Konsernijaosto · 16.3.2026
Lentorata Oy:n yhtiökokoukset 2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Tarkastettiin ja hyväksyttiin pöytäkirja tämän pykälän osalta heti kokouksessa. Täytäntöönpano: Konserniohjaus ja -valvonta
Asiakirjan teksti
Perustelut
PT/RK-K/HV Lentorata Oy:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 17.3.2026 käsitellään tilinpäätös, toimintakertomus, taseen osoittaman tuloksen mukaiset toimenpiteet, vastuuvapaudesta päättäminen, hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkiot sekä valinta. Yhtiökokouksessa valitaan myös hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Kaupungin omistus 9,08 %; Muut osakkaat Suomen valtio, edustajanaan liikenne- ja viestintäministeriö 70,00 %, Helsingin kaupunki 18,17 %, Lahden kaupunki 2,75 %; Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on Pasilan ja Keravan välisen Lentoradan suunnittelu rakentamisvalmiuteen asti, minkä lisäksi yhtiö voi tehdä tai teettää selvityksiä maaperään liittyvistä riskeistä ja kustannuksista, rahoituksesta, operointimalleista sekä radan yhteiskuntataloudellista hyödyistä ja mahdollisista haitoista; Hallitus Voimassa olevan yhtiöjärjestyksen mukaan 3‒7 jäsentä. Osakassopimuksen mukaan Suomen valtiolla on oikeus nimetä 4 jäsentä ja muilla osakkailla kullakin 1 jäsen. Hallituksen jäsenen toimikausi päättyy ensimmäisen valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä; Hallitus 2025 Yksi Vantaan nimeämä edustaja; Tilintarkastus Yhtiöllä on yksi (1) tilintarkastaja, jonka tulee olla tilintarkastusyhteisö.; Tilintarkastaja 2025 Ernst & Young Oy Tilinpäätös (euroa) 2025 2024 Liikevaihto - - Liikevoitto/-tappio -1 043 563 -878 508 Tilikauden voitto/-tappio -1 007 142 -811 989 Henkilöstökulut -902 259 -694 930 Liiketoiminnan muut kulut -554 [poistettu] Oma pääoma yhteensä 5 886 630 4 093 772 Vieras pääoma yhteensä 906 579 527 968 Hallitus esittää, että tilikauden tappio 1 007 141,99 euroa kirjataan omaan pääomaan ja että osinkoa ei jaeta. Lentorata Oy:llä ei ollut tilikaudella liikevaihtoa tai muita tuottoja. Yhtiön tulos oli tappiollinen. Yhtiön kulut muodostuivat pääosin ulkoisista palveluista, henkilöstökuluista ja liiketoiminnan muista kuluista, joista isoimpia eriä olivat toimitilavuokrat, IT-laite ja -ohjelmistokulut sekä hallintopalvelut. Yleissuunnitelmatyö sekä siihen liittyvät maa- ja kallioperätutkimukset jatkuivat koko vuoden ajan. Suunnittelun yhteydessä tarkasteltiin vaihtoehtoisia ratkaisuja Lentoradan liittymiselle päärataan Keravalla. Esiselvityksessä tarkasteltu Kytömaan liityntä todettiin teknisesti ja liikenteellisesti haastavaksi olemassa olevan raideinfrastruktuurin ja maankäytön vuoksi, minkä vuoksi parhaaksi vaihtoehdoksi todettiin linjaus, jossa Lentorata liittyy päärataan Savion aseman pohjoispuolella. Päätös linjausmuutoksesta tehtiin keväällä 2025, ja yleissuunnitelma valmistui yhtiön tarkastettavaksi joulukuussa 2025 hieman alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Linjausmuutoksen myötä Lentoradan kokonaispituus lyhenee noin 30 kilometristä 25 kilometriin ja tunneliosuus noin 28 kilometristä 24 kilometriin, mikä vähentää louhintatarvetta ja mahdollistaa yhteyden Keravan juna-asemalta Lentoradalle. Linjausmuutoksen vuoksi täydennettiin vuonna 2023 julkaistua ympäristövaikutusten arviointiselostusta, ja täydennysraportti oli nähtävillä 8.12.2025–21.1.2026. Yhteysviranomainen antaa täydennetyn arvioinnin perusteella uuden perustellun päätelmän hankkeen merkittävimmistä vaikutuksista keväällä 2026. Maa- ja kallioperätutkimukset valmistuivat vuoden 2025 aikana, ja Uudenmaan maakuntahallitus totesi 25.8.2025 antamassaan lausunnossa, ettei uusi linjaus ole maakuntakaavan vastainen. Vantaan kaupunki käynnisti Lentorata 1 -asemakaavan laatimisen, ja junaaseman arkkitehtisuunnittelun valmistelu käynnistettiin EU-tasoisena neuvottelumenettelynä kilpailutettavana hankintana. Suunnitteluun investoitiin tilikauden aikana 2 799 766,32 (1 698 445,75) euroa. Yhtiölle on myönnetty CEF-rahoitusta 1 345 000,00 euroa vuonna 2023. CEF-rahoituksen käyttöä kirjattiin tilikaudelle 132 026,00 euroa. Tilikausi oli tukikauden viimeinen vuosi. Yhtiön operatiivisen toiminnan kulut ja investoinnit on rahoitettu omistajien tekemillä sijoituksilla. Omistajilta kutsuttiin tilikauden aikana vastikkeettomina sijoituksina SVOP-rahastoon yhteensä 2 800 000,00 (2 500 000,00) euroa. Yhtiön tase on vahva ja maksuvalmius on hyvä. CEF-rahoituskausi päättyi 16.1.2026, ja yhtiö raportoi YVA-menettelyn ja yleissuunnitelman laatimisesta aiheutuneet kustannukset. Yhtiö sai rahoituskauden alussa ennakkona puolet sopimuksen mukaisesta 2,69 miljoonan euron rahoituksesta, ja myös loppuosasta odotetaan saatavan osa kustannusten kattamiseen. Yleissuunnitelma valmistui tammikuun 2026 lopussa ja asetetaan nähtäville huhtikuussa. Maa- ja kallioperätutkimusten ratasuunnitelmavaiheen kilpailutus saatiin päätökseen, ja työt käynnistyvät helmikuussa. Lentokentän juna-aseman arkkitehtikilpailutus on käynnissä, ja päätös toteuttajasta tehdään huhtikuussa. Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön neljä omistajaa ovat sitoutuneet pääomittamaan yhtiötä suunnitteluaikana vuoden 2028 loppuun asti yhteensä 25,0 miljoonalla eurolla rakentamisvalmiuden saavuttamiseksi. Lentoradan suunnittelu jatkuu omistajien asettaman tavoitteen mukaisesti, ja vuonna 2026 käynnistyy ratasuunnitelman laatiminen siihen liittyvine tarkentavine maa- ja kallioperätutkimuksineen sekä lentokentän juna-aseman arkkitehtisuunnittelu. Suunnittelun arvioidaan valmistuvan vuoden 2028 alkupuolella. Tilintarkastuskertomuksessa 2025 esitetään lausuntona, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja toimintakertomus on laadittu toimintakertomuksen laatimiseen sovellettavien säännösten mukaisesti. Osakassopimuksen mukaan osakkailla on oikeus nimetä hallituksen jäsenet siten, että Suomen valtiolla on oikeus nimetä neljä hallituksen jäsentä ja muilla osakkailla kullakin oikeus nimetä yksi hallituksen jäsen. Hallituksen jäsenille maksettiin kokouspalkkiota 600 euroa kokoukselta. Lisäksi maksettiin seuraavat kuukausipalkkiot: - Hallituksen puheenjohtajalle 1 200 euroa/kk, - Hallituksen varapuheenjohtajalle 800 euroa/kk, - Hallituksen jäsenelle 700 euroa/kk. Hallintosäännön 8 luvun 4 §:n 3 momentin ja 4 ja 5 kohtien mukaan konsernijaosto päättää mm. jäsenten nimeämisestä yksityisoikeudellisten yhteisöjen toimielimiin sekä edustajien nimeämisestä ja menettelyohjeiden antamisesta yhteisöjen yhtiökokouksiin.
Kaupunginjohtajan esitys
Päätetään a) valtuuttaa konsernilakimies Samuli Vartiainen tai toinen konserniohjaus ja -valvonta -yksikön lakimies edustamaan Vantaan kaupunkia Lentorata Oy:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 17.3.2026; b) antaa yhtiökokousta varten menettelyohjeiksi - esittää yhtiön hallitukseen valittavaksi apulaiskaupunginjohtaja Tero Anttila; ja - kannattaa muiden yhtiökokousasioiden hyväksymistä esitetyn mukaisesti. Tarkastetaan ja hyväksytään pöytäkirja tämän pykälän osalta heti kokouksessa.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)