Hagman, Juha Hakola, Atte Harjanne, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Emma Kari, Elina Kauppila, Marko Kettunen, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Sini Korpinen, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Minna Lindgren, Ajak Majok, Petra Malin, Otto Meri, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Tuomas Nevanlinna, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Tom Packalén, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Juhani Strandén, Nina Suomalainen, Tuomas Tuomi-Nikula, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen Ei-äänet: 15 Mika Ebeling, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Laura Korpinen, Eeva Kärkkäinen, Kimmo Niemelä, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Wille Rydman, Ilkka Taipale, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Sinikka Vepsä Tyhjä: 4 Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Arja Karhuvaara, Björn Månsson Kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä. Palautusehdotus Valtuutettu Terhi Peltokorpi ehdotti valtuutettu Eeva Kärkkäisen kannattamana, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että uuden rakennuksen rakennuskorkeus pidetään nykyisellään ja uusi rakennus sovitetaan ympäröivään kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaaseen ympäristöön sopivaksi. 3 äänestys Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan EI-ehdotus: Valtuutettu Terhi Peltokorven palautusehdotus Jaa-äänet: 62 Hilkka Ahde, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Nita Austero, Harry Bogomoloff, Maaret Castrén, Elisa Gebhard, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Elina Kauppila, Marko Kettunen, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Sini Korpinen, Minja Koskela, Heimo Laaksonen, Minna Lindgren, Ajak Majok, Petra Malin, Otto Meri, Nina Miettinen, Seija Muurinen, Tuomas Nevanlinna, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Tom Packalén, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Juhani Strandén, Nina Suomalainen, Tuomas Tuomi-Nikula, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen Ei-äänet: 23 Pentti Arajärvi, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Mika Ebeling, Nora Grotenfelt, Oona Hagman, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Laura Korpinen, Eeva Kärkkäinen, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Kimmo Niemelä, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Wille Rydman, Ilkka Taipale, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Sinikka Vepsä Kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä. Toivomusponsi Valtuutettu Björn Månsson ehdotti valtuutettu Arja Karhuvaaran kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: | Hyväksyessään asemakaavan kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta suunnitella Kasarmitorin uudisrakennus siten, että se on tyyliltään ja korkeudeltaan sopusoinnussa Engelin suunnitteleman Kaartin kasarmin kanssa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin kaupunginhallituksen ehdotuksen. 4 äänestys Valtuutettu Björn Månssonin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Valtuutettu Björn Månssonin ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 62 Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Nita Austero, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Nora Grotenfelt, Mia Haglund, Oona Hagman, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Pia Kopra, Laura Korpinen, Sini Korpinen, Minja Koskela, Eeva Kärkkäinen, Heimo Laaksonen, Ajak Majok, Petra Malin, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Tom Packalén, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Laura Rissanen, Wille Rydman, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Nina Suomalainen, Tuomas Tuomi-Nikula, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen Ei-äänet: 2 Mikael Jungner, Otto Meri Tyhjä: 21 Hilkka Ahde, Pentti Arajärvi, Harry Bogomoloff, Tuula Haatainen, Atte Harjanne, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Ville Jalovaara, Marko Kettunen, Minna Lindgren, Nina Miettinen, Amanda Pasanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Juhani Strandén, Ilkka Taipale, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Juhana Vartiainen Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Björn Månssonin ehdottaman toivomusponnen.
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Kaavaratkaisun keskeinen sisältö Asemakaavan muutos (kaavaratkaisu) koskee liikerakennuksen tonttia Kasarmitorin laidalla, osoitteessa Kasarmikatu 19a. Kaavaratkaisu mahdollistaa nykyisen, kaksikerroksisen kaupparakennuksen purkamisen ja korvaamisen uudella, kolmikerroksisella toimisto- ja liikerakennuksella. Lisäksi tarkoituksena on laajentaa kellaritiloja siten, että uudisrakennuksen maanalaiset pysäköintitilat liitetään Kasarmitorin olemassa olevaan pysäköintilaitokseen. Kaava-alueeseen kuuluu myös Kasarmitori sekä sitä ympäröivät katualueet, mutta niiden maanpäälliset osat on tarkoitus säilyttää entisellään ja suojella tarpeellisilta osin. Tavoitteena on kasvattaa ydinkeskustan käyttäjämääriä lisäämällä korkeatasoista toimistotilaa hyvin saavutettavalle ja toimistokysynnän kannalta halutulle alueelle. Tavoitteena on myös elävöittää lähialuetta ja kytkeä rakennus toiminnallisesti entistä paremmin sekä torialueeseen että Kasarmikadulle avaamalla maantasokerrosten liiketiloja molempiin suuntiin. Palvelutarjonta alueella pysyy vähintään ennallaan tai paranee. Tavoitteena on, että kaupparakennuksen tilalle toteutetaan kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen toimitilarakennus. Uudisrakennukselta vaaditaan poikkeuksellisen korkeatasoista toteutusta; sovittaminen valtakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöön edellyttää muun muassa korkeuden rajoittamista siten, ettei rakennus nouse historiallisesti arvokkaan Kaartin kasarmikorttelin päärakennuksen räystäskoron yläpuolelle. Myös rakennuksen arkkitehtuuriin tulee kiinnittää erityistä huomiota ja toteutuksen laatutaso varmistetaan useilla kaavamääräyksillä. Kaavaratkaisussa on erityisesti pyritty edistämään elinkeinotoiminnan edellytyksiä lisäämällä modernin toimitilan ja laadukkaan kaupallisen tilan määrää ydinkeskustassa kuitenkin siten, että rakentaminen ei vaaranna historiallisen ympäristön erityisiä arvoja. Uutta toimistokerrosalaa mahdollistetaan 3 000 k-m². Liiketiloja on maanpäällisissä tiloissa vähintään 1 600 k-m² ja maanalaisissa tiloissa enintään 2 070 k-m². Viitesuunnitelman mukaisessa ratkaisussa liiketilojen määrä pysyy nykytilanteeseen nähden lähes ennallaan. Työpaikkamäärän lisäys on arviolta n. 120. Maanpäällisen rakentamisen tonttitehokkuus on e=3,0. Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että keskustan käyttäjämäärä kasvaa ja kaupallisten palveluiden laatu paranee. Uudisrakennus muuttaa valtakunnallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön kaupunkikuvallista ilmettä vaarantamatta kuitenkaan sen arvoja. Päätökset kaavaratkaisun pohjana Helsingin yleiskaavan 2016 mukaan alue on Liike- ja palvelukeskusta C1 -aluetta, jota kehitetään toiminnallisesti sekoittuneena kaupan ja julkisten palvelujen, toimitilojen, hallinnon, asumisen, puistojen, virkistys- ja liikuntapalvelujen sekä kaupunkikulttuurin alueena. Rakennusten maantasokerrokset ja kadulle avautuvat tilat on osoitettava pääsääntöisesti liiketilaksi. Alue on kävelypainotteinen. Alue erottuu ympäristöään tehokkaampana ja toiminnallisesti monipuolisempana. Liike- ja toimitilan kokonaismäärää ei lähtökohtaisesti tule vähentää. Rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen muutoksissa on varmistettava keskustalle ominaisen, toiminnallisesti monipuolisen ja sekoittuneen rakenteen säilyminen. Käyttötarkoituksen muutosten yhteydessä tulee tehdä alueellinen tarkastelu. Nyt laadittu kaavaratkaisu on Helsingin yleiskaavan 2016 mukainen. Helsingin maanalaisen yleiskaavan 2021 (nro 12704) mukaan alue on Keskustan maanalaisen kehittämisen kohdealuetta ja suurin osa kaava-alueesta kuuluu myös nykyisten rakennettujen maanalaisten tilojen ja tunneleiden alueeseen, jossa nykyisten maanalaisten tilojen ja tunnelien olemassaolo on otettava huomioon ja turvattava niiden toiminta- ja kehittämisedellytykset. Maanalaisessa yleiskaavassa on tilavaraukset sekä Kasarmitorin pysäköintilaitokselle että yhdyskuntateknisen huollon tunneleille. Asemakaavamuutosalueelle sijoittuu myös maanalaisessa yleiskaavassa esitetyn keskustan poikittaisen pikaraitiotietunnelin varaus, joka asettaa reunaehtoja mm. energiakaivojen toteuttamiseen alueella. Asemakaavamuutos ei vaaranna maanalaisen yleiskaavan mukaisten hankkeiden toteuttamista. Nyt laadittu kaavaratkaisu on maanalaisen yleiskaavan mukainen. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.10.2021 Kasvun paikka - Helsingin kaupunkistrategian 2021–2025. Kaavaratkaisu edesauttaa kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista edistämällä keskustan työpaikkojen ja palveluiden määrän ja intensiteetin kasvua sekä vaalimalla alueen omaleimaista identiteettiä täydentämällä olemassa olevaa rakennettua ympäristöä samalla huomioiden alueiden erityispiirteet. Lisäksi kaavaratkaisu toteuttaa kaupunginhallituksen 22.5.2023 hyväksymässä Ydinkeskustan maankäytön kehityskuvassa 2032 linjattuja toimenpiteitä, kuten katutilan elävöittämistä kivijalkaliiketiloilla, ydinkeskustan varaamista työpaikkaintensiivisille toiminnoille, maanalaisen pysäköinnin kokonaisuuden kehittämistä, kaikille avoimen kaupunkitilan säilymistä ja tapahtumien mahdollistamista. Nyt laadittu asemakaava on kehityskuvassa mainittu ydinkeskustan toiminnallisuuden kannalta merkittävänä kehittämishankkeena. Alueen lähtökohdat ja nykytilanne Kasarmitori on Helsingin vanhan kivikaupungin keskustan historiallinen paraatiaukio. C.L. Engelin suunnittelema upseerirakennus torin etelälaidalla Kaartin kasarmin korttelissa muodostaa paraatijulkisivun torin suuntaan. Myös muut toria reunustavat korttelijulkisivut ovat poikkeuksellisen näyttäviä ja suurin osa rakennuksista onkin suojeltu. Rakennukset ovat pääasiassa liike- ja toimistorakennuksia, mutta torin ympärillä on myös jonkin verran asuntoja. Koko torialue kuuluu Museoviraston inventoinnissa Kaartin kasarmin valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön (RKY). Tori on nykyisellään kivipintainen ja reunustettu puilla kolmelta sivultaan. Torin alle on rakennettu Kasarmitorin noin 420 paikkainen pysäköintilaitos, jonka ajorampit sijaitsevat torin itäreunalla. Kasarmitorin kaupparakennus torialueen länsiosassa on rakennettu vuonna 1960 (arkkitehti Iikka Martas). Alun perin väliaikaiseksi tarkoitettu nauhaikkunallinen näyttely- ja liikerakennus asettuu torin suuntaan laskevaan maanpintaan nähden siten, että Kasarmikadun puolelta rakennus on yksikerroksinen ja Kasarmitorin puolelta kaksikerroksinen. Alueella on voimassa kaksi asemakaavaa vuosilta 2003 ja 1999. Kaupparakennuksen tontti on merkitty liikerakennusten korttelialueeksi, jonka pääkäyttötarkoituksen mukainen rakennusoikeus on 3 040 k-m², minkä lisäksi kellariin saa rakentaa 940 k-m² kokoontumis- ja liikuntatiloja. Suurin sallittu kerrosluku on 2 ja vesikaton ylin sallittu korkeusasema +16.5. Torialue on asemakaavassa merkitty kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaaksi aukiotilaksi. Torin alle on osoitettu tila maanalaiselle pysäköintilaitokselle ja sen ajoluiskat torin itälaidalle. Helsingin kaupunki omistaa tori- ja katualueet. Korttelialue on yksityisomistuksessa. Kaavaratkaisu on tehty hakemuksen johdosta ja kaavaratkaisun sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa. Kaavaratkaisun kustannukset Asemakaavaratkaisun toteuttaminen edellyttää nykyisen tontin läpi kulkevan kaukolämpöputken siirtoa Kasarmikadulle. Siirrosta on arvioitu aiheutuvan kustannuksia noin 30 000 euroa. Kustannusten jaosta sovitaan jatkoneuvotteluissa. Nykyisen pysäköintilaitoksen tuentatöiden mahdollisista vaikutuksista Kasarmitorin rakenteisiin ja niiden ennallistamisesta vastaa hanke. Asemakaavamuutos nostaa tontin arvoa. Kaavaratkaisun edellyttämä maankäyttösopimus ja kiinteistökaupan esisopimus on kaupungin puolesta hyväksytty tonttipäällikön päätöksellä 9.12.2024 § 71 ja sopimus on allekirjoitettu 7.1.2025. Vuorovaikutus kaavan valmisteluaikana Liitteenä olevassa vuorovaikutusraportissa esitetään yhteenvedot kaavan valmisteluaikana saaduista viranomaisten kannanotoista ja osallisten mielipiteistä sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin. Viranomaisyhteistyö Kaavaratkaisun valmistelun yhteydessä on tehty yhteistyötä kaupunkiympäristön toimialan eri tahojen lisäksi seuraavien viranomaistahojen kanssa: kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kaupunginmuseo Viranomaisten kannanotot osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat rakennuksen kaupunkikuvalliseen asemaan suhteessa historialliseen ympäristöön, torialueeseen ja Kaartin kasarmin päärakennukseen, johtosiirtojen tarpeen ja niiden kustannusten sekä riittävien maanalaisten tilavarausten huomioimiseen asemakaavassa, olemassa olevien turvallisuusrakenteiden ja -järjestelyjen säilymiseen sekä niiden edelleen kehittämiseen Kaartin korttelin ympärillä sekä Puolustusvoimien lisäämiseen asiantuntijaviranomaiseksi kaavan valmistelussa. Kannanotoissa esitetyt asiat on otettu huomioon kaavatyössä siten, että kaupunginmuseon kanssa käytyjen neuvottelujen mukaiset linjaukset rakennuksen arkkitehtuurista ja korkeudesta on tuotu kaavamääräyksiin. Hankkeesta on laadittu erillinen rakennettavuusselvitys, jossa on huomioitu alueella sijaitsevat kunnallistekniset varaukset. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunto sekä Puolustusvoimilta että Senaatti-kiinteistöiltä, jotta Kaartin kortteliin liittyvät turvajärjestelyt voidaan huomioida tarkoituksenmukaisesti. Mielipiteet Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat uudisrakennuksen korkeuteen, liialliseen massiivisuuteen, arkkitehtuuriin, maisemallisten vaikutusten arviointiin, valtakunnallisten kulttuuriympäristöarvojen vaarantumiseen, historiallisen aukiotilan sommitelman rikkoutumiseen sekä julkisen tilan yksityistämiseen, tarvittaviin asiantuntijalausuntoihin, hankkeen yleiskaavan vastaisuuteen maantasokerroksen liiketilojen osalta, katutilan ja torialueen elävyyteen, palveluiden saavutettavuuteen, vastapäisten rakennusten huoneistojen näkymien menettämiseen ja valaistusolosuhteiden huonontumiseen, uudisrakennuksen vaikutukseen lintujen olosuhteisiin ja mahdollisuuteen lisätä niiden pesäpaikkoja, rakennusaikaisten liikennejärjestelyjen sujuvuuteen, osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä siihen liittyvän valmisteluaineiston lyhyeen nähtävilläoloaikaan, hankkeiden tasapuoliseen kohteluun, havainnekuvien virheellisyyteen ja suunnitelmassa esitettyjen teknisten ratkaisujen, kuten pysäköinnin ja ilmanvaihdon huolimattomaan suunnitteluun sekä kaavamuutoksen hakijan luotettavuuteen. Mielipiteet on otettu huomioon kaavoitustyössä siten, että kulttuuriympäristöarvojen säilymisestä sekä uudisrakennuksen sovittamisesta niin torialueen kaupunkikuvaan kuin Kaartin kasarmin korttelin arvoihinkin on keskusteltu tiiviissä yhteistyössä Helsingin kaupunginmuseon kanssa ja yhdessä sovitut reunaehdot on asetettu asemakaavamääräyksiksi. Viitesuunnitelmaa on muutettu osallistumis- ja arviointisuunnitelmavaiheesta siten, että Kasarmikadun puolelle maantasoon on lisätty myös kadulle aukeavia liike- ja aulakahvilatiloja sekä ikkunoita kauppakerrokseen. Sisäänkäyntien ja ikkunoiden mahdollistamiseksi rakennuksen korkoa on kasvatettu reilulla metrillä, kuitenkin siten, että kattokorko edelleen pysyy Pääesikunnan räystäskoron alapuolella. Kaavamääräyksissä liiketilavaatimus koskee sekä torin, että kadun puolta. Uudisrakennuksen julkisivujen lasipinnat on viitesuunnitelmassa kuvioitu, mikä himmentää ympäristöön suuntautuvaa hajavaloa sekä ehkäisee lintujen törmäysriskiä ja lasipintojen käsittelystä on annettu kaavamääräys. Kirjallisia mielipiteitä saapui 9 kpl. Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo (MRL 65 §) Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 18.1.–16.2.2024, mistä ilmoitettiin maankäyttö- ja rakennusasetuksessa säädetyllä tavalla. Kaavaehdotuksesta tehtiin 8 muistutusta, joista 1 oli aiemmin jätetyn muistutuksen oikaisu. Nähtävilläoloajan ulkopuolella saapui 1 kirje, joka oli aiemman muistutuksen täydennys. Muistutuksen tekijöinä oli mm. kulttuuriympäristön suojeluun erikoistuneita yhdistyksiä sekä lähialueen taloyhtiöitä. Muistutuksissa esitetyt huomautukset kohdistuivat uudisrakennuksen liian suureen kokoon ja erityisesti korkeuteen, valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (RKY 2009) luokitellun alueen suojelutavoitteiden vaarantumiseen, aukiotilan sommitelman rikkoutumiseen ja sitä ympäröivien arvorakennusten näkyvyyden heikkenemiseen, aukiotilaa koskevan suojelumerkinnän supistumiseen, erillisen kulttuuriympäristöselvityksen tarpeeseen koskien Kasarmitorin aukiokokonaisuutta, uudisrakennuksen arkkitehtuuriin, vastapäisten asuntojen näkymien ja valaistusolosuhteiden heikkenemiseen, kaavamuutoshankkeen käsittely- ja päätöksentekoprosessiin, yleiskaavan edellyttämän alueellisen tarkastelun puutteeseen sekä toimisto- ja liiketilojen kysyntään. Yhdessä muistutuksessa toivottiin päivittäistavarakaupalle väliaikaista korvaavaa tilaa purkutöiden ja rakentamisen ajaksi. Kirjeessä esitetyt huomautukset täydensivät muistutuksissa esitettyjä huomautuksia ja kohdistuivat erityisesti Kasarmitorin aukiotilan tilallisen sommitelman rikkoutumiseen ja uudisrakentamisen korkeuteen sekä siihen, että viitesuunnitelman havainnekuvat eivät anna oikeaa kuvaa kaupunkikuvallisista vaikutuksista. Kirjettä on täydennetty kuvilla uudisrakennuksen volyymia havainnollistavasta 3d-massamallista. Lausunnot saatiin seuraavilta tahoilta: Helen Oy Helen Sähköverkko Oy Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY) Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) kaupunginmuseo sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala (pelastuslaitos) Lausunnoissa esitetyt huomautukset kohdistuivat uudisrakennuksen kokoon ja sen vaikutuksiin arvoympäristöön sekä kaavaehdotuksessa uudisrakennukselle osoitettuihin korkeus- ja ulkoasumääräyksiin. Kaupunginmuseon lausunto 13.2.2024 ilmenee päätöshistoriasta. Lisäksi huomautukset kohdistuivat tontin kautta kulkevaan nykyiseen kaukolämpölinjaan ja sen korvaavan yhteyden tarpeeseen, nykyisessä rakennuksessa sijaitsevaan muuntamoon ja uuden muuntamotilan rakentamiseen, erilliseen hulevesiviemäröintiin varautumiseen sekä palo- ja pelastusturvallisuuteen. Toimenpiteet julkisen nähtävilläolon jälkeen Vuorovaikutusraportissa on esitetty yhteenvedot kaavaehdotuksesta saaduista muistutuksista, kirjeestä ja viranomaisten lausunnoista sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin. Huomautuksissa esitetyt asiat on otettu huomioon, kaavan tavoitteet huomioon ottaen, tarkoituksenmukaisilta osin. Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin ja muuhun aineistoon tehtiin julkisen nähtävilläolon jälkeen muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen viimeisessä luvussa. Ne on myös koottu tehdyt muutokset -liitteeseen. Julkisen nähtävilläolon jälkeen tehdyistä muutoksista on neuvoteltu asianomaisten tahojen kanssa. Kaavamuutoksen hakijan etua koskevista muutoksista on neuvoteltu erikseen mm. sähköpostilla. Kaupunginmuseon ja hakijan kanssa on pidetty kaksi työpalaveria, joissa on käsitelty nähtävilläolon jälkeen kehitettyjä viitesuunnitelmia. Jatkotoimenpiteet Kaupunginhallitus yhtyy kaupunkiympäristölautakunnan hyväksymään kehotukseen siitä, että itse rakennuksen tarkemmassa suunnittelussa pyritään etsimään keinoja, joilla uudisrakennus hahmottuu mahdollisimman kevyenä rakennusmassana arvokkaan torin laidalla. Kaupunginhallitus korostaa niitä kaavamääräyksiä, joilla on asetettu tulevan rakennuksen toteutukselle vaatimus korkeasta laatutasosta, ajattomuudesta ja arkkitehtuurin sovittamisesta ympäristön arvokkaaseen kaupunkikuvaan. Tarkemmat perustelut Tarkemmat kaavaratkaisun perustelut ilmenevät liitteenä olevasta asemakaavaselostuksesta. Toimivalta Kaavaratkaisun hyväksymisestä päättää kaupunginvaltuusto.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus 03.02.2025 § 75
Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto hyväksyy 3. kaupunginosan (Kaartinkaupunki) korttelin 3210 sekä katu- ja torialueiden asemakaavan muutoksen 10.9.2024 päivätyn piirustuksen nro 12762 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein. Käsittely Vastaehdotus: Marcus Rantala: Lisätään uusi kappale esittelijän perusteluihin kohtaan jatkotoimenpiteet: "Kaupunginhallitus yhtyy kaupunkiympäristölautakunnan hyväksymään kehotukseen siitä, että itse rakennuksen tarkemmassa suunnittelussa pyritään etsimään keinoja, joilla uudisrakennus hahmottuu mahdollisimman kevyenä rakennusmassana arvokkaan torin laidalla. Kaupunginhallitus korostaa niitä kaavamääräyksiä, joilla on asetettu tulevan rakennuksen toteutukselle vaatimus korkeasta laatutasosta, ajattomuudesta ja arkkitehtuurin sovittamisesta ympäristön arvokkaaseen kaupunkikuvaan." Kannattaja: Tuomas Rantanen Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Marcus Rantalan vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. 27.01.2025 Pöydälle Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula
Kaupunkiympäristölautakunta 17.09.2024 § 461
Esitys Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle 10.9.2024 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen nro 12762 (liite nro 3) hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan (Kaartinkaupunki) korttelia 3210 sekä katu- ja torialueita. Lisäksi lautakunta päätti ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet valmisteluaikana esitettyihin mielipiteisiin, kannanottoihin sekä julkisena nähtävilläoloaikana saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä nähtävilläoloajan ulkopuolella kirjallisesti esitettyyn mielipiteeseen. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Työpajankatu 8 ([poistettu]), sekä internet-sivuilla: https://paatokset.hel.fi/fi/asia/hel-2020-010234 ilmoittaa päätöksestään ja vuorovaikutusraportista muodostuvan MRL 65 §:n mukaisen kunnan perustellun kannanoton niille kaavasta muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa kehottaa asemakaavoituspalvelua laskuttamaan hakijalta kaavan hyväksymisen jälkeen kaavan laatimis- ja käsittelykustannukset seuraavasti: Kiinteistö Oy Kasarmitorin Kauppakeskus: 7 000 euroa Rakennuksen jatkosuunnittelussa pyritään etsimään keinoja, joilla uudisrakennus hahmottuu mahdollisimman kevyenä rakennusmassana arvokkaan torin laidalla. Käsittely Asian aikana kuultavana oli tiimipäällikkö Sinikka Lahti. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta. Palautusehdotus: Silja Borgarsdottir Sandelin: Palautetaan asia uudelleen valmisteltavaksi niin, että kaavaratkaisu mahdollistaa nykyisen rakennuksen purkamisen ja korvaamisen uudella kaksikerroksisella toimisto- ja liikerakennuksella. Palautuksen aikana tarkastellaan myös miten uudisrakennuksen julkisivun suunnittelussa voisi huomioida alueen muiden vanhojen rakennusten tyylit ja pyrkiä sovittamaan uudisrakennus ympäristöönsä. Kannattaja: Mika Raatikainen Vastaehdotus: Noora Laak: Lisätään päätösehdotuksen loppuun: "Rakennuksen jatkosuunnittelussa pyritään etsimään keinoja, joilla uudisrakennus hahmottuu mahdollisimman kevyenä rakennusmassana arvokkaan torin laidalla." Kannattaja: Jenni Hjelt Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Noora Laakin vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. 1 äänestys JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan EI-ehdotus: Silja Borgarsdottir Sandelinin palautusehdotuksen mukaisesti. Jaa-äänet: 11 Jenni Hjelt, Olli-Pekka Koljonen, Noora Laak, Otto Meri, Tuomas Nevanlinna, Jenni Pajunen, Amanda Pasanen, Katri Penttinen, Risto Rautava, Anni Sinnemäki, Sameli Sivonen Ei-äänet: 2 Silja Borgarsdottir Sandelin, Mika Raatikainen Tyhjä: 0 Poissa: 0 Kaupunkiympäristölautakunta päätti jatkaa asian käsittelyä äänin 11–2. 10.09.2024 Pöydälle Esittelijä kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala Kulttuuripalvelukokonaisuus Kaupunginmuseo Kulttuuriperintöyksikkö 13.2.2024 Asemakaavoituspalvelu on pyytänyt kaupunginmuseon lausuntoa asemakaavan muutosehdotuksesta Kaartinkaupungin tontilla 3210/3, osoitteessa Kasarmikatu 19a. Kaupunginmuseo arvio kaavahanketta kulttuuriympäristön näkökulmasta ja on päättänyt antaa seuraavan lausunnon. Kasarmitorilla nykyisin sijaitseva liikerakennus halutaan korvata kookkaammalla uudisrakennuksella. Asemakaavan muutoksessa torialue suojellaan sa-määräyksellä, historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaana torina. Torialuetta reunustavat puurivit tulee säilyttää tai tarvittaessa uusia, toripinnan tulee olla luonnonkivinen ja muiltakin osin käyttää aikakaudelle tyypillisiä materiaaleja. Diagonaaliset kulkureitit torin halki tulee pitää vapaina terassi- tms. rakenteista. Muualla mahdollisia terasseja saa aidata ainoastaan kevyin, ympäristöön sopivin avokaitein ja istutuksin. Torilla sijaitseva kulttuurihistoriallisesti arvokas kioskirakennus saa suojelumerkinnän sr, joka turvaa sen säilymisen, mutta mahdollistaa sen siirtämisen torialueella. Suunnittelualueella sijaitseva Kasarmikatu 19a liikerakennuksen rakennutti Kasarmintorin näyttelyhalli Oy ja sen suunnitteli arkkitehti Iikka Martas. Rakennus valmistui vuonna 1960. Alun perin väliaikaiseksi tarkoitettu pitkä ja matala näyttely- ja liikerakennus on kaksikerroksinen ja siinä on kaksi kellarikerrosta: yläkellari oli alun perin näyttelytilana ja alakellarissa oli paikoitus ja mm. väestönsuoja. Kasarmitorin suuntaan aukeavan julkisivun takana oli näyttelyhallin parveke, ravintola ja huoltoasema. Kasarmikadun puolella oli KOP:n konttori, myymälätiloja ja hallimyymälä täynnä myyntikoppeja. Nykyisinä käyttäjinä rakennuksessa ovat mm. päivittäistavaramyymälä, posti, tanssikoulu ja pikaruokaravintola. Kaksikerroksinen rakennus on melko tyypillinen esimerkki aikakautensa liikearkkitehtuurista ikkunanauhoineen ja tiiliseinineen. Yksityiskohdissa ikkunalinjan yläpuolella ja räystäslinjassa, oli käytetty ajalle modernia eloksoitua poimutettua alumiinilevyä. Rakennus sijaitsee Rky-2009 alueella, Kaartin kasarmin valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Tori oli mukana jo Johan Albreht Ehrenströmin vuonna 1812 laatimassa Helsingin ensimmäisessä asemakaavassa. Kaartin kasarmikorttelilla on tärkeä kansallinen symboliarvo suomalaisen sotaväen historiallisena toimintaympäristönä, ensin Kaartin kasarmina ja sittemmin puolustusministeriön ja pääesikunnan toimitiloina. Kasarmitori on kulttuurihistoriallisesti arvokas aukiotila ja ympäristökokonaisuus (Helsingin yleisten alueiden arvoympäristöt – inventointi 2007.) Aukiota ympäröi merkittävää eri aikakausilta periytyvää rakennusperintöä. Alueella on voimassa kaksi asemakaavaa nro 10621 (tullut voimaan 19.6.2003) ja nro 10529 (tullut voimaan 29.1.1999). Kaupparakennuksen tontti on merkitty liikerakennusten korttelialueeksi, jonka pääkäyttötarkoituksen mukainen rakennusoikeus on 3 040 k-m2, minkä lisäksi kellariin saa rakentaa 940 k-m2 kokoontumis- ja liikuntatiloja. Suurin sallittu kerrosluku on 2 ja vesikaton ylin sallittu korkeusasema +16.5. Torialue on asemakaavassa merkitty kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaaksi aukiotilaksi. Kaavaratkaisu mahdollistaa nykyisen, kaksikerroksisen kaupparakennuksen purkamisen ja korvaamisen uudella, kolmikerroksisella toimisto- ja liikerakennuksella. Viitesuunnitelmassa (Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki, suunnitelma päivätty 10.3.2023) nykyisen rakennuksen korvaava uudisrakennus on kolme maanpäällistä kerrosta käsittävä toimisto- ja liikerakennus. Maanalaisia tiloja on kahdessa kerroksessa. Uutta toimistokerrosalaa mahdollistetaan 3 000 k-m2. Liiketilojen määrä pysyy nykytilanteeseen nähden lähes ennallaan. Työpaikkamäärän lisäys on arviolta n. 120 Rakennuksen ylimmäksi sallituksi korkotasoksi on määritelty +24,8, jotta se pysyy Kaartin kasarmin päärakennuksen räystäskoron alapuolella. Myös tekniset tilat tulee integroida rakennukseen, eikä niitä saa sijoittaa katolle. Julkisivujen ja vesikaton arkkitehtuuri tulee sovittaa ympäristön arvokkaaseen kaupunkikuvaan ja julkisivumateriaalien tulee olla laadukkaita ja aikaa kestäviä. Rakennusalan kulmat on pyöristetty paviljonkimaisen vaikutelman aikaansaamiseksi. Aiemmassa oas-vaiheen lausunnossaan (1.12.2020) Helsingin kaupunginmuseo katsoi, että uudisrakentamista harkittaessa on olennaista tiedostaa ympäristön hierarkia. Paikalla sijaitsevan rakennuksen kulttuurihistorialliset ja arkkitehtoniset arvot eivät kaupunginmuseon näkemyksen mukaan edellyttäneet suojelua, mikä mahdollistaa sen korvaamisen uudisrakennuksella. Arvoympäristössä uudisrakennuksen tulee olla alisteinen Kaartin kasarmin päärakennukselle. Päärakennuksen räystäs muodostaa koron, jonka alle uuden rakennuksen korkeuden tulee jäädä, jotta päärakennus, joka on nykyään puolustusministeriön käytössä, säilyy aukion dominanttirakennuksena. Uudisrakennuksen rooli ja koko tulee huomioida myös siinä, että se ei rajaa toria, vaan sijoittuu toriaukiolle. Uudisrakennuksen toteutuminen vaikuttaisi merkittävällä tavalla arvoympäristöön. Olemassa oleva rakennus on Kasarmikadun puolella yksikerroksinen, mutta kaksikerroksinen uudisrakennus nousisi huomattavasti nykyistä korkeammaksi. Vaikka asemakaavassa on rajoitettu uudisrakennuksen korkeusasemaa siten, ettei se nouse Kaartin kasarmin päärakennuksen räystäskoron yläpuolelle, muutos on kuitenkin suuri verrattuna olevan rakennuksen mittasuhteisiin. Viitesuunnitelmaa on muutettu osallistumis- ja arviointisuunnitelmavaiheesta siten, että Kasarmikadun puolelle maantasoon on lisätty kadulle aukeavia liike- ja aulakahvilatiloja sekä ikkunoita kauppakerrokseen. Sisäänkäyntien ja ikkunoiden mahdollistamiseksi rakennuksen korkoa on kasvatettu reilulla metrillä. Kaupunginmuseon näkemyksen mukaan uudisrakennuksen korkeutta tulee minimoida eikä kasvattaa. Kerroskorkeuden (noin 4 m) madaltamisella ja oas-vaiheen ratkaisulla Kasarmikadun puolella päästäisiin maltillisempaan lopputulokseen. Uudisrakennuksen korkomaailman tulee jäädä alisteiseksi kasarmirakennuksen suhteen esitettyä selkeämmin. Leveärunkoisen uudisrakennuksen kappalemainen hahmo yhtenäisellä ja vertikaalisuutta korostavalla julkisivukäsittelyllä ei jää alisteiseksi kasarmirakennukselle vaan päinvastoin se tuottaa kilpailijan kasarmirakennukselle, mikä ei ollut kaavamuutoksen tavoitteiden mukaista. Kaupunginmuseo edellyttää, että sen esiin tuomat kommentit otetaan huomioon asemakaavan muutoksessa.
Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 10.11.2023 § 64
Päätös Yksikön päällikkö päätti hyväksyä asemakaavan 12762 pohjakartan kaupunginosassa 3 Kaartinkaupunki. Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset. Päätöksen perustelut Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan kaupunkimittauspalvelut on valmistanut asemakaavan pohjakartan: Asemakaavan numero: 12762 Kaupunginosa: 3 Kaartinkaupunki Kartoituksen työnumero: 46/2021 Pohjakartta valmistunut: 24.7.2023 Tasokoordinaatisto: ETRS-GK25 Korkeusjärjestelmä: N2000 Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset. Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden asiakkuusjohtaja on päätöksellä (4§/1.6.2017) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 8 § 2 momentin 7 kohdan toimivallan hyväksyä kaavoja varten valmistetut pohjakartat kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden kaupungingeodeetille sekä kartat ja paikkatiedot -yksikön päällikölle. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala Kulttuuripalvelukokonaisuus Kaupunginmuseo Kulttuuriperintöyksikkö 1.12.2020 Helsingin kaupunkiympäristön toimialan asemakaavoituspalvelu on pyytänyt kaupunginmuseolta lausuntoa otsikon asiassa. Museo tarkastelee hanketta perustehtävänsä mukaisesti kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulmasta ja lausuu kantanaan seuraavaa. Asemakaavan muutos koskee Kasarmitorin kaupparakennuksen tonttia osoitteessa Kasarmikatu 19a (Kaartinkaupunki). Asemakaava-alueeseen kuuluu myös Kasarmitori sekä ympäröiviä katu-alueita maanalaisten tilavarauksien takia. Nykyinen kaupparakennus on tarkoitus purkaa ja tilalle rakentaa 3-kerroksinen toimisto- ja liikerakennus. Päivittäistavaramyymälä siirtyy osin maan alle ja lisäksi maanalaisiin tiloihin on suunnitteilla pysäköintitiloja, jotka yhdistettäisiin Kasarmitorin pysäköintilaitokseen. Torin maanpäälliset järjestelyt säilyvät lähtökohtaisesti ennallaan. Tavoitteena on mahdollistaa toimitilojen uudistaminen ja lisärakentaminen korkeatasoisella arkkitehtuurilla ja historialliseen ympäristöön sovittaen. Nykyistä liikerakennusta koskeva asemakaava on vuodelta 1998. Tontti on siinä merkitty liikerakennusten korttelialueeksi, jonka pääkäyttötarkoituksen mukainen rakennusoikeus on 3040 k-m², minkä lisäksi kellariin saa rakentaa 940 k-m² kokoontumis- ja liikuntatiloja. Suurin sallittu kerrosluku on kaksi ja vesikaton ylin sallittu korkeusasema on +16,5. Torialueen asemakaava on vuodelta 1999 ja torialue on siinä merkitty kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaaksi aukiotilaksi. Torin alle on osoitettu tila maanalaiselle pysäköintilaitokselle ja sen ajoluiskat torin itälaidalle. Lisäksi torin reunoille on osoitettu puurivejä, sekä paikat ilmanvaihtokanaville, kioskille ja sisäänkäyntirakennukselle maanalaisiin tiloihin. Helsingin yleiskaavassa 2016 alue on merkitty liike- ja palvelukeskusta C1 -alueeksi. Suunnittelualueella sijaitseva Kasarmikatu 19a liikerakennuksen rakennutti Kasarmintorin näyttelyhalli Oy ja sen suunnitteli arkkitehti Iikka Martas. Rakennus valmistui vuonna 1960. Alun perin väliaikaiseksi tarkoitettu pitkä ja matala näyttely- ja liikerakennus on kaksikerroksinen ja siinä on kaksi kellarikerrosta: yläkellari oli alun perin näyttelytilana ja alakellarissa oli paikoitus ja mm. väestönsuoja. Kasarmitorin suuntaan aukeavan julkisivun takana oli näyttelyhallin parveke, ravintola ja huoltoasema. Kasarmikadun puolella oli KOP:n konttori, myymälätiloja ja hallimyymälä täynnä myyntikoppeja. Nykyisinä käyttäjinä rakennuksessa ovat mm. päivittäistavaramyymälä, posti, tanssikoulu ja pikaruokaravintola. Rakennuksesta on laadittu rakennushistoriallinen dokumentointi vuonna 2018 arkkitehtitoimisto ark-byroon toimesta. Kasarmitorilla sijaitsi ennen nykyistä liikerakennusta arkkitehti Selim A. Lindqvistin piirtämä kauppahalli, joka purettiin vuonna 1958. Suunnittelualue kuuluu Kaartin kasarmin valtakunnallisesti merkittävään rakennetun kulttuuriympäristöön (RKY 2009). Kaartin kasarmikorttelilla on tärkeä kansallinen symboliarvo suomalaisen sotaväen historiallisena toimintaympäristönä, ensin Kaartin kasarmina ja sittemmin puolustusministeriön ja pääesikunnan toimitiloina. C.L. Engelin suunnittelema päärakennuksen pääfasadi avautuu edusaukiolle eli Kasarmitorille. Tori on arvotettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi aukiotilaksi ja ympäristökokonaisuudeksi Helsingin yleisten alueiden arvoympäristöt -inventoinnissa 2007. Helsingin kaupunginmuseo katsoo, että uudisrakentamista harkittaessa on olennaista tiedostaa ympäristön hierarkia. Arvoympäristössä uudisrakennuksen tulee olla alisteinen Kaartin kasarmin päärakennukselle. Päärakennuksen räystäs muodostaa koron, jonka alle uuden rakennuksen korkeuden tulee jäädä, jotta päärakennus, joka on nykyään puolustusministeriön käytössä, säilyy aukion dominanttirakennuksena. Uudisrakennuksen rooli ja koko tulee huomioida myös siinä, että se ei rajaa toria, vaan sijoittuu toriaukiolle. Rakennuksen tulee olla laadukas arkkitehtuuriltaan ja materiaaleiltaan. Aineistosta puuttuu näkymä Kasarmikadun suunnasta etelää kohti: tässä näkymässä uudisrakennus ilmeisesti peittäisi Kaartin kasarmin päärakennuksen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman aineistona on viitesuunnitelma (Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki, suunnitelma päivätty 6.11.2020). Suunnitelmassa esitetty, nykyisen rakennuksen korvaava uudisrakennus on kolme maanpäällistä kerrosta käsittävä toimisto- ja liikerakennus. Maanalaisia tiloja on kahdessa kerroksessa. Rakennusala ei suurene nykyisestä. Museon edustaja on osallistunut viitesuunnitelman kehittämiseen liittyviin kokouksiin kaupunkiympäristön toimialan kutsumana ja katsoo, että suunnittelussa on noudatettu yhdessä sovittuja linjauksia.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)