Kaupunkitilalautakunta · 12.8.2026
Lausunnon antaminen Väyläviraston ohjelmakokonaisuudesta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin muutettu esitys.
Ehdotukset
Vastaehdotus
lausuntoliitteen kohta 6 Miten muuten haluatte kommentoida ohjelmakokonaisuutta muutetaan kuulumaan seuraavasti (poistettavat kohdat hakasulkeissa ja yliviivattu): ”Liikenteen kokonaishinnoittelun uudistus on ollut käynnistymässä koko hallituskauden, mutta mitään konkreettista ei ole vielä esitetty. On selvää, että liikenteen vähentyvät verotulot ei ole kestävä trendi. Tämä tulisi huomioida nyt mahdollisimman nopeasti ja sitoa mukaan MAL-seutujen suunnitteluun. [Liikenteen hinnoittelu ja rajoitukset voisivat muodostua tienkäyttömaksuista, ruuhkamaksuista, pysäköinnin hinnoittelusta ja/tai ympäristövyöhykkeistä. Olisi kaikkien etu, että näitä suunniteltaisiin yhdessä ja yhtenä kokonaisuutena. Kaupunkien ei ole mielekästä linjata pysäköinnin hinnoittelusta ja ympäristövyöhykkeistä erillään ja ilman tietoa valtion mahdollistamista liikennemaksuista. Liikenteen hinnoittelu tulee myös linjaamaan pitkälle tulevaisuuteen hankkeiden kannattavuutta. Nyt esimerkiksi Lentoradan selvityksissä joudutaan tutkimaan tulevaisuutta nykypolitiikan olettamuksilla, joiden mukaan autoilun kilometrihinnat tulevat jatkuvasti laskemaan ja siten junamatkustuksen kilpailukyky heikkenemään.]”
Ehdottaja: Topi Liutu · Kannattajat: Marja Uistolan
Äänestykset
Äänestys 1
- Jaa 7
- Ei 7
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Äänestyksessä annettiin 7 jaa-ääntä (Helvola, Ingervo, Luukkanen, Nieminen, Pajunen, Piitulainen, Toivonen) ja 7 ei-ääntä (Haapalainen, Karhu, Liutu, Puikkonen, Uistola, Vasarainen, Vähäkangas). Puheenjohtaja totesi, että äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee.
Kaikki äänet (14)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Haapalainen | Ei |
| Helvola | Jaa |
| Ingervo | Jaa |
| Karhu | Ei |
| Liutu | Ei |
| Luukkanen | Jaa |
| Nieminen | Jaa |
| Pajunen | Jaa |
| Piitulainen | Jaa |
| Puikkonen | Ei |
| Toivonen | Jaa |
| Uistola | Ei |
| Vasarainen | Ei |
| Vähäkangas | Ei |
Asiakirjan teksti
Perustelut
Väylävirasto pyytää Vantaan kaupungilta lausuntoa Väyläviraston ohjelmakokonaisuudesta vuosille 2026–2034. Väyläviraston ohjelmakokonaisuuden muodostavat perusväylänpidon suunnitelma, suunnitteluohjelma, investointiohjelma ja ohjelmakokonaisuuden raportti, jotka toteuttavat valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa, eli Liikenne 12 -suunnitelmaa. Väyläverkon tulevaisuuden näkymistä on saatavilla aikaisempaa selkeämmin tietoa uuden ohjelmakokonaisuuden myötä. Sidosryhmien näkemyksiä on pyydetty valmiiksi esitettyjen kysymysten kautta: 1. Toteuttaako ohjelmakokonaisuus mielestänne parhaalla mahdollisella tavalla Liikenne 12 -suunnitelmassa sille asetettuja tavoitteita ja linjauksia? 2. Perusväylänpidon suunnitelma: onko perusväylänpitoon osoitetun rahoituksen käyttö priorisoitu perustellusti ja vaikutukset kuvattu ymmärrettävästi? 3. Suunnitteluohjelma: mitä suunnittelukohteita tulisi edistää lähivuosina? Mitä perusteluja näiden edistämiselle on? 4. Investointiohjelma: miten muuttaisitte ohjelmaa seuraavan päivityksen yhteydessä sille määritetyn talouskehyksen puitteissa? Millaisia positiivisia vaikutuksia muutoksella saavutettaisiin? 5. Ohjelmakokonaisuus: miten koette sen, että Väyläviraston ohjelmat esitetään nyt yhtenä kokonaisuutena? 6. Miten muuten haluatte kommentoida ohjelmakokonaisuutta? Sidosryhmien palautteita hyödynnetään seuraavan ohjelmakokonaisuuden valmistelussa, joka on jo käynnissä. Lausunnot on pyydetty toimittamaan viimeistään 31.8.2026 Lausuntopalvelun kautta, www.lausuntopalvelu.fi. Vantaan kaupungin hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 2 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää kaupungin puhevallan käyttämisestä sekä esitysten ja lausuntojen antamisesta ulkopuolisille.
Kaupungininsinöörin esitys
Päätetään esittää kaupunginhallitukselle, että annetaan Väylävirastolle liitteen mukainen lausunto Väyläviraston ohjelmakokonaisuudesta.
Käsittely
Asian käsittelyn aikana kaupungininsinööri muutti esitystään siten, että lausuntoliitteen kohdan 6 Miten muuten haluatte kommentoida ohjelmakokonaisuutta toinen virke muutetaan kuulumaan seuraavasti (poistettavat kohdat hakasulkeissa ja yliviivattu): ”On selvää, että liikenteen vähentyvät verotulot [sekä yleistyvä sähköautoliikenne, jonka myötä autoilun kilometrikustannukset laskevat dramaattisesti,] ei ole kestävä trendi.” Asian käsittelyn aikana kaupunkitilalautakunnan varapuheenjohtaja Topi Liutu esitti kaupunkitilalautakunnan jäsen Marja Uistolan kannattamana, että lausuntoliitteen kohta 6 Miten muuten haluatte kommentoida ohjelmakokonaisuutta muutetaan kuulumaan seuraavasti (poistettavat kohdat hakasulkeissa ja yliviivattu): ”Liikenteen kokonaishinnoittelun uudistus on ollut käynnistymässä koko hallituskauden, mutta mitään konkreettista ei ole vielä esitetty. On selvää, että liikenteen vähentyvät verotulot ei ole kestävä trendi. Tämä tulisi huomioida nyt mahdollisimman nopeasti ja sitoa mukaan MAL-seutujen suunnitteluun. [Liikenteen hinnoittelu ja rajoitukset voisivat muodostua tienkäyttömaksuista, ruuhkamaksuista, pysäköinnin hinnoittelusta ja/tai ympäristövyöhykkeistä. Olisi kaikkien etu, että näitä suunniteltaisiin yhdessä ja yhtenä kokonaisuutena. Kaupunkien ei ole mielekästä linjata pysäköinnin hinnoittelusta ja ympäristövyöhykkeistä erillään ja ilman tietoa valtion mahdollistamista liikennemaksuista. Liikenteen hinnoittelu tulee myös linjaamaan pitkälle tulevaisuuteen hankkeiden kannattavuutta. Nyt esimerkiksi Lentoradan selvityksissä joudutaan tutkimaan tulevaisuutta nykypolitiikan olettamuksilla, joiden mukaan autoilun kilometrihinnat tulevat jatkuvasti laskemaan ja siten junamatkustuksen kilpailukyky heikkenemään.]” Puheenjohtaja totesi, että asiasta joudutaan äänestämään ja teki seuraavan äänestysesityksen: he, jotka kannattavat kaupungininsinöörin pohjaesitystä, äänestävät jaa, ja he, jotka kannattavat varapuheenjohtaja Liutun muutosesitystä, äänestävät ei. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksessä annettiin 7 jaa-ääntä (Helvola, Ingervo, Luukkanen, Nieminen, Pajunen, Piitulainen, Toivonen) ja 7 ei-ääntä (Haapalainen, Karhu, Liutu, Puikkonen, Uistola, Vasarainen, Vähäkangas). Puheenjohtaja totesi, että äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee. Puheenjohtaja totesi muutosesityksen tulleen hyväksytyksi.
Liitteet
- Lausuntopyyntö Väyläviraston ohjelmakokonaisuudesta
- Vantaan kaupungin lausunto Väyläviraston ohjelmakokonaisuudesta (II)
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)