Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 6.10.2026
Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijoille
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksilla tuetaan asukkaiden, järjestöjen ja toimintaryhmien järjestämää toimintaa, joka edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta paikallisesti tai alueellisesti. Avustuksella halutaan kannustaa luomaan uutta, yhteisöjä elävöittävää toimintaa eri puolilla kaupunkia. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksella tuetaan asukkaiden järjestämiä paikallisia tapahtumia, kuten kyläjuhlia, festivaaleja ja talkoita sekä uudenlaisia alueellista yhteisöllisyyttä edistäviä projekteja Vantaalla. Avustettavan toiminnan tulee olla kaikille avointa. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustusta voi hakea jatkuvasti. Hakemus tulee jättää viimeistään 21 vuorokautta ennen avustettavan toiminnan aloittamista ja 21 vuorokautta ennen sitä kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokousta, jossa hakemus halutaan käsiteltäväksi. Korson Kaiku ry hakee 900 euroa Kuinka parhaiten tukea nuorta harrastuksessa ja elämässä -tilaisuuden järjestämiseen Korsossa 28.10.2026. Tilaisuus on lasten ja nuorten vanhempien yhteisöllinen ja vuorovaikutuksellinen tilaisuus. Luennon aiheet liittyvät harrastavien lasten ja nuorten motivoimiseen jatkamaan harrastusta myös haasteelliseksi koettuina aikoina. Luennoitsijana toimii Kari Helander Suomen Urheiluperheiden Coach. Tapahtuman kokonaiskustannukset koostuvat esiintymispalkkioista 250 euroa, tarjoilukuluista 500 euroa, tiedotuskuluista 50 euroa, matkakuluista 100 euroa ja tilavuokrasta 84 euroa. Arvioitu osallistujamäärä on 100 henkilöä. Avustusta esitetään 500 euroa, josta tarjoilukuluihin saa käyttää noin 2 euroa osallistujaa kohden.
Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys
Päätetään a) myöntää seuraava paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustus: - Korson Kaiku ry, 500 euroa b) edellyttää, että avustusten saaja toimittaa avustuksen käytöstä tositteisiin perustuvan käyttöselvityksen viimeistään 28.12.2026. Mikäli kohdeavustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksi saannista. Ellei selvitystä tehdä määräajassa, kohdeavustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus peritään takaisin.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)