Konsernijaosto · 14.4.2026
Tiera Oy:n varsinainen yhtiökokous 29.4.2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Konserniohjaus ja -valvonta
Asiakirjan teksti
Perustelut
PT/RK-K/OL/SE Tiera Oy:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 29.4.2026 käsitellään tilinpäätös ja päätetään hallituksen, nimitysvaliokunnan sekä ohjausryhmien jäsenten valinnasta ja palkkioista. Kokouksessa päätetään myös yhtiöjärjestyksen muuttamisesta. Kaupungin omistus noin 0,75 %; Muut osakkaat n. 368 kuntatoimijaa/kuntaomisteista yhtiötä ja 20 hyvinvointialuetta; Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on tuottaa ICT-asiantuntija-, sovellus- ja infrastruktuuripalveluita sekä kehittää ja järjestää strategia- ja toimintalähtöistä tarpeista johdettuja muita ICT-palveluita. Lisäksi yhtiö kehittää ICT-ratkaisuja, jotka palvelevat mahdollisimman hyvin pitkän aikavälin integraatio- ja tehokkuustavoitteita. Yhtiö toimii lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (29.12.2016/1397) tarkoittamassa mielessä omistajiensa sidosyksikkönä ja yhteishankintayksikkönä ja harjoittaa pääosaa toiminnastaan omistajiensa kanssa. Yhtiö voi ostaa, myydä ja hallita kiinteää omaisuutta sekä käydä arvopaperikauppaa. Hallitus 5–10 jäsentä, varsinaisille jäsenille voidaan valita henkilökohtaiset varajäsenet. Toimikausi 1 vuosi; Hallitus 2025–2026 Yksi Vantaan kaupungin nimeämä edustaja; Nimitysvaliokunta 9 jäsentä, toimikausi 1 vuosi; Tilintarkastus Yhtiöllä on tilintarkastaja, jonka tulee olla KHT-tilintarkastusyhteisö. Toimikausi toistaiseksi; Tilintarkastaja PricewaterhouseCoopers Oy; Henkilöstö 2025 Vuoden 2025 lopussa 354 (2024: 403) Konserni Emo Tilinpäätös (euroa) 2025 2025 2024 Liikevaihto 75 960 151 75 967 [poistettu] Henkilöstökulut 27 118 233 26 117 292 28 899 873 Materiaalit ja palvelut 38 984 [poistettu] 40 364 265 Investoinnit 1 172 972 1 099 471 Tilikauden voitto/tappio 1 546 387 1 784 725 5 015 912 Oma pääoma 5 966 465 6 204 803 4 412 903 Vieras pääoma 17 [poistettu] 541 16 746 495 Taseen loppusumma 22 980 985 23 [poistettu] 398 Emoyhtiöllä on voitonjakokelpoisia varoja 5 076 213,09 euroa. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön voitto kirjataan taseen edellisten tilikausien voitto (tappio) -tilille. Kaupunginhallitus on päättänyt 19.10.2020 § 14 hyväksyä DigiOne yhteistyösopimuksen sekä liittyä osakkeenomistajaksi Tiera Oy:öön. Osapuolet ovat neuvotelleet useaan otteeseen 2022–2025 yhteistyösopimuksen muuttamisesta. Muutossopimukset on hyväksytty kaupunginhallituksessa 19.12.2022 § 10, 11.12.2023 § 13, 21.10.2024 § 5 ja 20.10.2025 § 7. Konsernijaosto 24.2.2026 (§ 9) päätti esittää Tiera Oy:n nimitysvaliokunnalle hallituksen jäseneksi kasvatuksen ja oppimisen toimialan apulaiskaupunginjohtaja Katri Kalsketta ja opetuksen ja kasvatuksen ohjausryhmän jäseneksi perusopetuksen johtaja Ilkka Kaloa. Nimitystoimikunta esittää yhtiökokoukselle, että Tieran hallitukseen valitaan Katri Kalske vuoden 2027 varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvälle toimikaudelle, ja että opetuksen ja kasvatuksen ohjausryhmään valitaan Ilkka Kalo. Vuosi 2025 oli Tieralle tuloksekas ja yhtiö teki positiivisen liiketuloksen aiempien tilikausien 2017–2024 tapaan. Tieran liikevaihto laski edellisvuodesta 4 prosenttia 76,0 miljoonaan euroon liiketuloksen ollessa 0,3 miljoonaa euroa eli 0,4 prosenttia liikevaihdosta. Toimintakertomuksessa todetaan mm., että vuonna 2025 uusia sopimuksia allekirjoitettiin tilikauden aikana 28,4 miljoonan euron arvosta. Vireillä oleva hankintalain uudistus, ja erityisesti 10 %:n vähimmäisomistusvaade, toisi kunnille ja hyvinvointialueille laajamittaisen tukipalveluiden uudelleenjärjestelyn tarpeen. Uudistus aiheuttaisi merkittäviä muutoksia kuntien ja hyvinvointialueiden omistamien inhouse-yhtiöiden toimintaympäristöön Tiera mukaan lukien. Tiera on panostanut voimakkaasti hankintalain uudistukseen liittyvään muutokseen varautumiseen muun muassa konsernirakenteen perustamisella. Tiera Oy muuntui emoyhtiöksi ja perusti tilivuonna 2025 kaksi tytäryhtiötä, jotka molemmat ovat täysin Tiera Oy:n omistuksessa: 1. Yhteishankintayksikkö Velora Oy, joka käynnisti toimintansa liikkeenluovutuksella 1.2.2025. Veloraan siirrettiin aiemmin Tiera Oy:ssä olleet yhteishankintatoiminnot. 2. Rivena Oy, joka käynnisti toimintansa 13.5.2025 uutena yhtiönä. Rivena on markkinaehtoinen ICT-palveluyhtiö, jonka portfolioon kuuluvat ICT-palvelut ja Digiratkaisut emoyhtiön tapaan. EU:ssa hyväksyttiin vuonna 2025 ns. Omnibus-muutokset, joiden myötä Tiera-konserni jää EU:n CSRDkestävyysraportointidirektiivin soveltamisrajojen ulkopuolelle. Vaikka Tiera ei kuulukaan jatkossa pakollisen kestävyysraportoinnin piiriin, nähdään vastuullisuuden kehittäminen ja siitä raportointi konsernissa tärkeinä teemoina. Tämän vuoksi Tiera julkaisee vapaaehtoisen, CSRD:n vaatimuksia mukailevan kestävyysraportin toimintakertomuksesta erillisenä dokumenttina. Hallituksen palkkiot Nimitystoimikunta esittää yhtiökokoukselle, että Tieran hallituksen vuosipalkkiot ja kokouspalkkiot olisivat aiemman mukaiset: Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio 18 000 euroa; Hallituksen varapuheenjohtajan vuosipalkkio 6 000 euroa; Hallituksen jäsenen vuosipalkkio 4 000 euroa; Hallituksen puheenjohtajan kokouspalkkio 800 euroa/kokous; ja varapuheenjohtajan ja jäsenten kokouspalkkio 400 euroa/kokous. Tilintarkastuskertomuksessa esitetään lausuntona, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja että toimintakertomus on laadittu toimintakertomuksen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti. Muina lausumina todetaan, että tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle tarkastetulta tilikaudelta puolletaan ja hallituksen esitys tilikauden tuloksen käsittelystä on osakeyhtiölain mukainen. Yhtiökokoukselle esitetään, että yhtiöjärjestystä muutetaan siten, että yhtiön kotipaikaksi muutetaan Espoo. Hallintosäännön 8 luvun 4 §:n 3 momentin 4 ja 5 kohtien mukaan konsernijaosto päättää mm. jäsenten nimeämisestä yksityisoikeudellisten yhteisöjen toimielimiin sekä edustajien nimeämisestä ja menettelyohjeiden antamisesta yhteisöjen yhtiökokouksiin.
Kaupunginjohtajan esitys
Päätetään a) valtuuttaa konsernilakimies Otto Lehto tai toinen konserniohjaus ja -valvonta -yksikön lakimies edustamaan Vantaan kaupunkia Tiera Oy:n yhtiökokouksessa 29.4.2026 ja b) antaa kokousta varten menettelyohjeeksi, että - kannatetaan nimitystoimikunnan esityksiä hallituksen, nimitystoimikunnan ja ohjausryhmän jäseniksi; - esitetään hallituksen palkkioita koskevassa asiakohdassa merkittäväksi pöytäkirjaan seuraava lausuma: Vantaan kaupunki pyytää nimitystoimikuntaa jatkossa huomioimaan palkkioesityksessä kuntaomisteisten yhtiöiden yleisen palkkiotason siten, että puheenjohtajan vuosipalkkio olisi suuruusluokassa 10.000 euroa ja hallituksen varapuheenjohtajan vuosipalkkio 5.000 euroa; ja - muut yhtiökokoukselle tehdyt esitykset hyväksytään esitetyn mukaisesti.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)