Tarkastuslautakunta · 11.3.2026
Tarkastuslautakunnan kokoukset syyskautena 2026 sekä pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Pöytäkirja tarkastettiin ja hyväksyttiin tämän pykälän osalta heti kokouksessa. Tarkastuslautakunta 11.3.2026
Asiakirjan teksti
Perustelut
Hallintosäännön 17 luvun 3 §:n mukaan läsnäolosta tarkastuslautakunnan kokouksissa päättää lautakunta. Valtuuston valitsemalla tilintarkastajalla, kaupungin viranhaltijoilla ja luottamushenkilöillä on tarvittaessa velvollisuus olla saapuvilla tarkastuslautakunnan kokouksissa. Kaupunginhallitus ei voi määrätä edustajaansa tarkastuslautakunnan kokouksiin. Tarkastuslautakunnan kokouksissa asiat esittelee kaupunginreviisori. Kokousmenettelyssä noudatetaan muutoin 24 luvun määräyksiä. Hallintosäännön 24 luvun 3 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, kun puheenjohtaja tai tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Hallintosäännön 24 luvun 4 §:n mukaan kokouskutsut toimitetaan, mikäli mahdollista, kolme päivää ennen kokousta toimielinten jäsenille sekä niille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus toimielimen kokouksessa. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti. Kokouskutsu toimitetaan julkaisemalla esityslista liitteineen luottamushenkilöiden intranetsivuilla ja ilmoittamalla julkaisemisesta sähköpostilla tai tarvittaessa myös tekstiviestillä tai muulla hyväksyttävällä tavalla. Esityslistan tulee sisältää selostukset käsiteltävistä asioista ja esitykset toimielimen päätöksiksi. Toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväkseen sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Hallintosäännön 24 luvun 27 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla ja 29 §:n mukaan toimielimen pöytäkirja ja siihen liitetyt oikaisuvaatimusohjeet ja tai valitusosoitukset pidetään nähtävänä kaupungin internet- ja intranetsivuilla ja luottamushenkilöiden intranetsivuilla viimeistään pöytäkirjan tarkastusta seuraavana keskiviikkona, ellei toisin päätetä.
Kaupunginreviisorin esitys
Päätetään a) pitää tarkastuslautakunnan syyskauden 2026 kokoukset alkaen klo 17.00 seuraavasti: ke 12.8., ke 2.9., ke 16.9., ke 7.10., ke 28.10., ke 25.11., ke 16.12., b) että tarkastuslautakunnan pöytäkirja tarkastetaan lautakunnan seuraavassa kokouksessa, ellei jonkin asian kohdalla toisin päätetä, c) että tarkastuslautakunnan kokousten tarkastetut pöytäkirjat ovat yleisesti nähtävänä hallintosäännössä mainitulla tavalla. Pöytäkirja tarkastetaan ja hyväksytään tämän pykälän osalta heti kokouksessa.
Käsittely
Kokouspäivät ke 12.8., ke 2.9., ke 16.9., ke 7.10.2026 hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Vuoden kolmelle viimeiselle kokoukselle kartoitetaan sopivammat kokouspäivät. Näihin palataan seuraavassa kokouksessa.
Kaupunginreviisorin esitys
Päätetään pitää tarkastuslautakunnan syyskauden 2026 kolme viimeistä kokousta klo 17.00 seuraavasti: to 29.10., ti 24.11. ja to 17.12. Pöytäkirja tarkastetaan ja hyväksytään tämän pykälän osalta heti kokouksessa.
Käsittely
Käydyn keskustelun jälkeen lautakunta päätti pitää kokoukset seuraavina ajankohtina: to 29.10., to 26.11. ja to 17.12.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)