Tarkastuslautakunta · 29.4.2025

Tarkastuslautakunnan vuoden 2024 arviointikertomuksen hyväksyminen

  • Diaarinumero: VD/1405/00.03.00.00/2024

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Pöytäkirja tarkastettiin ja hyväksyttiin tämän pykälän osalta heti kokouksessa.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Tarkastuslautakunnan tulee kuntalain mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja, onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi tarkastuslautakunnan tulee antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Tarkastuslautakunta on käsitellyt vuoden 2024 arviointikertomusta kokouksissaan 12.2., 25.2., 12.3., 26.3. 9.4., 23.4. ja 29.4.2025.

Kaupunginreviisorin esitys

Päätetään a) hyväksyä arviointikertomus vuodelta 2024 ja todetaan yhteenveto esteellisyyksistä, b) valtuuttaa kaupunginreviisori tekemään arviointikertomukseen vuodelta 2024 tarvittaessa teknisiä korjauksia, c) esittää arviointikertomus vuodelta 2024 kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja d) esittää kaupunginvaltuustolle, että arviointikertomus lähetetään kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten. Pöytäkirja tarkastetaan ja hyväksytään tämän pykälän osalta heti kokouksessa.

Käsittely

Merkittiin, että esteellisyyden vuoksi käsittelyyn ja päätöksentekoon eivät ole osallistuneet seuraavat jäsenet ja varajäsenet: Markku Weckman, VAV-yhtymä Oy:n, Siri Ahokas, kaupunkiympäristölautakunnan, Funda Demiri, kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan, Tarja Eklund, kaupunkiympäristölautakunnan, Oskari Iivarinen, kaupunkiympäristölautakunnan, Naima el Issaoui, kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan ja VAV-yhtymä Oy:n, Juha Järä, kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan, Paula Lehmuskallio, kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan, Tuomas Mutanen, kaupunkiympäristölautakunnan, Vaula Norrena, kaupunkiympäristölautakunnan, Manav Phull, kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan ja Jussi Särkelä, VAV-yhtymä Oy:n, Reija Friman, kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan, Suvi Karhu, kaupunkiympäristölautakunnan ja VAV-yhtymä Oy:n, Sirpa Kauppinen, kaupunkitilalautakunnan ja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän ja Ida Tamminen, kaupunkiympäristölautakunnan osalta.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)