Kaupunkitilalautakunta · 11.3.2026

Kielotie välillä Lehdokkitie-Lummesola, katusuunnitelman hyväksyminen; 61 Tikkurila

  • Diaarinumero: VD/7724/10.03.01.00/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kielotie välillä Lehdokkitie – Lummesola muuttuu raitiotien suunnittelun johdosta. Myös ajoneuvo-, jalankulku- ja pyöräliikenteen järjestelyt muuttuvat tässä yhteydessä. Katu rakennetaan uudelleen siten, että se mahdollistaa Vantaan ratikan toteuttamisen Tikkurilan keskustassa. Kadulle sijoitetaan raitiotien tunnelin suuaukko, jonka Lisäksi katualueelle toteutetaan bussipysäkit sekä uusitaan jalankulun ja pyöräilyn väylät. Kielotien välillä Lehdokkitie-Lummesola arvioidut kustannukset ovat n. 6,9 milj. euroa (alv 0 %). Kadut ja puistot/ ratikkayksikkö on laatinut päätösesityksen mukaisen katusuunnitelmaehdotuksen, jonka suunnittelupäällikkö on päättänyt asettaa maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti nähtäville. Katusuunnitelmaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä ajalla 26.1. – 9.2.2026. Nähtävillä oloaikana katusuunnitelmaehdotuksesta ei jätetty muistutuksia. Kustannusarvio Huom. katusuunnitelmaselostuksessa oleva kustannusarvio sisältää sekä suunnitelman 58654-2 että 58654-1 kustannukset. Alla eriteltynä kustannusarviot: Suunnitelma 58654-2 katu: 6 898 200 € vesihuolto: 5 442 000 € yhteensä: 1 372 800 € Suunnitelman 58654-1 katu: 4 598 800 € vesihuolto: 3 628 000 € yhteensä: 915 200 € Sovelletut oikeusohjeet ja toimivalta: Alueidenkäyttölaki 84 § ja 85 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 41 § ja 43 § Vantaan kaupungin hallintosäännön luvun 9 § 4 kohdan 4 mukaan kaupunkitilalautakunta tehtäväalueellaan päättää katusuunnitelmien sekä alueidenkäyttölain 90 §:n 4 momentissa tarkoitettujen muiden yleisten alueiden suunnitelmien, joiden kustannusarvio on yli 1 milj. euroa (alv 0 %) tai joista on tehty muistutuksia suunnitelmien nähtävillä oloaikana, hyväksymisestä.

Kaupungininsinöörin esitys

Päätetään hyväksyä Kielotie välillä Lehdokkitie – Lummesola, katusuunnitelma, piirustusnumero 58654-2

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)