Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 6.10.2026

Harrasteliikunnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2026 / V-MK

  • Diaarinumero: VD/27/02.03.01.03/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Liikunnan palvelualue - ote hakijoille

Asiakirjan teksti

Perustelut

V-MK/JR/HT/KW Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Liikunnan avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan harrasteliikunnan kohdeavustusta myönnetään vantaalaisiin kohdistuvan harrasteliikuntatoiminnan järjestämiseen. Harrasteliikunnan kohdeavustus oikeuttaa tuetun toiminnan osalta liikuntatilojen maksuttomiin käyttövuoroihin liikunnan palvelualueen myöntämillä käyttövuoroilla. Avustusta myönnettäessä otetaan huomioon menokohdalla oleva määräraha ja ennakoitu tarpeen määrä.

Liikuntajohtajan esitys

Päätetään a) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta (€) ja maksuton tilankäyttö ryhmän toimintaan liikunnan palvelualueen hallinnoimissa tiloissa:  Etelä-Vantaan Urheilijat ry, 760 euroa, EVU Hoki 4.10.-20.12.2026, (haettu avustus 890 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura, 650 euroa, Futsal ryhmä A 26.9.-19.12.2026, (haettu avustus 650 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Sahan-seura, 650 euroa, Futsal ryhmä B 26.9.-19.12.2026, (haettu avustus 650 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Tusmo ry, 1 590 euroa, Futsal-kerho kaikille lapsille ja nuorille Pähkinärinteen koulu 27.9.-27.12.2026, (haettu avustus 1 680 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Tusmo ry, 2 100 euroa, Futsal-kerho kaikille lapsille ja nuorille Kilterin koulu 27.9.- 27.12.2026, (haettu avustus 2 230 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Tusmo ry, 2 100 euroa, Futsal-kerho kaikille lapsille ja nuorille Uomarinteen koulu 27.9.-27.12.2026, (haettu avustus 2 230 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Uinti Vantaa ry, 1 120 euroa, Vesipallokoulu 3.10.-19.12.2026, (haettu avustus 1 120 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaa liikkeelle ry, 825 euroa, Nuorten palloilukerho Rajis 3.10.-19.12.2026, (haettu avustus 825 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan lastenliitto ry, 456 euroa, Tanssikerho 3–4-vuotiaille Pakkalanrinteessä 19.10.- 7.12.2026, (haettu avustus 798 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan lastenliitto ry, 456 euroa, Tanssikerho 5–6-vuotiaille Pakkalanrinteessä 19.10.- 7.12.2026, (haettu avustus 798 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan lastenliitto ry, 456 euroa, Tanssikerho 7–9-vuotiaille Pakkalanrinteessä 19.10.- 7.12.2026, (haettu avustus 798 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 400 euroa, Kaivokselan pojat 15–16-vuotiaat 17.10.-26.12.2026, (haettu avustus 412,5 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, 400 euroa, Kaivokselan pojat 17–18-vuotiaat 17.10.-26.12.2026, (haettu avustus 412,5 euroa ja maksuton tilankäyttö)  Vantaan Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen Urheilijat ry, 1 900 euroa, Koripalloa ukrainalaisille ja muille vantaalaisille 10.10.–12.12.2026, (haettu avustus 1 900 euroa ja maksuton tilankäyttö) b) myöntää harrasteliikunnan kohdeavustusta maksuttomana tilankäyttönä ryhmän toimintaan liikunnan palvelualueen hallinnoimissa tiloissa:  Päiväkummun Pesis ry, maksuton tilankäyttö, Junnupesis 4.10.-30.12.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö)  Vantaan Monikulttuurinen Liikunta ry, maksuton tilankäyttö, Hakunilan nuoret 26.9.- 26.12.2026, (haettu avustus maksuton tilankäyttö) c) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaminen edellyttää harrasteliikunnan kohdeavustuksen käyttöselvityksen tekemistä viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa päätöksessä määritetyn toiminnan ajankohdan päättymisestä. Mikäli harrasteliikunnan kohdeavustuksen päätös on tehty toiminnan päättymisen jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Ellei käyttöselvitystä tehdä määräajassa tai sitä ei hyväksytä, avustus ja myönnettyjen tilojen maksuttomuus raukeavat. Tässä tapauksessa maksuttomiksi määriteltyjen tilojen käyttövuoromaksut laskutetaan jälkikäteen hinnaston mukaisesti ja mahdollinen ennakko peritään takaisin. d) ilmoittaa avustuksen saajille, että mikäli päätös sisältää oikeuden maksuttomiin käyttövuoroihin, tulee hakijan toimittaa avustuspäätös tilavarausyksikön ([poistettu]) tietoon uusia käyttövuoroja varatessa sekä jo myönnettyjen vuorojen muuttamiseksi maksuttomiksi e) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksella tuettu harrastustoiminta tulee kirjata Vantaan harrastuskalenteri-verkkopalveluun (https://harrastukset.vantaa.fi) ja avustuksella tuetut yksittäiset tapahtumat ja leirit Vantaan tapahtumakalenteriin (https://tapahtumat.vantaa.fi). Tarkemmat ohjeet pakollisiin ilmoitettaviin tietoihin löytyvät liikunnan palvelualueen nettisivuilta (https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-japaatoksenteko/talous-ja-strategia/avustukset-ja-apurahat/liikunta-avustukset) f) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaja sitoutuu ilmoittamaan välittömästi mahdollisista toimintaa koskevista muutoksista avustuksen myöntäjälle g) ilmoittaa avustuksen saajalle, että avustuksen saaja sitoutuu raportointeihin h) ilmoittaa avustuksen saajalle, että myönnetystä harrasteliikunnan kohdeavustuksesta korkeintaan 75 % voidaan maksaa ennakkona sitoumusta vastaan

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)