Kaupunkitilalautakunta · 16.9.2026
Oikaisuvaatimus lupien ja valvonnan palveluyksikön päällikön päätökseen § 47/2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kadut ja puistot
Asiakirjan teksti
Perustelut
Korvauksenhakija on toimittanut Vantaan kaupungille oikaisuvaatimuksen lupien ja valvonnan palveluyksikön päällikön päätöksestä 27.7.2026 § 47. Oikaisuvaatimusta esitetään hylättäväksi. Hakija on alun perin hakenut kaupungilta yhteensä 1 054,55 euron korvausta kaupungin suorittaman lähisiirron aikana autolle aiheutuneista vaurioista. Lupien ja valvonnan palveluyksikön päällikkö on päätöksellään § 47/2026 hylännyt korvausvaatimuksen, koska esitetyn näytön perusteella vahinkojen ei voida katsoa aiheutuneen lähisiirron yhteydessä eikä asiassa ole esitetty kaupungin laiminlyöntiä. Hakija on jättänyt päätöksestä oikaisuvaatimuksen. Kuntalain (410/2015) 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kuntalain 140 §:n mukaan päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä siten kuin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa säädetään. Päätös on lähetetty hakijalle sähköisesti tiedoksi 28.7.2026, ja oikaisuvaatimus on vastaanotettu samana päivänä eli määräajassa. Oikaisuvaatimus Hakija vaatii asian uudelleenkäsittelyä sekä riippumattoman teknisen asiantuntijaselvityksen hankkimista vaurion syntytavan arvioimiseksi. Korvauksenhakijan mukaan hylkäävässä päätöksessä ei esitetä riippumatonta teknistä selvitystä vaurion syntytavasta eikä vaihtoehtoista selvitystä siitä, missä ja milloin vaurio olisi syntynyt. Hakijan mukaan kaupunki on perustanut johtopäätöksensä pääosin siirron suorittaneen yrityksen omaan näkemykseen asiasta. Korvauksenhakija vaatii edelleen, että Vantaan kaupunki korvaa ajoneuvon arvioidut korjauskustannukset, 1 054,55 euroa. Oikaisuvaatimus liitteineen on kokonaisuudessaan luottamushenkilöiden nähtävillä Extranetissä. Oikeudellinen arviointi Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Kaupungin vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, joten korvausvastuun syntyminen edellyttää, että kaupungin toiminnassa voidaan osoittaa laiminlyöntiä, huolimattomuutta tai muuta virheellistä menettelyä. Korvauksenhakijan tulee näyttää toteen vahinkotapahtuma, vahingon määrä, kaupungin tuottamus sekä näiden välinen syy-yhteys. Ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain (1508/2019) 6 §:n mukaan kunta tai kunnallinen pysäköinninvalvoja voi toimittaa ajoneuvon lähisiirron, jos pysäköidystä ajoneuvosta aiheutuu haittaa tiealueella tapahtuvalle kunnossa- tai puhtaanapidolle, korjaus- tai rakennustyölle taikka kunnan luvalla järjestettävälle tapahtumalle. Katujen ja puistojen palvelualueen arvio Lähisiirron suorittaneen yhtiön lausunnon mukaan siirron yhteydessä ei tapahtunut mitään sellaista, mikä olisi voinut aiheuttaa hakemuksessa kuvatut vauriot. Ajoneuvossa on korkea maavara ja suuret renkaat, minkä vuoksi hinausauton rakenteet eivät yhtiön mukaan käytännössä pääse koskettamaan niitä ajoneuvon osia, joihin vaurioiden väitetään syntyneen. Lähisiirtoja valvoi neljä virkavastuulla toiminutta pysäköinnintarkastajaa. Heidän antamiensa selvitysten mukaan ajoneuvon lähisiirron yhteydessä ei tapahtunut mitään sellaista, mikä olisi voinut aiheuttaa korvaushakemuksessa esitetyt vauriot. Korvauksenhakija ei ole esittänyt näyttöä, jonka perusteella vaurioiden voitaisiin todennäköisesti katsoa aiheutuneen ajoneuvon lähisiirron yhteydessä. Kun asiassa ei ole tuotu esiin sellaisia seikkoja, jotka antaisivat aihetta epäillä vaurioiden syntyneen siirron seurauksena, ei kaupungilla ole velvollisuutta hankkia asiassa erillistä teknistä asiantuntijaselvitystä. Asiassa saadun selvityksen perusteella ei ole osoitettu, että vauriot olisivat syntyneet lähisiirron yhteydessä. Koska hakija ei ole esittänyt oikaisuvaatimuksessaan muuta lisänäyttöä vahingon syntymisestä, kaupungin tuottamuksesta tai näiden välisestä syy-yhteydestä, kaupungilla ei voida todeta olevan vahingonkorvausvelvollisuutta. Oikaisuvaatimus on siten hylättävä.
Kaupungininsinöörin esitys
Päätetään hylätä oikaisuvaatimus asiaosiossa esitetyin perustein.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)