Konsernijaosto · 25.8.2026
Konsernijaoston kokoukset vuonna 2027
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Päätösvalmistelu, kuntademokratia
Asiakirjan teksti
Perustelut
Hallintosäännön 17 luvun 3 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, kun puheenjohtaja tai tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. Hallintosäännön 17 luvun 4 §:n mukaan kokouskutsu toimitetaan, mikäli mahdollista, vähintään kolme päivää ennen kokousta toimielimen jäsenille sekä niille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus toimielimen kokouksessa. Hallintosäännön 17 luvun 10 §:n mukaan toimielimen jäsenten ja esittelijöiden lisäksi konsernijaoston kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus valtuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla sekä kaupunginhallituksen puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla. Muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta päättää asianomainen toimielin. Esityksen mukaan konsernijaoston kokoukset pidetään pääsääntöisesti maanantaisin sekä tiistaisin klo 13.00 kaupungintalolla. Konsernijaoston kokousaikataulun valmistelussa on otettu huomioon juhlapyhät ja koulujen sekä oppilaitosten loma-ajat siltä osin kuin ne ovat olleet saatavilla. Lisäksi valmistelussa on otettu huomioon Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen toimielinten alustavat kokousajat vuodelle 2027. Kokousaikataulu vuodelle 2027 - Kokous 18.1.2027 (pidetään tarvittaessa) - Kokous 15.2.2027 - Kokous 15.3.2027 - Kokous 13.4.2027 - Kokous 17.5.2027 - Kokous 16.6.2027 (keskiviikko) - Kokous 30.8.2027 - Kokous 28.9.2027 - Kokous 11.10.2027 - Kokous 8.11.2027 - Kokous 8.12.2027 (keskiviikko) Hallintosäännön 8 luvun 5 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaoston iltakoulussa esitellään ja käsitellään konsernijaoston tehtäväalueen kannalta ajankohtaisia asioita. Iltakoulu voi antaa käsiteltäviin asioihin jatkovalmistelulinjauksia ja -ohjeita. Iltakoulussa läsnäolo- ja puheoikeus on kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten lisäksi kaupunginvaltuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla. Iltakoulut on aikataulutettu maanantai- tai tiistaipäiville klo 15. Iltakoulujen aikataulu vuodelle 2027 - Iltakoulu 8.3.2027 - Iltakoulu 11.5.2027 - Iltakoulu 14.9.2027 - Iltakoulu 22.11.2027
Kaupunginjohtajan esitys
Päätetään, että konsernijaoston vuoden 2027 kokoukset ja iltakoulut pidetään edellä esitetyn mukaisesti.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)