Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 15.9.2026

Harrasteliikunnan kohdeavustusten vuoden 2026 käyttöselvitysten hyväksyminen / V-MK

  • Diaarinumero: VD/27/02.03.01.03/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Liikunnan palvelualue - ote yhdistyksille

Asiakirjan teksti

Perustelut

V-MK/JR/HT Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä sekä myöntämiensä avustusten käytön valvonnasta talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaisesti. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä myöntämisperiaatteita sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Liikunnan avustusten myöntämisperiaatteiden mukaan harrasteliikunnan kohdeavustusta myönnetään vantaalaisiin kohdistuvan harrasteliikuntatoiminnan järjestämiseen. Harrasteliikunnan kohdeavustus maksetaan toteutuneen toiminnan perusteella annettua käyttöselvitystä vastaan. Käyttöselvitys tulee tehdä sähköisessä asiointipalvelussa viimeistään yhden kuukauden kuluessa tuetun toiminnan päättymisestä. Mikäli harrasteliikunnan kohdeavustuspäätös on tehty toiminnan päättymisen jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista. Lautakunta hyväksyy käyttöselvityksen ja tuki maksetaan päätöksen saatua lainvoiman. Mikäli käyttöselvitystä ei tehdä määräajassa tai sitä ei hyväksytä, avustus ja myönnettyjen tilojen maksuttomuus raukeavat. Tässä tapauksessa maksuttomiksi määriteltyjen tilojen käyttövuoromaksut laskutetaan jälkikäteen hinnaston mukaisesti ja mahdollinen ennakko peritään takaisin. Harrasteliikunnan kohdeavustuksen myöntämisestä päätettiin kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunnan kokouksessa 19.1.2026 § 13 ja 17.8.2026 § 29.

Liikuntajohtajan esitys

Päätetään hyväksyä vuoden 2026 harrasteliikunnan kohdeavustuksen käyttöselvitykset: - Onkod Nuoriso ry, 825 euroa, Onkod ulkoliikunta 2 Kivistön alue, (myönnetty avustus 825 euroa) - Onkod Nuoriso ry, 825 euroa, Onkod ulkoliikunta 3 Pähkinärinteen alue, (myönnetty avustus 825 euroa) - Onkod Nuoriso ry, 825 euroa, Onkod ulkoliikunta 4 Myyrmäen suuralue, (myönnetty avustus 825 euroa) - Onkod Nuoriso ry, 825 euroa, Onkod ulkoliikunta Myyrmäen suuralue, (myönnetty avustus 825 euroa) - Tikkurila-seura ry, 2 500 euroa, Koulujen ja päiväkotien koripallon lajitutustuminen, (myönnetty avustus 2 500 euroa) - Vantaa yhdessä ry (ent. Somfin yhteisö ry), 1 100 euroa, Futsal - Pähkinärinne, (myönnetty avustus 1 100 euroa ja maksuton tilankäyttö) - Vantaa yhdessä ry (ent. Somfin yhteisö ry), 1 100 euroa, Kilterin koulun futsal-ryhmä, (myönnetty avustus 1 100 euroa ja maksuton tilankäyttö) - Vantaa yhdessä ry (ent. Somfin yhteisö ry), 475 euroa, Rajakylän liikuntakerho, (myönnetty avustus 475 euroa ja maksuton tilankäyttö) - Vantaa yhdessä ry (ent. Somfin yhteisö ry), 950 euroa, Futsal Lehtikuusen koulussa, (myönnetty avustus 950 euroa ja maksuton tilankäyttö) - Vantaa yhdessä ry (ent. Somfin yhteisö ry), 950 euroa, Futsal Länsimäessä, (myönnetty avustus 950 euroa ja maksuton tilankäyttö)

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)