Kaupunkitilalautakunta · 7.10.2026
Sähköautojen latauksen hinnoittelu ja käyttöperiaatteet kaupungin toimitilakiinteistöillä
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kaupunkiympäristön toimiala
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kaupungin omistamilla toimitilakiinteistöillä veloitetaan jatkossa sähkölatauspisteillä ja -asemilla auton latausmaksut kaupungin henkilöstöltä ja muilta kuluttajilta sähkön käytön mukaan. Kaupungin omien ajoneuvojen ja työkoneiden latauksen kustannuksista vastaavat kiinteistöillä kaupungin palveluja tuottavat toimijat. Vantaan kaupungilla ei ole aikaisempaa päätöstä sähköautojen latauksen hinnoittelusta ja käyttöperiaatteista, mutta sille on kasvava tarve sähköautokannan nopean kasvun myötä. Kaupunki on rakennuttamassa tulevina vuosina nopeaan tahtiin uusia sähköautojen latauspisteitä ja -asemia mm. toimistotilojen, oppilaitosten ja päiväkotien yhteyteen. Suomessa rakennusten latauspisteitä sekä -valmiuksia sekä rakennusten automaatio- ja ohjausjärjestelmiä koskeva laki tuli voimaan 11.11.2020. Lain mukaan rakennuksen omistajan on huolehdittava, että sellaisessa käytössä olevassa muussa rakennuksessa kuin asuinrakennuksessa, jonka yhteydessä on enemmän kuin 20 pysäköintipaikkaa rakennuksessa tai kiinteistöllä, on asennettuna vähintään yksi latauspiste viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2024. Lakia on myöhemmin muutettu mm. vuosina 2022 ja 2024. Vuoden 2024 muutos (476/2024) liittyi EU:n AFIR-jakeluinfra-asetuksen toimeenpanoon ja tarkensi latauspisteiden teknisiä vaatimuksia. Esimerkiksi tavallinen Schuko-pistorasia ei enää yksin täytä lain tarkoittaman latauspisteen määritelmää. Vantaan kaupunki kilpailutti vuonna 2025 sähköautojen latauslaitteet sekä niihin liittyvät lisätuotteet ja palvelut. Hankinnan kohteena olivat sähköautojen peruslataus- ja teholataus sekä suurteholatauslaitteet julkiseen, puolijulkiseen tai rajattuun käyttöön. Vantaan kaupungin osalta laitteet- ja palvelut tulevat kaupungin oman kaluston sekä henkilöstön omien ajoneuvojen lataukseen. Tarjousten jättämisen määräaikaan mennessä kaupunki sai viisi tarjousta, joista kaikki täyttivät asetetut soveltuvuusvaatimukset ja ne olivat tarjouspyynnön mukaisia. Valintaperusteena oli hinta ja hintavertailun voitti Wolttinen Oy. Sähköautojen latausasemien hankintapäätöksessä 8.7.2025 (hankintajohtajan viranhaltijapäätös) sähköautojen latausasemien hankinnan sopimustoimittajaksi päätettiin valita Wolttinen Oy ja hankinnan kokonaisarvon arvioitiin olevan noin 450 000 euroa neljässä vuodessa. Päätöksessä on myös todettu, että kaupungin työntekijöiden omien ajoneuvojen lataaminen tulee olemaan maksullista. Sopimus sähköautojen latauslaitteiden sekä niihin liittyvien lisätuotteiden ja palveluiden hankinnasta Vantaan kaupungin ja Wolttinen Oy:n välillä on allekirjoitettu 11.9.2025. Sopimus on määräaikainen ja sen kesto on kaksi vuotta, jatkuen toistaiseksi voimassa olevana, mikäli sopimusta ei irtisanota erikseen kirjallisesti. Tulevaisuudessa kaupunki tarkastelee kiinteistökohtaisesti latauspisteiden sekä -asemien määrää ja käyttömahdollisuuksia muillekin kuin kaupungin henkilöstölle kiinteistön normaalin käyttöajan ulkopuolella. Sähköautojen latauspisteiden ja -asemien rakennustyöt tehdään kiinteistöille voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Lähtökohtana käytölle on, että sähkön latausmaksut veloitetaan käytön mukaan ja latauspisteitä ja -asemia käytetään näiden operoinnista vastaavan toimijan eli tällä hetkellä Wolttinen Oy:n hyväksymillä mobiilisovelluksilla ja RFID-tunnisteella. Latauspisteet sekä -asemat ovat käytössä kaupungin henkilökunnalle ja mahdollisuuksien mukaan muille kuluttajille kiinteistökohtaisten pysäköintioikeuksien mukaisesti, tarvittaessa kiinteistön normaalin käyttöajan ulkopuolella ja ne osoitetaan erillisillä liikennemerkeillä. Kiinteistöillä olevia pysäköintipaikkoja ei voi varata etukäteen vaan paikat ovat pysäköintioikeuden omaavien käytössä. Sähköautojen lataaminen muualla kuin niille erikseen osoitetuilla paikoilla on kielletty. Lataussähkön hinnaksi kaupungin toimitilakiinteistöillä esitetään 0,25 € / kWh (sis. operaattorin katteen). Hinnoittelu on voimassa toistaiseksi ja sitä tarkistetaan tarpeen mukaan riippuen sähkön ja sähköautojen latauspalveluiden yleisestä hintatasosta. Tällä päätöksellä ei ole vaikutusta pysäköintipaikkojen muuhun hinnoitteluun tai pysäköintioikeuksiin kiinteistöillä. Tämän päätöksen ulkopuolelle jäävät myös kaupungin yleiset katualueilla ja yleisillä alueilla sijaitsevat sähkölatauspisteet ja -asemat, joiden operaattoreiden kilpailutuksesta ja alueiden vuokrauksesta vastaa kaupunkiympäristön toimialan kadut ja puistot -palvelualue. Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 4 §:n 8 kohdan mukaan kaupunkitilalautakunta tehtäväalueellaan päättää kaupungin ulkopuolelle tarjottavien palveluiden ja tuotteiden periaatteista ja hinnoitteluperusteista.
Vs. kiinteistöjohtajan esitys
Päätetään hyväksyä kaupungin omistamilla toimitilakiinteistöillä sähköautojen lataussähkön hinnaksi 0,25 € / kWh toistaiseksi ja tarkistetaan hinnoittelua tulevaisuudessa tarpeen mukaan riippuen sähkön ja sähköautojen latauspalveluiden yleisestä hintatasosta.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)