Kaupunkitilalautakunta · 11.3.2026
Korjausrakennusurakointi pieniin ja keskisuuriin korjaustöihin
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
PW/J-PS/MT Tarjouskilpailulla haettiin kolmea urakoitsijaa verkostoineen erikseen sovittaviin keskisuuriin perusparannus- tai peruskorjaushankkeisiin kaupungin ja kaupunkikonserniin kuuluvien yhtiöiden/yhteisöjen omistamissa ja hallinnoimissa kiinteistöissä. Ennakoitavissa oleva tilausten kokonaisarvo on noin 1–10 milj. euroa vuodessa ja yksittäisten hankkeiden arvo 0,2–1,0 milj. euroa. Sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta ja sopimukseen sisältyy optio jatkaa sopimusta kahdella yhden vuoden optiokaudella (1+1). Pienet ja keskisuuret korjaustyöhankkeet ovat luonteeltaan esimerkiksi tilojen käyttötarkoituksen muutoksia tai toiminnallisuuden parantamisia, rakennuksen julkisivujen tai vesikaton peruskorjauksia, suojellun rakennuksen tai arvokiinteistön saneerauksia tai oman asuinkiinteistön; kerrostalon tai erillistalon perusparannuksia. Urakoitsija toimii päätoteuttajana, joka vastaa tilaajalle kvr-urakoinnin luontoisesti kokonaisuutena oman työn lisäksi suunnittelusta ja kaikista alihankinnoista. Alihankkijoina voivat olla muut urakoitsijat, suunnittelijat ja tavarantoimittajat. Urakkamuotona on siis pääsääntöisesti tavoite-/kattohintainen projektinjohtourakka urakkaohjelman mukaisesti. Hinnoitteluperusteet tarkennetaan hankkeittain hankekohtaisiin urakkasopimuksiin, ottamalla huomioon kilpailutukseen sisältyvät ehdot, erityisesti sopimusperusteet ja yhteistyömenettelyt sekä tarjous. Korjausrakentamisen urakointisopimuksen tarkoituksena on toimia joustavana hankintamenettelynä tavanomaisissa, toistuvissa ja investointikustannuksiltaan pienemmissä korjausrakennusurakoissa. Sopimusta käytetään, kun hankkeiden erillisellä tarjouskilpailulla odotettavissa olevat hinta- ja laatuerot ovat pienet. Tilattavat työt osoitetaan urakoitsijalle työohjelman laadintavaiheessa vuosittain hyväksytystä investointiohjelmasta. Tilaajana voi olla Vantaan kaupunki tai hankintaan osallistuneet kaupunkikonserniin kuuluvat yhtiöt ja yhteisöt. Tarjouskilpailun perusteella muodostetaan puitejärjestely kolmen (3) kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen toimittajan kesken etusijajärjestyksessä. Kustannusarvioltaan alle 1 milj. euroa olevat työt tilataan toimittajilta etusijajärjestyksessä. Mikäli ensisijainen toimittaja ei pysty työtä vastaanottamaan, lähetetään kysely etusijajärjestyksessä toiselle toimittajalle, mikäli toiseksi sijoittunutkaan ei pysty työtä vastaanottamaan, lähetetään kysely etusijajärjestyksessä kolmanneksi sijoittuneelle. Kustannusarvioltaan yli 1 milj. euron arvoiset ja tilaajan omilla suunnitelmilla tehtävät hankkeet kilpailutetaan kevennetyllä kilpailutuksella (ns. minikilpailutus) sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä kaikkien puitejärjestelyssä mukana olevien toimittajien kesken. Toimitilajohtaminen vastaa hankkeiden esiselvityksistä ja hankesuunnittelusta. Hankesuunnitelma ja tilaajan suunnitteluohjeet toimivat tehtävän tarkempana määrittelynä. Urakoitsija vastaa hankkeen yksityiskohtaisesta suunnittelusta ja toteutuksesta. Korjausrakentamisen urakointisopimuksen tavoitteena on täten valita sellaiset urakoitsijat, jotka ovat osaavia ja kyvykkäitä, innovaatio- ja yhteistyökykyisiä ja kehityshaluisia sekä hinnaltaan tarkoituksenmukaisia. Korjausrakentamisen urakointisopimukseen sisältyy sopimuskaudella vuorovaikutusta ja kannustimia, joiden tarkoitus on varmistaa tilaajan tavoitteiden mukainen ja laadukas hankkeiden toteutuminen. Urakoitsijan osaaminen ja kokemus sekä innovatiivisuus hyödynnetään liittämällä hankkeen suunnittelu osaksi tuotantotehtäviä tavoitteena mahdollistaa tuotantoystävälliset suunnitteluratkaisut. Samalla tavoitellaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja nopeammalla aikataululla. Käyttäjille aiheutuvat häiriöt ja väistötilakustannukset minimoidaan hankkeiden oikea-aikaisella toteutuksella. Korjaustöiden ennustettavuus paranee, kun hankkeiden valmisteluun jää enemmän aikaa. Pitkäjänteinen toiminta mahdollistaa jatkuvan oppimisen. Hankintaan on sovellettu julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä ja hankintamenettelynä on käytetty avointa menettelyä. Kelpoisuusehdot täyttävien tarjousten arvosteluperusteena ja siten urakoitsijan valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisuuden arviointi perustuu seuraaviin tarjouspyynnön mukaisiin osatekijöihin; osaaminen ja toiminnan laajuus, aikataulun pitävyys, työn virheettömyys ja työturvallisuus sekä hinta ja tarjouksen sisältö. Hankinnasta julkaistiin hankintailmoitus 25.1.2026 Hilma-palvelussa. Määräaikaan 27.2.2026 kello 11.00 mennessä saatiin yhteensä 5 tarjousta. Tarjouksen jättivät (aakkosjärjestys): Concrete Urakointi Oy NCC Suomi Oy Pylon Rakennus Oy SRV Rakennus Oy Uudenmaan Rakentaja-Talo Oy Hankintayksikkö pyysi täsmennyksen liittyen Concrete Urakointi Oy:n tarjoukseen 2.3.2026. Tarjoajan 2.3.2026 toimittaman selvityksen jälkeen tarjoaja täyttää tarjouspyynnön soveltuvuusvaatimukset. Tarkastuksen jälkeen kaikki tarjoajat täyttivät tarjouspyynnön soveltuvuusvaatimukset. Tarjoajien osaamista ja toiminnan laajuutta arvioitiin tarjouksessa ilmoitettujen omaa ja alihankkijoiden henkilöstöä kuvaavien tietojen perusteella. Aikataulujen pitävyyttä sekä työn virheettömyyttä ja työturvallisuutta arvioitiin tarjouksessa annettujen palvelulupausten perusteella. Kaikki annetut lupaukset kohdistuvat tarjouspyynnön liitteenä oleviin kahteen hankkeeseen. Hinta laskettiin tarjouksessa annettujen projektinjohtokustannusten ja tarjouspyyntöasiakirjojen sisältävien kahden hankkeen urakkahintojen perusteella. Edellä mainitun lisäksi arvioitiin tarjoajan toimintaan liittyvät ominaisuudet ja palvelulupaukset. Tarjoajien esittämät suunnitelmat ja selvitykset täyttivät tarjouspyynnön vaatimukset. Tarjousten vertailupisteet paremmuusjärjestyksessä: NCC Suomi Oy 9,55 pistettä SRV Rakennus Oy 9,35 pistettä Pylon Rakennus Oy 8,53 pistettä Uudenmaan Rakentaja-Talo Oy 7,51 pistettä Concrete Urakointi Oy 6,31 pistettä Tarjousten arvioinnissa kolme eninten vertailupisteitä saanutta urakoitsijaa olivat NCC Suomi Oy, SRV Rakennus Oy ja Pylon Rakennus Oy, joiden kanssa esitetään muodostettavaksi korjausrakentamisen urakoinnin puitejärjestely. Valituilla urakoitsijoilla oli tarjouksissaan tarvittava osoitus osaamisesta ja toiminnan laajuudesta sekä oman että yhteistyöverkoston osalta. Projekti- ja työnjohdolla hyvä käytännön kokemus projektinjohtourakoinnista. Tarjouksissa on esitetty riittävät ja kokeneet turvallisuuskoordinaattorin ja työnjohdon resurssit. Suunnittelun ohjauksen ja suunnittelun ammattimaiset resurssit on erikseen nimetty projektinjohtourakoinnin edellyttämällä tavalla. Vertailutaulukossa ja liitteissä on esitetty urakoitsijoiden saamat arviointiperusteiden pisteet ja niiden perustelut. Vantaan kaupungin hallintosäännön luvun 15 § 4 mukaan kaupunkitilalautakunta tehtäväalueellaan päättää palveluhankinnoista yli 1 miljoonaa euroa maksavien hankkeiden osalta ja urakalla teettämisestä yli 2 miljoonaa euroa maksavien hankkeiden osalta.
Kiinteistöjohtajan esitys
Päätetään Korjausrakennuksenurakoinnin pieniin ja keskisuuriin hankkeisiin puitejärjestelyn hankinnan osalta seuraavasti: a) valita urakoitsijoiksi etusijajärjestyksessä 1. NCC Suomi Oy, 2. SRV Rakennus Oy ja 3. Pylon Rakennus Oy ajalle 1.5.2026–30.4.2028, b) hyväksyä tarjouksissa esitetyt palvelulupaukset, projektinjohtopalkkiot ja urakkahinnat korjausrakennusurakoinnin sopimusehdoiksi, ottaen huomioon tarjouspyyntöaineistossa olevat ehdot, c) valtuuttaa kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtaja päättämään optiokausien käyttöönotosta, d) antaa Toimitilajohtamisen palveluyksikölle tehtäväksi valmistella lopulliset sopimukset valittujen urakoitsijoiden kanssa, ja e) todeta että varsinaiset sopimukset eivät synny tällä päätöksellä vaan vasta myöhemmin allekirjoitettavilla korjausrakentamisen urakointisopimuksilla.
Liitteet
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)