Konsernijaosto · 26.8.2025

Kaupungin tytäryhteisöjen tavoitteet vuosille 2026–2029

  • Diaarinumero: VD/5281/02.01.00.03/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

PT/RK-K/SV Vantaan kaupungin omistajastrategista suunnittelua ohjaa kaupungin strategia, jonka toteuttamisen ensisijainen väline on talousarvio. Talousarviossa kaupunginvaltuusto asettaa tytäryhteisöille toimintaan ja talouteen liittyvät tavoitteet. Kaupunkistrategiassa tulee kuntalain 37 §:n mukaan huomioida myös kunnan omistajapolitiikka. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt konserniyhteisöjen omistajapoliittisten linjausten yleisen osan. Lisäksi kullekin yhtiölle on hyväksytty yhteisökohtaiset omistajapoliittiset linjaukset. Konserniyhteisöjen omistajapoliittisten linjausten yleisessä osassa linjataan kaupungin yhteisöjä koskevaa omistajapolitiikkaa. Erityisessä osassa määritellään yhteisökohtaisesti yhteisön tarkoitus konsernissa sekä asema kaupungin palvelutuotannossa. Lisäksi yhteisökohtaisissa omistajapoliittisissa linjauksissa tuodaan esille perusteet kaupungin omistajuudelle sekä yhteisölle asetettavat pitkän aikavälin eli kuluvan valtuustokauden tavoitteet. Talousarviossa hyväksyttävät tavoitteet on valmisteltu toteuttamaan kaupunkistrategian ja omistajapoliittisten linjausten tavoitteita. Tavoitteiden asettamisessa ja muussa omistajaohjauksessa kaupunki pyrkii omistaja-arvon kasvattamiseen sekä pitkäjänteiseen kehittämiseen. Suurimpien yhtiöiden osalta tavoitteet on kategorisoitu talouteen, toiminnallisuuteen ja laatuun, henkilöstöön sekä vastuullisuuteen liittyviin tavoitteisiin. Taloudellisten tavoitteiden päämääränä on kestävä ja vastuullinen taloudenpito, joka konkretisoituu eri tavoin erityyppisille yhtiöille. Taloudelliset tavoitteet liittyvät yhteisöjen toiminnan kannalta oleellisiin osa-alueisiin, kuten kannattavuuteen ja vakavaraisuuteen. Taloudellisia tavoitteita mitataan esimerkiksi osinkotuloksella, sijoitetun pääoman tuotolla ja omavaraisuusasteella. Toiminnallisuuteen ja laatuun liittyvät tavoitteet koskevat muun muassa konserniyhtiöiden asiakastyytyväisyyden kehitystä. Lisäksi huomioidaan yhtiökohtaisesti tärkeitä toiminnan kehittämisen näkökulmia esimerkiksi digitalisaatioon liittyen. Henkilöstöä koskevat tavoitteet liittyvät henkilöstötyytyväisyyden kehittämiseen ja sairauspoissaolojen vähentämiseen. Yhteisökohtaisissa omistajapoliittisissa linjauksissa todetut vastuullisuuteen liittyvät tavoitteet ovat osa yhteisöjen perustehtävää, mikä tarkoittaa, että yhtiöiden talouteen, toimintaan ja henkilöstöön liittyvien tavoitteiden saavuttaminen on osaltaan myös vastuullisuuden toteuttamista. Suurimmilla yhtiöillä on vastuullisuusohjelmat, joiden pohjalta on johdettu yhtiöiden toiminnan kannalta keskeisimmät vastuullisuustavoitteet ja määritelty, miten yhtiöt edistävät kestävää kehitystä ja vastuullisuutta omassa liiketoiminnassaan. Kaupunki on toiminnassaan sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden eli ns. Agenda 2030 -tavoitteiden edistämiseen, joten yhtiöiden vastuullisuusohjelmat sisältävät kunkin yhtiön toimenpiteet näiden SDG-tavoitteiden edistämiseksi. Agenda 2030 tähtää kestävään kehitykseen, jossa otetaan ympäristö, talous ja ihminen tasavertaisesti huomioon. Talousarviotavoitteiden asettamisen yhteydessä yhtiöiden vastuullisuuteen liittyvät tavoitteet on vastaavasti yhdistetty SDG-tavoitteisiin. Kiinteistöosakeyhtiöiden omistuksessa kaupungin kannalta merkityksellistä on yhtiön omaisuuden arvon säilyttäminen asianmukaisin hoito- ja korjaustoimenpitein. Kiinteistöosakeyhtiöiden osalta tavoitteet ovat jatkossakin aiempien vuosien tapaan yhteismitallisia, sillä niiden osalta tavoitteet jakautuvat ylläpitokustannusten kehitykseen (vrt. indeksi) sekä pitkän tähtäimen suunnitelman (PTS) noudattamiseen hiilineutraalilla ja resurssiviisaalla toteutustavalla. Elinkaaren loppuvaiheessa oleville kiinteistöyhtiöille, jotka ollaan purkamassa tai myymässä, on asetettu omat vastuullisuustavoitteet. Elinkaaren loppuvaiheessa oleva yhtiö valitsee soveltuvan tavoitteen seuraavista: (i) kiertotalouden edistämisen kestävän purkamisen elementein, kuten purkumateriaalien uudelleenkäyttö ja kierrättäminen; (ii) kiinteistön uuden käyttötarkoituksen toteuttamiseen liittyvien toimenpiteiden käynnistäminen esimerkiksi kaavoituksen kautta; tai (iii) rakennuksen elinkaaren loppuajan PTS:n toteuttaminen resurssiviisaalla tavalla. Pysäköintiyhtiöille on asetettu omat pysäköintiliiketoiminnan kehittämisen kannalta relevantit tavoitteet. Konserniyhtiöt sekä konsernipalveluiden palvelualue ovat valmistelleet tavoite-esitykset yhdessä. Tavoitteiden toteutumisen tilannetta seurataan osavuosiraportoinnin yhteydessä. Lisäksi kunkin yhtiön omistajaohjauskeskustelussa käydään läpi tavoitteiden tilannetta ja niiden vaikuttavuutta omistajapoliittisissa linjausten mukaisessa toiminnan kehittämisessä. Hallintosäännön 8 luvun 4 §:n kohdan 8 mukaan konsernijaosto päättää esitysten tekemisestä kaupunginhallitukselle konserniyhteisöille ja -säätiöille asetettavista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista. Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta. Talousarvion yhteydessä kaupunginvaltuusto hyväksyy tytäryhteisöille asetettavat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Valtuusto voi ohjata asettamillaan tavoitteilla tytäryhteisöjä niiden omassa tavoitteenasettelussa. Tavoiteasettelu tässä tarkoituksessa on luonteeltaan välillistä, pääomistajan tahdon esiintuomista.

Kaupunginjohtajan esitys

Päätetään esittää kaupunginhallitukselle talousarviovalmistelun osana hyväksyttäväksi liitteessä esitetyt ehdotukset Vantaan kaupungin konserniyhteisöjen tavoitteiksi vuosille 2026–2029.

Käsittely

Merkittiin, että konsernijaoston jäsen Päivi Laakso poistui kokouksesta yhteisöjäävinä Vantaan Energian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)