Kaupunginhallitus · 27.10.2025
Lausunto valtiovarainministeriölle hyvinvointialueesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta (kohdennettu alijäämän kattamista koskevan määräajan jatkaminen)
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus antoi valtiovarainministeriölle seuraavan lausunnon: Esitetty väliaikainen muutos alijäämien kattamisvelvoitteeseen on perusteltu. On tarkoituksenmukaista antaa hyvinvointialueille mahdollisuus määräaikaiseen lisäaikaan alijäämien kattamiseen, jotta alueet pystyvät täyttämään lainsäädännössä asetettuja velvoitteita hoitoon pääsystä ja henkilöstömitoituksista. Tärkeää on, että hyvinvointialueet ensisijaisesti omilla toimenpiteillään vakauttavat talouttaan ja että valtion arviointimenettelyä käytettäisiin viimesijaisena keinona. Lisäajan myöntäminen perustelluista syistä mahdollistaa hyvinvointialueiden itsehallinnon toteutumisen myös siinä tilanteessa, että suunnitelma ja toimenpiteet ovat olemassa, mutta lain määrittämään määräaikaan ei päästäisi. Myös rahoitusmallin peruslogiikan pitäminen tässä vaiheessa ennallaan on kannatettavaa, eikä esitetty muutos vaaranna sitä. Esitetty muutos hyvinvointialueiden investointisuunnitelman toimittamista ministeriöön koskeva lakimuutos on perusteltu. Esitetty muutos helpottaisi investointisuunnitelman valmistelua sekä vuorovaikutusta hyvinvointialueiden ja ministeriöiden välillä.
Äänestykset
Äänestys 1
- Jaa 5
- Ei 10
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Kaupunginhallitus hyväksyi tässä äänestyksessä Silvia Modigin vastaehdotuksen äänin 5 - 10.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 0 | 3 | 0 | 0 |
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 0 | 4 | 0 | 0 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 0 | 3 | 0 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 4 | 0 | 0 | 0 |
Kaikki äänet (15)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Maija KarhunenVAS | Ei |
| Paavo ArhinmäkiVAS | Ei |
| Silvia ModigVAS | Ei |
| Johanna LaisaariSDP | Ei |
| Krishna RegmiSDP | Ei |
| Niilo ToivonenSDP | Ei |
| Ville JalovaaraSDP | Ei |
| Reetta VanhanenVIHR | Ei |
| Riina BhatiaVIHR | Ei |
| Suvi PulkkinenVIHR | Ei |
| Marcus RantalaRKP | Jaa |
| Daniel SazonovKOK | Jaa |
| Maarit VierunenKOK | Jaa |
| Otto MeriKOK | Jaa |
| Sari SarkomaaKOK | Jaa |
Äänestys 2
- Jaa 6
- Ei 9
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Kaupunginhallitus hyväksyi tässä äänestyksessä Silvia Modigin vastaehdotuksen äänin 6 - 9.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 0 | 3 | 0 | 0 |
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 0 | 4 | 0 | 0 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 1 | 2 | 0 | 0 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 4 | 0 | 0 | 0 |
Kaikki äänet (15)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Maija KarhunenVAS | Ei |
| Paavo ArhinmäkiVAS | Ei |
| Silvia ModigVAS | Ei |
| Johanna LaisaariSDP | Ei |
| Krishna RegmiSDP | Ei |
| Niilo ToivonenSDP | Ei |
| Ville JalovaaraSDP | Ei |
| Reetta VanhanenVIHR | Ei |
| Riina BhatiaVIHR | Ei |
| Suvi PulkkinenVIHR (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Marcus RantalaRKP | Jaa |
| Daniel SazonovKOK | Jaa |
| Maarit VierunenKOK | Jaa |
| Otto MeriKOK | Jaa |
| Sari SarkomaaKOK | Jaa |
Asiakirjan teksti
Käsittely
Silvia Modigin ensimmäinen vastaehdotus: Poistetaan ensimmäisestä kappaleesta: "niille alueille, joilla on uskottava suunnitelma alijäämien kattamiseen myönnetyssä lisäajassa. Edellytyksenä tulee olla myös aiemmat toimenpiteet, jolla talouden suunta on jo kääntynyt oikeaksi." Lisätään ensimmäiseen kappaleeseen poistetun tilalle: ",jotta alueet pystyvät täyttämään lainsäädännössä asetettuja velvoitteita hoitoon pääsystä ja henkilöstömitoituksista." Kannattaja: Niilo Toivonen Silvia Modigin toinen vastaehdotus: Poistetaan toinen kappale kokonaisuudessaan "Sellaisilla alueille, jossa talouskehitys ei ole kehittymässä toivottuun suuntaan eikä riittäviä toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi ole tehty, tulisi kohdentaa muita lainsäädännön mahdollistamia ohjauskeinoja. Lisäaikaa tulisi antaa vain niille alueille, joilla on uskottava suunnitelma ja toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi". Kannattaja: Niilo Toivonen Silvia Modigin kolmas vastaehdotus: Muutetaan kolmannesta kappaleesta viimeinen lause muotoon: "Myös rahoitusmallin peruslogiikan pitäminen tässä vaiheessa ennallaan on kannatettavaa, eikä esitetty muutos vaaranna sitä". Kannattaja: Niilo Toivonen Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Silvia Modigin kolmannen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen. 1. äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Silvia Modigin ensimmäisen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna Jaa-äänet: 5 Otto Meri, Marcus Rantala, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Maarit Vierunen Ei-äänet: 10 Paavo Arhinmäki, Riina Bhatia, Ville Jalovaara, Maija Karhunen, Johanna Laisaari, Silvia Modig, Suvi Pulkkinen, Krishna Regmi, Niilo Toivonen, Reetta Vanhanen Kaupunginhallitus hyväksyi tässä äänestyksessä Silvia Modigin vastaehdotuksen äänin 5 - 10. 2. äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Silvia Modigin toisen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna Jaa-äänet: 6 Otto Meri, Suvi Pulkkinen, Marcus Rantala, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Maarit Vierunen Ei-äänet: 9 Paavo Arhinmäki, Riina Bhatia, Ville Jalovaara, Maija Karhunen, Johanna Laisaari, Silvia Modig, Krishna Regmi, Niilo Toivonen, Reetta Vanhanen Kaupunginhallitus hyväksyi tässä äänestyksessä Silvia Modigin vastaehdotuksen äänin 6 - 9.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus antaa valtiovarainministeriölle seuraavan lausunnon: Esitetty väliaikainen muutos alijäämien kattamisvelvoitteeseen on perusteltu. On tarkoituksenmukaista antaa hyvinvointialueille mahdollisuus määräaikaiseen lisäaikaan alijäämien kattamiseen niille alueille, joilla on uskottava suunnitelma alijäämien kattamiseen myönnetyssä lisäajassa. Edellytyksenä tulee olla myös aiemmat toimenpiteet, jolla talouden suunta on jo kääntynyt oikeaksi. Sellaisilla alueille, jossa talouskehitys ei ole kehittymässä toivottuun suuntaan eikä riittäviä toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi ole tehty, tulisi kohdentaa muita lainsäädännön mahdollistamia ohjauskeinoja. Lisäaikaa tulisi antaa vain niille alueille, joilla on uskottava suunnitelma ja toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi. Tärkeää on, että hyvinvointialueet ensisijaisesti omilla toimenpiteillään vakauttavat talouttaan ja että valtion arviointimenettelyä käytettäisiin viimesijaisena keinona. Lisäajan myöntäminen perustelluista syistä mahdollistaa hyvinvointialueiden itsehallinnon toteutumisen myös siinä tilanteessa, että suunnitelma ja toimenpiteet ovat olemassa, mutta lain määrittämään määräaikaan ei päästäisi. Myös rahoitusmallin peruslogiikan pitäminen ennallaan pitkällä aikavälillä on kannatettavaa, eikä esitetty muutos vaaranna sitä. Esitetty muutos hyvinvointialueiden investointisuunnitelman toimittamista ministeriöön koskeva lakimuutos on perusteltu. Esitetty muutos helpottaisi investointisuunnitelman valmistelua sekä vuorovaikutusta hyvinvointialueiden ja ministeriöiden välillä.
Esittelijän perustelut
Valtiovarainministeriö pyytää 31.10.2025 mennessä lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi hyvinvointialueesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta. Lausuntopyyntö on liitteenä 1 ja luonnos hallituksen esitykseksi liitteenä 2. Esityksessä alijäämän kattamista koskevaa sääntelyä muutettaisiin väliaikaisesti siten, että valtiovarainministeriö voisi tietyin edellytyksin myöntää niille hyvinvointialueille, joille ei ole kertynyt uutta alijäämää vuodelta 2025, mahdollisuuden kattaa ennen vuotta 2025 syntyneet alijäämät vuoden 2027 tai vuoden 2028 loppuun mennessä. Lisäksi hyvinvointialueiden investointisuunnitelman toimittamista koskevia määräaikoja muutettaisiin. Asiasta on saatu sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan lausunto. Esitys on lausunnon mukainen. Hallintosäännön 19 luvun 5 §:n mukaan, ellei toisin ole säädetty tai määrätty, kaupungin puhevaltaa käyttää ja kaupungin esitykset ja lausunnot ulkopuoliselle antaa kaupunginhallitus.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus 20.10.2025 § 652
Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Käsittely Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Mia Haglundin ehdotuksesta. Esittelijä vs. kansliapäällikkö Tuula Saxholm
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Helsingin kaupungin päätökset (paatokset.hel.fi)