Kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta · 17.8.2026

Nuorisotoiminnan kohdeavustusten myöntäminen vuodelle 2026

  • Diaarinumero: VD/8/02.03.01.03/2026

Päätös

Hyväksyttiin esitys. Täytäntöönpano: Nuoriso- ja yhteisöpalvelut - ote hakijoille

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vantaan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 8 §:n mukaan kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin lautakunta päättää tehtäväalueellaan avustusten ja apurahojen myöntämisperiaatteista ja mainittujen avustusten ja apurahojen myöntämisestä. Avustusten myöntämisessä noudatetaan avustusten ja apurahojen yleisiä avustusehtoja sekä avustuslajikohtaisia tarkempia ohjeita. Nuorisoavustusten myöntämisperiaatteiden mukaan kohdeavustus on kertaluonteinen avustus lasten tai nuorten toimintaan kohdentuvan projektin, hankkeen, leirin, tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen tai siihen osallistumiseen, uusien työmuotojen kokeiluun sekä nuorten itsensä suunnittelemiin ja toteuttamiin toimintoihin, jotka tukevat nuorten omaa osallistumista ja vaikuttamista. Aviapartio ry hakee 1 260 euroa Tanskan kansalliselle Jamboreelle osallistumiseen ajalla 18.7.2026- 28.7.2026. Jamboree järjestetään Hedelandissa ja arvioitu osallistujamäärä on 30 000 partiolaista. Leirillä majoitutaan tanskalaisen ystävyyslippukunnan kanssa. Avustusta haetaan kattamaan leirimatkan kuluja. Arvioitu osallistujamäärä on 21. Avustusta ei esitetä, sillä yhdistys saa nuorisotoiminnan toimintaavustusta, ja tämän toiminnan voidaan katsoa kuuluvan toiminta-avustuksella avustettaviin toimintoihin. Leirikesä r.y. hakee 3 000 euroa partiolaisten päiväleirin järjestämiseen ajalla 12.10.2026-16.10.2026 kansalaistoiminnan keskus Leinikissä, Simonkylässä. Päiväleiri järjestetään yhteistyössä Vantaan Järjestörinki ry:n kanssa. Partiolaisten päiväleiri on kaikille 7–10-vuotiaille avoin leiri, jossa on ohjelmaa maanantaista perjantaihin klo 9–16. Arvioitu osallistujamäärä 25. Avustusta esitetään 1 250 euroa. Sotungin Tuliketut ry hakee 410 euroa Kesäkettu comeback -kesäleirin järjestämiseen ajalla 6.8.2026- 9.8.2026. Toimintasuunnitelmasta poiketen partiolippukunta on päättänyt järjestää oman kesäleirin sen sijaan, että osallistuisi Vantaan partiolippukuntien yhteiselle kesäleirille. Avustusta haetaan kattamaan kesäleirin kuluja. Avustusta ei esitetä, sillä partiolippukunnan oman kesäleirin voidaan katsoa kuuluvan perustoimintaan, jota tuetaan toiminta-avustuksella. Maakulta ry hakee 4 000 euroa nuorten kerhotoiminnan ja kohtaamisiltojen järjestämiseen perjantaisin ja lauantaisin kello 16-20 ajalle 21.8.2026-26.12.2026 Hakunilassa. Arvioitu osallistujamäärä toimintakertaa kohden on noin 10-20 nuorta. Avustusta esitetään 1 600 euroa.

Vs. nuoriso- ja yhteisöpalvelujohtajan esitys

Päätetään a) myöntää seuraavat nuorisotoiminnan kohdeavustukset: - Leirikesä r.y. 1 250 euroa, - Maakulta ry 1 600 euroa, b) olla myöntämättä Aviapartio ry:lle ja Sotungin Tuliketut ry:lle nuorisotoiminnan kohdeavustusta, c) edellyttää, että avustuksen saaja toimittaa avustuksen käytöstä tositteisiin perustuvan käyttöselvityksen viimeistään kahden kuukauden kuluessa toiminnan päättymisestä. Mikäli kohdeavustuspäätös on tehty tapahtuman jälkeen, käyttöselvityksen määräaika lasketaan päätöksen tiedoksi saannista. Ellei selvitystä tehdä määräajassa, kohdeavustusta ei makseta tai jo maksettu ennakkoavustus peritään takaisin ja d) todeta, että avustus tulee käyttää myönnettyyn kohteeseen avustusehtojen mukaan, jos toiminta muuttuu olennaisesti tai ei toteudu, avustuksen saajan tulee toimittaa tieto nuoriso- ja yhteisöpalveluille mahdollisimman nopeasti sekä e) todeta, että käyttöselvitys on toimitettava nuorisotoiminnan kohdeavustuksen käyttöselvityslomakkeella osoitteessa: https://asiointi-vantaa.digiloikka.fi/prod.

Alkuperäinen asiakirja · Lähde: Vantaan kaupungin päätökset (Tweb)