Kaupunginhallitus · 16.3.2026
Valtuutettu Antti Vuorelan toivomusponsi asukkaiden ja kulttuuritilan edustajien osallistamisesta Meri-Rastilan monitoimitalon hankkeessa
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 4.2.2026 (34 §) hyväksymän toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle sekä tiedoksi muille valtuutetuille. Kaupunginhallitus toteaa, että tulevan nuorisotalon tilat ovat varattavissa muuhun käyttöön silloin, kun nuorisopalvelut eivät niitä käytä. Entisten kappelisalien toimivan yhteiskäytön varmistamiseksi rakentamista edeltäviin suunnittelukokouksiin kutsutaan mukaan sellaisten paikallisten toimijoiden edustajia, jotka ovat viime vuosina toimineet kappelisaleissa.
Ehdotukset
Vastaehdotus
Kaupunginhallitus toteaa, että tulevan nuorisotalon tilat ovat varattavissa muuhun käyttöön silloin, kun nuorisopalvelut eivät niitä käytä. Entisten kappelisalien toimivan yhteiskäytön varmistamiseksi rakentamista edeltäviin suunnittelukokouksiin kutsutaan mukaan sellaisten paikallisten toimijoiden edustajia, jotka ovat viime vuosina toimineet kappelisaleissa.
Ehdottaja: että Niilo Toivonen: Lisätään päätösehdotukseen · Kannattajat: Paavo Arhinmäki
Asiakirjan teksti
Käsittely
Vastaehdotus: Niilo Toivonen: Lisätään päätösehdotukseen, että Kaupunginhallitus toteaa, että tulevan nuorisotalon tilat ovat varattavissa muuhun käyttöön silloin, kun nuorisopalvelut eivät niitä käytä. Entisten kappelisalien toimivan yhteiskäytön varmistamiseksi rakentamista edeltäviin suunnittelukokouksiin kutsutaan mukaan sellaisten paikallisten toimijoiden edustajia, jotka ovat viime vuosina toimineet kappelisaleissa. Kannattaja: Paavo Arhinmäki Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Niilo Toivosen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 4.2.2026 (34 §) hyväksymän toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle sekä tiedoksi muille valtuutetuille.
Esittelijän perustelut
Käsitellessään Meri-Rastilan monitoimitalon hankesuunnitelmaa 4.2.2026 (34 §) kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen: "Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet varmistaa kappelisalien toimiva yhteiskäyttö ottamalla yhteisötalon ja nuorisotalon suunnitteluun mukaan asukkaiden ja kulttuuritilan edustajat." Hankesuunnittelussa on huomioitu kulttuuritilan käyttäjiltä saatu palaute muun muassa varmistamalla, että tulevan monitoimitalon tilallisessa ja toiminnallisessa kokonaisuudessa voi jatkossakin olla monipuolista asukas- ja kulttuuritoimintaa. Myös jatkosuunnittelussa on tarkoitus osallistaa kulttuuritilan nykyiset käyttäjät ja alueen asukkaat. Kaupunginkanslia on yhdessä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa sopinut tulevista käyttäjäkokouksista. Lisäksi tarkoituksena on järjestää kaikille avoin tilaisuus. Hallintosäännön 30 luvun 14 §:n mukaan kaupunginhallituksen on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava erikseen tiedoksi muille valtuutetuille.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus 09.03.2026 § 175
HEL 2026-002204 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Käsittely Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Niilo Toivosen ehdotuksesta. Esittelijä kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)