Kaupunkitilalautakunta · 10.6.2026

Kaupunkitilalautakunnan päätösvallan delegointi kesätauon 2026 ajaksi

  • Diaarinumero: VD/3605/00.01.01.02/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Tarkastettiin ja hyväksyttiin pöytäkirja tämän pykälän osalta heti kokouksessa. Täytäntöönpano: Kaupunkiympäristön toimiala

Asiakirjan teksti

Perustelut

Hallintosäännössä määrättyä kaupunkitilalautakunnan toimivaltaa esitetään osittain delegoitavaksi kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajalle kaupunkitilalautakunnan kesätauon ajaksi. Delegoitavaksi esitettävät kohdat koskevat puhevallan käyttämistä ja lausuntojen antamista, palveluhankintojen tekemistä ja urakalla teettämistä sekä toimi-, varasto- ja huonetilojen vuokralle ottamista ja antamista tai muutoin käytettäväksi luovuttamista. Toimielinten tavanomaisen kesätauon takia Vantaan kaupunkitilalautakunta ei kokoonnu kesällä 2026 ajalla 11.6.2026–11.8.2026. Kaupunkitilalautakunnan alaisten, kaupungin toiminnan kannalta välttämättömien tehtävien (mm. kaupungin tilojen hallinnointi ja katujen kunnossapito) hoitaminen on kuitenkin tarpeellista turvata myös aikana, jolloin kaupunkitilalautakunta ei kokoonnu. Esimerkiksi vuoden 2026 rakentamis- ja työohjelmien, suunnitteluohjelmien sekä vuokrausten toteutuminen edellyttää päätöksentekoprosessin toimimista kiireellisissä asioissa myös lautakunnan kesätauon aikana. Edellä mainitun takia kaupunkitilalautakunnan toimivaltaa esitetään määräaikaisesti delegoitavaksi hallintosäännön 9 luvun 4 §:n 10 kohdan sekä hallintosäännön 13 luvun 4 §:n osalta kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajalle lautakunnan kesätauon ajaksi. Lisäksi muilta viranomaisilta tai tuomioistuimilta voi kesäkuukausien aikana saapua lausuntopyyntöjä, joihin vastaamisen määräaika päättyy lautakunnan kesätauon aikana. Jotta lausuntopyyntöihin vastaaminen ei aiheettomasti viivästy, esitetään myös lausuntojen antamista ja puhevallan käyttämistä koskevaa toimivaltaa delegoitavaksi kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajalle lautakunnan kesätauon ajaksi. Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 9 §:n mukaan lautakunta ja kaupunkiympäristölautakunnan lupajaosto voivat siirtää sille 9 luvussa määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranhaltijalle. Edelleen hallintosäännön 13 luvun 19 §:n mukaan kaikilla, joilla on 13 luvun nojalla oikeus tehdä päätöksiä, on oikeus myös delegoida päätösvalta eteenpäin.

Apulaiskaupunginjohtajan esitys

Päätetään a) delegoida hallintosäännön 9 luvun 1 §:n 1 kohdan, 9 luvun 1 §:n 2 kohdan, 9 luvun 4 §:n 10 kohdan ja hallintosäännön 13 luvun 4 §:n mukainen toimivalta kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajalle ajalla 11.6.2026–31.7.2026, b) todeta, että delegoitavat kohdat ovat: - 9 luvun 1 §:n 1 kohta: kaupungin puhevallan käyttämisestä sekä esitysten ja lausuntojen antamisesta ulkopuolisille, - 9 luvun 1 §:n 2 kohta: kaupungin puhevallan käyttämisestä tärkeimmissä hallintoa koskevissa muutoksenhakuasioissa, mikäli lautakunta yhtyy muutoksenhaun kohteena olevaan kaupungin viranomaisen päätökseen, - 9 luvun 4 §:n 10 kohta: toimi-, varasto- ja huonetilojen vuokralle ottamisesta ja -antamisesta tai muutoin käytettäväksi luovuttamisesta, kun toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen arvo on 48 kuukauden ajanjaksolla yli 600 000 euroa (alv 0 %) tai määräaikaisen vuokrasopimuksen arvo on yli 600 000 euroa tai, määräaikainen vuokrasopimus laaditaan yli 10 vuoden ajaksi. - 13 luvun 4 §: kaupunkitilalautakunta tehtäväalueellaan päättää palveluhankinnoista yli 1 miljoonaa euroa maksavien hankkeiden osalta ja urakalla teettämisestä yli 2 miljoonaa euroa maksavien hankkeiden osalta. c) oikeuttaa kaupunkiympäristön toimialan talous- ja hallintopalvelut, kiinteistöt ja tilat palvelualue sekä kadut ja puistot palvelualue panemaan kohdassa a mainitun delegoinnin perusteella tehdyt päätökset täytäntöön ja velvoittaa, että tehdyt päätökset tuodaan lautakunnalle tiedoksi.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)