Kaupunginvaltuusto · 15.1.2025

Lähetekeskustelu paikallisdemokratian ja kaupunginvaltuuston tulevaisuudesta

  • Esittelijä: Kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginvaltuusto kävi lähetekeskustelun paikallisdemokratian ja kaupunginvaltuuston tulevaisuudesta. Lähetekeskustelun aikana pidetyt puheenvuorot sisältöineen ovat liitteessä 1.

Keskustelu

15 puheenvuoroa valtuuston keskustelupöytäkirjasta. Keskustelupöytäkirja (PDF)

Apulaispormestari Anni Sinnemäki Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, rakkaat valtuutetut, parhaat helsinkiläiset. Ajat, joita elämme, eivät ole helppoja. Kuluvaa…

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, rakkaat valtuutetut, parhaat helsinkiläiset. Ajat, joita elämme, eivät ole helppoja. Kuluvaa vuosikymmentä ovat sävyttäneet monet jännitteet, ja samanaikaisesti yhteiskuntaamme ja arkeemme vaikuttavat kriisit: ilmastokriisi, käynnissä olevat sodat ja niiden myötä myös Suomen kiristynyt turvallisuustilanne, luonnon monimuotoisuuden hupeneminen eikä koettu pandemia tuskin ollut viimeinen laatuaan.

Yhteiskunnallisten kysymysten ratkomiseen vaikuttaa samalla myös sosiaalisen median toimintalogiikka. Tosiasioiden ja dialogin sijaan se ruokkii jännitteitä ja vastakkainasetteluja. Suomea kuten lukuisia muita maita haastaa näiden kriisien päälle vielä väestön ikääntyminen ja pienenevä työikäinen ikäluokka. Poliittista maisemaa värittää väestön ja talouden kasvun keskittyminen kaupunkeihin, mikä muuttaa sekä kaupunkeja että niitä alueita, joilla väestö vähenee. Näiden kriisien ja jännitteiden keskellä helsinkiläiset ja me helsinkiläiset päätöksentekijät luovimme.

Samaan aikaan suomalainen ja helsinkiläinen paikallisdemokratia on monessa hyvin vahva ja kyvykäs. Helsinki on kasvava, ihmisille houkutteleva kaupunki, jossa taloudelliset resurssit, aktiiviset kaupunkilaiset ja kunnan laaja toimivalta antavat mahdollisuudet kehittää kaupunkia suunnitelmallisesti ja kokonaisvaltaisesti. Näemme tämän vaikka reippaassa ja määrätietoisessa raideverkoston rakentumisessa.

Kuten kokouksessa on hyvin tullut ilmi, Helsingissä demokraattinen päätöksenteko on itsenäistä Suomea vanhempi instituutio. On mainittu, että valtuusto aloitti toimintansa lähes päivälleen 150 vuotta sitten.

Kaupunginvaltuustojen perustaminen oli tuolloin iso askel kohti demokraattisempaa paikallishallintoa ja kaupunkilaisten äänen vahvistamista. Tuon vaiheen päätöksentekojärjestelmää ei kuitenkaan meidän standardeillamme voi vielä kutsua tasa-arvoiseksi kokonaisuudessaan. Kyseessä oli myös kukkarovalta, jossa äänioikeus perustui veronmaksukykyyn ja äänimäärä muodostui varallisuuden mukaan.

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja.

Kuntavaalit häviävät suosiossa eduskunta- ja presidentinvaaleille. Edellisissä kuntavaaleissa Helsingin äänestysprosentti oli 61,7. Helsingissä äänestysprosentti myös vaihtelee suuresti eri äänestysalueiden välillä. Viime kuntavaaleissa peruspiiritasolla alimmillaan äänestysprosentti jäi 42 prosenttiin. Korkeimman äänestysprosentin alueilla puolestaan noin kolme neljästä äänestysoikeutetusta äänesti. Erot ovat valtavia.

Hyvät valtuutetut.

Paikallistasolla ratkotaan yhä enemmän monimutkaisia haasteita, ja kaupungit ovat myös itse liputtaneet sen puolesta, että juuri me kaupungit olemme aikamme kriisien ratkaisijoina tärkeimpiä. Helsingissä me näemme selvästi sen, että laajat maailmanlaajuiset muutokset ja käsinkosketeltavat arkiset asiat eivät ole lainkaan irrallaan toisistaan, eivät päätöksenteossa eivätkä kaupunkilaisten arjessa. Esimerkkejä on loputtomasti. Kaksi satunnaisesti valittua tässä: Viime talvena valtuusto keskusteli väylien talvihoidosta, ja keskustelun yksi selkeä juonne oli sen tiedostaminen, että jo nyt lämmennyt ilmasto haastaa kaupungissamme talven arjen sujuvuutta.

Toinen esimerkki: Tällä viikolla kaupungissa pohditaan ja tehdään töitä sen puolesta, miten voimme parantaa tänne töihin tulleiden kielitaitoa, jotta esimerkiksi hoivan työyhteisöt olisivat toimivia ja tasa-arvoisia hyviä työpaikkoja. Emme selviä tällä ikärakenteella ilman muualta tulevaa työvoimaa, mutta meidän täytyy myös osata itse toimia aiempaa moninaisemman joukon työpaikkana ja yhteisönä.

Tässä valtuustossa me tiedämme hyvin, että paikallisdemokratia on se konkreettisin demokratian taso, usein jollain tavalla myös mehevin ja ehkä jopa hauskin. Olemme välillä ehkä hämmästyneitä siitä, miksi tämä taso ei kuitenkaan herätä niin paljon kiinnostusta kuin vaikkapa arjesta vähän etäisempi presidentti-instituutio. Ehkä yksi selitys on se, että valtuuston työtä leimaa yhteistyöhakuisuus. Eivätkä vastakkainasettelut ole niin selkeitä kuin henkilövaaleissa tai hallitus–oppositio-asetelmassa valtakunnan politiikassa. Me varmasti kaikki haluamme, että onnistuisimme saamaan laajemman joukon kaupunkilaisia mukaan ja osallistumaan, mutta toivottavasti löydämme tähän muita keinoja kuin vastakkainasettelun kasvun kiinnostuksen herättäjänä. Arvoisa valtuuston puheenjohtaja.

Tosiasia on, että meillä ei ole yhtä yksinkertaista reseptiä, jota noudattamalla varmistamme paikallisdemokratian ja Helsingin tulevan menestyksen, vaikka varmasti Tommi Laitio pääsi aika lähelle tätä.

Historiallisesti verotulot ja varallisuus ovat vaikuttaneet demokraattisten oikeuksien määrään, ja näin oli Helsingissäkin valtuuston aloittaessa. Kun nyt katsomme äänestysaktiivisuuksien eroa tai vaikkapa valtuuston kokoonpanoa, voimme kuitenkin huomata, että varallisuuden ja vaikutusvallan yhteenkietoutuneisuudesta emme ole ehkä tulleet niin kauas kuin välillä olemme halunneet ajatella. Nykyäänkin varallisuus ja sosiaalinen pääoma korreloivat äänestysaktiivisuuden ja vaikutusvallan kanssa. Varmasti yksi niistä asioista, joihin meidän kaikkien kannattaa kiinnittää huomiota, on se, miten saamme tasa-arvoisemmin helsinkiläisten äänen kuuluviin.

Demokratiaa haastetaan tässä maailmanajassa avoimemmin ja suoremmin kuin ehkä vuosikymmeniin. Tiedonvälityksemme on isojen murrosten kourissa. Ja on varmasti todennäköistä, että tiedon lähteenä käytetyn sosiaalisen median informaatioon voi tulevaisuudessa luottaa aikaisempaa vähemmän.

Kärjistyvinä aikoina kuitenkin korostuu myös sellaisen politiikan merkitys, jossa keskustellaan, perustellaan ja tehdään yhteisiä ratkaisuja. Polarisoitumisen rinnalla on koko ajan myös monta muuta todellisuutta, ja näistä Helsingin kaupunki on varmasti hyvä esimerkki. Ihmiset äänestävät vaaleissa. Käydään kiihkeää keskustelua. Sen jälkeen valtuusto työskentelee merkityksellisten asioiden parissa. Pystymme tekemään päätöksiä välillä äänestämällä ja usein yhteistyöhakuisesti. Sen tämäkin valtuusto on monta kertaa osoittanut. Stora kriser och det dagliga livet sker inte separat från varandra, och Helsingfors är ett bra exempel på detta. Klimatkrisen här tas på allvar och människorna är redo för ändringar för jordens och mänsklighetens livskraftiga framtid. Arbetet för att minska utsläppen medför samtidigt sådant som gör vår vardag bättre, till exempel en trivsammare och grönare miljö och en smidigare kollektivtrafik.

Valtakunnallisesti viime kuntavaalien äänestysprosentti oli alhaisin sitten vuoden 1945. Helsingissä taas vuoden 2017 ja 2021 äänestysprosentti on ollut korkeampi pormestarimallin aikana kuin aiemmin, jolloin helsinkiläiset eivät saaneet vaikuttaa siihen, kuka kaupunkia johtaa. Olemme myös ottaneet käyttöön demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia lisäävän osallistuvan budjetoinnin, joka on tuonut meille paljon tietoa helsinkiläisten toiveista ja näkemyksistä ja konkreettisesti Niitty- ja Lauttasaaren uimaportaat ja Aino Acktén huvilan korjauksen vauhdittamisen. Silti osallistuva budjetointikin on vain yksittäinen juonne, eikä ratkaise kaikkia tulevaisuuden kysymyksiä. Ehkä yksi parhaita mahdollisia reseptejä demokratian haasteisiin on valmius uudistuksiin ja toisaalta arkinen yhteistyötä tekevä politiikka.

Yksi ryhmä, jonka hyvinvointia ja vaikutusmahdollisuuksia meidän kannattaa miettiä painavasti, ovat nuoret, jotka eivät vielä saa äänestää ja jotka elävät meitä aikuisia paljon rajatummalla alueella omassa naapurustossaan ja joilla ehkä siksi on polttavampi tarve muutoksiin omassa lähiympäristössään. Voisiko meillä olla yksi sellainen osallistuvan budjetoinnin kierros, jossa vain nuoret saavat äänestää? Lasten ja nuorten tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin tulee kiinnittää huomiota myös siksi, että tutkitusti perhetausta määrittää nuorten kokemuksia ja varallisuus vaikuttaa nuorten hyvinvointiin. Siksi olen iloinen, että juhlapäätös kohdistuu nuorten tasa-arvoisiin kulttuuri- ja liikuntamahdollisuuksiin. Olkoon seuraava kesä kaikkien aikojen maauimalakesä.

Meidän valtuutettujen toiminnan mandaatti tulee kaupunkilaisilta. Samalla meidän tulee muistaa kuitenkin myös heidät, jotka eivät vielä voi äänestää: lapset ja tulevat sukupolvet. Päätöksiä tehdessämme muistakaamme myös heitä ja miettikäämme myös heitä, jotka ovat helsinkiläisiä 150 vuoden päästä. Kiitos.

Valtuutettu Maarit Vierunen Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, hyvät helsinkiläiset. Kokoontuminen tänään tähän Helsingin kaupunginvaltuuston…

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, hyvät helsinkiläiset. Kokoontuminen tänään tähän Helsingin kaupunginvaltuuston juhlakokoukseen on meille kokoomuslaisille aivan erityisen arvokas tilaisuus. Heti alkuun haluankin koko ryhmämme puolesta onnitella 150-vuotiasta kaupunginvaltuustoa sen merkittävästä matkasta valtuuston perustamisesta aina tähän päivään asti.

Tämä on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan paikallisdemokratiaamme, sen merkitystä, ansioita ja tulevaisuutta. Vuosi 1875, valtuuston perustamisvuosi, merkitsi tärkeä askelta kohti demokraattisempaa ja osallistuvampaa kaupunkia. Silloinen järjestelmä ei tietenkään ollut vielä järin tasa-arvoinen eikä täydellinen, mutta se oli tärkeä alkusysäys muutokselle, jossa kaupunkia kehitetään sen asukkaiden toimesta vastaamaan sen asukkaiden tarpeita. Suomessa kuntien vahvan itsehallinnon takia valtuustoilla onkin aina ollut erityisen suuri vastuu kaupunkilaisten toimivan arjen mahdollistamisessa. Kaupungissa perusasiat täytyy olla kunnossa. Meille kokoomuslaisille tämä tarkoittaa muun muassa turvallisia ja laadukkaita kouluja sekä päiväkoteja, toimivaa terveydenhuoltoa, ikäihmisten hoivaa ja hyvinvointia, mahdollisuuksia tehdä työtä ja yrittää sekä viihtyisiä asuinalueita, joissa kaupunkilaisten on hyvä elää. Helsingin valtuustossa toimintamme mittakaava on myös globaali. Innovaatioiden keskuksina kaupungit kehittävät ratkaisuja koko maailman tarpeisiin, ja esimerkiksi päästövähennyksissä kaupunkien rooli on keskeinen. Arvoisat valtuutetut.

Me kokoomuslaiset olemme iloisia, että politiikan yleisestä polarisaatiosta ja repivyydestäkin huolimatta täällä Helsingissä on vaalittu yhdessä tekemisen kulttuuria. Tämä kertoo paikallisdemokratiamme vahvasta tilasta. Olemme laajalla konsensuksella löytäneet ratkaisuja kaupunkimme haasteisiin. Viime vuosien budjettineuvottelut ovat tästä hyvä esimerkki. Olemme tehneet poikkeuksellisen suuret panostukset kasvatukseen ja koulutukseen, torjuneet segregaatiota ja toteuttaneet jättimäisiä infrahankkeita. Samalla Helsingin taloudesta ja helsinkiläisten kukkaroista on pidetty huolta. Taloutemme on tasapainossa, ja kuntaveron suunta on ollut alaspäin.

Hyvät valtuutettukollegat.

Pidetään kiinni tästä yhdessä sopimisen perinteestä myös jatkossa.

Arvoisa puheenjohtaja.

Me kokoomuksessa olemme tyytyväisiä siihen, että tänään tehtävä kaupungin juhlapäätös tähtää erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen. Tänään valtuustolle esitetään juhlavuoden kunniaksi 7–19-vuotiaille helsinkiläisille maksutonta sisäänpääsyä loppuvuodeksi kaupungin maauimaloihin, kulttuurikeskusten konsertteihin sekä Hakasalmen huvilaan. Tällä juhlapäätöksellä me tuemme nuorten yhdenvertaisuutta ja madallamme kynnystä nauttia kulttuurista ja liikunnasta. Päätös tukee myös tärkeätä asiaa, eli on osa kaupungin segregaation torjuntaan liittyviä toimenpiteitä. Onkin tärkeätä, että pääosa näistä kulttuurikeskuksista sijaitsee juuri kaupunkiuudistusalueilla. Me tahdomme rakentaa saavutettavampaa ja elävämpää Helsinkiä kaikille lapsille ja nuorille.

Arvoisat valtuutetut.

Tulemme tarvitsemaan vahvaa paikallisdemokratiaa sekä viisaita päätöksiä myös tulevaisuudessa. Valtuusto on aina sopeutunut yhteiskunnan muutoksiin ja ottanut vastaan ja vastuun suuristakin haasteista. Haasteita riittää varmasti jatkossakin. Sote-uudistus on vienyt leijonaosan veropohjastamme, mikä on heikentänyt kykyämme investoida tulevaan. Kaupungin velkaantuminen näyttää nyt juuri huolestuttavalta. Uskomme, että tästäkin me kyllä selviämme ja Helsingillä on edessään erinomainen tulevaisuus, kunhan toimimme ennakoivasti reaktiivisuuden sijasta. Työn ja yrittäjyyden edellytyksistä huolta pitämällä me rakennamme Helsinkiin lisää kasvua ja elinvoimaa. Hoitamalla talouttamme viisaasti takaamme, että voimme nauttia laadukkaista ja saavutettavista palveluista myös tulevaisuudessa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Demokratiamme tila Suomessa on tutkitusti hyvä. Olemme usein mittausten kärjessä, kun katsomme vaaliprosessia, moniarvoisuutta tai vaikkapa ihmisten poliittista osallistumista. Suomalaisten luottamus yhteiskunnan eri instituutioihin on luja. Edessämme siintävissä kuntavaaleissakin Helsingin äänestysprosentti on tyypillisesti ollut muuta maata korkeampi. Tämä kertoo helsinkiläisten luottamuksesta ja kiinnostuksesta päätöksentekoa kohtaan. Me kokoomuksessa emme ota tätä kuitenkaan itsestäänselvyytenä, vaan asiana, jonka jatkuvuudesta olemme jokainen vastuussa. Lähdetään siis tekemään aktiivisia ja hyvähenkisiä kuntavaalikampanjoita, vaikka politiikkaan toki kuuluu myös kipakat väittelyt ja kipinöiden lentelykin.

Arvoisa puheenjohtaja.

Haluamme, että tulevaisuudessa kaupunginvaltuusto on entistäkin osallistavampi, avoimempi ja kansalaislähtöisempi. Meille kokoomuksessa paikallisdemokratia ei tarkoita ainoastaan äänestämistä vaaleissa, vaan se on jatkuvaa vuoropuhelua päättäjien ja kaupunkilaisten välillä. Se on helsinkiläisten tapaamista ja kuuntelemista, heidän näkemysten ja toiveiden huomioimista. Me tahdomme Helsingin kehittämiseen mukaan kaikki sen asukkaat ja yritykset. Näin päättäjillä on käytössään paras mahdollinen tieto sekä parhaat lähtökohdat luoda sellaista Helsinkiä, mikä vastaa aidosti helsinkiläisten tarpeita.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Tänään juhlimme kaupunginvaltuuston pitkää ja merkityksellistä historiaa. Valtuustolla on ollut keskeinen rooli paikallisen demokratian toteutuksessa ja helsinkiläisten hyvinvoinnin rakentamisessa. Jatkamme yhdessä Helsingin kehittämistä kohti tulevaisuutta, jotta Helsinki olisi entistäkin parempi paikka asua ja elää.

Onnittelut vielä kerran 150-vuotiaalle Helsingin kaupunginvaltuustolle ja lämmin kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana tämän matkan varrella.

Rakkaudesta Helsinkiin.

Kiitos.

Valtuutettu Shawn Huff Tänä vuonna juhlimme Helsingin kaupunginvaltuuston 150-vuotista taivalta. Helsingin paikallisdemokratialla on pitkä historia ja pitkät…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Tänä vuonna juhlimme Helsingin kaupunginvaltuuston 150-vuotista taivalta. Helsingin paikallisdemokratialla on pitkä historia ja pitkät perinteet, jotka ulottuvat pidemmällä historiaan kuin Suomen itsenäisyys. Paikallisdemokratia on muutakin kuin valtuuston, hallituksen tai toimialojen kokouksia tai viranhaltijoiden päätöksiä. Meidän tehtävämme on varmistaa, että helsinkiläisen oikeus vaikuttaa kotikaupunkinsa kehitykseen toteutuu mahdollisimman monipuolisesti ja sellaisilla tavoilla, jotka aktivoivat ihmisiä eri taustoista mukaan vaikuttamaan ja olemaan osallisia kaupunkimme kehityksessä.

Äänestämisen lisäksi kaupungilla on jo nyt käytettävissään digitaalisia työkaluja ja osallistavia menetelmiä, kuten OmaStadi, jossa asukkaat voivat ideoida ja äänestää hankkeita. Näitä järjestelmiä tulee kehittää entistä paremmin saavutettaviksi, jotta kaikenikäiset ja erilaisista taustoista tulevat ihmiset voivat osallistua. Lisäksi meidän on tarjottava tukea ja koulutusta, jotta jokainen tuntee itsensä osaksi kaupunkia.

Paikallisdemokratian tulevaisuus ei voi kuitenkaan olla pelkästään digitaalisuuden varassa. Maailmassa ei ole ikinä ollut helpompaa olla yhteydessä toiseen ihmiseen, ja samalla koemme yksinäisyyttä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tästä todellisuudessa kohtaamiset kasvotusten ovat edelleen korvaamattomia. Helsingissä voisimme lisätä asukasiltoja ja kaupunginosafoorumeja, joissa päättäjät ja asukkaat istuvat saman pöydän ääreen. Näin voimme luoda keskustelukulttuuria, jossa mielipiteet ja kokemukset tulevat aidosti kuulluksi.

Ei ole olemassa yhtä tapaa olla helsinkiläinen. Me tulemme joka puolelta Suomea ja maailmaa. Olemme monikulttuurinen kaupunki, ja demokratian täytyy heijastaa tätä. Meidän on varmistettava, että nuoret, seniorit, maahanmuuttajat ja kaikki vähemmistöt pääsevät mukaan prosesseihin.

Jokaisen ääni on tärkeä. Lähitulevaisuus tarjoaa meille mahdollisuuden vahvistaa luottamusta kaupunkilaisten ja päätöksentekijöiden välillä. Tämä vaatii avoimuutta ja aitoa vuoropuhelua. Kun onnistumme tässä, Helsinki voi olla esikuva muille kaupungeille, edelläkävijä ja paikka, jossa demokratia ei ole vain sana, vaan arkipäivän tekoja.

Hyvät valtuutetut.

Juhlapäätös on historiallinen. Helsingin päätös tarjota kesäksi ilmainen pääsy maauimaloihin on merkittävä askel koti terveempää ja tasavertaisempaa nuoruutta. Uinti parantaa fyysistä hyvinvointia, ja sitä pidetään yhtenä tehokkaimmista ja samalla tasapuolisimmista tavoista liikkua. Ilmainen pääsy tekee liikunnasta saavutettavaa kaikille nuorille, myös niille, joilla ei olisi muuten varaa harrastaa. Uiminen tukee mielenterveyttä eikä pelkästään liikkumisella. Veden äärellä oleminen lievittää stressiä, ja maauimalat tarjoavat nuorille turvallisen paikan viettää aikaa yhdessä ystävien kanssa. Enemmän kohtaamisia, mikä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Nuorten toistuvissa toiveissa on paikat, joissa he voisivat vain olla, hengaillla. Ilmainen pääsy rohkaisee nuoria kehittämään tärkeää uimataitoa, joka voi pelastaa henkiä vesistöjen täyttämässä Suomessa.

Arvoisat kaupunkilaiset, hyvät kollegat.

Helsingin päätös tarjota nuorille ilmainen pääsy kulttuurikeskusten valittuihin konsertteihin on investointi nuorten tulevaisuuteen. Kulttuuri avartaa maailmankuvaa. Se tarjoaa uusia kokemuksia ja näkökulmia, jotka voivat auttaa ymmärtämään maailmaa. Kulttuuri haastaa ajattelemaan, herättää tunteita ja rohkaisee luovuuteen. Kulttuurikeskukset ovat myös paikkoja, joissa nuoret voivat kohdata toisiaan ja tuntea kuuluvansa yhteisöön. Yhteiset kokemukset rakentavat yhteenkuuluvuutta ja voivat auttaa nuoria löytämään oman paikkansa kaupungin monimuotoisessa kulttuurielämässä. Esitysten katsominen voi myös inspiroida nuoria kokeilemaan uusia harrastuksia, kuten tanssia, teatteria tai musiikkia. Meillä on mahdollisuus antaa kipinä elinikäiselle intohimolle ja luovuudelle. Eikä vaikutus rajaudu vain nuoriin. Näillä päätöksillä voidaan innostaa myös nuorten perheenjäseniä osallistumaan uintiharrastukseen tai kulttuurikokemukseen.

Rakkaat helsinkiläiset.

Juhlapäätös ei ole pelkästään liikuntamahdollisuus tai mahdollisuus tuoda elämyksiä nuorille. Tämä on askel kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia ja mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kiitos.

Valtuutettu Ville Jalovaara Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenet ja hyvät kuulijat. Kaupunginvaltuuston juhlakokous on erinomainen…

Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenet ja hyvät kuulijat.

Kaupunginvaltuuston juhlakokous on erinomainen tilaisuus pohtia demokratian tilaa. Sinä missä ensimmäisestä valtuuston kokouksesta on tullut kuluneeksi 150 vuotta, ensimmäisestä vaaleilla valitusta valtuustosta on vasta 105 vuotta. Tuolloin keväällä 1919 kunnallisella demokratialla oli ensiarvoisen tärkeä tehtävä sisällissodasta eheytymisessä.

Demokratian tilasta maailmassa on tällä hetkellä syytä olla huolissaan. Historiantutkijana löytää yhtymäkohtia ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisen ajan ja nykypäivän välillä. Tuolloin nuori demokratia oli monessa maassa voimaton ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia. Valtioiden väliset suhteet kiristyivät. Moni valtio päätyi autoritaariseen järjestelmään. Suomessakin nähtiin demokratian vaaran vuodet. Meillä kansanvaltainen järjestelmä kuitenkin kesti ja vahvistui ennen talvisotaa. Merkkejä demokratian kriisistä eri puolilta maailmaa on nähtävissä meidän aikanamme. On taas alettu ihailla autoritaarisia johtajia ja uskoa heidän tarjoamia helppoja ratkaisuja monimutkaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Me täällä Suomessa emme voi ajatella, että yleiset kehityskulut eivät koske meitä. Hyvät ja huonot asiat tulevat tänne usein viiveellä. Onkin syytä valppauteen, vaikka meillä on yli sadan vuoden jatkumo parlamentarismia. Huoli turvallisuudesta Venäjän naapurissa ja heikkenevä taloustilanne voivat aiheuttaa vielä monenlaista levottomuutta maassamme.

Demokratiaan kuuluu eri mieltä oleminen, vapaus ilmaista mielipiteitään. Siihen kuuluu myös eri mieltä olevien kunnioittaminen. Suomalaisen demokratian toimivuuden kannalta on tärkeää, että meillä ei ole kunnissa hallitus–oppositioasetelmaa. Se voi ehkä hidastaa päätöksentekoa, mutta on omiaan lieventämään yhteiskunnallista polarisaatiota silloin kun poliittinen tilanne muutoin on kireä.

Maailman tilanne on nyt monella tapaa vaativa, ja tulevaisuuden näköalat sumeita. Kaupunkien globaali vastuu korostuu. Helsinki on tehnyt paljon, mutta voimme vielä pohtia, onko jotain, mitä voimme tehdä vielä enemmän vakauden lisäämiksi maailmassa ja erityisesti Itämeren ympäristössä.

Sosiaalidemokraattinen ryhmä on ollut Helsingin valtuustossa edustettuna aina vaaleilla valitun valtuuston ensimmäisestä kokouksesta 16. tammikuuta 1919 asti. SDP oli tuolloin suurin ryhmä 26 valtuutetulla. Valtuuston koko oli silloin 60. Ensimmäiseen ryhmään kuului sellaisia poliittisen historian tunnettuja nimiä, kuten Väinö Tanner, Matti Paasivuori ja Miina Sillanpää. Jätän meidän ryhmämme nykyiset legendat mainitsematta. Ne te varmasti tiedätte. Istuvat täällä meidän joukossamme. SDP:n ryhmässä on ollut vuosien varrella jäsenenä sellaisia hyvin tunnettuja nimiä poliittisesta historiasta, kuten K. A. Fagerholm, Tarja Halonen, Väinö Leskinen ja Paavo Lipponen.

On tärkeää, että valtuusto juhlii näyttävästi historiaansa. Valtuuston ja vaaleissa valittujen luottamushenkilöiden roolia ei voi liiaksi korostaa. Nykyisen pormestarimallin ja suurten lautakuntien aikana pitää välillä muistuttaa, että valtuusto on Helsingin kaupungin päättävä elin. Kaikki kaupungin luottamuselimet ovat vastuussa toiminnastaan tälle salille, ja päätökset tehdään viime kädessä täällä.

Demokratiaan keskeisesti kuuluva asia on äänioikeus. Ensimmäisen valtuuston puheenjohtaja Leo Mechelinillä oli iso merkitys yleisen ja yhtenäisen äänioikeuden puolestapuhujana. Kuntavaalien äänestysaktivisuus ja varsinkin sen merkittävät alueelliset erot Helsingissä on asia, mihin meidän kaikkien tulee vaalivuotena kiinnittää huomiota. Olen iloinen, että täällä on muutkin tämän asian tähän mennessä huomioineet. Kuntavaalien äänestysprosentti Helsingissä oli viimeksi 16,6. Alueiden välillä oli kymmenien prosenttien eroja. Tämäkin on asia, jonka äärellä kannattaa pysähtyä ja pohtia, mitä sen korjaamiseksi voimme yhdessä tehdä. Jokaisen äänioikeutetun tulee voida kokea Helsingissä, että kuntavaaleissa kannattaa lähteä äänestään, äänellä on merkitystä.

On tärkeää, että juhlavuotena alkavalla valtuustokaudella, keitä täällä sitten onkaan mukana, kiinnitetään erityistä huomiota vaaleilla valitun valtuuston rooliin päätöksenteossa. Näin vahvistetaan demokratiaa Helsingissä. Kiitos.

Ledamoten Mia Haglund Edistys ei ole koskaan pysyvää. Sen säilyminen edellyttää, että sitä vahvistetaan, ilmaistaan uusin sanoin ja kuvitellaan toisin. Näin on…

Ärade ordförande, bästa fullmäktige.

Edistys ei ole koskaan pysyvää. Sen säilyminen edellyttää, että sitä vahvistetaan, ilmaistaan uusin sanoin ja kuvitellaan toisin. Näin on sanonut kirjailija Zadie Smith.

Arvoisa puheenjohtaja.

Samalla kun juhlistamme Helsingin kaupunginvaltuuston 150 vuoden paikallisdemokratiaa, elämme aikaa, jolloin politiikka hierarkisoituu ja demokratia heikkenee ympäri maailmaa. 90-luvulla villinnyt tarina demokratian leviämisestä omalla painollaan kohti lopullista voittoa tuntuu nyt lapselliselta unelta. Paljon uskottavammalta kuulostaa Ceaușescun Romaniassa eläneen kirjailija-nobelisti Herta Müllerin arvio siitä, että demokratiaa ei voi pitää itsestäänselvyytenä, vaan se pitää taistella kasaan joka päivä. Turvataksemme paikallisdemokratian tulevaisuuden meidän on ymmärrettävä nykyistä syvemmin autoritaarisen ja populistisen politiikan nousun, eriarvoisuuden kasvun ja muiden demokratian periaatteisiin kohdistuvien uhkien syitä ja toimintatapoja ja kyettävä luomaan niihin vastavoimat. Samalla meidän on laajennettava käsitystämme siitä, mitä demokratia itse asiassa on. Bästa fullmäktige.

Om vi reducerar demokratin till den minst dåliga styrningsmodellen som finns, så bidrar vi till att skapa en verklighet där demokratin inte nödvändigtvis känns värd att försvara. För att överleva måste demokratin vara ett mobiliserande ideal som vi ständigt strävar mot, snarare än att uppfattas endast som en beslutsmekanism.

Arvoisat valtuutetut.

Meistä demokratia tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että jokaisen ihmisen äänen tulisi vaikuttaa yhtä paljon. Kukaan yksittäinen ihminen ei voi olla toista tärkeämpi tai ensisijaisempi. Demokratia perustuu toisin sanoen jaettuun käsitykseen yhdenvertaisesta ihmisarvosta, ja siksi se on luonteeltaan antirasistista ja ristiriidassa syrjinnän eri muotojen kanssa.

Demokratian legitimiteettiä horjuttaa näyttö siitä, että liberaalidemokratia on elitisoitunut. Vaaleissa aktiivisesti äänestävät ovat selkeästi keskimääräistä vauraampia, ja edustajat ovat yleensä lähtöisin ylemmistä yhteiskuntaluokista. Päätöksenteossa tulevat kuulluksi kansalaisyhteiskunnan resursseiltaan vahvimmat toimijat, ja vastaavasti tehdyt päätökset noudattelevat hyväosaisten intressejä. Tämä vähentää tehokkaasti heikompiosaisten kykyä ja motivaatiota pyrkiä vaikuttamaan poliittisen järjestelmän toimintaan.

Tulevaisuuden paikallisdemokratia vaatii meiltä uusia keinoja purkaa eriarvoisuutta, mutta myös panosta kuunnella ja ymmärtää köyhyyttä, asunnottomuutta tai työkyvyttömyyttä kokevien ihmisten elinolosuhteita. Vain kuuntelemalla ja ymmärtämällä voimme rakentaa poliittista järjestelmää, joka paremmin mahdollistaa yhdenvertaista osallisuutta.

Arvoisa puheenjohtaja.

Kamppailussa demokratian tulevaisuuden puolesta tarvitsemme demokraattisen kulttuurin vahvistamista. Demokratian peruspilareiden, kuten oikeusvaltion, vapaan tieteen ja lehdistön vapauden puolustamisen lisäksi meidän on kaupungin tasolla huolehdittava etenkin kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksista, kulttuurin ja taiteen tekemisen edellytyksistä sekä kouluttautumisen saavutettavuudesta. Suomessa kansansivistys on ollut osa demokratian syntyä. Olemme uskoneet siihen, että parempaa demokratiaa saadaan kehittämällä koko kansakunnan yhteiskunnallista lukutaitoa sekä yhteiskunnallisten prosessien ymmärrystä. Tähän uskomukseen meidän tuleekin palata ja luoda uusia keinoja sen toteuttamiseen.

Arvoisa valtuusto.

Julkinen keskustelu, asioiden hahmottaminen eri näkökulmista sekä eri näkökulmien väliset konfliktit ja niiden yhteensovittaminen kompromissien kautta on aina ollut demokratian ja demokraattisen päätöksenteon keskiössä. Aikamme poliittisessa keskustelussa hahmottuu kuitenkin kaksi hyvin erilaista suhtautumista totuuteen, joilla on vaikutusta demokratiaan. Yhtäältä viedään tietoon perustuvan päätöksenteon vaatimus niin pitkälle, että demokratiaa yritetään tukahduttaa typistämällä päätöksenteko teknokraattiseksi hallinnaksi, jossa päätösten tulisi perustua suoraan faktoihin ja asiantuntijatietoon. Toisaalta demokratiaa uhkaa myös faktojen häivyttäminen ja aliarvostus julkisessa keskustelussa. Vaikka poliittisia valheita on kerrottu kautta aikojen, on julkisessa keskustelussa viimeisen vuosikymmenen ajan yleistynyt poliittinen puhe, joka kuuntelijan vakuuttamisen sijaan pyrkii pikemminkin häiritsemään, hämmentämään ja viemään keskustelua sekasorron tilaan. Demokratia perustuu mielipiteisiin, mutta faktat ja jaettu todellisuus muodostavat perusinfrastruktuurin, joka mahdollistaa keskustelun erilaisten mielipiteiden välillä. Ilman faktatotuutta keskustelu perustuu vain ennakkoluuloihin. Jos itsekin syyllistymme tarkoituksellisen jaetun todellisuuden murentamiseen, demokraattista keskustelua kannatteleva pohja haihtuu ilmaan.

Värderade ordförande och bästa fullmäktige.

Trots alla de hot och utmaningar som demokratin står inför är jag hoppfull om att den kommer att både överleva, utvecklas och bli alltmer inkluderande i Helsingfors under de kommande 150 åren.

Tämän valtuuston halu vastata aikamme haasteisiin ja vahvistaa demokratian kulttuuria näkyy päivän juhlapäätöksessä, joka on oiva esimerkki kansansivistyksen aatteesta. Kulttuurin, taiteen ja liikunnan kautta nuoret voivat muodostaa uusia käsityksiä ja mielipiteitä, joita demokratian toteutuminen tarvitsee.

Kiitos.

Valtuutettu Laura Korpinen Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, virkamiehet ja muu juhlaväki. Juhlimme tänään 150-vuotiasta valtuustoa kovin erilaisessa…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, virkamiehet ja muu juhlaväki. Juhlimme tänään 150-vuotiasta valtuustoa kovin erilaisessa maailmassa kuin mihin ensi kertaa se kokoontui. Kyse ei ole pelkästään yhteiskunnan ulkoisesta kehityksestä, vaan aivan viime vuosina tapahtuneesta muutoksesta.

Yhteiskunnan kytkin on asettunut ikään kuin nurin kurin -aikaan. Aiemmat lainalaisuudet eivät enää päde. Mitään niin pähkähullua ei voi esittää, etteikö sitä kohta oltaisi jo toteuttamassa. Nurin kurin -ajassa meitä pyritään hallitsemaan kielen ja informaation kautta. Sanoilla halutaan tarkoittaa toista kuin ennen.

Myöskään sanaa demokratia ei enää käytetä samassa aidossa merkityksessä kuin ennen, kansanvallan korostamisena ja enemmistön toiveiden huomioimisena. Enemmistön tuntojen huomioon ottaminen onkin nykyään melkeinpä paheksuttavaa. Se on populismia. Kunnallista kansanäänestystä ei toteuteta, jos se johtaisi ideologisesti väärään lopputulokseen. Tämän valitettavasti todistimme Malmin lentoaseman kohdalla. Demokratia-sanalla halutaankin usein perustella sitä, minkä jokin pieni ryhmä, ellei peräti eliitti tai mediatalo, haluaa toteutuvan.

Mitä tarkalleen ottaen tarkoitan tällä nurin kurin -ajalla? Tarkoitan sitä, että puhumme mieluusti ihmisoikeuksista ja niiden tärkeydestä, mutta jokaisen henkilökohtaisen vapauden olimme hetki sitten valmiit sivuttamaan. Haluamme puuttua siihen, miten läheisemme syö, liikkuu ja mitä hän on mistäkin mieltä. Kaupunkina puhumme investoinneista, kun tosiasiassa velkaannumme.

Kauhistelemme lautapelin väitettyä kolonialismia, mutta emme länsimaiden jatkuvaa läsnäoloa kolmansissa maissa. Puhumme yhdenvertaisuudesta, mutta yhdenvertaisuuden nimissä annamme rekrytoinnissa etusijan etnisyyden tai sukupuolen perusteella. Aikuisina emme halua altistua seksuaaliselle puheelle, mutta koulumateriaaleissa rajoitteita ei tunnu olevan. Puhumme kotoutumisesta, kun oikeasti tuemmekin tulijan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämisestä. Puhumme toimivuudesta, kun kuntalaisen arkea hankaloitetaan. Ja puhumme vihreästä siirtymästä, kun poistamme metsät betonin ja metallin tieltä. Elämme tosiasiassa luontoarvojen hävityksen aikaa nimenomaan vihreän siirtymän nimiin vannoen.

Toivon, että paikallisdemokratian osalta olisi vielä mahdollisuus korjausliikkeeseen. Ei tehtäisi pahaa hyvään verhottuna. Ei tehtäisi ratkaisuja, joilla saamme vain ison lähiön vireän pääkaupungin sijaan. Ei tavoiteiltaisi kasvua laadun kustannuksella, vaan tavoittelisimme kaupunkia, jossa ideologian sijaan menestyisivätkin yritykset ja ihmiset. Kaupunkia, jossa ihmiset viihtyisivät.

Sana viihtyvyyskin on osoittautunut kovin venyväksi. Kaupungin päätösteksteissä korostetaan kovasti viihtyvyyttä vieläpä niissä kaikkein ankeimmissakin ehdotuksissa, joissa tosiasiassa edistämme suuren enemmistön viihtymättömyyttä tai hävitämme lähiluontoa. Toimisiko demokratiamme paremmin, jos keskittyisimme tarkastelemaan viihtyvyyden sijaan kunkin ehdotuksen käytännöllisyyttä? Sitä olisi helpompi tarkastella objektiivisesti kuin viihtyvyyttä.

Jos mietitään sitä, mikä on käytännöllistä, voitaneen objektiivisesti sanoa esimerkiksi, että Helsingissä palmut eivät ole käytännöllisyyttä. Katujen sulkeminen ei ole käytännöllisyyttä. Lumien jättäminen korjaamatta tai niiden jättäminen kinoksiksi pysäköintipaikoille ei ole käytännöllistä. Ei ole käytännöllistä tarjota koululaisille opintomateriaalia pelkästään sähköisenä, jos haluamme vähentää heidän ruutuaikaansa. Käytännöllistä ei ole myöskään toimivien ja tehokkaiden energiaratkaisujen alasajo silloin, kun vaihtoehtona on energiaratkaisut, jotka tosiasiassa aiheuttavat paljon pahempaa tuhoa luonnolle. Ja niin edelleen.

Toimisiko paikallisdemokratia paremmin, jos se nähtäisiin enemmistön mielipiteen huomioon ottamisena eikä vain pienten vähemmistöideologioiden miellyttämisenä? Ideologiset kokeilut tapaavat kilpistyä usein lopulta omaan mahdottomuuteensa. Näin kävi Neuvostoliitonkin osalta. Näin juhlapäivänä rohkenen toivoa, että pystymme vielä painamaan kytkimen pohjaan, jotta saamme kaupunkimme nokan oikenemaan. Ja kun valtuusto joskus kokoontuu juhlimaan 175-vuotispäiviään, olisi paikallisdemokratia aidosti voimissaan ja kaupunkiamme johdettaisiin käytännöllisyys edellä enemmistöä unohtamatta. Lopuksi vielä kiitän valtuuston puheenjohtaja ja virkakuntaa juhlakokouksen järjestelyistä ja onnittelen 150-vuotista valtuustoa.

Kiitos.

Ledamoten Nora Grotenfelt Ärade ordförande, kära fullmäktigekolleger, tjänstemän och helsingforsare. Jag vill börja med att rikta ett riktigt varmt tack till…

Ärade ordförande, kära fullmäktigekolleger, tjänstemän och helsingforsare. Jag vill börja med att rikta ett riktigt varmt tack till Sibelius-lukion kamarikuoro för ett fantastiskt vackert och gripande framförande. Otroligt fint. Jag är också tacksam och glad för det förtjänstfulla initiativet i den här remissdebatten. Demokratin i vårt samhälle utsätts idag för nya hot, och vi behöver vara alerta och proaktiva för att skydda den. Som ett exempel, i förra kommunalvalet år 2021 varierade röstningsprocenten starkt mellan olika röstningsområden i Helsingfors. I vissa områden låg den på under 50 procent, den lägsta procenten var till och med så låg som 42, och i andra områden på över 75. Särskilt de unga uppvisar skillnader när det gäller röstningsaktivitet, och de bakomliggande orsakerna är i hög grad socioekonomiska. Så kan vi inte ha det. Frågan som avrundar beredningen idag är: vilka lösningar kan trygga demokratin på lokal nivå i framtiden?

Millaisilla ratkaisuilla tulevaisuuden paikallisdemokratia olisi turvattu? Haluan nyt esitellä teille RKP-ryhmän ehdotukset paikallisdemokratian turvaamiselle jaoteltuna neljän otsikon alle.

Numero yksi: Demokratiassa valta on kansalla sekä suorasti että vaalien kautta. Erityisesti suora osallisuus edellyttää toimivaa dialogia ja läpinäkyvyyttä. Viranomaisena kaupungilla on vastuu varmistaa, että dialogi toimii. Pitäkäämme siis aina mielessä, että kaupungin tulee aktiivisesti ja rehellisesti kuulla asukkaitaan tärkeissä päätöksissä, ja asukkailla tulee olla mahdollisuus saada ajantasaista ja asianmukaista tietoa päätösten perusteluista. Kaupungin asiakirjat tulee kirjoittaa selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä, jotta ne tavoittavat mahdollisimman monia asukkaita.

Numero kaksi: Demokratian edellytys on asukkaiden aktiivinen osallistuminen. Hur kan vi då stimulera invånarna till aktivt engagemang. Grunden är delaktighet och förtroende för samhällets institutioner. Båda är hotade i dagens samhälle och vi behöver arbeta kontinuerligt för dem båda. Erityisesti lasten ja nuorten on koettava oikeudenmukaisuutta ja luottamusta siihen, että he saavat tarvitsemansa tuen yhteiskunnalta. Tarvitsemme edelleen enemmän turvallisia aikuisia lasten ympärille. Opettajat tarvitsevat parempaa tukea voidakseen suorittaa pedagogista työtään laadukkaasti. Demokratian perusta luodaan kouluissamme.

Osallistumisen lisäämiseksi käytännössä kaupunki voisi RKP-ryhmän mielestä järjestää enemmän ja monipuolisempia kuulemistilaisuuksia, joissa keskustelun moderaattorina olisi ulkopuolinen neutraali ammattilainen. Erityistä huomioita tulisi kiinnittää mahdollisimman varhaiseen tiedottamiseen ennen päätöksentekoa. Kielelliset vähemmistöt ja haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät tulisi kuulla erityisen aktiivisesti. Kaupungin voisi olla myös aktiivisempi sosiaalisissa medioissa tiedottaakseen ja kommunikoidakseen suoraan asukkaiden kanssa.

Vi förtroendevalda kan bidra genom att upprätthålla det goda politiska debattklimatet i Helsingfors genom att inte polarisera debatten eller politiken. Vi ska absolut påvisa skillnaderna mellan våra olika partier, jo, men med respekt för varandra och de som jobbar med politik.

Kolme: Demokratiassa vähemmistöjen oikeudet suojellaan. Alla ska oavsett bakgrund ha möjlighet att delta i det politiska livet. Vi behöver hålla i minne att många grupper i vårt samhälle är underrepresenterade i våra beslutande organ. Vi behöver fokusera på att öka deltagandet från de här grupperna, till exempel unga, äldre, invandrare och personer med funktionsvariationer. Enligt oss i SFP-gruppen kunde detta i praktiken innebära till exempel att göra OmaStadi mera mångsidig och förbättra marknadsföringen av OmaStadi till ungdomar. Och på tal om ungdomar...

Olemme RKP:ssä iloisia juhlavuoden päätöksestä, joka lisää nuorten mahdollisuuksia osallistua kulttuuritapahtumiin ja harrastaa liikuntaa. Uskomme tämän päätöksen edistävän nuorten fyysistä ja henkistä hyvinvointia ja samalla lisäävän heidän kokemustaan osallisuudesta.

Vähemmistöjen huomioiminen tarkoittaa myös kielellisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden arvostamista ja vahvistamista. Helsinki voisi lisäksi panostaa enemmän kansainvälisiin suhteisiin. Ambitionerna gällande mångfald innebär även att svenska språkets ställning som nationalspråk behöver synliggöras bättre. SFP anser till exempel att skyltningen i staden återigen behöver ses över och förbättras. Informationen på sociala medier borde också finnas på svenska, vilket oftast inte är fallet idag, liksom stadsdelsmöten och olika enkäter. Det handlar om delaktighet för alla på stadens alla språk. För att trygga tillgången till svensktalande personal och för att uppnå regeringsprogrammets mål om 5–10 procent integration på svenska behövs en vägkarta och kraftiga åtgärder för att förverkliga integration på svenska. Neljä: Toimenpiteet äänestysaktivisuuden lisäämiseksi. Kaupunki voisi mahdollistaa puolueiden kampanjatyön näkyvyyden myös muualla kuin Narinkkatorilla ja tehdä kuntavaalit paremmin näkyväksi eri tavoin. Esimerkiksi vaaleista tiedottaminen ja mainonta voisi olla esillä terveyskeskusten, kirjastojen, lukioiden ja ammattikoulujen valotauluilla sekä sosiaalisessa mediassa.

SFP-gruppen anser att genom att kombinera dessa åtgärder kan staden bli mera inkluderande, transparent och lyhörd för invånarnas behov, och därigenom garantera den framtida demokratin i Helsingfors.

Tack.

Valtuutettu Harry Harkimo Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat helsinkiläiset, arvoisat kollegat, virkamiehet. Nuorissa on tulevaisuus, ja heidän uskoaan tulevaisuuteen…

Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat helsinkiläiset, arvoisat kollegat, virkamiehet. Nuorissa on tulevaisuus, ja heidän uskoaan tulevaisuuteen pitää meidän pyrkiä tukemaan kaikissa puheissamme ja päätöksissämme. On huolestuttavaa, että uusien tutkimusten mukaan nuoret eivät esimerkiksi luota eläkejärjestelmämme pitävyyteen, kun puhe on nuorten omasta tulevaisuudesta opiskelun ja työuran jälkeen. Nämä ovat juuri niitä konkreettisia asioita, joista me nykyiset päättäjät olemme vastuussa. Meidän vastuullamme on luoda nuorille uskoa tulevaan. Kuntien ja kaupunkien vastuulla on varhaiskasvatus, ja se on erittäin merkittävä vastuu. Jos nuoren ihmisen elämä menee väärille poluille, alkaa tämä harhailu yleensä jo elämän varhaisessa vaiheessa. Siksi tuntuu erittäin pahalta, jos nuorten ihmisten ensimmäinen auktoriteetti on poliisi. Silloin olemme pahasti myöhässä. Silloin olemme epäonnistuneet kasvattajina joko päiväkodeissa tai ala-asteilla tai harrastuksissa tai kotona. Tai sitten olemme epäonnistuneet näissä kaikissa. Mielestäni on ollut lähinnä tragikoomista seurata keskustelua kännyköiden käytöstä koulussa. Ei sellaista pidä viedä eduskuntaan. Kyllä koulujen rehtoreilla pitää olla päätösvalta ja luoda se ilmapiiri koko koulussa. Arvoisat kollegat.

Suomen suunta on pakko saada muuttumaan. Sote on rikki, yrityksiä menee konkurssiin ennätysvauhdilla, ihmisten elintaso laskee. Monen säästöt ovat lukkojen takana rahastoissa, työttömyys lisääntyy ja kaikesta huolimatta velkaa otetaan 15 miljardia euroa vuodessa. Tätä velkavuorta emme voi enää kasvattaa ja jättää ongelmia lastemme ja lastenlastemme huoleksi. Jo nyt on täysin selvää, että ensi kesänä Suomi voi joutua EU-komission alaiseksi. Suomen talous ei ole kasvanut 18 vuoteen, ja nyt joudumme vielä EU:n tarkkailuluokalle. Kaikki tämä heijastuu myös kaupunkien ja kuntien talouteen ja sitä kautta niihin palveluihin. Tarvitsemme rohkeita ja nopeita päätöksiä ja perusteellisen veroremontin sekä yrityksille että palkansaajille.

Kevään alue- ja kuntavaalit ovat tärkeitä, mutta viimeistään eduskuntavaaleista Suomen on saatava uusi suunta, koska hyvinvointialueet ja kunnat ovat täysin riippuvaisia eduskunnan päätöksistä. Suomen suunta on pakko saada muuttumaan.

Arvoisat kollegat.

Nuorissa on tulevaisuus, ja lähidemokratia on tärkeintä yhteisten asioiden hoitamiseen. Helsinki on julkisen talouden laajoista ja syvistä ongelmista huolimatta säilyttänyt taloudellisen riippumattomuuden ja terveen autonomisen aseman. Helsinki ja koko pääkaupunkiseutu on koko Suomen veturi. Alueen menestys ei ole keneltäkään pois, vaan se lisää koko maamme hyvinvointia ja ennen kaikkea nuorten uskoa tulevaisuuteen. Menestys näkyy koulutuksen tasossa, lisääntyvinä työpaikkoina ja taloudellisena toimeliaisuutena, mitkä takaavat sen, että myös jatkossa pystymme pitämään hyvinvoinnistamme ja palveluistamme kiinni.

Lopuksi haluan onnitella Helsingin kaupunkia ja sen valtuustoa.

Molemmilla on ensisijaisen tärkeä rooli myös tulevaisuudessa. Siksi esitys antaa helsinkiläisille nuorille juhlavuoden kunniaksi vapaa pääsy liikunnan ja kulttuurin rientoihin on erittäin hienosti ajoitettu kädenojennus. Jag vill gratulera Helsingfors stadsfullmäktige för det beslut de gjort för att få unga mera ut och idrotta och besöka kultur. Jag vill gratulera Helsingfors stad 150-årsjubiluem. Haluan onnitella Helsingin kaupungin 150-vuotista juhlavuotta vielä kerran. Onneksi olkoon.

Valtuutettu Laura Kolbe Kunnioitettu valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, arvoisat virkamiehet, nuoret valtuutetut tai nuorison edustajat. Ja myös lämmin…

Kunnioitettu valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, arvoisat virkamiehet, nuoret valtuutetut tai nuorison edustajat.

Ja myös lämmin tervehdys tässä yhteydessä median edustajille, joita ilman kunnallinen osallisuus ja demokratia ei olisi sitä, mitä se tänään on. Media on ollut läsnä koko ajan, vaikka tohtori Katajisto osoitti, että ensimmäinen kokous ei vielä ollut mikään suuri sanomalehtiuutisten aihe, mutta siitä se lähti. Vi ställer den frågan som är jätteviktig rätt så sällan, nämligen vad är en kommun. Mitä on kunta tai mikä kunta on?

Yleisessä keskustelussa kunta nähdään usein valtiolle alisteisena aika teknokraattisesti ja myös poliittisesti epäseksikkäänä toimielimenä, kuten vaaliosallisuuskeskustelu osoittaa. Kunnalle on nakitettu suuret lakisääteiset tehtävät itsehallintonsa puitteissa. Tärkeä ulottuvuus liittyy, kuten tänään olemme kuulleet ja tulemme pohtimaan ja pohdimme edelleen, osallisuuden teemaan, eli kansalaisten tunteeseen siitä, että asioista päätetään tavalla, jonka he kokevat oikeudenmukaiseksi ja että päätettävät asiat koskevat heitä. Tästä Tomi Laitio puhui tärkeästi.

Joka kerta kun kunnallishallintoa on uudistettu joko lainsäädännön kautta tai poliittisesti, on tavoitteena ollut kulloinenkin kansalaisten osallisuuden lisääminen. Tähän tähtäisivät siis nämä tunnetut 1865–1875 uudistukset, kun maanseudulla maallinen hallinto erotettiin seurakunnallisesta ja kaupunkeihin perustettiin valtuustot ja niiden työtä tukemaan lautakunnat. Kaupungeissa, kuten olemme kuulleet, murros toi politiikkaan uusia veron maksavia paikallisvaikuttajia.

Sen jälkeen lainsäädäntö, oikeuskäytäntö ja kunnallislain uudistukset ovat raamittaneet kunnallista kehittämistä. Lähtökohtana on ollut tärkeä, siis meille tavattoman tärkeä, itsehallinnon kuntakäsitys. Kansallisessa perinteessä oikeudellisen tulkintalinjan varhaiset luojat, eli professorit Hermansson ja K. J. Ståhlberg, suhtautuivat kunnalliseen itsehallintoon myönteisesti. Itsehallinto oli pohja, jossa sekä kunnan että valtion suhde määriteltiin että kuntien sisäinen hallinto järjestettiin.

Den kommunala autonomin är alldeles avgörande för vår politiska kultur. Vi sällan stannar upp och tänker på det.

Vuodesta 1875 alkaen kunnallishallinto on kokenut useita yhteiskunnallisia murrosvaiheita. Nykyisenkaltainen hallintomalli juontaa juurensa vuoden 1917 äänioikeusreformiin ja vuoden 1927 kunnallislain uudistamiseen. Silloin saatiin kaupunginhallitus. Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa ja vähän pienemmissäkin porvarilliset ja sosialistiset puolueet joutuivat heti saman neuvottelupöydän ääreen jo vuonna 1919. Syntyi perinne, jonka hyvin tunnemme. Sen mukaan periaatteellisista kysymyksistä neuvotellaan ja sovitaan ennen kuin päätöksentekoon päästään. Näin nähtiin se hiljainen maailma, joka kaupungeissa edelleenkin vaikuttaa. Yhteistoiminta-akseli muodostui useimmiten meidän kaupungeissamme porvarillisen ja sosiaalidemokraattisen ryhmien neuvottelujen pohjalta. Helsingissä... Svenska folkpartiet har varit väldigt viktigt ända fram, man kan säga, till 1990-talet som en spelare i det kommunalpolitiska spelet.

Tämä akseli on eri variaatioin ollut tavattoman vaikutusvaltainen, ja muutamat murtumat ovat selviä. Vuonna 1945 mukaan tulivat kansandemokraatit eli SKDL ryhmänä. Vuonna 1984 läpilyönnin tekivät vihreät. Ja tällä vuosikymmenellä perussuomalaiset ovat vahvistaneet määräänsä kaupunginvaltuustossa. Jokainen tällainen murros on tuonut uuden osallisuushaasteen ja tuonut uusia ääniä demokratiakentälle ja keskusteluun. Viime vuosina olemme nähneet, kuinka nuorten edustus on ollut keino ja toive lisätä nuorten kiinnostusta paikalliseen politiikkaan.

Useimmat suomalaiset määritelmät lähtevät siis kunnan funktiosta itsehallinnollisena järjestelmänä tai kunnan valtiosuhteesta. Kunta on ikään kuin julkisen hallinnon paikallinen yksikkö. Harvoin näkee puhuttavan, ja siksi tänään oli hienoa kuulla sekä asiantuntijoiden että muiden valtuustoryhmien puheista kunnan merkitys juuri yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ennen kaikkea osallisuuden tunteen lisääjänä. Tätä varten me tuotamme ja teemme päätöksiä kunnallisista palveluista, joissa aina on myös arjen ja henkisen viihtyvyyden ulottuvuus. Tiedämme, että kaupunkilaiset ovat valmiita puolustamaan palveluita. Tämä on nähty erittäin spontaanisena asukasaktiivisuutena, joka on suuntautunut vaikkapa kirjastojen, koulujen ja terveyspalveluiden puolustamiseen.

Hyvä valtuusto.

Kun tänä vuonna juhlistamme valtuustomme 150-vuotista toimintaa, juhlistamme siis myös meidän kansalaisten osallisuutta lähidemokratiaan, lähiyhteistyöhön.

On selvää, että teema säilyttää paikkansa tulevaisuudessa. 150 vuoden kuluttua maailma ympärillämme voi näyttää hyvin erilaiselta, mutta rohkenen arvella, että kysymys paikallisen vallan käyttämisen muodoista taatusti säilyy. 2000-luvulla osallisuus on ollut avainsana niin Euroopan unionissa, Suomen hallituksen ohjelmissa ja myös useimpien puolueiden tavoitteissa. Sillä on tärkeä välineellinen merkitys. Se on keino torjua vaikkapa köyhyyttä tai ehkäistä syrjäytymistä. Meille osallisuus merkitsee, ja se on paikallisen päätöksen rikkaus, hyvin erilaisia asioita, koska käsite on väljä. Se mahdollistaa osallisuutta käyttäen kehikkona, jonka alle kootaan erilaisia toimenpidemalleja ja jonka merkitystä pohdimme. Osallisuus on siis politiikkaja hyvinvointiohjelmien syvää ydintä sekä tavoite ja keino lisätä yhteiskunnan tasa-arvoa ja sosiaalista koheesiota.

Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että osallisuus on samaan aikaan sekä abstrakti arvotavoite että aktiivista toimintaa yhteisten asioiden edistämiseen. Kun historia on vankka, siitä voimme olla ylpeitä, kuten oman valtuustomme 150-vuotisista vaiheista. Mutta tämän ylpeyden ohella historia antaa valmiuksia, ehkä myös rohkeutta kohdata tulevaisuutta, koska olemme oppineet, että paikallishallinto, jos mikä, on kestävyyslaji. Se on samaan aikaan resilienttiä yhteistyötä, jossa särmien on pakko hioutua. Se on myös samaan aikaan tavoite rakentaa yhdessä yhteinen työkalupakki paremman tulevaisuuden ja kestävän kaupungin kehittämiseen.

Hyvä puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut.

Vielä emme tiedä, miten digitalisaatio tai vaikkapa tekoälyn käyttöönotto asioiden valmistelussa tulee muuttamaan hallintokulttuuria, poliittista päätöksentekoa ja osallisuutta jo lähivuosikymmenten aikana. Rohkenen arvella, että demokratian muodot, toki myös sisältö, muuttuu digitalisaation myötä. Olemmeko valmiita pohtimaan esimerkiksi sitä, kuinka edustuksellinen demokratia äänestyksineen ja mataline äänestysprosentteineen saattaa olla historiaa piankin, jos edustuksellinen demokratia eli valtuustotyö saa rinnalleen erilaisia suoran demokratian digitaalisia vaikutusmuotoja. Ehkäpä jo lähitulevaisuudessa osa kunnallisesta päätöksenteosta voisi siirtyä tai sitä voitaisiin siirtää vaikkapa asukaspohjalle, jolloin kaupunkilaisten enemmistöpäätöksin kotitietokoneen tai älypuhelimen nappia painamalla muodostetaan uudentyyppinen enemmistöpäätös. Tämä on asia, jota meidän kannattaa vakavasti pohtia.

Yksi on kuitenkin varmaa. Meitä ihmisiä, asukkaita, kansalaisia ja kaupunkilaisia tulee taatusti kiinnostamaan, minkälaiseksi lähiympäristömme muuttuu ja muodostuu, miten kaupunkiamme kehitetään ja kuka sen tekee. Tomi Laition kysymys, edustaako valtuusto kaikkia helsinkiläisiä, on aiheellista esittää tänään, lähitulevaisuudessa ja myöhemminkin. Kokemus omasta osallisuudesta tulee edelleen riippumaan muun muassa, miten vaikutusmahdollisuuksien koetaan toteutuvan ja miten tiedonsaanti vaikuttaa suhteessa olemassa oleviin vaihtoehtoihin. On selvää, että tulevaisuudessa edellytetään aiempaa enemmän aitoa dialogia poliittisten päättäjien, virkamiesten ja asukkaiden välillä sekä kaupunkilaisten kokemustiedon ottamista päätöksen tueksi.

Siksi ryhmämme iloitsee kovasti tämän päivän juhlapäätöksestä, joka kohdentuu lapsiin ja nuoriin. Eri-ikäisten kaupunkilaisten osallisuuden lisääminen on tärkeä tavoite, ja kulttuuri ja urheilu on merkittävä keino osallisuuden lisäämiseen.

Lämmin onnittelu kuulkaapas meille kaikille ja tietysti Helsingille. En varm gratulation för oss alla. Vi är delaktiga i den här processen.

Ihanaa iltaa kaikille kunnallispolitiikan merkeissä.

Kiitos.

Valtuutettu Mika Ebeling 150 vuotta ja 3 päivää sitten Helsingin kaupunginvaltuusto aloitti toimintansa. Se oli merkittävä askel kohti demokratiaa eli kansanvaltaa.…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kaupunginvaltuutetut.

150 vuotta ja 3 päivää sitten Helsingin kaupunginvaltuusto aloitti toimintansa. Se oli merkittävä askel kohti demokratiaa eli kansanvaltaa. Laajat kansanjoukot pääsivät osallistumaan päätöksentekoon, vaikka äänioikeuden määrä perustui maksettuihin veroihin. Seuraava suuri askel otettiin, kun ensimmäisellä yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittu Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui päivää vaille 106 vuotta sitten. Kansanvalta ei ole itsestäänselvyys, sillä perisyntisyytensä tähden ihminen, jokainen meistä, on itsekäs. Siksi haluamme valtaa enemmän kuin meille kuuluu ja siksi emme kunnioita lähimmäistämme kuten itseämme.

Nämä kaksi askelta, äänioikeuden laajentaminen ja siirtyminen yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen kertovat myös, missä demokratian vaara piilee. On ihmisiä, jotka katsovat, että heidän pitäisi saada päättää, koska he ovat muita fiksumpia. Toiseksi on ihmisiä, jotka varallisuutensa tähden katsovat, että heidän pitää saada päättää enemmän kuin muiden. Demokratian takia politikkojen on pakko kuulla kansaa ja ottaa sen näkemykset huomioon. Demokratian takia tarvitaan kansalaiskeskustelua, jolloin monet varsinaiseen politiikkaan ja poliittiseen toimintaan osallistumattomatkin kansalaiset saavat tietoa päätettävistä asioista ja voivat tuoda oman panoksensa päätöksentekoon, äänioikeutensa lisäksi, myös ottamalla osaa julkiseen keskusteluun.

Demokratialla on vaara muuttua näennäisdemokratiaksi. Jos emme ymmärrä vastuutamme Jumalan ja ihmisten edessä, on vaara, että päästämme itsekkään luontomme valloille. Vallasta tulee päämäärä itsessään, ja sen saavuttamiseksi ollaan valmiita kohtelemaan lähimmäistämme vastoin sitä, miten toivomme itseämme kohdeltavan. Valtaa käytetään silloin vallan säilyttämiseen, tietoa voidaan jakaa valikoidusti, ihmisiä voidaan harhauttaa puolueellisella tiedottamisella ja hyvän nimissä toista mieltä olevien oikeus eriävään mielipiteeseensä ja varsinkin sen ilmaisemiseen voidaan kieltää tai tämän mielipiteen näkyvyyttä rajoittaa. Eri mieltä olevien työ ja toimeentulo voidaan ottaa tulilinjalle.

Pelottava osoitus tästä on se, miten Kanadan pääministeri Justin Trudeau koronapandemian aikana uhkasi jäädyttää rekkakuskien pankkitilit, kun nämä protestoivat heille asetettua rokotepakkoa vastaan. Tämä on vaarallista, kun poliittista valtaa käytetään toisen ihmisen elinmahdollisuuksien viemiseen sen tähden, että toinen ihminen ei alistu tahtoon. Tästä voimme päätellä, että esimerkiksi digitaalinen identiteetti on vaarallista. Se tarjoaisi mahdollisuuden sanelupolitiikalle eli diktatuurille valtavalla voimalla ahdistaa niitä, jotka eivät alistu saneluun. Jos tällaiset välineet olisivat olleet neuvostokommunistien tai natsien käytössä, maailma voisi näyttää tänään perin toisenlaiselta. Suurin maallinen uhka demokratialle on rahan valta. Jos samat tahot hallitsevat tiedotusvälineitä, sosiaalista mediaa ja ratkaisevalla tavalla rahoituksen kautta vaikuttavat vaaleihin, on erittäin vaikeaa tavallisen ihmisen menestyksellisesti nousta tällaista rahavaltaa vastaan. Rahavaltahan vaikuttaa tiedotusvälineiden uutisointiin ja siihen, mitä ei uutisoida. Samoin se vaikuttaa siihen, kuka ja millaiset mielipiteet canceloidaan sosiaalisesta mediasta, ja lisäksi suoranaisen rahoituksen kautta se tuo merkittävän edun niille ehdokkaille, jotka enemmän tai vähemmän kulkevat rahavallan talutusnuorassa.

För att stärka den verkliga demokratin är det därför viktigt att olika motiverade åsikter tillåts publiceras, och att plattformar som behandlar kandidater och deras motiverade åsikter lika stärks. Detta skulle kunna underlättas av att de mest betydande valmaskinerna i framtiden skulle skötas av kommunerna själva och inte av kommersiella operatörer.

Esittelijän perusteissa todetaan: ”Suoran demokratian käytännöissä saattaa joiltain osin olla edustuksellisen demokratian instituutioita paremmat mahdollisuudet tavoittaa niitä, jotka haluaisivat kyllä osallistua, mutta eivät syystä tai toisesta ole löytäneet itselleen sopivia keinoja, areenoita tai itsevarmuutta vaikuttaa.” Vaikka näin jossain määrin voi olla, verrattaessa osallistuvaan budjetointiin osallistuneita 7,1 prosenttia kuntavaalien 61,7 prosenttiin tämä ei suuresti anna tukea ajatukselle suoran demokratian suurille mahdollisuuksille.

Tänään tehtävä 150-vuotisjuhlapäätös myöntää 7–19-vuotiaille helsinkiläiselle maksuton sisäänpääsy maauimaloihin, kulttuurikeskuksen valittuihin konsertteihin ja muihin esityksiin sekä Hakasalmen huvilaan vuonna 2025 helmikuusta alkaen on erinomainen kädenojennus tulevaisuuteen.

Koronapandemian aikana nuoret joutuivat kokemaan voimakasta sosiaalista eristämistä, mikä oli omiaan supistamaan heidän elinpiiriään tietokoneen ja kännykän ympärille. Nyt tehtävä juhlapäätös on heille kutsu aktiiviseen sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden kanssa ja laajentamaan elämänpiiriä. Kerrankin teemme juhlapäätöksen, joka ei aiheuta pysyviä kustannuksia, vaan pikemminkin tuottaa muualla säästöä, parantaessaan nuorten fyysistä ja henkistä hyvinvointia. KD-valtuustoryhmä kannattaa lämpimästi juhlapäätöstä. Kiitos.

Nuorisoneuvoston edustaja Rosa Kumar Saarinen Helsingin kaupunki valtuustoineen ja neuvostoineen ovat kokeneet suurta kehitystä viimeisen 150 vuoden aikana. Minun, Rosa Kumar Saarisen,…

Kiitos, arvoisa puheenjohtaja.

Hyvät kaupunginvaltuutetut ja muut läsnäolijat.

Helsingin kaupunki valtuustoineen ja neuvostoineen ovat kokeneet suurta kehitystä viimeisen 150 vuoden aikana. Minun, Rosa Kumar Saarisen, ja Fia Hirvosen läsnäolo itsessään täällä tänään Helsingin nuorisoneuvoston edustajina on hyvä esimerkki tästä positiivisesta kehityksestä.

Olemme kaikki kokoontuneet tänne kokoustamaan, mutta myös muistelemaan ja kunnioittamaan tähän pisteeseen vaadittuja ponnistuksia sekä inspiroitumaan luomaan entistä hyvinvoivempaa ja elinvoimaisempaa ja antoisampaa Helsingin kaupunkia. Tulevaisuutta tarkastellessa nuorten asema yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on yksi olennaisimmista. Siksi on erityisen tärkeää, että askeleet, jotka otamme eteenpäin, vastaavat kehityksessään myös samassa määrin nuorten tarpeita.

Helsinki on kaupunki, jossa jokaisella nuorella tulisi olla mahdollisuus harrastaa, vaikuttaa ja olla osa yhteisöä ilman taloudellisia tai sosiaalisia esteitä. Tämä juhlavuoden 2025 päätös maksuttomista kulttuuri- ja uimapaikoista on erinomainen askel tähän suuntaan ja tuo varmasti suurta iloa Helsingin nuorille. Mutta jotta nämä ilmaiset tapahtumat ja matalan kynnyksen palvelut todella tavoittavat niitä tarvitsevia nuoria, tulee niistä myös välittää nuorille selkeästi ja mieluiten osallistavin keinoin.

Vaikuttamistyötä ja päätöksentekoa kuvataan ja ajatellaan usein byrokraattisina ja monimutkaisina nimenomaan aikuisten töinä. Mutta mitä jos asia ei olisi enää näin? Mitä jos päätöksenteon viestintää selkeytettäisiin ja asioista oikeasti kerrottaisiin siellä, missä nuoret nimenomaan ovat? Sosiaalisessa mediassa, koulussa taikka nuorisotaloilla. Olennaista on se, että vaikuttamisesta tehdään helposti lähestyttävää.

Kaupungin tulisi jatkaa tukeaan aloitteiden tekemiseen ja järjestää avoimia ideointi- ja keskustelutilaisuuksia, joissa kaikki ikäryhmät, niin nuoret kuin vanhemmat, voivat kohdata toisiaan sekä päättäjiä ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Näiden tilaisuuksien tulee olla avoimia ja helposti lähestyttäviä, jotta ne houkuttelevat kaikki mukaan, eivät vain perinteisiä osallistujia. Tällöin nuoret voivat kehittää taitojaan, löytää yhteisöjä ja kokea kuuluvansa joukkoon. Mutta jotta mikään voisi toimia saumattomasti, tulee kaikessa kehityksessä ottaa huomioon itse kehitystä koskevat osapuolet ja edistää yhteistyötä nimenomaan näiden välillä.

Olemme Helsingin nuorisoneuvostossa nähneet viimeisten vuosien aikana, kuinka tärkeää esimerkiksi koulujen, nuorisotilojen ja sosiaalipalveluiden välinen yhteistyö ja tiedonkulku ovat, jottei kukaan jäisi yksin ongelmiensa kanssa. Päätöksenteon läpinäkyvyyden edistäminen ja asukkaiden osallistaminen auttavat lisäämään luottamusta ja yhteisöllisyyttä. Kaksi tekijää, jotka ovat elintärkeitä hyvinvoivan kaupungin rakentamisessa.

Hyvä kaupunginvaltuusto.

Meillä kaikilla on vastuu siitä, millaiseksi Helsinki kehittyy seuraavien vuosikymmenten aikana. Yhteistyö, avoimuus ja kaikkien ikäryhmien kuuleminen ovat avaimia hyvinvoivaan ja yhtenäiseen kaupunkiin. Nuoret eivät ole vain tulevaisuutta. Me olemme myös tätä päivää.

Kiitos, että saamme olla mukana luomassa tätä kaupunkia. Tack för att vi får vara med och skapa denna stad.

Nuorisoneuvoston edustaja Fia Hirvonen Arvoisat kaupunginvaltuutetut, muut läsnäolijat ja etenkin hyvät helsinkiläiset. Kun kuvittelen Helsinkiä, näen kaupungin täynnä…

Arvoisat kaupunginvaltuutetut, muut läsnäolijat ja etenkin hyvät helsinkiläiset. Kun kuvittelen Helsinkiä, näen kaupungin täynnä mahdollisuuksia. Näen ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään töitä meidän kaikkien yhteisen hyvän puolesta. Kun katson rakasta kotikaupunkiani, näen tuhansien kaupunkilaisten moninaisuuden ja innostuksen rakentaa parempaa huomista. Mutta kun katson tätä pinta-alaltaan noin 214 neliökilometrin kaupunkia, jota myös kutsumme Suomen pääkaupungiksi, näen ennen kaikkea kaupungin, jossa nuorten ääni kuuluu kovempaa kuin koskaan ennen. Etenkin siksi osaan ja haluan kuvitella Helsingin tulevaisuuden toiveikkaana.

Kun katsomme paikallisdemokratiaa nuorten näkökulmasta, on se niin paljon muuta kuin pelkkiä äänestyksiä ja kokouksia. Etenkin nuorten näkökulmasta paikallisdemokratia on avain. Avain sellaiseen kaupunkiin, jossa jokaisella on tasavertainen mahdollisuus luoda sellaista kotikaupunkia, jossa he haluavat asua ja elää. Paikallisdemokratia on avain siihen, että Pasilassa asuvalla kahden lapsen yksinhuoltajalla, Kalliossa asuvalla lukio-opiskelijalla ja kontulalaisella nuorella on tasavertainen mahdollisuus vaikuttaa omaan huomiseensa.

Asiat eivät kuitenkaan aina ole näin. Kun tarkastelemme vuonna 2024 tehtyä nuorten budjettikyselyä, huomaamme, että 8 705 vastaajasta vain 14 prosenttia kokee pääsevänsä vaikuttamaan itselle tärkeisiin asioihin erittäin hyvin. Kyseinen luku kertoo, että liian iso osa nuorista jää päätöksenteon ulkopuolelle. Arvoisat valtuutetut.

Miten voimme puhua toimivasta demokratiasta, jos nuoret kokevat, ettei heitä kuulla tarpeeksi?

Toimielimet, kuten nuorisoneuvostot ja valtuustot, sekä kyselyt ovat hyvä alku, mutta ne eivät yksinään riitä. Nuorten osallisuus ja vaikuttamistyö ei voi jäädä pintapuoliseksi. Nuoria ei voida vain kuulla, heitä täytyy myös kuunnella. Mikäli nuoret eivät nyt tule kuunnelluiksi, mitä tapahtuu, kun heistä tulee aikuisia? Bästa stadsfullmäktige.

Vår uppgift är inte bara att förbereda våra framtida statsministrar och stadsfullmäktigeledamöter. Vår uppgift är att kunna ge ungdomar chansen att påverka redan idag.

Hyvä kaupunginvaltuusto.

Tehtävämme ei ole vain valmistaa tulevia pääministereitä ja kaupunginvaltuutettuja tulevaisuuteen. Tehtävämme on antaa nuorille mahdollisuus vaikuttaa jo tänään.

Paljon onnea 150-vuotias Helsingin kaupunginvaltuusto.

Tack så mycket. Kiitos paljon.

Apulaispormestari Johanna Laisaari Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, hyvät nuorisoneuvoston jäsenet ja hyvät helsinkiläiset. Meillä on tällä hetkellä käsillä…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, hyvät nuorisoneuvoston jäsenet ja hyvät helsinkiläiset.

Meillä on tällä hetkellä käsillä paikallisen demokratian, tasa-arvon ja aktiivisen kuntalaisuuden juhlavuosi. Tässä ajassa onkin erittäin tärkeää korostaa juuri demokratian ja aktiivisen toimijuuden merkitystä myös Helsingissä. Hyvin toimiva kansanvalta ei toteudu itsestään eikä sitä tule pitää itsestäänselvyytenä, kuten monet edeltävät puhujat ovat jo todenneet. Demokratia saa ihmisten elämässä moninaisia sisältöjä. Se kytkeytyy niin turvallisuuden kuin vapauden tunteisiin, kokemuksiin osallisuudesta sekä vaikuttamisen mahdollisuuksista. Demokratiaan kuuluvat keskeisesti yhteiskunnan vakautta puolustavat instituutiot, kuten riippumaton oikeuslaitos, virkakunta, yliopistot sekä vapaa media. Onkin erityisen tärkeää nostaa myös nämä asiat esiin, kun puhumme ja juhlistamme paikallisen demokratian juhlavuotta täällä Helsingissä.

Tämän juhlavuoden aikana kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on tavoitteena vahvistaa entisestään lasten ja nuorten demokratiakasvatusta. En tiedä, miten 150 vuotta sitten asia Helsingissä koettiin, mutta juuri nyt on erittäin tärkeää, että me lisäämme lasten ja nuorten ymmärrystä niin peruskuin ihmisoikeuksista, osallisuudesta, oikeudenmukaisuudesta sekä demokratian periaatteista ja merkityksestä. Tätä työtä tulemme tekemään vahvasti yhdessä järjestöjen kanssa. Meillä kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on suunnitelma juurikin demokratian, tasa-arvon ja aktiivisen kuntalaisuuden juhlavuodelle. Ensi syksynä on luvassa esimerkiksi valtuutettujen kutsumista kouluihin sekä koululaisryhmien vierailuja kaupungintalolla valtuutettujen kanssa. Myös opettajille luodaan materiaalia opetuksessa hyödynnettäväksi.

Juhlavuoden täytyy siis olla muutakin kuin juhlatilaisuuksia ja juhlapuheita. Sen täytyy olla todellisia tulevaisuuden tekoja, tekoja, jotka lisäävät osallisuutta, hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta meidän kaikkien Helsingissä. Siksi onkin merkittävää, että tämä 150-vuotisjuhlavuoden juhlapäätös koskettaa nimenomaan helsinkiläisiä lapsia ja nuoria. Mehän olemme nykyisin lapsiystävällinen kunta ihan virallisestikin ensimmäisenä pohjoismaisena pääkaupunkina.

Juhlapäätökset ovat tyypillisesti Helsingin kaupungilla koskeneet kulloinkin ajankohtaista panostusta tulevaisuuteen. Lapsiin ja nuoriin sijoittaminen ei kuitenkaan ole vain tulevaisuuteen panostamista, sillä lapset ja nuoret ovat tulevaisuuden lisäksi kaupunkimme nykyisyys. Siksi onkin hienoa, että me tarjoamme mahdollisuuksia, joilla on heille merkitystä juuri nyt.

Monille meistä voi tuntua kaukaiselta, mutta Helsingissäkin on tällä hetkellä lapsia, jotka haaveilevat mahdollisuudesta kokea kulttuuria. Ja se, että kesällä pääsee maauimaloihin maksutta, voi muuttaa monen lapsen ja nuoren kesän vieton ja tuoda mahdollisuuksia, joita heillä ei muuten olisi. Köyhyys asettaa Helsingissäkin lapsia ja nuoria eriarvoiseen asemaan, ja se vaikuttaa pahimmillaan pitkälle elämään. Siksi on äärimmäisen tärkeää tukea kaupunkina kaikkien lasten ja nuorten mahdollisuuksia tällä juhlapäätöksellä sekä monilla muilla päätöksillä.

Maksuttomuus on avain myös siihen, että voimme madaltaa lasten ja nuorten kynnystä osallistua niin kulttuuri- kuin liikuntapalveluihinkin. Nämä palvelut lisäävät tutkitusti lasten ja nuorten hyvinvointia. Itse toivon, että tehty päätös houkuttelee myös mahdollisimman monia lapsia ja nuoria kokeilemaan heille uusia asioita. Mutta kuten nuorisoneuvoston jäsenet totesivat, on erittäin tärkeää, että me nyt viestimme tästä tehdystä päätöksestä siellä, missä helsinkiläiset nuoret ovat, jotta he myös tästä päätöksestä kuulevat ja voivat sitä hyödyntää.

Helsingin kaupunginvaltuuston tulee tehdä jatkossakin päätöksiä, jotka edistävät helsinkiläisten lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia. Meidän tulee huolehtia siitä, että me rakennamme yhdessä kaikkien lasten Helsinkiä, jossa jokaisen lapsen ja nuoren on hyvä elää, kasvaa ja kehittyä. Lopuksi haluan onnitella 150-vuotista valtuustoa ja kiittää teitä kaikkia siitä hyvästä yhteistyöstä, jota me teemme lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen täällä Helsingissä.

Kiitos.

Apulaispormestari Daniel Sazonov Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kaupunginvaltuutetut, hyvät muut kuulijat ja osanottajat. Tänään tosiaan juhlistamme 150-vuotiasta valtuustoa,…

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kaupunginvaltuutetut, hyvät muut kuulijat ja osanottajat.

Tänään tosiaan juhlistamme 150-vuotiasta valtuustoa, joka on toivottavasti tähän mennessä käynyt selväksi, mutta ennen kaikkea me juhlistamme tämän valtuuston edustamaa demokraattisen päätöksenteon ja osallistumisen perinnettä, joka kantaa vahvana edelleen. Kunnallisdemokratialla on ollut iso merkitys yhteiskuntamme rakentumisessa, lujittumisessa ja vahvistumisessa. Valtakunnallisella tasolla ideologiat ovat ottaneet ja ottavat yhteen lujemmin. Parlamentarismin luonteen mukaisesti valtakunnan tasolla operoidaan korostetusti hallituksen voiman ja opposition vastavoiman kaavalla. Kaupunkitasolla katsotaan tämän yli.

Minua kuten varmasti monia muita on puhutellut useimmissa puheenvuoroissa esiin nostettu ensimmäisten nykymuotoisten demokratisoitujen kunnallisvaalien järjestäminen välittömästi sisällissodan jälkeen ja uuden valtuuston työn aloittaminen vuoden 1919 alussa. Yhteisten asioiden yhdessä hoitaminen toi yhteen kansallisen kahtiajaon kovimmilla hetkillä. Tätä perintöä meidän on syytä kunnioittaa ja kantaa eteenpäin. Kannustan meitä kaikkia vaalimaan sitä, että toimintamme ytimessä on yhteisten asioiden huolellinen ja tolkullinen hoitaminen keinotekoisen räiskyväisen identiteettipoliittisen miekkailun sijaan. Oman kaupunkipoliittisen kokemukseni, joka toki on huomattavasti lyhyempi kuin monilla täällä, mukaan nimenomaan sitä Helsinkiläiset meiltä odottavat. Arvoisa valtuusto.

Oman toimialani perinne kantaa aivan 150-vuotiaan valtuuston alkupäiviin ja hieman aiempaankin aikaan. Vuonna 1861 Helsinkiin perustettiin kunnallinen palokunta. Se oli tuolloin Suomen ensimmäinen vakituinen palokunta. Toki kaupungilla oli ollut tuota ennenkin palotointa koskevaa käytäntöä ja ohjeistusta. Kasvava teollisuuskaupunki kuitenkin tarvitsi vakituisen ja ammattimaisen toiminnon. Vielä tätäkin suurempi 1800-luvun muutos oli kuntien ja kaupunkien päätehtäväkentän yhden osan muodostuminen köyhien ja yhteiskunnan vähäosaisten hoidon siirtämisestä seurakunnilta kuntien tehtäväksi vuoden 1865 kunnallisasetuksella ja 1873 kaupunkiasetuksella. Modernin kaupunkimme ensimmäisiä palveluja ovatkin olleet juuri sosiaalipalvelut ja terveyspalvelut niiden sen aikaisessa muodossa. Näiden historiaa ulottuu yhtä pitkälle kuin tämän kaupunginvaltuustonkin. Tänä päivänä Helsinki ja sitä kautta Helsingin kaupunginvaltuusto onkin ainoa taho maassa, joka jatkaa tätä perintöä katkeamattomana ja vieläpä perustuslaillisen itsehallinnon nojalla erotuksena hyvinvointialuevaltuustoihin.

Hyvä valtuusto.

Kun yhden vaakunan alla vastataan edelleen sekä sote- että koulutus- ja vapaa-ajan palveluista kuten myös kaupunkisuunnittelusta, voidaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen suhtautua kokonaisvaltaisesti. Tänään tehtävä valtuuston juhlapäätös onkin tästä hieno esimerkki. Se kutsuu helsinkiläiset lapset ja nuoret liikkumaan ja nauttimaan kulttuurista. Uskon, että näitä palveluita käytetään pääsääntöisesti vieläpä porukalla yhteisöllisyyttä vahvistaen. Toivon tänään tehtävän päätöksen lisäävän lasten ja nuorten henkistä ja fyysistä hyvinvointia, ehkä sillä tavalla hieman lievittävän sotepalveluidenkin kuormitusta. On hienoa olla tekemässä tällaista päätöstä tämän juhlapäivän kunniaksi.

Hyvää valtuusto.

Osaltani toivotan meille kaikille hienoa 150-vuotisjuhlapäivää ja hurraahuutoja Helsingin kunnalliselle demokratialle.

Kiitos.

Apulaispormestari Paavo Arhinmäki Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, hyvät helsinkiläiset. Helsinki on lasten ja nuorten kaupunki. Me olemme Helsingissä siitä…

Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, hyvät helsinkiläiset. Helsinki on lasten ja nuorten kaupunki. Me olemme Helsingissä siitä poikkeuksellisessa ja onnellisessa asemassa Suomessa, että meillä lasten ja nuorten määrä kasvaa. Tällaisia kaupunkeja ja kuntia ei Suomessa kovin montaa ole. Helsinki haluaa tukea lapsia ja nuoria. Meidän tehtävämme on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mielekästä tekemistä ja harrastusmahdollisuuksia Helsingissä.

Voimme olla Helsingissä aidosti ylpeitä, että olemme panostaneet lapsiin ja nuoriin, kulttuuriin ja liikuntaan. Kuluvan valtuustokauden aikana olemme vakinaistaneet koulunuorisotyön, ja nuorisotyöntekijöiden määrä on kasvanut noin 50 hengellä. Olemme panostaneet jokaisen lapsen ja nuoren mahdollisuuteen harrastaa. Harrastamisen Suomen mallin kautta haluamme, että jokaisella on tekemisen kautta mahdollisuus kokea onnistumisia ja saada uusia kavereita. Olemme lisänneet Helsingin tukea kulttuurille ja rakentaneet matalan kynnyksen liikuntapaikkoja. Nämä meidän yhteiset päätöksemme vastaavat itse asiassa melko hyvin niihin toiveisiin, joita nuoret itse esittävät kyselyissä. Useimmiten toistuvat toiveet ovat: matalan kynnyksen liikuntapalveluja, omaa tilaa yhdessäololle ja hengaamiselle sekä paikkoja pelailuun ja harrastamiseen.

Hyvä valtuusto.

Kaikki nämä meidän päätökset näkyvät sekä helsinkiläisten kasvaneessa tyytyväisyydessä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin että koronavuosien jälkeen kasvaneista kävijämääristä palveluissamme. Kulttuurin ja vapaa-ajan palvelut tavoittavat vuosittain noin 25 miljoonaa kävijää Helsingissä. Nuoret käyttävät aktiivisesti kulttuurin ja vapaa-ajan palveluita. Kirjaston kirjojen lainaajista yli 40 000 on 7–19-vuotiaita helsinkiläisiä. Kun olen kiertänyt kaupunkimme kirjastoja, lähes jokaisessa on tullut vastaan se, miten tärkeä palvelu kirjasto on lapsille. Etenkin lähiökirjastot ovat paikkoja, joihin monet lapset ja nuoret suuntaavat koulun jälkeen tekemään läksyjä ja viettämään aikaa. Kirjastojen työntekijät tuntevat alueen lapset, ja lapset tuntevat kirjastot omikseen.

Liikuntapalveluissa itsensä sisään leimaavia käyntejä nuorilla oli viime vuonna noin 350 000. Näistä maauimaloihin yli 70 000. Kun kävelen ulkoilureiteillämme tai kellun Kumpulan maauimalassa, usein pysäytetään tai vedetään hihasta ja tullaan kiittämään kaupungin liikuntapalveluita. Ne ovat meidän suosituimpia, rakastetuimpia ja pidetyimpiä palveluita. Jokaisella lapsella ja nuorella pitää olla oikeus ja mahdollisuus nauttia Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan palveluista. Vaikka pääsymaksu vaikkapa maauimalaan tai kulttuurikeskuksen leffanäytökseen on varsin kohtuullinen, pienituloisissa perheissä jokaisella eurolla on iso merkitys.

Hyvää valtuusto, hyvät helsinkiläiset.

Nyt olemme tekemässä päätöstä, joka mahdollistaa tämän vuoden ajan sen, että nuoret pääsevät Kumpulaan ja Uimastadikalle uimaan maksutta. Me tarjoamme kulttuurikeskuksissa valikoituja konsertteja ja leffoja ilman pääsymaksua nuorille. Kenenkään ei tarvitse jäädä kotiin yksin, kun kaverit lähtevät yhdessä maauimalaan tai kulttuurikeskuksen konserttiin. Meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että osallistumisen kynnys kaikenlaiseen toimintaan on mahdollisimman matala. Tämän päätöksen myötä toivottavasti kaupungin tarjoamat kulttuurin ja vapaa-ajan palvelut tulevat myös entistä tutummiksi nuorille. Kun kerran kokee kulttuurin tai liikunnan elämyksen, haluaa niitä lisää. Toivottavasti tämän vuoden jälkeen yhä useampi lapsi ja nuori kokee palvelut omaksensa.

Siksi onkin äärimmäisen tärkeää, että tästä päätöksestä tieto leviää nuorille. Tätä tiedon levittämistä ei voi jättää vain nuorten ja heidän vanhempiensa aktiivisuuden varaan, vaan tietoa pitää olla kaikkialla, missä nuoret viettävät aikaansa. Kouluilla, kirjastoissa, kulttuurikeskuksissa, nuorisotaloilla ja liikuntapaikoilla. Kaupungin työntekijöiden tulee aktiivisesti auttaa nuoria hankkimaan jäsenkortteja, joilla saa maksuttoman sisäänpääsyn. Näin Helsinki on jälleen hiukan parempi paikka elää helsinkiläisille lapsille ja nuorille. Helsinki on parempi paikka kaikille meille helsinkiläisille jälleen tämän päätöksen jälkeen.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Osana kaupunginvaltuuston 150-vuotisjuhlakokousta 15.1.2025 kaupunginvaltuusto luo valtuustoryhmien puheenvuorojen kautta näkymän paikallisdemokratian ja kaupunginvaltuuston tulevaisuuteen. Historiasta Helsingin kaupunginvaltuusto aloitti toimintansa 12.1.1875. Kaupunginvaltuustojen perustaminen Suomen suuriruhtinaskunnan tuolloisissa kaupungeissa oli seurausta kaupunkien kunnallislainsäädännön uudistamisesta (asetus kunnallishallituksesta kaupungissa 8.12.1873/40), joka lakkautti säätyerioikeuksille perustuneen kauppaa ja teollisuutta harjoittaneen porvariston kaupunginhallinnon. Hallinnon uudistamisen teki välttämättömäksi kaupunkien taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa rakenteessa tapahtunut kehitys. Mitä enemmän porvaristoon kuulumattomien kaupunkilaisten lukumäärä ja merkitys kasvoivat, sitä puutteellisemmaksi osoittautui vanha hallinto. Tehdasteollisuus, sen synnyttämä työväestö, virkamiehet ja vapaiden ammattien harjoittajat jäivät vaille yhteiskunnallista merkitystään vastaavaa sananvaltaa hallinnossa. Kaupunginhallinnon uudistaminen oli askel kohti demokraattisempaa paikallishallintoa, mutta kovin tasa-arvoiseksi järjestelmää ei voi kutsua. Äänivaltaa valtuusmiesten vaalissa käyttivät kaupunkikunnan jäsenet sen veroäyriluvun mukaan, jolla kukin oli velvollinen osallistumaan kaupungin yhteisiin menoihin. Taloudenpidossa otettiin myös askel modernimpaan suuntaan, kun kunnallisverotuksesta tuli yleiskatteellista eli siirryttiin jokaista tehtävää varten erikseen tapahtuvasta verotuksesta kunnan kaikkien menojen peittämiseksi tarkoitettuun yhteiseen veroon. Tämä mahdollisti yhtenäisen ja suunnitelmallisen kunnallistalouden ja antoi siten kunnallishallinnolle ja -politiikalle entiseen verrattuna paremmat resurssit. Suomen valtiollisen itsenäisyyden alkuvuosina toteutettiin kunnallishallinnon kansanvaltaistaminen muun muassa säätämällä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja vaalikelpoisuus myös kuntatasolla (mm. kaupunkien kunnallislaki ja kunnallinen vaalilaki 27.11.1917/108). Ensimmäisen kerran yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittu Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui 16.1.1919. Mukana olivat nyt naiset sekä laajemmin työväestö ja suomenkieliset. Kaupunginhallituksesta ja kaupunginjohtajasta säädetyillä kunnallislakien muutoksilla siirryttiin 1920-luvun lopulla kohti nykyisinkin voimassa olevaa kaupunkien hallinnollista rakennetta, kun maistraatin, rahatoimikamarin ja valtuuston valmisteluvaliokunnan tehtäviä yhdistettiin kaupunginhallitukselle. Vuoden 1976 kunnallislailla poliittinen päätöksenteko ja kaupunkien virkajohtaminen erotettiin, vuoden 2006 uudistuksella taas mahdollistettiin kaupunginjohtajan korvaaminen pormestarilla. Helsinki toteutti oman laajan johtamisjärjestelmäuudistuksen 2017, ja Helsingin rooli suhteessa muihin kuntiin puolestaan muuttui vuoden 2023 alusta, kun se ainoana kuntana jäi vastaamaan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista. Suomen hyvinvointivaltion ja viranomaisjärjestelmän kehityksessä kunnilla on ollut keskeinen rooli; valtaosa palveluista ja viranomaistehtävistä on historian eri vaiheissa ollut, erityisesti kaupungeissa, kunnallisia. Suomessa ei monesta muusta eurooppalaisesta valtiosta poiketen ole otettu käyttöön kuntia laajempia itsehallinnollisia alueita, vaan kuntien lakisääteisellä tai vapaaehtoisella yhteistoiminnalla on pitkät perinteet, ja alueelliset hallintotarpeet on toteutettu kuntien voimin tai valtion aluehallinnon yksiköissä. Kaupungit ovat aina olleet erilaisten aatteiden ja ideologioiden, innovaatioiden ja transaktioiden, muotivillitysten ja trendien syntymis-, laajentumis- ja sekoittumispaikkoja. Kaupungeissa ihmiset ovat kohdanneet toisensa yhteiskunnan eri osa-alueilla, kuten politiikan, kulttuurin, urheilun tai tiedonvälityksen alueilla. Toisaalta kaupungit ovat aina painineet myös huono-osaisuuden ja ihmisten pahoinvoinnin tuottamien haasteiden kanssa. Kaupunkistrategia 2021-2025 Kaupunkistrategiassa 2021-2025 todetaan, että viisaasti toimivien monipuolisten kaupunkien tulevaisuuden näkymä on positiivinen. Kaupunki ei ole vain fyysinen rakennelma, vaan yhteisö, jossa on pysyvyyttä ja vaihtuvuutta. Kaupunki on kaupunkilaistensa summa. Kaupunkistrategian mukaan avoin Helsinki viestii ja toimii vuorovaikutteisesti. Helsinki vahvistaa osallisuutta ja vuorovaikutteisuutta kaikessa kaupungin toiminnassa edistämällä avointa toimintakulttuuria ja vuorovaikutteisia toimintatapoja sekä hyödyntämällä asukkailta ja yrityksiltä saatua palautetta. Kaupunki kutsuu aktiivisesti kaupunkilaisia, yrityksiä ja yhteisöjä mukaan osallistumaan ja vaikuttamaan kaupungin palveluihin, päätöksentekoon, toimintaympäristöön, omaan asuinalueeseen ja huolehtii myös kaikkien osallisuutta tukevista rakenteista. Helsinki edistää viestinnän ja osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien monikanavaisuutta, monimuotoisuutta ja monikielisyyttä huomioiden myös asuinalueiden väliset erot. Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan Suomen maaraportti 2024 Suomi on liittynyt Euroopan neuvoston Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjaan vuonna 1991 (SopS 66/1991). Peruskirjan mukaisesti Euroopan paikallis- ja aluehallinnon kongressi suorittaa valvontakäyntejä jäsenmaihin. Suomeen tehtiin valvontakäynti vuonna 2024, ja siitä annettiin raportti 15.10.2024. Raportissa todetaan, että Suomi on hallinnon hajauttamisessa OECD:n kärkimaita. Kaikki tärkeimmät koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kuntien tai hyvinvointialueiden vastuulla. Suomi on muiden Pohjoismaiden tavoin useiden demokratiamittausten kärjessä vaaliprosessin, moniarvoisuuden, poliittisen kulttuurin ja poliittisen osallistumisen korkeiden tulosten ansiosta. Hajauttaminen on suomalaisen demokratian kulmakivi. Kunnat ovat tärkeä alusta kansalaisten osallistumiselle. Kansalaisten oikeus osallistua paikallisiin asioihin on taattu, ja osallistumisessa käytetään useita ja innovatiivisia työkaluja. Kuntien itsehallinto on korkealla tasolla, ja kuntien taloudelliset resurssit ovat yleensä suhteessa vastuualueeseen. Valvonta on oikeasuhtaista ja sitä hoitavat riippumattomat laitokset. Keskustelun, keskinäisen luottamuksen ja yhteistyön kulttuuri valtion ja kuntien välillä on juurtunut syvälle suomalaiseen perinteeseen. Kuntien edunvalvonta ja yhteistyö on tunnustettu sekä lainsäädännössä että käytännössä. Vaalit ja äänestäminen sekä osallistuminen Vuoden 2021 kuntavaaleissa äänestysaktiivisuus pysyi Helsingissä edellisten kuntavaalien tasolla 61,7 prosentissa. Kuntavaaleissa on ollut 2000-luvulla keskimäärin selvästi pienempi äänestysprosentti kuin eduskunta- ja presidentinvaaleissa. Sen sijaan europarlamenttivaaleissa on ollut kuntavaaleja matalampi äänestysaste. Helsingin vaalipiirin äänestysprosentti oli kaikissa mainituissa vaaleissa koko maan keskiarvoa korkeampi. Helsingissä äänestysprosentti on vaalista toiseen vaihdellut suuresti eri äänestysalueiden välillä. Näin oli myös vuoden 2021 kuntavaaleissa, joissa Helsingin vilkkaimmalla äänestysalueella äänestettiin lähes kaksi kertaa aktiivisemmin kuin hiljaisimmalla alueella. Peruspiiritasolla äänestysprosentti jäi vähäisimmillään 42 prosenttiin, eli joillakin alueilla alle puolet äänioikeutetuista käytti oikeuttaan. Helsingin korkeimman äänestysprosentin alueilla noin kolme neljästä äänioikeutetusta äänesti. Kaupunginkanslian kaupunkitietopalvelut toteaa, että Helsingin asuinalueiden äänestysaktiivisuuden taso näyttäisi olevan yhteydessä alueen sosioekonomiseen rakenteeseen siten, että keskimäärin korkeimman koulutustason äänestysalueilla vaaliosallistuminen on yleisintä. Helsingin sisäiset alueelliset erot näyttäisivät korostuvan erityisesti nuorissa ikäluokissa silloin, kun äänestysaktiivisuus on vaalissa ylipäänsä matalaa. Sosioekonomisen aseman indikaattoreista etenkin koulutus vaikuttaisi erottelevan vaaliosallistumista etenkin nuorimmissa ikäryhmissä niillä äänestysalueilla, joista on saatavilla tutkimusaineistoa. Äänestysaktiivisuudessa on havaittu ylisukupolvista pysyvyyttä. Samalla, kun helsinkiläisten osallistuminen edustukselliseen demokratiaan vaalien kautta on pitkällä aikavälillä heikentynyt, kaupunki on kehittänyt muita paikallisen osallistumisen tapoja. Helsingin osallistuvan budjetoinnin mallissa OmaStadissa halutaan paitsi vahvistaa kaupunkilaisten vaikuttamismahdollisuuksia myös hyödyntää heidän asiantuntemustaan palveluiden kehittämisessä. Vuonna 2024 Helsinki kohdisti 8,8 miljoonaa euroa asukkaiden ehdotusten toteuttamiseen. Toteutettavat ideat valittiin äänestyksellä, johon osallistui 7,1 prosenttia 13 vuotta täyttäneistä helsinkiläisistä ja jossa annettiin lähes 190 000 ääntä noin 700 eri ehdotukselle. Puistoihin ja luontoon liittyvät ehdotukset saivat äänestyksessä eri aiheista suurimman suosion noin kolmasosalla kaikista äänistä. Toiseksi yleisimmin kannatettiin ulkoilu ja liikunta -teemaisia ehdotuksia, jotka keräsivät nekin lähes kolmanneksen äänistä. Kaupunkitietopalveluiden mukaan poliittinen osallistuminen on monipuolistunut sekä kansainvälisesti että Suomessa niin, että ihmiset ovat aiempaa yleisemmin alkaneet käyttää muitakin kuin edustuksellisen demokratian osallistumismuotoja poliittisessa toiminnassaan. Suoran demokratian käytännöissä saattaa joiltain osin olla edustuksellisen demokratian instituutioita paremmat mahdollisuudet tavoittaa niitä, jotka haluaisivat kyllä osallistua, mutta eivät syystä tai toisesta ole löytäneet itselleen sopivia keinoja, areenoita tai itsevarmuutta vaikuttaa. Toisaalta osallistuminen paikallistasolla voi myös lisätä kiinnostusta poliittista osallistumista kohtaan myös kunta- ja eduskuntavaaleissa. Tulevaisuudesta Suomi oli ensimmäinen maa Euroopassa, jossa naiset saivat vaalioikeudet. Sisällissodan jälkeen hävinnyt osapuoli otettiin kunnallisten vaaliuudistusten seurauksena lähes välittömästi mukaan yhteiskunnan jälleenrakentamiseen. Suomalainen demokratia kesti toisen maailmansodan ja sitä edeltäneet euroopanlaajuiset totalitääristen voimien ajat. Luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin on Suomessa ollut luja. Luottamus edustukselliseen demokratiaan on kuitenkin ollut laskussa. Tulevaisuuteen vaikuttavat muun muassa globalisaation vaikutukset, teknologian kehitys ja erityisesti sitä seurannut ja seuraava tiedonvälityksen muuttuminen sekä ilmastonmuutos ja luonnonresurssien riittävyys. Nykyajan yhteiskunta on monimutkainen ja kohtaa entistä monimutkaisempia ja vaikeammin ratkaistavia ongelmia. Millaisilla ratkaisuilla tulevaisuuden paikallisdemokratia olisi turvattu?

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus 07.01.2025 § 3

Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto käy lähetekeskustelun paikallisdemokratian ja kaupunginvaltuuston tulevaisuudesta. Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)