Konsernijaosto · 9.6.2025
Suunnitelman mukaisten poistojen perusteiden täydentäminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kirjanpitolautakunnan mukaan pysyviin vastaaviin kuuluvien aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden hankintamenot tulee poistaa vaikutusaikanaan. Pysyvien vastaavien vaikutusajalla tarkoitetaan hyödykkeen taloudellista pitoaikaa, jona pysyvän vastaavan hyödykkeen ennakoidaan hyödyttävän kuntaa tuloa tuottamalla tai aikaa, jona hyödykkeen ennakoidaan hyödyttävän kunnan palvelujen tuottamista. Taloudellisen pitoajan ja myös poistoajan määrittely tulee tehdä kaupungin yksilölliset olosuhteet huomioon ottaen. Poistoaika määritellään siten, että se vastaa kaupungin omaa suunnitelmaa ja odotusta taloudelliseksi pitoajaksi varovaisuuden periaatetta noudattaen. Lähtökohtaisesti poistoaika määritellään kyseisen hyödykkeen yksilöllisen tulontuottamis- tai palvelutuotantokyvyn perusteella noudattaen varovaisuuden periaatteita. Vantaan kaupunginvaltuusto päätti vuonna 2023 Vantaan ensimmäisen ratikkalinjan rakentamisesta ja hyväksyi Vantaan ratikan hankesuunnitelman. Vantaan ratikan rakentamiskustannuksiksi on arvioitu 606 miljoonaa euroa, josta Vantaan kustannusosuus on 414 miljoonaa euroa. Vantaan osuuden rakentamiskustannukset tullaan aktivoimaan taseen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden sekä rakennusten ja rakennelmien hyödykeryhmiin. Tavoitteena on aloittaa Vantaan ratikan rakentaminen kuluvan vuoden aikana. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto suosittelee kiinteisiin rakenteisiin ja laitteisiin kuuluvien hyödykkeiden osalta ohjeellisina poistoaikoina 10 – 40 vuoden tasapoistoja ja rakennusten ja rakennelmien hyödykeryhmässä kallioluolat ja tunnelit, väestönsuojat -hyödykkeiden ohjeellisena poistoaikana 30 – 70 vuotta. Vantaan kaupungin hyväksytyssä suunnitelman mukaisten poistojen perusteissa kiinteiden rakenteiden ja laitteiden ryhmään kuuluvien hyödykkeiden poistoajoiksi on määritelty 10 – 15 vuoden tasapoistot ja rakennusten ja rakenteiden hyödykeryhmään ei ole määritelty erikseen kallioluolien, tunneleiden ja väestönsuojien poistoperusteita. Vantaan ratikan taloudellista pitoaikaa on arvioitu ja todettu, että suunnitelman mukaisten poistojen perusteita tulee täydentää kiinteiden rakenteiden ja laitteiden sekä rakennusten ja rakenteiden hyödykeryhmien osalta. Vantaan kaupungin hallintosäännön 8 luvun 4 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää poistosuunnitelman hyväksymisestä.
Kaupunginjohtajan esitys
Päätetään tehdä pysyvien vastaavien poistojen perusteisiin seuraavat lisäykset: a) Hyödykeryhmään kiinteät rakenteet ja laitteet: - Ratarakenteet ja vaihteet tasapoisto 40 vuotta - Raitioteiden peruskorjaukset tasapoisto 35 vuotta - Sähkönsyöttöasemat tasapoisto 30 vuotta - Raitioliikenteen ratasähkölaitteet tasapoisto 20 vuotta b) Hyödykeryhmään rakennukset ja rakennelmat: - Kallioluolat ja -tunnelit, väestönsuojat tasapoisto 50 vuotta
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)