Kaupunkitilalautakunta · 13.8.2025

Liikenneonnettomuudet Vantaalla 2024

  • Diaarinumero: VD/4046/08.00.00.02/2025

Päätös

Hyväksyttiin esitys.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Esitetään merkittäväksi tiedoksi raportti Vantaalla vuonna 2024 tapahtuneista liikenneonnettomuuksista. Vantaalla tapahtuneiden liikenneonnettomuuksien kokonaismäärä on ollut usean vuoden ajan laskussa: vuonna 2024 poliisi raportoi yhteensä 249 onnettomuutta. Niistä henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia oli yhteensä 91, mikä on kymmenyksen vähemmän kuin vuonna 2023. Onnettomuuksissa kuoli neljä ja loukkaantui 113 henkilöä, eli ennätyksellisen vähän. Katujen ja puistojen palvelualueen liikennejärjestelmäsuunnittelussa on laadittu raportti Vantaalla vuonna 2024 tapahtuneista liikenneonnettomuuksista. Raportin lähtötiedot ovat Destia Oy:n iLiituohjelmistosta, jonka tiedot perustuvat Tilastokeskukselta saatuihin poliisin rekisteröimiin onnettomuustietoihin. Poliisin tietoon on arvioitu tulevan 30 % loukkaantumiseen johtaneista onnettomuuksista. Kaikki kuolemaan johtaneet onnettomuudet tulevat tilastoihin. Vuonna 2024 Vantaalla tapahtuneista liikenneonnettomuuksista aiheutui noin 28,4 milj. euron kustannukset, joista kaupungille tai hyvinvointialueelle kohdistuu noin 5,6 milj. euroa. Henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia raportoitiin 91, eli 10 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2023. Onnettomuuksissa kuoli neljä ja loukkaantui 113 henkilöä. Loukkaantuneita on ennätyksellisen vähän. Liikenneturvallisuutta parannetaan jatkuvasti eri toimenpitein – kuitenkin mm. sähköpotkulaudat ovat tuoneet uusia haasteita liikenneturvan ylläpitoon. Maanteiden laskentapisteissä liikennemäärä oli noin 4 % edellisvuotta alhaisempi. Yleisimmät onnettomuusluokat olivat yksittäisonnettomuudet (21 %, 53 onnettomuutta), peräänajot (21 %, 51 onnettomuutta) ja ohitusonnettomuudet (9 %, 23 onnettomuutta). Kaupungin kaduille rekisteröidyistä henkilövahingoista yli 60 prosenttia aiheutui jalan, pyörällä, sähköpotkulaudalla tai mopolla kulkijoille. Liikenneonnettomuustietoja käytetään mm. valittaessa liikenneturvallisuustoimenpiteitä nykyiselle katuverkolle ja suunniteltaessa uusia katuja. Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 4 §:n mukaan kaupunkitilalautakunta vastaa liikenteen ja yhdyskuntatekniikan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä sekä kaupungin liikenneturvallisuustyöstä.

Kaupungininsinöörin vs. esitys

Päätetään merkitä tiedoksi raportti ”Liikenneonnettomuudet Vantaalla 2024”.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)