Kaupunkitilalautakunta · 7.10.2026

Mittaus- ja geopalveluiden henkilötyöveloitushinnaston muuttaminen

  • Diaarinumero: VD/6711/02.03.00.00/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kaupunkitilalautakunta on 20.11.2024 § 22 vahvistanut edellisen kerran periaatteet ja niiden mukaiset veloitushinnat eräissä mittaus- ja geopalveluiden laskuttamissa töissä. Näitä hintoja noudatetaan, ellei veloitus perustu erilliseen taksaan tai maksuun. Tähän veloitushinnastoon on osin viittauksia yksikön muistakin taksoista kuten kiinteistötoimitusmaksutaksasta. Voimassa olevan hinnaston mukaisesti kustannukset veloitetaan käytetyn työpanoksen sekä kalusto- ja materiaalimenekin perusteella. Veloitushintoja on tarpeen muuttaa yleisen kustannustason muutoksia vastaavaksi. Henkilötyöveloituksen yksikköhinnat on määritetty siten, että henkilöstö on jaettu kolmeen eri henkilöryhmään. Jakoperusteena on ollut tehtävän sijoittuminen teknisten sopimuksen palkkaryhmään ja Vantaalla noudatettavaan tehtävien TS-vaativuustasoon. Laskentaperusteena on käytetty kunkin henkilöryhmän keskimääräistä palkkaa Vantaan mittaus- ja geopalveluissa syyskuussa 2026. Laskennassa ei ole ennakoitu palkkatason muutoksia vuonna 2027. Loma-, koulutus- ja sairausajan palkasta, lomarahasta sekä sosiaali- ja eläkevakuutusmaksuista kertyy 65 %:n lisäys palkanmäärään. Yleiskustannuslisä on 70 %. Uudet tuntiveloitushinnat on pyöristetty ylöspäin. Esityksen sisältämät korotukset ovat linjassa Helsingin, Espoon, Tampereen ja Turun kaupunkien vastaavien hinnastojen kanssa. Mittausryhmän kuljetuskustannusveloitusta työkohteeseen on nostettu yleisen kustannustason muutoksen mukaisesti. Työ- ja tarveaineiden menekki vaihtelee huomattavasti eri toimenpiteissä, joten kulutuksen mukainen veloitus säilytetään. Hintoihin lisätään laskutuksen yhteydessä arvonlisävero kuitenkin siten, että kaupungin sisäinen veloitus on aina verotonta. Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 1 §:n 4 kohdan mukaan lautakunta tehtäväalueellaan päättää toimialansa asiakas- ja muiden maksujen ja korvausten perusteista.

Vs. kiinteistöjohtajan esitys

Päätetään a) vahvistaa liitteen mukaiset veloitushinnat mittaus- ja geopalveluiden laskuttamissa töissä 1.1.2027 alkaen, ja b) todeta, että veloitushinnastoa noudatetaan sekä kaupungin eri hallintokunnille että ulkopuolisille tehdyissä töissä. Työ- ja tarveaineiden osalta laskutetaan kulutuksen mukaisesti. Hinnastoa voivat soveltaen käyttää myös muut toimialan yksiköt.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)