Kaupunkitilalautakunta · 10.12.2025
Suunnittelupalveluiden hankinta, osa-alue A ja osa-alueet C-F
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Katujen ja puistojen palvelualue on kilpailuttanut suunnittelupalveluita vuosille 2026–2027. Kilpailutus sisältää 6 erillistä osa-aluetta. Tarjouskilpailun perusteella muodostetaan osa-alueittain 3 toimittajan kanssa puitejärjestely, jonka sopimuskauden kesto on kaksi vuotta. Sopimuskautta on mahdollista jatkaa kahdella yhden vuoden optiokaudella (1+1). Hankinnan kohteena ovat suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut tarjouspyynnössä VD/3617/02.08.00.00/2025 sekä sen liitteissä esitetyllä tavalla. Hankinta on jaettu osa-alueisiin A – F alla esitetyn listauksen mukaisesti. Kunkin osa-alueen yhteydessä on esitetty arvio vuotuisesta tilausmäärästä. Tilausmäärät eivät ole sitovia ja saattavat vaihdella vuosittain suuresti riippuen suunnittelutarpeista sekä suunnitteluun varatuista vuotuisista määrärahoista. Osa-alueiden A ja C–F hankintapäätös tehdään kaupunkitilalautakunnassa ja osa-alueen B hankintapäätöksen tekee kaupungininsinööri. Osa-alue A – Liikennesuunnittelu - 400 000 € Osa-alue B - Vesihuollon yleis- ja toteutussuunnittelu - 100 000 € Osa-alue C - Taitorakenteiden ylläpidon suunnittelu - 600 000 € Osa-alue D - Taitorakenteiden suunnittelu - 500 000 € Osa-alue E - Kadunsuunnittelu (monialainen/laaja) - 2 000 000 € Osa-alue F - Kadunsuunnittelu (tavanomainen/suppea) - 500 000 € Tarjouskilpailun perusteella muodostetaan osa-alueittain puitejärjestely kokonaistaloudellisesti edullisimpien tarjousten tehneiden toimittajien kesken. Valittavien toimittajien lukumäärä on määritelty osa-alueittain tarjouspyynnössä. Hankintamenettelynä käytettiin avointa menettelyä. Hankinnan arvo ylittää EU-kynnysarvon. Hankinnasta julkaistiin hankintailmoitus 7.9.2025 osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi sekä Euroopan unionin virallisen lehden täydennysosan sähköisessä TED-portaalissa. Hankinnasta julkaistiin yksi (1) korjausilmoitus 28.9.2025. Sopimuksen kesto on kaksi vuotta. Tilaaja varaa oikeuden jatkaa sopimuskautta kahdella yhden vuoden optiolla, joiden päätösvalta delegoidaan hankintapäätöksen yhteydessä osa-alueesta vastaavalle palvelualuejohtajalle. Tilaaja ilmoittaa option käyttöönottamisesta viimeistään 3 kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. Hankinnan sopimusehtojen mukaisesti osa-alueissa A – B arvoltaan alle 60 000 euron toimeksiannoissa tilaaja voi valita sopivimmaksi katsomansa puitesopimustoimittajan, jolta se pyytää täsmennettyä tarjousta. Valinta on kuitenkin perusteltava, dokumentoitava ja tallennettava asianhallintajärjestelmään. Tilaaja valitsee toimittajan kokemuksen, osaamisen tai aiemman suunnittelukohteen tuntemuksen perusteella. Arvoltaan yli 60 000 euron toimeksiannoissa tilaaja pyytää täsmennettyä tarjousta puitesopimusten osaaluekohtaisessa etusijaisuusjärjestyksessä. Ennen täsmennetyn tarjouksen pyytämistä tilaaja tiedustelee etusijaisuusjärjestyksessä puitesopimustoimittajan mahdollisuuksia työn suorittamiseen tilaajan asettamien reunaehtojen mukaisesti. Toimittajan tulee vastata em. tiedusteluun/tarjouspyyntöön 7 vuorokauden kuluessa. Hankinnan sopimusehtojen mukaisesti osa-alueissa C – F tilaaja jakaa sopimuskauden toimeksiannot siten, että etusijaisuusjärjestyksessä ensimmäinen toimittaja saa sopimuskauden aikana tilausten arvosta 45 – 55 %. Toiseksi valittu toimittaja saa 25 – 35 % tilausten arvosta ja kolmanneksi valittu toimittaja saa tilausten arvosta 15 – 25 %. Tilaaja pyytää täsmennettyä tarjousta puitesopimusten osaaluekohtaisessa etusijaisuusjärjestyksessä tai tilausten kokonaiskertymän edellyttämässä järjestyksessä. Kokonaiskertymää arvioidaan koko sopimuksen kestoajalta (kaksi vuotta + mahdolliset optiovuodet). Toimittajan tulee vastata em. tiedusteluun/tarjouspyyntöön 7 vuorokauden kuluessa. Kysymysten jättämisen määräaika oli 19.9.2025 klo 10.00. Kysymykset ja vastaukset julkaistiin Tarjouspalvelu.fi – portaalissa, jonne myös tarjoukset jätettiin sähköisesti. Määräaikaan 14.10.2025 klo 23:59 mennessä saapui 52 tarjousta eri osa-alueisiin yhteensä kahdeltatoista (12) yritykseltä. Tarjouksen jättäneet yritykset ilmenevät vertailutaulukoista. Hylättäväksi esitetyt tarjoukset olivat tarjouspyynnön vastaisia, koska positioon tarjottu henkilö ei täyttänyt tarjouspyynnössä vaadittua positiokohtaista minimipistemäärää tai osa-alueessa E – Kadunsuunnittelu (monialainen) yritysreferenssin vaatimus ei täyty raitiotien suunnittelun osalta. Tarjousten vertailutaulukoissa pisteytetyt tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen jättäneet tarjoajat täyttivät tarjouspyynnössä esitetyt soveltuvuusvaatimukset. Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus hankinnan kohteen kriteereiden täyttyessä. Osaalueissa A-F tarjousten vertailu tehtiin seuraavin perustein: 1. Hinta 40 pistettä Halvimman kokonaishinnan tarjouksessaan antanut tarjoaja sai tarjousvertailussa 40 hintapistettä. Muiden tarjoajien pisteet suhteutettiin voittajan tarjoukseen laskukaavalla: (pienin annettu arvo / tarjottu arvo) x maksimipisteet. 2. Laatu 60 pistettä Laatukriteerien arviointi suoritettiin pisteyttämällä tarjoajan tarjouksessaan ilmoittamat henkilöreferenssit. Laatuarvioinnissa arvioitiin referenssinä kuvattuja toimeksiantoja. Arviointikriteerit ja niiden pisteytys esitettiin tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 4 – laatuarviointi. Laatuarvioinnin tekivät osa-alueittain Vantaan kaupungin katujen ja puistojen palvelualueen asiantuntijoista koostuvat arviointiryhmät. Arvioinneista on tehty erilliset muistiot. Lopulliset vertailtavat pisteet saatiin laskemalla yhteen hinta- ja laatupisteet. Tarjoajien sijoittuminen kokonaispisteytyksessä ilmenee päätöksen liitteenä olevista vertailutaulu-koista. Vantaan kaupungin hallintosäännön 13 luvun 3 §:n mukaan lautakunta tehtäväalueellaan päättää 1 000 000 euron ylittävistä palveluhankinnoista.
Kaupungininsinöörin esitys
Päätetään a) hylätä tarjouspyynnön vastaisena seuraavat tarjoajat osa-alueittain: Osa-alue A – Liikennesuunnittelu: FCG Rakennettu Ympäristö Oy Osa-alue C – Taitorakenteiden ylläpidon suunnittelu: FCG Rakennettu Ympäristö Oy Osa-alue D – Taitorakenteiden suunnittelu: FCG Rakennettu Ympäristö Oy, Sweco Finland Oy Osa-alue E – Kadunsuunnittelu (monialainen/laaja): Afry Finland Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy, Destia Oy, Finnmap Infra Oy Osa-alue F – Kadunsuunnittelu (tavanomainen/suppea): Afry Finland Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy, Destia Oy, FCG Rakennettu Ympäristö Oy, Finnmap Infra Oy, Sitowise Oy, Sweco Finland Oy b) valita suunnittelupalveluiden hankinnan sopimustoimittajiksi seuraavat tarjoajat osa-alueittain: Osa-alue A - Liikennesuunnittelu 1. AFRY Finland Oy 2. Liikennesuunnittelu Kutoset Oy 3. Ramboll Finland Oy Osa-alue C - Taitorakenteiden ylläpidon suunnittelu 1. Ramboll Finland Oy 2. A-Insinöörit Suunnittelu Oy 3. Trimcon Oy Osa-alue D - Taitorakenteiden suunnittelu 1. Ramboll Finland Oy 2. WSP Finland Oy 3. Sitowise Oy Osa-alue E - Kadunsuunnittelu (monialainen/laaja) 1. Ramboll Finland Oy 2. WSP Finland Oy 3. Sweco Finland Oy Osa-alue F - Kadunsuunnittelu (tavanomainen/suppea) 1. WSP Finland Oy 2. Ramboll Finland Oy 3. (ei valittu) c) valtuuttaa kaupungininsinööri allekirjoittamaan hankintasopimukset, d) valtuuttaa kaupungininsinööri päättämään optiokausien käyttämisestä. EU-kynnysarvot ylittävissä puitejärjestelyyn perustuvissa hankinnoissa hankintasopimus voidaan tehdä ja panna täytäntöön aikaisintaan 10 päivän kuluttua siitä, kun ehdokkaat tai tarjoajat ovat saaneet tai heidän katsotaan saaneen päätöksen ja muutoksenhakuosoituksen tiedoksi.
Liitteet
- Vertailutaulukot suunnittelupalveluiden hankinta, osa-alueet A ja C - F
- Hylättävät tarjoajat osa-alueittain perusteluineen
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)