Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 15.9.2026
Nuorisotoiminnan vuoden 2026 kohdeavustusten käyttöselvitysten hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijalle
Asiakirjan teksti
Perustelut
Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan Vantaan kaupungin yleisiä avustusehtoja sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Nuorisotoiminnan avustusehtojen mukaan kohdeavustusta myönnetään pääsääntöisesti kertaluonteiseen toimintaan kuten projekteihin, tapahtumiin, leireihin ja retkiin sekä uusien toimintamuotojen kokeiluun. Myönnetystä avustuksesta on annettava käyttöselvitys viimeistään kaksi kuukautta tapahtuman päättymisestä tai kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan määräämään ajankohtaan mennessä. Mikäli avustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksiannosta. Mikäli käyttöselvitystä ei palauteta määräaikaan mennessä, avustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus voidaan periä takaisin. Vantaan Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry:lle on myönnetty 1 050 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 17.3.2026 § 32 perjantaisin järjestettäviin Kolisiltoihin ajalle 7.3.2026- 9.5.2026. Osallistujia oli 36. Käyttövuoroselvityksessä raportoituja toimintatunteja oli vähemmän kuin oli suunniteltu. Yhdistykselle maksetaan 910 euroa käyttövuoroselvityksessä raportoitujen toimintatuntien perusteella. Yhdistys on toimittanut hyväksyttävän käyttövuoroselvityksen ja käyttöselvityksen. Myyrpartio r.y.:lle on myönnetty 1 575 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 17.3.2026 § 32 Lemmus 26 -juhlaleirin järjestämiseen Saariselällä ajalle 24.7.2026-2.8.2026. Toiminta sujui suunnitelmien mukaisesti. Osallistujia oli 30. Tapahtuman kokonaiskustannukset olivat 6 964,06 euroa ja tapahtuman tuotot 5 400 euroa. Hyväksyttäviä kustannuksia oli 1 564,06 euroa. Yhdistys on toimittanut hyväksyttävän käyttöselvityksen. Myyrpartio r.y.:lle on myönnetty 300 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 19.1.2026 § 26 Ensiapukurssin järjestämiseen 9.1.2026-11.1.2026. Ensiapukurssin ajankohta siirtyi, ja se järjestettiin 21.8.2026-23.8.2026. Toiminta toteutui suunnitellusti, mutta osallistujamäärä jäi arvioitua pienemmäksi. Osallistujia oli 10. Yhdistys on toimittanut hyväksyttävän käyttöselvityksen. Asolan Vapaaehtoinen Palokunta ry:lle on myönnetty 840 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 10.2.2026 § 21 HÄLY 2026 – palokuntanuorten kansainvälisen koulutusleirin kuluihin ajalle 11.7.2026-17.7.2026. Toiminta sujui suunnitelmien mukaisesti. Osallistujia oli 11. Yhdistys on toimittanut hyväksyttävän käyttöselvityksen. Kylmäoja-Ilola Asukasyhdistys ry:lle on myönnetty 3 000 euroa Ilolan kesäkerhon järjestämiseen ajalle 1.6.2026-26.6.2026. Toiminta sujui suunnitelmien mukaisesti. Osallistujia oli 80. Yhdistys ei palauttanut käyttöselvitystä määräaikaan mennessä, jonka takia avustusta ei makseta. Huvimaania ry:lle on myönnetty 800 euroa kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnassa 9.6.2026 § 16 päiväleirin järjestämiseen Peremajassa Varistossa ajalle 15.6.2026-18.6.2026. Toiminta sujui suunnitellusti, mutta osallistujamäärä jäi arvioitua pienemmäksi. Osallistujia oli 16. Yhdistys ei palauttanut käyttöselvitystä määräaikaan mennessä, jonka takia avustusta ei makseta.
Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys
Päätetään a) hyväksyä seuraavien yhdistysten vuoden 2026 nuorisotoiminnan kohdeavustusten käyttöselvitykset: - Vantaan Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry 910 euroa, - Myyrpartio r.y., Lemmus-juhlaleiri, 1 564,06 euroa, - Myyrpartio ry, Ensiapukurssi, 300 euroa, - Asolan Vapaaehtoinen Palokunta ry 840 euroa, b) hylätä seuraavien yhdistysten vuoden 2026 nuorisotoiminnan kohdeavustuksen käyttöselvitykset: - Kylmäoja-Ilola Asukasyhdistys ry 3 000 euroa, - Huvimaania ry 800 euroa sekä c) periä takaisin Kylmäoja-Ilola Asukasyhdistys ry:lle maksettu ennakkoavustus 2 250 euroa, koska käyttöselvitystä ei palautettu määräajassa.
Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)