Tarkastuslautakunta · 26.2.2026
Tarkastuslautakunnan ja ulkoisen tarkastuksen vuosikatsaus 2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Taloussuunnittelu on pyytänyt vuoden 2025 vuosikatsaustiedot 9.2.2026 mennessä. Toimialojen vuosikatsaukset sisällytetään tilinpäätökseen. Kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöksen 23.3.2026. Katsaukseen kuuluu talousarvion toteutumisvertailu, katsaus toiminnan ja talouden kehityksestä sekä arvio sitovien tavoitteiden toteutumisesta. Tarkastuslautakunnalle ei ole asetettu sitovia tavoitteita. Tarkastuslautakunnan ja ulkoisen tarkastuksen tulosalueen vuosikatsaus 2025 Toiminta, keskeiset muutokset ja palvelujen kehittäminen vuonna 2025 Tarkastuslautakunta toimii kuntalain 14. luvun mukaan määräytyvien tehtävien, hallintosäännön sekä toiminta- ja arviointisuunnitelmansa mukaisesti. Tarkastuslautakunnan kokouksia oli vuoden aikana 15. Näistä valtuustokauden 2021–2025 lautakunnalla oli yhdeksän kokousta ja valtuustokauden 2025–2029 lautakunnalla kuusi kokousta. Arviointikertomus vuodelta 2024 hyväksyttiin lautakunnassa 29.4.2025. Kaupunginvaltuusto päätti tilintarkastajan valinnasta kokouksessaan 27.1.2025. Lautakunta käsittelee tilintarkastussuunnitelmaa yhteistyössä tilintarkastajan kanssa. Vastuunalainen tilintarkastaja raportoi tarkastuksista lautakunnalle tammikuussa ja huhtikuussa 2025. Tilintarkastustoiminnassa ei ollut lisätoimeksiantoja vuoden aikana. Tarkastuslautakuntaan kuuluu valtuustokaudella 2025–2029 yhteensä 13 jäsentä. Lautakunta ei ole jakautunut työryhmiin. Talousarvion toteutuminen 2025 Tarkastuslautakunnan ja ulkoisen tarkastuksen toimintakulut olivat 0,6 milj. euroa ja ne toteutuivat 80 prosenttisesti talousarvioon nähden.
Kaupunginreviisorin esitys
Päätetään merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan ja ulkoisen tarkastuksen palveluyksikön vuosikatsaus 2025.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)