Kaupunkitilalautakunta · 19.11.2025

Rakennusvalvontamittaustaksan muuttaminen

  • Diaarinumero: VD/7298/00.02.02.00/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kaupunkisuunnittelulautakunta on 3.11.2020 § 21 vahvistanut voimassa olevan rakennusvalvontamittaustaksan. Yleisestä kustannustason noususta ja lainsäädännön muutoksista johtuen hinnasto on tarkoituksenmukaista päivittää. Rakentamislain 107 §:n mukaan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakentamisluvassa, että kunnan asianomaisen viranomaisen on huolehdittava rakennuksen paikan ja korkeusaseman merkitsemisestä hyväksyttyjen piirustusten mukaisesti. Rakentamislain 112 §:n mukaan voidaan määrätä tehtäväksi sijaintikatselmus. Sijainnin merkitsemisen ja sijaintikatselmuksen hoitaa mittaus- ja geopalvelut keskimäärin 5–10 työpäivän kuluessa asiakkaan tilauksesta. Hallintosäännön 6 luvun 13 §:n mukaan kaupungingeodeetti tai hänen määräämänsä toimii rakentamislain tarkoittamana rakennuksen paikan ja korkeusaseman merkitsemisestä huolehtivana kunnan viranomaisena ja rakentamislain tarkoittamana sijaintikatselmuksen toimittavana viranhaltijana. Rakentamislain 79 §:n mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun. Jos toimenpide jää kokonaan tai osittain suorittamatta, maksu on hakemuksesta perusteettomilta osin palautettava. Jos tarkastus- tai valvontatehtävät johtuvat luvattomasta tai luvan vastaisesta rakentamisesta taikka siitä, että luvanhakija tai toimintaan velvollinen on laiminlyönyt hänelle kuuluvan tehtävän, voidaan periä suoritetuista toimista kunnalle aiheutuneet kulut. Rakennusvalvontamittaustaksa on muutettu edellisen kerran kaupunkisuunnittelulautakunnan päätöksellä 3.11.2020 § 21. Taksa on tullut voimaan 1.1.2021. Vuonna 2024 mittaus- ja geopalvelut suoritti 197 rakennuksen paikan merkintää ja 217 sijaintikatselmusta. Taksan mukaiset maksutulot näistä toimenpiteistä olivat 210 000 euroa. Maanomistajien hakemien rakennusvalvontamittaus- ja kiinteistönmuodostustoimenpiteiden määrät ovat puolittuneet viiden vuoden takaisesta tasosta. Alhainen taso johtuu taloustilanteesta ja rakentamisen hiipumisesta. Omakoti- ja paritalon rakennusvalvontamittauksen perusmaksu esitetään korotettavaksi 800 eurosta 1000 euroon ja katoksen sekä talousrakennuksen maksua nostettavaksi 450 eurosta 540 euroon. Rivitalojen, asuinkerrostalojen, liike- ja toimistorakennusten, teollisuus- ja varasto- tms. rakennusten sekä yleisten rakennusten perusmaksua esitetään korotettavaksi 2000 eurosta 2400 euroon. Nyt esitettäviä taksoja on verrattu Helsingin, Espoon ja Tampereen kaupunkien vastaaviin, ja ne ovat linjassa näiden kanssa. Rakennusvalvontamittaustaksan kohtien 1–5 mukaiset toimenpiteet ovat viranomaistoimintaa, joten niistä perittävät maksut ovat verottomia. Kohdan 6 mukaiset toimenpiteet ovat verollisia. Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 1 §:n 4 kohdan mukaan lautakunta tehtäväalueellaan päättää toimialansa asiakas- ja muiden maksujen ja korvausten perusteista.

Kiinteistöjohtajan esitys

Päätetään hyväksyä liitteen 1 mukainen rakennusvalvontamittaustaksa voimaan tulevaksi 1.1.2026.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)