Kaupunkitilalautakunta · 15.4.2026

Yleisten alueiden käyttöä koskevan hinnaston tarkistaminen 1.5.2026 alkaen

  • Diaarinumero: VD/1350/02.03.00.00/2026

Päätös

Hyväksyttiin muutettu esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Esitetään tarkistettavaksi Vantaan kaupungin asemakaavoitetuilla kaduilla ja muilla yleisillä alueilla työskentelyä sekä yleisten alueiden muuta käyttöä koskevia maksuja. Maksuja on tarpeen tarkistaa pääkaupunkiseudun nykyistä hintakehitystä vastaavaksi ja kaupungin infraomaisuuden arvon säilyttämiseksi. Kaupungilla on kunnossapitolain (669/1978) mukaisesti oikeus sekä velvollisuus valvoa ja yhteen sovittaa alueillaan toteutettavia luvanvaraisia hankkeita. Kaupunki antaa ilmoituksen perusteella suostumuksensa, sekä omat määräyksensä hankkeen toteuttamiselle. Näin muille aiheutuvat haitat voidaan pitää mahdollisimman pienenä. Kaupungin antamat määräykset voivat olla sellaisia, jotka ovat tarpeen haitan ja vahingon vähentämiseksi työstä mahdollisesti aiheutuvalle liikenteen sujuvuudelle, turvallisuudelle tai esteettömyydelle, kadulla sijaitseville johdoille tai laitteille tai kadun rakenteille. Hankkeen käyttöön varattavista alueista voidaan periä näiden laajuuteen, keskeisyyteen sekä käyttöaikaan perustuva maksu. Lisäksi ilmoituksen käsittelystä sekä työn valvonnasta voidaan periä maksuja, jotka määräytyvät näistä kunnalle aiheutuvien kustannusten perusteella. Katutöistä perittävien maksujen ohella kaupunki perii hallinnoimiensa yleisten alueiden muuhun käyttöön rajaamisesta sekä muista tarjoamistaan yhdyskuntapalveluista yleiseen hintatasoon suhteutettuja alueenkäyttö- ja palvelumaksuja. Palvelujen hinnoittelussa pyritään vähintään omakustannushintaan silloin kun se on mahdollista. Voimassa oleva katujen ja muiden yleisten alueiden luvanvaraisen käytön hinnasto on vahvistettu kaupunkitilalautakunnan päätöksellä 20.09.2023 § 13, ja sitä on osittain tarkistettu viimeksi kaupunkitilalautakunnan päätöksellä 20.11.2024 § 23. Tarkistettavat maksut Kaupungille osoitetun työilmoituksen tai lupahakemuksen tarkistamisesta ja lupapäätöksen valmistelusta perittävää käsittelymaksua korotetaan 80 euroon. Laajempaa hankkeen aikaista valvontaa vaativista työ- ja käyttöluvista perittävää käsittely- ja tarkastusmaksua korotetaan 240 euroon. Korotuksilla huomioidaan lupahakemuksien käsittelyn ja valvonnan lisääntynyt työmäärä. Laitetilojen ja mastottomien erillislaitteiden alueenkäyttölupien vähimmäisveloitus on jatkossa 300 euroa vuodessa, maksuperusteiden pysyessä muutoin ennallaan. Viljelypalstojen alueenkäyttöluvat ovat siirtyneet kiinteistöjen ja tilojen palvelualueelta katujen ja puistojen palvelualueelle, ja laskutus on tapahtunut vanhan hinnaston mukaisesti. Viljelypalstojen alueenkäyttömaksu esitetään lisättäväksi yleisten alueiden lupia koskevaan hinnastoon. Viljelypalstojen vuosiveloitus vastaa käytössä olevaa maksua eli 200 euroa hehtaarilta. Yleisillä alueilla toteutettavista kaivuhankkeista veloitettavia kaivumaksuja korotetaan taulukon 1 mukaisesti. Samalla käyttöön otetaan kaksi uutta suurien kaivutöiden kokoluokkaa. Vastaavanlaisia suurempien töiden kokoluokkia on käytössä myös monessa muussa Suomen kunnassa. Korotuksilla ja uusilla kokoluokilla ohjataan kaivutöiden keston lyhentämistä, töiden nopeampaa ennallistamista sekä katutöistä kuntalaisille aiheutuvan haitan vähentämistä. Työn kokoluok- Maksuluokka 1 Maksuluokka 2 Maksuluokka 3 ka veloitus / vuorokausi veloitus / vuorokausi veloitus / vuorokausi neliömetreinä 1–60 90 € 60 € 30 € 61–120 117 € 78 € 39 € 121–250 152 € 101 € 51 € 251–500 198 € 132 € 66 € 501–1 000 257 € 171 € 86 € Yli 1 000 334 € 223 € 111 € Taulukko 1. Kaivumaksujen korotusesitykset Yksittäisen kaivutyöhankkeen suositeltava enimmäiskoko on jatkossa 1 000 neliömetriä. Suostumuksia tätä laajemmille kerralla toteutettaville kaivutöille myönnetään jatkossa vain perustelluista syistä. Kaivumaksuja voidaan jatkossa huojentaa puolella (-50 %), kun työ toteutetaan yhteiskaivuna kahden tai useamman operaattorin kesken. Huojennuksella kannustetaan operaattoreita voimakkaammin yhteiskaivuhankkeiden järjestämiseen, joilla vähennetään katutöistä kunnalle, kuntalaisille ja yrityksille aiheutuvaa pitkäaikaista haittaa. Muut kuin edellä mainitut voimassa olevat yleisten alueiden käyttöä koskevat viranomais- ja käyttömaksut ja näiden maksuperusteet pidetään ennallaan. Yksityistä kiinteistöä palvelevista laitteista, johdoista ja muista järjestelyistä perittävä korvaus Kunnan on lain mukaan pidettävä hallinnassaan oleva tori, katuaukio, puisto ja muu näihin verrattava yleinen alue sen käyttötarkoituksen vaatimassa kunnossa. Rakentamislain 131 §:n sekä alueidenkäyttölain 84–85 §:ien mukaisesti kunta vastaa yleisten alueiden suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta yleistä tarvetta varten, eikä yksityisen kiinteistön erityistarpeista johtuvien järjestelyjen toteuttaminen kuulu kunnan tehtäviin. Katujen ja puistojen palvelualueella on todettu kehityssuunta, jossa erityisesti uusien rakennuksien toiminnallisia tarpeita on alettu ratkaista yleisten alueiden kustannuksella. Pelastusteitä, nostopaikkoja ja muita kiinteistökohtaisia teknisiä järjestelyitä sijoitetaan kaupungin hallinnoimille katu , tori tai puistoalueille, kyseisten rakenteiden ylittäessä monesti alueen katusuunnitelman mukaisen mitoituksen, kantavuuden tai varustelutason. Sijoittaminen edellyttää usein myös kaupungin omien kat-usuun-nitelmien päivittämistä sekä merkittävääkin suunnitelmiin liittyvää yhteensovittamista. Kyseinen kehitys on omiaan kaventamaan yleisten alueiden alkuperäistä käyttötarkoitusta ja monikäyttöisyyttä, sekä vaikeuttamaan alueiden ja näille sijoitetun muun yhdyskuntatekniikan kunnossapitoa. Seurauksena yleisten alueiden joustavuus vähenee, toiminnan mahdollisuudet kaventuvat ja kunnossapidon sekä alueidenkäytön ristiriidat lisääntyvät. Vantaan kaupungin pitkän aikajakson tavoitteena on myös vihertehokkuuden ja viihtyisyyden lisääminen, mikä edellyttää yleisiltä alueilta tilaa istutuksille, viher ja hulevesiratkaisuille sekä kaupunkiympäristön yleistä laatua parantaville rakenteille. Kunn-alla on myös yhdyskuntatekniikan ja muiden rakennelmien sijoittamista koskevan lainsäädännön nojalla oikeus periä kohtuullinen korvaus sijoittamisesta kunnalle aiheutuvasta haitasta ja pysyvästä rasitteesta. Edellä esitetyin perustein yksityisiä kiinteistöjä palvelevien rakenteiden ja järjestelyjen sijoittaminen yleisille alueille esitetään muutettavaksi maksulliseksi muiden pääkaupunkiseudun kuntien korvausperiaatteisiin ja voimassa olevaan lainsäädäntöön nojautuen. Sijoituksesta perittävän korvauksen perusmaksuksi esitetään 60 euroa neliömetriltä sijoitukselle varattavan alan ääripisteiden mukaisesti laskettuna. Kyseistä perusmaksua voidaan taulukon 2 mukaisesti korottaa tai huojentaa, alueen kunnossapitoluokituksen sekä käytölle mahdollisesti aiheutuvien esteiden tai rasitteiden perusteella. Luvasta perittävä vähimmäisveloitus olisi 80 euroa. Perusmaksu Kerroin Kerroin Kerroin euroa / neliömetri Maksuluokka 3 Maksuluokat 1 ja 2 Este tai rasite 60 Perusmaksu × 0.5 Perusmaksu × 1.0 Perusmaksu × 2.0 Taulukko 2. Yksityistä kiinteistöä palvelevien laitteiden, johtojen ja muiden järjestelyjen korvausperusteet Erillisellä päätöksellä vahvistettujen elinvoima- ja suurtapahtumien maksuvapautus Kaupunginhallituksen elinvoima- ja työllisyysjaosto päättää suurtapahtumien hakua koskevista periaatteista ja suurtapahtumien avustuksista. Toimivaltaiset toimielimet ja viranhaltijat tekevät niin kutsuttujen vetovoimatapahtumien osalta päätökset maksuista tai maksuhuojennuksista tätä koskevan toimintaohjeen mukaisesti. Toimielin voi myös muuttaa maksupäätöstään siten, että vetovoimatapahtumat vapautetaan yleisesti tietyistä maksuista, eikä erillisiä päätöksiä maksuvapautuksista enää tarvita. Kaupunkikulttuurilla ja hyvinvoinnilla on tärkeä rooli positiivisen kaupunki-identiteetin luomisessa erilaisten tapahtumien ja palveluiden keinoin. Vantaan kaupunki on päivittämässä Vantaalla järjestettävien tapahtumien maksuttomuutta koskevia periaatteita ja linjauksia vuodesta 2027 alkaen. Linjausten valmistelun aikana on tarkoituksenmukaista helpottaa kaupunginhallituksen elinvoima- ja työllisyysjaoston päätöksellä vahvistamien merkittävien vetovoima- ja suurtapahtumien järjestämistä. Tämän tavoitteen edistämiseksi kyseisiin tapahtumiin liittyvät luvat esitetään myönnettäväksi maksutta, kunnes uusi kaupunkitasoinen linjaus on otettu käyttöön. Tarkistetun taksan käyttöönotto Tarkistettu taksa esitetään astuvaksi voimaan 1. toukokuuta 2026 alkaen. Ennen uuden taksan voimaan astumista aloitettavissa hankkeissa hyödynnetään edelleen käytöstä poistuvaa taksaa. Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 1 §:n 4 kohdan mukaan lautakunta tehtäväalueellaan päättää toimialansa asiakas- ja muiden maksujen ja korvausten perusteista.

Kaupungininsinöörin esitys

Päätetään a) hyväksyä yleisten alueiden luvanvaraista käyttöä koskevan hinnaston tarkistukset esittelytekstin ja liitteen mukaisesti, b) hyväksyä yksityistä kiinteistöä palvelevien laitteiden, johdoista ja muiden järjestelyiden yleiselle alueelle sijoittamisesta perittävän korvauksen perusteet, c) vapauttaa kaupunginhallituksen elinvoima- ja työllisyysjaoston päätöksellä vahvistetut merkittävät vetovoima- ja suurtapahtumat yleisten alueiden lupamaksuista, d) että tarkistettu taksa astuu voimaan 1.5.2026 alkaen, ja e) että ennen 1.5.2026 päätöksen saaneisiin lupahankkeisiin sovelletaan aiempaa taksaa.

Käsittely

Asian käsittelyn aikana kaupungininsinööri muutti esitystään seuraavalla tavalla: Kaivutöistä perittäviä alueenkäyttömaksuja yleisillä alueilla tehtävästä työstä korotetaan seuraavan taulukon mukaisiksi: Työn kokoluok- Maksuluokka 1 Maksuluokka 2 Maksuluokka 3 ka veloitus / vuorokausi veloitus / vuorokausi veloitus / vuorokausi neliömetreinä 1–60 90 € 60 € 30 € 61–120 117 € 78 € 39 € 121–250 152 € 101 € 51 € 251–500 198 € 132 € 66 € 501–1 000 257 € 171 € 86 € Yli 1 000 334 € 223 € 111 €

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)