Kaupunkiympäristölautakunta · 18.11.2025
Eläinlääkäreiden eläinlääkintähuoltolain mukaisten palkkioiden enimmäismäärän vahvistaminen vuodelle 2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Tarkastettiin ja hyväksyttiin pöytäkirja tämän pykälän osalta kokouksessa.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kaupunkiympäristölautakunta vahvistaa vuosittain eläinlääkintähuoltolain mukaisten kaupungineläinlääkäreiden eläkepalkkaan laskettavat toimenpidepalkkiot. Vireilletulo ja perustiedot Kunnaneläinlääkäreiden eläkkeistä säädetään Julkisten alojen eläkelain 81/2016 § 85 viimeisessä momentissa. Kunnaneläinlääkärin eläkkeen perusteena olevaa työansiota määrättäessä otetaan huomioon kunnan virkatehtävistä suorittamien palkkausetujen lisäksi eläinlääkärin eläimen omistajilta tai haltijoilta periminä eläinlääkintähuoltolain 285/2023 14 §:ssä tarkoitettuina palkkioina mainitun lain 3 §:n 4 momentissa tarkoitetun kunnan toimielimen vuosittain vahvistama rahamäärä. Rahamäärä ei kuitenkaan saa ylittää kunnaneläinlääkärille kunnallisessa virkaehtosopimuksessa sovittua, kalenterivuoden alussa voimassa ollutta alimman peruspalkan loppupalkkaa kaksinkertaisena. Jos kunnaneläinlääkärin palvelussuhde ei jatku koko kalenterivuoden ajan, kunnan vahvistamasta vuotuisesta palkkioiden määrästä otetaan huomioon eläinlääkärin palvelussuhteen kestoaikaa vastaava osuus. Palkkioiden vahvistamisesta ja sen ajankohdasta sekä loppupalkan muodostumisesta säädetään tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Käytännössä kunnaneläinlääkärin eläke muodostuu kunnan maksamasta palkasta ja eläinten omistajilta perittävistä palkkioista kertyvistä eläkemaksuista. Kaupunkiympäristölautakunta vahvistaa vuosittain arvion seuraavan vuoden arvioiduista palkkioista, jotka eläinlääkäri perii eläimen omistajilta. Vahvistettujen palkkioiden perusteella työnantaja maksaa lain edellyttämät eläkemaksut. Keva on ilmoittanut 9.10.2025 vuoden 2026 palkkioiden enimmäismääräksi 57 258,96 €. Eläinlääkäreille esitetyt summat löytyvät liitteistä 1. Niin sanotuille sopimuseläinlääkäreille (ulkopuoliset päivystäjät) maksetaan eläkepalkkaa päiväpalkkioksi lasketusta palkkiosta. Päätökset eläinlääkäreiden toimenpidepalkkioiden määrästä on tehtävä 31.12.2025 mennessä.
Kaupunkisuunnittelujohtajan esitys
Päätetään a) vahvistaa saatujen tietojen perusteella eläinlääkintähuoltolain mukaisten kaupungineläinlääkäreiden eläkepalkkaan laskettavat toimenpidepalkkiot kalenterivuodelle 2026 liitteen mukaisesti, ja b) että sopimuseläinlääkäreiden päiväpalkkio on 159,05 €. Tarkastetaan ja hyväksytään pöytäkirja tämän pykälän osalta heti kokouksessa.
Liitteet
- Sopimuseläinlääkärit 2026
- Eläinlääkäreiden eläinlääkintähuoltolain mukaisten palkkioiden vahvistaminen vuodelle 2026
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)