Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 6.10.2026
Kuusijärven palvelujen hinnoitteluperusteiden hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin muutettu esitys.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan kaupungin ulkopuolelle tarjottavien palvelujen ja tuotteiden periaatteista ja hinnoitteluperusteista. Kuusijärven palvelujen hinnoitteluperusteet 1.11.2026 alkaen Kuusijärven palvelujen hallinnointi siirtyi 1.1.2025 kaupunkiympäristön toimialalta kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimialalle. Hinnoitteluperusteista on aiemmin päättänyt tekninen lautakunta (18.3.2020 § 10). Hinnoittelun tavoitteena on ollut tukea Kuusijärven kehittämistä vetovoimaisena matkailu-, virkistys- ja hyvinvointikohteena sekä turvata palvelujen saavutettavuus eri asiakasryhmille. Lautakunnalle esitetään hinnoitteluperusteiksi seuraavia periaatteita: Kuusijärven sähkösaunapalveluissa hinnoittelun lähtökohtana on tarjota kuntalaisille edullisia sähkösaunapalveluja hyvinvoinnin tukemiseksi. Savusaunapalveluissa hinnoittelun lähtökohtana on niiden kehittäminen vetovoimaisena elämys- ja matkailutuotteena. Savusaunojen korkeampi hinnoittelu heijastaa palvelun erityisluonnetta, suurta kysyntää, tuotantokustannuksia ja laadun varmistamista. Hinnoittelu pidetään kuitenkin edelleen yksityisten palveluntarjoajien tasoa alhaisempana. Palvelujen saavutettavuutta tuetaan alennushintaisilla tuotteilla eri asiakasryhmille. Alennusryhmiin kuuluvat lapset 7–17 vuotta, opiskelijat, varushenkilöt, työttömät, eläkeläiset sekä Vantaan kaupungin työntekijät. Alle 7-vuotiaat saunovat veloituksetta aikuisen mukana. Hinnoittelussa voidaan jatkossa käyttää erilaisia hintoja riippuen palvelujen käyttöasteesta. Vähäisen käyttöasteen saunavuoroille voidaan tarjota saunavuoroja alennettuun hintaan, eli perushinnastoa (perushinnasto sisältää normaali- ja alennushintaiset tuotteet) alemmalla hinnalla. Kysyntäperusteisen hinnoittelun tavoitteena on parantaa saavutettavuutta hiljaisina ajankohtina, tasata kysyntää ja tehostaa saunatilojen käyttöä. Hinnoittelun käyttöönoton mahdollistaa loppusyksyn 2026 ja alkuvuoden 2027 aikana tapahtuva siirtyminen sähköiseen saunatilojen kulunhallintaan ja verkkokauppaan sekä näistä saatavaan tietoon saunavuorojen käyttöasteista. Taustaa Kuusijärven hintojen tarkistamiselle ja uusille tuotteille Kuusijärven palvelujen tuotevalikoimaa selkeytettiin ja hintoja korotettiin kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 20.1.2025 § 6. Hinnaston päivittämisellä vastattiin yleisen kustannustason sekä arvonlisäveron nousuun 24 prosentista 25,5 prosenttiin. Edellinen hinnantarkistus oli tehty teknisessä lautakunnassa vuonna 2020. Saunatilojen kulunhallinnan käyttöönoton myötä otetaan käyttöön uudet kerta- ja kestorannekkeet. Asiakkaan saunavuoro ladataan rannekkeelle, joka toimii samalla kulkuoikeutena saunatiloihin. Sekä kerta- että kestorannekkeista peritään erillinen maksu, joka lisätään saunatuotteen hintaan. Kun asiakas on ostanut kestorannekkeen omaksi, voi asiakas jatkossa ostaa rannekkeelle yksittäisiä saunavuoroja sekä sähkösaunojen kausikortin. Kertaranneke on voimassa yhden käyntikerran ajan. Kulunhallinnan käyttöönoton yhteydessä saunalippuja ryhdytään myymään myös verkkokaupassa. Asiakkaat voivat tällöin varata saunavuoron ennakkoon, mikä parantaa palvelun saavutettavuutta ja käynnin ennakoitavuutta. Saunalippuja myydään myös kassalta. Kuusijärven sauna- ja kokoustilapalvelujen hinnasto 1.11.2026 alkaen Kuusijärven saunapalvelujen hinnastoa on tarpeen tarkistaa osana vuoden 2027 talousarvion tavoitteiden toteuttamista ja kattamaan palvelutoiminnan kustannusten nousua. Tämä tukee palvelujen kestävää tuottamista ja kehittämistä samalla, kun kuntalaisille säilytetään edulliset perussaunapalvelut. Uudet hinnat otetaan käyttöön vaiheittain yhdessä tilojen kulunhallinnan ja verkkokaupan käyttöönoton kanssa aikaisintaan 1.11.2026 alkaen. Lautakunnalle esitetään palvelujen uudeksi hinnastoksi seuraavaa: Savusaunapalvelujen hinnasto 1.11.2026 alkaen Normaalihintaiselle kahden tunnin savusaunalipulle esitetään noin 6 %:n (16 eurosta 17 euroon) hinnankorotusta ja alennushintaiselle kahden tunnin lipulle noin 38 %:n korotusta (8 eurosta 11 euroon). Alennushintaisten savusaunalippujen osuus kaikista myydyistä savusaunalipuista oli tammi–kesäkuussa 2026 yhteensä 30 prosenttia. Osuus oli sama vuoden 2025 vastaavana ajanjaksona. Alennushintainen savusaunalippu on aiempien hinnantarkistusten jälkeen jäänyt suhteellisesti selvästi normaalihintaa edullisemmaksi, minkä vuoksi hintasuhdetta on tarpeen tasapainottaa. Korotuksen jälkeenkin alennusryhmille tarjotaan merkittävä hinnanalennus normaalihintaan verrattuna, mikä tukee palvelun saavutettavuutta samalla kun palvelun kustannusten kattavuutta voidaan parantaa. Lisäksi palvelujen saavutettavuutta parannetaan kysyntään perustuvalla alennetulla hinnoittelulla, missä hiljaisemmille saunavuoroille voidaan tarjota edullisempia saunalippuja. Hiljaisemmilla vuoroilla normaalihintaisen kahden tunnin savusaunalipun hinnaksi jäisi 12 euroa ja alennushinnaksi 8 euroa. Sähkösaunapalvelujen hinnasto 1.11.2026 alkaen Normaalihintaiselle kahden tunnin sähkösaunalipulle esitetään noin 7 %:n (7,50 eurosta 8 euroon) hinnankorotusta ja alennushintaiselle kahden tunnin lipulle 20 %:n korotusta (5 eurosta 6 euroon). Uudeksi tuotteeksi esitetään yhden tunnin sähkösaunalippua 4 euron hintaan. Alennushintaisten sähkösaunalippujen osuus kaikista myydyistä sähkösaunalipuista oli tammi–kesäkuussa 2026 yhteensä 36 prosenttia. Vuoden 2025 vastaavana ajanjaksona osuus oli 32 %. Alennusryhmien suuren osuuden vuoksi palvelun kustannuspaineisiin vastaaminen edellyttää myös alennustuotteiden maltillista hinnantarkistusta. Vaikka alennushintaisen sähkösaunalipun korotus on prosentuaalisesti suurempi kuin normaalihintaisen lipun, euromääräinen korotus on edelleen maltillinen. Lisäksi palvelujen saavutettavuutta parannetaan kysyntään perustuvan alennetun hinnoittelun käyttöönottamisella, missä hiljaisemmille saunavuoroille voidaan tarjota edullisempia saunalippuja. Hiljaisemmilla saunavuoroilla normaalihintaisen kahden tunnin sähkösaunalipun hinnaksi jäisi 5 euroa, alennushintaisen kahden tunnin lipun hinnaksi 3 euroa ja yhden tunnin lipun hinnaksi 2 euroa. Sähkösaunojen kausikortin hinnasto 1.11.2026 alkaen Normaalihintaiselle sähkösaunojen kausikortille esitetään noin 7 %:n (140 eurosta 150 euroon) hinnankorotusta ja alennushintaiselle kausikortille noin 18 %:n korotusta (85 eurosta 100 euroon). Kausikortti on voimassa neljä kuukautta ja oikeuttaa asiakkaan yhteen kahden tunnin saunavuoroon päivässä kausikortin voimassaoloaikana. Jos asiakas käy kauden aikana saunomassa noin kolme kertaa viikossa, yhden käyntikerran hinnaksi muodostuu normaalihintaisella kausikortilla noin 3,10 euroa ja alennushintaisella kausikortilla noin 2,10 euroa. Kertakäynnin hinta säilyy hinnankorotuksenkin jälkeen matalana. Uusien tuotteiden (rannekkeiden) hinnasto 1.11.2026 alkaen Kestorannekkeen hinnaksi esitetään 5,50 euroa ja kertarannekkeen hinnaksi 1 euro. Kertaranneke ostetaan saunalipun lisäksi ja se on voimassa yhden saunavuoron ajan. Kestoranneke ostetaan omaksi, minkä jälkeen rannekkeelle voi ladata saunalippuja ja kausikortin. Kokoustilojen vuokrahinnasto 1.11.2026 alkaen Kokoustilojen ja grillikodan hintoihin ei esitetä korotuksia, koska niiden käyttöaste on matala. Kokoustilojen ja grillikodan vuokrahinta on 45 euroa tunnilta.
Apulaiskaupunginjohtajan esitys
Päätetään a) hyväksyä Kuusijärven palvelujen hinnoitteluperusteet edellä esitetyssä muodossa; b) hyväksyä liitteen 1 mukainen Kuusijärven sauna- ja kokoustilapalvelujen perushinnasto 1.11.2026 alkaen; c) hyväksyä liitteen 2 mukainen kysyntään pohjautuva saunapalvelujen hinnasto 1.11.2026 alkaen.
Käsittely
Asian käsittelyn aikana apulaiskaupunginjohtaja muutti esitystään seuraavasti (poistetut kohdat yliviivattuna): Otsikkoa muutettiin seuraavasti: Kuusijärven palvelujen hinnoitteluperusteiden ja hinnaston hyväksyminen Lisäksi esityksestä poistettiin kaksi liitettä: - Liite 1 Sauna- ja kokoustilapalvelujen hinnasto, voimassa 1.11.2026 alkaen - Liite 2 Kysyntään pohjautuva saunapalvelujen hinnasto, voimassa 1.11.2026 alkaen Lisäksi esitystekstiä muutettiin erillisenä liitteenä olevan muutosesityksen mukaisesti.
Liitteet
- Apulaiskaupunginjohtajan muutosesitys kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta 6.10.2026 § 7
- Alkuperäinen esityslistateksti, Kuusijärven palvelujen hinnoitteluperusteiden ja hinnaston hyväksyminen
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)