Kaupunkitilalautakunta · 15.4.2026
Itäinen Valkoisenlähteentie välillä Vanha Porvoontie-Lahdenväylä KS 59560; 66 Hakkila, katusuunnitelman hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Esitetään hyväksyttäväksi Itäisen Valkoisenlähteentien katusuunnitelma välillä Vanha Porvoontie-Lahdenväylä. Katusuunnitelman mukaiset ratkaisut mahdollistavat myöhemmin katuyhteyden rakentamisen länteen Valkoisenlähteentielle Hanabölen rantatien liittymään sekä itään Lahdenväylän yli. Lisäksi rakentamisella parannetaan jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita alueella. Katusuunnitelman mukainen kustannusarvio on noin 3,1 milj. euroa (alv 0 %). Kadut ja puistot on laatinut päätösesityksen mukaisen katusuunnitelmaehdotuksen, jonka suunnittelupäällikkö on päättänyt asettaa maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti nähtäville. Katusuunnitelmaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä ajalla 06.11.–19.11.2025. Nähtävillä oloaikana katusuunnitelmaehdotuksesta ei jätetty muistutuksia. Itäisen Valkoisenlähteentien pohjoisreunaan rakennetaan yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä ja eteläreunaan eroteltu pyörätie ja jalankäytävä sekä erotuskaista. Vanhan Porvoontien liittymän yhteyteen rakennetaan linja-autopysäkit, sekä reitti erikoiskuljetusten käyttöön. Lisäksi Itäiselle Valkoisenlähteentielle on suunniteltu varaukset linja-autopysäkeille. Katujen rakentaminen mahdollistaa myöhemmin katuyhteyden rakentamisen länteen Valkoisenlähteentielle Hanabölen rantatien liittymään sekä itään Lahdenväylän yli. Lisäksi rakentamisella parannetaan jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita alueella. Katusuunnitelma on 23.3.2026 hyväksytyn asemakaavan 661000 Rusokallio 2 mukainen. Kustannusarvio katu: 2 870 000 € vesihuolto: 230 000 € yhteensä: 3 100 000 € Sovelletut oikeusohjeet ja toimivalta: Alueidenkäyttölaki 84 § ja 85 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 41 § ja 43 § Vantaan kaupungin hallintosäännön luvun 9 § 4 kohdan 4 mukaan kaupunkitilalautakunta tehtäväalueellaan päättää katusuunnitelmien sekä alueidenkäyttölain 90 §:n 4 momentissa tarkoitettujen muiden yleisten alueiden suunnitelmien, joiden kustannusarvio on yli 1 milj. euroa (alv 0 %) tai joista on tehty muistutuksia suunnitelmien nähtävillä oloaikana, hyväksymisestä.
Kaupungininsinöörin esitys
Päätetään hyväksyä Itäinen Valkoisenlähteentie välillä Vanha Porvoontie – Lahdenväylä, katusuunnitelma, piirustusnumero 59560-1.
Liitteet
- 59560-1 Itäinen Valkoisenlähteentie välillä Vanha Porvoontie-Lahdenväylä, katusuunnitelma
- 59560 Itäinen Valkoisenlähteentie välillä Vanha Porvoontie-Lahdenväylä, suunnitelmaselostus
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)