Kaupunkitilalautakunta · 10.6.2026
Oikaisuvaatimus kaupungininsinöörin viranhaltijapäätökseen § 33/2026 / Liinarinteellä olevan kiinteistön hulevesihaitta
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Kadut ja puistot
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kaupungininsinööri on 25.3.2026 tekemällään päätöksellä § 33/2026 on todennut ilmoitetun Liinarinteellä sijaitsevan kiinteistön hulevesihaitan aiheettomaksi vireillepanossa ilmoitettujen haittojen osalta, mutta velvoittanut kiinteistön omistajaa ryhtymään toimenpiteisiin kiinteistön piha-alueen hulevesien hallinnan saattamiseksi alueidenkäyttölain mukaiseksi. Velvoitetun kiinteistön omistaja on tehnyt kaupungininsinöörin päätöksestä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimusta esitetään hylättäväksi. Tausta Liinarinteellä sijaitsevan kiinteistön asukas on tehnyt ilmoituksen hulevesihaitasta, jonka mukaan naapurikiinteistön hulevedet ovat aiheuttaneet haittoja heidän kiinteistölleen. Haittoina ovat olleet hulevesipumppaamon rikkoutuminen, kasvanut kosteusvaurioiden riski rakennuksen perustuksille ja pihatien jäätyminen liukkaaksi. Kaupungininsinööri on ratkaissut hulevesihaittaa koskevan ilmoituksen 25.3.2026 annetulla päätöksellä § 33/2026. Oikaisuvaatimus Ilmoituksen kohteena olleen kiinteistön omistaja on tehnyt oikaisuvaatimuksen viranhaltijapäätöksestä vedoten puutteelliseen asian selvittämiseen ja nykyisellään riittävään tontin hulevesien hallintaan. Oikaisuvaatimus on kokonaisuudessaan nähtävillä luottamushenkilöiden extranetissä. Kadut ja puistot palvelualueen vastine Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 4 § mukaan kaupunkitilalautakunta toimii alueidenkäyttölain 13 a-luvun tarkoittamana kunnan monijäsenisenä toimielimenä ja viranomaisena. Hallintosäännön 6 luvun 5 § kohdan 12 mukaisesti kaupungininsinööri päättää hulevesiä koskevien erityisten säännösten valvonnasta lukuun ottamatta hallintopakon ja oikaisuvaatimuksen määräämistä. Kaupungininsinööri on 25.3.2026 päätöksellään § 33/2026 todennut kiinteistön alueidenkäyttölain 13a 103 k § mukaisen ilmoituksen hulevesihaitasta aiheettomaksi vireillepanossa ilmoitettujen haittojen osalta. Perusteena on esitetty, että vireillepanossa esitettyjen haittojen ei voitu todentaa aiheutuneen kiinteistöltä 96-36-16 valuneiden hulevesien aiheuttamana. Kaupungininsinöörin päätöksen b-kohdan mukaisesti kiinteistön 96-36-16 omistajaa on kuitenkin velvoitettu ryhtymään toimenpiteisiin, joilla kiinteistön piha-alueen hulevesien hallinta toteutetaan siten, että imeyttävästä järjestelmästä on toteutettu hallittu ylivuotoreitti yleiseen hulevesijärjestelmään (avoojaan tai hulevesiviemäriin). Perusteluna velvoitteelle on selvitysten ja tarkastuksen perusteella tehdyt havainnot, joiden mukaan kiinteistön piha-alueelle on toteutettu 7 cm syvä imeytyspainanne ajoliittymään, jonka ylivuotoreitti on nykyisellään kiinteistön 96-36-17 tontille. Käsittelyssä on noudatettu käytössä olevaa prosessia hulevesihaittojen käsittelyyn ja arvioitu kiinteistöjen hulevesien hallintaa suhteessa alueidenkäyttölakiin, Vantaan kaupungin hulevesien hallinnan toimintamalliin, vesi- ja viemärilaitteistot oppaaseen sekä Vantaan rakennusjärjestykseen. Asianosaisten kiinteistöjen osalta luonnollisen veden juoksun muuttamisen vaikutusten poistamiseksi on kiinteistöjen hulevesijärjestelmien kyettävä hallitsemaan kiinteistöllä syntyvät hulevedet ja ohjaamaan ne hallitusti yleiseen hulevesijärjestelmään.
Kaupungininsinöörin esitys
Päätetään hylätä hakijan oikaisuvaatimus esittelyosassa esitetyin perustein.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)